Sosiaalinen media




Tilaa Avoinvirta sähköpostiisi

Sähköposti:

Palvelun tarjoaa FeedBurner

AVO-hankkeessa tapahtuu

Avoinvirta-blogin tuoreimmat blogikirjoitukset voit tilata myös sähköpostiisi.

AVO-julkaisuja

Lisää AVO-aineistoja AVO-wikissä


AVO-hankkeen tapahtumia

Lisää AVO-tapahtumia AVO-kalenterissa ja AVO-webinaarit-sivulla


Oppimisen polku etenee vaihettain (#ilmioppi)

Oppimisprosessin suunnittelu ajallisesti etenevänä prosessina vie pedagogista suunnittelua kohti systemaattisuutta. Hahmottamalla eri vaiheiden keskeisiä tavoitteita ja merkityksiä oppimisen etenemisessä, on mahdollista miettiä pedagogisen infrastruktuurin rakentumista. Ilmiöwebinaarien sarjan viidennellä tapaamisella keskityimme oppimisprosessin yleiseen vaiheistamiseen ja etenemispolkujen erilaisiin variaatioihin. Webinaarin aineistot löytyvät koostesivulta. Esityksen diat ovat saatavilla, samoin tallenne luento-osuudesta (20 min).

Minna Lakkalan diaesitys pedagogisesta infrastruktuurista vuodelta 2010 summaa hyvin tämän ajan oppimisen tavoitteita. Asiasisltöjen ohella on tärkeää oppia tietokäytänteitä ja yhteisöllisen työskentelyn taitoja. Kun työskentelyllä pyritään kokonaisvaltaiseen ja tavoitteelliseen oppimiseen, tarvitaan uudenlaista suunnittelua.Matka eli tuo oppimisen prosessi itsessään on merkittävä. Se vie edetessään myös tilanteisiin, joissa on tärkeää päivittää matkasuunnitelmaa. Oppimista ei voi siis kärkirjoitaa valmiiksi, mutta sen yleisiä puitteita voi kyllä suunnitella. Lakkala sumaa opettajalle kaksi keskeistä toimenpidettä: ”1. Koko oppimistilanteen perusrakenteiden suunnittelu ja toimintakäytäntöjen organisointi – pedagogisen infrastruktuurin rakentaminen (design) ja 2. Työskentelyn ohjaaminen ja asiantuntijatuen antaminen tilannekohtaisesti prosessin aikana (scaffolding).”

Tietosisällön palastelu sopiviin annoksiin on opettajalle tuttua suunnittelutyötä. Sen sijaan mahdollisten erilaisten etenemispolkujen tarjoaminen, ainerajojen ylittäminen ja prosessin ohjauksellisuus vaativat miettimistä. Ohjauksellisuudesta keskustellaan keskiviikona 22.10. webinaarissa (klo 14-15).

Kumulatiivisesti rakentuviin oppimisprosesseihin on viimeisen vuoden aikana Pekka Peuran opastuksella rakennettu yksilöllisen oppimisen polkua, jossa perusajatuksena on opetella asiakokonaisuus kerrallaan oppijan omaan tahtiin. Omatahtinen eteneminen on yksi mahdollisuus myös ilmiöpohjaisessa työskentelyssä. Peuran polusta ja sen pohjana olevasta mastery-learning -menetelmästä löytyy hyviä blogikirjoituksia Pekka Peuran Maot.fi-blogista. Toteutustavasta innostuneet opettajat vaihtavat ajatuksia, neuvovat toisiaan ja jakavat suunnitelmiaan Facebook-ryhmässä Yksilöllinen oppiminen ja oppimisen omistajuus. Kokemuksia löytyy nyt jo mm. äidinkielestä ja luonnontieteistä. Kannattaa kurkistaa mm. seuraaviin blogeihin: Open opas, Avoin äikkä, OBi! ja Eduhakkeri.

Erilaiset oppimisprosessin visualisoinnit auttavat oppijaa orientoitumaan. Keskustelimme webinaarissa siitä, miten siitä huolimatta, että opettaja on tehnyt perussuunnittelun, voitaisiin vielä yhdessä ryhmän kanssa keskustellen luoda joko yhteinen kuva siitä, mitä ollaan tekemässä tai jokainen oppija voisi työstää oman kuvansa. Näin oppijat voivat palauttaa mieleensä mahdollisia aiempia tietoja, opettaja saa tuntumaa näistä sekä aiheeseen liittyvistä mielikuvista, aihepiirin sanasto tulee tutuksia ja tulevaa matkaa valmistellaan, kuten muitakin matkoja.

Linda Saukko-Rauta on pitänyt vuonna 2012 JAMKissa hyvän luennon oppimisprosessin suunnittelusta verkko-opetuksessa. Luennolla hän esitteli tarinallisuuden hyödyntämistä. Luento (20 min) on edelleen katsottavissa, diat löytyvät SlideShare-palvelusta. Linda Saukko-Raudan esittelemät oppimisprosessin vaiheistamisen mallit ovat selkeitä: joko edetään yhtä matkaa tarinan vaiheesta toiseen (esimerkkitarinoiden avulla), moduloidun mallin kautta tai aloitetaan yhdessä, sitten hajaannutaan omille poluille ja lopuksi taas kokoonnutaan yhteen.

Aki Luostarinen on kirjoittanut auki monen vuoden ajan ilmiöpedagogin suunnittelutyötä. Hänen Sisäheitto-blogiin viime vuonna kirjoittamansa kuvaus ilmiötyöskentelyn suunnittelusta sisälsi hyvän rakennekaavion, josta webinaarilaiset pitivät. Vaiheiden ajallista kestoa ja erilaisten etappien sijaintia voi mietti aina tapauskohtaisesti. Jos esimerkiksi kyseessä on teoreettinen ja kognitiivisesti vaativa aihe, loppuyhteenvedon ajallista kestoa on hyvä venyttää, jotta tietorakenteitten muodostuminen ja aiheeseen syventyminen saa riittävästi aikaa. Akin ilmiöprosessin aikajana:

ilmic3b6n-jaksorakenne-2013
Keskustelutuokiossa webinaarin luento-osuuden jälkeen pohdittiin muun muassa sitä, miten monella erilaisella mallilla ilmiötyöskentelyä voi rakentaa. Pedagoginen mielikuvitus pääsee toteuttamaan itseään. Ideoiden parastaminen on paikallaan eli kannattaa kopioida hyvä idea ja parannella sitä, muokata omaan toteutukseen sopivaksi.

Maitiaisina kokeilimme Thinglink-palveluun toteutettua testireittiä: Thinglinkiin voi ladata pohjakuvan, jonka päälle voi kiinnittii linkkeinä avautuvia sisältöjä, kuten tekstiä, dokumentteja, linkkejä, videoita, ääntä. Upotetuttujen sisältöjen pisteet tulevat näkyville, kun hiirtä liikuttaa kuvan päällä. Ilmiötyöskentelystä voi tehdä vaikka kartan tai pelilaudan. Etenemiseen voi miettiä erilaisia sääntöjä: joko sovitut reitit, yhteinen eteneminen tai yksilölliset polut. Testikuva on avattu niin, että käyttäjät voivat lisätä omia sisältöjä. Thinglink on oletuksena sellainen, että vain kuvan lataaja voi lisätä sisältöä kuvan päälle. (On muuten suomalainen somepalvelu.)

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä #ilmioppi.

Haparoivien ajatusten avaaminen kehittää ja opettaa (Opeblogi)

Voi kuinka hienoa on, kun saa verkkoväen viisaudesta apua omien ajatusten jalostamiseen. Pidin perjantaina pienen etäluennon oppilaitosjohdon BossIT-koulutukseen. Tiivistin sanottavani muutamaan kuvaan. Tavoitteenani oli herättää mietteitä siitä, miten digitalisoitumisen (ja muiden) muutoksen pyörteissä kollega voisi kollegaa tukea, miten vertaisilta ja vertaisten kanssa voisi oppia, miten muutoksen pyörteissä johtaja (rehtori) voisi tukea työyhteisöä.

Yhden kuvani sisältönä oli kannustuksen sana. Kannustus ja kiitos ei vie juurikaan aikaa eikä varsinkaan maksa mitään.

Muistiini on painunut maanviljelijäajoilta syvälle eräs keskustelutilaisuus Pomarkussa, jonne minut oli kutsuttu panelistiksi. Tuolloin 1995 elettiin suomalaisen maantalouden suurinta murrosta 1900-luvulla. Työhyvinvointi osoitti negatiivisia lukemia. Ihmisiä pelotti, ahdisti, uuvutti. Koolla oli salin täydeltä väkeä. Pyysin omassa puheenvuorossani niitä ihmisiä kohottamaan kätensä, jotka olivat viikon aikana kannustaneet ja tukeneet kollegaansa. Vain muutama sadasta nosti kätensä. Se kaipuu, joka toi heidät tilaisuuteen, ei ollut muuttunut omaksi toiminnaksi.

Opettaja-ajoilta muistan elävästi monta tilannetta, jolloin olen yllättänyt kollegani uskomattoman hienon kehittämistyön ääreltä. Ja toistuvasti: kukaan työyhteisössä ei ole tiennyt, miten hienoja juttuja kollega tekee. Kulttuuriimme ei ole kuulunut omien upeuksien hehkuttelu, siksi opettaja ei ole omistaan toisille erikseen kertonut.

Kulttuuriimme ei myöskään ole kuulunut toisen upeuksista iloitseminen ja niiden esille tuominen. Yllättävästi nyt 2010-luvulla elämme todellista negatiivisuuden, vähättelyn, jopa ilkeyden kultakautta. En ymmärrä, mistä tämä toisen lyttäämisen ilo on noussut.

Juttelin mainion pienen tuokion Tiimi-akatemian kahden nuoren yrittäjän kanssa Otavan Opiston OPS-teemahautomotapahtumassa toissaviikolla. He äimistelivät akatemiansa ulkopuolista Suomea: ei saisi iloita kaverin menestyksestä.

Asiasta kannustaminen ei tee ihmisestä huonoa, vääristyneen ylpeää, pyrkyriä. Asiasta kannustaminen laittaa hyvän kiertämään. Se kuinka kohtelemme työyhteisössä toinen toisiamme heijastuu siihen, kuinka teemme työmme laajemminkin kollegoidemme ja asiakkaidemme kanssa, verkostoissamme, oppilaitoksissa oppijoiden kanssa. Hyvä kiertää. Hyvä palaa kierroksellaan yhteisölle, usein myös yksityiselle liikkeelle laittajalle. Sharing is caring. Jos jaan omastani, se ei ole minulta pois – enää, tässä ajassa, jota elämme.

Muistan aamuaikaisen maanantain yli 10 vuotta sitten. Avasin opehuoneen oven. Vastassa oli kollega, joka sätti minut pataluhaksi siksi, että joku kollega ei ollut täyttänyt kopiokoneen kalvotasoa sen tyhjennyttyä, vaikka yhteisissä käyttöohjeissa seinällä luki niin. Kokemus kävi syvälle. Miten paha olo ihmisellä voi olla töissään. Miten alkava viikko, tuore työpäivä, tulee avatuksi vihaisena, kaatamalla turhaa äksyilyä syyttömän työkaverin päälle. Pyysin anteeksi. Sopersin, että en se minä. Livahdin ohi. Tuossa tilanteessa toinen tulkinta olisi ollut myönteinen eläytyminen; työkaverilla lienee ollut kiire, kopiokone oli ehkä reistaillut, bussin lähtö painanut päälle. Kalvojen lataaminen tasolle vaati noin 30 sekuntia. Mitäpä tuosta vaahtoamaan.

Voisimme halutessamme nostaa toinen toisiamme. Toisen nostaminen ei ole itseltä pois. Vaan niin me luulemme: sosiaalipsykologian tutkimuksissa on moneen kertaa saatu outo tulos. Ihmiset tyytyvät itse vähempään, jos kollegat eivät saa etua. Siis kaikki voisimme päästä parempaan, jos tahtoisimme.

Koin tänään tuota toinen toisemme nostamista, kun lähetin Twitterin kautta maailmalle bloggauksen yllä mainitsemani esityksen yhden kuvan aukikirjoituksesta. Saman tien käynnistyi hieno keskustelu, Twitterin giljotiinimaisesta 140 merkin rajoituksesta huolimatta. Sain avarrusta ajatteluuni alaistaito-termistä, oikaisua bloggaukseni painotukseen vastavuoroisuuteen päin, hyviä vinkkejä, lämpimän kokemuksen keskustelun voimasta.

Twitterissä voi kohdata hienoja ihmisiä, ajattelijoita, tietäjiä. Ihmiset auttavat toisiaan eteenpäin. Jos ajatuksesi on puolitiessä, kuuntele. Omiin ajatuksiin kannatta suhtautua puolitien ajatuksina. Sillä tavoin saa voiman ja rohkeuden jalostaa niitä. Ei heti loukkaannu, jos joku kertoo, että et nyt huomannut tämän asian tätä puolta. Itse huomasin omaa bloggaustani seuranneessa Twitter-keskustelussa monta hatarasti ilmaisemaani asiaa. Sain apua täsmennykseen. Ymmärsin myös, miten seuraavan kerran olisi hyvä kertoa tästä aihepiiristä. Valtava oppi. Ihan ilmaiseksi.

Kokosin tviitit Storify-tarinaksi. Hieman pitää Twitterin kielioppia ymmärtää, että punainen lanka löytyy: @-merkillä viitataan henkilöön, #-merkillä teemaan, josta huodostuu aihetta kokoava kanava. Kun viesteillä vastataan monen ihmisen puheenvuoroihin, sanomistila kutistuu entisestään. Lue siis silmäillen tämä tarina. Koemielessä upotan tarinan myös alle, aika pitkä juttu, mutta hyvä sellainen.

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Opeblogi.

Menetelmillä puhtia suunnitteluun ja ryhtiä opiskeluun (#ilmioppi)

Menetelmät ovat tilanteesta toiseen sopivia pieniä tai suuria muotteja, joiden avulla voi sekä suunnitella opetuksen toteuttamista (oppimisprosessi ja oppimistehtäviä) että toteuttaa oppimistuokioita. Ilmiöwebinaarien sarjan neljännellä tapaamisella keskityimme menetelmiin. Webinaarin aineistot löytyvät koostesivulta. Esityksen diat ovat saatavilla, samoin tallenne luento-osuudesta (tällä tallenteella teknisen kömmähdyksen vuoksi diat eivät liiku, yritän ehtiä tekemään uuden nauhoituksen).

Mikä on menetelmien ja pedagogisten mallien suhde? Moniin pedagogisiin malleihin kuuluu menetelmäsuosituksia. Menetelmät ovat yleisiä toimintakaavoja ja niitä voi soveltaa asiayhteydestä toiseen. Menetelmillä voidaan vahvistaa tiettyjä oppimisen metataitoja. Ne myös auttavat hallitsemaan tilannetta ja ryhmää. Pedagoginen malli on koko oppimisprosessia suuntaava iso viitekehys. Menetelmät ovat työtapoja, joilla voidaan edistää pedagogisen mallin sisältämiä tavoitteita.

Taitavilla pedagogeilla on takataskussaan valikoima hyviä menetelmiä, mutta puhutaanko meillä kuitenkin opetuksen yhteydessä liian vähän menetelmistä? Perustuuko opettajan oppaiden suuri suosio siihen, että niissä on ohjeisiin upotettuna laaja valikoima valmiiksi sovellettuja menetelmiä?

Omaa opetustaan suunnitteleva opettaja ei tarvitse oman ajattelunsa ja tuttujen työtapojensa kanssa erityisiä suunnittelumentelmiä. Nämä tulevat kuitenkin ajankohtaisiksi silloin, kun suunnittelutyötä tehdään yhdessä muiden opettajien tai oppijaryhmän kanssa. Suunnittelumenetelmiä on kehitetty valtavat määrät pelisuunnittelun puolella, koska pelialalla suunnittelua tehdään moniammatillisissa tiimeissä. Menetelmillä nopeutetaan ja jämäköitetään suunnittelua. Suunnittelun eri vaiheisiin on myös erilaisia menetemiä. Pelisuunnittelumenetelmät sopivat usein sellaisenaan tai kevyestin muunnettuna opetuksen suunnitteluun. Näitä menetelmiä löytyy internetistä esimerkiksi hakusanoilla ’game design methods’ tai ’game design techniques’.

Osallistuin viime joulukuussa Online Educa Berlin -konferenssissa oppimisen yhteisöllisen suunnittelun työpajaan. Sitä vetänyt tukijatiimi oli kehittänyt opetuksen suunnittelujärjestelmän, jossa suunnittelu aloitettiin rakenteellisella tasolla: mietittiin opintojakson keskeiset vaiheet ja ryhmän toiminnan muodot jokaisessa vaiheessa. Suunnittelua ei aloitettu sisällöillä. Työpajaa vetänyt professori Yannis Dimitriadis Valladolidin yliopistosta Espanjasta korosti, että suunnittelun alussa pitäisi nousta ylemmälle abstraktiotasolle miettimään, että opintojakson työskentelyn rakenne. Vasta, kun työskentelyn rakenne on kunnossa, on sisältöjen lisäämisen aika. Visualisoinnin avulla suunnitelmista tulee havainnollisia ja kommunikoitavia, niitä voidaan arvioida ja kehittää pedagogiyhteisössä ja mikä myöskin erittäin merkittävää, niitä voidaan jakaa ennen sisältöjen sijoittamista eli sama rakenne voi toimia sopivasti muokaten useilla kursseilla eri oppiaineissa. Näin päästään kiinni yhteisölliseen pedagogiseen suunnitteluun ja muotoiluun. Lisää kyseisestä työpajasta blogikirjoituksessani.

Aalto-yliopistolla on Tarmo Toikkasen johdolla kehitetty toimivaksi todettu yhteisöllisen suunnittelun menetelmäkokonaisuus, Edukata. Siitä on pian tulossa suomenkielinen ohjekirja. ITK-konferenssissa viime keväänä järjestettiin Edukata-työpaja. Oppimaisema.fi -palvelusta löytyy yhden Edukata-työpajan tuotoksia.

Menetelmistä on iloa myös oppimistuokioitten ja oppimistehtävien toteuttamiseen. Nuorisotyötä tehneet ovat tottuneet käyttämään erilaisia menetelmiä, joilla saadaan isojenkin ryhmien toimintaan jäntevyyttä. Ryhmäytyminen ja erilaisten tavoitteiden saavuttaminen onnistuu hyvien menetelmien avulla. Poimin kotikirjastostani vinkiksi kaksi hyvää menetelmäopasta: partiolaisten Laumanjohtajan käsikirjan ja Ilpo Vuorisen Tuhat tapaa opettaa.

Menetelmät auttavat esimerkiksi:

  • orientoimaan oppimiseen
  • ryhmäytymiseen
  • harjoittelemaan tarvittavia taitoja
  • organisoimaan yksilöllistä ja yhteisöllistä työskentelyä
  • keräämään havaintoja, ideoimaan, käsittelemään tietoa
  • tuottamaan näkyväksi ajattelua, tiedonkäsittelyä, ryhmäprosessia, työskentelyn tuloksia.

Pari hyvää vinkkiä menetelmien etsijälle:

  • Teknologialla tuettuun opiskeluun löytyy monipuolinen teos Tec-Variety (Elaine Khoo & Curtis J. Bonk, ladattavissa maksutta verkosta), joka keskittyy mottivoiviin aktiviteetteihin.
  • Yhteisölliseen tiedon tuottamiseen liittyviä menetelmiä löytyy suuri määrä Knowledge Sharing -wikistä.

Lopuksi kokeilimme webinaarissa vielä yksinkertaista menetelmää eli sana-assosiaatiota. Työskentely-ympäristönä käytimme AnswerGardenia, jota voi käyttää ilman kirjautumista. AnswerGardenissa on muutama eri tyyppinen työskentelymuoto. Vastaajat voivat kirjoittaa 20-merkin vastauksen esitettyyn kysymykseen. Sanojen kerääminen on hauska tapa aloittaa jonkin aiheen käsittely. Mielikuvat ja mielleyhtymät antavat sillan opettajan ajattelusta oppivan ryhmän ajatteluun.

Voila_Capture 2014-10-16_12-26-52_ap

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä #ilmioppi.

Opedeittailua kimppaopetukseen (Opeblogi)

Mielikuvituskoulu laittoi liikenteeseen loistavan oivalluksen. Facebookin Kimppaopetus-ryhmässä opettajat voivat julkaista deitti-ilmoituksia kollegoilleen. Jutun juonena on yhdistä opevoimia ja työaikaa yhteen. Kimpassa on enemmän älliä ja lihaksia. Yksinkertaisen nerokasta eikä vaadi edes mitään ihmeellistä hanketta tai resurssia.

Oman opepolkuni alkutaipaleella sattui yhteen jaksoon kollegan kanssa sama kurssi samaan jaksoon. Yhdistimme ryhmämme. Otimme auditorion käyttöön. Pidimme keskustelevia luentoja. Nuoriso ei ehkä ollut tottunut yllättäviin opetuksen järjestelyihin, mutta itselleni tuo kurssi jäi hyvin mieleen. Samoin yliopistolta omista opinnoistani erityisen hyvin ovat mieleeni jääneet muutamat kimppaopetetut kurssit, joissa kaksi opettajaa on keskustellut aiheista. Näin Tampereen yliopistolla, kahdella kurssilla. Harvinaista herkkua.

Etsi oma opetuskaveri!

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Opeblogi.

Heittäydy oppimaan eli roolipelin taikaa (#ilmioppi)

Autenttisiin tilanteisiin ei aina pääse konkreettisesti paikalle. Onneksi ihmisellä on korvaava apuneuvo eli mielikuvitus. Kykymme eläytyä tarinoinoihin on eräs väylä, jonka hyödyntäminen tuottaa vahvoja muistijälkiä. Tämän päivän ilmiöwebinaarissa pelillisen oppimisen maailmaa kokeiltiin yhdessä. Aiheeseen johdattivat Samuli Turunen ja Heikki Koponen Otavan Opistolta. Webinaarituokion aineistot löytyvät koostesivulta, kohdasta kaksi: diat, luento-osuuden tallenne ja linkki Otavan Opiston tuella kehitettyyn Forge & Illusion roolipelikirjastoon.

Voila_Capture 2014-10-13_10-05-14_ipRoolipeli ja simulaatio ovat lähellä toisiaan. Pelillisyyteen kuuluu heittäytyminen ja uppoutuminen. Pelin aikana, vaikka kyse olisi tarinan ja mielikuvituksen voimin loihditustusta simulaatiosta, osallistuja kokee omakohtaisesti asioita, sekä kognitiivisesti että emotionaalisesti. Kokemus kuljettaa kohti syvempää ymmärtämistä. Oppimisen kohteena olevia asioita on kyettävä soveltamaan vastaan tulevissa tilanteissa.

Webinaarin osallistujajoukolla pääsimme kokeilemaan roolipelaamista. Kohteena oli Suomen historian dramaattinen aika, toinen maailmansota. Webinaarissa pelaaminen toteutettiin hyvin yksinkertaisella menetelmällä: pelinjohtaja keskusteli vuorotellen osallistujien kanssa. Jokaiselle oli varattu tietty rooli. Pelinjohtaja esitteli tilanteen. Jotain erikoista tapahtui. Osallistujalta kysyttiin tilanteessa: Mitä teet? Osallistuja ehdotti roolistaan käsin, miten hän toimii. Pelinjohtaja kuljetti tilannetta eteenpäin. Jos keskustelu eteni tienhaaraan, pelinjohtaja esitti terminaattorikysymyksen, jolla ratkaistiin, kumpi vaihtoehto tienhaarassa voitti. Terminaattorikysymykset olivat erilaisia toisen maailmansodan tapahtumiin liittyvää sanastoa. Jokaisen kohtauksen roolipelaaminen tällä tavalla kesti muutaman minuutin.

Osallistuja kommentoi pelituokion jälkeen: ”Kaikista vaikuttavinta oli juuri se, että pelattiin vain kuulon avulla. Se tavallaan sulki kaiken muun pois ja oli yllättävän helppo keskittyä tarinaan. Paljon heräsi ideioita tämän myötä.”

Historia tarjoaa paljon mielikuvitusta ruokkivia tilanteita, joihin voi rakentaa pelitarinoita. Pelinjohtajan on kyettävä keksimään peliä kuljettavaa palautetta pelaajan siirtoihin. Heikki Koponen kertoi, että joskus joutuu improvisoimaan myrskypilven ja salamointia, jolla vaiennetaan peliä häiritsevä osallistuja joksikin aikaa. Kuitenkin yleensä pelitarina vie mukanaan ja nuoriso toimii roolista käsin. Pidemmän roolipelituokion jälkeen on tärkeää pysähtyä yhdessä purkamaan tilanne. Samalla, kun päästetään irti roolista, koettu ja opittu ankkuroituu aiempiin muistirakenteisiin.

Samuli Turunen oli kokeillut maahanmuuttajaopiskelijoitten kanssa kuvitteellista työhaastattelua simuloidun roolipelin tyylillä. Hän kertoi, että niin haastattelijat kuin haastateltavat jännittivät. Haastattelutilanteen hyötynä oli jännityksen kohtaaminen. Todellisessa tilanteessa osallistujilla on jo yksi vastaava kokemus takanaan, mikä auttaa hahmottamaan ja suunnittelemaan haastattelua ennakolta. Ehkä jännityskin vähenee.

Voila_Capture 2014-10-13_10-05-51_ipWebinaarin osallistujat keksivät useita mahdollisuuksia soveltaa koetun kaltaista roolipeliä opetukseen. Terminaattorikysymyksiin vastanneet (ja sivustakuuntelijat samoin) huomasivat, miten hyvin kysytyt sanat painuivat mieleen – erityisesti, jos vastaus oli väärä. Tarinan luoma kuvitus auttoi kytkemään vieraan sanan oikeaan käsiteavaruuteen. Minä muistan nyt hyvin, mikä on kasapanos ja mihin sitä käytetään.

Roolipelit ovat hyvä esimerkki suositusta pelimuodosta, jossa kilpailu ei ole keskeisin pelin elementti. Hyvä esimerkki taidokkaasti rakennetusta simulaatio-roolipelistä on TAT:in Yrityskylä, joka on 6-luokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimiskokonaisuus.

Roolipelissä käsikirjoittaminen on suuri työ, mutta verkosta löytyy monenlaisia pelejä. Forge & Illusion -pelikirjastossa on myös julkaistu useita pelejä, joiden PDF-tulosteet ovat saatavilla ilmaiseksi. Myös esimerkiksi näitä pelejä voi maksutta ladata käyttöön:

Lisävinkkinä vielä jälkikäteen: Tulossa kirja Oppiminen pelissä – Pelit, pelillisyys ja leikillisyys opetuksessa. Kirjan ovat toimittaneet Leena Krokfors, Marjaana Kangas ja Kaisa Kopisto. Kirjan aiheita käsiteltiin myös elokuun 2014 lopulla YLE Radio 1:n Tiedeykkösen ohjelmassa Pelillisyys oppimisessa: mahdollisuudet ja haasteet, jossa yksi kirjan kirjoittajista, Olli Vesterinen, oli vieraana.

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä #ilmioppi.

Joustavista verkostoista WhatsAppiin, osa 1 (AKTIIVI Plus)

Mitä verkostot merkitsevät Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajalle Matti Apuselle? Mitä mieltä hän on avoimista oppimisympäristöistä? Millaisia haasteita Jari Multisilta Helsingin yliopistosta näkee avoimuudessa ja avoimissa oppimisympäristöissä? Millaisiksi Carita Kiili Jyväskylän yliopistosta näkee tulevaisuuden oppimisympäristöt? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin löydät vastauksen … Continue reading

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä AKTIIVI Plus.

Webinar as arena for learning (The corridor of uncertainty)

Conference venue, Umeå university

Webinars can be interactive arenas for learning and sharing ideas but running a successful webinar is more demanding than many expect. What are the key factors behind a successful webinar where everyone feels part of an active community?

Online discussion

As the first activity of our new project (Webinar – for interactive and collaborative learning) we ran a combined face-to-face and online workshop at the Swedish conference for teaching in higher education, NU2014, in this year’s European Capital of Culture, Umeå. The aim of the project is to test methods for making webinars more participatory in cooperation with several partner organisations from a variety of fields: education, public administration, industry and associations. There are six of us in the project from five different countries (Sweden, Norway, Denmark, Iceland and Austria) and we have all extensive experience running webinars, though we realise we still have so much to learn.

Some of the on-site groups

In this workshop we had about 25 participants in the room in Umeå, another on-site group in Salzburg, Austria, plus online participants recruited through our Facebook group. A basic question that was raised was how to define a webinar. I had rather loosely mentioned at the beginning that we saw a webinar as involving more than say 30 participants but this was rightly challenged on the grounds that it is basically a web seminar and therefore can even be used for relatively small groups. I think it is impossible to give an exact cut-off figure for when an e-meeting becomes a webinar but maybe when you have so many participants that it is difficult if not unfeasible for all to have video and audio capabilities it becomes easy to lapse into broadcast mode.

The group work focused on identifying key factors for a successful interactive webinar and everyone had access to a common virtual workspace using the extremely handy tool Padlet. This enables participants to write notes as well as upload links and photos to a space that all can see and which can be further developed after the webinar is over (see our results). Here is a summary of some of the main points that emerged from the discussions.

  • Awareness of participants’ skills in the online environment
  • Plan your marketing and use registration to get information on the audience (where they work, type of work). Registration list can also be used for follow-up, eg sending the link to the recording to all registered participants.
  • Technical issues – pre-webinar information on settings, technical requirements etc
  • Implement a “thermometer” where participants can grade the audio-quality of whoever is speaking at a certain time in the webinar.
  • Introduction on how to participate, co-created rules for interaction
  • Make it clear when the session is going to be recorded and when the recording is over.
  • Allow time for socialising and getting familiar with the environment before the webinar starts. Welcoming atmosphere and stimulating layout.
  • Webinar etiquette and meeting culture – tips about using microphones, chat, asking questions etc.
  • Be aware of cultural differences when an international group is assembled. Many people are not used to active participation.
  • Moderator has a key role. Must be familiar with the tools and be able to multitask (checing chat, seeing who has raised their hand etc)
  • Using different types of poll questions to check audience experience, opinions and to get feedback.
  • How to focus attention. The “choreography” of the session is important – using different layouts for different purposes, eg make chat window small when we need to focus on a speaker, then large chat window when we ask for comments and questions.
  • Creating breakout groups and having a common work space to gather all notes and conclusions. Alternate who speaks and have assignments that include listening and observation.
  • Interactivity after every slide.
  • Language can be a barrier to interactivity. Group work allows for own language use though conclusions must be written in common language.
This was a relatively complex webinar since we had face-to-face groups on two sites plus online participants using breakout groups. In addition we used Padlet to gather notes from the group discussions and this worked well though not all groups made extensive notes. We tried to extend the event by using a short promotion video that was spread via Twitter and Facebook and the Padlet page offers participants the opportunity to add ideas even after the session is over. The page is still open for comments if you feel inspired. I had a project colleague to moderate the online discussions whilst I and a colleague concentrated on the classroom. From the above conclusions I would like to find a kind of sound quality thermometer so people can indicate how well they can hear the speaker without interrupting. I also realise that we can do much more to provide clear pre-webinar information and providing clearer instructions on how to participate. There is also plenty scope for developing the moderator role and providing the right information at the right time. The next step in the project is seeing what methods and tools to use with our partners in the pilot cases. I will no doubt return to this topic again many times in the future.

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä The corridor of uncertainty.

Onko tieto suojassa? (Kulttuuri- ja ict-poimintoja)

Suojataan tieto
tietojärjestelmissä
metadatalla.

Avoin data
talouden öljynä
tuottaa bisnestä.

Yksityisyys – My
Data. Mihin käytetään?
Päätänkö itse?

Tieken Bisnestreffit Tieto suojassa keräsi Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivän 10.10.2014 varhaisaamuna Eteläranta 10:n auditorion täyteen tietosuojakysymyksistä kiinnostuneita ammattilaisia eri organisaatiosta. Tilaisuuden avasivat tuttuun tapaan Jyrki Kasvi Tiekestä ja Timo Saros Projektiyhdistyksestä, joka visioi: ”Kaikki projektit onnistuvat vuonna 2020!”

Virtuaalikansalaisen tietosuoja

Ville Oksanen kertoi, että tietosuojalainsäädäntöä uudistetaan EU-tasolla. Yksityisyys on megatrendi, kerätäänhän tänään entistä enemmän tietoa ennennäkemättömin keinoin. Mario Costeja González vaati tietojaan poistettaviksi, jolloin ne muuttuivat entistä kiinnostavammiksi. Oikeus unohtamiseen voi poikia Streisandin-ilmiöitä ja Lehtovaaravaikutuksia.

Entä jos lakia rikotaaan? Tietosuojavaltuutetun resurssit ovat vähäiset, joten sanktioita ei yleensä määrätä, korkeintaan sakko ja oikeudenkäyntikulut. Uusi tietosuoja-asetus toisi uudet rajut sanktiot, yhteisöille jopa sata miljoonaa euroa.

Miten pääsisimme eroon maan tavasta, turhan joustavasta suhtautumisesta henkilötietorekisterien käyttöön? Ihmiset ovat uteliaita ja esimerkiksi pankissa työskentelevä saattaa katsoa naapurinsa tietoja, jos tietojärjestelmä sen sallii. Verkkokohu ja sosiaalinen kontrolli muuttavat tilannetta, kun asiat somen kaiuttamina ylittävät uutiskynnyksen. Jos yritys menettää maineensa, sillä on merkitystä.

Suomi on silta Euroopan ja Aasian välissä; kylmä, liittoutumaton ja korruptoitumaton. Esimerkiksi kiinalaiset ovat kiinnostuneita tietojen tallentamisesta Suomeen.

Suojaa tieto

Kun liikenne- ja viestintäministeriö kaipaa malttia verkkovalvontaan, jotta Suomeen saataisiin bisnestä, ja sisä- ja puolustusministeriö ovat huolissaan rikollisista verkossa, niin Reijo Aarnio toivoo kultaista keskitietä. Ihmisillä pitää olla tarkastusoikeus omiin tietoihinsa; My Datan idea on yhtä vanha kuin tietosuojalainsäädäntö.

Eräs naapuririita kuvaa omien tietojen tarkastusoikeutta. Naapureista toinen, lääkäri, huusi aidan yli: ”Oletko ottanut lääkkeesi?” Toinen ihmetteli, mistä naapuri tietää hänen lääkityksestään, ja kysyi terveydenhoidon toimintayksiköstä lokitietojaan. Niistä selvisi, että naapuri oli käynyt katsomassa hänen terveystietojaan, ja naapuri tuomittiin.

Meillä on hyvät lait, mutta niitä ei osata käyttää. Yksityisyydensuoja tarkoittaa pääasiassa itsemääräämisoikeutta. Jokainen päättää itse, miten toimii ja mitä lataa Facebookiin.

Voiko työnantaja kysyä: ”Eihän sulla mitään salattavaa, näytäpä, mitä juttelet?” Reijo Aarnio kysyi meiltä: ”Onko teillä jotain salattavaa. Jos on, niin käsi ylös.” Kun kaikki kädet eivät nousseet, hän totesi, että joko jotkut valehtelevat tai sitten heillä ei ole pankkikorttia, jonka tunnusluku pitää sopimusehtojen mukaan salata.

Suomesta puuttuu digitalisaation ja tietoyhteiskunnan poliittinen johto, eikä puolueohjelmista yksikään ota kantaa yksityisyydensuojaan. Kuitenkin meillä olisi täydet onnistumisen edellytykset, kun vain osaisimme toimia. Euroopan tasolla pyritään digitaalisiin sisämarkkinoihin, joissa ihmisen tiedollista itsemääräämisoikeutta ei loukata. Luottamusta pyritään rakentamaan erilaisin ohjelmin kuten ylikansallisen tunnistamisen ohjelmalla.

Ekosysteemi on muuttunut. Juristeilla ja poliittisilla päättäjillä tuntuu menevät sekaisin Henkilötietolaki ja salassapitosääntely, eikä kukaan tunnu tietävän, mitä lakia milloinkin sovelletaan – mutta verkkoon mennään lujaa.

Jatkossa palveluntarjoajalle ei riitä lain noudattaminen; sen pitää myös voida osoittaa kuluttajille noudattavansa lakia. Lisäksi palveluntarjoajan on huolehdittava turvallisista palvelurajapinnoista. Jos tieto karkaa eli hakkeroidaan sisältä tai ulkoa, niin siitä pitää ilmoittaa kuluttajalle. Mitä tämä tarkoittaa yrityksen maineelle? Vahingonkorvauslain mukaan vahingon ehkäisemiseksi pitää ryhtyä kaikkiin toimenpiteisiin. Eikö se tarkoita, että jo nyt pitäisi ilmoittaa kuluttajalle hakkeroinnista?

Mikä on oikeutetun edun käsite? Miten pitkälle profiloinnissa saa mennä? Lainsäädännöllä halutaan luoda toimintavarmuutta, jotta tiedetään, miten voidaan toimia. Nykyisin ensin toimitaan ja sitten ihmetellään, meniko oikein.

Riskipohjaista lähestymistapaa on moitittu raskaaksi ja siihen tarvitaankin skaalausta eri kokoisiin yrityksiin. Eurooppalaisen tietosuojaviraston perustamisesta ollaan poliittisesti yhtä mieltä. Sen myötä kuluttajat tietäisivät, mitä heille tapahtuu riippumatta siitä, missä EU-maassa asioivat.

Keskustelu

Mikä on valmisohjelmiston suunnittelijan vastuu? Entä ostajan vastuu? Useinhan tietojärjestelmiä myydään asiakasystävällisyydellä, eikä ostaja huomaa kysyä, noudattaako tietojärjestelmä lakia. Jos pienyrittäjän asiakasrekisteri on yhdysvaltalaisessa pilvessä, niin pienyrittäjä vastaa asiakkaalle tietosuojan toteutumisesta.

Miten pitäisi suhtautua big data -louhintaan? Onko unohdetuksi tulemisen oikeus joskus vahvempi kuin avoimen datan filosofia? Miten näiden välillä tasapainoillaan? Avoimen datan ja big datan ohjelmiin pitäisi saada mukaan joku, joka esittäisi tyhmät kysymykset, kuten: ”Mitä vastaamme kansalaisen kysymykseen?”

Terveydenhoidossa tiedämme vaikuttavuuden ideaaliolosuheissa, mutta käytännön vaikuttavuus selviäisi vasta yksilötason rekisteritiedoilla. Miten sitä päästäisiin käyttämään? My Data voisi olla eräs ratkaisu: kun yksilö kokisi, että hänen tietonsa ovat arvokkaita, niin hän voisi olla valmis antamaan ne vaikuttaakseen tärkeänä pitämäänsä asiaan, kunhan voisi tehdä sen riittävän turvallisesti. Henkilötietolaissahan on tutkimusta varten pykälät, joiden mukaan aidossa tutkimuksessa voi käyttää henkilötietoa jopa ilman henkilön suostumusta. Potilastietolaissa taas sanotaan, että potilastiedot ovat salassapidettäviä eikä niitä saa luovuttaa sivulliselle, joka ei osallistu potilaan hoitoon. Soteuudistuksessa tietosuojalle ei tapahdu mitään, jos sivulliset pidetään syrjässä.

Voiko yksilö peruuttaa suostumuksensa arkaluontoisten tietojen luovuttamiseen? Entä voidaanko arkaluontoisia tietoja käyttää toimintayksikön ohjaustarpeissa? Tätä pohditaan KanTa-järjestelmää kehitettäessä. Reijo Aarnion klassikko-slogan onkin: ”Eduskunta on Suomen tärkein tietosuojaviranomainen, jos jotkut vaan valmistelevat sellaiset lait, että eduskunta pääsee niistä päättämään.”

Annatko liikesalaisuutesi tai pankkitunnuksesi vieraalle? Miten pilvipalvelun tarjoaja rakentaa luottamuksen? Mihin arkaluonteista tietoa kannattaisi tallentaa? Riippuu siitä, missä palvelukeskukset sijaitsevat. Mielellään ei Aasiaan, Yhdysvallat olisi parempi vaihtoehto ja suomalainen paras.

Lex Nokian ytimenä on organisaation riittävän hyvä oma tietoturva, jolloin ei tarvitsisi mennä viestintäjärjestelmän tunnistetietoihin. Suomalaisten yritysten tietoturva ei kuitenkaan tilastojen valossa ole kehuttava. Muutama vuosi sitten tehtiin tutkimus, jossa sadalta yritykseltä, joiden tietojärjestelmät yli puoli vuotta aiemmin oli hakkeroitu, kysyttiin, mitä ne olivat oppineet. Kolmasosa ei ollut reagoinut mitenkään, kolmasosa oli parantanut tietoturvan tasoa ja kolmasosa vetäytynyt verkkoliiketoiminnasta.

Millainen on verkon itsevalvontakyky? Voisiko tietojärjestelmä koneellisesti reagoida suojattavaan tietoon? Tietojärjestelmässä voisi olla metatietoa, jossa kerrotaan, että tieto ei saa liikkua EU:n ulkopuolelle. Jatkossa metatietojen lisäys on yksi tietojärjestelmien suunnittelun keskeisiä elementtejä.

Vuonna 1999 voimaan tulleessa julkisuuslaissa edellytetään, että tieto luokitellaan. Laissa on neljä salausluokkaa ja lisäksi ylin luokka, joka tarkoittaa, että tietoa ei saa laittaa verkkoon lainkaan. EU-lainsäädäntö viittaa siihen, että kaikki maat olisivat nyt avaamassa tietojaan. Big datan idean mukaan data on talouden öljy tai kultaa.

Jos osaisimme rakentaa tietojärjestelmät niin, että metadatassa olisi tiedon salauksen tunniste, joka auttasi verkon itsevalvonnassa, niin olisiko siinä meillä vientimahdollisuuksia ja kilpailuvaltti?

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Kulttuuri- ja ict-poimintoja.

#omamuutos (eOppimaan)

Mobiilikäytön lisääntyminen on suurin muutos omassa mediakäytössäni kolmen viimeisen vuoden aikana. iPad kulkee mukana kaikkialla sekä työssä, kotona että lomalla. Älykännykkä on myös aina mukana, vaikka puhelujen määrä on huomattavasti vähentynyt (erityisesti työpuhelut). Kännykän navigaattorista on usein korvaamaton apu.

Yle Areenasta katson paljon ohjelmia, erityisesti sarjoja. Areenasta voi katsoa silloin kun on aikaa ja voi valita vain itseä kiinnostavat ohjelmat. TV:n katselu on selvästi vähentynyt, vain uutiset katson säännöllisesti. Areenaa katson enimmäkseen iPadilla. Musiikkia kuuntelen Spotifystä, jokaisessa perheen tietokoneessa ja mobiililaitteessa on Spotify. Lomareissulla on pieni kaiutin mukana, jotta hotellihuoneessa voi soittaa mobiililaitteesta musiikkia tai kuunnella ohjelman äänet. Hotellivarauksen yhdeksi kriteeriksi on tullut wlan-yhteys. Kun vaihdoimme autoa, yksi toivottu ominaisuus oli bluetooth yhteys musiikin kuuntelun takia.

Radiota kuuntelen autoa ajaessani sekä töitä tehdessä pidän nettiradiota taustamusiikkina. Olen lopettanut kaikki sanomalehtien tilaukset enkä kaipaa niitä arjessa. Viimeksi digi-Hesari tuli vuosi sitten. Sanomalehtien uutiset tuntuvat vanhoilta. Netistä tulee luettua erilaisia ajankohtaisia asioita – viihdeuutisilla taitaa olla iso asema tarjonnassa.

Somea käytän joka päivä runsaasti. Parin viimeisen vuoden aikana olen lomalla pitänyt 1-2 viikon sometaukoja, koska informaatiotulva on kyllästyttänyt.

Uskoisin, että seuraavan kolmen vuoden aikana mediakäyttöni perustuu edelleen Internetiin. Tulen varmaankin tuottamaan yhä enemmän sisältöjä ja jakamaan tietoja avoimesti somessa. Tuskin tulen enää tilaamaan paperisia lehtiä. Maksullisen nettitv:n voisin jossain vaiheessa taas tilata määräaikaisena. Harkitsen aktiivisuusrannekkeen ostoa (ja kuntoilun aloittamista).

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä eOppimaan.

Oppimisprosessi ja prosessiarviointi (#ilmioppi)

oppiminen2Arvioinnin tulisi olla jatkuvaa ja monipuolista. Arviointi kuuluu ajallisesti koko matkan tueksi, auttamaan oppijaa eteenpäin. Ilmiöoppimisen webinaarisarjan toisellä tapaamisella huomion kohteena oli prosessiarviointi. Aiheesta löytyy Opetushallituksen sivuilta hyvä artikkeli.

Aiheeseen virittävän luento-osuuden jälkeen (16 min tallenne) siirryimme osallistujien kanssa kirjoittamaan ja jatkojalostamaan yhdessä ajatuksia aiheesta TIEKE:n Muistioon, johon oli ennakolta poimittu OPS 2016 luonnoksen luvusta 6 arvioinnin keskeisiä reesejä. Alla oleva teksti on muokattu tästä yhteiskirjoittamisen tuokiosta.

Arvioinnin keskeisenä tavoitteena on olla rohkaisevaa ja luoda yrittämään kannustava ilmapiiri. On tärkeää huolehtia siitä, että oppijalle syntyy oikea käsitys arvioinnin ja kokeiden tarkoituksesta. Arviointi ei saa olla leima oppijan otsassa, häntä määrittävä numero, jota vielä verrataan luokan keskiarvoon. Hyvin menestyville numeroarvosaista muotoutuva pärstäkerroin ei ole samanlainen taakka kuin niille, jotka saavat jatkuvasti huonoja numeroita. Huonoista arvosanoista voi muodostua negatiivisesti vaikuttava itseään toteuttava ennuste (self fulfilling prophecy) – niin oppijan omana kuin myös opettajien toimintaa ohjaavana.

OPS 2016 -luonnosksessa todetaan osuvasti: ”oppilailaita ja heidän suorituksiaan ei verrata toisiinsa eikä arviointi kohdistu oppilaiden persoonaan, temperamenttiin tai muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.” Professori Liisa Keltikangas-Järvinen on systemaattisesti muistuttanut kasvattajia ja pedagogeja siitä, miten herkästi arvioimme tietyt temperamenttiominaisuudet hyviksi ja koulu-oppimisen kannalta suotuisiksi. Temperamentti on ihmisen biologispohjainen tapa reagoida ympäristöön. Temperamenttitutkimus on viimeisten vuosikymmenien aikana avartanut yhdessä lähitieteiden kanssa ymmärrystämme ihmisen toiminnasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Suosittelen lämpimästi kuunteluun YLE Areenalta Keltikangas-Järvisen radiohaastattelun viime kesältä (Tiedeykkönen 25.7.2014).

Kirjassaan Temperanmentti ja koulumenestys Keltikangas-Järvinen toteaa (2006, s. 165-166): ”Kun numeroarvostelut koettiin alaluokilla ongelmallisiksi, etsittiin tilalle pehmeämpi lähestyminen. Ryhdyttiin antamaan sanallisia arvioita. Oppilaista etsittiin positiivisia puolia ja niitä, joissa olisi vielä parantamisen varaa. Vähitellen nämä sanalliset arviot alkoivat ulottua yhä syvemmälle persoonallisuuteen, ja aiempi hyvää käytöstä mittaava käytösnumero alkoi mitata laajemmin oppilaan koko olemusta. Tällä hetkellä arvioidaan sanallisin arvioin tai numeroin oppilaan synnynnäistä temperamenttia. Hyvästä temperamentista saa hyvän numeron, huonosta huonon.”

Sari Mullola väitteli 2012. Hänen tutkimuskohteenaan oli temperamentin ja kouluarvosanojen yhteys. Havahduttavaa hänen tutkimustuloksissaan oli se, että Suomessa temperamenttipiirteiden kytkös kouluarvosanoihin oli vahvempi kuin muissa OECD-maissa. Siten Keltikangas-Järvisen väite siitä, että arvioinnissa synnynnäinen ominaisuus vaikuttaa meillä huomattavan paljon, on ohittamaton. Emme arvioi ruskeasilmäisiä eri tavoin kuin vihreä-, sini- tai harmaasilmäisiä. Oppija itse ei voi temperamenttiaan vaihtaa. Moni toki oppii sovittamaan omaa toimintaansa siihen, mitä arvioi opettajan arvostavan. Itsekin olen nopeana oppijana näytellyt innostunutta, kiinnostunutta ja aktiivista, vaikka todellisuudessa olen kirjoitellut syvämietteistä filosofiaa päiväkirjaani. Minulla on todisteet tallella. Kirjoittelin silloin myös kuvausta siitä, millaiselta teatterilta koulu tuntui, vaikka myös viihdyin koulussa ja monilla tunneilla olin aidosti läsnä, todellisesti innostuneena. Mullolan ja Keltikangas-Järvisen tuore teos Maailman paras koulu? on suositeltavaa lukemista (linkitin tuohon Elisa-kirja sivun, kun teoksen kustantajalla WSOY:llä ei ole kirjan fanisivua, joka löytyisi nopsaan googlaamalla, WSOY, mielellään kerron teille mielipiteitäni kirjan ystävien nettihuomioimisesta). Rita Keskitalo oli ollut kirjan julkkareissa.

Arvioinnin tavoitteeksi määritellään myös, että se on oppilaiden osallisuutta edistävää, keskustelevaa ja vuorovaikutteista. Tätä edistävät muun muassa itsearvionti ja vertaisarvointi, reflektointi yksin ja yhdessä. Webinaarin osallistujat poimivat esiin kokeiden vaihtoehtoja, kuten oppimispäiväkirjat ja niidenn julkaiseminen koko ryhmän nähtäville. Yhteisölliseksi avattua oppimispäiväkirja- tai portfoliotyöskentelyä pitää suunnitella hyvin. Alkuvaihe on tärkeä. Työtapaan pitää oppia ja siihen pitää sisältyä tilaa erilaisuudelle. Pohdittiinkin esimerkiksi sitä, rajoittaako julkaiseminen oppilaiden ”avautumista” ja omien kehityskohteiden pohtimista? Työtapaa kokeilleet kommentoivat, että avoimeen julkaisemiseen suhtautuminen on aika usein mutkatonta. Oman yksityisen reflektoinnin voi toteuttaa erillään kaikille julkaistusta sisällöstä. Vertaisarviointi voidaan kohdistaa tuohon muille julkiseksi tarkoitettuun osioon.

OPS-luonnos korostaa dialogisuutta. Webinaariin osallistujat olivat samaa mieltä. Arviointikeskusteluja arvosanojen antamisen yhteydessä olisi hyvä kehittää. Moni opettaja jakaa kokemuksen siitä, että aika karkaa käsistä, kaikkea ei ehdi. Silti juuri tavoitteiden asettamiseen olisi tärkeää käyttää aikaa. Siltä kannalta alkuarviointi olisi tärkeää; eihän kaikilla voi olla edes samat tavoitteet. Tavoitekeskustelut tulee ajoittaa oppimisprosessin alkuun. Näin lisätään oppijoiden omaa vastuullisuutta ja ymmärrystä oppimisprosessista.

Tavoitteilla on myös suora yhteys oppimismotivaatioon. Eräs opettaja kommentoi omaa toimintaansa analysoiden, että ryhmän kanssa heti alussa yhdessä neuvotellut tavoitteet sitovat myös opettajaa: tavoitteista tulee pidettyä paremmin kiinni. Näkemystä kannatettiin ja muistutettiin, että kysessä on myös tärkeä oikeudenmukaisuuteen liittyvä toimintatapa. Kun alussa on käyty tavoitekeskustelu niin opintojakson lopussa voidaan pohtia päästiinkö tavoitteeseen. Voidaan analysoida sitä, miksi tavoitteet saavutettiin ja miksi ei?

Opetussuunnitelmissa toisteaan jatkuvan arvioinnin lisäksi arvioinnin monipuolisuutta. Webinaariin osallistujat pohtivat arvioitavia kohteita, että oppijoille voisi tarjota mahdollisuuksia vaikuttaa sekä tuotokseen, jolla oppimista tehdään näkyväksi että arviointimetodeihin.

Perinteisen kokeen lisäksi. jos semmoisen haluaa pitää, voidaan käyttää muita arvioitavia tuotoksia. Näitä listavaan OPH:n prosessiarvioinnin artikkelissa: ”Prosessiarvioinnissa arviointi laajenee menetelmällisesti testeistä ja opettajan laatimista kokeista muun muassa havainnointiin, kotitehtäviin, päiväkirjoihin, portfolioihin, itsearviointiin ja arviointikeskusteluihin. Arvioinnin tavoite ei ole ainoastaan koota ja ennustaa oppimistuloksia vaan ohjata oppimista ja opetusta.” Länsi-Suomen aikuislukioitten kirjat Lunttaa luvalla – opi oikeasti ja Koe oppimisympäristönä ovat olleet aikaansa edellä, niitä sopii edelleen opiskella.

OPS-luonnoksen mukaan arvioinnin avulla saadun tiedon tulisi myös vaikuttaa opetukseen ja muun koulutyön suunnitteluun. Webinaariin osallistujat pitivät palautekeskusteluja ja lomakekyselyjä arvokkaina. Tieto prosessin tai projektin onnistumisista ja sen epäonnistumisista auttaa kaikkia tekemään asiat paremmin seuraavalla kerralla. Opettajan arvostus oppijoitten silmissä kohoaa, jos heidän palautteensa otetaan todesta ja sen pohjalta tehdään todellisia muutoksia.

Millaista on oppimista edistävä arviointi? Webinaarissa kannatettiin ajatusmallin siirtämistä ”minä osaan” -näyttämisestä ”opin ja parannan” -ajatteluun (be good vs. get better. Tätä perusteltiin sillä, että monella oppijalla on jo valmiiksi todella huono itsetunto ja negatiivinen käsitys itsestään oppijana. Kannustaminen on siksi ensiarvoista. Vinkkinä Carol Dweckin ”Growth mindset” ja Heidi Grantin Campus-seminaarin luento Growth Mindset in Schools.

Lopuksi vielä rohkaiseva tarina: Parhaimmillaan erilaisten arviointitapojen käyttö voi tuottaa huikeita onnistumisen kokemuksia: eräs opiskelija yritti kaksi kertaa päästä historian kurssista läpi onnistumatta. Kun hän sai tilaisuuden suorittaa kurssi portfoliotyöskentelyn avulla, arvosana osui kahdeksikkoon. Kylkiäisenä roppakaupalla itseluottamusta sekä oppimisen iloa.