Building the e-learning quality chain (The corridor of uncertainty)

Chain by robpatrick, on Flickr
Chain” (CC BY-NC-SA 2.0) by robpatrick

At this week’s EDEN 2017 conference here in Sweden there were several discussions about quality in technology enhanced education. There was a consensus that although we have sound quality assurance systems, certifications, strategies, policies and research we have still not reached mainstream integration and acceptance of educational technology. Even if some institutions have succeeded, they are prevented from full integration due to pressure from both government authorities and politicians who demand increased accountability and base their budget decisions on league tables and shallow evaluations. There are lots of success stories at faculty, institutional or even regional levels but to move forward we need a chain reaction involving all levels.

How can we enhance existing quality structures? This requires more than simply checking learner satisfaction at the end of each course or module. Quality is often mistaken for this checklist approach where each link in the chain tries to give answers that will satisfy the criteria of the next level. We ask learners to evaluate both the teachers and their own performance on each course module but the questions is whether learners recognise good teaching when they see it? Often students give the most positive evaluations to teachers who provide them with the material they need to pass the test rather than recognising the value of teachers who help them work things out for themselves.

So how can we develop learning literacy at all levels in the educational chain?

  • Learners need to develop the meta-cognitive skills to become conscious learners. To put it simply, they need to learn how to learn, becoming aware of the learning process and learning to monitor their learning through reflection and self-assessment. They need to develop their collaborative learning skills and realise how learning is a social process rather than simply cramming facts. These skills will be vital in their professional life where their development will depend on being able to learn new skills without waiting for someone to organise a course to help them.
  • The next link in the chain are the teachers who need to become more aware of their own teaching and how they themselves learn. They need to develop new skills, work in teams, learn to become facilitators rather than content providers and so on. This involves a greater emphasis on pedagogical development and how educational technology can complement and enhance traditional practice. At the teacher level this means learning to enable.
  • For this to happen we need institutional leaders who are aware of their leadership, have learnt how to empower, motivate and reward and can create a culture of sharing, support and common purpose among all staff and learners. This means learning to empower.
  • However none of this will happen without the next link in the chain. Government authorities and international bodies must lead the way by providing frameworks, strategies and policies that inspire and guide. Learning to inspire.

Today there are good examples of all the above but in order to create a true culture of learning each level must work as a chain and be clearly linked to each other. If any link in the chain is weak or missing it will never be sustainable and for me the reason why we have not achieved mainstream integration of educational technology is because one or more links in this chain are missing.

Tutoroinnilla tulevaisuuteen – mentoroinnilla menestykseen (Digikilta)

Kuopion kaikissa peruskouluissa (40) aloittaa syksyllä 2017 hallituksen kärkihankkeen resursseilla lähes 50 tutoropettajaa. Heidän tehtävänään on rohkaista muita koulunsa opettajia toteuttamaan uutta opetussuunnitelmaa ja lisätä opettajien taitoa käyttää digitaalisia välineitä luontevana osana opetusta. Tutoropettajat toimivat oman työnsä ohella toisten opettajien työparina ja vertaiskouluttajina ½-4 vvt/koulu oppilasmäärästä riippuen. Tutortunnit pyritään sijoittamaan lukujärjestykseen klo 9 – 13 välille, jotta mahdollisimman moni opettaja pystyy hyödyntämään tutoria oppitunnillaan.

Kuopiossa tutoropettajien tukena toimivat kolme kokopäiväistä kiertävää tvt-mentoria, joiden tehtävänä on mentoroida, innostaa ja rohkaista koulukohtaisia tutoropettajia toisten opettajien ohjaamisessa. Jokaisella mentorilla on omat vastuukoulut ja työaika kouluilla jakautuu oppilasmäärän perusteella.

Mentoroinnin lisäksi tutoropettajille järjestetään viisi koulutuspäivää vuonna 2017. Ensimmäisenä koulutuspäivänä maaliskuussa 2017 perehdyttiin vuorovaikutukseen Katri Saarikiven johdattamana. Huhtikuussa Martti Hellström avasi vertaiskouluttamisen ja tiimityön taitoja arjessa. Elokuussa tutoropettajat sukeltavat arvioinnin maailmaan Pekka Peuran opastuksella. Lokakuussa perehdytään tekijänoikeuksiin ja marraskuussa koulun toimintakulttuurin muutokseen sekä laaja-alaiseen osaamiseen. Kaikissa koulutuspäivissä opitaan myös digitaalisten työvälineiden käyttöä (esim. Office 365). Koulutuskokonaisuutta täydentää kolme digitaitovideota (esim. pelillisyys).

Lisätietoa: https://peda.net/kuopio/yhteiset-hankkeet/ttmm
Tukisivusto: https://peda.net/kuopio/tvt-tuki (tämä teos, jonka tekijä on Kuopion kaupunki, on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä).

Tutoropettajan ja mentoropettajan työnkuvat Kuopiossa

Tutoropettajan työhön kuuluu

  • tukea opettajia toteuttamaan uutta opetussuunnitelmaa ja digitaalisuutta hyödyntävää opetusta
  • osallistua tutoropettajille tarkoitettuihin koulutuksiin
  • kehittää uutta pedagogiikkaa ja edistää opetuksen digitalisaatiota omassa koulussa yhteistyössä mentorin kanssa ja
  • huolehtia mentorin aikatauluista ja tuen tasapuolisesta jakautumisesta

Mentoropettajan työhön kuuluu

  • vastuukoulujensa tutoropettajatoiminnan koordinointi
  • toimia tutoropettajan työparina ja vertaistukena
  • innostaa ja rohkaisee tutoropettajaa oman koulunsa kehittämisessä
  • välittää tietoa ja ideoita ajankohtaisista asioista
  • toimii samanaikaisopettajana tutoropettajan tavoin
  • opettajien kouluttaminen

Millainen on hyvä tutoropettaja?

  • rohkaisee ja innostaa opettajia kokeilemaan ja kehittämään uuden opetussuunnitelman mukaisia toimintatapoja
  • perehtyy ajankohtaisiin opetusmenetelmiin ja -välineisiin ja jakaa omaa osaamistaan kehittäen koulua oppivana yhteisönä
  • toimii digitaalisten oppimisympäristöjen ja välineiden pedagogisena asiantuntijana
  • tukee koulun pedagogista kehittämistä ja
  • luo oppimista tukevia verkostoja koulun sisällä ja koulujen välillä.

Kuva: Sinikka Leivonen
Teksti: Jarno Bruun ja Anu Wulff

FinEduVR hankkeen konferenssimatka Florida Institute of Technologyyn (FinEduVR)

20170605_085932

Dr. Kurt Winkelmann, Department of Chemistry – Florida Tech

FinEduVR –hankkeen koordinaatiotiimi osallistui Melbournessa (Florida/USA) järjestettyyn Virtual Worlds Education Conferenssiin 5.-8.6.2017. Koolla oli virtuaalimaailmojen tutkijoita Yhdysvalloista ja Euroopasta. Hankkeen tavoitteena oli löytää tutkimuspiirejä ja kontakteja virtuaalitodellisuuteen. Suomessa virtuaalitodellisuuden ja oppimisen yhteyttä on tutkittu vielä vähän. Kumppanimme Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitos on tehnyt ”mini-tutkimuksen ”  aiheesta, jossa se kartoitti kokemuksia kolmen eri virtuaalitodellisuusohjelman (Google Earth VR, Bow Fight, Guided Meditation) käytöstä opiskelijoilleen. Saimme kyseiset materiaalit käyttöömme konferenssiin.

Meidät yllätti kuinka Second Life keskeistä amerikkalaistutkimus edelleen oli. Suomessa SL on jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta USA:ssa sillä on edelleen vankka jalansija. Yhdistämällä virtuaalilasit ja opiskelijoiden tuottamisen, Second Lifeen voi tehdä uuden nousun. Varsinaista virtuaalitodellisuuden tutkimusta ja kyseisten virtuaalimaailmojen käyttöä oli siis vähemmän. Maanantain mielenkiintoisin luento oli Dr. Ron Viewer  esitys opetuspelien maailmasta. Parhaiden opetuspelien ei pitäisi erota juurikaan viihteellisten pelien maailmasta. Opetuspeleissä (serious games) siis pitäisi olla enemmän viihteellistä sisältöä ja ”porkkanoita” samaan tapaan kuin viihteellisissä peleissä.

20170605_092607

Uusi tuttavuus meille oli myös Skillsfolio työkalu. Siinä opiskelija kerää tarroja, badgeja, leimoja osaamissalkkuunsa yrityksiltä. Ohjelmaan ovat sitoutuneet mm. Google, Unity ja muita suuria amerikkalaisia teknologiataloja. Yritykset antavat siis sertifikaatteja opiskelijoille tehdyistä töistä, jotka opiskelijat siirtävät ”taitosalkkuunsa”.  Tällä salkulla on taatusti painoarvoa jopa työmarkkinoilla.

20170605_095833

Tohtori Len Annetta Etelä Carolinan yliopistosta perehdytti meidät millainen sielunmaisema on pelaamalla oppivilla opiskelijoilla. Tällaiset ”Gamers-educational ” –tyypit janoavat luovia tehtäviä ja palautetta, oppivat epäonnistumisista, katsovat asioita eri perspektiivistä ja reflektoivat oppimaansa.  Hän kertoi lukuisia esimerkkejä miten virtuaalitodellisuutta hyödynnetään eri ammatteihin kouluttautumisessa ( lääkäri, kirurgi, öljynporaus etc. ). Hän myös näki opiskelijat vahvasti tuottajina. Uuden sukupolven termejä ovat :  ole läsnä kaikkialla, AR, laitteet pienempiä ja halvempia, moniosaajat, GPS/Satelliitti puhelimet ja uudet arvioinnin välineet/kanavat.

20170606_093200

Tiistain highlight oli tietysti oma presentaatiomme. Saimme paljon kiitosta ja ihmetystä, että lukiotasolla ylipäätään tehdään virtuaalitodellisuuden, 360 kameroiden, alustojen ja drone kokeiluja. Esityksen jälkeen meiltä kyseltiin paljon hankkeestamme ja verkostoiduimme konferenssivieraiden kanssa.

Erittäin mielenkiintoinen kontakti oli Professori Joe Sanchez New Yorkin Queensista. Hänen tutkimuskohteenaan oli digitaalinen tarinankerronta ja roolipelit. Erilaisten roolien omaksuminen virtuaalimaailmoissa edesauttaa ymmärrystä ja empatiakykyä mm. historiassa. Sovimme alustavasti professorin kanssa yhteistyön aloittamisesta virtuaalisessa tarinankerronnassa.

20170608_113900

Torstai pääesiintyjä oli William Little NASA Kennedy Space Centeristä. Myös NASA käyttää erilaisia innovaatiokilpailuja (vrt SLUSH )ratkaistakseen ongelmiaan. Opiskelijoille on järjestetty pitchauskisoja jo vuodesta 2012 saakka, joissa ratkottiin mm. virtuaalisten ympäristöjen ja reaalimaailmojen välisiä ongelmia. Laskentatarkkuus ja täsmällisyys NASAlla on huikea. Tällä hetkellä NASA pyrkii integroimaan virtuaalitodellisuuden ja liiketunnistuksen toisiinsa. Tätä testiä tehdään Leap Motion, Optitrack Motion, Capture system ja Unity3D ohjelmistoja yhdistelemällä ja hyödyntämällä. Tuo kyseinen liikkeentunnistus (kasvot, keho) näyttäisi olevan seuraava iso trendi teknologia puolella. Täydellistä immersiivistä virtuaalista telepresenssiä rakennetaan 360 Fly kameran ja HTC Viven avulla. NASA rakensi Microsoft Hololensin avulla virtuaalisen mönkijän, jota tullaan hyödyntämään mm. Mars ohjelmassa. NASAn visioissa keskeisiä ovat kolme teknologiatrendiä : konenäkö, puhetunnistus sekä tekoäly.

20170608_114242

20170608_134124Huikean torstain päätti Elizabeth Lytle zSpace yhtiöstä. Yhtiö on kategorisoinut erilaiset ”todellisuudet”  laitteiden, immersion ja intervention mukaan hieman toisin kuin me ajattelemme. zSpace yhtiön edustama tuote edusti Mixed reality kategoriaa, joka yhdistelee ja ”sotkee” virtuaalitodellisuutta ja lisättyä todellisuutta toisiinsa muodostaen jotakin uutta. Pääsimme testaaman yrityksen tuotetta laboratorio sessiossa. zSpace sisältää runsaasti valmiita sisältöjä (tiede, yleinen historia, USA:n historia, taide, biologia, maantiede, eläimet) joita voidaan tutkia näytöltä. Näyttö, lasit ja stylus kynä muodostavat alustan, josta voidaan ”vedellä” ja pyöritellä esineitä 3D kuvana edessämme. Immersio oli vaíkuttava, mutta hinta pelottava : yhden opetusluokan zSpace kalustus maksaa 20 000 dollaria/vuosi. Yhden laitteen tilaaminen oli ilmeisesti mahdotonta tai ainakin vaikeaa.

20170606_144531

Kirjoittaja : Aki Puustinen Muuramen lukio / koordinaattori FinEduVR
Kuvat : Aki Puustinen

 

#FinEduVr tiimin matka videolla.

Syksyllä näytään turuilla ja toreilla (AAVA-hanke)

Kesäkuun alussa kokoonnuimme laajennetulla projektiryhmällä rakentamaan avoimien ammatillisten opintojen markkinointisuunnitelmaa eri kohderyhmiä silmällä pitäen. Oman ydinryhmämme lisäksi olimme saaneet täydennystä graafisesta suunnittelijasta ja markkinoinnin asiantuntijasta. Työstimme suunnitelmia kahdessa ryhmässä, joista ensimmäinen keskittyi hankkeessa syntyvän koulutustarjotinmallin markkinoimiseen toisen ryhmän pohtiessa varsinaisen kohderyhmän löytämistä ja innostamista.

Nauttiessamme auringonpaisteesta Puolalanpuistosssa oli ideoiden helppo antaa virrata. Saimme kasaan kaksi erinomaista ja toteutettavaa konkreettista markkinointisuunnitelmaa. Ensi syksynä avoimet ammatilliset opinnot näkyvät ja kuuluvat turuilla ja toreilla. Tavoitteemme on, että järjestelmällisen markkinoinnin ja levittämistyön tuloksena avoimien opintojen konsepti on kaikille niin tuttu, että ohjaavat tahot osaavat niitä suositella ja opinnoista kiinnostuneet osaavat niitä itse kysyä ja uusia koulutuksen järjestäjiä lähtee spontaanisti mukaan tarjoamaan uusia opintoja koulutustarjottimen kautta.

Yes We Can! (LUKE-verkoston blogi)

Mikael Al-Zuhairin näkemys
modernin työelämän vaatimuksista
Saimme tasan kaksi vuotta sitten varsin merkittävän apurahan Opetushallitukselta ja
Lempäälän kunnalta innovatiivisten oppimisympäristöjen kehittämiseksi. Ideana tämän vuoden loppuun kestävässä #työelämähankkeessamme oli lukiolaisten työelämätietojen ja -taitojen vahvistaminen. Korostimme hankehakemuksessa konkreettisen tekemisen merkitystä pulpetissa istumisen lisäksi. Nyt, hankkeen loppusuoran häämöttäessä, on hyvä tarkastella mitä olemme saaneet aikaan.
 

MOTI KADOKSISSA?

Lukio on yleissivistystä jakava oppilaitos. Pääasiallinen tehtävämme on siis vahvistaa nuorten ymmärrystä ympärillä olevasta maailmasta. Yleissivistyksen hankkiminen on pitkä prosessi. Tuota prosessia ohjaa ajatus siitä, että opitulla tiedolla pitää olla jotakin muutakin käyttöä kuin menestys Trivial Pursuitissa. Toisaalta motivaatio voi olla alhainen, jos ei tule onnistumisen kokemuksia, eikä opettajilla ja muillakaan lähellä olevilla ei oikein tunnu olevan aikaa pysähtyä omalle kohdalle. Peruskouluun verrattuna lukio-opiskelu edellyttääkin opiskelijalta oma-aloitteisuutta ja itseohjautuvuutta, jota ei kaikilta löydy.

Moni opiskelija kertoo, että historia on heidän lempiaineensa. Oppitunnit ovat sopivan kevyt keidashetki muutoin raskaan ja puuduttavan opiskelupäivän lomassa. ”Mutta mitä hyötyä historian opinnoilla on?” he kysyvät. Selitän, miten tämä hetki, tämän hetken polttavat kysymykset ja onnen hetket, ovat seurausta menneisyyden tapahtumista ja valinnoista. Ja miten olennaista on ymmärtää asemamme ketjun yhtenä lenkkinä. Silti monen on vaikea hahmottaa, millaisia vinkkejä historia tarjoaa oman aikamme ongelmiin. Monelle historian opiskelu on vain tahroja paperilla. Historiallinen ymmärrys on katoava luonnonvara, koska tuon taidon oppiminen on työlästä.


Toisen oppiaineeni yhteiskuntaopin keskeiseksi tavoitteeksi opetussuunnitelma asettaa muun muassa aktiivisen kansalaisuuden vahvistamisen. Demokratian näkökulmasta Suomi on upea maa! Meillä on sanan- ja mielipiteenvapaus ja vaaleilla valitut päättäjämme pyrkivät parhaan kykynsä mukaan oikeasti ratkaisemaan maamme ja maailmankin keskeisiä ongelmia. Ongelmallista kyllä, moni näistä ongelmista on poliitikkojen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Ja jos päättäjämmekin ovat kyvyttömiä ratkaisemaan ongelmia, mitä mahdollisuuksia meillä tavallisilla kansalaisilla on?

Ensimmäisen sukupolven #RyhmänJohtajat

 

Ensimmäisen vuoden opetus?

Kun lähdimme käynnistämään #työelämähanketta syksyllä 2015, mielessämme olivat sellaiset ajatukset kuin piilolahjakkuuden esilletuominen, motivointi, aktivointi ja mahdollisimman konkreettinen tekeminen. Teimme yhden virheen: roolitimme prosessit väärin. Syyslukukauden 2015 aikana me vetovastuussa olevat opettajat yritimme omin voimin saada asioita käyntiin, varsin huonolla menestyksellä. Vuoden 2015 lopulla vastuu siirtyi #RyhmänJohtajiksi nimetylle noin kymmenhenkiselle opiskelijaryhmälle, joka pisti töpinäksi. Heidän järjestämiensä tempauksien ja mallin ansiosta opiskelijoitten keskuuteen virisi ajatus siitä, että yhdessä saamme aikaan vaikka mitä ja että erilaisten tempauksien järjestäminen on tärkeää ja jopa kivaa.

Syyslukukauden toinen iso asia oli, että saimme hankkeemme #työelämäkummeiksi todellisia asiantuntijoita. Kummien kuten kansanedustaja Lauri Ihalaisen, työelämätutkija Anu Järvensivun, some-ekspertti Pauliina Mäkelän, sarjayrittäjä Ismo Paanasen, Pirkanmaan Nuorkauppakamarin Tuuli Lamminmäen ja kunnanjohtaja Heidi Rämön ansiosta meille muodostui monipuolinen kuva siitä millaisten lainalaisuuksien mukaan moderni työelämä toimii ja millaista osaamista se tekijöiltä edellyttää, mutta toisaalta myös millaista osaamisvajautta meillä Suomessa on. 


Opiskelijamme tekivät suuren määrän työelämähaastatteluja, joissa tärkeimmäksi yhteiseksi nimittäjäksi eri aloilla ja eri tehtävissä toimivien ihmisten osalta muodostui, kuinka ollakaan, ajatus siitä, että työllä PITÄÄ olla MERKITYSTÄ. Kukaan haastatelluista ei korostanut palkan merkitystä. Itse asiassa osa haastatelluista oli vaihtanut alaa hyväpalkkaisesta työstä huonommin palkattuun, mutta totesi motivaatiotasonsa olevan nyt huipputasolla juuri siitä syystä, että nyt he saavat auttaa ihmisiä. Moni käytti myös toimenkuvaansa kuvatessaan termiä ”maailman parantaminen”.


Play Hard Work Harder!

Nämä asiat repussamme lähdimme tähän vuoteen. Ensimmäisen #RyhmänJohtaja -porukan valmistautuessa kirjoituksiin ykkösvuosikurssin #RJ-ryhmän suositusten perusteella koottu uusi johtaja-sukupolvi otti viestikapulan. Kävimme syksyn alussa tapaamassa jälleen kerran hankkeen suojelija Lauri Ihalaista. Nuorisotakuun takkuamisesta harmistunut Ihalainen patisti meitä tarttumaan nuorten syrjäytymisehkäisytyöhön. Syventyessämme asiaan kokemusasiantuntija opo-Katja Luodon kanssa tuli varsin selväksi, että motivaatio kadotetaan yläkouluiässä. Mitä siis lukiomme voi tehdä yläkouluikäisten motivaation parantamiseksi? Kypsyi ajatus toiminnallisen työelämäpäivän järjestämisestä kaikille lähiseudun 8-luokkalaisille. Tämä ikäluokka on jossain määrin väliinputoajan asemassa. Kaseilla ei ollut ollut moneen vuoteen mitään muuta koulun ulkopuolista työelämätietoisuuden lähdettä kuin lyhyt tet-jakso. Toisaalta työ ja ammatit kuuluvat kasien OPS:iin, joten tällainen konkreettinen toiminta olisi omiaan syventämään ymmärrystä ja ohjaamaan nuoria mieluiselle polulle tai alalle.

Tapahtumaa järjestämistä varten koottiin noin kolmenkymmenen lukiolaisen organisaatio. Heidän lisäkseen mukaan tuli toinen mokoma upeita tyyppejä paikallisesta yrittäjäyhdistyksestä, Lempäälän Kehitys ry:stä, ammattioppilaitos Tredusta ja opettajia ja oppilaita lähikouluista Hakkarista, Sääksjärveltä ja Vesilahdelta. Yleiskokouksessa oli mukana lähes 70 tapahtumajärjestäjää. Ryhmä oli organisoitu kolmeen ryhmään: johtoryhmään, jonka tehtävä oli luoda tapahtuman aikataulu, kuljetukset ja muut käytännön ”speksit”, toisen ryhmän tehtävänä oli toiminnallisten rastien suunnittelu, kolmas ryhmä mietti tapahtuman oppilaitosyhteistyötä ja jatkoa. Jokaisen ryhmän johdossa oli joku #RJ-pari. 


Nuoret nimesivät tapahtuman Play Hard Work Harderiksi. Tapahtumapaikaksi valikoitui Hakkarin liikuntahalli ja ajankohdaksi marraskuun 3. Tapahtumaa suunnitelleen yleiskokouksen jälkitunnelman puki sanoiksi yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Ismo Paananen todeten: ”Tästä tulee kaaos, mutta toivottavasti positiivinen kaaos. Otetaan tämä oppimiskokemuksena. Jos saamme autettua yhtä kasiluokkalaista, voimme olla tyytyväisiä.”


Yleiskokouksen väellä on tapaamisen jälkeenkin hymy herkässä!

PHWH-päivä on muutoin ansiokkaasti raportoitu Lempäälän lukion vuosikertomuksessa, mutta sanottakoon tässä, että kun tilaisuuden päätteeksi kerättiin palautetta tapahtumaan osallistuneilta kaseilta, arvosanaksi muodostui noin 8½. Tapahtuma koettiin hyödylliseksi ja moni mainitsi saaneensa motivaatiota. Ainoaksi yleisempi kritiikin aihe oli ilmoittautuminen, joka osoittautui ennakoitua vaikeammaksi toteuttaa sähköisesti. 

Järjestelyorganisaatio oli myös todella onnellinen ja tyytyväinen siitä, että hommasta selvittiin kuivin jaloin. Tapahtuman järjestäminen vahvisti järjestelyorganisaatiossa mukana olleiden käsitystä itsestään ja vahvisti yhteenkuuluvuuden tunnetta joukkueemme sisällä. Se avasi myös vahvisti yhteyttämme lähiseudun toimijoihin. Yhteistyö Lelun tulevan asuinkumppani Tredun kanssa oli sikäli merkittävä, että löysimme oppilaitoksia yhdistävän toimintakentän ja ensimmäisen kokemuksen yhteistyön käytännön hyödyistä.

Goodwill!

 

Lukuvuoden aikana hankkeessa on ollut koko ajan käynnissä monta eri pohjavirettä. Yhteisenä nimittäjänä on ollut ajatus siitä, että me kykenemme olemaan hyödyksi lähiympäristöllemme. Konkreettinen osoitus tästä saatiin jo lukuvuoden alussa, kun keväällä 2016 #RyhmänJohtaja-porukka päätti lukion opiskelijakunnan hallituksen kanssa kerätä syksyn taksvärkkipäivänä varoja tansanialaisen turvakodin hyväksi. Tämä ns. Kimbilio-hanke on paikallisen NMKY:n pitkäaikainen projekti. Hankkeen puuhamiehet Matti Vehviläinen ja Mikko Vesamäki ottivat tietysti iloiten osaa käytännön järjestelyihin. Suunnitteluorganisaation ideana oli yhdistää työelämähanke ja Kimbilio siten, että lukiolaiset oikeasti etsisivät itselleen työpaikan ja hankkisivat siinäkin mielessä samalla työkokemusta.

 

Nämä kahdeksan nuorta pääsivät Technopolikseen hommiin

Lopulta noin puolet lelulaisista oli jossain kodin ulkopuolella töissä. Kimbiliolle saatiin kerättyä varoja hieman yli 2000 euroa. Sen lisäksi Leluun syntyi oma Kimbilio-ryhmä, jonka vetäjäksi tuli uskonnon ja psykologian opettaja Sari Haavisto ja jäseniksi noin kymmenkunta lähinnä ykkösen opiskelijaa. Kimbilio-ryhmän toiminta-ajatukseksi on lukuvuoden aikana hahmottunut hyväntekeväisyysnäkökulman esilläpitäminen ja yhteydenpito paikallisseurakunnan kehitysyhteistyöväen kanssa.

Run Forrest!

Marraskuussa paikallisen yleisurheiluseuran LeKi Yleisurheilun aktiivit Markku Ruonavaara ja Timo Reunanen ottivat meihin yhteyttä ja kysyivät halukkuuttamme tulla järjestämään perinteisiä Koululiikuntaliiton SM-maastojuoksukisoja. Kisapäivään (23.5.) oli tuossa vaiheessa vielä matkaa, mutta myynti- ja markkinointityö piti aloittaa varhain, koska aikaisemmin kisat oli järjestetty Vierumäellä ja pieni kysymysmerkki oli, saadaanko väkeä tulemaan Lahden seudulta Lempäälään. Ohessa Eerika Reunasen tekemä kisajuliste.

Kun samaan aikaan oli käynnissä PHWH-päivän järjestelyt, kokosimme Lelun #MediaTiimi´stä iskuryhmän joka pääsi syksyn aikana haastattelemaan todella mielenkiintoisia ihmisiä. Näitä henkilöitä olivat muun muassa Lauri Ihalainen, valtakunnan ykköstapahtumajärjestäjä Elisa Hakanen, Liikuntaparkki-yrityksen perustaja Minna Rajamäki, vloggaajakuuluisuus Herbalisti, sekä Tappara-legenda Pekka Saravo. Puheenaiheina olivat muun muassa yläkouluaikainen motivaatio ja omat uravalinnat. Jokaiselta kysyttiin myös ohjeita ja neuvoja yläkouluikäisille. Toinen iskuryhmä teki myös maastojuoksukisoihin liittyen pientä promokiertuetta lähiseudun alakouluissa. 


Maastojuoksukisat onnistuivat lopulta erinomaisen hyvin. Kisoihin osallistui 367 juoksijaa ja tunnelma kisapäivänä oli kerrassaan erinomainen. Lelulaisia toimi kisapäivänä monissa eri tehtävissä, kuten ajanotossa, kuvauksessa, kisakansliassa, ruokailujärjestelyissä ja järjestyksenvalvonnassa, sekä palkintojenjaossa. Virallisten kisasivujen tekemisessäkin lelulaisilla oli näppinsä pelissä.


#Lelu105

Ensimmäisenä hankevuonna toteutettu #Lelu114 –päivä toimi mallina uudelle interaktiiviselle työelämäpäivälle, jonka nimeksi tuli #Lelu105. Organisaatioryhmäksi muodostui kolmen osaavan ja kokeneen kakkosen porukka. Ville Saarnio, Iivi Hakkarainen ja Tanja Lähdekorpi on kolmikko, jonka voi jo sanoa olevan ”kovissa liemissä keitetty”. Heidän avukseen työelämäpäivän järjestelyihin tuli jo suunnittelujen alkuvaiheessa yhteisöpedagogian opintojaan päättelevä Hanna Järvensivu.

#Lelu114 –päivän oppina oli, että päivästä pitäisi tulla vieläkin toiminnallisempi. Siksi järjestelyissäkin otettiin heti huomioon sellaiset ammatit, joita olisi helpompi esitellä ”elävästi”. 


Ammattien kirjo oli lopulta runsas. Palolaitoksen miehet esittelivät välineistöään, työelämävalmentaja kehittelemäänsä opintomateriaalia, TV-kuvaaja antoi vinkkejä siitä, miten saada harrastuksesta ammatti, valokuvaaja järjesti kuvauskilpailun, fysioterapeutin kanssa käytiin läpi ryhmäläisten asentoja, puolustusvoimien rastilla esiteltiin lentäjän varusteita (kuvassa Viljami Sokura vaikuttaa tyytyväiseltä) ja niin edelleen.


Tapahtumajärjestelyt sujuivat rutiinilla ja palautteen keskiarvo kohosi jopa PHWH-päivän 8½:sta. Omasta näkökulmastani huomionarvoista oli, että tapahtumassa allekirjoittaneen panos oli todella pieni. Lopulta noin kaksikymmenpäiseksi kasvanut opiskelijaryhmä Hannalla vahvistettuna kykeni toimimaan erittäin oma-aloitteisesti ja tiesi jo mahdolliset sudenkuopat ja onnistui ne hienosti välttämään. Pientä stressiä aiheutti järjestelyjen loppuvaiheen kiire, mutta jos kaikki menisi putkeen, vaarana voisi olla liiallinen hyvänolontunne.


Minne maailma on menossa?

USA:n presidentinvaalit oli teema, joka kiinnosti todella monia lukiolaisia. Presidenttiehdokas Donald Trumpin ehdokkuus ja suosion kasvaminen, sekä lopulta valinta maan seuraavaksi presidentiksi herätti huolen siitä, mihin maailma on menossa. Syntyi idea siitä, että mitäpä, jos järjestäisimme ajan hermoilla olevan tapahtuman, jossa keskittyisimme Trumpin valintaan ja sen seurausvaikutuksiin.

Tapahtumaa lähti järjestämään historian ja yhteiskuntaopin opettaja Johanna Järän ja itseni lisäksi lähinnä kymmenhenkinen kakkosista koostunut ryhmä. Ajankohdaksi valikoitui Trumpin virkaanastujaispäivä tammikuun 20. Asiantuntijavieraiksi lukiolle saimme The Ulkopolitist -lehden toimituspäällikkö Matti Pesun ja Tampereen yliopiston Rauhan ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI:n emeritustutkija Unto Vesan. Tilaisuutta varten teimme etukäteisnauhoituksen, jossa haastattelimme europarlamentaarikko Petri Sarvamaata, sekä pääkallopaikalla New Yorkissa asuvaa Pöyhösen pariskuntaa.


Tilaisuus onnistui erinomaisesti. Asiantuntijoiden vastaukset taustoittivat tapahtunutta ja toisaalta rauhoittelivat yleisöä sen suhteen, että ei kukaan, ei edes USA:n presidentti, voi yksin sanella maailman suuntaa. Erikseen täytyy nostaa esille tilaisuutta juontaneiden Tuuli Lounelan ja Silja Piispasen luonteva esiintyminen.


Muutoinkin lukiomme oli tuttuun tyyliin ajan hermolla. Lähikollegani Johanna Järän johdolla lukiolaiset olivat paikallislehti Lempäälän-Vesilahden Sanomien ja Pirkan Opiston kanssa järjestämässä kuntavaalipanelia. Toinen erikoisempi tapahtuma oli Politiikan Tori, joka onnistui tuomaan poliittiset puolueet uudella tavalla lähelle nuoria.


Earth Week- Pienet arkiset teot ratkaisevat

Syyslukukauden lopulla allekirjoittaneella oli jo sellainen tunne, että kuinkahan jaksan maaliin asti. Marraskuussa oli jo päästy suunnitelmissa siihen vaiheeseen, että tiedossa oli kaikki edellä kuvattu, eli Lelun työelämäpäivä, maastojuoksukisat, sekä Kimbilio-projekti, jota tosin seurasin lähinnä sivusilmällä. Rehtori Erkki Hytösen ja kollegoiden kanssa käydyissä keskusteluissa oli kuitenkin useasti sivuttu sitä, että tulevan Virta Kampuksen (Lelu + Tredu) keskeisenä ajatuksena piti olla kestävä kehitys ja ylipäätään ekologisten näkökulmien vahva näkyminen. 


Ekolauantain iloista järjestelyryhmää Ideaparkin Keskusaukion lavalla


Ekologianäkökulma oli ollut vahvasti esillä jo #työelämähankkeen alkuvaiheista lähtien, koska olimme hankekollega Mika Setälän johdolla lähteneet mukaan ilmastonmuutosta tutkivaan Globe-verkostoon. Sen merkiksi lukiorakennuksen kattoa koristi oma sääntutkimusasema. Mika Setälä oli myös saanut virallisen Globe-koulutuksen, kuten myös kemianopemme Eero Jalonen. Mika kävi lukuvuoden aikana keskusteluja yliopistojen kanssa tutkimuslautasta ja sen tutkimusantureista. Tavoitteenamme on uittaa syksyllä Ahtialanjärveen oma tutkimuslautta.


Marras-joulukuussa löytyi idea Lelun omasta ympäristöprojektista. Alkujaan projektin piti keskittyä vain liikenteeseen, mutta lopulta hanke paisui huimiin mittoihin. Hanketta lähti alkuvaiheessa toteuttamaan kolme lahjakasta ykkösen tyttöä Anette Länsipuro, Ella Majaus ja Laura Virtanen, sekä kakkosen Tiina Kurkioja. Laura jäi alkuvaiheessa pois ja ryhmään tulivat mukaan Tiia Marjamäki ja Claudia Altmart. Projektikoordinaattoriksi tuli työtäpelkäämätön kuvisope Eeva Gullstén ja hänen tuekseen opinto-ohjaaja Katja Luoto. 


Projektiryhmän nimeksi muodostui Earth Week. Tavoitteena oli toteuttaa ilmastoviikko, jonka aikana jaettaisiin informaatiota ruokavalion, kemikaalien, liikkumisen ja vaatteiden ympäristövaikutuksista. Halusimme myös jakaa konkreettisia vinkkejä, joiden avulla kukin meistä kykenisi elämään ekologisemmin. Projekti haluttiin tehdä mahdollisimman näkyväksi. Siksi päätettiin panostaa omiin nettisivuihin. Onneksemme Lelun siviilipalvelusmies Juha-Matti Jerosella on osaamista ja motivaatiota, joten sivuista tuli aivan upeat! Ne ovat edelleen nähtävissä www.earthweek.fi –osoitteessa.


Earth Week -projektista muodostui huimin kokemus omalla työurallani! Järjestelyorganisaatio jaksoi tehdä kovalla pieteetillä töitä alusta loppuun ja sai aikaan tapahtuman, jonka tulen muistamaan varmaan koko ikäni. Mukaan tuli heti alkuvaiheessa muun muassa WWF Suomi, Martat, Pirkanmaan Luonnonsuojeluyhdistys, sekä lukuisa joukko ekologiselta pohjalta toimivia yrittäjiä, kuten Globe Hope, Secco ja Mummola. Asiantuntijaksi projektiin lähti mukaan Oras Tynkkynen.


Projekti polkaistiin virallisesti käyntiin 7.4. lukiomme auditoriossa #EWstartti-tilaisuudessa, jossa Oras Tynkkynen vastaili Juhani Larikan ja Alisa Väisäsen vetämässä keskustelutilaisuudessa kipeisiinkin ilmastonmuutosta ja ympäristömme tilaa koskeviin kysymyksiin. Oraksen viesti vahvisti omaakin ajatustamme siitä, että meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa ympäristömme tilaan. Nyt on vain ryhdyttävä tuumasta toimeen.


EWstarttia seuranneena lauantaina pääsimme jakamaan Oraksen ajatuksia Ideaparkin Keskusaukiolle. #Ekolauantai –tilaisuus kokosi ison joukon edellä mainittuja toimijoita mukaan. Opiskelijoista tapahtumaa oli järjestämässä noin 30 opiskelijaamme mitä moninaisimmissa tehtävissä. Oli malleina ekologisessa muotinäytöksessä, tenttijöinä kuntavaaliehdokkaita linnunpönttöpaneelissa, organisoimassa yhteistyökumppaneiden myyntipöytiä ja muita tiloja, vastaamassa tapahtuman teknisestä toteutuksesta ja erilaisissa myynti- ja markkinointitehtävissä.


Earth Weekin viesti oli merkittävä. Me kykenemme tekemään asioita ympäristömme hyväksi. Tekojen ei tarvitse olla suuria. Pienet arkiset valinnat auttavat asiaa jo merkittävästi. Toisaalta kukaan ei kykene aikaansaamaan muutosta yksin. Tarvitsemme muutokseen voimiemme yhdistämistä. Yhdessä tehty muutos myös sitouttaa aivan eri tavalla.


Yhteenveto vuodesta

Tuntuu ihan uskomattomalta, että kaikki tämä on saatu aikaan normaalin koulutyön ohella! En osaa sanoa, miten paljon kaikki tehty on vaikuttanut opiskelijoiden akateemiseen menestykseen, mutta todella moni projekteissa mukana ollut, on kertonut tempausten lisänneen ja vahvistaneen omaa opiskelumotivaatiota ja minäkuvaa. Moni on myös sanonut saaneensa projekteista vastapainoa arkiselle aherrukselle.

Yhteensä järjestelyorganisaatioissa on ollut isossa tai pienessä roolissa arviolta noin sata lukiolaistamme eli noin joka kolmas opiskelija. Jokainen lukiomme ihminen on päässyt osalliseksi toimintamme hedelmistä. Vaikka muutama opiskelija on ollut mukana monessa, kuorma ei ole kaatanut yhtäkään juhtaa. 


Olemme pyrkineet kaikessa tekemisessä toimimaan modernin työelämän keskeisten periaatteiden mukaisesti. Projektit on yritetty suunnitella tarkkaan. Olemme yrittäneet asettaa selkeitä tavoitteita ja jakaa roolit ja suunnitella aikataulut mahdollisimman selvästi. Silti kovaakaan työtä tehneet opiskelijamme eivät ole päässeet tienaamaan tiliä tekemisistään (lukuvuoden päätteeksi aktiivisimmalle tusinalle annettuja stipendejä lukuun ottamatta). Kurssimerkinnät ja tunne siitä, että on ollut tekemässä jotakin merkittävää, on riittänyt motivoimaan nuoret. 


Vuoden aikana toteutettu niin monipuolisia projekteja, että niiden joukosta on ollut mahdollista löytää ”oma”. Erilaiset tempaukset ovat antaneet monipuolista kokemusta tapahtumajärjestämisestä, mutta nuorten ryhmätyötaidot ja henkilökohtainen vastuunottokyky on merkittävästi parantunut. Moni projekteihin osallistunut on itsekin yllättynyt siitä, mitä on tullut tehneeksi! Moderni työelämä korostaa verkostoitumisen merkitystä. Solmituilla suhteilla saattaa olla yllättäviä seurausvaikutuksia monen nuoren elämässä. 


Täytyy myös muistaa, että projektit ovat lähteneet käyntiin opiskelijoiden innostuksen pohjalta. Vetovastuuseen ei ole valittu opintomenestyksen vaan innokkuuden mukaan. Vastuurooleihin on valikoitunut paljon sellaisia nuoria, jotka eivät ole akateemisesti laudatur-tasoa, mutta jotka ovat projekteissa päässeet käyttämään normilukioarjessa piiloon jäävää lahjakkuuttaan. 


Erityisen mieleenpainuvia ovat olleet sellaiset hetket, jolloin vanhemmat ovat tulleet kiittämään oman lapsensa vastuuttamisesta. Mieleen on jäänyt esimerkiksi Ekolauantai-tapahtuma Ideaparkissa. Päivän aikana kolme vanhempaa ja yksi isovanhempi tuli luokseni ihmettelemään sitä, että oma jälkikasvu on kyennyt selviämään kunnialla jostakin haastavasta tehtävästä. Siinä yksi kimmoke viedä tapahtumia kaiken kansan nähtäville vaikka Ideaparkkiin Keskusaukiolle ruuhka-aikana!


Henkilökohtaisesti saan olla kiitollinen siitä, että niin moni opekollega on lähtenyt viemään Lelu-laivaamme uusille vesille. Rehtori ja koko kunnan väki on auliisti tarjonnut apua ja huolehtinut myös jaksamisestani. Olen jaksanut vetää hanketta, koska ympärilläni on ollut upeita tyyppejä jakamassa vastuuta ja, tarpeen vaatiessa, torpannut hulluimpia ideoita. Omana roolinani on ollut prosessien käynnistäminen ja verkostoituminen, sekä rekrytointiprosessi.  On ollut äärimmäisen inspiroivaa ja opettavaista toimia oman opeviitekehyksen ulkopuolella. 

Hankekoordinaattori on hyytyä loppusuoralle

SM-maastojuoksukisoissa


Minulta on tultu kysymään sitä, miten olen onnistunut saamaan porukat lähtemään projekteihin. Tässä on auttanut kolme asiaa. Projektit ovat usein saaneet alkunsa nuorten kanssa käydyistä keskusteluista. Nuoret ovat siis olleet itse tempausten liikkeellepaneva voima. Omasta valmennustaustasta on ollut hyötyä siinä, että olen osannut kysyä sopivia tyyppejä sopiviin tehtäviin. Kolmas tekijä on se, että ensimmäisen sukupolven #RJ:t loivat sellaisen mielikuvan, että projekteihin lähteminen on ikään kuin ”ylennys”, josta kaikki eivät pääse osalliseksi.


Jos viimeisen kahden vuoden jakson tiivistää pähkinänkuoreen, voidaan retostelematta sanoa, että olemme kyenneet uudistamaan lukiomme toimintakulttuuria. Meille on kertynyt rutkasti monipuolista kokemusta erilaisten projektien toteuttamisesta ja tahtoa viedä ne maaliin saakka. Ensi vuoden osalta suunnitelmamme ovat jo varsin pitkällä ja vastuu tulee jakaantumaan entistäkin useamman hartioille. 


Vasemmalta oikealle: LYSY ry:n puheenjohtaja
Tapani Länsirinne, tiedotuksesta vastannut
Ella Virtanen, Jamo, Eeva G ja ”Juhis” Jeronen

Lukuvuoden päätteeksi vietimme juhlahetkiä. Suomen Luonnonsuojeluliiton Lempäälän paikallisyhdistys (LYSY ry) palkitsi Earth Week -projektimme vuoden ympäristötekona. Projektia vetänyt Eeva Gullstén sai ansioistaan henkilökohtaisen tunnustuksen.


Jarmo Lehtinen
Historian ja yhteiskuntaopin opettaja

#työelämä -hankekoordinaattori
Lempäälän lukio, LeLu

Suurin haaste ammatillisessa koulutuksessa? (Erja Sandberg)

Kysyin ammatillisen koulutuksen tämänhetkistä suurinta haastetta tai kehttämisen kohdetta erilaisissa verkostoissani. Kysymykseeni vastasivat niin ammatillisen koulutuksen eri tehtävissä toimivaa henkilöstöä, nykyisiä ja entisiä opiskelijoita kuin opiskelijoiden huoltajiakin. Tässä kirjoituksessa läpikäyn vastauksia kysymykseeni.

Leikkausten merkitys opettajiin, opiskelijoihin ja tuntiresurssointiin

Usea henkilö oli huolissaan ammatillisen koulutuksen rahoituksesta ja sen vaikutuksesta nuorille tarjottavaan opetukseen. Ymmärrämmekö vastuumme nuorten kouluttautumisesta? Ammatilliseen koulutukseen kohdistuu valtavat leikkaukset. Tänä vuonna ammatillisesta koulutuksesta leikataan 190 miljoonaa euroa ja opetus vähenee 10-15 prosenttia. Monilla aloilla se merkitsee sitä, että opetustuntimäärä tippuu alle kahteenkymmeneen viikossa. Osa opetuksesta on ollut itsenäistä työskentelyä tähänkin saakka, jatkossa vielä enemmän. Opiskelijat tulevat monilla aloilla olemaan työssä tuplamäärän viikkotunteja (37-40h). Jo nyt ammatillisen toisen asteen opiskelijoilla on täysin opetuksesta vapaita päiviä. Onko oikea signaali oppilaitokselta tarjota ammattiin opetusta vain puolet tulevasta työajasta?

Toisekseen leikkaukset kohdistuvat tuntiresurssoinnin lisäksi opettajiin. OAJ:n mukaan jo 648 ammatillisen toisen asteen opettajaa on irtisanottu. Sen lisäksi opettajia on osa-aikaistettu ja siirretty eläkkeelle. Määräaikaisten opettajien työsuhteita on myös päätetty. Mikäli opettajia ei ole riittävästi, ei opetusresurssiakaan voi olla riittävästi. Onko tässä mitään järkeä?

Onko opetusta riittävästi oppimiseen nähden – myös tukea tarvitsevilla opiskelijoilla?

Vastauksissa oltiin huolissaan myös liian vähäisistä lähiopetustunneista suhteessa ammattitaitovaatimuksiin ja esimerkiksi ammattiosaamisen näytön kriteereihin. Kuinka opiskelijat saavuttavat nämä kriteerit, jos opetusta ei ole riittävästi? Vai saavutetaanko niitä, päästääkö osa näyttöjä ohjaavista/vastaanottavista opettajista “armosta” läpi vaikkei opiskelija täytä kriteerejä. Nyt jo kuuluu opettajakunnasta tämänkaltaista viestiä.

Osa ammattiopinnoista ja edelleen myös näytön kriteereistä on teoriatiedon hallintaa. Useat vastaajat ovat huolissaan saavatko opiskelijat riittävästi ohjausta ja teoriaopintoja ennen kuin opiskelijat lähetetään kentälle harjoitteluun ja näyttöön. Kuka varmistaa tämän opetuksen ja saumattoman ohjauksen riittävyyden?

Opiskelijat oppivat eri tahtiin ja erilaisilla opetusmäärillä. Tämä aiheuttaa epätasa-arvoa opiskelijoiden välillä. Toinen opiskelija oppii kerrasta tai pystyy itse opettelemaan asiat esimerkiksi materiaaleista. Toinen tarvitsee viisi kertaa asian opettamisen ja senkin jälkeen hyvin vahvan ohjauksen käytäntöön. Koulutustakuun myötä peruskoulusta tulee paljon erityisen tuen piirissä olevia nuoria ammatilliseen koulutukseen. Käytännössä kaikki halukkaat pääsevät toisen asteen koulutukseen aiemmasta osaamistasosta tai tuen tarpeesta huolimatta. Siten on erityisen tärkeätä, että erilaisia tukitoimia ja erityispedagogista osaamista tulee olla riittävästi tarjolla tavallisissa ammattioppilaitoksissa, kaikissa ammatillisissa koulutuksissa.

Meillä on myös opiskelijoita, joiden suomen kielen taso ei mahdollista itsenäisesti materiaalista asioiden opettelua. Meillä on myös taitavia opiskelijoita, jotka tarvitsisivat ammatillisessa koulutuksessa lisähaasteita ja ns. ylöspäin eriyttämistä, vaativampia projekteja ym. Onko myös heidän huomioitu koulutuksessa? Taitotason kirjo jo yhden opetusryhmän sisällä on suuri ja ne kaikki tulee huomioida niin perusopetuksessa kuin ammatillisessa koulutuksessakin.

Kielitaidon varmistaminen ammattiin opiskeluun

Vastauksissa oltiin myös huolissaan maahanmuuttajataustaisten (myös toisen polveen maahanmuuttajien) suomen kielen tasosta. Tästä olen saanut jo aiemmin runsaasti yhteydenottoja opettajilta. Meillä on ilmeisesti tiettyjä tahoja (esimerkiksi eräs aikuislukio pääkaupunkiseudulla, jossa maahanmuuttajien kielitaitoa määritellään), jotka kirjoittavat joillekin opiskelijoille todistuksia suomen kielen osaamisesta. Puskaradio tuntuu kertovan mistä kannattaa hakea kyseinen todistus – jopa osaamatta kieltä. Kyseisellä todistuksella vältetään nuorten koulutuksissa kielitestaukset.

Opiskelijan kielitaso on välillä kuitenkin hyvin erilainen kuin todistuksessa lukee. Olen keskutellut aiheesta pitkään maahanmuuttajien kielitestauksia tehneen ammattilaisen kanssa. Hän kertoi jo heidän ammattikuntansa sisällä olevan erimielisyyksiä kenelle ja millä perusteella kielitaitotodistus kirjoitetaan. Joku jopa kirjoittaa sen ”sopivalla” euromäärällä. Olettaisi kielitaitokriteerien olevan yhdenmukaiset ja ammattikunnan noudattavan niitä. Omassa opetuksessanikin oli aikuislukion kielitodistuksella tullut maahanmuuttajaopiskelija, joka ei sen enempää ymmärtänyt kuin osannut tuottaakaan suomen kieltä. Sama palaute tuli sekä työssäoppimispaikasta että opettajilta. Mitään ei kuitenkaan voitu tehdä, koska opiskelijalla oli todistus, että osaa suomen kielen. On todellinen karhunpalvelus opiskelijalle kirjoittaa katteettomia suomen kielen osaamistodistuksia!

Mielestäni myös nuorten koulutuksiin tulisi saada vastaavat kielitestit kuin aikuiskoulutuksissa edellytetään maahanmuuttajataustaisille suomalaisille. Opiskelijan suomen kielen taso on oltava sellainen, että se mahdollistaa ammattiin opiskelun, arkikielen lisäksi esimerkiksi ammattialan sanasto tulee ymmärtää. A-taso ei millään riitä. Opettajien lisäksi työpaikkaajaohjaajien työ on todella vaikeata, mikäli opiskelija ei ymmärrä työpaikalla puhuttua ja kirjoitettua kieltä ja osaa tuottaa sitä myös itse.

Laatua halvalla?

Vastauksissa todettiin myös haasteena olevan laadukkaan koulutuksen tuottaminen mahdollisimman halvalla. Kuinka tämä käytännössä toteutetaan? Itsenäisenä opiskeluna? Työpaikkojen ohjauksella? Useissa vastauksissa oltiin sitä mieltä, että työpaikoille sälytetään liikaa opetusvastuuta jo nyt – saati sitten jatkossa. Onhan otettu huomioon, että meillä on paljon peruskoulussa erityisopetuksen piirissä olleita opiskelijoita, jotka eivät pysty omatoimisesti opiskelemaan. He tarvitsevat opettajan.

Onko työpaikoilta kysytty työpaikkaohjaajien osaamista, halukkuutta ja resursseja ohjata ilmaiseksi opiskelijoita, jotka tarvitsevat esimerkiksi oppimisvaikeuksien takia erityispedagogisia opetus-, ohjaus- ja toimintamalleja? Pelkkä puheella ohjaaminen työhön ei usein riitä. Opiskelijoilla on oikeus laadukkaaseen opetukseen. Erityispedagogiset opetusmenetelmät ja tukimuodot ovat tukea tarvitsevan opiskelijan oikeus – myös työssäoppimisessa.

Jatko-opintokelpoisuus

Vastaajat ovat myös huolissaan opiskelijoiden jatko-opiskelukelpoisuudesta korkeakouluopintoihin. Yhteisten aineiden opetuksen tuntimäärät ovat jopa puolittautuneet. Yhteistä ainetta voi olla vain 14 tuntia lukuvuodessa. Jatko-opintokelpoisuuteen kuuluvia asioita ei ehditä käymään läpi ja näin tavoitteita yhteisissä aineissa ei voi saavuttaa. Tähän toki linkittyy peruskoulussa opittu pohjatieto oppiaineesta. Monella se on heikko.

Oman poikani ammatillisen koulutuksen ryhmänohjaaja kertoi ensimmäisessä vanhempainillassa, ettei koulu esimerkiksi pysty tarjoamaan riittävästi ruotsinopetusta, jotta opiskelijat oppisivat tarvittavat asiat. Varsinkin jos peruskoulusta tullaan heikoilla ruotsin pohjatiedoilla, on mahdotonta saada taitotaso, jolla jatko-opintokelpoisuuden tavoitteet ja edelleen korkeakouluopinnot mahdollistuisivat ja esimerkiksi ns. virkamiesruotsin taitotaso saavutettaisiin. Ammatillisen koulutuksen ryhmänohjaajan ohjeistus olikin meille huoltajille laittaa nuori kansalaisopistoon/työväenopistoon iltaopetukseen maksullisille ruotsin kielen kursseille.

Onko tämä todellakin perheiden tehtävä? Myös tämä eriarvoistaa perheitä. Kaikilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia kustantaa nuorelle maksullisia yhteisten aineiden kuten ruotsin kielikurssia ilta-aikaan. Jos toisen asteen tulee tuottaa jatko-opintokelpoisuus, sen tulee myös opettaa yhteisiä aineita siten, että tiedot opitaan jatko-opintoja varten pohjatiedot huomioiden.

Nuorten elämänhallinnan ongelmat ja oppimisen pulmat

Useissa vastauksissa otettiin esille, että meillä on joukko nuoria, jotka eivät pärjää tai pysy tavallisen ammatillisen koulutuksen “vauhdissa”, mutteivat he pääse myöskään erityisammattioppilaitokseen, jotka valitsevat opiskelijansa. Ikäänkuin näiden tahojen väliltä puuttuu yksi oppilaitosmalli tai ainakin tukien resurssimuoto. Tästä olen saanut myös yläkoulujen opoilta reilusti palautetta. Monesti näillä opiskelijoilla on mittavia elämänhallinnan ongelmia ja toiminnanohjauksen pulmia mahdollisten oppimisvaikeuksien lisäksi. Kotoakäsin he eivät ehkä saa tukea tai haluavat jo pärjätä itse, mutteivat silti pärjää. Millä turvaamme heidän toisen asteen opintonsa?

Toki kaikissa ammattioppilaitoksissa pitäisi olla mittava repertuaari yksilöllisiä tukitoimia ja erilaisia opintopolkujen mahdollistamista, mutta ilmeisesti käytännössä se ei kaikissa oppilaitoksissa toimi kuten pitäisi. Ns. Valma-opinnoissa saa olla vain vuoden ajan ja opiskelija, jolla on suuria toiminnanohjauksen pulmia ei pysty omatoimisesti opiskelemaan ammattiin valma-vuoden jälkeenkään. Itselläni on myös tästä kokemusta. Erityistä tukea tarvitseva nuori koki tukitoimet liian vähäisiksi tavallisessa ammattioppilaitoksessa, mutta samaan aikaan erityisammattilaitos ei hyväksynyt häntä opiskelijakseen. Tämän seurauksena tukea tarvitseva nuori keskeytti koulun. Tässäkään tapauksessa tavallisella ammattioppilaitoksella eikä erityisammattioppilaitoksella ollut mitään vastuuta opiskelijasta. Toimialan koulutuspäällikkö voivotteli, mutta se ei tilanteessa auttanut mitään. 16-vuotias tukea tarvitseva nuori jätettiin putoamaan koulutusjärjestelmästämme.

Ammatillisilla opettajilla ja resursseista päättävällä johdolla on erityispedagogista tietotaitoa liian vähän. Myös ammattioppilaitosten erityisopettajaresurssit ovat alakanttiin tämänhetkisiin tukea tarvitsevien opiskelijoiden määrään nähden (n. 30%). Moni nuori on käynyt peruskoulunsa erityisopettajan johdolla pienemmässä ryhmässä mittavin tukitoimin. Ammatillisessa koulutuksessa ei ole mahdollisuuksia samaan. Nuoret keskeyttävät koulutuksensa tukitoimien puuttuessa. He eivät itse osaa vaatia tukitoimia, se on opettajien ja oppilaitosten johdon resurssoitava.

Meidän tulisi puuttua näiden opiskelijoiden tilanteeseen jo ennen poissaoloja koulusta tai mahdollista koulupudokkuutta. Nuorisotyötä ja erityisnuoristyötä tuleekin vahvistaa jokaiseen ammatilliseen oppilaitokseen, jotta ns. riskiryhmässä olevat opiskelijat saadaan tuen piiriin heti koulutuksen alkaessa.

Vammaisten opiskelijoiden oikeus opiskella ammattiin ja työskennellä ammatissa

Vastaajien joukossa oltiin myös huolissaan vaikeimmin vammaisten opiskelijoiden koulutuksesta erityisammattioppilaitoksissa. Aloituspaikkoja koettiin olevan aivan liian vähän ja nämä oppilaitokset saavat itse valita opiskelijansa. Näin ollen osa peruskoulun päättäneistä nuorista ohjataan suoraan toimintakeskuksiin ilman toisen asteen koulutusmahdollisuutta. Vammaisten opiskelijoiden ammatillinen koulutus ei valmista useinkaan työelämään, vaikka osa-aikaiseen työhön olisi kykyä. Myöskään näiden opiskelijoiden jatko-opintokelpoisuus ei toteudu. Monet esimerkiksi vaikean autisminkirjon opiskelijoista päätyvät edelleen toimintakeskuksiin töihin ammattialan työn sijaan.

Vahvuusajattelu osana ammatillista koulutusta

Tukea tarvitsevien opiskelijoiden vahvuudet toivottiin nähtävät huomattavasti paremmin kuin tällä hetkellä. Osa koki negatiivisen “leiman” olevan opiskelijalla, joka tarvitsee erilaisia opetusjärjestelyjä ja paljon tukiresurssia. Vahvuusperustaista opetusta tai omien vahvuuksien tunnistamista ja sitä kautta nuoren itsetunnon vahvistamista ei yleisesti ammatillisessa koulutuksessa hyödynnetä tai edes tunneta. Vahvuuspedagogiikka loistaa monesti poissaolollaan.

Lopuksi

Alkuperäinen ajatukseni oli saada vastauksista suurin haaste ammatillisessa koulutuksessa. Kuten huomaamme huomioitavia asioita – haasteita – on monia. Opettajat ovat hyvin huolissaan omasta työstään ja laajemminkin suomalaisesta ammattiosaamisesta myös tulevaisuudessa.

Toivottavasti ammatillisen koulutuksen reformin asetusluonnoksen ollessa lausuntokierroksella edelläolevat asiat on huomioitu ja oikeasti pohditaan konkreettisella tasolla mihin ammatillista koulutusta ja suomalaista ammattiosaamista ollaan viemässä.

Olen tarvittaessa valmis antamaan oman erityispedagogisen osaamiseni näihin neuvotteluihin.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

MIE Expert -hakemus (Matleenan blogi)

Mikä on MIE ja MIE-asiantuntija?

Kaikki Office 365:sta kiinnostuneet opettajat ovat tervetulleita Microsoftin opettajien sivustolle, josta löytyy mm. runsaasti ohjevideoita. Siellä voi liittyä MIE-verkostoon, joka on tarkoitettu ”innovatiivisille opettajille, jotka käyttävät Microsoft-työkaluja luokassa ja ovat jo omaksuneet käytön perusteet joidenkin työkalujen osalta”. He voivat suorittaa osaamismerkkejä.
MIE on lyhenne sanoista Microsoft Innovative Educator. Kun taidot teknologian integroinnissa opetukseen ovat vahvistuneet, voi harkita asettumista ehdolle MIE-asiantuntijaohjelmaan (MIEE, MIE Expert). Erityisesti tätä voi suositella oppilaitosten kollegavalmentajille, digitutoreille ja täydennyskouluttajille. Haku tähän asiantuntijaohjelmaan on käynnissä 15.7.2017 asti. Hakuohjeet löydät tästä linkistä.

Kommentti 7.6.: Nyt em. linkin taakse on lisätty kuvaus eli tiedän tarkemmin, mihin tulin hakeneeksi. Hakukuvaus löytyy suomeksi ja ohjeetkin on käännetty. Myös hakulomake toimii, toisin kuin eilen. Jäin kyllä miettimään, onko tämä Expert minulle parempi vai sittenkin MIE Trainer -ohjelma, mutta katsotaan miten haussa käy. Käytän kyllä O365:sta myös kouluttajana, etenkin vähän pidemmissä koulutuksissa ja niissä organisaatioissa, joissa se on käytettävissä.

Hakemuksen kolme vastausta

Hakemukseen tulee liittää pieni tuotos, jossa vastaa muutamaan kysymykseen. Itse hyödynsin tässä uusinta Microsoftin tuttavuuttani, PowerPointin lisäosaa Office Mixiä. Se on kätevä ja helppo työkalu. Valmiin tuotoksen voi jakaa usealla tavalla. Alle upotin sen Mixistä niin, että hyperlinkit toimivat. Jos haluaa, että tuotos on katsottavissa mobiililaitteilla, täytyy se jakaa videona. Tällöin hyperlinkit ja mahdollisesti muut käytetyt ominaisuudet menetetään.

MOBIILILAITTEILLA näet alle upotetun videon tästä linkistä!

Klassikan virtuaalikerho 2016-2017 – tunnelmia (FinEduVR)

Kulunut vuosi on ollut hyvin mielenkiintoinen ja täynnä paljon uutta asiaa. En ollut koskaan aiemmin käyttänyt VR-laitteita, hyvä jos olin edes kuullut laitteiston mahdollisuuksista ja toiminnoista. Se oli ehkä myös yksi syy, miksi lähdin tähän kerhoon mukaan. Halusin oppia uutta ja harvalla koululla tuollaisia laitteita muutenkin on, joten on etuoikeus päästä kokeilemaan ja testailemaan uusia laitteita.

HTC Viveen en ole kerennyt juurikaan perehtyä. Toivottavasti ensi vuonna minulla on edes vähän aikaa, että pääsen leikkimään sillä ja löytämään uusia asioita. (täpötäydet jaksot, lehden toimitus, digitutorointi + tavallinen tutorointi ja vapaa-aika vielä kaiken lisäksi…)

Samsungin VR-lasit ja 360-kamera kävivät hyvin tutuiksi saadessani ne itselleni testiin ennen yliopistolle vientiä. Helppokäyttöiset laitteet oli mukava antaa eteenpäin, koska tietää, että ne tulevat hyvään käyttöön. Yliopistovierailu ja laitteisiin perehdyttäminen oli mukava kokemus. Oli hauskaa nähdä ihmisten ilmeet, kun he laittoivat VR-lasit päähänsä. Monelle nousi hymy korviin asti.

Uutuutena koululle saapuneet Playstation VR-tavarat kiinnostavat minua ehkä kaikista eniten. Mitä olen tähän mennessä päässyt kokeilemaan laitteistoa, se vaikuttaa erittäin hyvältä. Helppo käyttää, ja melko monipuolinen. Varmasti nopeasti saa perehdyttyä toimintamenetelmiin, kun vaan pääsee käyttämään.

En ole kerennyt perehtyä tarpeeksi eri alustojen pelivalikoimiin, joten en osaa suuremmin suositella mitään peliä millekään alustalle. Muutama peli, joita haluaisin kokeilla HTC Vivella ovat Please, Don’t Touch Anything ja To The Top. Pelit eivät ole välttämättä älyttömän opettavaisia, mutta esim. Please, Don’t Touch Anything vaatii paljon päättelykykyä löytääkseen kaikki mahdolliset ratkaisut peliin.

Sen pienen heikkouden olen huomannut yleensä kaikissa VR-laitteistoissa, että ne eivät sovi herkille ihmisille. Virtuaalimaailma voi saada pään nopeasti sekaisin, ja se tuli itselläkin huomattua. Samsungin VR-laseja käyttäessäni alle puolen tunnin käytön jälkeen minulle tuli todella paha olo, ja se jatkui muutaman päivän ajan. Sille me emme toki voi tehdä mitään, mutta yleisenä huomiona.

Virtuaalitodellisuus on hyvin nopeasti kehittyvä ympäristö, ja on kunnia olla mukana Klassikan tiimissä testaamassa uusimpia villityksiä ja samalla omalta osaltaan kehittämässä. Teknologia kiinnostaa itseä paljon (ennemminkin yleensä käyttöjärjestelmät, nettisivut, laitteistot jnejne, ei pelikehitys), ja uusien laitteiden räpeltäminen on parasta! Virtuaalitodellisuutta voi käyttää oppimisessa ainakin päättelykyvyn parantamiseen, tarkkuuteen ja yleiseen huomiointikykyyn – ainakin epäsuorasti erilaisia pelejä pelaamalla.

-Tuuli Nissinen –

Kerhoon haluaminen lähti oikeastaan siitä, että olin katsonut HTC Viveä ja muita silloin tuntemattomia asioita sivusta, hieman epävarmana kokeilemaan niitä – vaikka intoa löytyi. Kerhon kautta sai otettua sen ensimmäisen askeleen ja kokonaan uusi maailma avautui eteen.

Sitä alkoi vähitellen enemmän ja enemmän kiinnostumaan asiasta ja löysi todella hienoja ohjelmia ja tapoja käyttää erilaisia laitteistoja. Esimerkiksi Vivellä kaverin kanssa kokeillessa pommin purku peliä oppi eräänlaista luottamusta ja yhteistyötä, Tilt Brushissa löysi uusia tapoja tuoda itseään esille ja The Labia pelatessa tuli todella mukava ja onnistunut olo. Kuitenkin yksi hienoimmista asioista on ollut innostaa muita ottamaan sen ensimmäisen askeleen, jonka ottamista itsekin epäröin alussa. Se into ja kokeilemisen halu, joka näkyy näiden kasvoilta, jotka kokeilevat erilaisia pelejä Playstation VR:llä tai HTC Vivellä on hieno kokemus!

Minusta virtuaalitodellisuus itsessään ei ole vielä lähelläkään sitä kaikkea, mitä se voi joskus tarjota käyttäjilleen – aivan uusia maailmoja, missä itse ohjailisimme hahmoja jonkinlaisten hermoihin liitettyjen asioiden kautta? Tai ehkä meidät voisi siirtää kokonaan uuteen maailmaan, josta voisimme tehdä millaisen ikinä haluaisimme! En tiedä, se jää nähtäväksi, mutta sitä innolla odotellessa.

 – Ilari Heikkinen –

Kuopion klassillinen lukio / FinEduVr-kerhon tiimi

DigiKilta-tapaaminen 19.9.2017: Alustat & analytiikka (Digikilta)

DigiKilta-hanke järjestää digitaalisia oppimisalustoja sekä oppimisanalytiikkaa käsittelevän tapahtuman Tampereella 19.9.2017. Ohjelmassa on asiantuntijapuheenvuoroja sekä työpajoja.

Aika: 19.9.2017 klo 9-16
Paikka: Varalan urheiluopisto, Tampere

Tapahtuman tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin.

Hanketoimijoita osallistui Sujuvat siirtymät –seminaariin 3.-5.5.2017 (Yksilöllisyyttä opintopoluille)

Yksilöllisyyttä Opintopolulle- hankkeen toimijoita osallistui SUJUVAT SIIRTYMÄT – YHDESSÄ SAA AIKAAN ENEMMÄN- seminaariin 3.-5.5.2017.

Yhteistyöseminaarin tavoitteena oli tiedon, osaamisen ja näkökulmien jakaminen, uuden löytäminen ja vanhan täydentäminen. Tavoite toteutui mainiosti ja lopputuloksena syntyi uudenlaista yhteistyötä ja ideoita hankkeiden toteutuksiin ja ammatillisen koulutuksen kehittämiseen.

”Nostoja seminaarista”

Seminaarin aluksi kuulimme meitä kaikkia niin kovasti kiinnostavasta reformista ( Elise Virnes). Esitys antoi vastauksen moniin kysymyksiin, vaikkakin vielä on varmasti joitakin epäselviä ja epävarmoja asioita niin reformista kuin tulevasta ops-uudistuksestakin.

Nuorten elämänpolut ja monialaisen yhteistyön tarjouma- esityksessä Seija Nykänen toi esiin, että yhteistyö niin nivelvaiheessa, johtamisessa kuin kaikessa palvelutarjoamassa on erittäin tärkeää.

”Ei kukaan työntekijä, ammattiryhmä eikä organisaatio yksin pysty vastaamaan asiakkaan palvelutarpeisiin.” (Chances haastattelu, Nykänen 2005)

AMIS 2016-tutkimus toi esiin todella mielenkiintoisia asioita ammattioppilaitoksissa opiskelevien ajatuksista. Noin 90% opiskelijoista on ylpeitä siitä, että opiskelee ammattioppilaitoksessa. Samoin noin 90% on sitä mieltä, että käymäni ammattikoulutus tarjoaa minulle monipuolisia vaihtoehtoja työelämään liittyen ja uskon, että tulen pärjäämään elämässä hyvin. Tästä on hyvä jatkaa.

Osallistujat saivat ”iltaläksyksi” tehdä kolmen valokuvan esityksen yhteistyöstä. Esityksen näimme seuraavana päivänä ja ne olivat huikeita. Opettajat ja hanketoimijat ovat todistetusti siis innovatiivisia ja taitavia.

Toisena päivänä seminaarissa oli vuorossa erilaiset ja eriaiheiset työpajat. Työpajat olivat aktivoivia ja aiheiltaan mielenkiintoisia. Olisi ollut hienoa päästä osallistumaan niihin kaikkiin.

  • Tyopaja 1: Verkostosta voimaa muutokseen ja työssäjaksamiseen, Mikko Nykänen
  • Työpaja 2A: Sujuvat siirtymät -projektipäällikköpaja: Sanna Laiho,
  • Työpaja 2B: Maahanmuuttajanuorten ohjaus ja joustavat koulutuspolut, Anu Parantainen ja Matti Mäkelä
  • Työpaja 3: Byströmin talon yhteistoiminta eri sektoreiden kanssa, Virpi Huittinen ja Jutta Pernu-Määttä
  • Työpaja 4: Yhdessä reformin laineilla
  • Työpaja 5: Miten tulevaisuuteen ohjataan, Sari Miettinen, Nina Pietikäinen

Iloisin mielin kiitämme järjestäjiä ja odottelemme seuraavia yhteisiä tapaamisia.