Oikein mallikoulu, mallien tuotantoputki? Mallikas siinä mielessä, että hanke tuottaa avoimeksi julkaistavia pieniä ja suuriakin ideoita siitä, miten toteutetaan aktivoivaa opetusta. Taustalla voi olla ilmiölähtöinen, tutkiva, keksivä, ongelmalähtöinen oppiminen, projektioppiminen tai muu pedagoginen ja oppimisen psykologiaan pohjautuva perusjäsentäjä. Ideoinnin, suunnittelun, pilotoinnin ja kehittämisen kautta tuotetaan helposti ymmärrettäviä kuvauksia siitä, mitä ja miten on tehty. Mallit eivät välttämättä siirry sellaisenaan, mutta ne auttavat ideoinnissa. Myös testauskokemukset ovat arvokkaita. Mitä kannattaa tehdä, mistä löytyvät kipupisteet.
Kaiken keskiössä on oppija ja tavoitteena se, että oppija saatetaan ja innostetaan kiinnostumaan oppimisesta, ottamaan oma oppiminen haltuun, oppimaan oppimisen taitoja ja samalla myös kohteena olevaa asiaa. Yhdessä tekeminen ja yksilöllinen tekeminen limittyvät aktiivisen oppimisen toteutuksissa. Eheyttäminen ja eriyttäminen ovat avainsanoja. Autettiset oppimisympäristöt ja todellisen elämän ilmiöt tienviittoja.
Toimikas on osa kansallista AVO-hanketta. AVO tulee sanoista Avoimuudesta Voimaa Oppimisverkostoihin. Tämä tätä hankekoreografiaa, mutta ei ihan pöllömpää, sanoisin. Pitkällä tähtäimellä.
Toimikas polkaisee viriönsä auki Hämeenlinnassa ja Otavan Opiston Nettilukiossa. Projekti kestää kaiken kaikkiaan vuoden 2012 alusta vuoden 2013 loppuun.
Toimikas-nimi tulee käsityöläisten maailmasta. Toimikas on eräs käytetyimpiä kankaankudonnan sidoksia – se diagonaali, farkuista tuttu. Toimikkaan suosio perustuu siihen, että sidos on joustava ja vahva, vaikka yksittäiset langat eivät ole tiukkaan sidottuja. Sama ajattelutapa ohjaa AVO-hankkeen Toimikasta. Jokainen osallistuja, hankkeen kautta tarjolla olevat osaamisverkostot, tukiaineistot ja huimat määrät avoimia oppimisvarantojen aarteita kutoutuvat yhteen.
Kuten on loimen ja kuteen suostuttava osaansa, jotta syntyy kunnon kangas, onhanketoiminnassakin sovitettava suuren toimijajoukon vahvuuksista ja oppimistarpeista toimiva ja joustava kokonaisuus.
IHaa-tiimi visualisoi ilmiö-projektia eri käyttäjäroolien (=toimijoiden) kautta.
Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen suurin yllätys oli, että ulkopolitiikassa suhteellisen kokematon Pekka Haavisto pääsi toiselle kierrokselle ohi ulkopolitiikan veteraanin Paavo Väyrysen. Monelle sosiaalista mediaa seuraavalle se ei kuitenkaan ollut yllätys eikä mikään.
Itse asiassa ensimmäisen kierroksen järjestys oli kärjen osalta sama kuin pari viikkoa sitten tekemässäni vertailussa ehdokkaiden sosiaalisen median käytöstä. Kaksi parhaiten sosiaalisen median mahdollisuuksia käyttänyttä ehdokasta eteni presidentinvaalien toiselle kierrokselle.
Haaviston nousu näkyi ensiksi netissä, tarkemmin sanottuna Facebookissa. Alla olevassa kuvassa on Niinistön ja Haaviston kannatus YLE:n teettämissä kyselyissä (yläreunassa) sekä Facebook-sivujen tykkääjämäärien kehittyminen (käyrät). Tästä näkyy selvästi, miten Haaviston tykkääjämäärään kehitys oli alkanut Facebookissa aiemmin kuin gallup-kannatuksen nousu.
Jo kuviossa näkyvää ajanjaksoa aiemmin Haavistolla oli huomattavan paljon Facebook-tykkääjiä, mutta kannatus pysyi marras-joulukuun ajan gallupeissa 6 %:in tietämillä. Haaviston gallup-suosio näyttää lähteneen nousuun vasta, kun perinteinen media nosti Facebook-sivun tykkääjämäärän esille tammikuun alussa. Tämä ajankohta näkyy kuviossa Niinistön tykkääjämäärän lähtemisenä nousuun, kun hänen kannattajansa reagoivat Haaviston Facebook-sivun uutisointiin. Samalla syntyi asetelma Niinistö vastaan Haavisto, jonka näemme nyt lopulta myös vaalien toisella kierroksella.
Eli mitä tapahtui:
Haaviston kampanja sai mobilisoitua kannattajat tykkäämään Facebook-sivusta
Perinteinen media nosti Haaviston Facebook-kannatuksen näkyvästi uutisiin
Syntyi Haavisto vs. Niinistö -asetelma, jota media seurasi tiiviisti
Haaviston kannatus lähti nousuun myös gallupeissa
En väitä, että Haaviston suosio johtuisi Facebookista, mutta se näkyi selvästi ensin siellä ja vasta sen jälkeen kannatusmittauksissa laajemmin. Nyt voidaan puhua ensimmäisistä sosiaalisen median vaaleista Suomessa. Väitän siis, että sosiaalinen media kiritti Haaviston toiselle kierrokselle ohi Väyrysen, jonka Facebook-suosio jäi vaatimattomaan 3168:aan tykkääjään. Haaviston kampanjassa Facebookilla on iso rooli, Väyrysellä ei ollut.
Opetus Väyryselle ja muille toiselta kierrokselta pudonneille:
Jos haluatte voittaa vaalit, teidän pitää voittaa ne myös netissä – muutoin unohdatte puolet kansasta ja suomalaisten eniten käyttämän median. *
Viime torstain internetpimennyksellä on ollut ainakin jotakin vaikutusta USA:n lainsäätäjien mielipiteisiin.
ProPublica-uutispalvelun seuranta osoittaa usean kongressiedustajan ja senaattorin vetäneen tukensa lakiesitykselle: SOPA Opera Update: Opposition Surges.
USA:n presidenttiehdokkaat ovat ilmaisseet vastustuksensa USAa kuohuttavalle tekijänoikeuslaille TV-väittelyssä, kertoo The Hill -blogi: Romney slams piracy bill authored by backer (via).
Samaan aikaan Euroopassa, EU digitaalisesta agendasta vastaava komissaari Neelie Kroes vakuuttaa Twitter-keskustelussa, ettei vastaavaa tulla näkemään tällä mantereella: Europe Says It Won’t Adopt ‘Bad’ Digital Policy Like SOPA.
Pidin tänään kaksi luentoa Itä-Suomen opettajapäivillä Kuopiossa. Ensimmäinen oli suunnattu sosiaalisen median käyttöä aloitteleville opettajille ja jälkimmäinen hieman pidemmälle ehtineille, jotka haluavat verkostoitua netissä muiden opettajien kanssa.
The last couple of days have been dominated by Apple’s announcement of its new iBooks2 app and the iBook Author tool. The reviews came thick and fast from news sites and bloggers and 24 hours later it’s not easy to find a new angle to write about. The main points of all the hype are:
Apple will distribute interactive multimedia “textbooks” for schools and colleges via iBooks for $14.99 or less.
The textbooks are optimized for iPads.
iBooks Author will be available free for teachers, writers and students to write their own interactive textbooks and publish them.
As you can see in the video below it certainly looks impressive and throws down the gauntlet to the academic publishing industry that has so far been rather reluctant to leave its printed comfort zone (at least here in the Nordic region). The ability to take notes, highlight and compile revision material and flash cards is extremely attractive and the ability to access all your course material on a device lighter than many standard textbooks is extremely attractive to students. As so many schools invest in one laptop/iPad/tablet per pupil the race is on to fill these devices with compelling and immersive learning resources. Apple of course wants to dominate this sector and by rolling out iBooks2 they hope to persuade more local authorities, schools and colleges to join the Apple family.
It’s probably the authoring tool that has attracted most attention and controversy. The fact that teachers and students will be able to publish their own multimedia e-textbooks is extremely empowering and can very well leed to a major shift in the production and use of course literature. Schools can save a lot of well-needed cash by not needing to buy class sets of textbooks every year and the teachers can publish their own material. One article that was particularly positive to the opportunities of iBooks Author was 5 Ways iBooks Author Changes the Education Landscape.
However the big catch is that once created the content is tied in to Apple and cannot be distributed outside their walled garden. I simply can’t share my book to anyone who cannot use iBooks and my content cannot be given a Creative Commons license. This is a point that many bloggers find unacceptable, for instance Marshall Kirkpatrick on ReadWriteWeb:
“It’s hard to wrap my brain around the cold cynicism of Apple’s releasing a new tool to democratize the publishing of eBooks today, only to include in the tool’s terms and conditions a prohibition against selling those books anywhere but through Apple’s own bookstore. There’s just something so achingly awful about it.”
Audrey Watters, as ever highly insightful, takes the discussion one step further in her blog post Apple and the Digital Textbook Counter-Revolution. She sees the whole concept of textbooks as increasingly irrelevant as we are able to access a vast range of material directly on the net. Why do we need prepackaged textbooks at all when we should be encouraging students to fins sources for themselves and use the vast amount of resources that are freely available?
“Once you’ve recognized that textbooks are just an assemblage of resources and that, in a digital world, there’s no reason to bind it together and publish these en masse, then I think you can see a path to liberation from that industry model. You can disassemble, reassemble, unbundle, disrupt, destroy the textbook. It is truly an irrelevant format.”
Once again Apple have succeeded in putting a cat among the pigeons and whatever you think about proprietary solutions and walled gardens there is no doubt that this model will inspire competitors to respond. Whatever solution wins the future of education is digital.
Musiikki- ja viihdeteollisuudella on massiivinen lobbauskoneisto käytössään, mutta kuka puhuu internetin käyttäjän äänellä internetin vapauden säilyttämisen puolesta?
Kysyin keskiviikkona Twitterissä, millaisin vastakkainasetteluin Yhdysvalloissa kuumana käyvää tekijänoikeuslakikiistaa voisi kuvata. Kolme parasta ehdotusta tähän asti:
Sananvapaus vs. kaupalliset intressit
Tekniikasta ymmärtämättömät vastaan osaajat/tietäjät
“Sanapari elinikäinen oppiminen taas muistuttaa meitä yksilöllisistä vajavaisuuksistamme ja siitä, miten meidän on toimittava säilyttääksemme työpaikkamme ja elintasomme sekä palvellaksemme taloutta ja edistääksemme kasvua.” Näin kirjoitti Heikki Silvennoinen Aikuiskasvatus -lehden 4/2011 pääkirjoituksessa Talouskasvun opit.
Tämä lause jäi pyörimään mieleeni. Kirjoitin viime keväänä omassa ennakointijulkaisussani myös elinikäisestä oppimisesta ja sen tärkeydestä nyt ja tulevaisuudessa. Työelämässä eikä elämässa yleensäkään pärjää, jos ei päivitä omaa osaamistaan ja huolehdi siitä, että omaa jo nyt tulevaisuudessa tarvittavia tietoja ja taitoja. Olen kuitenkin aina suhtautunut asiaan positiivisesti eli ajatellut, että tämähän on hieno mahdollisuus. Tuo oikeastaan lohtua ajatella, että kaikki olemme samalla viivalla – osaamista on päivitettävä, on omaksuttava elinikäisen oppimisen ajatus. Mutta entäs jos siitä tuleekin ahdistavaa pakkopullaa? Muistutus jatkuvasti omasta vajavaisuudesta ja riittämättömyydestä.
Yhä useampi opiskelee itselleen useamman ammatin tai ainakin täydentää osaamistaan erilaisten koulutusten kautta. Mutta entäs ne joista ei ole tähän? Tai ne, jotka päämäärättömästi opiskelevat koko ajan, mutta eivät oikeastaan itsekään tiedä, miten hyötyvät eri opinnoista? Vai tuleeko ajatella niin, että koulutus kuin koulutus on hyvä asia. Itse pääsin yliopistoon opiskelemaan suoraan lukiosta. Näin jälkikäteen ajatellen on helppo sanoa, että melko hukassa olin tuolloin. Ei minulla oikeastaan ollut käsitystä mitä haluaisin isona tehdä tai millaiset opintopolkuvalinnat johtavat mihinkin. Ikävintä oli se, että minkäänlaista ohjausta ei ollut tarjolla oman opiskelun suunnitteluun. Jos tämän hetken nuoret halutaan saada mukaan elinikäisen oppimisen -talkoisiin, on todellakin panostettava ohjaukseen. Ei voi olettaa nuorten aikuisten olevan tietoisia siitä, mitä haluavat tehdä tai opiskella, jos heille ei tarjota apua valinnoissa. Ohjaus, ohjaus, ohjaus. Sen avulla voi ainakin yrittää nuoria johdatella positiivisen elinikäisen oppimisen polulle.
Kirjastojen yhteistyömahdollisuudet ovat monet ja kumppanuuksia on tarjolla lähiympäristössä yllättävilläkin tahoilla, kun niille on avoin.
Turun kaupunginkirjasto on hakeutunut uuden yhteistyökumppanin, Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry:n, toimintaympäristöön, yhdistyksen ylläpitämään toiminta- ja palvelukeskus Meri-Karinaan. Siellä järjestetään sopeutumisvalmennus- ja virkistyskursseja syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen.
Kirjasto on tarjonnut kurssilaisille kirjallisuustuokioita, jotka ovat keskittyneet valtakunnallisen Lukulampun valossa -hankkeen teemoihin: unet ja unelmat; enneunet, painajaisunet ja päiväunet. Toiminnasta kertoo tarkemmin lukutuokioiden vetäjä Tarja Nikader Verkko haltuun! -hankkeen verkkopalvelussa: http://www.verkkohaltuun.fi/toimintaa_-_cases/kirjallisuustuokioita_meri-karinassa .
New alternative paths towards higher education are opening up every month. The growth of open educational resources mean that the content for a course is freely available and does not need to be developed by the university or school. Collaborative learning means that students learn in groups and through their own personal learning networks. The missing ingredients in the mix are the teacher’s role of facilitator/guide/mentor and role of examiner. Those elements do not necessarily have to be provided by the same institution and thus courses can be offered free of charge and based around a flexible and personalized infrastructure. Students of the future will be able to follow personalized learning paths following courses provided by a variety of providers, sometimes completely net-based, sometimes work-based and sometimes more traditional campus-based courses. In the end the student’s e-portfolio can be presented to a university or accreditation institute for assessment and a degree can be awarded.
This model has been adopted by another player in the open education field called Next Generation University. NGU has dubbed itself “the world’s first free university” though this seems a debatable issue since University of the People and Peer 2 Peer University have been active for the past two years. Information on the site is still rather sparse but the list of collaborators and funders is certainly impressive. They plan to start by offering a limited range of courses, mostly in health sciences.
“NextGenU’s learning model builds on educational best practices, including using high-quality online learning materials (e.g., text, videos, images), interactive peer activities (e.g online chat rooms, and creating and assessing peer-generated case studies, images, and multiple choice questions), and hands-on mentored experiences (e.g., seeing and discussing patients). This model mirrors and expands on the traditional university experience through interacting with peers and experts in the field of study, while learning basic knowledge on one’s own via online learning materials. It does not have active faculty involvement (that’s part of how we can offer the trainings for free), though course creators, advisory committee members, and other experts will participate some in chat rooms.”
Students work their way through the open course material and discuss and interact online. Every student is urged to recruit a mentor qualified in the subject being studied either in the student’s geographic vicinity or online. These mentors receive mentoring guidelines from NGU and are then expected to offer guidance and be part of the assessment process. This process is a mix of self-assessment, peer assessment, mentor assessment and tests. At the end of a course the student should be able to offer a portfolio of work to a nearby university for assessment and hopefully credentials. In this way NGU does not need to provide any credentials but must make sure the students’ work can be validated by a “regular” university.
I’ve already written several times about the OER university initiative which certainly seems more robust and sustainable than this one but whether or not NGU manages to take off it is clear that we’re only at the start of an innovation wave in higher education and further initiatives in this direction are in the pipeline.
Julkaistu Open Päivitys -blogissa: Jos nyt tällä kellonlyömällä mieleesi tulisi vierailla jossakin edistyksellisessä australialaisessa koulussa 14 hengen delegaatiolla, miten pitkään arvioit, että vierailukohteen löytämiseen kuluisi aikaa?
Tänään klo 11:15 Suomen aikaa Anne Knoch (kehitysjohtaja) Australiasta lähetti minulle sähköpostia, että ovat tulossa Turkuun 22.-24.2. OECD/CELE -konferenssiin ja haluaisivat ennen sitä tutustua johonkin suomalaiseen innovatiiviseen kouluun ja opetuksen kehittämiseen käytännössä. Sen verran olivat jo tilanteen tasalla, että tiesivät talvilomamme. Annen koulun tiimi oli käynyt meillä Kotkan aikuislukiossa kevättalvella 2005.
Silloin heidän rehtorinsa Stephen Harris löysi vierailukohteita Opetushallituksen kautta ja monen mutkan kautta meidän koulumme. Perustin juttua varten pienen vierailusivun, josta nyt on helppo hihitellen kaivaa muistoja. Vaikka vierailu kesti vain iltapäivän, tapaamisen järjestäminen ja koulumme naisjoukkueen emännöintitaktiikka jätti ilmeisesti paikan ja nimet kävijäin mieleen. Sain pari vuotta sitten akateemista apua Harrisilta sähköpostipyynnöllä; lähetti väitöskirjansa ja muutamia muita virtuaaliaarteita. Ei mikään vähäinen tyyppi, huomasin tänään, että vuoden 2011 rehtori Australiassa. (Eikös Suomessakin voisi olla tällaisia tunnustuspalkintoja opetuksen kehittäjille?)
Harris oli siis kaimalleni vinkannut, että huuda Suomesta apuun Anne. En ole enää lukiossa töissä, mutta laitoin heti verkot veteen (toki kerroin myös vanhan kouluni yhteystiedot). Tvt-opetuksessa FB-ryhmä oli yksi verkostoista, jonne vieheen kiidätin. Ei aikaakaan, kun juuri sieltä PAOK-hankkeen Matleena Laakso huusi hep, welcome tänne. Aikaa meni tunti. Sen jälkeen sovittiin yhteyshenkilöt ja vaihdettiin yhteystietoja. Ta-daa! Ja varmasti virittelemme vielä muutakin mukavaa aussien varalle kotimaisten opeverkostojen kanssa. Omaa verkkosukkulointiaikaani työpäivästä kului kuvattuun reipas 10 minuuttia.
Muistan vuoden 2005 vierailulta keskustelut – sen asenteen, joka vierailijoilla oli. He olivat kiertäneet Euroopan laitoja, Islanti, Englanti, Suomi ja suuntana Keski-Eurooppa. Heidän avoin, ystävällinen ja utelias innostuneisuutensa, johon liittyi huolellinen kotitöiden tekeminen, jätti minuun suuren vaikutuksen. Tuohon aikaan vedin ensimmäisiä tvt-kehittämishankkeitani ja olin juuri aloittanut blogin opetuskäytön. Vierailijoilta kuulimme uudesta ihmeestä: kosketustauluista (eBeam). He pohtivat teknologian ja pedagogiikan suhdetta. Heidän lähestymisensä meidän juttuihimme oli arvostava. Me olimme vähän ällikällä, että miten nämä meidän normi-etäopetuksen normi-juttumme voivat kiinnostaa jotain toisella puolella palloa.
Kansainvälisyys ei ole mikään seiväshyppyä tai 110-metrin-aitoja. Se on kuin naapurin kanssa tuttavustuminen. Ohimennen, kädenojennus ja hei, mites teillä, meillä näin. Polku ihmisen luota toisen luo. Rihmasto kaverilta kaverille ja siitä se kasvaa.
3i: ideoita, innostusta ja innovaatioita oppimismaailmaan. Turha kyhjöttää kyynärpäät tanassa omassa nurkassa miettimässä, mitä muut musta ajattelevat ja ettemmiä mittään. Verkostoituminen voi yllättää iloisesti. Eikä sen tarvitse olla mitään mutkikasta. Kurkkaa ja rohkene osallistua: Opeverkostot-wiki. Jos tekninen kynnys hannaa, Open Päivitys auttaa!
