Jokin aika sitten kokosin kollegan pyynnöstä ajatuksiani liittyen erilaisiin osallistumishankkeisiin. Päällimmäiset huomioni olivat: #1 kaikenlaisille osallistumishankkeille on resursoitava aikaa ja niillä pitää olla virallinen status suunnitteluprosessissa, 2# osallistuminen tulisi ajoittaa aiemmin, aiemmin aiemmin… ja 3# kysymys siitä, missä määrin osallistumisprojekteja … Jatka lukemista
Studio Mind on kehittänyt semanttisia menetelmiä luonnollisen kielen tekstien älykkääseen, automaattiseen käsittelyyn. Esitimme viime syksynä visuaaliseen Textplorer-käyttöliittymäämme perustuvan idean eduskunnan täysistuntokeskustelujen helpommasta seuraamisesta Apps4Finland ideakilpailuun. Idea voidaan toteuttaa heti, kun täysistuntodataan saadaan avoin, julkinen rajapinta. Pikkuveli valvoo -ehdotuksemme esitellään tarkemmin … Jatka lukemista
Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Mahdollista.
Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät järjestetään Jyväskylän yliopistossa 17.-18.2.2011 teemalla “Kansalaisyhteiskunnan rajoilla”.
Tutkimus- ja kehittämispäivien puhujina ovat mm. Anne Birgitta Pessi (Helsingin yliopiston tutkijakollegium) aiheenaan “Suomalainen vapaaehtoistoiminta – unelmia ja uhkakuvia”, sekä Sakari Hänninen (THL), joka luennoi kansalaisyhteiskunnan valvontavallasta. Päivillä kuullaan myös järjestötoimijoiden kokemuksia kansalaisyhteiskunnan rajoista. Lisäksi päivillä kokoontuu eri aihealueiden työryhmiä, joissa esitellään kansalaisyhteiskunnan aihepiirin tutkimusta sekä järjestöjen yhteistyöprojekteja ja kehittämishankkeita.
Lisätiedot ja linkki ilmoittautumislomakkeeseen:
Tämä artikkeli on tuotu lähteestä AktiiviElgg: Aktiivisia ajatuksia's group blogs.
Ote Demos Helsingin ja Ajatuspaja e2:n julkaisemasta “Seitsemän kertaa demokratia – Samoilla lauteilla 2010” -raportista (2010). Alkuperäisteos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 Suomi lisenssillä. Ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen julkaistava vaihtoehtoinen hallitusohjelma on kansalaisten yhteinen voimannäyttö: joukko ihmisiä rakentaa politiikan … Jatka lukemista
Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Mahdollista.
Tavoite on muodostaa verkosto, ei virtuaaliverkostoa, tämän takia viestimme verkossa, mutta myös aika-ajoin tapaamme livenä. Vuoden 2011 aikana järjestetään yksi suurempi Nettikansan tapahtuma (mahdollisesti vuoden 2011 MindTrek -konferenssin yhteydessä 28.-30.9.2011 Tampereella), sekä paikallisia ja temaattisia tapahtumia. Kuten tähänkin asti, nousee tapahtumien … Jatka lukemista
Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Mahdollista.
Ote Demos Helsingin ja Ajatuspaja e2:n julkaisemasta “Seitsemän kertaa demokratia – Samoilla lauteilla 2010” -raportista (2010). Alkuperäisteos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 Suomi lisenssillä. Suomalainen yhteiskunta ei tule toimeen ilman järjestöjä. Järjestöjen toimintatavat ja ihmisten halut kuitenkin etääntyvät toisistaan … Jatka lukemista
Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Mahdollista.
Ote Demos Helsingin ja Ajatuspaja e2:n julkaisemasta “Seitsemän kertaa demokratia – Samoilla lauteilla 2010” -raportista (2010). Alkuperäisteos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 Suomi lisenssillä. Vastuuta ja valtaa oman lähiympäristön asioissa vahvistetaan naapurineuvostoilla. Naapurineuvosto on väline, jolla asukkaat kehittävät omaa … Jatka lukemista
Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Mahdollista.
Oikeusministeriön työryhmä kerää kansalaisten kommentteja siitä, millainen on toimiva menettely kansalaisaloitteen tekemiseksi. Työryhmä on valmistelemassa lakiehdotusta valtiollisesta aloitemenettelystä. Keskustelua käydään oikeusministeriön uudessa testipalvelussa internetissä osoitteessa www.kerrokantasi.fi. Eduskunnassa on paraikaa käsiteltävänä perustuslain muutosesitys, jonka mukaan vähintään 50 000 äänioikeutettua Suomen kansalaista … Jatka lukemista
Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Mahdollista.
Ote Demos Helsingin ja Ajatuspaja e2:n julkaisemasta “Seitsemän kertaa demokratia – Samoilla lauteilla 2010” -raportista (2010). Alkuperäisteos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 Suomi lisenssillä. Julkisten toimijoiden keräämä tieto meistä kuuluu meille. Toistaiseksi Suomessa ei ole ollut avoimen julkisen datan … Jatka lukemista
Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Mahdollista.
Ote Demos Helsingin ja Ajatuspaja e2:n julkaisemasta “Seitsemän kertaa demokratia – Samoilla lauteilla 2010” -raportista (2010). Alkuperäisteos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 Suomi lisenssillä. Oneclickorgs.com on englantilaisen ajatuspajan alulle laittama avoimen lähdekoodin verkkoalusta, joka tarjoaa erilaisille ryhmille automaattisen päätöksentekorakenteen. … Jatka lukemista
Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Mahdollista.