Facebook



Osaako etsivä enää kysyä tai kysyvä etsiä? #tv0 #sometime2010

Oletko kyllästynyt kuuntelemaan valmiita vastauksia? Ihmetteletkö koskaan, mistä tietävä ja julistava kulttuurimme syntyy? Tai tunnetko huutelevasi omia kysymyksiäsi tyhjyyteen?Sometime 2010 -tapahtuman laivajatkoilla osallistujaryhmä jakautui [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Opeblogi.

Keskinäinen kannustaminen ja yhteistyö kantavat yrittäjää ja asiantuntijaa

Verkottuminen, keskinäinen kannustaminen ja yhteistyö ovat niin yrittäjän kuin asiantuntijan menestyksen edellytys nykypäivänä.

Eero Leppänen Rovaniemeltä on tyytyväinen kolmeen ensimmäiseen vuoteensa yrittäjänä. Kaksi ensimmäistä vuotta oli haahuilua, mutta kun Rautasilta muutti kotitoimistosta työyhteisöön ihmisten keskelle ja asemoitui sosiaalisen median toimistoksi, nousu alkoi.

Leppänen kertoo, että on brändännyt itseään ajan mittaan, osin ihan tiedostamattaankin. Nyt hän on valmis jakamaan oppimaansa muille.

- Tajusin, että minulla on asiasta paljonkin sanottavaa ja kehittelenkin asiasta koulutuskokonaisuutta, toivottavasti ihan tilauksestakin, Leppänen kirjoittaa.

Leppänen teki moneen vaikutuksen Sometime2010-tapahtumassa garyvaynerchukmaisella “tehkää sitä mitä rakastatte ja tehtää sitä työksenne” – henkisellä esityksellään.

Vahva verkkomaine ja henkilöbrändi on myös miehikkälästä käsin työskentelevällä Anne Rongaksella.

Tarvitsetko sosiaalisen median kouluttajaa? Anne Rongas ja Eero Leppänen löytyvät Sometu-wikin sosiaalisen median kouluttajien listalta.

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Tuhat sanaa.

Alakulttuurin popularisointi kiittämätöntä työtä

Kuva Ylen “Toimittaja 2012″ -työpajasta

City-lehden toimittaja Maria Pettersson lähti mukaan nörttityttöjen taidenäyttelyreissulle ja teki jutun Geek-tytöt (jossa allekirjoittanut pääsi fanitettujen listalle, mikä on ihan ylisiistiä, muttei tämän kirjoituksen aihe)

Palaute jutusta on – tietenkin – eri sävyistä eri foorumeilla.

City-lehden omilla sivuilla kohderyhmän reaktio vaihtelee ihastuksesta vihastukseen: “Vähän ihana artikkeli, tunnistin tosta kyllä itseni täysin.” “Oikeasti? Naiset on tehneet tätä jo pidemmän aikaa, ehkä vähemmän kuin miehet, mutta mikä todistelemisen tarve heillä on, että ovat tässäkin asiassa taas “tasa-arvoisia” taikka jopa jotenkin parempia kuin miehet?”

Nörttityttöjen Facebook-sivun palauterepliikki ” Olipahan järkyttävän p*ska artikkeli! =DD Tosin, mitäpä nyt voi City-lehdeltä odottaa… ô___O listaa asiavirheitä.

“No esim. se, ettei käsittääkseni tähän ryhmään liittymiselle ollut mitään ulkonäkövaatimuksia, kun taas artikkeli antaa täysin toisenlaisen kuvan. Ja mulla ainakin on samat “geek-standardit” ihmisille ihan sukupuolesta riippumatta. “IIK, tyttö blogaa, vähänkö se on geek!”, voi OLOLOL!! “

Qaikussa päästiin nopeasti analyyttiseen ja taustoittavaan moodiin sen ansioista, että jutun teossa mukana ollut Suvi Korhonen osallistui keskusteluun: “Katos, toimittajat on sellaisia otuksia, jotka kirjoittaa ilmiöistä ja asiat esitellään trendeinä tai ilmiöinä jutuissa. “

Korhonen kertoo, että hän oli ehdottanut Facebookissa naisnörttiryhmän seinäkeskustelussa Ylisöpö!-näyttelyvierailua ja City-lehden toimittaja Maria Pettersson oli pyytänyt päästä mukaan haastattelemaan lähtijöitä tyttönörtteilystä.

“Mulla oli ekana mielessä, että “tästä tulee vielä vittuilua ja itkua joiltan nörttipojilta irkissä, että ‘miksi naisten pitää korostaa itseään nörtteinä, eiks ne voi olla vaan samoi nörttei ku pojat’, Korhonen sanoo Qaikussa, mutta kertoi suostuneensa juttuun, koska hänestä valtavirtalehdissä pitäisi enemmän olla juttuja nörttiaiheista.

Minua journalismin tuotekehittäjänä kiinnostaa, olisiko nörttityttöjoukko kirjoittanut talkoilla paremman jutun?

Toimittajien pitäisi mielestäni tehdä enemmän sellaisia juttuja, jossa otettaisi asiasta eniten tietäviä mukaan juttua kirjoittamaan ja kertomaan omasta alakulttuuristaan laajalle yleisölle. Mutta voiko se oikeasti toimia? Olisiko nörttityttöjutusta esimerkiksi voinut tulla parempi, jos sen kirjoittamiseen olisi talkoistettu vapaaehtoisille esim. geek-tyttöjen Facebook-sivulla? (vrt. Jouni Junkkaala ja Tietoviikon Avoin juttu-projekti 16.1. – 5.3.)?

Vai olisiko homma mennyt vain kinaamiseksi ilman että mitään juttua olisi saatu koskaan aikaiseksi?

Olisiko ollut mahdollista säilyttää City-lehden journalistinen ote ja tyyli vai olisiko jouduttu keskimääräistämään ja neutralisoimaan kaikki ilmaisut tylsimpään Wikipediatyyliin? Jos jutut tehdään avoimesti, voiko niissä silti olla särmää? Millaisia taitoja journalisti tarvitsee innostaakseen eri alojen ihmisiä mukaan tällaiseen toimintaan?

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Tuhat sanaa.

Kiltti hauva!



Kiltti [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Sivuhuomioita.

Eloa ääripäissä

Toukokuu toi meille lupauksen kesästä ja minulle poikkeuksellisesti myös lomamatkan Kreikkaan. ITK2010 -kiireiden ja maksatushakemuksen laatimisen jälkeen loma oli todella tervetullut. Pöytä ja pää todella tarvitsivat tyhjennystä, jotta ensi syksyn Online ITK -suunnittelun voi todenteolla aloittaa. Tilaa ajatuksille Porto Katsikissa Olen tottunut käyttämään päivittäin konetta ja kännykkää, sekä sähköpostieni (neljä eri…), että Facebookin ja Twitterin [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Verkossa tavataan!.

Ammatilliset prosessit ja ohjaus/Vocational processes and guidance counseling

Kun valmistelin uuden opiskelijaopettajaryhmän 1. lähitapaamista, jouduin miettimään mitä tarkoitammekaan ammatillisilla prosesseilla.  Huomatessani sanaparin opetussuunnitelmassamme, olin aluksi ihan ymmälläni.
Tovin tuumailtuani päätin selittää “ammatilliset prosessit” itselleni siten, että kyse on kolmesta sisältökokonaisuudesta ja tapahtumaketjusta:
1. Konkreettisista taidoista eri ammatti- ja työaloilla (sosiaali- ja terveysala, tekniikka jne.) sekä niiden  kehittymisestä ja ylläpitämisestä.
2. Työpaikoista ja laajemmin työelämästä ja niissä [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Opentiellä.

Opettajankouluttajana/ as a Teacher Educator

Kohta on vuosi kulunut siitä, kun viimeksi olen kirjaillut blogimerkintöjä!  Eilen lupasin opiskelijoilleni aloittaa opettajablogin nyt kun olen päätoiminen opettajankouluttaja HAAGA-HELIA Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Mielessäni on pohtia  täällä oppimiseen ja opettamiseen liittyviä kysymyksiä – niitä, jotka nousevat  itselleni tärkeiksi  tai jotka muuten ovat ajankohtaisia.  Myös kirjoista, netistä jne. löytämiäni aiheita yritän kommentoida, ja kertoa omista ideoistani, [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Opentiellä.

Viikkotiedote (vko 21)

Keskusteluissa
Somega 2010 -kesätapahtuman suunnittelu on alkanut. Osallistu sinäkin.
Sitran käynnistämä, kuntien yhteinen KPK-hanke etenee. Hankkeessa ollaan luomassa virtuaalista osaamisverkostoyhtiötä, jonka kautta kuntien toimintamallien ja ICT-ratkaisujen kehittämistä koordinoidaan. Lue lisää.
Hämeen ammattikorkeakoulun ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössä on selvitetty yrityksen sisäistä tiedon- ja tietämyksenhallintaa kilpailukyvyn kannalta. Lue lisää.
Tulevat tapahtumat

Avoimet verkostot oppimiseen -hankkeen (AVO) Mobiilikesäkoulu 9. – 11.6.2010 HAMK:n Mustialan [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Sometu blogi.

Facebook, tykkään, en tykkääkään

Tänään näin omassa profiilissani sen, josta kaikki kohisevat: omista ilmoittamistani kiinnostuksen kohteista tuli linkkejä, jotka vievät kyseisen asian yhteisösivulle. Näin oma nettipersoona yhdistyy kaiken kansan nähden tykättyihin asioihin.

Vaikka teknobloggaajat ja yksityisyyden suojan puolustajat ovat joukolla paheksuneet temppua, minusta se on onnistunut ja toteuttaa logiikkaa “jos se on mahdollista, ja jos se auttaa meitä tienaamaan paremmin kuluttajille ilmaiseksi tarjoamamme palvelun avulla, se tehtäköön”.

Facebook on mediabisneksessä, se myy meidän huomioitamme maksaville mainostajille. Facebook ei ole yhteismaa, kunnantalo eikä kirjasto, josta yhdessä päättäisimme, vaikka se sellaista retoriikkaa viime vuonna tähän aikaan viljelikin.

Facebook on yritys, jolla on huikeat mahdollisuudet tiedonlouhinnan saralla. Ja ärsyttävintä on, että minua käyttäjänä omien tietojeni kauppaaminen ei haittaa, koska Facebook tarjoaa vastineeksi mahdollisuuden saada yhteys niin moniin ihmisiin ja asioihin.

Aloitin juuri Petteri Järvisen tuoreimman tiiliskiven kahlaamisen. “Yksityisyys – turvaa digitaalinen kotirauhasi” – teos tarjoaa järeän ajankohtaisen katsauksen digitaalisen jalanjälkensä tutkimiseen. Facebookin kaltaisista nettipalveluista sillä on karua sanottavaa. Järvinen kysyy lukijaltaan, käyttääkö tämä Googlea, Gmailia ja Facebookia ja kehottaa hyppäämään nettipalveluja käsittelevän kappaleen yli, jos haluaa niitä käyttää jatkossakin.

Oletettavaa on, että meidän käyttäjien dataa käytetään tulevaisuudessa mitä mielikuvituksellisempiin tarkoituksiin. Google on viime viikolla julkistanut palvelunkehittäjille tarkoitetun tiedon ennustamisrajapinnan (data prediction API), jonka avulla palvelujen ylläpitäjät voivat luotettavasti ennustaa asiakkaidensa käyttäytymisen perusteella näiden tulevaa toimintaa.

Osaisikohan Googlen API sanoa, kuinka moni Facebookin käyttäjä sulkee tilinsä toukokuun viimeisenä, josta eräät tahot organisoivat kansainvälistä “Lopeta Facebook” -päivää.



Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Tuhat sanaa.

Oliko #SoMeTime2010 paljon pekkakukkaa mutta vähän villoja? #tv0

Millaisissa jälkitunnelmissa SoMeTime 2010 -tapahtumasta kotiin? Oskari Uotisen Facebook-kommenttiin tuli kirjoitettua ensimmäinen pohdinta (ja päässä sihisee into kirjaeväslöydön vuoksi: Peter Senge kumppaneineen: The Necessary Revolution: [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Opeblogi.