Viikko sitten ärsyttävän yksioikoisesti tartuin Iltalehden otsikkoon, jonka mukaan interaktiiviset taulut mullistavat suomalaisen oppimismaailman. Jatkan nyt vähän lempeämmin.
En usko teknisten härpäkkeitten pelastavaan voimaan, en usko siihen, että vain laitehankinnoilla ilman toimintakulttuurin muutoksia ja kaikkea, mitä sen toteutuminen tarvitsee, saadaan juurikaan mullistuksia aikaan. Seppo-setä antoi palautteessaan hyviä esimerkkejä, joiden soisi avautuvat niin oppilaitosmaailmassa kuin laitetoimittajien tuotekehityksessä. Yrityksissä kamppaillaan saman murroksen vaiheilla: härpäke ei yksin riitä, tarvitaan kokonaisuuden johtamista, asenne- ja työtapojen muuttamista.
Oppimistuotteiden konseptoinnissa on monia haasteellisia osia. On helppo myydä laite tai kirja tai vaikkapa pdf-tiedosto. Kappaletavaroita, valmiiksi tuotettuja, vakioituja, jokaiselle samanlaisia. Oppimisympäristöjä tai intraa onkin sitten jo paljon vaikeampaa myydä, puhumattakaan näistä sosiaalisen median jutuista.
Miten tehdä bisnestä jollakin, joka vaatii asiakkaan toimintaa, osallistumista, räätälöintiä. Yrityksissä myydään ratkaisuja. Kun ajatellaan vaikkapa wikipalvelun tuomista osaksi yrityksen toimintakulttuuria, ei riitä, että mennään kauppaan ja ostetaan wiki. Samalla tavoin toiminnan mahdollistavat koneet ja laitteet ovat tyhjiä ilman sisältöä ja mitä vuorovaikutteisemmasta, interaktiivisemmasta tuotteesta on kysymys, sitä mutkikkaampaa.
Tarvitaan teknisen hallinnan oheen jakamisen ja yhteistyön kulttuuria. Interaktiivisten valkotaulujen ihmevoimaa vähätelleen bloggaukseni kommenteissa Teromakotero ja Seppo-setä ansiokkaasti toivat esille, että tätä tekniseen laitteeseen liittyvää sosiaalista toimeliaisuutta on jo kehittynyt.
Entä, jos oppisisältötoimittaja voisi tarjota tuotteensa ohessa valmiita reittejä tuotetta käyttävien verkostoihin? Tapahtuuko tätä? Ainakin tämänpäiväisen Kauppalehden mukaan suomalaisyrityksissä vielä epäröidään ja nähdään uhkakuvia sosiaalisen median oheistamisessa asiakasrajapintaan. Se, että esimerkiksi hologrammidemokoneen mukana seuraisi valmiiksi integroitu liittymä nettiverkostoihin, loisi tuotteelle huomattavaa lisäarvoa. Nimittäin mikäli tuotteen hankkivassa organisaatiossa ollaan siinä toimintakulttuurin vaiheessa, jossa kontaktit talosta ulos suodaan ja jossa yhteiskehittely, jakaminen ja muu sellainen katsotaan edistävän työtä ja kyseisen yksikön menestystä. (Hologrammidemokone on sellainen laite, jolla voidaan luoda kolmiulotteisia kuvia vaikkapa aivoista, hirvikärpäsestä tai Eiffeltornista luokan pöydälle, ei taida olla vielä tuotannossa.)
Tästä on vain pari vuotta aikaa, kun tapasin laivaseminaarissa erään viisaan naisen, joka oli erään oppimisen osa-alueen maan pätevintä kärkeä. Hän oli vaihtanut työpaikkaa suuren kaupungin päävirastoon. Ja häneltä oli kielletty kaikki keikkaluennot, jopa yhteydenpito ulos talosta. Syy oli tietenkin siinä, että hänen erinomainen osaamisensa oli ostettu taloon ja sitä ei nyt saanut jakaa muille. Hän itse koki tilanteen valitettavana. Hän olisi pitänyt mielellään yhteyttä samaa asiaa pähkäileviin kollegoihinsa. Huipuinkin huippu on ihminen, joka kaipaa keskustelua. Kun tätä ajattelutapaa ryhdytään purkamaan, vaaditaan aika monta asennonmuutosta monessa päässä ja monessa organisaation osassa.
Puhumattakaan sitten siitä, että monilla kunnilla ei ole tarjota omille organisaatioilleen, kuten kouluille, muuta kuin IT- tai atk-tukea, joka hoitaa yhteydet kuntoon ja raudat raksuttamaan. Sosiaalisen median käyttötukea ei ole. Eikä esimerkiksi kouluilla pedagogista teknistä tukea. Huutakoon hep, jonka tvt-strategioissa puhutaan interaktiivisesta tekniikasta niin, että puhutaan myös ihmisten keskinäisestä yhteistoiminnasta, verkostoista, sosiaalisesta mediasta tai millä nimellä nyt sitten kutsutaankaan. Siis muustakin kuin laitteista ja ohjelmista ja näiden mekaanisesta käyttötaidosta.
Koulupuolella on tietenkin ensin vielä mietittävä sekin asia, ettei ole riittävästi ihmisiä ja aikaa, on kunta-yyteet, on lomautukset, sijaiskiellot, täyttämättömät virat, poissäästetyt kouluavustajat ja erityisopetustunnit. Mitenhän on tuon valtakunnallisen tasa-arvonkaan laita tietoyhteiskuntavalmiuksissa ja niihin kasvamisessa tai kasvattamisessa.
ELMA on raportti (e)oppisisältöjen liiketoimintamalleista Teknologiakeskus Innopark Oy:lle tekijöinään Kari A. Hintikka ja Anne Rongas. Osallistu ja seuraa Twitterissä tai Qaikussa.
