Ei-halutut Facebook-kaverit - poistaa vai piilottaa?

Facebookin profiilin erottaa blogeista tai esimerkiksi Twitteristä seuraamisen kaksisuuntaisuus: siinä missä monia avoimia internetin tietovirtoja voi vain ryhtyä seuraamaan, Facebook-kaverisuhde vaatii molemminpuolisen hyväksymisen.

Facebookin ominaisuudet muuttuvat jatkuvasti. Niin muuttuvat myös omat tarpeet ja toimintatavat. Voi olla käynyt niin, että on joskus tullut hyväksyttyä kaveriksi sellainen henkilö, jonka kanssa nykytilanteessa ei oikeastaan ole missään tekemisissä ja jonka kanssa ei ehkä nyt ryhtyisikään Facebook-kaveriksi. Mikä neuvoksi?

Milloin kaverisuhteen katkaiseminen on tarpeen?

Facebookissa on kaksi tapaa raivata enemmän palstatilaa omille läheisille ihmisille, joiden päivityksistä haluaa pysyä kärryillä.

facebook-pos

Kaverisuhteen lopettaminen on selkeä, muttei kovin diplomaattinen keino. Ennen kuin poistaa kaverin verkostostaan, on syytä selittää teko tähän yksityisellä viestillä.

Ihmisellä on oikeus tarkistaa viestintätapojaan aika ajoin, eikä kenenkään pitäisi suuttua, jos selität ystävällisesti, että tilanne on muuttunut ja ettei kyse ole reaktiosta mihinkään, mitä hän on tehnyt tai sanonut.

Ensimmäinen reaktio poistettavalla voi nimittäin olla sama kuin jätetyksi tullessa: mitä minä tein väärin? Tee siis selväksi, että kyse on sinusta, ei hänestä.

Vaikka kaverin poistaminen ei näykään uutisvirrassa samalla tavalla kuin kaverin lisääminen, on todennäköistä että kaverisuhteen purkaminen huomataan. Tällä toimenpiteellä on sosiaalista merkitystä: poistettu voi kokea tulleensa nolatuksi oman kaveripiirinsä silmissä.

Omasta turvallisuudestaan kannattaa myös pitää vaarin. Häpeä ja kunnian menettäminen, suhteen katkaisemien sosiaalisessa verkostossa, on mahdollisesti jo johtanut ensimmäisiin Facebook-kunniamurhiin.

Piilottaminen poistaa kaverin päivitykset uutisvirrastasi

Mikäli sinua ei haittaa, että kyseinen ihminen edelleen näkee päivityksesi ja pysyy verkostossasi, voit turvautua myös henkilön päivitysten piilottamiseen. Pysytte edelleen muodollisesti kavereina, mutta hänen tilapäivityksiään ei enää näytetä uutisissasi.

Jos yksittäisen henkilön julkaisemissa sisällöissä on jotakin, mikä ärsyttää sinua, esimerkiksi jonkin sovelluksen tiheät päivitykset, voit piilottaa vain ne: vie hiiri kyseisen päivityksen kohdalle, valitse “piilota” ja klikkaa henkilön sijasta sovelluksen kohdalla.

Sama mekanismi toimii Facebookin sivuillakin: kuvan esimerkki on YLE Turun fanisivulta.

facebook piilota

Nettielämää -sosiaalisen median maailmat -kirjassa kirjoitimme aiheesta näin:

“Verkon yhteisöpalvelussa kuten Facebookissa käytetty termi “friend”, ystävä, saattaa hieman venyttää puhekielessä käyttämämme termin merkitystä. Joissakin palveluissa on tapana “frendata” eli lisätä kaveriksi uusia tuttuja hyvinkin kevein perustein: jos tapasitte sattumalta, oli mukava jutella, etkä panisi pahaksesi juttutuokion uusimista, eikä profiilisi sisällä mitään niin yksityistä, että olisi riski päästää joku tuntematon lähipiiriin, niin frendaa pois. Hahmon voi aina tipauttaa ystävälistalta myöhemminkin.”

Facebook on massiivisilla käyttäjämäärillään noussut internetpalvelujen valtavirtaan.

Sopivin toimintatapa riippuu siitä, millaiset odotukset sinulla itselläsi ja verkostoillasi on viestinnän sisällöstä ja käytännöistä. Hankaluuden tunne syntyy yleensä siitä, jos kaveripiirissä on kovin erilaista väkeä työkavereista työkontakteihin ja omasta perheestä tosielämän ystäviin ja satunnaisiin nettituttaviin.

Sivu avuksi laajempaan verkostoitumiseen?

facebooksivukreus
Uusi tapa olla sekä yksityisesti että laajemmin tavoitettavissa Facebookissa on tehdä itselleen sivu (”fan page”). Ominaisuuden käyttöön ottaminen vaatii jonkun verran pokkaa, sillä perisuomalaiseen mentaliteettiin ei kovin helposti sovi vertaisten “fanittaminen”. Sivun avulla voi kuitenkin päästä mukaan Facebookin pöhinään ilman, että joutuu tinkimään piiruakaan yksityisyydestään.

Esimerkiksi Juha Kreus kertoo pari viikkoa sitten perustetulla sivullaan näin:

Juha Kreus – Risk Hunter sivu edustaa nyt minun ammatillista profiiliani. Kyse ei ole narsismista, vaan sosiaalisen median sisällön jakamisesta enemmän ammatillisuuden ja yksityisyyden välillä. Sivu on “fanisivusto”, koska siinä ei ole tarkoitus laajemmin ajaa mitään teemaa, vaan toimia omana kotisivunani. Jos siis haluat seurata työtäni, niin liity “faniksi”.”

Oma sivuni löytyy osoitteesta facebook.com/aaltotuija.

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Tuhat sanaa.

Jätä vastaus

 

 

 

Voit käyttää näitä HTML tageja

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>