Aikainen kesäaamu on suloinen matkakohde. Tai aamuyö. Ei aina tarvitse matkustaa eri maisemiin erilaisilla menopeleillä. Oma maisema erikoisempaan vuorokaudenaikaan eri valaistuksissa, eri keleillä, eri mielialalla, eri päivinä. Siinä on loputtomiin vivahteita ja aina vain uutta.
Keväällä juttelin erään ihmisen kanssa, joka totesi, etteivät kaupunkielämään tottuneet nuoret näe täällä maalla muuta kuin muuttumattomuutta, tapahtumattomuutta, koiranputkia. Niinhän se on. Ei ole juuri mitään erikoista. Ja juuri se on erikoista. Pientä suurta. Luonnon tuoksuja, ääniä ja kuten tällä viikolla opin, metsän lukemattomien lehtien kirjasto. Sama on joka päivä uusi, koska oma ajatusmaailmani on huomenna tämän päivän rikkaampi. Tänä juhannuksena luen spiraaliajattelusta ja katselen samoja maisemia, uudelleen, uudelleen.
Aamu takapihalla:
