Kirjastot kehittävät verkkokirjastojaan asiakaslähtöisesti

Kirjastot eri puolilla Suomea kehittävät parasta aikaa uudenlaista verkkokirjastoa, jossa myös asiakkaat otetaan mukaan sisällöntuotantoon. Alalla puhutaan “uuden sukupolven verkkokirjastosta”, jossa voi olla esimerkiksi verkkovinkkausta, uutuusesittelyjä ja keskustelupalstoja.

Muutos on merkittävä, sillä perinteisesti kirjastojen kotisivuilla on lähinnä tiedotettu toimipisteiden sijainnit ja yhteystiedot ja kerrottu lyhyesti palveluista ja ajankohtaisista asioista. Verkossa on toki myös voinut asioida kirjastotietokannassa, joka on kuitenkin näyttäytynyt asiakkaalle staattisena. Uudessa verkkokirjastossa asiakas voi arvioida ja kommentoida teoksia, keskustella aineistoista ja jakaa muille hyväksi kokemiaan sisältöjä. Palvelu mahdollistaa myös profiloinnin.

Myös kirjastojen henkilökunta pääsee osallistumaan uuden verkkokirjaston sisällöntuotantoon: henkilökunta voi esimerkiksi laatia artikkeleita ja suositella teoksia. Oma harrastuneisuus voi näkyä suosituksissa ja jutuissa. Kirjaston henkilökunnalle muutos merkitsee tilaisuutta oppia uudenlaista työskentelyä ja kokea vertaistuotannon hyödyt ja haasteet.

Lähde: Verho, S. Ulos kirjastosta, asiakkaiden iholle. Kirjastolehti 2/2010, 22-23.

Tutustu Hämeenlinnan kaupunginkirjaston verkkokirjaston testiversioon

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä AktiiviElgg: Aktiivisia ajatuksia's group blogs.

Jätä vastaus

 

 

 

Voit käyttää näitä HTML tageja

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>