Toista syksyä kohden (Poluttamo)

Syksy on monin paikoin käynnistynyt huiskeella. Heinä-elokuun vaihteessa lomilta palattiin uusin ideoin ja täynnä tarmoa.

Poluttamon osalta lukuvuosi 2017-2018 on todellinen näytön paikka. Olemme kehittäneet vajaan kahden vuoden aikana monia uusia menetelmiä testaamalla, pilotoimalla ja niistä oppimalla. Nyt tänä lukuvuonna lähdemme viemään oppeja edelleen eteenpäin ja todentamaan, että tähänastiset päätelmät vastaavat todella sitä oikeaa todellisuutta.

Visuaaliset HOPSit ovat jo siinä vaiheessa, että tiedämme niiden auttava opiskelijaa hahmottamaan miten opinnot etenevät. Tavoitematriisien kytkeminen visuaaliseen HOPSiin ja miten opiskelija näkee tavoitteensa muuttuvat konkreettiseksi esim. käyttämällä erilaisia osaamisemerkkejä on yksi mielenkiintoisista talven kokonaisuuksista. Hämeenlinnan lyson lukiolaisten osaamismerkkejä on työstetty yhdessä partioilaisten, Hämeenlinnan yrittäjien ja muiden tahojen kanssa. Partiolaisten maailmassa merkkejä on suoritettu aikojen halki. Jokainen asiaan vihkiytynyt pystyykin tulkitsemaan hihansuun merkeistä osaamisen. Vastaavaa mallia haetaan nyt lukiolaisille, pinta- ja autokiltalaisille. Sudenpennusta Vaeltajaksi. Kisällistä mestariksi.

Oppimisanalytiikka ja tietosuoja-asetus, niiden yhteensovittaminen, lupakäytänteet ja tulkinnat. Kuinka oppimisanalytiikka ei tuota leimaavaa arviota vaan positiivisia uusia mahdollisuuksia? Kuinka luomme myönteisen tunnustamisen ilmapiirin? Kuinka luomme mahdollisuudet oman elämän arviointiin kehittämiseen?

Poluttamon yksi tärkeistä kysymyksistä oli kuinka tukea oppijaa kasvamaan aktiiviseksi oppijaksi. Olemme kesän aikana testanneet muutamia sovelluksia ja appseja elämänhallinnan tukemiseksi. Todella hienoja kokonaisuuksia on paljon, mutta nostaakseni yhden esiin:  mielenkiintoinen palvelu on Headsted (https://headsted.fi/). Sivustolla kerrotaan, että “Headstedin ohjelmat perustuvat tutkittuihin psykologian ja psykoterapian menetelmiin.” Palvelun kehittäjät ovat alan tukijoita, jotka ovat tehneet aikaisemmin töitä mm Jyväskylän yliopiston ja VTT:n tutkimusprojekteissa.

Palvelussa on hienosti otettu huomioon myös multimodaalisuus. Palvelun kautta käytössä olevat harjoitukset on toteutettu sekä tekstillisinä kokonaisuuksina että audiotiedostoina.

Tulemme kokoamaan pienen yhteenvedon testeistämme ja mikäli mieleesi tulee palvelu, jota meidän kannattaisi testata, pistä vinkki Kaisalle (kaisa.honkonen@eoppimiskeskus.fi).

Eipä näistä elämänhallinan appseista haittaa ole meille hanketyöläisillekään. Varmaan meille jokaisella on hyvä muistuttaa riittävästä unensaannista ja että työ tulee parhaiten tehtyä, kun pitää huolta sekä mikro- että makrotauoista. (Lisää HS-artikkelissa Tehokas työpäivä on täynnä taukoja). Tänään on perjantai, joten taitaa olla aika ottaa se makrotauko eli siirtyä viikonlopun viettoon.

– Kaisa Honkonen / Suomen eOppimiskeskus ry

Tuotu lähteestä Poluttamo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *