Oppimisanalytiikka opettajan työvälineeksi -koulutus jatkuu syksyllä 2019!

Oppimisanalytiikka alkaa olla terminä tuttu monelle opetusalan ammattilaiselle. Käytännön osaaminen ja analytiikan tulosten konkreettinen hyödyntäminen osana omaa työtä kaipaavat kuitenkin edelleen tukea ja opastusta.

Viime vuonna järjestimme oppimisanalytiikan käytöstä koulutuskokonaisuuden, jonka tarkoituksena oli sekä luoda pohjaa oppimisanalytiikan käyttöönotolle että kiinnostuneiden opettajien verkoston muodostamiselle.

Tänä vuonna saimme jatkorahoituksen Opetushallitukselta ja pääsemme jatkamaan opetustoimen henkilöstön oppimisanalytiikkaosaamisen täydennyskoulutusta.

Koulutus on tarkoitettu pääasiallisesti perusopetuksen, toisen asteen ja vapaan sivistystyön opettajille. Toki, jos tilaa on, kaikki muutkin ovat tervetulleita mukaan.

Uudessa kokonaisuudessa meillä on starttikurssin ja syventävän osion lisäksi konkareiden verkostotoiminta. Tarkemmin voit tutustua eri osioihin koulutuksen omilla sivuilla.

Kouluttajina Suomen eOppimiskeskus ry:n ja Turun Yliopiston Oppimisanalytiikan keskuksen väen lisäksi toimivat Juuso Koponen (Koponen+Hildén Oy) sekä Kari A. Hintikka Otaviasta.

Juuso Koponen on informaatiomuotoilija ja Koponen+Hildén-suunnittelutoimiston perustaja. Hän toimii informaatiomuotoilun tuntiopettajana Aalto-yliopistossa ja Lahden ammattikorkeakoulussa, ja on yksi suomenkielisen tiedon visualisoinnin perusteoksen, Tieto näkyväksi -kirjan kirjoittajista.

Kari A. Hintikka on pitkänlinjan konsepti- ja käytettävyyssuunnittelija, joka on viime vuosina erikoistunut oppimisanalytiikkaan, ja sen etiikkaan sekä bottien sielunelämään.

Koulutusten lähipäivien päivämäärät tarkentuvat kesän 2019 aikana. Starttikurssin ja syventävän osion koulutukset toteutetaan muutama poikkeusta lukuunottamatta pääosin Turussa Oppimisanalytiikan keskuksen tiloissa. Konkareiden tapaamispaikat sovitaan erikseen.

Mukaan voi jo ilmoittautua >>>

Lähetämme lisätiedot heti päivämäärien tarkennuttua kesän 2019 aikana.

Tervetuloa mukaan – nähdään syksyllä!

Kaisa Honkonen, Suomen eOppimiskeskus ry
Erkki Kaila, Turun yliopiston Oppimisanalytiikan keskus


Kuva OpenClipart-Vectors Pixabaystä.

Tuotu lähteestä: Suomen eOppimiskeskus ry:n koulutustarjontaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.