Facebook



Viisautta wikin tekoon

Viisautta wikin tekoon Wisdom in wiki production

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median laitoksen Avoimet verkostot oppimiseen (AVO) -hankkeen osaprojektissa käynnistettiin syksyllä 2009 vertaistuotantoprosessi uudenlaisen wikioppaan tuottamiseksi.

Taustapohdinnoissa mietittiin, minkälaista materiaalia wikeistä kannattaisi tuottaa. Yksi keskeinen vaatimus oli, että materiaali jäisi elämään hankkeen päätyttyäkin ja sen ylläpito olisi mahdollista, vaikka hankesivut poistuisivat käytöstä. Materiaalin ei myöskään haluttu vanhentuvan nopeasti, kuten verkkoon laitetuille staattisille materiaaleille usein käy. Toiveena oli lisäksi, että materiaalin tuottamiseen olisi helppo osallistua kenen tahansa. Materiaali päätettiin näiden syiden vuoksi laittaa kaikille avoimeen Wikikirjastoon (http://fi.wikibooks.org), joka on Wikipedian tapaan Wikimedia-säätiön avoimen sisällöntuotannon hanke.

Sisällöntuotannon lähtokohtana oli, ettei yhden ihmisen panos riitä tuottamaan materiaalia, johon liittyy erilaisia osa-alueita ja asiantuntemusta. Wikikirjaprojektin tueksi koottiin sisällöllinen kehittämisryhmä, joka koostui noin kymmenestä erilaisten koulutusorganisaatioiden, yritysten sekä yleisen kirjaston edustajista. Ryhmän tavoitteena oli tuottaa Wikikirjastoon ensimmäinen siemenversio wikioppaasta. Ryhmän ensimmäinen kokoontuminen oli lokakuussa 2009 ja työskentely huipentui maaliskuussa 2010 järjestettyyn päätöstapaamiseen. Tapaamisten välillä työskentely tapahtui itsenäisesti ja yhteisissä verkkotapaamisissa. ITK-päivien yhteydessä Hämeenlinnassa 22.4.2010 järjestettiin wikikirjan julkistamistilaisuus, jossa jaettiin muutamansadan kappaleen erä paperimuotoon painettua hieman tiivistettyä versiota wikikirjasta. Paperiversion tavoitteena oli levittää tietoa olemassaolevasta wikikirjasta ja sitä kautta saada sille lisää käyttäjiä ja tuottajia.

Wikikirjan työstämisprosessissa testasimme wikityöskentelyä ja vertaistuotannon toimintatapoja sekä etsimme ratkaisuja havaittuihin haasteisiin. Havaitsimme, että vertaistuotantoprosessi vaatii koordinoivan tahon, kun prosessi on vahvasti tavoitteellinen. Kehitimme erilaisia toimintatapoja työskentelyn ylläpitämiseksi, kuten säännölliset muistutukset, kannustaminen ja yhteiset parin tunnin verkkokokousistunnot, joiden aikana materiaalia tuotetaan samanaikaisesti eri puolella Suomea.

Ajatuksena on ollut tuottaa perusmateriaalia wikeistä useille eri kohderyhmille, kuten opettajille, kirjastoille ja erilaisille organisaatioille – viime kädessä kansalaisille. Laaja kohderyhmä näkyy materiaalissa, jossa on sekä käytännöllisempää että teoreettisempaa tietoa.

Myös laaja kirjoittajajoukko näkyy itse materiaalissa, joka ei ole huolella toimitetun teoksen tapaan yhtenäinen. Aineiston epätasaisuus on tyypillistä wikimateriaalille, jota tuottaa laaja kirjoittajajoukko. Jos huomaat tekstissä puutteita, korjaa ja täydennä aineistoa. Viisaus wikin tekoon jalostuu samalla.

Tutustu Viisautta wikin tekoon -oppaaseen

Viisautta wikin tekoon -aineisto on tarkoitettu opasmateriaaliksi kaikille wikien käytöstä kiinnostuneille, niitä käyttäville tai niiden käyttöä suunnitteleville. Materiaalissa pyritään tuomaan esiin erilaisia näkökulmia ja käyttökohteita – esim. wikien opetuskäyttö, wikien käyttö työpaikoilla, kansalaistoiminnassa jne.

Materiaalin tuottaminen on aloitettu ESR-rahoitteisen Avoimet verkostot oppimiseen (AVO) -hankkeen Wikit ja blogit opetuksessa ja sisältöjen tuottaminen -kehittämisryhmässä. Kehittämisryhmässä on mukana useita wikien parissa toimivia asiantuntijoita. Tavoitteenamme on, että materiaalin tuottamiseen osallistuisivat kaikki asiasta kiinnostuneet. Toivomme, että materiaalia voisi hyödyntää eri ympäristöissä moniin eri tarkoituksiin.