Opettajien ja huoltajien kokemuksia ammatillisesta koulutuksesta (Erja Sandberg)

Puran hieman tätä viestitulvaa nyt ammatillisesta koulutuksesta, etenkin opiskelijoiden tukemisesta ja yksilöllisesti ”poluttamisesta”. Kiitos kaikille, viestejä on tuupannut joka kautta (se oli tarkoituskin). Kiitos kaikille! Niitä oli välillä raskastakin lukea, koska tekstistä piirtyi stressi, huoli ja epätoivo. Olin ajatellut purkaa viestien sisältöä hieman myöhemmin, mutta niin monessa viestissä kerrottiin tilanteen olevan ”akuutti”, ”kuilun partaalla” tai ”räjähdysaltis”, joten kirjoitan nyt auki ainakin osan.

Selvästi eniten ovat ottaneet yhteyttä eri alojen ammatilliset opettajat ja erityisopettajat sekä opinto-ohjaajat ammatillisista oppilaitoksista ympäri maata. Vastauksia tuli laajasti pääkaupunkiseudulta aina Lappiin saakka. Toisekseen huoltajat ja opiskelijat ja opiskelijoina olleet tai nyt olevat nuoret ovat myös kertoneet kokemuksiaan asioista.

Erilaisia asioita on viesteissä ollut hyvinkin paljon, mutta suurin yhteinen nimittäjä niistä on huoli. Huolta on monenlaista. Huoli opettajan omasta jaksamisesta, huoli työyhteisöstä ja sen jaksamisesta, ja etenkin huoli tukea tarvitsevista nuorista, jotka kärsivät tässä myllerryksessä ja säästöjen myötä. Suuri huoli on myös siitä, ettei oppilaitosten päättävillä henkilöilläkään ole keinoja ratkaista vaikeita asioita. Opettajat kaipaavat myös vastuuta ammattioppilaitosten johtamiseen.

Moni opettaja kertoi etenkin tukea tarvitsevien nuorten joutuvan nyt sijaiskärsijäksi yhteiskunnan toimille, säästöille. He olivat myös sitä mieltä, että tämä löydetään vielä edestä nuorten putoamisena koulutuksesta tai puutteellisilla tiedoilla tutkintoon valmistumisesta, mikä estää työllistymisen. Tämä on mielestäni erittäin aiheellinen huoli.

”Yksilölliset polut ovat sanahelinää”

Lähes kaikissa vastauksissa kuvastui se, ettei konkreettisia ohjeita oltu annettu poluttamiseen. Opettajat kertoivat ettei asiaan ole varauduttu eikä niihin ole varattu erillisiä resursseja ja nykyresursseilla ei ole mahdollista tehdä lisätyötä. Osa opettajista ilmoitti, etteivät aio poluttaa ketään mihinkään jos ei ala tulla tunteja lisää. Opinto-ohjaajien viesti oli samankaltainen. Pari opettajaa kertoi heille annetun ohjeen, että poluttaa voi samaan aikaan kun muu ryhmä tekee muita tehtäviä eli opetuksen aikana. Opettajat hämmästelivät ettei sen vertaa ymmärretä oppitunneilla tarvittavan ohjeistusta ja opetusta, koska tukea tarvitsevia opiskelijoita on joka ryhmässä. Silloin ei ehdi tehdä muuta työtä.

Myös ammatillisten erityisopettajien vastauksissa kaivattiin selkeitä prosessikuvauksia miten erityisopetusta annetaan toisella asteella, kuinka siirtovaihe peruskoulusta tulisi tehdä, miten yksilöllisesti polutetaan ja miten tuetaan näillä resursseilla opiskelijoita. Moni koki tuen olevan ”tulipalojen sammuttelua”, ennaltaehkäisevää riittävää ja säännöllistä opiskelijan tarvitsemaa tukea ei ehditä antaa.

Jo HOJKSien tekeminen, kuka tekee ja miten tekee, vai jätetäänkö vain tekemättä ”turhana, koska tieto ei kulje” tuntuu vastausten mukaan olevan kirjavaa. Useassa vastauksessa kerrottiin ettei niiden oikeaoppiseen täyttämiseen oltu saatu mitään koulutusta, jopa opot tekivät HOJKSeja vaikka erityisopettajalla on pedagoginen asiantuntijuus niiden täyttämiseen. HOJKSien tieto ei myöskään kulkeudu opiskelijan kaikille opettajille tukitoimia varten. Opettajat pitivät sitä tärkeänä, koska erityisopettajan tuki on minimaalista yhtä opiskelijaa kohden.

Henkilöstölle myös kaivattiin lisäkoulutusta tukea opiskelijoita, koska ammatillinen erityisopettajakoulutus on suhteellisen kevyt verrattuna perusopetuksen yliopiston pitkään erityisopettajakoulutukseen. Moni ammatillinen opettaja ilmoitti ettei osaa erityispedagogiikkaa eikä tiedä miten pitäisi tukea, kaikki opettajat eivät edes havaitse oppimisen pulmia.

”Meitä vaaditaan vaikenemaan viran menettämisen pelossa”

Osassa viesteissä on kerrottu hyvinkin selvästi, etteivät opettajat saa nostaa näitä asioita työpaikallaan ammattioppilaitoksissa esiin. Asioista tulee vaieta tai niistä ei saa välittää. Opettajia on jopa uhattu ”muistaa” seuraavalla yt-kierroksella lisätukiresursseja vaativille opettajille. Moni opettaja pelkää virkansa puolesta. Osa yrittää silti ajaa vahvasti asiaa, onnistuen tai epäonnistuen. Ilmapiiri työyhteisöissä on selvästi opettajien mukaan kiristynyt, osa kuvasi esimiesten ja opettajien ”puhuvan eri kieltä”. Työpaikan vaihto tai jopa kokonaan toiselta asteelta vaihtaminen toisaalle oli usealla opettajalla mielessä. Osa oli jo vaihtanutkin muihin työtehtäviin.

Jotkut ammatilliset opettajat ovat pyytäneet oppilaitoksen johtoa vastaamaan miten tukitoimet ja opiskelijoiden poluttaminen käytännössä toteutetaan, millä resurssilla ja työajalla, niihin koskaan saamatta vastausta. Konkretiaa kaivattiin. Sähköposteihin vain kuulemma jätetään vastaamatta tai vastataan jotain ympäripyöreää minkä perusteella opettaja ei voi toimia. Opettajille tämä kuvastuu senkaltaisena, ettei vastauksia ole. Vastuunpakoiluna.

”Yhteiskunta ruokkii epäsäännöllistä elämää”

Opiskelijoiden lukujärjestyksissä on vähemmän opettajavetoisia oppitunteja kuin aiemmin. Tunnit voi olla sijoitettu siten, että joinain koulupäivinä on vain 2-3h tai niin, että osa päivistä on normaalipituisia ja osa päivistä kokonaan ilman opetusta. Etenkin huoltajat ja opiskelijat ovat tästä uudentyyppisestä tuntien sijoittelusta huolissaan. Tukea tarvitsevat nuoret kaipaavat elämään säännöllisyyttä ja struktuuria. Mikäli on päiviä kun ei tarvitse nousta sängystä koulun takia, osa ei myös sitä tee. Samaan aikaan nuoret voivat viettää tietokoneella pelaten suuren osan illasta/yöstä.

Huoltajat ovatkin monessa vastauksessa sitä mieltä, että koulu hankaloittaa nuoren elämänhallintataitoja ja ruokkii epäsäännöllistä elämää, heikentää heikoilla olevien nuorten arkea. Useassa viestissä ollaan myös huolissaan siitä miten nuoret oppivat työelämän säännöllisyyteen ja aikatauluihin nyt kun koulua käydään miten sattuu. Opettajilla oli myös huoli lukujärjestyksistä ja sen moninaisista versioista. Jotkut oppitunnit voivat jopa yön aikana poistua tai lukujärjestykseen ilmaantua yhtäkkiä jotain lisää.

Opiskelijoiden itsenäisen työn tunnit koettiin hyvin vaikeana sekä opettajien, huoltajien ja myös opiskelijoiden taholta, koska osa nuorista ei kykene itsenäiseen työskentelyyn eikä ole resurssia ohjata tai tukea itsenäiseksi merkittyjen tuntien aikana. Monelle nuorelle ne tuntuvatkin olevan vain vapaatunteja.

”Opettajat haluavat pitää kiinni osaamistavoitteista, työnantaja ei”

Huolissaan ollaan myös mahdollisuudesta opettaa tulevaa ammattia ja esimerkiksi sen teoreettisia asioita. Oppitunnit ovat vähentyneet, mutta asia ei ole vähentynyt. Samalla osalla opiskelijoista on huomattavaa tuen tarvetta ja yksi opetuskerta asiaa kohden ei riitä. Tämä on johtanut siihen, että opiskelijat eivät ehdi oppia ja omaksua kurssien asioita määritellyssä tuntikehyksessä. Opettajat haluavat pitää kiinni osaamistavoitteista ja tulevista osaavista työntekijöistä, työnantaja taas katsoo monesti asiaa rahoituksen näkökulmasta ja kehottaa tai jopa määrää opettajan päästämään kaikki opiskelijat kurssista läpi, katsomaan läpi sormien, osaavat he tai eivät. Olipa vastausten joukossa sellainenkin, että toimialan apulaisrehtori oli määrännyt antamaan ryhmälle hyväksytyn arvioinnin kurssista, jota ei oltu koskaan pidetty opettajan sairasloman takia. Nämä opiskelijat olivat valmistumassa lähiaikoina. Tutkintotodistus ei siis kerro kaikkea opiskelijalle opetetuista asioista tai osaamisesta.

Osa opettajista on huolissaan siitä etteivät saa testata opiskelijoiden osaamista, koska kirjalliset kokeet ovat kielletty. Eräs ammattiopettaja totesi ”ei ihme ettei saada pitää kokeita, eihän niistä pääsisi kuin muutama ryhmässä läpi näillä tuntimäärillä”. Suuressa osassa vastauksia todettiin rahoituksen hallitsevan liikaa ammattioppilaitoksia. Kun raha tulee tutkinnonosittain, pitää antaa tutkinnonosan suoritukset opiskelijoille.

”Työssäoppimisen monet kiemurat”

Työssäoppimisjaksoista tuli myös paljon asiaa. Monen huoltajan mielestä nuoret ”työnnetään työpaikoille kun koululla ei ole resursseja opettaa”. Työssäoppimisjaksojen aikataulu ihmetyttää myös. Esimerkiksi tämän viikon maanantaina aloittaneet ensimmäisen vuoden opiskelijat aloittavat joissain aloilla/oppilaitoksissa ensimmäisen työssäoppimisen ensi viikon maanantaina. Koulu ei ole järjestänyt työpaikkaa vaan nuoret joutuvat hakemaan sen itse, nyt heti. Koulusta ilmoitettiin nuorille ettei ole väliä mikä paikka se on, kunhan jonnekin menevät. Huoltajat ovat tyrmistyneitä miten ennen tuen tarpeen kartoittamista, yksilöllistä poluttamista tai edes oppilaitoksen ja tutkinnon yleisinfon antamista laitetaan heti ”kylmään veteen” ”jonnekin” pois oppilaitoksesta. Miten näiden opiskelijoiden tuen tarvetta voidaan edes ymmärtää tai tukea työssäoppimispaikoilla, jos ei opettaja tunne eikä tiedä tilannetta ensimmäisellä viikolla.

En voinut olla ihmettelemättä kun eräs äiti kertoi nuorensa tällä hetkellä ”opettelevansa huuliharpun soittoa kotona näin neljäntenä koulupäivänä, koska tunteja ei lukujärjestyksessä ole”. Nuori ei opiskele musiikkia vaan aivan toisaalla ammatillisessa oppilaitoksessa. Hänelläkin harjoittelujakso alkaa ensi maanantaina ilman mitään taustatietoa alasta.

Työssäoppimisesta tuntuu myös saavan ”huojennuksia” epämääräisin perustein. Esimerkiksi eräs opettaja kertoi niiden opiskelijoiden, joilla on omia lapsia, saavan 2 viikon työssäoppimisjakson lyhennyksen 5 viikon päiväkotiharjoittelusta. Työssäoppimisen ohjaajien opiskelijan tukemisen ja kokonaistilanteen ymmärtämisen perään kyseltiin ja toisaalta oltiin huolissaan myös työelämän edustajien jaksamisesta ohjata aiempaa enemmän ammattiin opiskelevia nuoria. Mikäli teoriaperustaa ei ole opiskeltu tai nuori lähtee heti koulun alussa työssäoppimaan, työpaikan ohjaajat joutuvat opettamaan asiat alustapitäen oman työnteon ohessa.

”Olen opettajana äärirajoilla”

Sain myös huolestuttavan paljon viestejä todella väsyksissä ja toisaalta hyvin turhautuneista opettajista. Heillä olisi osaamista ja kiinnostusta opettaa ammattia, mutta resurssit on viety ja jatkuvat kiristykset ja leikkaukset vievät myös työmotivaatiota ja työniloa. Opettajat kokivat olevansa puun ja kuoren välissä – toisaalta opiskelijoiden vanhemmilta ihmettelyjä saaden (esim. resursseista) ja toisaalta esimiehen alaisuudessa annetuissa resursseissa.

Useampi vastaaja kertoi voivansa tällä hetkellä erittäin pahoin työssään, sairaslomista mainittiin myös monessa vastauksessa. Työterveys kuulemma tietää näistä työkykyä heikentävistä asioista, muttei pysty konkreetisti auttamaan muuten kuin määräämään sairaslomalle. Työterveyskyselyjä tehdään, tosin osassa aloista johto ei halua julkaista niitä, koska opettajien väsymys ja voimavarojen vähyys ja toisaalta työpahoinvointi välittyy vastauksista.

”Jatko-opintokelpoisuus on retuperällä”

Vastauksessa myös kuvattiin tuntileikkausten merkitystä jatko-opintokelpoisuuteen. Toisen asteen jälkeen lukiosta valmistunut ja ammatillisesta oppilaitoksesta valmistunut nuori on aivan eri viivalla osaamisessa. Opettajat ihmettelivät miksi puhutaan vaan oikeudesta jatko-opintoihin. Miksei puhuta osaamisesta, joka tarvitaan niihin jatko-opintoihin. Esimerkiksi korkea-asteella tulee osata opiskelustrategioiden lisäksi kieliä, matematiikkaa jne. Lukiossa niitä opiskellaan intensiivisesti useampia vuosia, ammatillisessa oppilaitoksessa pari kurssia ja nekin pintaraapaisuna, koska tunteja on leikattu. ”Oppisitko itse esimerkiksi heikon peruskoulutason jälkeen ruotsin kielen tai matematiikan 28 oppitunnissa amiksessa?”

Yritin etsiä viesteistä myös positiivisia asioita. Osa niin opettajista kuin huoltajistakin ymmärsi opettajien hankalan tilanteen. Sen, että opettajat eivät voi mitään ammatillisen koulutuksen säästöille. Moni opettaja yrittää kuitenkin parhaansa ja kokee riittämättömyydentunnetta. Osa piti uutta hyväksyttyä ammatillista reformia hyvänä, osa huonona asiana.

Monessa vastauksessa kuvattiin, ettei reformi poista sitä tosiasiaa, että tukea tarvitsevia opiskelijoita on yhä enemmän, ammatillisia erityisopettajia liian vähän ja säästöt ovat menossa. Tarvitaan lisää resurssia, lisää osaamista ja lisää vastuuta kouluttaa nuoria laadukkaasti ammattiin ja työllistymään.

Ammatillinen koulutus voi tuottaa erittäin laadukkaan ja osaavan työntekijän – tai toisaalta pudottaa nuoren ja olla syrjäytymisen pontimena.

”HALOO YHTEISKUNTA! Onko ammattiin opiskelussa mitään järkee. Ei työelämä jaksa yksin opettaa nuoria työntekoon, kun muutenkin työelämä vedetty piippunsa, joilla töitä on.”

Täältä voit lukea aiheesta aiemmin kirjoittamani blogitekstin.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Aikuiskoulutuksen pedagogisten tukitoimien paketti (Erja Sandberg)

Aikaisemmin olen kirjoittanut varhaiskasvatuksen, alakoulunyläkoulun ja toisen asteen lukio-opetuksen sekä ammatillisen koulutuksen pedagogisten tukitoimien paketit. Olen saanut useita yhteydenottoja ja pyyntöjä selvittää tilannetta myös tukea tarvitsevien aikuisopiskelijoiden näkökulmasta – ja se tulee nyt.

Lainsäädännölliset erot ja velvoitteet

Aikuiskoulutus on usein ns. näyttötutkintoihin perustuvaa koulutusta eli opiskelija saa näyttää osaamisensa ja hänen aiempi osaaminen alalta myös tunnustetaan ja hyväksiluetaan koulutuksessa. Laissa ammatillisesta aikuiskoulutuksesta todetaan, että opiskelijalla on oikeus saada opetusta sekä henkilökohtaista ja muuta tarpeellista ohjausta. Erityisopetuksesta tai erityisestä tuesta ei aikuiskoulutuksen yhteydessä lainsäädännössä mainita.

Aikuiskoulutuksessa puhutaan usein henkilökohtaistamisesta, joka tarkoittaa aikuisopiskelijan lähtötilanteen kartoittamista ja tuen tarpeen pohtimista siten, että opiskelija saa näytettyä osaamisensa näyttöön johtavissa tilanteissa. Henkilökohtaistaminen ei kuitenkaan ratkaise esimerkiksi teoriaopintojen tuen tarvetta jos ja kun se pohjataan vain ammattiosaamisen näyttöihin.

Ammatillisessa aikuiskoulutuksessa todetaan usein myös henkilökohtaisista opintopoluista eli poluttamisesta. Näihin yksilöllisiin polkuihin voidaan kytkeä opiskelijan tarvitsemat tukitoimet opinnoissaan. Opiskelijoille on koulutuksen järjestäjän päätöksen mukaisesti voitu tarjota erityisen tuen palveluita ja laatia HOJKS tai muu erityistä tukea koskeva suunnitelma. Laki ei siis kuitenkaan velvoita tähän.

Dokumenttien siirto aikuiskoulutukseen

Mikäli opiskelijalla on ollut peruskoulussa tai jossain muussa aiemmassa koulutuksessa tukitoimien tarvetta ja se on dokumentoitu esimerkiksi oppimissuunnitelmaan tai HOJKSiin, on tärkeätä saada nämä dokumentit myös aikuiskoulutukseen erityisopettajalle. Aiempia dokumentteja voi myös pyytää (kohtalaisen ajanjakson takaa) edellisestä oppilaitoksesta. Aikuisopiskelija toki päättää itse dokumenttien mahdollisesta siirtämisestä ja luovuttamisesta oppilaitokseen, mutta suosittelen vahvasti kaiken mahdollisen kirjatun tiedon siirtämistä aikuiskoulutukseen. Se on aikuisopiskelijan etu. Näin voidaan saada tukitoimet heti käyntiin ja myös varmistaa, että tarjottavat tukitoimet ovat oikeanlaisia. Monesti hyviä oppimisen tukemisen käytäntöjä kun on kirjattu aiemmissa opinnoissa.

Entä tukiresurssit aikuiskoulutuksessa?

Aikuiskoulutuksen erityisen tuen resurssointi on vaihtelevaa. Oppilaitoksessa voi olla yksi ammatillinen erityisopettaja tai laaja-alainen erityisopettaja useita satoja opiskelijoita kohden. Jokainen ymmärtää, että tällöin erityisopettajan aika opiskelijaa kohti on hyvin rajallinen ja tukitoimet tuleekin olla selvästi määritelty myös opiskelijan kaikkien oppituntien ja opettajien kurssien kohdalla. Esimerkiksi jos opiskelijan on vaikea keskittyä tai hän omaa oppimisvaikeuksia, se on huomioitava tunneilla läpi aikuisopintojen kaikissa oppiaineissa.

Toisinaan tukea tarvitsevat aikuisopiskelijat ottavat minuun yhteyttä ja kertovat oppilaitoksen erityisopettajan suosituksesta vaihtaa opiskelupaikka ns. nuorisoasteen koulutukseen (monesti samat tutkinnot, mutta nuorilla ei samalla tavalla näyttöihin perustuva tutkinto). Tässä on hyvät ja huonot puolensa. Ensinnäkin vaihto voi olla hyväksi, mikäli nuorisopuolella ammatillisella erityisopettajalla on aikuiskoulutusta parempi resurssointimahdollisuus tukea kyseistä opiskelijaa. Aina näin ei ole. Resurssit tuleekin siis selvittää ennen mahdollista vaihtoa. Nuorisopuolella käytetään lakia ammatillisesta peruskoulutuksesta, ja siellä on selvästi todettu erityisopetusta annettavan esimerkiksi sairauksien tai oppimisvaikeuksien takia. Tämä tuki on esimerkiksi pedagogista tukea ja erityisiä opetus- ja opiskelujärjestelyjä. Myös HOJKSit ovat lakisääteisesti käytössä nuorisopuolella. On asia erikseen, haluaako aikuinen opiskella esimerkiksi 16-vuotiaiden kanssa samassa ryhmässä ja se tulee pohtia aina yksilöllisesti.

Osa minuun yhteyttä ottaneista henkilöistä myös on harmitellut, että aikuisen OLETETAAN osaavan opiskella ilman tukitoimia, ovathan he jo aikuisia. Aikuisella voi kuitenkin olla aivan vastaava tuentarve mikäli kysymyksessä on esimerkiksi keskittymisen hankaluus, toiminnanohjauksen pulmat tai oppimisvaikeudet. Ne eivät katso ikää ja seuraavat monesti läpi ihmiselämän.

 Minkälaista tukea aikuisopiskelija voi tarvita?

Oikeastaan kaiken saman tuen kuin lapset ja nuoretkin, tuen tarpeesta ja tasosta riippuen. Mikäli opiskelijalla on todettu laaja-alaisia tai erityisiä oppimisvaikeuksia, jokin oireyhtymä, sairaus, vamma tai vaikka kielellisiä tai hahmottamisen pulmia, hän oletettavasti tarvitsee yksilöllisesti pohdittua jonkinlaista tukea opintoihinsa. Monet tuentarpeet ovat verrattain pysyviä lapsuudesta lähtien, jatkuen nuoruuteen ja edelleen aikuisuuteen saakka ja ne tulee huomioida koulutuksessa. Näin voimme varmistaa tutkinnon suorittamisen annetussa aikataulussa ja myös varmistaa esimerkiksi teoreettisen tiedon oppimisen.

Tukitoimet tulee räätälöidä yksilöllisesti tuentarpeiden mukaisesti. Se on ehdottomasti lähtökohtana. Ei kaikkea kaikille, vaan tarpeen mukaisesti. Tuen tarve tulee tunnistaa, jotta tukitoimet voidaan kohdistaa asianmukaisesti. Opiskelijan voi olla esimerkiksi vaikeata keskittyä tunnilla tai hän voi olla hyvin häiriöherkkä erilaisille ärsykkeille (ryhmän äänet, tilan valaistus, opiskelijakavereiden kosketus ym.). Opiskelija voi tällöin tarvita rauhallisempaa opiskeluympäristöä, pienempää opiskeluryhmää tai jotain muuta tukea oppitunneille oppiakseen asioita. Esimerkiksi ADHD-oireisen aikuisoppijan on vaikeata keskittyä pitkäjänteisesti. Opettajan pedagogista ammattitaitoa on rakentaa oppitunnit siten, että erilaiset opetusmenetelmät vaihtelevat.

Osa opiskelijoista eivät saa tarvitsemaansa teoreettista tietoa pelkän opettajan puheen välityksellä ja silloin kirjallinen ja kuvallinen tuki toiminnan lisäksi on perusteltu myös aikuisopiskelijalle jokaisella oppitunnilla. Opinnoissa ammatillisia opettajilla on merkittävä rooli, joten tieto oppimisen pulmista tulee saattaa myös heille ja se tulee huomioida esimerkiksi kyseisen opiskelijan opetukseen kuuluvassa kirjallisessa materiaalissa. Tiedonkulku erityisopettajan ja opiskelijan muiden opettajien välillä on siten keskeistä.

Osalla aikuisopiskelijoistakin lähtötiedot ovat heikot ja olisi hyvä kartoittaa ovatko senhetkiset opiskeluedellytykset riittävät vai tulisiko ensin pohjatietoja vahvistaa. Ammatillisissa opinnoissa suomen kielen tason tulee olla hyvä ja myös matematiikan perustaidot tulee olla opittu, jotta ammattiin liittyvät matemaattiset laskut sujuvat. Esimerkiksi lääkelaskukurssi voi olla mahdotonta suorittaa, jos opiskelija ei osaa jako-, kerto- tai prosenttilaskua.

Myös aikuiskoulutuksessa osalla opiskelijoista on huomattavia toiminnanohjauksen tai elämänhallinnan pulmia. Nämä on myös huomioitava varhaisessa vaiheessa, ennenkuin opiskelija jää jälkeen ja kertyy rästisuorituksia. Jatkuvat epäonnistumiset vaikuttavat opiskelijan psyykeeseen – itsetuntoon ja minäkäsitykseen ja on tärkeätä tukea aikuisopiskelijaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Näin voidaan taata koulutuksen suorittaminen ja tietenkin koulutuksen tavoitteena on työllistyminen tutkinnon suorittamisen jälkeen.

Lopuksi

Tuentarpeiden lisäksi jokaisen aikuisopiskelijan tulee tuntea myös vahvat osa-alueensa. Suosittelen siis jokaiseen aikuiskoulutukseen myös vahvuustestejä esimerkiksi oppimisvaikeustestien rinnalle. Näin voimme tukea aikuisopiskelijan itsetuntoa ja positiivista minäkuvaa.

 

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi
ADHD-asiantuntija

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani