Johtaja, johdatko organisaatiotasi pelolla? (Erja Sandberg)

 

Tämä kirjoitus on toinen osa johtamisen taitoja johtajalta ja johtajien valmentajalta Ira Langelta.

Johtaja: jos pelkäät, älä pelkää

Pelon evolutiivinen funktio on toimia hälytysjärjestelmänä, joka tähtää elämän turvaamiseen. Tämä sama järjestelmä toimii iloisesti myös meidän ihmisten arkisissa työympäristöissämme. Työyhteisöissä meillä on johtamisessa usein meneillään sosiaalinen eloonjäämistaistelu, joka perustuu oikeassa olemiseen, suurimmaksi osaksi virheettömyyden todisteluun sekä kaiken tietämisen pönkittämiseen. Johtamisen manttelissa tuoksahtaa status, titteli ja mahtirooli.

Mikä on johtajien suurin pelko?

Kokemukseni perusteella johtajia eniten ajava pelko näyttää olevan nähdyksi tulemisen ja haavoittuvuuteen antautumisen pelko. Tuletko johtajana näkyväksi ihmisenä, joka ilman fasadeja ja rooleja myöntää virheensä, pyytää apua ja myös anteeksi omia sanomisiaan ja tekemisiään, jotka ovat olleet kaikkea muuta kuin rakentavia? Oletko johtaja, joka näyttää epävarmuutta tai myöntää tietämättömyytensä?

Johtamisessa pelkoa käsitellään usein tekemiseen ja toimintaan liittyvänä asiana. Johtaja saattaa pelätä tehdä vaikeita päätöksiä tai hän voi pelätä kritiikkiä. Hän voi pelätä vastuun ottamista, puhumista ja epäonnistumista. Pelkoon liittyvät olemisen tason kysymykset ovat kuitenkin edellisiä kysymyksiä paljon tärkeämpiä; kuka on se minä, joka pelkää kritiikkiä tai epäonnistumista ja lopulta nähdyksi tulemista. Pelkokysymys on olemisen kysymys.

Johtajan sisäiset pelot näkyvät kauas ja vaikuttavat syvästi yrityskulttuuriin. Organisaation ongelmat ovat kaikki lopulta myös johtamisongelmia. Mikäli tiimissä on vuorovaikutusongelmia, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten johtaja vuorovaikuttaa. Entä minkälaiset pelot ohjaavat vuorovaikuttamista johtamisessa?

Johtajan roolimalli organisaatiossa

Johtaja on roolimalli niin hyvässä kuin pahassakin. Johtajan sanat painavat enemmän kuin muiden sanat. Johtajan sanavalinnoista ja puhetavasta tulee pian yleistä vuorovaikuttamisen tapaa ja lopulta yrityskulttuuri on rakentunut johtajan käyttäytymistä mukailevaksi. Jos johtaja mallintaa arvokkuutta ja kunnioitusta puhuessaan ihmisistä, muu organisaatio seuraa perässä. Yhden ihmisen – voimakkaimmin johtajan – käytös rakentaa systeemisesti käyttäytymisen kehikkoa ja ohjaa siten koko organisaation tunneilmastoa, joka on tuloksen tekemisen sydän ja sielu.

Pelolla johtamisen vaikutus organisaatiossa?

Pelko-orientaatio johtamisessa näkyy organisaatioissa hyvin erilaisena käyttäytymisenä. Voimme nähdä kaikkea passiivisaggressiivisesta vihjailusta aina jopa toisen ihmisen persoonaan kohdistuvaan suoraan hyökkäykseen. Tuhoavan johtamiskäyttäytymisen taustalla on ihmisen sisäinen inhimillinen tragedia, jonka polttovoimana on pelko. Usein hallinnan menettämiseen liittyvä pelko. Johtamisen pelko-orientaatio tekee koko organisaatiosta pelokkaan, jonka seurauksena luovuus ja innovatiivinen ajattelu karkaavat ovesta ensimmäisinä ihmisten lopettaessa oman ilmaisunsa.

Miten pirullista pelko-orientaatiota pitäisi oikein lääkitä?

Pelon vastakohta ei ole rohkeus vaan elämisen autenttisuus. Autenttisuus taas on nähdyksi tulemisen rakas sisar. Pelko on lahja, joka parhaimmillaan ei ole tuhovoima vaan kutsu kasvuun jonkin uuden äärelle. Pelon tuhoavasta voimasta kertoo ihmisen käytös. Muita huonosti kohteleva ja toisille arvottomasti puhuva ihminen on ytimessään hyvin pelokas. Johtaja, joka on mennyt omaan pelkoonsa kiinni, on lempeä ja lämmin. Hän on inhimillistynyt johtaja, jolla on varaa olla autenttinen ja avoin toisille.

Omaan pelkoon kiinnittyminen edellyttää usein reflektiiviseen prosessiin antautumista – toisen ihmisen hyväksymistä itselle peiliksi omien vaikeiden asioiden käsittelyssä. On uskallettava kysyä ja sanoittaa ääneen: miksi minä satutan kielenkäytölläni toisia, mitä tämä kertoo minusta ihmisenä ja johtajana?

Tai, miksi minä olen välinpitämätön organisaationi ihmisten suhteen.

Johtaja, älä pelkää – tule näkyväksi itsenäsi ja osoita haavoittuvuutesi. Siinä on sinun suurin lahjasi koko organisaatiollesi.

Iran kirjoittama ensimmäinen osa johtajuuden kolmesta kovasta kysymyksestä löytyy täältä

kirjoittajalta:

Ira Lange

CEO
Johtamiseen, yksilö- ja tiimi- sekä ryhmätyöskentelyyn erikoistunut ammatticoach,
valmentaja ja puhuja sekä yrittäjä.

Voit lukea minusta ja tekemisestäni lisää www.qmotion.fi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

 

 

 

 

 

Onko pedagogisella osaamisella enää mitään merkitystä ammatillisessa oppilaitoksessa? (Erja Sandberg)

Opettajan korvaaminen ohjaajalla? Ikävä kyllä. HYRIA-koulutus, Hyvinkään ja Riihimäen alueella toimiva ammatillinen oppilaitos irtisanoi 11 opettajaa ja palkkasi heidän tilalleen 15 ohjaajaa.

OAJ tyrmää opettajien korvaamisen ohjaajilla. OAJ:n kannanoton mukaan tämä tarkoittaa sitä, että kyseisen oppilaitoksen opiskelijat saavat lähes 420 tuntia vähemmän opettajan antamaa opetusta viikossa. Vuositasolla vähennys on jo 16 000 tuntia. Myös koulutuskeskus Salpaus Lahden seudulla on OAJ:n tietojen mukaan tehnyt samankaltaisen ratkaisun.

Tämä antaa ikävän ja huolestuttavan signaalin siitä, että pedagogista koulutusta ja opettajan osaamista ei enää arvosteta ammatillisessa koulutuksessa. Irtisanotuille HYRIAn opettajille tarjottiin ammatillisen ohjaajan paikkaa puolta pienemmällä palkalla. Yksikään opettajista ei siirtynyt ohjaajan tehtäviin. En ihmettele, jokainen koulutustaan ja osaamistaan arvostava opettaja ei siirry ohjaajaksi. En siirtyisi minäkään.

Kuinka ohjaajat osaavat pedagogiikkaa?

Samaan aikaan meillä on ammatillisessa koulutuksessa yhä enemmän erilaisia ja monenlaisia mittavia tukitoimia tarvitsevia nuoria sekä aikuisia. Koulutustakuun myötä ammatillisissa oppilaitoksissa on lähes avoimet ovet eli kaikki hakijat tulee ottaa opiskelijoiksi. Pitäisikö heidän myös saada tarvittava opetus tukitoimien kerta, jotta he valmistuvat osaajiksi, ammattialansa laadukkaiksi edustajiksi? Minusta pitäisi, ehdottomasti. Se on osa opiskelijan oikeusturvaa. Kun nyt on jo havaittu opiskelija-aineksen muutos, minkä takia pedagogisen osaamisen vahvistamisen sijaan heikennetään opettajavetoista opiskelua siirtymällä ohjaajiin?

Aleksis Salusjärvi on kiertänyt ammattioppilaitoksia kuluneen vuoden ja kirjoittaa ammattioppilaitosten vaarallisesta ihmiskokeesta opiskelijoiden kustannuksella. Aleksis toteaa: ”Vanhalla opettajakaartilla on siksi jo valmiiksi entistä haastavampi työ, jota pitäisi tukea paremmin. Nyt sen sijaan vähennetään tunteja ja oppilaat pakotetaan itsenäiseen työskentelyyn.” Olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä. Nyt olisi aika vahvistaa opettajien ammattitaitoa, antaa tukea ja konkreettisia työvälineitä toimia yhä haasteellisempien ja moninaisempien opiskelijoiden kanssa.

Kauppiaitten kauppaoppilaitos Mercurian rehtori Tiina Immonen kirjoitti muutama päivä sitten seuraavasti: ”Valitettavasti Opintopolun kautta valituksi tuli myös opiskelijoita, joilla on haasteita suoriutua ammatillisista opinnoista. Osalla on elämänhallintataidoissa oppimista, osalla terveydellisiä ongelmia ja joillakin on opiskelun kannalta puutteellinen suomen kielen taito. Suuressa ryhmässä opettajan aika menee siihen, että hän selostaa useita kertoja, miten koneelle kirjaudutaan, kun osa opiskelijoista ei kerta kaikkiaan ymmärrä.” Hän jatkaa seuraavasti: ”Jos opiskelija on käynyt erityisopetuksessa koko peruskoulun, miten hän voisi olla valmis suorittamaan toisen asteen tutkinnon kriteereiden mukaisesti, kun pohjatiedot puuttuvat?”. Juuri näin. Meillä on huomattavan paljon nuoria, jotka ovat käyneet peruskoulunsa osa-aikaisessa tai kokoaikaisessa erityisopetuksessa, tehostetulla tai erityisellä tuella.

Ohjaajat eivät hallitse eikä heiltä myöskään vaadita pedagogiikan osaamista, joka on oleellista opetettaessa ammattiin. Ohjaamalla kaikki eivät todellakaan opi. Siihen tarvitaan monenlaisia pedagogisia ratkaisuja. Jokaisena oppituntina, jokaisena koulupäivänä.

Peruskouluun ja lukioon sama pedagogisen osaamisen alasajo?

Leikitelläänpä ajatuksella, että myös peruskoulun tai lukion opettajia korvattaisiin ohjaajilla. Näin säästettäisiin puolet palkkakustannuksissa. Eikö olisi hienoa? No minusta ei todellakaan (mutta minä olenkin opettaja ja erityispedagogiikan asiantuntija).

Säästöjen kustannuksella tunnutaan tekevän mitä kummallisempia ratkaisuja ammatillisissa oppilaitoksissa. Missä on laatu? Laadukas opetus? Hyvinvointivaltion laadukas elinkeinoelämä?

Mikäli opettajan korvaaminen ohjaajalla onnistuu ammatillisissakin opinnoissa, kai se sopii ja hyväksytään myös peruskoulussa, lukiossa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa? Näin voisimme vähentää myös korkeakoulutusta, opettajankoulutusta, mikäli opettajan ammattia ja osaamista ei enää arvosteta ja se nähdään voitavan osittain korvata toisen asteen ohjaajan tutkinnolla. Ammatillinen koulutus antaa huolestuttavaa esimerkkiä aiheeseen.

Epäilen, että sama toimintatapa ei menisi läpi peruskoulussa tai lukiossa. Peruskoulu PISA-tuloksineen ja uudistuksineen tuntuu olevan erityisessä suojeluksessa. Lukiolaisten osaamisesta taas lukiot kilpailevat yo-rankinglistoillaan. Mutta entä amis? Ei väliä? Kaikki opiskelijat valmistuvat osaamisestaan tai osaamattomuudestaan huolimatta, koska vain raha merkitsee, laadukas opetus ei. Hämmästelen.

Ohjaajan koulutuksen tutkintovaatimukset ovat aivan erilaiset kuin opettajan. Ohjaajan koulutus on toisen asteen koulutusta, opettajan korkeakoulutusta. Kyllä, koulutuksellakin on väliä. Lisäksi ohjaajan koulutukseen ei kuulu pedagogista pätevyyttä saati erityispedagogista osaamista. Kerta toisensa jälkeen pohdin itse ja käyn keskusteluja monien ammatillisten opettajien kanssa eikö amiksen opiskelijoilla todellakaan ole väliä? Näen itse joka päivä eron toisen poikani opiskellessa lukiossa ja toisen amiksessa. Toisella on kirjat, toisella ei. Toisella on kokeita, toisella ei. Toisella on vapaapäiviä, toisella ei. Ovatko he samalla viivalla jatko-opintoihin toisen asteen opintojensa jälkeen? Eivät.

On kummallista, että koulutuksen järjestäjän taholta kategorisoidaan nuoria saamaan eritasoista opetusta. Lukiossa on täydet päivät ja yliopistokoulutuksen saanut pedagoginen opetushenkilöstö. Ammatillisissa oppilaitoksissa taas ei näytä olevan juurikaan väliä käydäänkö koulua tunti päivässä tai pari päivää viikossa. Itsenäisiä opintoja, etäopintoja ja työpaikoille siirrettävää vastuuta lisätään kokoajan, Nyt vielä vaihdetaan opettajia ohjaajiksi. Tasa-arvoista? Ikävä kyllä meillä on jatkossa ammatillisesta koulutuksesta valmistuneita aikuisia, jotka eivät osaa ammattiaan.

Mitä sanovat työssäoppimispaikkojen ohjaajat ja johtajat?

Minuun ovat ottaneet yhteyttä usean työnantajayritykset, jotka ovat vuosia, jopa vuosikymmeniä ohjanneet ammattiin opiskeluun kuuluvaa työssäoppimista. He ovat nyreissään siitä, ettei heiltä ole kysytty onko heillä resursseja ohjata näitä opiskelijoita yhä enemmän ja yhä vähemmillä pohjatiedoilla. Osa on ilmoittanut, ettei ota enää työssäoppijoita oppimaan ammattia. Monessa keskustelussa he ovat todenneet osaamisen ja sitä kautta työn laadun heikentyneen. Opiskelijat voivat olla motivoituneita ammattiin, mutta pohjatietoja ei ole. Lisäksi nuorilla voi olla suuria elämänhallinnan pulmia, joihin työpaikat eivät ehdi ohjauksessaan puuttua.

OAJ:n kannanotossa puheenjohtaja Luukkainen toteaa: ”Elinkeinoelämän on lähdettävä mukaan vaatimaan ja valvomaan koulutuksen laatua. Laadukas koulutus on toimivan elinkeinoelämän peruskivi. OAJ ei jää toimettomana katsomaan kehityssuuntaa, jossa ammatillinen osaaminen romahtaa, ammattitaitoisilta opettajilta viedään työ ja siirretään selvästi opettajalle kuuluvia tehtäviä muille ammattiryhmille, Luukkainen varoittaa.” Juuri näin!

Aleksis Salusjärvi toteaa: ”Vaativiin ammatteihin, kuten hoitoalalle, on siksi lähivuosina valmistumassa ihmisiä, jotka eivät ole saaneet asianmukaista opetusta työhönsä. Julkista terveydenhuoltoa ollaan valtion toimesta rapauttamassa ruohonjuuritasolla. Vastuu tästä kehityksestä on nuorilla itsellään, käynnissä on ihmiskoe jossa koulut pakotetaan luopumaan tärkeimmästä tehtävästään, opetuksesta.”

Terveys- ja hyvinvointiaiheisiin erikoistunut toimittaja Paula Tiessalo on myös ottanut kantaa rapautuvaan toisen asteen koulutukseen: Nuoren tulisi etsiä työharjoittelupaikka, jossa ammatti pitäisi oppia, koska koulutunteja on vähennetty. Ammattikoulussa voi olla päiviä, jolloin lähiopetusta on tunti tai ei lainkaan. Nuori jätetään tuuliajolle.” Kyllä!

Miten ministeriö reagoi osaamisen alasajoon?

Opetus- ja kulttuuriministeriö käsittelee parhaillaan ammatillisten oppilaitosten järjestämislupien uusimista. Tällöin se arvioi, onko oppilaitoksilla edellytyksiä järjestää koulutusta.

Oaj:n puheenjohtaja Olli Luukkainen toteaa kannanotossaan: ”On selvää, ettei kaikilla koulutuksenjärjestäjillä enää leikkausten jälkeen ole taloudellisia eikä toiminnallisia edellytyksiä järjestää ammatillista koulutusta 1.1.2018 voimaan tulevan lain edellyttämällä tavalla. siihen varaa kun näin edelleen ajetaan suomalaista koulutusjärjestelmää alas.”

Täytyy vain toivoa, että OKM puuttuisi myös kyseenalaisiin keinoihin toteuttaa opetusta. OKM:n kanta nuoria  eriarvoistavaan toisen asteen koulutusjärjestelmään kiinnostaa myös.

Lopuksi

Kuka kysyisi ammatillisen oppilaitoksen nuorilta mitä he ajattelevat tästä kaikesta? Lapsia pitää kuulla, yhtälailla nuoria pitää kuulla. Osa nuorista on vielä lapsenkengissä ammatilliseen oppilaitokseen tullessaan. Onko koulutuksen järjestäjät kuulleet opiskelijoitaan? Entä opettajiaan?

Kun olin itse lehtorina ammatillisessa oppilaitoksessa, opiskelijat hämmästelivät tyhjiä lukujärjestyksiä eli monia vapaita koulupäiviä ja myös sitä, että opettajavetoinen opetus korvattiin osaksi itsenäisellä työskentelyllä, johon moni nuori ei kyennyt. Ne olivat opiskelijoille vapaatunteja. Alta löydät yhden koulutuskokemuksen tukea tarvitsevalta opiskelijalta.

Täältä löydät aiemman kirjoitukseni ammatillisen koulutuksen kolmasti keskeyttäneeltä opiskelijalta.

Löydät aiempia blogitekstejäni ammatillisesta koulutuksesta myös esimerkiksi täältä ja täältä.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Keskeyttäneen opiskelijan kokemus ammatillisista opinnoista (Erja Sandberg)

Ammatillinen koulutus on muutoksen pyörteissä. Ensi vuoden alusta otetaan käyttöön uusi reformi, jonka myötä huomiodaan yhä enemmän yhteistyötä työelämän kanssa. Myös opiskelijan henkilökohtaiset joustavat opintopolut ovat keskiössä. Samaan aikaan ammatillisesta koulutuksesta on päätetty säästää lähes 200 miljoonaa euroa, joka on heijastunut ja heijastelee vastaisuudessakin yhä vähempinä lähiopetuksena toteutettuina oppitunteina. Opiskelijoita opetetaan siis yhä vähemmän, vaikka tutkinnon ja työelämän vaatimukset ovat samat kuin ennenkin.

Samaan aikaan Eduskunnan Sivistysvaliokunta on kuitenkin korostanut jokaisen opiskelijan oikeutta saada riittävästi opetusta, opinto-ohjausta ja ohjausta, jotta hän voi saavuttaa tutkinnon perusteiden mukaiset ammattitaitovaatimukset ja osaamistavoitteet. Miten tämä yhtälö saadaan toimimaan?

Tukea tarvitsevia opiskelijoita yhä enemmän

Lisäksi samaan aikaan Tilastokeskuksen tuoreimmassa tilastossa kerrotaan tukea tarvitsevien opiskelijoiden kasvun määrästä ammatillisissa oppilaitoksissa. Erityisopetusta saaneiden opiskelijoiden määrä on tuplaantunut reilussa kymmenessä vuodessa. Uusimmat tiedot puuttuvat kesäkuun julkistetusta tiedosta, koska tilastot tulevat aina hieman jäljessä.

Esimerkiksi vuonna 2015 nuorisopuolen ammatillisen koulutuksen (oppilaitosmuotoisen opetussuunnitelmaperus-
teisen ammatillisen peruskoulutuksen) opiskelijoita oli 124 220, joista 18 prosenttia oli erityisopiskelijoita. Lisäksi on toki opiskelijoita, joilla ei ole ns. erityisopiskelijastatusta, mutta he tarvitsevat tai tarvitsisivat huomattavia tukitoimia opiskeluunsa, jotta voisivat valmistua ja osata ammattinsa. Tilastokeskuksen (2017) mukaan nuorille suunnatun ammatillisen koulutuksen erityisopiskelijoista 83 prosenttia opiskeli samassa ryhmässä (integroituina) muiden opiskelijoiden kanssa. Tämä vaatii siten tukitoimien mahdollistamista sekä käyttöä jokaisen opettajan tunneilla.

Ammatilliset opinnot keskeyttäneen opiskelijan kokemus

Tällä kertaa päästän ääneen ammatillisen tutkinnon opiskelijan. Tai nyt jo entisen opiskelijan. Henkilö haluaisi ammatin, mutta ei pysty opiskelemaan sitä näillä resursseilla ja vähäisellä tuella. Hänellä on taustallaan loppuun saakka käytynä vain peruskoulu. Hän on keskeyttänyt nyt KOLMANNEN kerran saman alan ammatillisen koulutuksensa samassa ammatillisessa oppilaitoksessa. Motivaatio saada ammatti on siten ollut suuri, mutta nyt opiskelija ei enää jaksa. Hän on nyt yhteiskunnan elätettävänä, kouluttamattomana ja työttömänä perheellisenä ihmisenä.

Opiskelijalla on merkittävää tukitoimien tarvetta. Hänellä on jo aiemmin todettu lukivaikeus (ei suomen kielen pulmia, koska hän on kantasuomalainen) sekä keskittymisen pulmia. Opiskelija tarvitsee lähiopetuksena toteutettua opetusta, monenlaisia opiskelutapoja ja enemmän aikaa sisäistää asioita. Seuraavassa hän kertoo itse kokemuksensa ammatillisesta koulutuksesta vuodelta 2017.

Olen törmännyt paljon siihen, että yritetään vaan mahdollisimman paljon kouluttaa opiskelijoita nopealla tahdilla. Tuolla ainakin opettajat hukkui työmäärään ja järkyttävä määrä asioita piti opettaa muutamassa viikossa.

Suurimmat haasteet oli juuri siinä että tunteja oli liian vähän. Kirjalliset tekstit on lukihäiriön vuoksi vaikeat. Ihmettelin myös kun teoriatietoa jäi esimerkiksi vammaisuuden osalta vajaaksi ja olisi pitäny lähteä harjoitteluun niin harjoittelun aikana selvisi, että meiltä oli yksi kokonaisuus jäänyt käymättä.. että lukujärjestys oli ollut pielessä. Mä olin kehitysvammaisten yksikössä ja tosiaan tunneilla ei avattu mitenkään mitä vammaisuus on ja mitä kuntoutussuunitelmassa vaaditaan, mikä oli yksi osio harjoittelussa. Mun mielestä tuollaisia virheitä ei pitäisi tapahtua eikä siinä vaiheessa päästää opiskelijoita vähillä tiedoilla harjoitteluun.

Harjoittelujaksoja suunniteltaessa koululla ei otettu huomioon, että olisi etsitty semmoisia paikkoja missä olisi ollut osaava ohjaaja, tiiviimmät tapaamiset opettajan kanssa ja pitemmät harjoittelujaksot, jotta ehtisi asioita sisäistää. Harjoittelupaikkoja ei etukäteen välttämättä tarkisteta, että onko siellä osaamista kouluttaa sitä opiskelijaa tai onko se sopiva paikka sen opintokokonaisuuden suorittamiselle. Moni kaveri on sanonut, että niillä ollu haastava harkkapaikka ja jälkeenpäin opettaja on todennut että olisi sopinut suuntautumisaikana ennemmin kuin alkuvaiheessa. Vasta siinä vaiheessa kun oli keskeytyksiä useampi ja harjoittelut epäonnistuneet niin sitten lopussa vasta olisi ollut semmonen ope, että olisi käynyt viikottain vaikka työpaikalla. Sitä olisi tarvittu heti alustapitäen.

Erityisopetusta ei oikeastaan ollut, mutta koululla oli semmonen apuopetusluokka minne olisi voinut varata ajan niin se opettaja olisi voinut auttaa siellä, mutta se oli aina täynnä kun nuoret erityisesti käytti sitä. Erityisopettaja olisi hyvä, että se voisi auttaa niiden oppimisvaikeuksien kanssa.

Työpaikoilla on sanottu, että he huomaavat, että opiskelijoiden taso on tippunut.. että niin paljon enemmän jää vastuuta just sinne harjoitteluun että siellä opittaisiin.

Näen suurimpana haasteena opiskeluajan lyhentämisen ja tahdin kiristämisen koko ajan. Huomioidaanko meidät, kymmenien tuhansien tukea tarvitsevien ammatillisten opiskelijoiden oppiminen näissä minimaalisissa lähiopetustunneissa jotenkin?

Säästetään toisaalta ja korjataan toisaalta?

Surullista. Kirjoituksen moneen kohtaan voisin sanoa paljonkin. Herättelen nyt kuitenkin ajattelemaan tämänkin opiskelijan kokonaisuutta, tulevaa elämää. Hän haluaisi ammatin ja sen jälkeen työpaikan, jotta voisi elättää itsensä ja perheensä. Tulla veronmaksajaksi. Nyt siihen ei ole mahdollisuuksia.

Jaksaisitko itse pyrkiä kohti toivomaasi ammattia vielä kolmen ammatillisen koulutuksen keskeytyksen jälkeen? Jokainen keskeytys on epäonnistumisen kokemus opiskelijalle. Usein itsetunto on heikentynyt muutoinkin esimerkiksi neuropsykiatrista problematiikkaa omaavilla henkilöillä. Päälle vielä kokemus, ettei voi opiskella eikä valmistu ammattiin. Se voi olla kuin piste iin päälle. Tiedämme tutkimusten perusteella, että syrjäytymisvaarassa olevilla henkilöillä on paljon neuropsykiatrista oireilua. Omassanikin tutkimuksessa nämä kaksi asiaa olivat yhteydessä tai oikeastaan jo ikävästi toteutuneet joka kolmannella informantillani. Tätäkö sitten lähdetään massiivisilla yhteiskunnallisilla syrjäytymisenpoistomekanismeilla torjumaan jälkikäteen? Pitäisikö panostaa mieluummin massiiviseen ennaltaehkäisyyn, jottei henkilö ajaudu tähän pisteeseen?

Yhtäältä leikataan resursseja, niin oppitunteja kuin tukitoimiakin. Opiskelija putoaa ja keskeyttää ammatilliset opintonsa. Tämän jälkeen yhteiskunnassa ollaan huolissaan suuresta syrjäytymisvaarassa olevien kouluttamattomien nuorten aikuisten määrästä. Siis leikataan ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä kuten koulutuksesta ja toisaalta satsataan kymmeniä miljoonia syrjäytymisen vähentämiseen. Tämähän on kuin suoraan hölmölästä. Lyhennetään peittoa toisesta päästä ja jatketaan toisesta.

Näillä koulutusleikkauksilla ja tukitoimien liian vähillä resursseilla voidaan olla varmoja, että tulevinakin vuosina suuri määrä tukea tarvitsevia opiskelijoita keskeyttää ammatilliset opintonsa ja ovat jälleen syrjäytymisvaarassa tai ainakin negatiivisessa kehityskulussa kouluttamattomina ja työttöminä. Tämän päälle esimerkiksi neuropsykiatrinen problematiikka, joka ei helpota henkilöiden arkea, mikäli ei saada pitkäkestoista monialaista tukea. Ilmeisesti meillä on siihen varaa kun näin edelleen ajetaan suomalaista koulutusjärjestelmää alas.

Lopuksi

Kuka päättävistä poliitikoista tai puolueen johtajista uskaltaisi sanoa tämän ääneen julkisuudessa? Kuka ottaa vastuun näistä keskeyttämisen syihin johtaneista toimenpiteistä? Tänään 9.9.2017 Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto lausui YLE:n Ykkösaamussa, että valtiovarainvaliokunnassa kaikki kansanedustajat ovat yhtä mieltä siitä, että koulutusleikkaukset ovat järjettömiä. Joku niitä kuitenkin suosii ja niiden puolesta eduskunnassa päättää, koska ne toteutuvat näin massiivisina leikkauksina.

Kuka uskaltaa ehdottaa merkittävästi lähituntien eli kontaktiopetuksen määrän lisäämistä suomalaisessa ammatillisessa koulutuksessa?

Meidän tulee saada konkreettisia toimenpiteitä tukea tarvitsevien opiskelijoiden auttamiseksi ammatilliseen tutkintoon ja edelleen työelämään. Se ei tarkoita kaikkien opiskelijoiden hyväksymistä millä tiedoilla tahansa vaan se vaatii osaamista, laatua. Meidän tulee antaa niin paljon opetusta, että he osaavat niin teorian kuin käytännönkin tiedot ja taidot ammattialastaan. Opiskelijoita opetetaan ja tuetaan, jotta he oppivat ammattiinsa kuuluvat asiat, jolloin voivat työllistyä laadukkaina ammattilaisina suomalaiseen yhteiskuntaan. Näin se ei toimi.

Löydät aiemmat blogitekstini ammatillisesta koulutuksesta esimerkiksi täältä ja täältä.

Olen myös koonnut ammatilliseen koulutukseen pedagogisten tukitoimien paketin.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

Opettajien ja huoltajien kokemuksia ammatillisesta koulutuksesta (Erja Sandberg)

Puran hieman tätä viestitulvaa nyt ammatillisesta koulutuksesta, etenkin opiskelijoiden tukemisesta ja yksilöllisesti ”poluttamisesta”. Kiitos kaikille, viestejä on tuupannut joka kautta (se oli tarkoituskin). Kiitos kaikille! Niitä oli välillä raskastakin lukea, koska tekstistä piirtyi stressi, huoli ja epätoivo. Olin ajatellut purkaa viestien sisältöä hieman myöhemmin, mutta niin monessa viestissä kerrottiin tilanteen olevan ”akuutti”, ”kuilun partaalla” tai ”räjähdysaltis”, joten kirjoitan nyt auki ainakin osan.

Selvästi eniten ovat ottaneet yhteyttä eri alojen ammatilliset opettajat ja erityisopettajat sekä opinto-ohjaajat ammatillisista oppilaitoksista ympäri maata. Vastauksia tuli laajasti pääkaupunkiseudulta aina Lappiin saakka. Toisekseen huoltajat ja opiskelijat ja opiskelijoina olleet tai nyt olevat nuoret ovat myös kertoneet kokemuksiaan asioista.

Erilaisia asioita on viesteissä ollut hyvinkin paljon, mutta suurin yhteinen nimittäjä niistä on huoli. Huolta on monenlaista. Huoli opettajan omasta jaksamisesta, huoli työyhteisöstä ja sen jaksamisesta, ja etenkin huoli tukea tarvitsevista nuorista, jotka kärsivät tässä myllerryksessä ja säästöjen myötä. Suuri huoli on myös siitä, ettei oppilaitosten päättävillä henkilöilläkään ole keinoja ratkaista vaikeita asioita. Opettajat kaipaavat myös vastuuta ammattioppilaitosten johtamiseen.

Moni opettaja kertoi etenkin tukea tarvitsevien nuorten joutuvan nyt sijaiskärsijäksi yhteiskunnan toimille, säästöille. He olivat myös sitä mieltä, että tämä löydetään vielä edestä nuorten putoamisena koulutuksesta tai puutteellisilla tiedoilla tutkintoon valmistumisesta, mikä estää työllistymisen. Tämä on mielestäni erittäin aiheellinen huoli.

”Yksilölliset polut ovat sanahelinää”

Lähes kaikissa vastauksissa kuvastui se, ettei konkreettisia ohjeita oltu annettu poluttamiseen. Opettajat kertoivat ettei asiaan ole varauduttu eikä niihin ole varattu erillisiä resursseja ja nykyresursseilla ei ole mahdollista tehdä lisätyötä. Osa opettajista ilmoitti, etteivät aio poluttaa ketään mihinkään jos ei ala tulla tunteja lisää. Opinto-ohjaajien viesti oli samankaltainen. Pari opettajaa kertoi heille annetun ohjeen, että poluttaa voi samaan aikaan kun muu ryhmä tekee muita tehtäviä eli opetuksen aikana. Opettajat hämmästelivät ettei sen vertaa ymmärretä oppitunneilla tarvittavan ohjeistusta ja opetusta, koska tukea tarvitsevia opiskelijoita on joka ryhmässä. Silloin ei ehdi tehdä muuta työtä.

Myös ammatillisten erityisopettajien vastauksissa kaivattiin selkeitä prosessikuvauksia miten erityisopetusta annetaan toisella asteella, kuinka siirtovaihe peruskoulusta tulisi tehdä, miten yksilöllisesti polutetaan ja miten tuetaan näillä resursseilla opiskelijoita. Moni koki tuen olevan ”tulipalojen sammuttelua”, ennaltaehkäisevää riittävää ja säännöllistä opiskelijan tarvitsemaa tukea ei ehditä antaa.

Jo HOJKSien tekeminen, kuka tekee ja miten tekee, vai jätetäänkö vain tekemättä ”turhana, koska tieto ei kulje” tuntuu vastausten mukaan olevan kirjavaa. Useassa vastauksessa kerrottiin ettei niiden oikeaoppiseen täyttämiseen oltu saatu mitään koulutusta, jopa opot tekivät HOJKSeja vaikka erityisopettajalla on pedagoginen asiantuntijuus niiden täyttämiseen. HOJKSien tieto ei myöskään kulkeudu opiskelijan kaikille opettajille tukitoimia varten. Opettajat pitivät sitä tärkeänä, koska erityisopettajan tuki on minimaalista yhtä opiskelijaa kohden.

Henkilöstölle myös kaivattiin lisäkoulutusta tukea opiskelijoita, koska ammatillinen erityisopettajakoulutus on suhteellisen kevyt verrattuna perusopetuksen yliopiston pitkään erityisopettajakoulutukseen. Moni ammatillinen opettaja ilmoitti ettei osaa erityispedagogiikkaa eikä tiedä miten pitäisi tukea, kaikki opettajat eivät edes havaitse oppimisen pulmia.

”Meitä vaaditaan vaikenemaan viran menettämisen pelossa”

Osassa viesteissä on kerrottu hyvinkin selvästi, etteivät opettajat saa nostaa näitä asioita työpaikallaan ammattioppilaitoksissa esiin. Asioista tulee vaieta tai niistä ei saa välittää. Opettajia on jopa uhattu ”muistaa” seuraavalla yt-kierroksella lisätukiresursseja vaativille opettajille. Moni opettaja pelkää virkansa puolesta. Osa yrittää silti ajaa vahvasti asiaa, onnistuen tai epäonnistuen. Ilmapiiri työyhteisöissä on selvästi opettajien mukaan kiristynyt, osa kuvasi esimiesten ja opettajien ”puhuvan eri kieltä”. Työpaikan vaihto tai jopa kokonaan toiselta asteelta vaihtaminen toisaalle oli usealla opettajalla mielessä. Osa oli jo vaihtanutkin muihin työtehtäviin.

Jotkut ammatilliset opettajat ovat pyytäneet oppilaitoksen johtoa vastaamaan miten tukitoimet ja opiskelijoiden poluttaminen käytännössä toteutetaan, millä resurssilla ja työajalla, niihin koskaan saamatta vastausta. Konkretiaa kaivattiin. Sähköposteihin vain kuulemma jätetään vastaamatta tai vastataan jotain ympäripyöreää minkä perusteella opettaja ei voi toimia. Opettajille tämä kuvastuu senkaltaisena, ettei vastauksia ole. Vastuunpakoiluna.

”Yhteiskunta ruokkii epäsäännöllistä elämää”

Opiskelijoiden lukujärjestyksissä on vähemmän opettajavetoisia oppitunteja kuin aiemmin. Tunnit voi olla sijoitettu siten, että joinain koulupäivinä on vain 2-3h tai niin, että osa päivistä on normaalipituisia ja osa päivistä kokonaan ilman opetusta. Etenkin huoltajat ja opiskelijat ovat tästä uudentyyppisestä tuntien sijoittelusta huolissaan. Tukea tarvitsevat nuoret kaipaavat elämään säännöllisyyttä ja struktuuria. Mikäli on päiviä kun ei tarvitse nousta sängystä koulun takia, osa ei myös sitä tee. Samaan aikaan nuoret voivat viettää tietokoneella pelaten suuren osan illasta/yöstä.

Huoltajat ovatkin monessa vastauksessa sitä mieltä, että koulu hankaloittaa nuoren elämänhallintataitoja ja ruokkii epäsäännöllistä elämää, heikentää heikoilla olevien nuorten arkea. Useassa viestissä ollaan myös huolissaan siitä miten nuoret oppivat työelämän säännöllisyyteen ja aikatauluihin nyt kun koulua käydään miten sattuu. Opettajilla oli myös huoli lukujärjestyksistä ja sen moninaisista versioista. Jotkut oppitunnit voivat jopa yön aikana poistua tai lukujärjestykseen ilmaantua yhtäkkiä jotain lisää.

Opiskelijoiden itsenäisen työn tunnit koettiin hyvin vaikeana sekä opettajien, huoltajien ja myös opiskelijoiden taholta, koska osa nuorista ei kykene itsenäiseen työskentelyyn eikä ole resurssia ohjata tai tukea itsenäiseksi merkittyjen tuntien aikana. Monelle nuorelle ne tuntuvatkin olevan vain vapaatunteja.

”Opettajat haluavat pitää kiinni osaamistavoitteista, työnantaja ei”

Huolissaan ollaan myös mahdollisuudesta opettaa tulevaa ammattia ja esimerkiksi sen teoreettisia asioita. Oppitunnit ovat vähentyneet, mutta asia ei ole vähentynyt. Samalla osalla opiskelijoista on huomattavaa tuen tarvetta ja yksi opetuskerta asiaa kohden ei riitä. Tämä on johtanut siihen, että opiskelijat eivät ehdi oppia ja omaksua kurssien asioita määritellyssä tuntikehyksessä. Opettajat haluavat pitää kiinni osaamistavoitteista ja tulevista osaavista työntekijöistä, työnantaja taas katsoo monesti asiaa rahoituksen näkökulmasta ja kehottaa tai jopa määrää opettajan päästämään kaikki opiskelijat kurssista läpi, katsomaan läpi sormien, osaavat he tai eivät. Olipa vastausten joukossa sellainenkin, että toimialan apulaisrehtori oli määrännyt antamaan ryhmälle hyväksytyn arvioinnin kurssista, jota ei oltu koskaan pidetty opettajan sairasloman takia. Nämä opiskelijat olivat valmistumassa lähiaikoina. Tutkintotodistus ei siis kerro kaikkea opiskelijalle opetetuista asioista tai osaamisesta.

Osa opettajista on huolissaan siitä etteivät saa testata opiskelijoiden osaamista, koska kirjalliset kokeet ovat kielletty. Eräs ammattiopettaja totesi ”ei ihme ettei saada pitää kokeita, eihän niistä pääsisi kuin muutama ryhmässä läpi näillä tuntimäärillä”. Suuressa osassa vastauksia todettiin rahoituksen hallitsevan liikaa ammattioppilaitoksia. Kun raha tulee tutkinnonosittain, pitää antaa tutkinnonosan suoritukset opiskelijoille.

”Työssäoppimisen monet kiemurat”

Työssäoppimisjaksoista tuli myös paljon asiaa. Monen huoltajan mielestä nuoret ”työnnetään työpaikoille kun koululla ei ole resursseja opettaa”. Työssäoppimisjaksojen aikataulu ihmetyttää myös. Esimerkiksi tämän viikon maanantaina aloittaneet ensimmäisen vuoden opiskelijat aloittavat joissain aloilla/oppilaitoksissa ensimmäisen työssäoppimisen ensi viikon maanantaina. Koulu ei ole järjestänyt työpaikkaa vaan nuoret joutuvat hakemaan sen itse, nyt heti. Koulusta ilmoitettiin nuorille ettei ole väliä mikä paikka se on, kunhan jonnekin menevät. Huoltajat ovat tyrmistyneitä miten ennen tuen tarpeen kartoittamista, yksilöllistä poluttamista tai edes oppilaitoksen ja tutkinnon yleisinfon antamista laitetaan heti ”kylmään veteen” ”jonnekin” pois oppilaitoksesta. Miten näiden opiskelijoiden tuen tarvetta voidaan edes ymmärtää tai tukea työssäoppimispaikoilla, jos ei opettaja tunne eikä tiedä tilannetta ensimmäisellä viikolla.

En voinut olla ihmettelemättä kun eräs äiti kertoi nuorensa tällä hetkellä ”opettelevansa huuliharpun soittoa kotona näin neljäntenä koulupäivänä, koska tunteja ei lukujärjestyksessä ole”. Nuori ei opiskele musiikkia vaan aivan toisaalla ammatillisessa oppilaitoksessa. Hänelläkin harjoittelujakso alkaa ensi maanantaina ilman mitään taustatietoa alasta.

Työssäoppimisesta tuntuu myös saavan ”huojennuksia” epämääräisin perustein. Esimerkiksi eräs opettaja kertoi niiden opiskelijoiden, joilla on omia lapsia, saavan 2 viikon työssäoppimisjakson lyhennyksen 5 viikon päiväkotiharjoittelusta. Työssäoppimisen ohjaajien opiskelijan tukemisen ja kokonaistilanteen ymmärtämisen perään kyseltiin ja toisaalta oltiin huolissaan myös työelämän edustajien jaksamisesta ohjata aiempaa enemmän ammattiin opiskelevia nuoria. Mikäli teoriaperustaa ei ole opiskeltu tai nuori lähtee heti koulun alussa työssäoppimaan, työpaikan ohjaajat joutuvat opettamaan asiat alustapitäen oman työnteon ohessa.

”Olen opettajana äärirajoilla”

Sain myös huolestuttavan paljon viestejä todella väsyksissä ja toisaalta hyvin turhautuneista opettajista. Heillä olisi osaamista ja kiinnostusta opettaa ammattia, mutta resurssit on viety ja jatkuvat kiristykset ja leikkaukset vievät myös työmotivaatiota ja työniloa. Opettajat kokivat olevansa puun ja kuoren välissä – toisaalta opiskelijoiden vanhemmilta ihmettelyjä saaden (esim. resursseista) ja toisaalta esimiehen alaisuudessa annetuissa resursseissa.

Useampi vastaaja kertoi voivansa tällä hetkellä erittäin pahoin työssään, sairaslomista mainittiin myös monessa vastauksessa. Työterveys kuulemma tietää näistä työkykyä heikentävistä asioista, muttei pysty konkreetisti auttamaan muuten kuin määräämään sairaslomalle. Työterveyskyselyjä tehdään, tosin osassa aloista johto ei halua julkaista niitä, koska opettajien väsymys ja voimavarojen vähyys ja toisaalta työpahoinvointi välittyy vastauksista.

”Jatko-opintokelpoisuus on retuperällä”

Vastauksessa myös kuvattiin tuntileikkausten merkitystä jatko-opintokelpoisuuteen. Toisen asteen jälkeen lukiosta valmistunut ja ammatillisesta oppilaitoksesta valmistunut nuori on aivan eri viivalla osaamisessa. Opettajat ihmettelivät miksi puhutaan vaan oikeudesta jatko-opintoihin. Miksei puhuta osaamisesta, joka tarvitaan niihin jatko-opintoihin. Esimerkiksi korkea-asteella tulee osata opiskelustrategioiden lisäksi kieliä, matematiikkaa jne. Lukiossa niitä opiskellaan intensiivisesti useampia vuosia, ammatillisessa oppilaitoksessa pari kurssia ja nekin pintaraapaisuna, koska tunteja on leikattu. ”Oppisitko itse esimerkiksi heikon peruskoulutason jälkeen ruotsin kielen tai matematiikan 28 oppitunnissa amiksessa?”

Yritin etsiä viesteistä myös positiivisia asioita. Osa niin opettajista kuin huoltajistakin ymmärsi opettajien hankalan tilanteen. Sen, että opettajat eivät voi mitään ammatillisen koulutuksen säästöille. Moni opettaja yrittää kuitenkin parhaansa ja kokee riittämättömyydentunnetta. Osa piti uutta hyväksyttyä ammatillista reformia hyvänä, osa huonona asiana.

Monessa vastauksessa kuvattiin, ettei reformi poista sitä tosiasiaa, että tukea tarvitsevia opiskelijoita on yhä enemmän, ammatillisia erityisopettajia liian vähän ja säästöt ovat menossa. Tarvitaan lisää resurssia, lisää osaamista ja lisää vastuuta kouluttaa nuoria laadukkaasti ammattiin ja työllistymään.

Ammatillinen koulutus voi tuottaa erittäin laadukkaan ja osaavan työntekijän – tai toisaalta pudottaa nuoren ja olla syrjäytymisen pontimena.

”HALOO YHTEISKUNTA! Onko ammattiin opiskelussa mitään järkee. Ei työelämä jaksa yksin opettaa nuoria työntekoon, kun muutenkin työelämä vedetty piippunsa, joilla töitä on.”

Täältä voit lukea aiheesta aiemmin kirjoittamani blogitekstin.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Aikuiskoulutuksen pedagogisten tukitoimien paketti (Erja Sandberg)

Aikaisemmin olen kirjoittanut varhaiskasvatuksen, alakoulunyläkoulun ja toisen asteen lukio-opetuksen sekä ammatillisen koulutuksen pedagogisten tukitoimien paketit. Olen saanut useita yhteydenottoja ja pyyntöjä selvittää tilannetta myös tukea tarvitsevien aikuisopiskelijoiden näkökulmasta – ja se tulee nyt.

Lainsäädännölliset erot ja velvoitteet

Aikuiskoulutus on usein ns. näyttötutkintoihin perustuvaa koulutusta eli opiskelija saa näyttää osaamisensa ja hänen aiempi osaaminen alalta myös tunnustetaan ja hyväksiluetaan koulutuksessa. Laissa ammatillisesta aikuiskoulutuksesta todetaan, että opiskelijalla on oikeus saada opetusta sekä henkilökohtaista ja muuta tarpeellista ohjausta. Erityisopetuksesta tai erityisestä tuesta ei aikuiskoulutuksen yhteydessä lainsäädännössä mainita.

Aikuiskoulutuksessa puhutaan usein henkilökohtaistamisesta, joka tarkoittaa aikuisopiskelijan lähtötilanteen kartoittamista ja tuen tarpeen pohtimista siten, että opiskelija saa näytettyä osaamisensa näyttöön johtavissa tilanteissa. Henkilökohtaistaminen ei kuitenkaan ratkaise esimerkiksi teoriaopintojen tuen tarvetta jos ja kun se pohjataan vain ammattiosaamisen näyttöihin.

Ammatillisessa aikuiskoulutuksessa todetaan usein myös henkilökohtaisista opintopoluista eli poluttamisesta. Näihin yksilöllisiin polkuihin voidaan kytkeä opiskelijan tarvitsemat tukitoimet opinnoissaan. Opiskelijoille on koulutuksen järjestäjän päätöksen mukaisesti voitu tarjota erityisen tuen palveluita ja laatia HOJKS tai muu erityistä tukea koskeva suunnitelma. Laki ei siis kuitenkaan velvoita tähän.

Dokumenttien siirto aikuiskoulutukseen

Mikäli opiskelijalla on ollut peruskoulussa tai jossain muussa aiemmassa koulutuksessa tukitoimien tarvetta ja se on dokumentoitu esimerkiksi oppimissuunnitelmaan tai HOJKSiin, on tärkeätä saada nämä dokumentit myös aikuiskoulutukseen erityisopettajalle. Aiempia dokumentteja voi myös pyytää (kohtalaisen ajanjakson takaa) edellisestä oppilaitoksesta. Aikuisopiskelija toki päättää itse dokumenttien mahdollisesta siirtämisestä ja luovuttamisesta oppilaitokseen, mutta suosittelen vahvasti kaiken mahdollisen kirjatun tiedon siirtämistä aikuiskoulutukseen. Se on aikuisopiskelijan etu. Näin voidaan saada tukitoimet heti käyntiin ja myös varmistaa, että tarjottavat tukitoimet ovat oikeanlaisia. Monesti hyviä oppimisen tukemisen käytäntöjä kun on kirjattu aiemmissa opinnoissa.

Entä tukiresurssit aikuiskoulutuksessa?

Aikuiskoulutuksen erityisen tuen resurssointi on vaihtelevaa. Oppilaitoksessa voi olla yksi ammatillinen erityisopettaja tai laaja-alainen erityisopettaja useita satoja opiskelijoita kohden. Jokainen ymmärtää, että tällöin erityisopettajan aika opiskelijaa kohti on hyvin rajallinen ja tukitoimet tuleekin olla selvästi määritelty myös opiskelijan kaikkien oppituntien ja opettajien kurssien kohdalla. Esimerkiksi jos opiskelijan on vaikea keskittyä tai hän omaa oppimisvaikeuksia, se on huomioitava tunneilla läpi aikuisopintojen kaikissa oppiaineissa.

Toisinaan tukea tarvitsevat aikuisopiskelijat ottavat minuun yhteyttä ja kertovat oppilaitoksen erityisopettajan suosituksesta vaihtaa opiskelupaikka ns. nuorisoasteen koulutukseen (monesti samat tutkinnot, mutta nuorilla ei samalla tavalla näyttöihin perustuva tutkinto). Tässä on hyvät ja huonot puolensa. Ensinnäkin vaihto voi olla hyväksi, mikäli nuorisopuolella ammatillisella erityisopettajalla on aikuiskoulutusta parempi resurssointimahdollisuus tukea kyseistä opiskelijaa. Aina näin ei ole. Resurssit tuleekin siis selvittää ennen mahdollista vaihtoa. Nuorisopuolella käytetään lakia ammatillisesta peruskoulutuksesta, ja siellä on selvästi todettu erityisopetusta annettavan esimerkiksi sairauksien tai oppimisvaikeuksien takia. Tämä tuki on esimerkiksi pedagogista tukea ja erityisiä opetus- ja opiskelujärjestelyjä. Myös HOJKSit ovat lakisääteisesti käytössä nuorisopuolella. On asia erikseen, haluaako aikuinen opiskella esimerkiksi 16-vuotiaiden kanssa samassa ryhmässä ja se tulee pohtia aina yksilöllisesti.

Osa minuun yhteyttä ottaneista henkilöistä myös on harmitellut, että aikuisen OLETETAAN osaavan opiskella ilman tukitoimia, ovathan he jo aikuisia. Aikuisella voi kuitenkin olla aivan vastaava tuentarve mikäli kysymyksessä on esimerkiksi keskittymisen hankaluus, toiminnanohjauksen pulmat tai oppimisvaikeudet. Ne eivät katso ikää ja seuraavat monesti läpi ihmiselämän.

 Minkälaista tukea aikuisopiskelija voi tarvita?

Oikeastaan kaiken saman tuen kuin lapset ja nuoretkin, tuen tarpeesta ja tasosta riippuen. Mikäli opiskelijalla on todettu laaja-alaisia tai erityisiä oppimisvaikeuksia, jokin oireyhtymä, sairaus, vamma tai vaikka kielellisiä tai hahmottamisen pulmia, hän oletettavasti tarvitsee yksilöllisesti pohdittua jonkinlaista tukea opintoihinsa. Monet tuentarpeet ovat verrattain pysyviä lapsuudesta lähtien, jatkuen nuoruuteen ja edelleen aikuisuuteen saakka ja ne tulee huomioida koulutuksessa. Näin voimme varmistaa tutkinnon suorittamisen annetussa aikataulussa ja myös varmistaa esimerkiksi teoreettisen tiedon oppimisen.

Tukitoimet tulee räätälöidä yksilöllisesti tuentarpeiden mukaisesti. Se on ehdottomasti lähtökohtana. Ei kaikkea kaikille, vaan tarpeen mukaisesti. Tuen tarve tulee tunnistaa, jotta tukitoimet voidaan kohdistaa asianmukaisesti. Opiskelijan voi olla esimerkiksi vaikeata keskittyä tunnilla tai hän voi olla hyvin häiriöherkkä erilaisille ärsykkeille (ryhmän äänet, tilan valaistus, opiskelijakavereiden kosketus ym.). Opiskelija voi tällöin tarvita rauhallisempaa opiskeluympäristöä, pienempää opiskeluryhmää tai jotain muuta tukea oppitunneille oppiakseen asioita. Esimerkiksi ADHD-oireisen aikuisoppijan on vaikeata keskittyä pitkäjänteisesti. Opettajan pedagogista ammattitaitoa on rakentaa oppitunnit siten, että erilaiset opetusmenetelmät vaihtelevat.

Osa opiskelijoista eivät saa tarvitsemaansa teoreettista tietoa pelkän opettajan puheen välityksellä ja silloin kirjallinen ja kuvallinen tuki toiminnan lisäksi on perusteltu myös aikuisopiskelijalle jokaisella oppitunnilla. Opinnoissa ammatillisia opettajilla on merkittävä rooli, joten tieto oppimisen pulmista tulee saattaa myös heille ja se tulee huomioida esimerkiksi kyseisen opiskelijan opetukseen kuuluvassa kirjallisessa materiaalissa. Tiedonkulku erityisopettajan ja opiskelijan muiden opettajien välillä on siten keskeistä.

Osalla aikuisopiskelijoistakin lähtötiedot ovat heikot ja olisi hyvä kartoittaa ovatko senhetkiset opiskeluedellytykset riittävät vai tulisiko ensin pohjatietoja vahvistaa. Ammatillisissa opinnoissa suomen kielen tason tulee olla hyvä ja myös matematiikan perustaidot tulee olla opittu, jotta ammattiin liittyvät matemaattiset laskut sujuvat. Esimerkiksi lääkelaskukurssi voi olla mahdotonta suorittaa, jos opiskelija ei osaa jako-, kerto- tai prosenttilaskua.

Myös aikuiskoulutuksessa osalla opiskelijoista on huomattavia toiminnanohjauksen tai elämänhallinnan pulmia. Nämä on myös huomioitava varhaisessa vaiheessa, ennenkuin opiskelija jää jälkeen ja kertyy rästisuorituksia. Jatkuvat epäonnistumiset vaikuttavat opiskelijan psyykeeseen – itsetuntoon ja minäkäsitykseen ja on tärkeätä tukea aikuisopiskelijaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Näin voidaan taata koulutuksen suorittaminen ja tietenkin koulutuksen tavoitteena on työllistyminen tutkinnon suorittamisen jälkeen.

Lopuksi

Tuentarpeiden lisäksi jokaisen aikuisopiskelijan tulee tuntea myös vahvat osa-alueensa. Suosittelen siis jokaiseen aikuiskoulutukseen myös vahvuustestejä esimerkiksi oppimisvaikeustestien rinnalle. Näin voimme tukea aikuisopiskelijan itsetuntoa ja positiivista minäkuvaa.

 

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi
ADHD-asiantuntija

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani