Facebook



Vielä tuotteistamisesta Aktiiviverkoston seminaarissa (Verkko haltuun! Nätet i besittning!)

Projektipäällikkömme on kirjoittanut aivan hengästyttävän paljon noiden viimeviikon kahden päivän annista. Minä en osaa tehdä noin montaa asiaa yhtäaikaa, että kuuntelen, teen omia muistiinpanoja, twiittaan ja bloggaan. Huh! Vaan hyvät kaksi päivää. Erityisesti tutkimusprofessori Marja Toivosen selkeät esitykset ja työkalujen esittelyt ja ohjaaminen niiden käyttöön, kun lähdimme jatkotyöstämään palveluaihioitammme, olivat erinomaiset. Luentojen jälkeen enismmäisessä ryhmäkokoontumisessa [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Verkko haltuun! Nätet i besittning!.

Uutta Aktiivista toimintaa

Aamupäivän pecha kuchat pitävät virkeänä: AISTIEN-hankkeessa kehitetään moniaistisia tiloja, joiden avulla voi tutustua muiden kulttuurien ympäristöihin vaikkapa kirjastojen tiloissa, välittää henkilökohtaisia muistoja museoiden toiminnassa ja säilyttää kyläyhteistöjen historiaa. Hankkeessa on siis mukana kirjastoja, museoita, kyläyhdistyksiä, mm. Hämeen kylät ry. Hanke kouluttaa toxx.imijoita sekä rakentaa helposti muunneltavia, kuljetettavia telttoja ja muita tiloja, joita valmistetaan mm. työttömien [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Verkko haltuun! Nätet i besittning!.

Aktiivista palvelujen tuotteistamista Tampereella

AKTIIVI-hanke järjestää kaksipäiväisen palvelujen tuotteistamiseen keskittyneen seminaarin Tampereella 9.-10.2. Tilaisuus starttasijuuri ttuotteistamisen tavoitteiden ja toteuttamisen tarkastelulla, johon johdatteli Marja Toivonen. Esitys oli hyvä yhdistelmä teoriaa ja käytännön esimerkkejä, joiden avulla ajattelun pystyi heti kiinnittämään myös Verkko haltuun -hankkeessa kirjastoissa käynnistettyihin toimintoihin. Päivän tavoite oli mm. se, missä muodossa syntyneiden palvelutuotteiden aihioiden pitäisi olla, jotta ne [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Verkko haltuun! Nätet i besittning!.