Wikikonferensseja Gdanskissa

Heinäkuun helteillä Gdanskiin* kokoontui laaja joukko wikiasiantuntijoita kahteen eri konferenssiin, Wikisymiin ja Wikimaniaan. Wikimania on Wikipediaa ja sen lukuisia sisarhankkeita hallinnoivan Wikimedia-säätiön vuosittainen kokoontuminen ja järjestyksessään kuudes. Niinikään järjestyksessään kuudes Wikisym sen sijaan tarkasteli eri wikejä ja muuta avoimen verkon yhteistoimintaa laaja-alaisemmin, tänä vuonna erityisesti akateemisen tutkimuksen perspektiivistä.
Wikitutkimus on luonteeltaan monitieteistä ja eri tutkijoiden oppialat [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Signaali.

Tutkijat opettavat ja opettajat tutkivat

Toukokuussa 2010 julkaistiin Timo Aarrevaaran ja Elias Pekkolan laatima tutkimus “Muuttuva akateeminen professio Suomessa – maaraportti” joka sisältää vertailevaa tietoa akateemisesta työstä ja sen tekijöistä eri korkeakoulusektoreilla. Tutkimus toteutettiin laajalla kyselyllä (N=1452) ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen akateemiselle henkilöstölle eli opetus- ja tutkimustehtävissä työskenteleville. Raportti tarjoaa mielenkiintoisia tuloksia myös opetuksen kehittämisen ja opetusteknologian parissa työskenteleville.
Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Signaali.

Blogi lopettaa

Hei lukijat, Marjan blogi lopettaa tähän. Blogi jää ensin kesälomatauolle ja syksyllä sitten todennäköisesti vähän pidemmälle tauolle. Yhteenvetoja ihannoivana ihmisenä jaan teille tässä vikassa postauksessa blogin tunnusluvut.
Kirjoitin blogin ensimmäisen merkinnän 28.9.2007 eli syyskuussa vietettäisiin blogin 3-vuotissynttäreitä. Blogissa on yhteensä 159 merkintää ja 144 kommenttia. Kirjoitin blogiin aluksi noin kerran viikossa, siten kuukaudessa merkintöjä on kertynyt [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Marjan blogi.

Animaatio elävöittää luentotallenteita

RSA:n RSAnimate tarjoaa vaihtoehdon pelkkää ääntä tai puhuvia päitä [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Signaali.

Kumpulan viimeiset mohikaanit – verkko-opetuksen tukihenkilöiden verkosto

Helsingin yliopiston verkko-opetuksen kehittämisen ja tuen avainhenkilöitä ovat tiedekunnissa ja laitoksilla toimivat verkko-opetuksen tukihenkilöt. Toiminta ja verkoston vahvuus vaihtelee tiedekunnittain. Tässä jutussa keskitytään pohtimaan Kumpulan kampuksen verkko-opetuksen tuen vaiheita. Kampuksella on matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, viisi laitosta ja yli 6000 opiskelijaa.
Jäsennyksenä ja väliotsikoina on käytetty Anni Rytkösen ja Marja Silentin ITK2010 päivässä pitämää esitystä Mikä tekee verkostosta toimivan? [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Signaali.

Älä viittaa, tweettaa: mikrobloggaus luennolla osallistaa opiskelijoita

Taustakeskustelu Twitterissä on jo pitkään ollut (teknologia)konferenssien arkipäivää. Taustakanavan hyödyntäminen on nyt leviämässä konferensseista mitä erilaisimpiiin tilaisuuksiin, myös [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Signaali.

Verkko-opetus soveltuu myös lääketieteen koulutukseen

Mitä yhteistä on verkko-opetuksella ja lääketieteellä? Tätä kysyin itsekin aloittaessani aikanaan työni lääkiksen verkko-opetuksen tukihenkilönä. Vaikkei heti uskoisi, verkko-opetuksella on lääkiksessä pitkät perinteet. Vuotuinen Opetusteknologiapalkinto on jaettu lääkikseen neljästi ja kunniamainintoja on myös tullut useampia. Ensimmäinen lääketieteelliseen tiedekuntaan tullut opetusteknologiapalkinto on vuodelta 1996.

Millaista lääkiksen verkko-opetus on tänä päivänä? Vastauksen kysymykseen voi kuulla osallistumalla joka kevät [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Signaali.

MoodleMootUK 2010

MoodleMootit ovat Moodlea käyttävien opettajien, kehittäjien ja ylläpitäjien yhteisiä konferensseja tai tapaamisia. Brittien MoodleMoot pidettiin tänä vuonna aivan keskellä Lontoota, University College Londonin Senate Housessa. Jyhkeä 1930-luvun art deco -rakennus antoi aimo annoksen arvokkuutta muuten hyvin epämuodolliselle konferenssille.
Viime vuoteen verrattuna konferenssi oli huomattavasti pedagogiapainotteisempi. Noin parista kymmenestä työpajasta hieman yli puolet käsitteli Moodlea opetuskäytössä.

Olennaisimmat Moodlea [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Signaali.

Koulut putosivat tietoyhteiskuntakelkasta

Valtiosihteeeri Heljä Misukan vetämän Koulutuksen ja tutkimuksen tietoyhteiskuntakehittäminen valmisteluryhmän väliraportissa etsitään lääkkeitä asian korjaamiseen.
Korkeakouluja koskevassa osassa todetaan, että erityisesti opetushenkilöstön perus- ja täydennyskoulutuksessa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöön on panostettava nykyistä enemmän. Määrärahaa suunnataan ensi vuonna opettajankoulutuksen laitehankintoihin ja tieto- ja viestintätekniikan pedagogisen käytön [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Signaali.

Sähköisen tenttimisen pedagogisia ja teknisiä kysymyksiä

Sähköisen tenttimisen pedagogisia ja teknisiä kysymyksiä ovat ansiokkaasti käsitelleet Anshuman Khare ja Helen Lam artikkelissaan Assessing student achievement and progress with online examination: some pedagogical and technical issues, joka ilmestyi International Journa of E-Learning -lehdessä 2008.  Ohessa englanninkielistä opintopiiriä varten laadittu tiivistelmä artikkelista.
In recent decades computers have become more and more important part of teaching. [...]

Tämä artikkeli on tuotu lähteestä Signaali.