Suurella ryhmäkoolla ja avarilla oppimistiloilla ei tueta oppilaita – vaan lisätään oireita (Erja Sandberg)

Kari Uusikylä kirjoitti blogissaan 11.9.2018 rajattomista koulutiloista ja aikuisten vastuuttomuudesta sulkea silmänsä tukea tarvitsevilta oppilailta, joille isot ryhmät ja avarat tilat aiheuttavat merkittäviä hankaluuksia koulutyöhön.

Saan myös itse tästä asiasta lähes päivittäin yhteydenottoja sekä huoltajilta että koulun ammattilaisilta. Minulta kysytään eivätkö pedagogiikan – saati erityispedagogiikan ammattilaiset tiedosta miten trendikkäät avarat ja hälyiset tilat vaikuttavat osaan oppilaista. Minulta kysytään mennäänkö koulussa jo esimerkiksi arkkitehtuurin mukaan, ja pedagogiikka on toissijaista.  Toivottavasti ei.

Meillä todellakin on paljon oppilaita, joiden keskittyminen herpaantuu herkästi. Ja kun keskittyminen loppuu – alkaa levottomuus sekä kenties opettajaa ja koko ryhmää häiritsevä korvaava toiminta. Lapset väsyvät ja aikuiset väsyvät. Omassa väitöstutkimuksessani oli myös runsaasti kuvauksia oppilaista, jotka kokivat jo yleisopetuksen ryhmän kuormittavan ja vaikeuttavan keskittymiskykyä. Pienemmällä ryhmäkoolla ja rauhallisemmalla opetustilalla voimme tukea oppilaan keskittymistä. Nyt on menty monessa koulussa aivan päinvastaiseen suuntaan.

Esimerkiksi ADHD:ssa oppilaan on jo perinteisessä luokkatilassa (n. 24 oppilasta luokassa) vaikeata suunnata tarkkaavuuttaan olennaisiin asioihin ja jättää epäolennaiset asiat sekä varsinaiset häiriötekijät huomiotta. Kun tilan kokoa kasvatetaan ja samassa tilassa opiskelee esimerkiksi 50 tai 70 oppilasta, häiriötekijöitä, siis ääntä ja toimintaa ja yhä enemmän. Keskittyminen on siis yhä vaikeampaa. Aikuisten määrän kasvattaminen ei auta keskittymisen pulmaan, koska tila on liian avara ja hälyinen.

Keskittymisen pulmia omaavan oppilaan keskittyminen kestää enintään 10-15 minuuttia kun oppitunnin pituus vaihtelee 45-90 minuutin välillä. Tämä vaatii jo perinteisessä luokassa jokaiselta opettajalta erityispedagogisia taitoja strukturoida oppitunti siten, että jokainen oppilas pystyy olemaan ja oppimaan –näyttämään osaamisensa ja potentiaalinsa. Kun tilan kokoa ja oppilasmäärää kasvatetaan, se vaatii myös opettajalta yhä vahvempia erityispedagogisia taitoja. Ja sekään ei riitä.

Monilla neuropsykiatrisesti oirehtivilla oppilailla on myös merkittäviä aistien herkkyyksiä, jotka edellyttävät aikuisen huomiointia ympäristötekijöihin kuten opetustilaan. Isojen tilojen jakajina käytetään esim. verhoja ja sermejä, jotka eivät ole verrattavissa erilliseen luokkatilaan. Aistiärsykkeet lisäävät edelleen samoilla keskittymisen pulmia omaavilla oppilailla kuormittumista, levottomuutta ja käyttäytymisen pulmia, jotka taasen vaikuttavat myös oppimiseen ja kaikkien osallisten hyvinvointiin. Koulun tulee uudistua, muttei tukea tarvitsevien lasten kustannuksella ja heidän oppimismahdollisuuksiaan entisestään heikentäen.

Meillä on toki mahdollisuus tarjota oppilaille kuulosuojaimia, mikäli häly häiritsee. Joskus toivoisin aikuisten ajattelevan asioita myös omalta kannaltaan. Haluaisitko itse työskennellä koko päivän hälyisessä tilassa kuulosuojaimet päässä mikäli olisi kuitenkin vaihtoehtoinen ratkaisu olemassa – pienempi tila vähemmällä hälyllä ja ilman kuulosuojaimia.

Jokaisella oppilaalla on lakiperustaisesti oikeus tarvitsemiinsa tukitoimiin. Meidän aikuisten – niin opettajien, ohjaajien kuin kouluasioista päättävienkin henkilöiden taholta tulee siis tukea oppilaan keskittymistä ja oppimista – hänen psyykkistä, fyysistä sekä sosiaalista hyvinvointiaan, ei lisätä sitä.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi
ADHD-asiantuntija

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

 

Haastavaan käyttäytymiseen toimivat myönteiset keinot ja oppimisen tuki (Erja Sandberg)

Opettajat, ohjaajat ja yleisestikin koulun henkilöstö ovat välillä ihmeissään miten saisi oppilaan käyttäytymisen haasteita vähemmäksi ja käyttäytymistä kohti toivottua. Hankalia tilanteita tulee varmasti jokaisessa koulussa päivittäin. Opettajat pohtivat omia käytänteitään ja kokevat myös riittämättömyyden tunnetta asiaa kohtaan. Myös huoltajat pohtivat samoja asioita ja kuuntelevat myös koulun toimintatapoja tarkasti.

Sain tänään yhden toimintavan ihmettelyä huoltajan taholta, jonka oma ammattietiikkani pedagogina sysäsi nyt nostamaan julki keskusteluun. Haastavasti käyttäytynyt oppilas sai heti näin lukuvuoden alkajaisiksi peruskoulusta monisteen, jossa lukee seuraavasti:

_________________________________________________________________________________

XX-luokan oppilas YY on käyttäytynyt epätoivottavalla tavalla. Ettei tällainen enää toistuisi, oppilaan on kirjoitettava 50 kertaa virke
Ajattelen, mitä sanon, etten sanoisi, mitä ajattelen.
Huoltaja kuittaa tehtävän suoritetuksi monisteen loppuun.

Tämän jälkeen monisteessa on tyhjiä numeroituja rivejä, joihin virkettä on tarkoitus kirjoittaa.
_________________________________________________________________________________

Kyselin huoltajalta hieman lisää asiasta ja hän kertoi tämän olevan yleinen koulun toimintatapa monenlaiseen oppilaiden negatiiviseen toimintaan. Oppilas siis kirjoittaa saman lauseen 50 kertaa hauki on kala –tyyppisesti ja sen katsotaan muuttavan epätoivottua käyttäytymistä. Mikäli monistetta ei täytä, on määrätty jälki-istuntoa, näin myös tällä kertaa.

Täytyy sanoa, että olen hyvin ihmeissäni näin vuonna 2018, että näen tällaisen koulun ammattilaisten toimintatavan. En millään tasolla usko kirjoittamisen muuttavan käyttäytymistä. Itsekin olen jo vuosia opettanut hyvin erilaista toimintamallia, myönteisen palautteen voimaa oppilaan käyttäytymisessä sekä toisaalta erityispedagogisia menetelmiä jokaisen opettajan työotteena.

Näytin oppilaan huoltajan luvalla kuvaa monisteesta myös muutamille erityisopetuksen kollegoille ja opetusalan asiantuntijoille. Sain heiltä samantyyppistä ihmettelyä ja epäuskoa että ei kai tämä enää ole totta.  Esimerkiksi aivotutkija ja kasvatustieteen professori Minna Huotilaisen ensimmäiset kommentit olivat seuraavat:
”Kirjoittamisesta pitäisi yrittää tehdä ihan kivaa eikä käyttää rangaistuksena. Asia alkaa takkuamaan jo pelkästään siksi, että se on rangaistus. Rangaistaanko tässä myös huoltajaa: huoltaja kuittaa. Eli huoltajan tehtävä on pakottaa lapsi kirjoittamaan. Ja mitä he siinä oppivat? Parempaa käytöstä?

Kasvatustieteen tohtori Juho Honkasilta toteaa: ”Olisi pohdinnan paikka mikä on opettajan motiivi rangaistuksen taustalla: edistää oppimista ja pedagogista suhdetta vai tukahduttaa pienikin kipinä oppia kyseisen opettajan kanssa. Oletan että ensimmäinen. Silloin kehottaisin pedagogisiin ratkaisuihin oppimisen edistämiseksi ja molemminpuoliseen luottamukseen ja kunnioitukseen perustuvan vuorovaikutussuhteen rakentamisen aloittamiseksi.”

Opetan itse tuleville ja nykyisille opettajille tietoa ja toimintatapoja haastavaan käyttäytymiseen ja otan tästä nyt muutamia nostoja opetusmateriaalistani.

Monenlaisia selitysmalleja haastavaan käyttäytymiseen

Katsellaanpa hieman haastavan käyttäytymisen taakse erilaisia selitysmalleja. Ensinnäkin kannattaa pohtia omaa näkökulmaansa kenen mielestä käyttäytyminen haastaa ja mitä itse ajattelee asiasta. Onko haastavasti käyttäytyvä oppilas helppo ”sysätä” jonkun muun hoteisiin vai voinko itse ymmärtää haastavan käyttäytymisen taustaa paremmin ja tehdä sellaisia asioita, joilla käyttäytymistä voidaan ohjata kohti toivottavaa.

  1. Biologisessa selitysmallissa (esim. lääkärit) haastavan käyttäytymisen ongelma tai syy nähdään yksilön neurobiologiassa. Monesti katsellaan toimintaa ja käyttäytymistä jonkin lääketieteellisen luokituksen näkökulmasta (esim. ADHD) ja se toimii myös selittävänä tekijänä käyttäytymisen haasteille. Biologisen selitysmallin keinona ja ”hoitona” on usein lääkehoito.
  2. Psykososiaalisen selitysmallin (esim. psykologit) taustalla taas ajatellaan olevan vuorovaikutukselliset tekijät henkilöt ja hänen ympäristönsä välillä. Tässä mallissa helposti syyllistetään esimerkiksi huoltajien vaikutusta kasvattajina käyttäytymisen haasteisiin ja katsellaan asiaa taustan tai epätoivotun mallin oppimisen kautta.
  3. Yhteiskunnallisessa selitysmallissa (esim. sosiologit) katse kohdistuu yhteiskunnan monenlaisiin syrjiviin käytäntöihin ja yhteiskunnalliset kipukohdat siirretään yksilön kipukohdiksi. Tähän nähdään avuksi erilaisten valtarakenteiden kriittistä tarkastelua ja yhteiskunnan järjestelmien muuttamista.
  4. Erilaisten taitojen näkökulmassa (esim. pedagogit) haastavassa käyttäytymisessä taas koetaan olevan ristiriitaa henkilön taidoissa ympäristön vaatimuksiin nähden. Apuna haastavaan käytökseen on siis erilaisen toimintamallin ja taidon harjoittelu ja kehittymisestä positiivisen palautteen antaminen.

Haastava käyttäytyminen koulussa

Kun puhutaan koulukontekstista, pedagogiset toimet ovat aina ensisijaisena toimenpiteenä. Koulun henkilöstön tulee yhdessä rakentaa luottamusta oppilaisiin, kasvattaa, opettaa, ohjata ja mallittaa oppilaita kohti toivottavaa käyttäytymistä. Myönteinen palaute onnistuneesta tilanteesta muuttaa tutkimusten mukaan käyttäytymistä kaikkein tehokkaimmin.

Rankaisuista taas ei ole todettu olevan hyötyä oppilaalle. Tämän takia myös jälki-istunnot on onneksi suurelta osin korvattu kasvatuskeskusteluilla ja toisenlaisen mallin opettamisella. Pelkkä jälki-istunto ei opeta lapselle tai nuorelle mitään. Se voi jopa lisätä haastavaa käyttäytymistä. Kehotan siis olemaan käyttämättä sitä. Jälki-istunnot tulevat myös liian myöhään ja hetkessä elävät lapset ja nuoret eivät aina ymmärrä syy-seuraus -yhteyttä toiminnan ja rangaistuksen välillä.

Mikäli kyseessä on ns. tuen oppilas (kuten tässä tapauksessa on), on entistä vahvemmin mietittävä ja toteutettava pedagogisia tukikeinoja haastavan käyttäytymisen vähenemiseen ja samalla onnistumisenkokemuksien saamiseen.

Pedagogien kannattaa myös pohtia mitä on haastavan käyttäytymisen takana. Onko jokin tietty tilanne koulussa oppilaalle hankala tai epämieluinen, jolloin lapsen tai nuoren mielestä helppo ratkaisu on keskustelun sijaan epätoivottu käyttäytyminen. Myös pulmat tunnetaidoissa tai sosiaalisissa taidoissa heijastuvat niopeasti haastavana käyttäytymisenä. Tällöin on oltava tuki näiden taitojen opettelemiseen.

Kasvatustieteen tohtori Irene Rämä toteaa:

Kirjoitusharjoitusten ei ole todettu vaikuttavan käyttäytymisen muuttumiseen eikä ajattelemaan käskeminen edesauta ajattelun kehittymistä.

Olen itse vahvasti samaa mieltä. Oppilas ei opi mitään sillä, että kirjoittaa samaa lausetta 20, 50 tai 100 kertaa. Se voi aiheuttaa myös vastenmielisyyttä kirjoittamiseen.

Miten opettajana kannattaa toimia haastavan käyttäytymisen tilanteissa?

Seuraavassa esittelen pitkäaikaisen laaja-alaisen erityisopettajan KM Tiina Vitkan näkökulmia käytännön tukikeinoihin haastavan käyttäytymisen tilanteissa.

Nykyään jokaisesta luokasta löytyy haastavasti käyttäytyvä lapsi tai nuori. Vaikea on sanoa yhtä oikeaa tapaa, miten toimia mutta aivan ensimmäinen on se, ettei opettajana provosoituisi eikä olisi aikuisena hyökkäävä oppilasta kohtaan. Negatiivinen suhtautuminen tuo herkästi oppilaalle olon, ettei hänestä pidetä ja kierre on valmis. Lapset ja nuoret aistivat enemmän kuin me aikuiset tiedämmekään. Jopa se, että joutuu haastavan käytöksen takia erityisopettajalle, voi johtaa negatiiviseen kierteeseen. Mieluummin haen oppilaalle ratkaisua luokkatilanteeseen kuin eristän oppilaan erilliseen tilaan. Koen itse, koska olen toiminut entisajan – ja lakien ”klinikkamallissa” ja nykyisessä laaja-alaisen erityisoettajan työssäni, että keskustelu ja se, miten tilanteeseen haetaan ratkaisua ja miten me aikuiset voidaan oppilasta auttaa, vie huomattavasti paremmin tilannetta eteenpäin.  Olen ollut selvittelemässä haastavaa käytöstä, joka voi olla jopa heijastuma aikuisen käytöksestä tai pelkästä väärinymmärryksestä. Mikäli asiaan ei nopeasti puututa, alkaa se ilmetä opettajan ja oppilaan välisessä kemiassa, jota on vaikeampi muuttaa pitkällä aikavälillä.

Kerran selvitellessäni haastavaa käytösmallia oppilaalla, kävi ilmi niin yksinkertainen asia ettei hän ymmärtänyt opettajan puhetta. Opettajan puhetempo oli tunneilla liian nopea ja ohjeistukset liian pitkiä, jolloin oppilaan keskittyminen herpaantui tunnilla, koska hänellä ei ollut aavistustakaan mitä piti tehdä. Nuori ei osannut itse sanoa, miksi käyttäytyi jatkuvasti tietyllä tavalla, vaan tilanne piti rauhoittaa ja rauhassa positiivisessa hengessä kahdenkeskinen keskustelu. Ratkaisu oli niin yksinkertainen kuin puhetempo rauhallisemmaksi ja opettaja lyhensi ohjeitaan, laittaen ne myös visuallisesti tuntirakenteena taululle. Onhan meillä aikuisillakin koulutuksissa tieto, mitä tapahtuu. Miksei siis oppilaan koulupäivässä? Lisäksi tein lukitestaukset ja ilmeni taustalla oleen selvittämätön oppimisen haaste eli lukivaikeus, johon oppitunneille kokonaisuudessaan rakennettiin oppimisen tuki. On siis huomioitava haastavan käyttäytymisen tausta.

Kerran kokonaisen luokan ollessa todella haasteellinen, rohkeasti kokeilimme aineenopettajan kanssa uutta opetusmenetelmää luokalle (urakkamalli) ja positiivista palkkiojärjestelmää. Se oli yksinkertainen, että parhaiten onnistuneet oppilaat pääsivät vuorollaan käytävälle tekemään keskenään tehtäviä. Toki opettaja piti heitä silmällä, mutta homma alkoi pyöriä ja koko luokka rauhoittui. Positiivisuutta oikein metsästettiin kilpaa ja sitä tekemisen meininkiä. Oppilaat luottivat aikuiseen ja aikuinen oppilaisiin. Koko homma alkoi perustua luottamukseen.

Kun tiedetään luokassa oppilaat, joilla on haastavaa käytöstä, on tärkeää erityisopettajana yhdessä aineen- tai luokanopettajan kanssa luoda luokalle ennalta struktuurit sekä eriyttämisen keinot, miettiä oppimisympäristöä ja – menetelmiä jo ennalta. Positiivinen, rakentava palaute on ehdottoman tärkeää. Mietitään ennakointia ja siirtymiä. Parasta ennaltaehkäisyä luokkatilanteisiin on miettiä omaa opetustaan ja oppimisympäristöään, miten välttää ennalta mahdollisimman paljon haastavia tilanteita. Yhtä valmista ratkaisua ei ole, kun on kyse tukea tarvitsevista oppilaista.

Tarvitaan yhteistyötä ja erityisopettajan erityispedagogisia keinoja tukemaan tuntitilanteita ennalta suunnittelussa. Se ei tarkoita sitä, että erityisopettaja on luokassa kokoajan mukana, vaan luodaan mahdollisuudet yhdessä ja suunnitellaan mahdollisimman toimivaa, selkeää oppimisympäristöä ja kokeillaan sitä. Yleensä pieniä muutoksia tarvitaan eli toivon opettajien pyytävän erityisopettajien apua mahdollisimman nopeasti, mieluummin jo ennakoiden. Välillä mennään kokeiluissa suohon, mutta sitten on kokeiltava toista ratkaisua. Välillä ”strukturoin” opettajien käyttöön suoraan malleja, joita he voivat ottaa luokkiin käyttöönsä, jotta tuntitilanteet saataisiin pidettyä mahdollisimman sujuvina ja turvallisina.

Useimmiten haastavan nuoren käytöksen takana on ollut jokin selvittämätön oppimisen haaste, ehkä mahdollinen ADHD tai väärinymmärrykset. Kotona voi olla vaikea elämänvaihe kokonaisuudessaan menossa. Erityisopettajilla on tärkeä rooli selvittää pulmat taustalla ja luoda oppitunneille turvallinen oppimisympäristö yhdessä opettajan kanssa. Tässäkin hyvänä tukena on tarpeen vaatiessa koulun oppilashuoltoväki ja/tai muu ulkopuolinen taho, jos tällaisiä yhteyksiä on. Riippuu aina, millaisesta haastavasta käytöksestä on kyse. Kodin tuki ja kaikkien aikuisten yhteinen linja asiassa on ensiarvoisen tärkeää kun koulussa rakennetaan tukea oppilaalle. Mikäli luokassa on mietitty ja kokeiltu kaikki mahdolliset yleiset pedagogiset keinot eivätkä nekään toimi, olen itse käyttänyt nuorten kanssa kevyttä coachingia, jossa mietitään pienet tavoitteet (nämä löytyvät kirjasta ”Laaja-alainen erityisopetus yläkoulussa”). Vastaavaa mallia löytyy mm NMI:n cico-mallista, joka on jämerämpi menetelmä, mutta tukee oppilaan myönteistä käytöstä. Rinnalla on hyvä käyttää koulun oppilashuoltohenkilöstön tukea ja yhteistyötä.

Laaja-alainen erityisopettaja yleisopetuksessa on oppilaan etujen ajaja, jonka keskeinen tehtävä on löytää oikeanlainen ja mahdollisimman hyvä ratkaisu tilanteisiin oppilaiden parhaaksi. Nykykoulussa kukaan ei pärjää yksin. Onnistumisen mahdollisuus on sitä parempi, mitä enemmän yhteistyötä tehdään niin opettajien kuin vanhempien kanssa. Täytyy vain muistaa se, kun kaikki on koulun sisällä yritetty eikä muutosta tapahdu, on tärkeää hakea apua ulkopuoliselta taholta tilanteeseen ja oppilaan edun toteutumiseksi.

Tutkittua tuoretta tietoa haastavan käyttäytymisen mekanismeista

Helsingin sanomat julkaisi tiistaina 28.8.2018 tiedeosiossaan artikkelin otsikolla Lapsen biologinen alttius väkivaltaan vähenee kehumalla – myönteinen palaute vaikuttaa lapsen neurobiologiaan. Artikkelissa on haastateltu Turun yliopiston psykiatrian professoria Andre Souranderia. Hän kertoo tutkimuksesta, josta on saatu jälleen kannustavia tuloksia haastavan käyttäytymisen muuttamiseen kohti toivottua käyttäytymistä.  Artikkelissa todetaan mm. seuraavasti ”Johtuivatpa käytöshäiriöt synnynnäisistä taipumuksista, varhaislapsuuden kokemuksista tai niiden yhteispelistä, niihin voi vaikuttaa.”

Samaisessa artikkelissa on myös tärkeä viesti meille kaikille aikuisille. ”Arki perheissä on usein sitä, että torutaan ja kielletään. Kun haastava lapsi saa jatkuvasti kotona ja koulussa kuulla olevansa pahis, se muuttaa hänen aivojaan.” Suunnan voi korjata, sillä myös myönteinen palaute vaikuttaa lapsen neurobiologiaan.

Lopuksi

Haastavan käyttäytymisen tilanteet ja taustat ovat moninaisia. Yhtä oikeata ratkaisukeinoa ei ole olemassa, mutta tutkimusten mukaan myönteiset menetelmät rankaisun sijaan sekä asianmukaiset tukitoimet mahdollisiin haastavan käyttäytymisen taustasyihin ovat avainasemassa. Julkituomani tapaus ei varmastikaan ole yleistä koulussa. Korostan kuitenkin, että jokainen tapaus on liikaa. Rangaistuksilla rikomme lapsen ja nuoren psyykkistä kehitystä, aiheutamme negatiivista minäkuvaa ja ajamme alas luottamuksen aikuisiin. Toimikaamme siis jokaista lasta ja nuorta vahvistavalla myönteisellä tavalla. Lopuksi välitän Väestöliiton asiantuntijalääkäri, lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren terveiset opettajille:

”Neljä-viisivuotiaalla on maailman paras itsetunto. Sitä pitää suojata. Kuusi-seitsemän vuotiaalla on mahtava kouluinto. Sitäkin kannattaisi vaalia! Oppimisen iloa ja innostusta ruokitaan kannustuksella. Alakoulun opettaja on lapsen opintiellä avainasemassa. Yläkoululaisen itsetuntokuopassa kaikkia aikuisia tarvitaan kannattelemaan nuoren jaksamista ja luottamusta kykyihinsä.”


Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi
ADHD-asiantuntija

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Miksi ne kiusaa mua? (Erja Sandberg)

Näin koulujen pian alkaessa kirjoitan koulukiusaamisesta ja sen ehkäisemisestä. Olen opettanut näitä asioita useamman vuoden tuleville opettajille ja nyt asiaan herätti lähipiirissäni tapahtunut pitkäaikainen kiusaaminen peruskoulussa, jota koulu ei ole saanut loppumaan.

Kyseinen nuori on lopettanut nyt peruskoulun ja sen myötä pääsee eri kouluun kuin kiusaajansa toiselle asteelle. On surullista, että lasten ja nuorten täytyy odottaa vuosia turvattomassa kouluympäristössä kiusaamisen loppumista. Se loppuu vasta oppivelvollisuuden päättyessä. Käytän tähän tekstiin myös kyseisen 16-vuotiaan koulukiusatun nuoren ajatuksia kiusaamisesta. Hän on itse halunnut tulla julki asian kanssa, jotta aikuiset tietäisivät mitä koulussa edelleen tapahtuu.

Yleisesti yläkoulussa kiusattujen tilanne näyttäisi olevan hankalin, koska kiusaaminen keskittyy samoihin harvoihin nuoriin. He ovat olleet pitkään kiusattuja ja teini-iän kynnyksellä kiusaamisesta kertominen aikuisille saattaa olla hankalampaa. Nuori haluaisi pärjätä yksin, muttei saa omatoimisesti kiusaamista loppumaan. Kiusaaminen onkin yleensä pysyvä tilanne eli samoja oppilaita kiusataan useiden kouluvuosien ajan. Tämäkin nuori oli kiusattuna vuosiluokat 4-9, hän on käynyt lukemattomia kertoja esim. kuraattorilla ja terveydenhoitajalla puhumassa asiasta, mutta ei se kiusaamista lopeta. Kiusaamisen lopettaminen on AINA ryhmäinterventio. Näin tämäkin kiusaaminen jatkui ikävä kyllä liian kauan tuhoisin seurauksin.

Kiusaaminen ryhmäilmiönä

”Olisi hyvä, että kiusatun ja kiusaajan kanssa keskusteltaisiin, miksi toinen kiusaa ja miten koko asia voitaisiin purkaa ja lopettaa. Kokemukseni perusteella kuitenkin uskallan sanoa, ettei useimmiten pelkkä keskustelu ei auta. Varsinkin jos kiusaaminen jatkuu ja jatkuu aina vaan, olisi hyvä jos siitä pystyttäisiin rankaisemaan. Tuntuu, että keskusteluun mennään, istutaan hetki ja lähdetään. Kiusaaminen loppuu hetkeksi, mutta alkaa uudestaan.”

Ensinnäkin tulee muistaa, että kiusaamisen ehkäiseminen ja kiusaaminen on aina koko luokan tai ryhmän tasolla tapahtuvaa toimintaa. Siksi vain kiusaajan ja kiusatun väliset keskustelut ja asianselvittelyt eivät ole riittäviä. Ryhmätasolla on aina myös kiusaamista ylläpitäviä henkilöitä.

Koululuokan tasolla on voitu määritellä kiusaamistilanteeseen erilaisia rooleja. Kiusaajalla on yleensä apureita, jotka lähtevät helposti mukaan kiusaamaan. Apurit voivat toimia myös kiusaajan pakottamina. Kiusaamistilanteessa on myös vahvistajia eli oppilaita, jotka antavat kiusaajalle myönteistä palautetta, kannustavat ja nauravat tilanteelle. Huomaa, että meillä on myös oppilaita, jotka saavat opettajalta lähes yksinomaan negatiivista palautetta. Tämä vahvistajien myönteinen palaute toimiikin polttoaineena hyväksynnälle ja kiusaamisen jatkumiselle. Toisaalta luokasta löytyy myös kiusatun puolustajia, jotka asettuvat kiusatun tueksi ja yrittävät saada kiusaamista loppumaan. Näiden lisäksi osa oppilaista haluaa olla täysin ulkopuolisia kiusaamistilanteessa. He pysyvät tilanteesta sivummalla, eivätkä halua osallistua millään tavalla tilanteeseen vaikka näkevät ja kuulevat sen. Samalla nämä ulkopuoliset toimivat usein huomaamattaan kiusaamisen hyväksyjänä kun eivät toimi tilanteessa ja ylläpitävät osaltaan kiusaamista.

Kun kiusaamisen ehkäisy ennakoivasti otetaan puheeksi luokassa, tulee käydä oppilaiden kanssa läpi nämä erilaiset roolit, jotka altistavat kiusaamiselle ja myös ylläpitävät kiusaamista – ja hankaloittavat sen lopettamista. Kun kiusaamistilannetta selvitellään ja yritetään saada kiusaaminen loppumaan, on ensiarvoisen tärkeätä, että opettaja saa saa koko luokan mukaan.

Oppilaille tulee antaa riittävästi tietoa erilaisista kiusaamisen muodoista ja sen tuhoisista seurauksista pitkällä aikavälillä. Opettaja tuntee ryhmänsä, sen roolit kiusaamistilanteissa ja ryhmän yhteentoimivuuden, joten hänellä on avaimet kiusaamiseen puuttumiseen ja sen lopettamiseen. Vanhemmat toki tukevat opettajaa kiusaamisenvastaisessa työssä, mutta he eivät tunne kuin oman lapsensa, eivät koko ryhmän dynamiikkaa eivätkä pääse ryhmäinterventioon käsiksi. Siten opettajalla on parhaat edellytykset kiusaamiseen puuttumiseen. Jokaiselle oppilaalle on lakiperustaisesti taattava turvallinen opiskeluympäristö.

Kiusaamisen muodoista

”Kiusaaminen on väärin kaikissa olomuodoissaan. Minua on kiusattu monta vuotta somessa. Koulussa ja sen ulkopuolella. Kiusaaja on ollut suurimmaksi osaksi vain yksi tyttö, joten asian olisi luullut olevan ”helpompaa” kuin jos kiusaajia olisi ollut enemmän.”

Kiusaamisen muodot ovat moninaisia ja usein ne ovat kaikki läsnä samojen oppilaiden kohdalla. Pojille on tyypillisempää aggressiivisen käyttäytymisen suorat, fyysiset kiusaamistaktiikat kun taas tytöille on luontaisempaa manipulatiiinen epäsuora aggressio.

Perinteinen kiusaaminen on ns. hiljaista kiusaamista, piilokiusaamista, jota opettajan on vaikeata havaita. Se voi olla merkitseviä katseita tunneilla, tuijottamista, ilmeilyä, selän kääntämistä tai koulukaverin kohtelemista kuin hän olisi ilmaa. Se voi olla myös syntymäpäiville kutsumattomuutta tai luokan WhatsApp-ryhmään pääsemisen estämistä. Hiljaisen kiusaamisen uhrit usein vaikenevat kokemastaan. Tätä ”näkymätöntä” kiusaamista on vaikea pukea sanoiksi vaikka sen tuntee ja kokee. Hiljaiseen kiusaamiseen on myös hankalampaa puuttua, koska se tapahtuu aikuisen katseilta piilossa.

Toinen yleinen kiusaamisen muoto on sanallinen kiusaaminen, kuiskuttelua, juorujen levittämistä, pahan puhumista selän takana. Se voi olla myös matkimista, ulkonäöstä huomauttelua, pilkkanaurua tai pilailua. Sanalliseen kiusaamiseen liittyy myös esimerkiksi luokassa paperilappujen lähettelyä ta pilapuheluiden soittamista. Sanallista kiusaamista on helpompi havaita kuin hiljaista kiusaamista.

Fyysinen kiusaaminen on kiusaamisen kolmas muoto. Sen aikuinen havaitsee helpommin. Esimerkiksi revenneet vaatteet, mustelmat tai naarmut voivat kertoa fyysisestä kiusaamisesta. Myös kiusatun omaisuutta voidaan piilotella tai rikkoa. Kiusaaminen voidaan myös naamioida kiusaajan taholta selvittelyvaiheessa leikiksi tai urheiluksi. Yleensä fyysiseen kiusaaminen puututaan henkistä kiusaamista helpommin vaikka molemmat jättävät kiusatulle samanmoiset vakavat seuraamukset.

Neljäntenä ja nykyään hyvin yleisenä kiusaamisen muotona on teknisten välineiden kautta tapahtuva kiusaamisen. Tätä voidaan nimittää nettikiusaamiseksi tai somekiusaamiseksi. Kiusaamistapaan liittyy esimerkiksi suora tai epäsuora aggressiivinen  kirjoitustapa WhatsApp-ryhmässä tai Snäpissä kuin myös kuvien tai videoiden julkaiseminen ilman lupaa verkossa. Myös erilaisiin someryhmien ulkopuolelle jättäminen tai välinpitämättömyys ryhmässä kuuluu tähän kiusaamisen muotoon. Verkossa tapahtuvaan kiusaamiseen on hankalinta puuttua, koska nuorilla on omia ryhmiä ja kaveripiirejä, joissa aikuiset eivät ole läsnä. Aikuisten, niin vanhempien kuin opettajienkin on ehdottoman tärkeätä kuitenkin olla tietoisia mitä erilaisissa someryhmissä tapahtuu ja opetella myös itse käyttämään viimeisempiä sovelluksia kuten SnapChattia.

Kiusaamisen seurauksista

”Ymmärrän, että asiaan on vaikea puuttua, mutta olisi hyvä keksiä tapa jolla se saataisiin oikeasti loppumaan. Seuraukset kiusatulle voivat olla hyvinkin kohtalokkaat, joten mielestäni kiusaajan on parempi saada rangaistus ja lopettaa kiusaaminen kuin, että kiusattu tekee itselleen jotain peruuttamatonta.”

Kiusaamisen seuraukset kiusatulle ovat huolestuttavia ja merkittäviä, monille koko aikuisuuden mukanakulkevia asioita.  Kiusatuksi joutuminen on yhteydessä ahdistuneisuuteen, masentuneisuuteen, yksinäisyyteen, heikkoon itsetuntoon, kielteiseen minäkuvaan ja itsetuhoajatuksiin. Masentuneisuus on todettu kiusaamiseen liittyväksi suurimmaksi psykososiaaliseksi ongelmaksi. Kiusaamisen välittömiä vaikutuksia ovat myös koulupelko ja erilaiset psykosomaattiset oireet kuten vatsakivut ja päänsärky. Kiusaaminen toki vaikuttaa myös osaltaan koulunkäyntiin ja koulumenestykseen. Jos oppilaan tarvitsee olla varuillaan ja pelätä koulussa, on vaikeata keskittyä oppimiseen. Tämänkin takia jokaisen aikuisen on toimittava saadakseen kiusaaminen loppumaan. Asiaa ei voida sysätä kiireessä ”jonkun muun” hoidettavaksi eikä kiusaamisen loppumisen seurantaa voida vältellä.

Kiusaaminen on aina kehityksellinen riski niin kiusatulle kuin kiusaajallekin. Mikäli kiusaaja saa jatkaa kiusaamista ilman, että siihen kunnolla puututaan ja kiusaaminen lopetetaan, on kiusaajalla riski jatkaa kiusaamista myös aikuisena opiskeluissa ja työelämässä. Hän saa silloin lapsuudessa ja nuoruudessa vääränlaista signaalia aikuisilta, että kiusaamistoiminta olisi hyväksyttävää. Kiusatulle taas kehityksellinen riski tarkoittaa psykososiaalisten ongelmien olemassaoloa myös aikuisuudessa. Hän voi kokea mittaamatonta vihaa tai kostonajatuksia kiusaajaansa kohtaan eikä pääse asiasta ylitse.

Miten aikuisena toimia kiusaamistilanteissa?

“Luokkakavereista useimmat eivät edes koko totuutta tienneet ennen kuin katsoivat videoni. He tiesivät kiusaajan kertoneen joitain asioitani koska olivat silloin paikalla. Silloin muutamat (luokkalaiset) huusivat kiusaajalle, että mitä ihmettä hän oikein luulee tekevänsä kun puhuu minulle niin. Luokkalaiset tiesivät että jotain oli meneillään, mutta lähinnä siitä että minä ja kiusaaja olimme aina 4-8 luokilla keskusteluissa. Ysillä emme ehtineet, enkä olisi jaksanutkaan, koska tuskin se olisi auttanut. Eivät he (luokkakaverit) muuten hirveästi puuttuneet asioihin.”

On hyvä aloittaa siitä mitä on tapahtunut. Usein kiusattu ja kiusaaja ovat ensimmäiset henkilöt, jonka kanssa käynnistetään selvitystilanne. Aluksi kannattaa käydä keskustelua erikseen osapuolen kanssa, jotta aikuinen saa molemmilta tahoilta tietoa. Jos osapuolet ovat yhtä aikaa paikalla, pöydässä on usein merkittäviä jännitteitä ja kiusattu vaikenee tai joutuu kertomaan muunneltua totuutta. Kiusaaja pystyy myös hiljaisesti kiusaamaan ja näin uhkailemaan kiusattua esim. ilmeillä kiusaamistilanteen selvittelytilanteessa. Ensin siis keskustelu erikseen.

Kun asiasta on saatu lisätietoa ja usein molempien tahojen huoltajat ovat tietoisia asiasta, voidaan siirtyä yhteiseen tapaamiseen. Yhteistapaamisesta on tehtävä kaikille osapuolille turvallinen tilanne. Tapaamisessa tehdään myös kiusatulle ja kiusaajalle selväksi, että siitä käynnistyy vahva seuranta loppuuko kiusaaminen. Kiusaajalle tehdään myös selväksi mitkä ovat seuraavat toimenpiteet mikäli kiusaaminen jatkuu. Yhteistyö kotien kanssa on tärkeätä, koska esim. somekiusaaminen jatkuu myös kouluajan ulkopuolella. Vanhemmat vastuutetaan mukaan kiusaamisen loppumisen seurantaan. Tapaamisessa myös sovitaan miten seurantaa toteutetaan ja milloin tavataan uudelleen.

Usein juuri tämä systemaattinen seuranta ja uudelleentapaamiset ovat puutteellisia kouluissa, jolloin kiusaaminen käynnistyy uudelleen.

Huomioi!

”Meillä on joskus ollut perus kasvatustunteja, jolloin asioista kerrotaan, että aina kun näkee kiusaamista niin siihen pitää puuttua yms., muttei ne paljoa auta kun asia ei silloin tunnu todelliselta.”

On kehitelty monenlaisia kiusaamisenvastaisia ohjelmia ja ryhmän hyvinvointia sekä yhteishenkeä kohottavia interventioita. Tässäkin luokassa sellainen oli käytössä koko yläkoulun ajan. Opettajan on syytä huomioida, että myös näiden hyvää tarkoittavien ohjelmien aikana kiusaaja voi toimia. Esimerkiksi kyseisen oppilaan luokassa oli käytössä FRIENDS interventiona luokkatasolla. Kiusattu nuori kertoi sen yhdestä harjoitteesta. Jokaisen oppilaan selkään kiinnitettiin paperi, mihin luokkakaverit kirjoittivat myönteisiä asioita henkilöstä. Myös tässä kohtaa kiusaaja pääsi toimimaan niin, että sekä kiusattu että kiusaaja tiesivät sen olevan kiusaamista, mutta aikuinen ei tiennyt eikä pystynyt puuttumaan. Eli vaikka nämä interventiot varmasti ovat paikallaan ja hyväksi, niitä osa oppilaista myös voi käyttää kiusaamisen jatkumiseen aikuisilta piilossa.

Tukea tarvitsevat oppilaat osaltaan kiusaajina?

Lopuksi haluan vielä sanoa muutaman sanan asiasta mistä saan erityispedagogina paljon kysymyksiä sekä huoltajilta että opettajilta. Onko kiusaaminen tai muu aggressiivinen toiminta hyväksyttyä mikäli oppilaalla on todettu jokin sairaus, oireyhtymä, lääketieteellinen oire tai diagnoosi kuten ADHD. Vastaus on yksinkertainen, EI.

Aikuisen ei tule koskaan hyväksyä aggressiivista toimintaa, toisten (tai itsen) vahingoittamista eikä kiusaamista. Myös nämä oppilaat oppivat uudenlaisia toimintamalleja, kunhan aikuiset asettavat rajoja, pitävät niistä kiinni ja opettavat hyväksyttyä toimintatapaa. Esimerkiksi omalla nuorellani on ADHD, mutta eihän se ole aggressiivisuutta vaan tarkkaamattomuutta, energisyyttä ja impulsiivisuutta. Oma nuoreni on erittäin kohtelias, hyväkäytöksinen eikä ole koskaan kiusannut tai vahingoittanut ketään. Meillä aikuisilla, niin vanhemmilla kuin ammattikasvattajillakin on vastuu myös tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kohdalla opettaa toimintamalli, missä ei kiusata eikä vahingoiteta ketään.

Lopuksi

Toivon, että jokainen koulu ottaa monimuotoisen kiusaamisen yhä tarkempaan seurantaan ja  ylläpitää myös kiusattujen lasten ja nuorten aktiivista seurantaa. Toivon myös jokaisen huoltajan keskustelevan kiusaamisesta ja sen aiheuttamista jopa elämänmittaisista vahingoista oman lapsensa tai nuorensa kanssa, jotta kaikki ymmärtäisimme miten vakavasta asiasta on kyse.

Täältä voit tutustua tässä tekstissä mainitun nuoren tapaukseen tarkemmin hänen oman youtube-videonsa kautta.


Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani