Tietokirjani ADHD:n tukimuodoista kasvatuksessa, koulutuksessa ja työelämässä (Erja Sandberg)

Olen kirjoittanut tietokirjan nimeltä ADHD ja oppimisen tuki – Huomioi yksilölliset tarpeet ja vahvuudet.  PS-kustannus julkaisee kirjan valtakunnallisten opetus- ja kasvatusalan Educa-messujen yhteydessä 26.1.2018 Helsingin messukeskuksessa. Olen myös itse paikalla koko messujen ajan.

Kirjassa tarkastelen aktiivisuuden, tarkkaavuuden sekä toiminnanohjaukseen pulmiin liittyviä, kasvatuksessa, opetuksessa ja ohjauksessa huomioitavia asioita pedagogisessa kontekstissa. Pohjaan tarvittavia toimenpiteitä mm. opetuksenjärjestäjää ja opettajaa ohjaavaan lainsäädäntöön sekä opsiin. Kirjassa on mukana väitöstutkimuksestani sitaatteja sekä myös joitakin omakohtaisia kokemuksia ja näkökulmia aiheesta oman ADHD-vahvuudella varustetun nuoreni myötä.

Kirjani pohjaa myös vahvasti positiiviseen psykologiaan ja siitä sovellettuun positiiviseen pedagogiikkaan. Kantava teema läpi kirjan on oppilaan ja opiskelijan vahvuusperustainen tukeminen, vahvuuksien merkitys kehittyvän lapsen ja nuoren itsetuntoon ja minäkuvaan. Opettajan tai ohjaajan toimet vaikuttavat toki myös oppilaan tai opiskelijan koko loppuelämään.

Kirja pohjaa kaikkeen kokemukseeni, koulutukseeni, tutkimukseeni ja työskentelyyni ADHD-ominaisuuksilla varustettujen henkilöiden kanssa lapsista aikuisiin usealla sektorilla. Näkökulma on siten hyvin moninainen ja ulottuu myös koulun toimijoiden ulkopuolelle esimerkiksi kuntoutukseen ja vanhemmuuteen, perhe-elämään.

Kirja soveltuu kaikille koulutusasteille ja niiden välille 🙂

Kirja koostuu tukitoimien tärkeyden jatkumona kronologisesti lapsuudesta nuoruuteen ja edelleen aikuisuuteen saakka. Kirjassa käsitellään siten erikseen varhaiskasvatusta, perusopetusta, toisen asteen koulusta sisältäen lukiokouluksen ja ammatillisen koulutuksen, korkeakoulutusta ja näissä kaikissa helposti mahdollistettavia tukimuotoja ADHD-ominaisuuksilla varustetuille henkilöille. Kirja ulottuu koulutuksen lisäksi henkilön työelämään saakka ja läpikäyn myös huomioitavia asioita tukea tarvitsevan aikuisen näkökulmasta työtehtävissä.

Kasvun ja koulutuksen vaiheiden lisäksi olen kirjoittanut tärkeistä koulutuksen nivelvaiheista, siirtymistä ja sen merkityksestä opettajan työhön ja oppilaan tai opiskelijan tukitoimiin. Etenkin nivelvaihe perusasteelta toiselle asteelle on väitöstutkimuksenikin mukaan merkittävä taitekohta siihen, hakeutuuko nuori perusopetuksen jälkeisiin toisen asteen opintoihin, ja pystyykö hän käymään opinnot loppuun saakka saaden esimerkiksi ammatin ja työllistyen, vai putoaako nuori opinnoista kesken matkan.

Kirjassa on esitelty myös konkrettinen malli käytettäväksi koulu- ja/tai kuntakohtaisesti perusopetuksen ja toisen asteen nivelvaiheen asianmukaisen siirtymän ja tukitoimien varmistamiseksi.

Kenelle kirja on tarkoitettu?

Kirja soveltuu opetus- ja kasvatusalan nykyisille toimijoille ja alaa opiskeleville henkilöille, niin eri alan opettajille (esimerkiksi lastentarhanopettajat, luokanopettajat, aineenopettajat, erityisopettajat) kuin opetus- ja kasvatusalan ohjaajillekin. Kirjasta on hyötyä myös erilaisille  nuorten valmentajille ja harrastusten ohjaajille. Kirjassa on paljon tietoa ja konkreettisia esimerkkejä myös ADHD-oireisten henkilöiden huoltajille ja muille läheisille. Lisäksi esimerkiksi lastensuojelun, sosiaalitoimen ja nuorten työllistymisen parissa työtä tekevät ammattilaiset saavat kirjasta varmasti paljon lisätietoa työhönsä.

Mistä voit tilata kirjan?

Voit tilata kirjan ennakkotilaajan alennuksella nyt PS-kustannuksen verkkosivuilta osoitteesta https://www.ps-kustannus.fi/6892.html.

Koulutusta kirjan oheen

Kirjan myötä tulen kouluttamaan ja luennoimaan ensi kevään monista erityispedagogiikkaan sekä lasten, nuorten ja aikuisten tukemiseen liittyvistä aihealueista erilaisissa koulutustilaisuuksissa, niin varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, toisen asteen koulutuksen, aikuiskoulutuksen kuin korkeakoulutuksenkin toimijoille sekä lisäksi muille sektoreille.

Puheenvuoroni näkökulma voidaan räätälöidä kohdejoukon mukaan, tietyille opettajille ohjaajille tai valmentajille, kaikille koulutusasteiden toimijoille ja myös huoltajille. Mikäli haluat järjestää omassa oppilaitoksessasi tai kunnan toimijoiden kesken koulutuksen, veso-päivän tms., ota yhteyttä erja.sandberg@helsinki.fi.

Räätälöidään teille sopiva koulutuskokonaisuus esimerkiksi vahvuusperustaisista oppimisen tuen muodoista, ADHD:sta, oppimisvaikeuksien tunnistamisesta, nivelvaiheiden toteuttamisesta, positiivisesta pedagogiikasta tai työhyvinvoinnista.


Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

Tasa-arvoinen inkluusio? (Erja Sandberg)

Viime aikoina on kirjoitettu ja lausuttu monenlaisia asioita inkluusiosta, jopa todettu sen liian usein olevan ”säästöinkluusiota”. Esimerkiksi Turun Sanomat kirjoitti kuntien moninaisista käytännöistä tukea tarvitsevien oppilaiden opiskeluista verraten opetusta yleisopetuksen luokkaan ja kokoaikaisen erityisopetukseen. 

Niin kansainvälinen sopimus, Salamancan julistus, kuin Suomen perusopetuslakikin velvoittaa suosimaan inklusiivista opetusta ts. järjestämään kaikille lapsille ja nuorille tarvittavat tukitoimet yleisopetuksen luokassa, mahdollisuuksien mukaan oppilaan kotiosoitetta lähimmässä koulussa.

On hieno ajatus, että kaikenlaiset oppilaat kävisivät koulua yhdessä samoissa luokissa. Toisaalta se asettaa myös haasteen koulutuksenjärjestäjälle. Jokaisella oppilaalla on lakisääteinen oikeus saada tarvitsemansa tuen muodot myös inklusiivisessa opetuksessa. Koulu ei siis voi supistaa tarjottavista tukitoimista tai mahdollisten aikuisten määrästä (esim. avustajat). Myös opettajan on tällöin osattava tukea kaikenlaisia lapsia ja hallittava erityispedagogisia työmenetelmiä ja asiantuntemusta.

 

Tasa-arvoinen inkluusio?

Inkluusion perusteluna mainitaan usein oppilaiden tasa-arvoisuus. Omassa väitöstutkimuksessani keskittymisen pulmia ja toisaalta merkittäviä aistiherkkyyksiä omaavat oppilaat kuvasivat ja pitivät erityisopetusta poikkeuksetta sopivana opetusryhmänä itselleen. Varsinkin osan kouluajasta isossa yleisopetuksen ryhmässä olleet, ja jossain vaiheessa pienryhmään siirretyt henkilöt kokivat nyt aikuistuneena, että näiden opetusryhmien ero on merkittävä nimenomaan keskittymiskyvyn ja oppimisrauhan kannalta. Erityisopetuksen ryhmää pidettiin poikkeuksetta soveltuvampana, koska siellä opettajalla oli enemmän aikaa ohjeistaa ja tukea koululaista, mahdollisesti avustajaresurssia oli käytettävissä ja myös pienen ryhmäkoon myötä keskittyminen ja oppiminen sujuivat paremmin. Lisäksi erityisopettajan tietotaitoa tukea tarvitsevista oppilaista kiiteltiin ja toisaalta kuvattiin ja ihmeteltiin miksi luokanopettajan koulutukseen ei kuulu erityispedagogisia opintoja perusteita enempää.

Voidaankin perustellusti kysyä onko oppilaalle, joka häiriintyy ison ryhmän hälystä, aistia kuormittavista häiriötekijöistä ja omaa keskittymisen pulmia, tasa-arvoista ”joutua” tai ”päästä” opiskelemaan isossa yleisopetuksen ryhmässä. Hänen tukimuotonsa keskittymisen kannalta voi joissain tapauksissa nimenomaan olla pienempi ryhmä.

 

Painotetusta opetuksesta

Turun sanomien jutussa myös pohdittiin painotettua opetusta ja kyseltiin onko oikein, että tukea tarvitsevat oppilaat saavat hakeutua myös painotetun opetuksen, kuten matematiikkaa, kieliä tai taito- ja taideaineita enemmän sisältävän opetuksen, piiriin. Tuntuu hassulta, että toisaalta tukea tarvitsevat oppilaat tulisi tasa-arvoisuudenkin näkökulmasta ohjata yleisopetuksen ryhmiin, jos he toisaalta eivät saisi hakeutua painotettuun opetukseen. Tasa-arvoisuus taisi unohtua tässä välissä.

Lisäksi on hyvä muistaa, että tukea tarvitseva oppilas ei tarkoita vain oppilasta, jolla on oppimisen pulmia. Oppimisvaikeudet ovat vain yksi näkökulma tukitoimien tarpeeseen ja esimerkiksi tehostettuun tai erityiseen tukeen. Omassa tutkimuksessani oli merkittävästi henkilöitä, jotka olivat erinomaisia kognitiivisilta taidoiltaan ilman oppimisvaikeuksia ja silti he tarvitsivat tukitoimia muihin osa-alueisiin koulupäivän aikana. He kuvasivat olevansa parhaimmillaan – ja keskittymisen pulmien olevan vähimmillään – tilanteessa, jossa saivat sisäisen motivaationsa ohjaamana opiskella itselle kiinnostavia oppiaineita, niitä samoja oppiaineita, joita painotetuilla luokilla painotetaan.

Lopuksi

Itselläni on tutkimukseni ja erityisopettajan käytännön työn ohella vanhemman kosketuspintaa myös aiheeseen. Minulla on nuori, joka on käynyt koko peruskoulunsa erityisen tuen oppilaana noin kympin keskiarvolla. Hän oli yläkoulun ajan painotetussa opetuksessa, mihin haettiin erikseen pääsykokeilla. Nuoreni suoriutui koko kaupungin parhaimpana oppilaana pääsykokeessa täysillä pisteillä. Nuori ponnisti painotetun opetuksen kautta myös lukioon, jolla on erityistehtävä luonnontieteiden saralla – ja pärjää siellä edelleen kiitettävästi. Tällä nuorella on kaikki samat mahdollisuudet opiskella haluamaansa alalle ja koulutustasolle kuin kaikilla muillakin nuorilla, vaikka hän on ollut erityistä tukea tarvinnut peruskoululainen. Hänelle on annettu tasa-arvoinen mahdollisuus opiskella ja se tuottaa nyt hedelmää – jatkossa koko yhteiskunnan hyväksi.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Johtamisen kolme kovaa ja yksinkertaista kysymystä (Erja Sandberg)

Tällä kertaa päästän poikkeuksellisesti ääneen johtajan ja johtajia sekä monenlaisia esimiehiä valmentavan Ira Langen. Hän kertoo miten organisaatiota, kuten isoa oppilaitosta, tulisi johtaa. Ole hyvä Ira 🙂

Millaista johtamista tarvitaan?

Johtaminen on taito- ja kyvykkyyskysymys. Haluatko palvella ja auttaa ihmisiä ottamaan käyttöön omia voimavarojaan? Haluatko auttaa ihmisiä kehittämään omaa ajatteluaan ja vastuunottamisen taitoa? Oletko johtaja, joka kilvoittelee siinä, miten nostat ihmisiä siiville ja vahvistat heidän kyvykkyyttään ja vahvuuksiaan?

Johtaminen on myös persoonakysymys. Sanotaan, että jokainen johtaa persoonallaan ja omalla tyylillään. Kyllä ja juuri siksi persoona on työkalu, jota pitää terottaa ja kehittää. Johtamistaitoja voi kehittää, omaa persoonaansa voi ja pitää kehittää. Jokaisen johtajan velvollisuus on altistaa itsensä kasvulle – sen pitäisi olla ehdoton minimivaatimus, jotta voi toisia ihmisiä johtaa.

Johtamisen kolme tärkeätä taitoaluetta

Pysähdyn tässä tarkastelemaan johtamisen kolmea konkreettista taitoaluetta, jotka hallitessaan johtaja vääjäämättä vie asioita organisaatiossaan hienosti maaliin ja synnyttää samalla sitoutuneen ja päämäärähakuisen tiimin.

Minkälaisia tunnusmerkkejä tuloksekkaassa ja arvokkaassa johtamisessa tulisi olla? Johtamisen parhaat käytänteet (Work of Leaders) antaa erinomaiset suuntaviivat arvoa ja tulosta lisäävälle johtamiselle. Näillä kriteereillä johtamista pitäisi myös rohkaistua mittaamaan.

Johtaja, luotko visiota rohkeasti?

Visiossa on kysymys sellaista kuvitellusta tulevaisuuden tilasta, jossa yhdessä luodaan jotakin ainutlaatuisen arvokasta toisten hyväksi. Miksi me olemme olemassa ja mitä me olemme yhdessä tekemässä? Mikä on tarkoituksemme?

Lähestyykö johtaja visiota avoimesti ja rohkeasti? Synnyttääkö hän keskustelua visiosta ja kykeneekö johtaja pilkkomaan organisaation ison vision oman tiiminsä ja lopulta yksilötason mielekkääksi visioksi? Visio on se komponentti, joka ohjaa tavoitteiden määrittelemistä ja yhdistää ihmiset saman asian taakse.

Johtaja, saatko ihmiset sitoutumaan?

Sitoutumisessa on kysymys jatkuvasta dynaamisesta vuorovaikutusprosessista. Me ihmiset haluamme ja kaipaamme sitoutua, mutta meillä on oltava jotakin mihin sitoutua. Meidän on myös saatava puhua ja ilmaista eriävätkin ajatuksemme visiosta. Vasta, tultuamme kuulluksi, voimme kiinnittyä, sitoutua ja myös innostua visiosta. Sitoutumista syntyy siellä, missä ihmiset kokevat tekevänsä lisäarvoa tuottavaa ja siis jotakin mielekästä. Sitoutumista syntyy myös kun ihmiset saavat kysyä ja ilmaista huoliaan ilman minkäänlaista sosiaalista tai psykologista tai muuta rangaistuksen pelkoa. Minkälaista vuorovaikuttamista sitoutumisen synnyttäminen johtajalta edellyttää? Miten selkeää on johtajan viestiminen ja miten hän synnyttää vuoropuhelua erilaisista näkemyksistä? Onko johtaja vastaanottavainen erilaisille ajatuksille ja miten hän ilmaisee, että on itse innostunut ja sitoutunut?

Johtaja, varmistatko ja johdatko toteutusta?

Yksinkertaisimmillaan toteutuksessa on kysymys vision muuttamisesta toiminnaksi. Jos visiossa annetaan lupaus jostakin mitä tavoitellaan, niin toteutus on tuon lupauksen lunastamista yhdessä. Onnistuneen johtamisen tuloksena syntyy kollektiivista saavutuksen tunnetta. Millä tavalla tekemisen tahtia määritellään ja johdetaan? Entä miten tekemistä suunnitellaan ja analysoidaan? Johdetaanko palautteen antamista, tartutaanko ongelmiin ja annetaanko ihmisille aidosti kiitosta?

Miten sinä johtajana mittaat onnistumistasi ja miten lisäät osaamistasi ja kasvuasi näillä johtamistaitojen ydinalueilla?

 

Tämä kirjoitus oli ensimmäinen osa johtamisen taitoja. Ira jatkaa vielä ensi viikolla blogissani peloista johtamisessa ja luottamuksen rakentamisen esteinä organisaatiossa. Teksti julkaistaan 29.9.2017.

kirjoittajalta:

Ira Lange

CEO
Johtamiseen, yksilö- ja tiimi- sekä ryhmätyöskentelyyn erikoistunut ammatticoach,
valmentaja ja puhuja sekä yrittäjä.

Voit lukea minusta ja tekemisestäni lisää www.qmotion.fi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

Onko pedagogisella osaamisella enää mitään merkitystä ammatillisessa oppilaitoksessa? (Erja Sandberg)

Opettajan korvaaminen ohjaajalla? Ikävä kyllä. HYRIA-koulutus, Hyvinkään ja Riihimäen alueella toimiva ammatillinen oppilaitos irtisanoi 11 opettajaa ja palkkasi heidän tilalleen 15 ohjaajaa.

OAJ tyrmää opettajien korvaamisen ohjaajilla. OAJ:n kannanoton mukaan tämä tarkoittaa sitä, että kyseisen oppilaitoksen opiskelijat saavat lähes 420 tuntia vähemmän opettajan antamaa opetusta viikossa. Vuositasolla vähennys on jo 16 000 tuntia. Myös koulutuskeskus Salpaus Lahden seudulla on OAJ:n tietojen mukaan tehnyt samankaltaisen ratkaisun.

Tämä antaa ikävän ja huolestuttavan signaalin siitä, että pedagogista koulutusta ja opettajan osaamista ei enää arvosteta ammatillisessa koulutuksessa. Irtisanotuille HYRIAn opettajille tarjottiin ammatillisen ohjaajan paikkaa puolta pienemmällä palkalla. Yksikään opettajista ei siirtynyt ohjaajan tehtäviin. En ihmettele, jokainen koulutustaan ja osaamistaan arvostava opettaja ei siirry ohjaajaksi. En siirtyisi minäkään.

Kuinka ohjaajat osaavat pedagogiikkaa?

Samaan aikaan meillä on ammatillisessa koulutuksessa yhä enemmän erilaisia ja monenlaisia mittavia tukitoimia tarvitsevia nuoria sekä aikuisia. Koulutustakuun myötä ammatillisissa oppilaitoksissa on lähes avoimet ovet eli kaikki hakijat tulee ottaa opiskelijoiksi. Pitäisikö heidän myös saada tarvittava opetus tukitoimien kerta, jotta he valmistuvat osaajiksi, ammattialansa laadukkaiksi edustajiksi? Minusta pitäisi, ehdottomasti. Se on osa opiskelijan oikeusturvaa. Kun nyt on jo havaittu opiskelija-aineksen muutos, minkä takia pedagogisen osaamisen vahvistamisen sijaan heikennetään opettajavetoista opiskelua siirtymällä ohjaajiin?

Aleksis Salusjärvi on kiertänyt ammattioppilaitoksia kuluneen vuoden ja kirjoittaa ammattioppilaitosten vaarallisesta ihmiskokeesta opiskelijoiden kustannuksella. Aleksis toteaa: ”Vanhalla opettajakaartilla on siksi jo valmiiksi entistä haastavampi työ, jota pitäisi tukea paremmin. Nyt sen sijaan vähennetään tunteja ja oppilaat pakotetaan itsenäiseen työskentelyyn.” Olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä. Nyt olisi aika vahvistaa opettajien ammattitaitoa, antaa tukea ja konkreettisia työvälineitä toimia yhä haasteellisempien ja moninaisempien opiskelijoiden kanssa.

Kauppiaitten kauppaoppilaitos Mercurian rehtori Tiina Immonen kirjoitti muutama päivä sitten seuraavasti: ”Valitettavasti Opintopolun kautta valituksi tuli myös opiskelijoita, joilla on haasteita suoriutua ammatillisista opinnoista. Osalla on elämänhallintataidoissa oppimista, osalla terveydellisiä ongelmia ja joillakin on opiskelun kannalta puutteellinen suomen kielen taito. Suuressa ryhmässä opettajan aika menee siihen, että hän selostaa useita kertoja, miten koneelle kirjaudutaan, kun osa opiskelijoista ei kerta kaikkiaan ymmärrä.” Hän jatkaa seuraavasti: ”Jos opiskelija on käynyt erityisopetuksessa koko peruskoulun, miten hän voisi olla valmis suorittamaan toisen asteen tutkinnon kriteereiden mukaisesti, kun pohjatiedot puuttuvat?”. Juuri näin. Meillä on huomattavan paljon nuoria, jotka ovat käyneet peruskoulunsa osa-aikaisessa tai kokoaikaisessa erityisopetuksessa, tehostetulla tai erityisellä tuella.

Ohjaajat eivät hallitse eikä heiltä myöskään vaadita pedagogiikan osaamista, joka on oleellista opetettaessa ammattiin. Ohjaamalla kaikki eivät todellakaan opi. Siihen tarvitaan monenlaisia pedagogisia ratkaisuja. Jokaisena oppituntina, jokaisena koulupäivänä.

Peruskouluun ja lukioon sama pedagogisen osaamisen alasajo?

Leikitelläänpä ajatuksella, että myös peruskoulun tai lukion opettajia korvattaisiin ohjaajilla. Näin säästettäisiin puolet palkkakustannuksissa. Eikö olisi hienoa? No minusta ei todellakaan (mutta minä olenkin opettaja ja erityispedagogiikan asiantuntija).

Säästöjen kustannuksella tunnutaan tekevän mitä kummallisempia ratkaisuja ammatillisissa oppilaitoksissa. Missä on laatu? Laadukas opetus? Hyvinvointivaltion laadukas elinkeinoelämä?

Mikäli opettajan korvaaminen ohjaajalla onnistuu ammatillisissakin opinnoissa, kai se sopii ja hyväksytään myös peruskoulussa, lukiossa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa? Näin voisimme vähentää myös korkeakoulutusta, opettajankoulutusta, mikäli opettajan ammattia ja osaamista ei enää arvosteta ja se nähdään voitavan osittain korvata toisen asteen ohjaajan tutkinnolla. Ammatillinen koulutus antaa huolestuttavaa esimerkkiä aiheeseen.

Epäilen, että sama toimintatapa ei menisi läpi peruskoulussa tai lukiossa. Peruskoulu PISA-tuloksineen ja uudistuksineen tuntuu olevan erityisessä suojeluksessa. Lukiolaisten osaamisesta taas lukiot kilpailevat yo-rankinglistoillaan. Mutta entä amis? Ei väliä? Kaikki opiskelijat valmistuvat osaamisestaan tai osaamattomuudestaan huolimatta, koska vain raha merkitsee, laadukas opetus ei. Hämmästelen.

Ohjaajan koulutuksen tutkintovaatimukset ovat aivan erilaiset kuin opettajan. Ohjaajan koulutus on toisen asteen koulutusta, opettajan korkeakoulutusta. Kyllä, koulutuksellakin on väliä. Lisäksi ohjaajan koulutukseen ei kuulu pedagogista pätevyyttä saati erityispedagogista osaamista. Kerta toisensa jälkeen pohdin itse ja käyn keskusteluja monien ammatillisten opettajien kanssa eikö amiksen opiskelijoilla todellakaan ole väliä? Näen itse joka päivä eron toisen poikani opiskellessa lukiossa ja toisen amiksessa. Toisella on kirjat, toisella ei. Toisella on kokeita, toisella ei. Toisella on vapaapäiviä, toisella ei. Ovatko he samalla viivalla jatko-opintoihin toisen asteen opintojensa jälkeen? Eivät.

On kummallista, että koulutuksen järjestäjän taholta kategorisoidaan nuoria saamaan eritasoista opetusta. Lukiossa on täydet päivät ja yliopistokoulutuksen saanut pedagoginen opetushenkilöstö. Ammatillisissa oppilaitoksissa taas ei näytä olevan juurikaan väliä käydäänkö koulua tunti päivässä tai pari päivää viikossa. Itsenäisiä opintoja, etäopintoja ja työpaikoille siirrettävää vastuuta lisätään kokoajan, Nyt vielä vaihdetaan opettajia ohjaajiksi. Tasa-arvoista? Ikävä kyllä meillä on jatkossa ammatillisesta koulutuksesta valmistuneita aikuisia, jotka eivät osaa ammattiaan.

Mitä sanovat työssäoppimispaikkojen ohjaajat ja johtajat?

Minuun ovat ottaneet yhteyttä usean työnantajayritykset, jotka ovat vuosia, jopa vuosikymmeniä ohjanneet ammattiin opiskeluun kuuluvaa työssäoppimista. He ovat nyreissään siitä, ettei heiltä ole kysytty onko heillä resursseja ohjata näitä opiskelijoita yhä enemmän ja yhä vähemmillä pohjatiedoilla. Osa on ilmoittanut, ettei ota enää työssäoppijoita oppimaan ammattia. Monessa keskustelussa he ovat todenneet osaamisen ja sitä kautta työn laadun heikentyneen. Opiskelijat voivat olla motivoituneita ammattiin, mutta pohjatietoja ei ole. Lisäksi nuorilla voi olla suuria elämänhallinnan pulmia, joihin työpaikat eivät ehdi ohjauksessaan puuttua.

OAJ:n kannanotossa puheenjohtaja Luukkainen toteaa: ”Elinkeinoelämän on lähdettävä mukaan vaatimaan ja valvomaan koulutuksen laatua. Laadukas koulutus on toimivan elinkeinoelämän peruskivi. OAJ ei jää toimettomana katsomaan kehityssuuntaa, jossa ammatillinen osaaminen romahtaa, ammattitaitoisilta opettajilta viedään työ ja siirretään selvästi opettajalle kuuluvia tehtäviä muille ammattiryhmille, Luukkainen varoittaa.” Juuri näin!

Aleksis Salusjärvi toteaa: ”Vaativiin ammatteihin, kuten hoitoalalle, on siksi lähivuosina valmistumassa ihmisiä, jotka eivät ole saaneet asianmukaista opetusta työhönsä. Julkista terveydenhuoltoa ollaan valtion toimesta rapauttamassa ruohonjuuritasolla. Vastuu tästä kehityksestä on nuorilla itsellään, käynnissä on ihmiskoe jossa koulut pakotetaan luopumaan tärkeimmästä tehtävästään, opetuksesta.”

Terveys- ja hyvinvointiaiheisiin erikoistunut toimittaja Paula Tiessalo on myös ottanut kantaa rapautuvaan toisen asteen koulutukseen: Nuoren tulisi etsiä työharjoittelupaikka, jossa ammatti pitäisi oppia, koska koulutunteja on vähennetty. Ammattikoulussa voi olla päiviä, jolloin lähiopetusta on tunti tai ei lainkaan. Nuori jätetään tuuliajolle.” Kyllä!

Miten ministeriö reagoi osaamisen alasajoon?

Opetus- ja kulttuuriministeriö käsittelee parhaillaan ammatillisten oppilaitosten järjestämislupien uusimista. Tällöin se arvioi, onko oppilaitoksilla edellytyksiä järjestää koulutusta.

Oaj:n puheenjohtaja Olli Luukkainen toteaa kannanotossaan: ”On selvää, ettei kaikilla koulutuksenjärjestäjillä enää leikkausten jälkeen ole taloudellisia eikä toiminnallisia edellytyksiä järjestää ammatillista koulutusta 1.1.2018 voimaan tulevan lain edellyttämällä tavalla. siihen varaa kun näin edelleen ajetaan suomalaista koulutusjärjestelmää alas.”

Täytyy vain toivoa, että OKM puuttuisi myös kyseenalaisiin keinoihin toteuttaa opetusta. OKM:n kanta nuoria  eriarvoistavaan toisen asteen koulutusjärjestelmään kiinnostaa myös.

Lopuksi

Kuka kysyisi ammatillisen oppilaitoksen nuorilta mitä he ajattelevat tästä kaikesta? Lapsia pitää kuulla, yhtälailla nuoria pitää kuulla. Osa nuorista on vielä lapsenkengissä ammatilliseen oppilaitokseen tullessaan. Onko koulutuksen järjestäjät kuulleet opiskelijoitaan? Entä opettajiaan?

Kun olin itse lehtorina ammatillisessa oppilaitoksessa, opiskelijat hämmästelivät tyhjiä lukujärjestyksiä eli monia vapaita koulupäiviä ja myös sitä, että opettajavetoinen opetus korvattiin osaksi itsenäisellä työskentelyllä, johon moni nuori ei kyennyt. Ne olivat opiskelijoille vapaatunteja. Alta löydät yhden koulutuskokemuksen tukea tarvitsevalta opiskelijalta.

Täältä löydät aiemman kirjoitukseni ammatillisen koulutuksen kolmasti keskeyttäneeltä opiskelijalta.

Löydät aiempia blogitekstejäni ammatillisesta koulutuksesta myös esimerkiksi täältä ja täältä.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Suurin haaste ammatillisessa koulutuksessa? (Erja Sandberg)

Kysyin ammatillisen koulutuksen tämänhetkistä suurinta haastetta tai kehttämisen kohdetta erilaisissa verkostoissani. Kysymykseeni vastasivat niin ammatillisen koulutuksen eri tehtävissä toimivaa henkilöstöä, nykyisiä ja entisiä opiskelijoita kuin opiskelijoiden huoltajiakin. Tässä kirjoituksessa läpikäyn vastauksia kysymykseeni.

Leikkausten merkitys opettajiin, opiskelijoihin ja tuntiresurssointiin

Usea henkilö oli huolissaan ammatillisen koulutuksen rahoituksesta ja sen vaikutuksesta nuorille tarjottavaan opetukseen. Ymmärrämmekö vastuumme nuorten kouluttautumisesta? Ammatilliseen koulutukseen kohdistuu valtavat leikkaukset. Tänä vuonna ammatillisesta koulutuksesta leikataan 190 miljoonaa euroa ja opetus vähenee 10-15 prosenttia. Monilla aloilla se merkitsee sitä, että opetustuntimäärä tippuu alle kahteenkymmeneen viikossa. Osa opetuksesta on ollut itsenäistä työskentelyä tähänkin saakka, jatkossa vielä enemmän. Opiskelijat tulevat monilla aloilla olemaan työssä tuplamäärän viikkotunteja (37-40h). Jo nyt ammatillisen toisen asteen opiskelijoilla on täysin opetuksesta vapaita päiviä. Onko oikea signaali oppilaitokselta tarjota ammattiin opetusta vain puolet tulevasta työajasta?

Toisekseen leikkaukset kohdistuvat tuntiresurssoinnin lisäksi opettajiin. OAJ:n mukaan jo 648 ammatillisen toisen asteen opettajaa on irtisanottu. Sen lisäksi opettajia on osa-aikaistettu ja siirretty eläkkeelle. Määräaikaisten opettajien työsuhteita on myös päätetty. Mikäli opettajia ei ole riittävästi, ei opetusresurssiakaan voi olla riittävästi. Onko tässä mitään järkeä?

Onko opetusta riittävästi oppimiseen nähden – myös tukea tarvitsevilla opiskelijoilla?

Vastauksissa oltiin huolissaan myös liian vähäisistä lähiopetustunneista suhteessa ammattitaitovaatimuksiin ja esimerkiksi ammattiosaamisen näytön kriteereihin. Kuinka opiskelijat saavuttavat nämä kriteerit, jos opetusta ei ole riittävästi? Vai saavutetaanko niitä, päästääkö osa näyttöjä ohjaavista/vastaanottavista opettajista “armosta” läpi vaikkei opiskelija täytä kriteerejä. Nyt jo kuuluu opettajakunnasta tämänkaltaista viestiä.

Osa ammattiopinnoista ja edelleen myös näytön kriteereistä on teoriatiedon hallintaa. Useat vastaajat ovat huolissaan saavatko opiskelijat riittävästi ohjausta ja teoriaopintoja ennen kuin opiskelijat lähetetään kentälle harjoitteluun ja näyttöön. Kuka varmistaa tämän opetuksen ja saumattoman ohjauksen riittävyyden?

Opiskelijat oppivat eri tahtiin ja erilaisilla opetusmäärillä. Tämä aiheuttaa epätasa-arvoa opiskelijoiden välillä. Toinen opiskelija oppii kerrasta tai pystyy itse opettelemaan asiat esimerkiksi materiaaleista. Toinen tarvitsee viisi kertaa asian opettamisen ja senkin jälkeen hyvin vahvan ohjauksen käytäntöön. Koulutustakuun myötä peruskoulusta tulee paljon erityisen tuen piirissä olevia nuoria ammatilliseen koulutukseen. Käytännössä kaikki halukkaat pääsevät toisen asteen koulutukseen aiemmasta osaamistasosta tai tuen tarpeesta huolimatta. Siten on erityisen tärkeätä, että erilaisia tukitoimia ja erityispedagogista osaamista tulee olla riittävästi tarjolla tavallisissa ammattioppilaitoksissa, kaikissa ammatillisissa koulutuksissa.

Meillä on myös opiskelijoita, joiden suomen kielen taso ei mahdollista itsenäisesti materiaalista asioiden opettelua. Meillä on myös taitavia opiskelijoita, jotka tarvitsisivat ammatillisessa koulutuksessa lisähaasteita ja ns. ylöspäin eriyttämistä, vaativampia projekteja ym. Onko myös heidän huomioitu koulutuksessa? Taitotason kirjo jo yhden opetusryhmän sisällä on suuri ja ne kaikki tulee huomioida niin perusopetuksessa kuin ammatillisessa koulutuksessakin.

Kielitaidon varmistaminen ammattiin opiskeluun

Vastauksissa oltiin myös huolissaan maahanmuuttajataustaisten (myös toisen polveen maahanmuuttajien) suomen kielen tasosta. Tästä olen saanut jo aiemmin runsaasti yhteydenottoja opettajilta. Meillä on ilmeisesti tiettyjä tahoja (esimerkiksi eräs aikuislukio pääkaupunkiseudulla, jossa maahanmuuttajien kielitaitoa määritellään), jotka kirjoittavat joillekin opiskelijoille todistuksia suomen kielen osaamisesta. Puskaradio tuntuu kertovan mistä kannattaa hakea kyseinen todistus – jopa osaamatta kieltä. Kyseisellä todistuksella vältetään nuorten koulutuksissa kielitestaukset.

Opiskelijan kielitaso on välillä kuitenkin hyvin erilainen kuin todistuksessa lukee. Olen keskutellut aiheesta pitkään maahanmuuttajien kielitestauksia tehneen ammattilaisen kanssa. Hän kertoi jo heidän ammattikuntansa sisällä olevan erimielisyyksiä kenelle ja millä perusteella kielitaitotodistus kirjoitetaan. Joku jopa kirjoittaa sen ”sopivalla” euromäärällä. Olettaisi kielitaitokriteerien olevan yhdenmukaiset ja ammattikunnan noudattavan niitä. Omassa opetuksessanikin oli aikuislukion kielitodistuksella tullut maahanmuuttajaopiskelija, joka ei sen enempää ymmärtänyt kuin osannut tuottaakaan suomen kieltä. Sama palaute tuli sekä työssäoppimispaikasta että opettajilta. Mitään ei kuitenkaan voitu tehdä, koska opiskelijalla oli todistus, että osaa suomen kielen. On todellinen karhunpalvelus opiskelijalle kirjoittaa katteettomia suomen kielen osaamistodistuksia!

Mielestäni myös nuorten koulutuksiin tulisi saada vastaavat kielitestit kuin aikuiskoulutuksissa edellytetään maahanmuuttajataustaisille suomalaisille. Opiskelijan suomen kielen taso on oltava sellainen, että se mahdollistaa ammattiin opiskelun, arkikielen lisäksi esimerkiksi ammattialan sanasto tulee ymmärtää. A-taso ei millään riitä. Opettajien lisäksi työpaikkaajaohjaajien työ on todella vaikeata, mikäli opiskelija ei ymmärrä työpaikalla puhuttua ja kirjoitettua kieltä ja osaa tuottaa sitä myös itse.

Laatua halvalla?

Vastauksissa todettiin myös haasteena olevan laadukkaan koulutuksen tuottaminen mahdollisimman halvalla. Kuinka tämä käytännössä toteutetaan? Itsenäisenä opiskeluna? Työpaikkojen ohjauksella? Useissa vastauksissa oltiin sitä mieltä, että työpaikoille sälytetään liikaa opetusvastuuta jo nyt – saati sitten jatkossa. Onhan otettu huomioon, että meillä on paljon peruskoulussa erityisopetuksen piirissä olleita opiskelijoita, jotka eivät pysty omatoimisesti opiskelemaan. He tarvitsevat opettajan.

Onko työpaikoilta kysytty työpaikkaohjaajien osaamista, halukkuutta ja resursseja ohjata ilmaiseksi opiskelijoita, jotka tarvitsevat esimerkiksi oppimisvaikeuksien takia erityispedagogisia opetus-, ohjaus- ja toimintamalleja? Pelkkä puheella ohjaaminen työhön ei usein riitä. Opiskelijoilla on oikeus laadukkaaseen opetukseen. Erityispedagogiset opetusmenetelmät ja tukimuodot ovat tukea tarvitsevan opiskelijan oikeus – myös työssäoppimisessa.

Jatko-opintokelpoisuus

Vastaajat ovat myös huolissaan opiskelijoiden jatko-opiskelukelpoisuudesta korkeakouluopintoihin. Yhteisten aineiden opetuksen tuntimäärät ovat jopa puolittautuneet. Yhteistä ainetta voi olla vain 14 tuntia lukuvuodessa. Jatko-opintokelpoisuuteen kuuluvia asioita ei ehditä käymään läpi ja näin tavoitteita yhteisissä aineissa ei voi saavuttaa. Tähän toki linkittyy peruskoulussa opittu pohjatieto oppiaineesta. Monella se on heikko.

Oman poikani ammatillisen koulutuksen ryhmänohjaaja kertoi ensimmäisessä vanhempainillassa, ettei koulu esimerkiksi pysty tarjoamaan riittävästi ruotsinopetusta, jotta opiskelijat oppisivat tarvittavat asiat. Varsinkin jos peruskoulusta tullaan heikoilla ruotsin pohjatiedoilla, on mahdotonta saada taitotaso, jolla jatko-opintokelpoisuuden tavoitteet ja edelleen korkeakouluopinnot mahdollistuisivat ja esimerkiksi ns. virkamiesruotsin taitotaso saavutettaisiin. Ammatillisen koulutuksen ryhmänohjaajan ohjeistus olikin meille huoltajille laittaa nuori kansalaisopistoon/työväenopistoon iltaopetukseen maksullisille ruotsin kielen kursseille.

Onko tämä todellakin perheiden tehtävä? Myös tämä eriarvoistaa perheitä. Kaikilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia kustantaa nuorelle maksullisia yhteisten aineiden kuten ruotsin kielikurssia ilta-aikaan. Jos toisen asteen tulee tuottaa jatko-opintokelpoisuus, sen tulee myös opettaa yhteisiä aineita siten, että tiedot opitaan jatko-opintoja varten pohjatiedot huomioiden.

Nuorten elämänhallinnan ongelmat ja oppimisen pulmat

Useissa vastauksissa otettiin esille, että meillä on joukko nuoria, jotka eivät pärjää tai pysy tavallisen ammatillisen koulutuksen “vauhdissa”, mutteivat he pääse myöskään erityisammattioppilaitokseen, jotka valitsevat opiskelijansa. Ikäänkuin näiden tahojen väliltä puuttuu yksi oppilaitosmalli tai ainakin tukien resurssimuoto. Tästä olen saanut myös yläkoulujen opoilta reilusti palautetta. Monesti näillä opiskelijoilla on mittavia elämänhallinnan ongelmia ja toiminnanohjauksen pulmia mahdollisten oppimisvaikeuksien lisäksi. Kotoakäsin he eivät ehkä saa tukea tai haluavat jo pärjätä itse, mutteivat silti pärjää. Millä turvaamme heidän toisen asteen opintonsa?

Toki kaikissa ammattioppilaitoksissa pitäisi olla mittava repertuaari yksilöllisiä tukitoimia ja erilaisia opintopolkujen mahdollistamista, mutta ilmeisesti käytännössä se ei kaikissa oppilaitoksissa toimi kuten pitäisi. Ns. Valma-opinnoissa saa olla vain vuoden ajan ja opiskelija, jolla on suuria toiminnanohjauksen pulmia ei pysty omatoimisesti opiskelemaan ammattiin valma-vuoden jälkeenkään. Itselläni on myös tästä kokemusta. Erityistä tukea tarvitseva nuori koki tukitoimet liian vähäisiksi tavallisessa ammattioppilaitoksessa, mutta samaan aikaan erityisammattilaitos ei hyväksynyt häntä opiskelijakseen. Tämän seurauksena tukea tarvitseva nuori keskeytti koulun. Tässäkään tapauksessa tavallisella ammattioppilaitoksella eikä erityisammattioppilaitoksella ollut mitään vastuuta opiskelijasta. Toimialan koulutuspäällikkö voivotteli, mutta se ei tilanteessa auttanut mitään. 16-vuotias tukea tarvitseva nuori jätettiin putoamaan koulutusjärjestelmästämme.

Ammatillisilla opettajilla ja resursseista päättävällä johdolla on erityispedagogista tietotaitoa liian vähän. Myös ammattioppilaitosten erityisopettajaresurssit ovat alakanttiin tämänhetkisiin tukea tarvitsevien opiskelijoiden määrään nähden (n. 30%). Moni nuori on käynyt peruskoulunsa erityisopettajan johdolla pienemmässä ryhmässä mittavin tukitoimin. Ammatillisessa koulutuksessa ei ole mahdollisuuksia samaan. Nuoret keskeyttävät koulutuksensa tukitoimien puuttuessa. He eivät itse osaa vaatia tukitoimia, se on opettajien ja oppilaitosten johdon resurssoitava.

Meidän tulisi puuttua näiden opiskelijoiden tilanteeseen jo ennen poissaoloja koulusta tai mahdollista koulupudokkuutta. Nuorisotyötä ja erityisnuoristyötä tuleekin vahvistaa jokaiseen ammatilliseen oppilaitokseen, jotta ns. riskiryhmässä olevat opiskelijat saadaan tuen piiriin heti koulutuksen alkaessa.

Vammaisten opiskelijoiden oikeus opiskella ammattiin ja työskennellä ammatissa

Vastaajien joukossa oltiin myös huolissaan vaikeimmin vammaisten opiskelijoiden koulutuksesta erityisammattioppilaitoksissa. Aloituspaikkoja koettiin olevan aivan liian vähän ja nämä oppilaitokset saavat itse valita opiskelijansa. Näin ollen osa peruskoulun päättäneistä nuorista ohjataan suoraan toimintakeskuksiin ilman toisen asteen koulutusmahdollisuutta. Vammaisten opiskelijoiden ammatillinen koulutus ei valmista useinkaan työelämään, vaikka osa-aikaiseen työhön olisi kykyä. Myöskään näiden opiskelijoiden jatko-opintokelpoisuus ei toteudu. Monet esimerkiksi vaikean autisminkirjon opiskelijoista päätyvät edelleen toimintakeskuksiin töihin ammattialan työn sijaan.

Vahvuusajattelu osana ammatillista koulutusta

Tukea tarvitsevien opiskelijoiden vahvuudet toivottiin nähtävät huomattavasti paremmin kuin tällä hetkellä. Osa koki negatiivisen “leiman” olevan opiskelijalla, joka tarvitsee erilaisia opetusjärjestelyjä ja paljon tukiresurssia. Vahvuusperustaista opetusta tai omien vahvuuksien tunnistamista ja sitä kautta nuoren itsetunnon vahvistamista ei yleisesti ammatillisessa koulutuksessa hyödynnetä tai edes tunneta. Vahvuuspedagogiikka loistaa monesti poissaolollaan.

Lopuksi

Alkuperäinen ajatukseni oli saada vastauksista suurin haaste ammatillisessa koulutuksessa. Kuten huomaamme huomioitavia asioita – haasteita – on monia. Opettajat ovat hyvin huolissaan omasta työstään ja laajemminkin suomalaisesta ammattiosaamisesta myös tulevaisuudessa.

Toivottavasti ammatillisen koulutuksen reformin asetusluonnoksen ollessa lausuntokierroksella edelläolevat asiat on huomioitu ja oikeasti pohditaan konkreettisella tasolla mihin ammatillista koulutusta ja suomalaista ammattiosaamista ollaan viemässä.

Olen tarvittaessa valmis antamaan oman erityispedagogisen osaamiseni näihin neuvotteluihin.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani