Yes We Can! (LUKE-verkoston blogi)

Mikael Al-Zuhairin näkemys
modernin työelämän vaatimuksista
Saimme tasan kaksi vuotta sitten varsin merkittävän apurahan Opetushallitukselta ja
Lempäälän kunnalta innovatiivisten oppimisympäristöjen kehittämiseksi. Ideana tämän vuoden loppuun kestävässä #työelämähankkeessamme oli lukiolaisten työelämätietojen ja -taitojen vahvistaminen. Korostimme hankehakemuksessa konkreettisen tekemisen merkitystä pulpetissa istumisen lisäksi. Nyt, hankkeen loppusuoran häämöttäessä, on hyvä tarkastella mitä olemme saaneet aikaan.
 

MOTI KADOKSISSA?

Lukio on yleissivistystä jakava oppilaitos. Pääasiallinen tehtävämme on siis vahvistaa nuorten ymmärrystä ympärillä olevasta maailmasta. Yleissivistyksen hankkiminen on pitkä prosessi. Tuota prosessia ohjaa ajatus siitä, että opitulla tiedolla pitää olla jotakin muutakin käyttöä kuin menestys Trivial Pursuitissa. Toisaalta motivaatio voi olla alhainen, jos ei tule onnistumisen kokemuksia, eikä opettajilla ja muillakaan lähellä olevilla ei oikein tunnu olevan aikaa pysähtyä omalle kohdalle. Peruskouluun verrattuna lukio-opiskelu edellyttääkin opiskelijalta oma-aloitteisuutta ja itseohjautuvuutta, jota ei kaikilta löydy.

Moni opiskelija kertoo, että historia on heidän lempiaineensa. Oppitunnit ovat sopivan kevyt keidashetki muutoin raskaan ja puuduttavan opiskelupäivän lomassa. ”Mutta mitä hyötyä historian opinnoilla on?” he kysyvät. Selitän, miten tämä hetki, tämän hetken polttavat kysymykset ja onnen hetket, ovat seurausta menneisyyden tapahtumista ja valinnoista. Ja miten olennaista on ymmärtää asemamme ketjun yhtenä lenkkinä. Silti monen on vaikea hahmottaa, millaisia vinkkejä historia tarjoaa oman aikamme ongelmiin. Monelle historian opiskelu on vain tahroja paperilla. Historiallinen ymmärrys on katoava luonnonvara, koska tuon taidon oppiminen on työlästä.


Toisen oppiaineeni yhteiskuntaopin keskeiseksi tavoitteeksi opetussuunnitelma asettaa muun muassa aktiivisen kansalaisuuden vahvistamisen. Demokratian näkökulmasta Suomi on upea maa! Meillä on sanan- ja mielipiteenvapaus ja vaaleilla valitut päättäjämme pyrkivät parhaan kykynsä mukaan oikeasti ratkaisemaan maamme ja maailmankin keskeisiä ongelmia. Ongelmallista kyllä, moni näistä ongelmista on poliitikkojen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Ja jos päättäjämmekin ovat kyvyttömiä ratkaisemaan ongelmia, mitä mahdollisuuksia meillä tavallisilla kansalaisilla on?

Ensimmäisen sukupolven #RyhmänJohtajat

 

Ensimmäisen vuoden opetus?

Kun lähdimme käynnistämään #työelämähanketta syksyllä 2015, mielessämme olivat sellaiset ajatukset kuin piilolahjakkuuden esilletuominen, motivointi, aktivointi ja mahdollisimman konkreettinen tekeminen. Teimme yhden virheen: roolitimme prosessit väärin. Syyslukukauden 2015 aikana me vetovastuussa olevat opettajat yritimme omin voimin saada asioita käyntiin, varsin huonolla menestyksellä. Vuoden 2015 lopulla vastuu siirtyi #RyhmänJohtajiksi nimetylle noin kymmenhenkiselle opiskelijaryhmälle, joka pisti töpinäksi. Heidän järjestämiensä tempauksien ja mallin ansiosta opiskelijoitten keskuuteen virisi ajatus siitä, että yhdessä saamme aikaan vaikka mitä ja että erilaisten tempauksien järjestäminen on tärkeää ja jopa kivaa.

Syyslukukauden toinen iso asia oli, että saimme hankkeemme #työelämäkummeiksi todellisia asiantuntijoita. Kummien kuten kansanedustaja Lauri Ihalaisen, työelämätutkija Anu Järvensivun, some-ekspertti Pauliina Mäkelän, sarjayrittäjä Ismo Paanasen, Pirkanmaan Nuorkauppakamarin Tuuli Lamminmäen ja kunnanjohtaja Heidi Rämön ansiosta meille muodostui monipuolinen kuva siitä millaisten lainalaisuuksien mukaan moderni työelämä toimii ja millaista osaamista se tekijöiltä edellyttää, mutta toisaalta myös millaista osaamisvajautta meillä Suomessa on. 


Opiskelijamme tekivät suuren määrän työelämähaastatteluja, joissa tärkeimmäksi yhteiseksi nimittäjäksi eri aloilla ja eri tehtävissä toimivien ihmisten osalta muodostui, kuinka ollakaan, ajatus siitä, että työllä PITÄÄ olla MERKITYSTÄ. Kukaan haastatelluista ei korostanut palkan merkitystä. Itse asiassa osa haastatelluista oli vaihtanut alaa hyväpalkkaisesta työstä huonommin palkattuun, mutta totesi motivaatiotasonsa olevan nyt huipputasolla juuri siitä syystä, että nyt he saavat auttaa ihmisiä. Moni käytti myös toimenkuvaansa kuvatessaan termiä ”maailman parantaminen”.


Play Hard Work Harder!

Nämä asiat repussamme lähdimme tähän vuoteen. Ensimmäisen #RyhmänJohtaja -porukan valmistautuessa kirjoituksiin ykkösvuosikurssin #RJ-ryhmän suositusten perusteella koottu uusi johtaja-sukupolvi otti viestikapulan. Kävimme syksyn alussa tapaamassa jälleen kerran hankkeen suojelija Lauri Ihalaista. Nuorisotakuun takkuamisesta harmistunut Ihalainen patisti meitä tarttumaan nuorten syrjäytymisehkäisytyöhön. Syventyessämme asiaan kokemusasiantuntija opo-Katja Luodon kanssa tuli varsin selväksi, että motivaatio kadotetaan yläkouluiässä. Mitä siis lukiomme voi tehdä yläkouluikäisten motivaation parantamiseksi? Kypsyi ajatus toiminnallisen työelämäpäivän järjestämisestä kaikille lähiseudun 8-luokkalaisille. Tämä ikäluokka on jossain määrin väliinputoajan asemassa. Kaseilla ei ollut ollut moneen vuoteen mitään muuta koulun ulkopuolista työelämätietoisuuden lähdettä kuin lyhyt tet-jakso. Toisaalta työ ja ammatit kuuluvat kasien OPS:iin, joten tällainen konkreettinen toiminta olisi omiaan syventämään ymmärrystä ja ohjaamaan nuoria mieluiselle polulle tai alalle.

Tapahtumaa järjestämistä varten koottiin noin kolmenkymmenen lukiolaisen organisaatio. Heidän lisäkseen mukaan tuli toinen mokoma upeita tyyppejä paikallisesta yrittäjäyhdistyksestä, Lempäälän Kehitys ry:stä, ammattioppilaitos Tredusta ja opettajia ja oppilaita lähikouluista Hakkarista, Sääksjärveltä ja Vesilahdelta. Yleiskokouksessa oli mukana lähes 70 tapahtumajärjestäjää. Ryhmä oli organisoitu kolmeen ryhmään: johtoryhmään, jonka tehtävä oli luoda tapahtuman aikataulu, kuljetukset ja muut käytännön ”speksit”, toisen ryhmän tehtävänä oli toiminnallisten rastien suunnittelu, kolmas ryhmä mietti tapahtuman oppilaitosyhteistyötä ja jatkoa. Jokaisen ryhmän johdossa oli joku #RJ-pari. 


Nuoret nimesivät tapahtuman Play Hard Work Harderiksi. Tapahtumapaikaksi valikoitui Hakkarin liikuntahalli ja ajankohdaksi marraskuun 3. Tapahtumaa suunnitelleen yleiskokouksen jälkitunnelman puki sanoiksi yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Ismo Paananen todeten: ”Tästä tulee kaaos, mutta toivottavasti positiivinen kaaos. Otetaan tämä oppimiskokemuksena. Jos saamme autettua yhtä kasiluokkalaista, voimme olla tyytyväisiä.”


Yleiskokouksen väellä on tapaamisen jälkeenkin hymy herkässä!

PHWH-päivä on muutoin ansiokkaasti raportoitu Lempäälän lukion vuosikertomuksessa, mutta sanottakoon tässä, että kun tilaisuuden päätteeksi kerättiin palautetta tapahtumaan osallistuneilta kaseilta, arvosanaksi muodostui noin 8½. Tapahtuma koettiin hyödylliseksi ja moni mainitsi saaneensa motivaatiota. Ainoaksi yleisempi kritiikin aihe oli ilmoittautuminen, joka osoittautui ennakoitua vaikeammaksi toteuttaa sähköisesti. 

Järjestelyorganisaatio oli myös todella onnellinen ja tyytyväinen siitä, että hommasta selvittiin kuivin jaloin. Tapahtuman järjestäminen vahvisti järjestelyorganisaatiossa mukana olleiden käsitystä itsestään ja vahvisti yhteenkuuluvuuden tunnetta joukkueemme sisällä. Se avasi myös vahvisti yhteyttämme lähiseudun toimijoihin. Yhteistyö Lelun tulevan asuinkumppani Tredun kanssa oli sikäli merkittävä, että löysimme oppilaitoksia yhdistävän toimintakentän ja ensimmäisen kokemuksen yhteistyön käytännön hyödyistä.

Goodwill!

 

Lukuvuoden aikana hankkeessa on ollut koko ajan käynnissä monta eri pohjavirettä. Yhteisenä nimittäjänä on ollut ajatus siitä, että me kykenemme olemaan hyödyksi lähiympäristöllemme. Konkreettinen osoitus tästä saatiin jo lukuvuoden alussa, kun keväällä 2016 #RyhmänJohtaja-porukka päätti lukion opiskelijakunnan hallituksen kanssa kerätä syksyn taksvärkkipäivänä varoja tansanialaisen turvakodin hyväksi. Tämä ns. Kimbilio-hanke on paikallisen NMKY:n pitkäaikainen projekti. Hankkeen puuhamiehet Matti Vehviläinen ja Mikko Vesamäki ottivat tietysti iloiten osaa käytännön järjestelyihin. Suunnitteluorganisaation ideana oli yhdistää työelämähanke ja Kimbilio siten, että lukiolaiset oikeasti etsisivät itselleen työpaikan ja hankkisivat siinäkin mielessä samalla työkokemusta.

 

Nämä kahdeksan nuorta pääsivät Technopolikseen hommiin

Lopulta noin puolet lelulaisista oli jossain kodin ulkopuolella töissä. Kimbiliolle saatiin kerättyä varoja hieman yli 2000 euroa. Sen lisäksi Leluun syntyi oma Kimbilio-ryhmä, jonka vetäjäksi tuli uskonnon ja psykologian opettaja Sari Haavisto ja jäseniksi noin kymmenkunta lähinnä ykkösen opiskelijaa. Kimbilio-ryhmän toiminta-ajatukseksi on lukuvuoden aikana hahmottunut hyväntekeväisyysnäkökulman esilläpitäminen ja yhteydenpito paikallisseurakunnan kehitysyhteistyöväen kanssa.

Run Forrest!

Marraskuussa paikallisen yleisurheiluseuran LeKi Yleisurheilun aktiivit Markku Ruonavaara ja Timo Reunanen ottivat meihin yhteyttä ja kysyivät halukkuuttamme tulla järjestämään perinteisiä Koululiikuntaliiton SM-maastojuoksukisoja. Kisapäivään (23.5.) oli tuossa vaiheessa vielä matkaa, mutta myynti- ja markkinointityö piti aloittaa varhain, koska aikaisemmin kisat oli järjestetty Vierumäellä ja pieni kysymysmerkki oli, saadaanko väkeä tulemaan Lahden seudulta Lempäälään. Ohessa Eerika Reunasen tekemä kisajuliste.

Kun samaan aikaan oli käynnissä PHWH-päivän järjestelyt, kokosimme Lelun #MediaTiimi´stä iskuryhmän joka pääsi syksyn aikana haastattelemaan todella mielenkiintoisia ihmisiä. Näitä henkilöitä olivat muun muassa Lauri Ihalainen, valtakunnan ykköstapahtumajärjestäjä Elisa Hakanen, Liikuntaparkki-yrityksen perustaja Minna Rajamäki, vloggaajakuuluisuus Herbalisti, sekä Tappara-legenda Pekka Saravo. Puheenaiheina olivat muun muassa yläkouluaikainen motivaatio ja omat uravalinnat. Jokaiselta kysyttiin myös ohjeita ja neuvoja yläkouluikäisille. Toinen iskuryhmä teki myös maastojuoksukisoihin liittyen pientä promokiertuetta lähiseudun alakouluissa. 


Maastojuoksukisat onnistuivat lopulta erinomaisen hyvin. Kisoihin osallistui 367 juoksijaa ja tunnelma kisapäivänä oli kerrassaan erinomainen. Lelulaisia toimi kisapäivänä monissa eri tehtävissä, kuten ajanotossa, kuvauksessa, kisakansliassa, ruokailujärjestelyissä ja järjestyksenvalvonnassa, sekä palkintojenjaossa. Virallisten kisasivujen tekemisessäkin lelulaisilla oli näppinsä pelissä.


#Lelu105

Ensimmäisenä hankevuonna toteutettu #Lelu114 –päivä toimi mallina uudelle interaktiiviselle työelämäpäivälle, jonka nimeksi tuli #Lelu105. Organisaatioryhmäksi muodostui kolmen osaavan ja kokeneen kakkosen porukka. Ville Saarnio, Iivi Hakkarainen ja Tanja Lähdekorpi on kolmikko, jonka voi jo sanoa olevan ”kovissa liemissä keitetty”. Heidän avukseen työelämäpäivän järjestelyihin tuli jo suunnittelujen alkuvaiheessa yhteisöpedagogian opintojaan päättelevä Hanna Järvensivu.

#Lelu114 –päivän oppina oli, että päivästä pitäisi tulla vieläkin toiminnallisempi. Siksi järjestelyissäkin otettiin heti huomioon sellaiset ammatit, joita olisi helpompi esitellä ”elävästi”. 


Ammattien kirjo oli lopulta runsas. Palolaitoksen miehet esittelivät välineistöään, työelämävalmentaja kehittelemäänsä opintomateriaalia, TV-kuvaaja antoi vinkkejä siitä, miten saada harrastuksesta ammatti, valokuvaaja järjesti kuvauskilpailun, fysioterapeutin kanssa käytiin läpi ryhmäläisten asentoja, puolustusvoimien rastilla esiteltiin lentäjän varusteita (kuvassa Viljami Sokura vaikuttaa tyytyväiseltä) ja niin edelleen.


Tapahtumajärjestelyt sujuivat rutiinilla ja palautteen keskiarvo kohosi jopa PHWH-päivän 8½:sta. Omasta näkökulmastani huomionarvoista oli, että tapahtumassa allekirjoittaneen panos oli todella pieni. Lopulta noin kaksikymmenpäiseksi kasvanut opiskelijaryhmä Hannalla vahvistettuna kykeni toimimaan erittäin oma-aloitteisesti ja tiesi jo mahdolliset sudenkuopat ja onnistui ne hienosti välttämään. Pientä stressiä aiheutti järjestelyjen loppuvaiheen kiire, mutta jos kaikki menisi putkeen, vaarana voisi olla liiallinen hyvänolontunne.


Minne maailma on menossa?

USA:n presidentinvaalit oli teema, joka kiinnosti todella monia lukiolaisia. Presidenttiehdokas Donald Trumpin ehdokkuus ja suosion kasvaminen, sekä lopulta valinta maan seuraavaksi presidentiksi herätti huolen siitä, mihin maailma on menossa. Syntyi idea siitä, että mitäpä, jos järjestäisimme ajan hermoilla olevan tapahtuman, jossa keskittyisimme Trumpin valintaan ja sen seurausvaikutuksiin.

Tapahtumaa lähti järjestämään historian ja yhteiskuntaopin opettaja Johanna Järän ja itseni lisäksi lähinnä kymmenhenkinen kakkosista koostunut ryhmä. Ajankohdaksi valikoitui Trumpin virkaanastujaispäivä tammikuun 20. Asiantuntijavieraiksi lukiolle saimme The Ulkopolitist -lehden toimituspäällikkö Matti Pesun ja Tampereen yliopiston Rauhan ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI:n emeritustutkija Unto Vesan. Tilaisuutta varten teimme etukäteisnauhoituksen, jossa haastattelimme europarlamentaarikko Petri Sarvamaata, sekä pääkallopaikalla New Yorkissa asuvaa Pöyhösen pariskuntaa.


Tilaisuus onnistui erinomaisesti. Asiantuntijoiden vastaukset taustoittivat tapahtunutta ja toisaalta rauhoittelivat yleisöä sen suhteen, että ei kukaan, ei edes USA:n presidentti, voi yksin sanella maailman suuntaa. Erikseen täytyy nostaa esille tilaisuutta juontaneiden Tuuli Lounelan ja Silja Piispasen luonteva esiintyminen.


Muutoinkin lukiomme oli tuttuun tyyliin ajan hermolla. Lähikollegani Johanna Järän johdolla lukiolaiset olivat paikallislehti Lempäälän-Vesilahden Sanomien ja Pirkan Opiston kanssa järjestämässä kuntavaalipanelia. Toinen erikoisempi tapahtuma oli Politiikan Tori, joka onnistui tuomaan poliittiset puolueet uudella tavalla lähelle nuoria.


Earth Week- Pienet arkiset teot ratkaisevat

Syyslukukauden lopulla allekirjoittaneella oli jo sellainen tunne, että kuinkahan jaksan maaliin asti. Marraskuussa oli jo päästy suunnitelmissa siihen vaiheeseen, että tiedossa oli kaikki edellä kuvattu, eli Lelun työelämäpäivä, maastojuoksukisat, sekä Kimbilio-projekti, jota tosin seurasin lähinnä sivusilmällä. Rehtori Erkki Hytösen ja kollegoiden kanssa käydyissä keskusteluissa oli kuitenkin useasti sivuttu sitä, että tulevan Virta Kampuksen (Lelu + Tredu) keskeisenä ajatuksena piti olla kestävä kehitys ja ylipäätään ekologisten näkökulmien vahva näkyminen. 


Ekolauantain iloista järjestelyryhmää Ideaparkin Keskusaukion lavalla


Ekologianäkökulma oli ollut vahvasti esillä jo #työelämähankkeen alkuvaiheista lähtien, koska olimme hankekollega Mika Setälän johdolla lähteneet mukaan ilmastonmuutosta tutkivaan Globe-verkostoon. Sen merkiksi lukiorakennuksen kattoa koristi oma sääntutkimusasema. Mika Setälä oli myös saanut virallisen Globe-koulutuksen, kuten myös kemianopemme Eero Jalonen. Mika kävi lukuvuoden aikana keskusteluja yliopistojen kanssa tutkimuslautasta ja sen tutkimusantureista. Tavoitteenamme on uittaa syksyllä Ahtialanjärveen oma tutkimuslautta.


Marras-joulukuussa löytyi idea Lelun omasta ympäristöprojektista. Alkujaan projektin piti keskittyä vain liikenteeseen, mutta lopulta hanke paisui huimiin mittoihin. Hanketta lähti alkuvaiheessa toteuttamaan kolme lahjakasta ykkösen tyttöä Anette Länsipuro, Ella Majaus ja Laura Virtanen, sekä kakkosen Tiina Kurkioja. Laura jäi alkuvaiheessa pois ja ryhmään tulivat mukaan Tiia Marjamäki ja Claudia Altmart. Projektikoordinaattoriksi tuli työtäpelkäämätön kuvisope Eeva Gullstén ja hänen tuekseen opinto-ohjaaja Katja Luoto. 


Projektiryhmän nimeksi muodostui Earth Week. Tavoitteena oli toteuttaa ilmastoviikko, jonka aikana jaettaisiin informaatiota ruokavalion, kemikaalien, liikkumisen ja vaatteiden ympäristövaikutuksista. Halusimme myös jakaa konkreettisia vinkkejä, joiden avulla kukin meistä kykenisi elämään ekologisemmin. Projekti haluttiin tehdä mahdollisimman näkyväksi. Siksi päätettiin panostaa omiin nettisivuihin. Onneksemme Lelun siviilipalvelusmies Juha-Matti Jerosella on osaamista ja motivaatiota, joten sivuista tuli aivan upeat! Ne ovat edelleen nähtävissä www.earthweek.fi –osoitteessa.


Earth Week -projektista muodostui huimin kokemus omalla työurallani! Järjestelyorganisaatio jaksoi tehdä kovalla pieteetillä töitä alusta loppuun ja sai aikaan tapahtuman, jonka tulen muistamaan varmaan koko ikäni. Mukaan tuli heti alkuvaiheessa muun muassa WWF Suomi, Martat, Pirkanmaan Luonnonsuojeluyhdistys, sekä lukuisa joukko ekologiselta pohjalta toimivia yrittäjiä, kuten Globe Hope, Secco ja Mummola. Asiantuntijaksi projektiin lähti mukaan Oras Tynkkynen.


Projekti polkaistiin virallisesti käyntiin 7.4. lukiomme auditoriossa #EWstartti-tilaisuudessa, jossa Oras Tynkkynen vastaili Juhani Larikan ja Alisa Väisäsen vetämässä keskustelutilaisuudessa kipeisiinkin ilmastonmuutosta ja ympäristömme tilaa koskeviin kysymyksiin. Oraksen viesti vahvisti omaakin ajatustamme siitä, että meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa ympäristömme tilaan. Nyt on vain ryhdyttävä tuumasta toimeen.


EWstarttia seuranneena lauantaina pääsimme jakamaan Oraksen ajatuksia Ideaparkin Keskusaukiolle. #Ekolauantai –tilaisuus kokosi ison joukon edellä mainittuja toimijoita mukaan. Opiskelijoista tapahtumaa oli järjestämässä noin 30 opiskelijaamme mitä moninaisimmissa tehtävissä. Oli malleina ekologisessa muotinäytöksessä, tenttijöinä kuntavaaliehdokkaita linnunpönttöpaneelissa, organisoimassa yhteistyökumppaneiden myyntipöytiä ja muita tiloja, vastaamassa tapahtuman teknisestä toteutuksesta ja erilaisissa myynti- ja markkinointitehtävissä.


Earth Weekin viesti oli merkittävä. Me kykenemme tekemään asioita ympäristömme hyväksi. Tekojen ei tarvitse olla suuria. Pienet arkiset valinnat auttavat asiaa jo merkittävästi. Toisaalta kukaan ei kykene aikaansaamaan muutosta yksin. Tarvitsemme muutokseen voimiemme yhdistämistä. Yhdessä tehty muutos myös sitouttaa aivan eri tavalla.


Yhteenveto vuodesta

Tuntuu ihan uskomattomalta, että kaikki tämä on saatu aikaan normaalin koulutyön ohella! En osaa sanoa, miten paljon kaikki tehty on vaikuttanut opiskelijoiden akateemiseen menestykseen, mutta todella moni projekteissa mukana ollut, on kertonut tempausten lisänneen ja vahvistaneen omaa opiskelumotivaatiota ja minäkuvaa. Moni on myös sanonut saaneensa projekteista vastapainoa arkiselle aherrukselle.

Yhteensä järjestelyorganisaatioissa on ollut isossa tai pienessä roolissa arviolta noin sata lukiolaistamme eli noin joka kolmas opiskelija. Jokainen lukiomme ihminen on päässyt osalliseksi toimintamme hedelmistä. Vaikka muutama opiskelija on ollut mukana monessa, kuorma ei ole kaatanut yhtäkään juhtaa. 


Olemme pyrkineet kaikessa tekemisessä toimimaan modernin työelämän keskeisten periaatteiden mukaisesti. Projektit on yritetty suunnitella tarkkaan. Olemme yrittäneet asettaa selkeitä tavoitteita ja jakaa roolit ja suunnitella aikataulut mahdollisimman selvästi. Silti kovaakaan työtä tehneet opiskelijamme eivät ole päässeet tienaamaan tiliä tekemisistään (lukuvuoden päätteeksi aktiivisimmalle tusinalle annettuja stipendejä lukuun ottamatta). Kurssimerkinnät ja tunne siitä, että on ollut tekemässä jotakin merkittävää, on riittänyt motivoimaan nuoret. 


Vuoden aikana toteutettu niin monipuolisia projekteja, että niiden joukosta on ollut mahdollista löytää ”oma”. Erilaiset tempaukset ovat antaneet monipuolista kokemusta tapahtumajärjestämisestä, mutta nuorten ryhmätyötaidot ja henkilökohtainen vastuunottokyky on merkittävästi parantunut. Moni projekteihin osallistunut on itsekin yllättynyt siitä, mitä on tullut tehneeksi! Moderni työelämä korostaa verkostoitumisen merkitystä. Solmituilla suhteilla saattaa olla yllättäviä seurausvaikutuksia monen nuoren elämässä. 


Täytyy myös muistaa, että projektit ovat lähteneet käyntiin opiskelijoiden innostuksen pohjalta. Vetovastuuseen ei ole valittu opintomenestyksen vaan innokkuuden mukaan. Vastuurooleihin on valikoitunut paljon sellaisia nuoria, jotka eivät ole akateemisesti laudatur-tasoa, mutta jotka ovat projekteissa päässeet käyttämään normilukioarjessa piiloon jäävää lahjakkuuttaan. 


Erityisen mieleenpainuvia ovat olleet sellaiset hetket, jolloin vanhemmat ovat tulleet kiittämään oman lapsensa vastuuttamisesta. Mieleen on jäänyt esimerkiksi Ekolauantai-tapahtuma Ideaparkissa. Päivän aikana kolme vanhempaa ja yksi isovanhempi tuli luokseni ihmettelemään sitä, että oma jälkikasvu on kyennyt selviämään kunnialla jostakin haastavasta tehtävästä. Siinä yksi kimmoke viedä tapahtumia kaiken kansan nähtäville vaikka Ideaparkkiin Keskusaukiolle ruuhka-aikana!


Henkilökohtaisesti saan olla kiitollinen siitä, että niin moni opekollega on lähtenyt viemään Lelu-laivaamme uusille vesille. Rehtori ja koko kunnan väki on auliisti tarjonnut apua ja huolehtinut myös jaksamisestani. Olen jaksanut vetää hanketta, koska ympärilläni on ollut upeita tyyppejä jakamassa vastuuta ja, tarpeen vaatiessa, torpannut hulluimpia ideoita. Omana roolinani on ollut prosessien käynnistäminen ja verkostoituminen, sekä rekrytointiprosessi.  On ollut äärimmäisen inspiroivaa ja opettavaista toimia oman opeviitekehyksen ulkopuolella. 

Hankekoordinaattori on hyytyä loppusuoralle

SM-maastojuoksukisoissa


Minulta on tultu kysymään sitä, miten olen onnistunut saamaan porukat lähtemään projekteihin. Tässä on auttanut kolme asiaa. Projektit ovat usein saaneet alkunsa nuorten kanssa käydyistä keskusteluista. Nuoret ovat siis olleet itse tempausten liikkeellepaneva voima. Omasta valmennustaustasta on ollut hyötyä siinä, että olen osannut kysyä sopivia tyyppejä sopiviin tehtäviin. Kolmas tekijä on se, että ensimmäisen sukupolven #RJ:t loivat sellaisen mielikuvan, että projekteihin lähteminen on ikään kuin ”ylennys”, josta kaikki eivät pääse osalliseksi.


Jos viimeisen kahden vuoden jakson tiivistää pähkinänkuoreen, voidaan retostelematta sanoa, että olemme kyenneet uudistamaan lukiomme toimintakulttuuria. Meille on kertynyt rutkasti monipuolista kokemusta erilaisten projektien toteuttamisesta ja tahtoa viedä ne maaliin saakka. Ensi vuoden osalta suunnitelmamme ovat jo varsin pitkällä ja vastuu tulee jakaantumaan entistäkin useamman hartioille. 


Vasemmalta oikealle: LYSY ry:n puheenjohtaja
Tapani Länsirinne, tiedotuksesta vastannut
Ella Virtanen, Jamo, Eeva G ja ”Juhis” Jeronen

Lukuvuoden päätteeksi vietimme juhlahetkiä. Suomen Luonnonsuojeluliiton Lempäälän paikallisyhdistys (LYSY ry) palkitsi Earth Week -projektimme vuoden ympäristötekona. Projektia vetänyt Eeva Gullstén sai ansioistaan henkilökohtaisen tunnustuksen.


Jarmo Lehtinen
Historian ja yhteiskuntaopin opettaja

#työelämä -hankekoordinaattori
Lempäälän lukio, LeLu

Mihin ammatillista koulutusta viedään? (Erja Sandberg)

Eilen 16-vuotias nuorukaiseni oli mukanani Helsingissä. Minä tein töitä ja poika kierteli urheilukauppoja, kävimme yhdessä lounaalla. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta koulupäivänä, eikä varmasti viimeinen. Poikani olisi varmasti halunnut olla koulussa. Opetusta vaan ei ollut.

Poikani aloitti viime syksynä toisen asteen ammatilliset opinnot. Hän on erittäin tunnollinen opiskelija, ei ainuttakaan poissaolopäivää koulusta tai työssäoppimisjaksolta, josta sai myös kiitettävän arvioinnin. Motivaatiota siis valitsemalleen koulutukselle ja edelleen työtehtäville on. Jos vain sitä opiskelua tarjottaisiin jokaisena koulupäivänä.

Opiskelijan työjärjestys vanhemman ja koulutuksen asiantuntijan näkökulmasta?

Onneksi voin vanhempana seurata poikani koulunkäyntiä ja työjärjestystä wilmasta. Eiliselle koulupäivälle oli merkitty koulutuksenjärjestäjän toimesta poikani työjärjestykseen vain ruokailu. Tämän viikon perjantain kohdalla pojan lukujärjestyksessä lukee VAPAA, ensi viikon maanantaina pelkkä ruokailu, samoin ensi viikon torstaina ja perjantaina. Olen vanhempana ja myös koulutuksen asiantuntijana erittäin huolissani. Meillä on nuoret, jotka haluavat opiskella valitsemaansa ammattiin. He ovat peruskoulussa oppineet, että koulua käydään jokaisena koulupäivänä. Koulusta tulee myös läksyjä ja siellä on kokeita. Myös projektityöskentely on tuttua. Nyt kun he siirtyvät ammatilliselle toiselle asteelle, samaisille nuorille ei kuitenkaan järjestetä jokaisena koulupäivänä opetusta, ei edes itsenäistä sellaista, eikä tehtäviä.

Millaisen toimintamallin ammatillisesta koulutuksesta ja edelleen ammattiin valmistumisesta, työelämästä haluamme antaa näille nuorille? Haluammeko oikeasti ammattiin valmistuvia nuoria, jotka eivät ole saaneet perustietoja alastaan, mutta tutkintotodistus annetaan? En voi uskoa. Oma etiikkani ei sellaista kestäisi opettajana. Viime lukuvuonna kun olin itse ammattioppilaitoksen lehtorina, opiskelijat kysyivät minulta epäuskoisena miksi joinain koulupäivinä ei ole oppitunteja. He toki olettivat, että koulussa opiskellaan kunnes kesäloma alkaa. Fiksut nuoret.

Entä tilanne koulutuksen järjestäjän näkökulmasta?

Viime viikkoina olen saanut paljon yhteydenottoja sekä ammattioppilaitoksissa toimivilta eri alojen opettajilta, muulta henkilökunnalta että työssäoppimisjaksoja mahdollistavien työelämän edustajien tahoilta. Sanoma on molemmilla tahoilla yhteinen. Nuorille lisää opetusta, lisää pohjatietoa valitsemalleen ammattialalle. Nyt ollaan menossa alamäessä. Suunta tulisi nopeasti kääntää ja lisätä resursseja. Ohjaus ei ole sama kuin opetus ja ohjausta ei voi sysätä työelämän harteille.

Molemmilla tahoilla myös ihmetellään kuka kantaa vastuun siitä, että meiltä valmistuu nyt nuoria tällä opetusmäärällä ja taitotasolla ammattiin. Nuoret voisivat olla erinomaisia työtehtävissä, jos heidät vain opetettaisiin siihen. Itseoppimiseen kun kaikki nuoret eivät pysty ja mikäli lukujärjestyksessä on merkittynä koulun puolesta vain ruokailu, ei edes itsenäistä työskentelyä ja ohjausta ole koulutuksen järjestäjän puolelta suunniteltu.

Työnantajan näkökulma

Monella työpaikalla on kiirettä ja henkilöstövähennyksiä. Siellä ei ehditä opettamaan alusta pitäen ml. teoreettista perustaa käytännön työn rinnalle. Työelämän edustajat myös ovat sitä mieltä, että teoriaperusteet tulee opettaa oppilaitoksessa. Minulle on kerrottu viime aikoina tapauksia esimerkiksi ensihoidon opiskelijasta, jolla ei ollut tarvittavia pohjatietoja ambulanssissa työskentelyyn, sähköalan opiskelijasta, joka ei tuntenut peruskytkentöjä ja aiheutti merkittäviä vaaratilanteita työssäoppimisjaksolla sekä itselleen että muille työntekijöille, parturi-kampaajaopiskelijasta, joka ei tiennyt miten päin saksia pidetään kädessä ja hitsariopiskelijasta, jolla ei ollut pohjatietoja hitsauksesta.

Nuoria on turha moittia asiasta. He varmasti osaisivat nämäkin asiat paremmin, jos olisi resursseja ja nimenomaan lähitunteja opettaa heitä riittävästi ammattiin. He eivät voi osata, jos heitä ei opeteta. Meillä on myös ammatillisissa oppilaitoksissa arviolta 20-25% nuoria, joilla on oman toiminnan ohjauksen pulmia. He eivät pysty omatoimisesti harjoittelemaan tai etänä opiskelemaan. He tarvitsevat tiivistä ohjausta ja ”kädestäpitäen” opettamista myös koulutuksenjärjestäjän taholta. Etäopetus tai itsenäinen työskentely on heille sama kuin vapaapäivä. Näitä tunteja on turha laskea mukaan annettuun ohjaukseen tai opetukseen.

Omat kokemukset ammatillisesta koulutuksesta opiskelijana

Olen itse opiskellut aikanani kaksi toisen asteen ammatillista tutkintoa, SOTE-alalta ja ICT-alalta – ennen akateemisia opintojani ja työuraani. Muistan hyvin yo-pohjalla nämä kahden vuoden ammatilliset koulutukset. Päivät olivat aivan täynnä ammattiin liittyviä oppitunteja, teoriaa ja käytäntöä. Yleensä lukujärjestyksessä oli opetusta klo 8/9 – 15/16. Näiden lisäksi tuli kotitehtäviä ja tentteihin lukemista sekä projekteja vapaa-ajalle. Työssäoppimisjaksolla olin myös esim. talvilomalla. Opiskelu oli hyvin intensiivistä, mutta myös hyvin palkitsevaa. Opin alat hyvin ja työllistyin heti valmistuttuani. Kun nyt pohdin kokemuksiani opettajana toisen asteen koulutuksesta ja vanhempana näen poikani työjärjestystä, en voi kuin ihmetellä. Missä on perusteet tähän alasajoon? Emmekö tarvitse enää laadukkaita ammattilaisia, jotka saavat olla ylpeitä ammattitaidostaan?

Säästöt lukiokoulutuksessa?

Meillä kuuluu toiseen asteeseen myös lukiokoulutus. En ole kuullut siellä olevista vapaapäivistä, kirjattomista ja kokeettomista kursseista, ”hällä väliä” –meiningistä. Enemmänkin lukiokoulutuksessa on taas hehkutettu ylioppilasjuhlien kynnyksellä sitä, missä lukiossa saatiin enten laudatureita opiskelijoille. Mikä lukio on ranking-listan ykkönen tänä vuonna? Lukiosta lähdetään pääsääntöisesti jatko-opiskelemaan. Ammattikoulutuksesta lähdetään työelämään. Pohdin myös sitä miksi siis lukiokoulutusta tarjotaan lähituntien määrällä mitattuna enemmän kun se ei valmista ammattiin? Lukiokoulutukseen ei kohdistu samanlaisia miljoonien leikkauksia ja tuntikehyksen supistuksia kuin ammatillisen toisen asteen koulutukseen. Tasa-arvoista nuoriamme kohtaan?

Tasa-arvoa toisella asteella nuorille?

Itselläni on kaksi teini-ikäistä nuorta miestä. Toinen valitsi viime vuonna ammattikoulutuksen, toinen on nyt hakeutunut yhteen maan johtavista lukioista oppimistulosten perusteella. Molemmat pojat ovat minulle toki yhtä tärkeitä. Haluan molemmille mielekkään opiskelun toisella asteella, haluan heille jokaisena koulupäivänä laadukasta opetusta, mikä edelleen lisää motivaatiota poikien valitsemilleen aloille. Haluan nuorilleni työllistymisen opintojensa jälkeen. Näinhän me kaikki vanhemmat haluamme. Ikävä kyllä minulla on nyt jo tämän lukuvuoden perusteella ajatuksia, ettei tasa-arvo poikieni koulutusten välillä tule toteutumaan. Olen erittäin huolissani mihin ammatillista koulutusta nyt viedään. Kuka sitä vie? Millä ammattitaidolla? Olen keskustellut hyvin laajasti asiasta. Oppilaitoksissa työskentelevät opettajat, koulutuspäälliköt ja rehtorit levittelevät käsiään, eivät voi kuulemma vaikuttaa. 16-vuotiaat nuoretkaan eivät voi omaan opetusmääräänsä vaikuttaa. Kuka siis voi, kuka siunaa tämän järjestelmän kouluttomine päivineen?

Lopuksi

Jos tuntiresursseja ei saada lisättyä, eikä arvon päättäjämme ymmärrä missä jamassa ammatillinen koulutus alkaa olla, tehdään edes jotain. Muutetaan kolmen vuoden ammatillinen peruskoulutus kaksivuotiseksi koulutukseksi, jolloin koulua on viitenä päivänä viikossa 8 tuntia kerrallaan. Tarjotaan nuorille laadukasta opetusta ja ammattitaitoa – niin teoriaa kuin käytäntöäkin ja päästetään nuoret tämän jälkeen työelämään veronmaksajaksi kustantamaan osaltaan koulutusjärjestelmäämme. Tämä nykyinen koulutuksen tarjoajan opettama ”lorvailu” opetuksettomine koulupäivineen ei edistä millään tapaa nuorten ammattiosaamista eikä myöskään työllistymistä. Se vaikuttaa myös nuoren motivaatioon ja psyykeeseen.

Kuka uskaltaa tehdä ensimmäisen kokeilun?

Olen kirjoittanut aiemmin vastauksen Ammattikoululaisen äidille sekä ammattikoulutuksen nurkkaan ajamisesta.

Olen myös koonnut ammatilliseen koulutukseen pedagogisten tukitoimien paketin.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg

kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani