Pulssi-webinaarit käynnistyvät (Pulssi – sykettä lukioarviointiin)

Pulssi-hanke käynnistää 1,5 vuotta jatkuvan webinaarisarjan, jonka aikana tutustutaan opiskelijoiden näkökulmasta lukion arviointikulttuuriin. Pääpaino on oppimisen aikaisessa arvioinnissa, sillä sen toteuttamisessa on paljon kokeillen kehitettävää ja tutkimuksista käytäntöön sovellettavaa.

Opiskelijoiden kokemukset oppimista ohjaavasta, tukevasta ja kannustavasta (formatiivisesta) arvioinnista vaihtelevat laidasta laitaan. “Yhdellä kurssillani saimme välissä palautetta sekä kanssaopiskelijoilta että opettajalta, mikä paransi omaa suoritusta.” “Joillain kursseilla ei saa ollenkaan käsitystä omasta osaamisestaan kurssin aikana, ja ainoa arviointi tapahtuu aivan kurssin lopussa arvosanan muodossa.”

Lukiolakiin (2008, § 17) on kirjattu: “Opiskelijan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään opiskelijan edellytyksiä itsearviointiin. Opiskelijan oppimista ja työskentelyä tulee arvioida monipuolisesti.”

Lukion arki on tiivistä ja kiireistä. Moni asia on liikkeessä yhtä aikaa, ryhmät suuria ja opettajan aika kortilla. Silti on paljon sellaista, mistä arviointikulttuurin kehittämisen voi saada liikkeelle. Opettaja voi saada oivalluksia opiskelijoilta, kollegoilta, tutkimuksista, teorioista tai ihan vain omaa työtään uudelleen ajattelemalla ja organisoimalla.

Jos ajatus isoista muutoksista tuntuu mahdottomalta, kannattaa lähteä liikkeelle pienin askelin. Pulssi-hankkeen opiskelijakyselyssä eräs opiskelija toivoi, että opettaja kiertäisi välillä luokassa, jolloin olisi luontevampaa jutella ja pyytää vaikka palautetta jostakin meneillään olevasta kurssityöstä. Toinen opiskelija huomautti osuvasti, että kurssipalautetta voisi kysyä jo ennen kurssin päättymistä, jolloin saattaisi itsekin päästä osalliseksi toivotuista muutoksista. Kolmas kiitteli sitä, että arviointiasioita käydään kurssin ensimmäisellä oppitunnilla läpi, mutta totesi, että siinä vaiheessa ei toisaalta osaa vielä toivoa mitään muutoksia. Ja sellainenkin oli opiskelijoiden toiveissa, että arviointiin liittyvät asiat olisivat koko kurssin ajan saatavilla dokumenttina Wilmassa tai jossain muualla.

Opiskelijoiden toiveet eivät vaadi suurta ajankäyttöä vaan rutiinien pientä muuttamista. Arviointikulttuurin muutos ei synny opetussuunnitelmien tavoitelauseista vaan siitä, mitä käytännössä oikeasti tehdään. Opiskelijan osallisuus muuttuu arjen käytänteeksi, kun hänen toiveeseensa reagoidaan konkreettisesti. Arvioinnin kannustavuus voi syntyä esimerkiksi siitä, että opettaja kysyy ja kuuntelee tai siitä, että hyväksi havaittu opiskelijan idea toteutetaan käytännössä.

Tuotu lähteestä: Pulssi – sykettä lukioarviointiin

Webinaari: Opiskelijoiden kokemuksia lukioarvioinnista (Pulssi – sykettä lukioarviointiin)

Tiistaina 23.1. klo 15:00 – 15:45 Pulssi-hankkeen webinaarissa arviointitutkija Najat Ouakrim-Soivio ja hankkeen vetäjä Anne Rongas käyvät keskustelua opiskelijakyselyn tuloksista.

Pulssi-hanke toteutti vuodenvaihteessa neljässä lukiossa arviointiin liittyvien kokemusten kyselyn. Alustavista tuloksista nousi esille kehittämiskohteita. Kuinka toiveet ja joskus karukin arki kohtaavat? Mistä voisi aloittaa? Mistä opiskelijoiden kokemukset kertovat? Mitä arviointikulttuuri on käytännössä ja miten sitä kouluyhteisössä voitaisiin kehittää? Tule kuulemaan ja keskustelemaan suoraan webinaariin tai katso tallenne ja osallistu keskusteluun Facebookissa.

Webinaarin osoite: http://eoppimiskeskus.adobeconnect.com/pulssi/.

Ilmoittaudu ennakolta, niin saat osallistumisohjeet, muistutusviestin ja aineistot webinaarin jälkeen: ilmoittautumislomake. Webinaari on maksuton ja tallenne tulee saataville Pulssi-hankkeen blogiin.

Pulssi on Opetushallituksen rahoittama kehittämishanke.

Tietoja hankkeesta

Tuotu lähteestä: Pulssi – sykettä lukioarviointiin

Tietokirjani ADHD:n tukimuodoista kasvatuksessa, koulutuksessa ja työelämässä (Erja Sandberg)

Olen kirjoittanut tietokirjan nimeltä ADHD ja oppimisen tuki – Huomioi yksilölliset tarpeet ja vahvuudet.  PS-kustannus julkaisee kirjan valtakunnallisten opetus- ja kasvatusalan Educa-messujen yhteydessä 26.1.2018 Helsingin messukeskuksessa. Olen myös itse paikalla koko messujen ajan.

Kirjassa tarkastelen aktiivisuuden, tarkkaavuuden sekä toiminnanohjaukseen pulmiin liittyviä, kasvatuksessa, opetuksessa ja ohjauksessa huomioitavia asioita pedagogisessa kontekstissa. Pohjaan tarvittavia toimenpiteitä mm. opetuksenjärjestäjää ja opettajaa ohjaavaan lainsäädäntöön sekä opsiin. Kirjassa on mukana väitöstutkimuksestani sitaatteja sekä myös joitakin omakohtaisia kokemuksia ja näkökulmia aiheesta oman ADHD-vahvuudella varustetun nuoreni myötä.

Kirjani pohjaa myös vahvasti positiiviseen psykologiaan ja siitä sovellettuun positiiviseen pedagogiikkaan. Kantava teema läpi kirjan on oppilaan ja opiskelijan vahvuusperustainen tukeminen, vahvuuksien merkitys kehittyvän lapsen ja nuoren itsetuntoon ja minäkuvaan. Opettajan tai ohjaajan toimet vaikuttavat toki myös oppilaan tai opiskelijan koko loppuelämään.

Kirja pohjaa kaikkeen kokemukseeni, koulutukseeni, tutkimukseeni ja työskentelyyni ADHD-ominaisuuksilla varustettujen henkilöiden kanssa lapsista aikuisiin usealla sektorilla. Näkökulma on siten hyvin moninainen ja ulottuu myös koulun toimijoiden ulkopuolelle esimerkiksi kuntoutukseen ja vanhemmuuteen, perhe-elämään.

Kirja soveltuu kaikille koulutusasteille ja niiden välille 🙂

Kirja koostuu tukitoimien tärkeyden jatkumona kronologisesti lapsuudesta nuoruuteen ja edelleen aikuisuuteen saakka. Kirjassa käsitellään siten erikseen varhaiskasvatusta, perusopetusta, toisen asteen koulusta sisältäen lukiokouluksen ja ammatillisen koulutuksen, korkeakoulutusta ja näissä kaikissa helposti mahdollistettavia tukimuotoja ADHD-ominaisuuksilla varustetuille henkilöille. Kirja ulottuu koulutuksen lisäksi henkilön työelämään saakka ja läpikäyn myös huomioitavia asioita tukea tarvitsevan aikuisen näkökulmasta työtehtävissä.

Kasvun ja koulutuksen vaiheiden lisäksi olen kirjoittanut tärkeistä koulutuksen nivelvaiheista, siirtymistä ja sen merkityksestä opettajan työhön ja oppilaan tai opiskelijan tukitoimiin. Etenkin nivelvaihe perusasteelta toiselle asteelle on väitöstutkimuksenikin mukaan merkittävä taitekohta siihen, hakeutuuko nuori perusopetuksen jälkeisiin toisen asteen opintoihin, ja pystyykö hän käymään opinnot loppuun saakka saaden esimerkiksi ammatin ja työllistyen, vai putoaako nuori opinnoista kesken matkan.

Kirjassa on esitelty myös konkrettinen malli käytettäväksi koulu- ja/tai kuntakohtaisesti perusopetuksen ja toisen asteen nivelvaiheen asianmukaisen siirtymän ja tukitoimien varmistamiseksi.

Kenelle kirja on tarkoitettu?

Kirja soveltuu opetus- ja kasvatusalan nykyisille toimijoille ja alaa opiskeleville henkilöille, niin eri alan opettajille (esimerkiksi lastentarhanopettajat, luokanopettajat, aineenopettajat, erityisopettajat) kuin opetus- ja kasvatusalan ohjaajillekin. Kirjasta on hyötyä myös erilaisille  nuorten valmentajille ja harrastusten ohjaajille. Kirjassa on paljon tietoa ja konkreettisia esimerkkejä myös ADHD-oireisten henkilöiden huoltajille ja muille läheisille. Lisäksi esimerkiksi lastensuojelun, sosiaalitoimen ja nuorten työllistymisen parissa työtä tekevät ammattilaiset saavat kirjasta varmasti paljon lisätietoa työhönsä.

Mistä voit tilata kirjan?

Voit tilata kirjan ennakkotilaajan alennuksella nyt PS-kustannuksen verkkosivuilta osoitteesta https://www.ps-kustannus.fi/6892.html.

Koulutusta kirjan oheen

Kirjan myötä tulen kouluttamaan ja luennoimaan ensi kevään monista erityispedagogiikkaan sekä lasten, nuorten ja aikuisten tukemiseen liittyvistä aihealueista erilaisissa koulutustilaisuuksissa, niin varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, toisen asteen koulutuksen, aikuiskoulutuksen kuin korkeakoulutuksenkin toimijoille sekä lisäksi muille sektoreille.

Puheenvuoroni näkökulma voidaan räätälöidä kohdejoukon mukaan, tietyille opettajille ohjaajille tai valmentajille, kaikille koulutusasteiden toimijoille ja myös huoltajille. Mikäli haluat järjestää omassa oppilaitoksessasi tai kunnan toimijoiden kesken koulutuksen, veso-päivän tms., ota yhteyttä erja.sandberg@helsinki.fi.

Räätälöidään teille sopiva koulutuskokonaisuus esimerkiksi vahvuusperustaisista oppimisen tuen muodoista, ADHD:sta, oppimisvaikeuksien tunnistamisesta, nivelvaiheiden toteuttamisesta, positiivisesta pedagogiikasta tai työhyvinvoinnista.


Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

Nettilukio – aina auki (Opeblogi)

Vanhan kamun kanssa rupatellessa ohimennen tuli juttua jälkikasvusta ja opintoreiteistä. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun tieto Nettilukion mahdollisuuksista synnytti ahaa-oivalluksen. Samankaltainen juttutuokio oli erään lukio-opettajan kanssa pari kuukautta takaperin.

Kaikilla nuorilla lukio-opiskelu ei etene suunnitellusti. Elämään tulee urheilua, töitä, muuttoja, sairauksia. Kesken jääneet lukio-opinnot eivät ihan äkkiä vanhene, vaikka nyt onkin opetussuunnitelmien uudistuksen siirtymävaihe.

Otavan Opiston Nettilukiossa on kaksi linjaa, kuten kaikissa aikuislukioissa: aineopiskelu ja tutkintotavoitteiset lukio-opinnot. Aineopiskelijana voi opiskella kuka vain, ks. tarkempaa tietoa kurssimaksuista yms. aineopiskeluun liittyvästä. Tutkintotavoitteinen opiskelu on maksutonta. Lukio-opintojen lisäksi puuttuvan peruskoulun päättötodistuksen voi opiskella aikuisten perusopetuksen mukaisesti Nettiperuskoulussa.

Kun nuorisoasteen lukiossa opintonsa aloittanut jatkaa opintojaan Nettilukiossa, hän siirtyy aikuislukion opetussuunnitelmaan. Vanhat opinnot luetaan hyväksi ja henkilökohtainen opiskelusuunnitelma rakennetaan siitä, mihin opiskelija oli aiemmissa opinnoissa päässyt (erotodistus pitää kaivaa esiin tai hankkia siitä lukiosta, jossa opinnot jäivät kesken). Ihan kaikkea ei välttämättä voida lukea hyväksi, mutta valtaosa. Ehkä suurin ero opinnoissa on, että taito- ja taideaineita Nettilukiossa, kuten aikuislukioissa yleensäkään, ei ole samassa mittakaavassa kuin päivälukioissa.
Nettilukio on aina auki, on ollut jo 20 vuotta! Nettilukio on yksi Otavan Opiston oivallisista tulevaisuusaskelista. Tähän juttuun ei nyt mahdu muistella muita upeita polkuja, joita 1990-luvun lopulta alkaen Otavan Opisto rakensi oppimisen uusia ulottuvuuksia varten. Yhden kurkkauksen löytää osoitteesta https://metodix.fi/. 20-vuotisjuhlien muisteluksissa Nettilukion historiaa ja ihmisten kokemuksia.
Nettilukioon haetaan opiskelijaksi osoitteesta http://www.nettilukio.fi/ kohdasta Haku sähköisellä lomakkeella. Haku-sivulla kerrotaan, että hakijan tulee olla 18-vuotias. Aikuislukiot voivat ottaa rehtorin erityispäätöksellä myös nuorempia opiskelijoita (tällöin hakemuksella täytyy olla perusteet).
Opiskelu Nettilukiossa vaatii kykyä ohjata itseään. Pääosa kursseista opiskellaan portfoliotyyppisesti itsenäisinä verkko-opintoina Muikku-ympäristössä. Kursseilla on ohjaava oppimateriaali, erilaista lisäaineistoa ja oman osaamisen edistymistä indigoivia harjoituksia. Osaaminen näytetään oppimispäiväkirjan ja palautettavien portfoliotehtävien avulla. Opintojen tueksi on tarjolla erilaisia ryhmiä, verkkotapahtumia ja monipuolinen ohjauksen tuki sekä jokaisella kurssilla opettajan apu. Itsenäisen opiskelun lisäksi jaksoittain on tarjolla ryhmäkursseja verkossa.
Kannattaa tutustua! Nettilukio, Nettiperuskoulu, aineopiskelu ja Muikku-ympäristö (avoimia oppimateriaaleja).

Tuotu lähteestä: Opeblogi

Suomalaisen koulun 100 vuotta! (Erja Sandberg)

Suomalaisessa koulussa on tapahtunut merkityksellisiä ja merkittäviä asioita viimeisen sadan vuoden aikana. Näin Suomen itsenäisyyden juhlavuonna on hyvä muistella hieman myös koululaitoksemme kehittymistä ja nykytilaa. Seuraavassa muutamia näkökohtia aiheeseen.

Kansakoulusta peruskouluun

Kansakoulujen historia ulottuu yli sadan vuoden tarkastelujakson aina 1850-luvulle saakka. Alun perin kansakoulun tarkoituksena oli saada peruskoulutusta myös maaseudulla asuville lapsille ja nuorille. Käytännölliset oppiaineet kuten käsityö, puutarhanhoito sekä taloustyöt olivat vahvasti mukana kansakoulun opetettavina aiheina. Kuusivuotinen kansakoulu korvasi ensin esimerkiksi pappiloissa järjestetettyjä kiertokouluja ja vähitellen ne vakiintuivat omaksi järjestelmäkseen.

Rinnakkaiskoulujärjestelmän toinen puoli, erikseen pyrittäviin oppikouluihin ja keskikouluihin muodostui kansakoulun kaksi viimeistä luokkaa. Haettaessa maksulliseen ja osin yksityiseen oppikouluun painotettiin riittävää koulumenestystä sekä taloudellisia mahdollisuuksia käydä koulua. Ns. alakansakoulun oli määrä tarjota alkuopetusta ja oppikoulun taas jatko-opetusta. Keskikoulussa koulutusjärjestelmä oli vahvasti sukupuolittunutta. Perustettiin erikseen tyttökouluja ja poikakouluja, usein nimityksillä tyttölyseo ja poikalyseo.

100 vuotta sitten kansakoulu tavoitti noin 60 % kouluikäisistä lapsista ja nuorista. Oppivelvollisuuslaki tuli voimaan vuonna 1921, jolloin kunnat velvoitettiin entistä tiiviimmin perustamaan ja ylläpitämään kansakouluja. Kansakoulua käytiin kuutena päivänä viikossa, myös lauantaisin.

Aluksi kansakoulun opettaja(t) saattoi(vat) olla kylän ainoita kirjoitustaitoisia henkilöitä. Heitä hyödynnettiinkin esimerkiksi luottamistehtävissä kunnallishallinnossa. Näin kansakoulujen yhteiskunnallinen merkitys korostui varsinkin maaseudulla Suomen itsenäistymistä edeltäneinä vuosikymmeninä muutenkin kuin opettajien tekemän opetustyön ansiosta.

Yleissivityksen kehittäminen oli katkonaista toisen maailmansodan ja 1930-luvun laman aikana. Suomalaista koulujärjestelmää pidettiinkin 1950-luvulla muusta Länsi-Euroopasta jälkeenjääneenä ja sitä moitittiin yhteiskunnallista epätasa-arvoa korostamavana kansan jakauduttua kansakouluun ja oppikouluun. Taloudellisesti heikommilla olevien perheiden (kuten maanviljelien tai työläisten) ei useinkaan ollut mahdollista kustantaa lapsensa opiskelua maksullisessa oppikoulussa.

Kansakoulujärjestelmä oli vahva instituutio aina peruskoulujärjestelmän lanseeraamiseen saakka. Samassa yhteydessä koulutyöviikko supistettiin viisipäiväiseksi. Myös kansakoulunkoulutarkastajien virat lakkautettiin. Peruskoulujärjestelmään siirryttiin vaiheittain lapista alkaen vuodesta 1972 – ja viimeisetkin peruskoulut aloittivat toimintansa pääkaupunkiseudulla vuonna 1977.

Kaikki kansakoulut muuttuivat peruskoulujen ala-asteiksi, vuosiluokiksi 1–6. Jatkoluokat eli kouluvuodet 7–8 sulautettiin yhdessä keskikoulujen kanssa peruskoulujen yläasteiksi. Kansakoulunopettajat siirtyivät ala-asteiden luokanopettajiksi. Opetuksen järjestäjiksi nimitettiin kaikki kunnat ja siten maksullinen oppikoulujärjestelmä muutettiin maksuttomaksi kunnan alaisuudessa toimiviksi yläasteiksi. Peruskoulujärjestelmä oli ns. yhteiskoulua, jolloin erillisen tyttökoulut ja poikakoulut sulautettiin yhteiseksi kouluksi. Vähitellen ala-asteita ja yläasteita alettiin kutsua alakouluksi ja yläkouluksi ja myös yhtenäiskoulu-nimitystä käytettiin kuvaamaan koko peruskoulua. Peruskoulujärjestelmä luotiin koko kansakunnan kouluttamiseen.

Tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksen kehittyminen

Erityisryhmien opetus voidaan katsoa alkaneen 1800-luvun loppupuolella aluksi aistivammaisuuden, erillisten kuurojen ja sokeiden koulujen, myötä. Vammaisten lasten opetuksesta määrättiin ensi kertaa Suomen suurruhtinaan julistuksella 1900-luvun taitteessa. Ensimmäisiä ja edelleen voimissaan olevia valtion omistamia erityisryhmien kouluja olivat Tervaväylän koulu Oulussa, Haukkarannan koulu Jyväskylässä ja Mikael-koulu Mikkelissä. Helsingissä toimi myös ns. Raajarikkoisten työkoulu, ja se tunnetaan nykyisessä muodossaan Ruskeasuon kouluna.

1900-luvun taitteessa perustettiin myös ns. heikkolahjaisten erikoiskouluja. Näiden nimitystä muutettiin myöhemmin apukouluiksi. Samaan aikaan aloitettiin myös kehitysvammaisten opetus, aluksi ns. tylsämielisten kasvatuslaitoksena. Nämä erilaisia ihmisryhmiä koskevat nimitykset ovat vahvasti vaihtuneet tutkimustiedon kartuttua ja yhteiskunnan kehittymisen myötä.

Oppivelvollisuuskaan vuonna 1921 ei tuonut kaikkia lapsia peruskoulutuksen piiriin. Esimerkiksi “tylsämielisistä lapsista” säädettiin erikseen. Tylsämielisenä pidettiin lasta, joka ei osannut selvästi puhua. Koulun johtokunnalle annettiin oikeus vapauttaa lapsi oppivelvollisuudesta heikon käsityskyvyn perusteella. Lääkärintodistuksen perusteella oppilas voitiin vapauttaa oppivelvollisuudesta ruumiinvian tai heikon terveyden takia.

1940-luvulta alkaen perustettiin myös ”Ruotsin malliin” tarkkailuluokkia eri kaupunkeihin. Nämä luokat olivat erityisesti tarkoitettu ”tunne-elämältään häiriytyneille ja sosiaalisesti sopeutumattomille” lapsille. Samaan aikaan aloitettiin perinteisin osa-aikaisen erityisopetuksen muoto – puhe- ja lukiopetus.

Vuoden 1957 kansakouluasetuksessa säädettiin oppilaasta, joka ei menestynyt kansakoulussa eikaä häntä voitu sijoittaa apukouluun tai muuhunkaan erityiskouluun. Oppilas siirrettiin tarkkailuluokalle, alun perin siksi, että häntä voitaisiin tarkkailla ja määritellä sen mukaan tuleva koulupaikka. Käytännössä tarkkailuluokka jäi pysyväksi koulupaikaksi.

Vähitellen kehitysvammaisten opetus sai uusia muotoja kehitysvammahuollon ja erityishuoltopiirien sekä kehitysvammalainsäädännön toimista. Perustettiin harjaantumiskouluja, joissa annettiin ns. harjaantumisopetusta. Vasta vuonna 1997 oppivelvollisuuden piiriin tulivat vaikeimminkin kehitysvammaiset lapset.

Perusopetuslakiuudistus tuli voimaan vuonna 1998 ja siinä määriteltiin erityisoppilaaksi ottaminen sekä siirtäminen ja esimerkiksi HOJKSien laadinta erityisoppilaille. Perusopetuslaki mahdollisti myös oppiaineiden yksilöllistämisen. Vaikeimmin kehitysvammaisten oppilaiden opetus voidaan järjestää lakisääteisesti myös oppiaineiden sijaan toiminta-alueittain. Nykyinen, voimassaoleva perusopetuslaki on vuodelta 2010. Erityisopetuksen voimakkaan vuosittaisen kasvun myötä lakiin lisättiin yleisopetuksen ja erityisopetuksen väliin yksi tuen taso, tehostettu tuki. Lainsäädännössä on tarkennettu myös opiskeluhuollon alaisten palvelujen oikeutta ja merkitystä jokaiselle oppilaalle.

Segregoinnista integrointiin ja inkluusioon

100 vuotta sitten erityisryhmien, tukea tarvitsevien koululaisten opetus järjestettiin erillisissä kouluissa. Monesti nämä koulut sijaitsivat fyysisesti erillään yleisopetuksen kouluista. Tällöin puhuttiin segregaatiosta eli koulujen eriytymistä. Osa tukea tarvitsevista lapsista ja nuorista kulki pitkiäkin koulumatkoja esimerkiksi toiselle paikkakunnalle tiettyyn erityiskouluun. Osa kouluista oli myös sisäoppilaitoksia, sisältäen asuntolan. Monet lapset joutuivat asumaan erillään perheestään koulupäivinä jo varhaisessa vaiheessa elämäänsä, lapsuudessa.

Suomi on sitoutunut allekirjoituksellaan vuoden 1994 kansainväliseen ns. Salamancan julistukseen, jossa määritellään jokaisen lapsen oikeutta käydä kotiosoitteen mukaista lähintä koulua lapsen tuentarpeesta, sairaudesta tai vammasta huolimatta. Sopimuksen myötä suomalaista erityiskouluverkostoa on viime vuosikymmeninä huomattavasti supistettu ja erityiskouluja on lakkautettu. Inklusiivisella opetuksella viitataan tähän lähikouluperiaatteeseen. Samoin oppilaita on integroitu yhä enemmän yleisopetukseen lähikouluun aiempien erityisluokkasijoitusten myötä. Jokaisella oppilaalla on oikeus saada tämän päivän koulussa tarvitsemansa tukitoimet lähikoulussa, mahdollisuuksien mukaan yleisopetuksen luokassa. Meillä toki on ja tulee olemaan aina oppilaita, joiden tuen tarve, sairaus tai vamma vaatii erityisluokkapaikkaa koulunkäynnin muotona.

Suomalainen peruskoulu – maailman paras koulu?

Suomessa on ainutlaatuinen ja maailmallakin hyvin arvossa pidetty koulujärjestelmä. Olen itsekin tutustunut usean muun maan koulujärjestelmään ja olen saanut olla luennoimassa suomalaisesta koulujärjestelmästä eri maiden koulujen edustajille, viimeksi viikko sitten venäläisille rehtoreille ja kouluhallinnon virkamiehille. Suomalaista koulua arvostetaan poikkeuksetta.

Mikä sitten tekee suomalaisesta koulusta erinomaisen? Seuraavassa muutamia asioita.

Ensinnäkin, meillä on järjestelmällisesti korkeakoulutetut opettajat. Yliopistotasoinen opettajankoulutus on pituudeltaan ja laajuudeltaan huomattava. Meillä on maisteritasoiset opettajat, ja opettajan kelpoisuudet myös määritellään lainsäädännössä. Haluamme ylläpitää laadukasta ja osaavaa opettajakuntaa.

Toisekseen, meillä on jokaiselle koululaiselle ilmainen koulujärjestelmä. Tämä on hyvin harvinaista maailmalla. Maksuton koulutus takaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuuden käydä esi- ja peruskoulua, toisen asteen koulutusta ja korkeakoulutusta perheen taustasta ja esim. tulotasosta riippumatta. Meillä on myös tarjolla jokaiselle lapselle ja nuorelle ilmainen kouluruoka, joka on sekin hyvin poikkeuksellista muihin maihin nähden. Myös koulukuljetuksesta on laissa säädetty. Edelleen meillä on maksuttomat koulukirjat ja -tarvikkeet perusopetuksessa. Yhteiskunta siis on huolehtinut hyvin monelta kannalta jokaisen oikeudesta kouluun ja myös mahdollistanut sen em. toimilla.

Suomessa on kunnallinen, julkinen koulutusjärjestelmä, joka toimii. Tämäkin on monessa mussa maassa aivan utopiaa, tai ainakin hyvin erilaisella tasolla kuin Suomessa. Monissa maissa kunnallista koulua pidetään ”toissijaisena” vaihtoehtona, yksityiskoulujen vastatessa esimerkiksi paremmin oppilaiden turvallisuudesta ja opetuksen laadusta. Suomessa panostus julkiseen koulujärjestelmään on myös aiheuttanut sen, että meillä on vain vähän yksityisiä koulutuksenjärjestäjiä perusasteella ja lukiokoulutuksessa.

Meillä on paljon tutkimusta koulutuksesta, opettajuudesta ja esimerkiksi tukea tarvitsevien lasten ja nuorten opetuksesta ja toisaalta oppimisen pulmakohdista. Tutkimusperustainen opetus ja monet tukimuodot on saatu vietyä käytäntöön. Myös laaja-alaisten erityisopettajan ainutlaatuinen järjestelmä perusopetuksessa on merkittävä tuki monelle oppilaalle ja luokan- ja aineenopettajalle. Ulkomaisten koulujen edustajien on hyvin vaikeata ymmärtää mitä edes tarkoittaa laaja-alainen erityisopettaja ja mikä on hänen työnkuvansa.

Suomessa myös esimerkiksi tasa-arvon merkitys ja korruptoitumattomuus ovat selkeitä ansioita myös koululaitokselle.

Ollaan iloisia ja ylpeitä mahtavasta koulujärjestelmästämme. Onnea Suomi 100 vuotta!


Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tasa-arvoinen inkluusio? (Erja Sandberg)

Viime aikoina on kirjoitettu ja lausuttu monenlaisia asioita inkluusiosta, jopa todettu sen liian usein olevan ”säästöinkluusiota”. Esimerkiksi Turun Sanomat kirjoitti kuntien moninaisista käytännöistä tukea tarvitsevien oppilaiden opiskeluista verraten opetusta yleisopetuksen luokkaan ja kokoaikaisen erityisopetukseen. 

Niin kansainvälinen sopimus, Salamancan julistus, kuin Suomen perusopetuslakikin velvoittaa suosimaan inklusiivista opetusta ts. järjestämään kaikille lapsille ja nuorille tarvittavat tukitoimet yleisopetuksen luokassa, mahdollisuuksien mukaan oppilaan kotiosoitetta lähimmässä koulussa.

On hieno ajatus, että kaikenlaiset oppilaat kävisivät koulua yhdessä samoissa luokissa. Toisaalta se asettaa myös haasteen koulutuksenjärjestäjälle. Jokaisella oppilaalla on lakisääteinen oikeus saada tarvitsemansa tuen muodot myös inklusiivisessa opetuksessa. Koulu ei siis voi supistaa tarjottavista tukitoimista tai mahdollisten aikuisten määrästä (esim. avustajat). Myös opettajan on tällöin osattava tukea kaikenlaisia lapsia ja hallittava erityispedagogisia työmenetelmiä ja asiantuntemusta.

 

Tasa-arvoinen inkluusio?

Inkluusion perusteluna mainitaan usein oppilaiden tasa-arvoisuus. Omassa väitöstutkimuksessani keskittymisen pulmia ja toisaalta merkittäviä aistiherkkyyksiä omaavat oppilaat kuvasivat ja pitivät erityisopetusta poikkeuksetta sopivana opetusryhmänä itselleen. Varsinkin osan kouluajasta isossa yleisopetuksen ryhmässä olleet, ja jossain vaiheessa pienryhmään siirretyt henkilöt kokivat nyt aikuistuneena, että näiden opetusryhmien ero on merkittävä nimenomaan keskittymiskyvyn ja oppimisrauhan kannalta. Erityisopetuksen ryhmää pidettiin poikkeuksetta soveltuvampana, koska siellä opettajalla oli enemmän aikaa ohjeistaa ja tukea koululaista, mahdollisesti avustajaresurssia oli käytettävissä ja myös pienen ryhmäkoon myötä keskittyminen ja oppiminen sujuivat paremmin. Lisäksi erityisopettajan tietotaitoa tukea tarvitsevista oppilaista kiiteltiin ja toisaalta kuvattiin ja ihmeteltiin miksi luokanopettajan koulutukseen ei kuulu erityispedagogisia opintoja perusteita enempää.

Voidaankin perustellusti kysyä onko oppilaalle, joka häiriintyy ison ryhmän hälystä, aistia kuormittavista häiriötekijöistä ja omaa keskittymisen pulmia, tasa-arvoista ”joutua” tai ”päästä” opiskelemaan isossa yleisopetuksen ryhmässä. Hänen tukimuotonsa keskittymisen kannalta voi joissain tapauksissa nimenomaan olla pienempi ryhmä.

 

Painotetusta opetuksesta

Turun sanomien jutussa myös pohdittiin painotettua opetusta ja kyseltiin onko oikein, että tukea tarvitsevat oppilaat saavat hakeutua myös painotetun opetuksen, kuten matematiikkaa, kieliä tai taito- ja taideaineita enemmän sisältävän opetuksen, piiriin. Tuntuu hassulta, että toisaalta tukea tarvitsevat oppilaat tulisi tasa-arvoisuudenkin näkökulmasta ohjata yleisopetuksen ryhmiin, jos he toisaalta eivät saisi hakeutua painotettuun opetukseen. Tasa-arvoisuus taisi unohtua tässä välissä.

Lisäksi on hyvä muistaa, että tukea tarvitseva oppilas ei tarkoita vain oppilasta, jolla on oppimisen pulmia. Oppimisvaikeudet ovat vain yksi näkökulma tukitoimien tarpeeseen ja esimerkiksi tehostettuun tai erityiseen tukeen. Omassa tutkimuksessani oli merkittävästi henkilöitä, jotka olivat erinomaisia kognitiivisilta taidoiltaan ilman oppimisvaikeuksia ja silti he tarvitsivat tukitoimia muihin osa-alueisiin koulupäivän aikana. He kuvasivat olevansa parhaimmillaan – ja keskittymisen pulmien olevan vähimmillään – tilanteessa, jossa saivat sisäisen motivaationsa ohjaamana opiskella itselle kiinnostavia oppiaineita, niitä samoja oppiaineita, joita painotetuilla luokilla painotetaan.

Lopuksi

Itselläni on tutkimukseni ja erityisopettajan käytännön työn ohella vanhemman kosketuspintaa myös aiheeseen. Minulla on nuori, joka on käynyt koko peruskoulunsa erityisen tuen oppilaana noin kympin keskiarvolla. Hän oli yläkoulun ajan painotetussa opetuksessa, mihin haettiin erikseen pääsykokeilla. Nuoreni suoriutui koko kaupungin parhaimpana oppilaana pääsykokeessa täysillä pisteillä. Nuori ponnisti painotetun opetuksen kautta myös lukioon, jolla on erityistehtävä luonnontieteiden saralla – ja pärjää siellä edelleen kiitettävästi. Tällä nuorella on kaikki samat mahdollisuudet opiskella haluamaansa alalle ja koulutustasolle kuin kaikilla muillakin nuorilla, vaikka hän on ollut erityistä tukea tarvinnut peruskoululainen. Hänelle on annettu tasa-arvoinen mahdollisuus opiskella ja se tuottaa nyt hedelmää – jatkossa koko yhteiskunnan hyväksi.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Johtamisen kolme kovaa ja yksinkertaista kysymystä (Erja Sandberg)

Tällä kertaa päästän poikkeuksellisesti ääneen johtajan ja johtajia sekä monenlaisia esimiehiä valmentavan Ira Langen. Hän kertoo miten organisaatiota, kuten isoa oppilaitosta, tulisi johtaa. Ole hyvä Ira 🙂

Millaista johtamista tarvitaan?

Johtaminen on taito- ja kyvykkyyskysymys. Haluatko palvella ja auttaa ihmisiä ottamaan käyttöön omia voimavarojaan? Haluatko auttaa ihmisiä kehittämään omaa ajatteluaan ja vastuunottamisen taitoa? Oletko johtaja, joka kilvoittelee siinä, miten nostat ihmisiä siiville ja vahvistat heidän kyvykkyyttään ja vahvuuksiaan?

Johtaminen on myös persoonakysymys. Sanotaan, että jokainen johtaa persoonallaan ja omalla tyylillään. Kyllä ja juuri siksi persoona on työkalu, jota pitää terottaa ja kehittää. Johtamistaitoja voi kehittää, omaa persoonaansa voi ja pitää kehittää. Jokaisen johtajan velvollisuus on altistaa itsensä kasvulle – sen pitäisi olla ehdoton minimivaatimus, jotta voi toisia ihmisiä johtaa.

Johtamisen kolme tärkeätä taitoaluetta

Pysähdyn tässä tarkastelemaan johtamisen kolmea konkreettista taitoaluetta, jotka hallitessaan johtaja vääjäämättä vie asioita organisaatiossaan hienosti maaliin ja synnyttää samalla sitoutuneen ja päämäärähakuisen tiimin.

Minkälaisia tunnusmerkkejä tuloksekkaassa ja arvokkaassa johtamisessa tulisi olla? Johtamisen parhaat käytänteet (Work of Leaders) antaa erinomaiset suuntaviivat arvoa ja tulosta lisäävälle johtamiselle. Näillä kriteereillä johtamista pitäisi myös rohkaistua mittaamaan.

Johtaja, luotko visiota rohkeasti?

Visiossa on kysymys sellaista kuvitellusta tulevaisuuden tilasta, jossa yhdessä luodaan jotakin ainutlaatuisen arvokasta toisten hyväksi. Miksi me olemme olemassa ja mitä me olemme yhdessä tekemässä? Mikä on tarkoituksemme?

Lähestyykö johtaja visiota avoimesti ja rohkeasti? Synnyttääkö hän keskustelua visiosta ja kykeneekö johtaja pilkkomaan organisaation ison vision oman tiiminsä ja lopulta yksilötason mielekkääksi visioksi? Visio on se komponentti, joka ohjaa tavoitteiden määrittelemistä ja yhdistää ihmiset saman asian taakse.

Johtaja, saatko ihmiset sitoutumaan?

Sitoutumisessa on kysymys jatkuvasta dynaamisesta vuorovaikutusprosessista. Me ihmiset haluamme ja kaipaamme sitoutua, mutta meillä on oltava jotakin mihin sitoutua. Meidän on myös saatava puhua ja ilmaista eriävätkin ajatuksemme visiosta. Vasta, tultuamme kuulluksi, voimme kiinnittyä, sitoutua ja myös innostua visiosta. Sitoutumista syntyy siellä, missä ihmiset kokevat tekevänsä lisäarvoa tuottavaa ja siis jotakin mielekästä. Sitoutumista syntyy myös kun ihmiset saavat kysyä ja ilmaista huoliaan ilman minkäänlaista sosiaalista tai psykologista tai muuta rangaistuksen pelkoa. Minkälaista vuorovaikuttamista sitoutumisen synnyttäminen johtajalta edellyttää? Miten selkeää on johtajan viestiminen ja miten hän synnyttää vuoropuhelua erilaisista näkemyksistä? Onko johtaja vastaanottavainen erilaisille ajatuksille ja miten hän ilmaisee, että on itse innostunut ja sitoutunut?

Johtaja, varmistatko ja johdatko toteutusta?

Yksinkertaisimmillaan toteutuksessa on kysymys vision muuttamisesta toiminnaksi. Jos visiossa annetaan lupaus jostakin mitä tavoitellaan, niin toteutus on tuon lupauksen lunastamista yhdessä. Onnistuneen johtamisen tuloksena syntyy kollektiivista saavutuksen tunnetta. Millä tavalla tekemisen tahtia määritellään ja johdetaan? Entä miten tekemistä suunnitellaan ja analysoidaan? Johdetaanko palautteen antamista, tartutaanko ongelmiin ja annetaanko ihmisille aidosti kiitosta?

Miten sinä johtajana mittaat onnistumistasi ja miten lisäät osaamistasi ja kasvuasi näillä johtamistaitojen ydinalueilla?

 

Tämä kirjoitus oli ensimmäinen osa johtamisen taitoja. Ira jatkaa vielä ensi viikolla blogissani peloista johtamisessa ja luottamuksen rakentamisen esteinä organisaatiossa. Teksti julkaistaan 29.9.2017.

kirjoittajalta:

Ira Lange

CEO
Johtamiseen, yksilö- ja tiimi- sekä ryhmätyöskentelyyn erikoistunut ammatticoach,
valmentaja ja puhuja sekä yrittäjä.

Voit lukea minusta ja tekemisestäni lisää www.qmotion.fi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

Onko pedagogisella osaamisella enää mitään merkitystä ammatillisessa oppilaitoksessa? (Erja Sandberg)

Opettajan korvaaminen ohjaajalla? Ikävä kyllä. HYRIA-koulutus, Hyvinkään ja Riihimäen alueella toimiva ammatillinen oppilaitos irtisanoi 11 opettajaa ja palkkasi heidän tilalleen 15 ohjaajaa.

OAJ tyrmää opettajien korvaamisen ohjaajilla. OAJ:n kannanoton mukaan tämä tarkoittaa sitä, että kyseisen oppilaitoksen opiskelijat saavat lähes 420 tuntia vähemmän opettajan antamaa opetusta viikossa. Vuositasolla vähennys on jo 16 000 tuntia. Myös koulutuskeskus Salpaus Lahden seudulla on OAJ:n tietojen mukaan tehnyt samankaltaisen ratkaisun.

Tämä antaa ikävän ja huolestuttavan signaalin siitä, että pedagogista koulutusta ja opettajan osaamista ei enää arvosteta ammatillisessa koulutuksessa. Irtisanotuille HYRIAn opettajille tarjottiin ammatillisen ohjaajan paikkaa puolta pienemmällä palkalla. Yksikään opettajista ei siirtynyt ohjaajan tehtäviin. En ihmettele, jokainen koulutustaan ja osaamistaan arvostava opettaja ei siirry ohjaajaksi. En siirtyisi minäkään.

Kuinka ohjaajat osaavat pedagogiikkaa?

Samaan aikaan meillä on ammatillisessa koulutuksessa yhä enemmän erilaisia ja monenlaisia mittavia tukitoimia tarvitsevia nuoria sekä aikuisia. Koulutustakuun myötä ammatillisissa oppilaitoksissa on lähes avoimet ovet eli kaikki hakijat tulee ottaa opiskelijoiksi. Pitäisikö heidän myös saada tarvittava opetus tukitoimien kerta, jotta he valmistuvat osaajiksi, ammattialansa laadukkaiksi edustajiksi? Minusta pitäisi, ehdottomasti. Se on osa opiskelijan oikeusturvaa. Kun nyt on jo havaittu opiskelija-aineksen muutos, minkä takia pedagogisen osaamisen vahvistamisen sijaan heikennetään opettajavetoista opiskelua siirtymällä ohjaajiin?

Aleksis Salusjärvi on kiertänyt ammattioppilaitoksia kuluneen vuoden ja kirjoittaa ammattioppilaitosten vaarallisesta ihmiskokeesta opiskelijoiden kustannuksella. Aleksis toteaa: ”Vanhalla opettajakaartilla on siksi jo valmiiksi entistä haastavampi työ, jota pitäisi tukea paremmin. Nyt sen sijaan vähennetään tunteja ja oppilaat pakotetaan itsenäiseen työskentelyyn.” Olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä. Nyt olisi aika vahvistaa opettajien ammattitaitoa, antaa tukea ja konkreettisia työvälineitä toimia yhä haasteellisempien ja moninaisempien opiskelijoiden kanssa.

Kauppiaitten kauppaoppilaitos Mercurian rehtori Tiina Immonen kirjoitti muutama päivä sitten seuraavasti: ”Valitettavasti Opintopolun kautta valituksi tuli myös opiskelijoita, joilla on haasteita suoriutua ammatillisista opinnoista. Osalla on elämänhallintataidoissa oppimista, osalla terveydellisiä ongelmia ja joillakin on opiskelun kannalta puutteellinen suomen kielen taito. Suuressa ryhmässä opettajan aika menee siihen, että hän selostaa useita kertoja, miten koneelle kirjaudutaan, kun osa opiskelijoista ei kerta kaikkiaan ymmärrä.” Hän jatkaa seuraavasti: ”Jos opiskelija on käynyt erityisopetuksessa koko peruskoulun, miten hän voisi olla valmis suorittamaan toisen asteen tutkinnon kriteereiden mukaisesti, kun pohjatiedot puuttuvat?”. Juuri näin. Meillä on huomattavan paljon nuoria, jotka ovat käyneet peruskoulunsa osa-aikaisessa tai kokoaikaisessa erityisopetuksessa, tehostetulla tai erityisellä tuella.

Ohjaajat eivät hallitse eikä heiltä myöskään vaadita pedagogiikan osaamista, joka on oleellista opetettaessa ammattiin. Ohjaamalla kaikki eivät todellakaan opi. Siihen tarvitaan monenlaisia pedagogisia ratkaisuja. Jokaisena oppituntina, jokaisena koulupäivänä.

Peruskouluun ja lukioon sama pedagogisen osaamisen alasajo?

Leikitelläänpä ajatuksella, että myös peruskoulun tai lukion opettajia korvattaisiin ohjaajilla. Näin säästettäisiin puolet palkkakustannuksissa. Eikö olisi hienoa? No minusta ei todellakaan (mutta minä olenkin opettaja ja erityispedagogiikan asiantuntija).

Säästöjen kustannuksella tunnutaan tekevän mitä kummallisempia ratkaisuja ammatillisissa oppilaitoksissa. Missä on laatu? Laadukas opetus? Hyvinvointivaltion laadukas elinkeinoelämä?

Mikäli opettajan korvaaminen ohjaajalla onnistuu ammatillisissakin opinnoissa, kai se sopii ja hyväksytään myös peruskoulussa, lukiossa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa? Näin voisimme vähentää myös korkeakoulutusta, opettajankoulutusta, mikäli opettajan ammattia ja osaamista ei enää arvosteta ja se nähdään voitavan osittain korvata toisen asteen ohjaajan tutkinnolla. Ammatillinen koulutus antaa huolestuttavaa esimerkkiä aiheeseen.

Epäilen, että sama toimintatapa ei menisi läpi peruskoulussa tai lukiossa. Peruskoulu PISA-tuloksineen ja uudistuksineen tuntuu olevan erityisessä suojeluksessa. Lukiolaisten osaamisesta taas lukiot kilpailevat yo-rankinglistoillaan. Mutta entä amis? Ei väliä? Kaikki opiskelijat valmistuvat osaamisestaan tai osaamattomuudestaan huolimatta, koska vain raha merkitsee, laadukas opetus ei. Hämmästelen.

Ohjaajan koulutuksen tutkintovaatimukset ovat aivan erilaiset kuin opettajan. Ohjaajan koulutus on toisen asteen koulutusta, opettajan korkeakoulutusta. Kyllä, koulutuksellakin on väliä. Lisäksi ohjaajan koulutukseen ei kuulu pedagogista pätevyyttä saati erityispedagogista osaamista. Kerta toisensa jälkeen pohdin itse ja käyn keskusteluja monien ammatillisten opettajien kanssa eikö amiksen opiskelijoilla todellakaan ole väliä? Näen itse joka päivä eron toisen poikani opiskellessa lukiossa ja toisen amiksessa. Toisella on kirjat, toisella ei. Toisella on kokeita, toisella ei. Toisella on vapaapäiviä, toisella ei. Ovatko he samalla viivalla jatko-opintoihin toisen asteen opintojensa jälkeen? Eivät.

On kummallista, että koulutuksen järjestäjän taholta kategorisoidaan nuoria saamaan eritasoista opetusta. Lukiossa on täydet päivät ja yliopistokoulutuksen saanut pedagoginen opetushenkilöstö. Ammatillisissa oppilaitoksissa taas ei näytä olevan juurikaan väliä käydäänkö koulua tunti päivässä tai pari päivää viikossa. Itsenäisiä opintoja, etäopintoja ja työpaikoille siirrettävää vastuuta lisätään kokoajan, Nyt vielä vaihdetaan opettajia ohjaajiksi. Tasa-arvoista? Ikävä kyllä meillä on jatkossa ammatillisesta koulutuksesta valmistuneita aikuisia, jotka eivät osaa ammattiaan.

Mitä sanovat työssäoppimispaikkojen ohjaajat ja johtajat?

Minuun ovat ottaneet yhteyttä usean työnantajayritykset, jotka ovat vuosia, jopa vuosikymmeniä ohjanneet ammattiin opiskeluun kuuluvaa työssäoppimista. He ovat nyreissään siitä, ettei heiltä ole kysytty onko heillä resursseja ohjata näitä opiskelijoita yhä enemmän ja yhä vähemmillä pohjatiedoilla. Osa on ilmoittanut, ettei ota enää työssäoppijoita oppimaan ammattia. Monessa keskustelussa he ovat todenneet osaamisen ja sitä kautta työn laadun heikentyneen. Opiskelijat voivat olla motivoituneita ammattiin, mutta pohjatietoja ei ole. Lisäksi nuorilla voi olla suuria elämänhallinnan pulmia, joihin työpaikat eivät ehdi ohjauksessaan puuttua.

OAJ:n kannanotossa puheenjohtaja Luukkainen toteaa: ”Elinkeinoelämän on lähdettävä mukaan vaatimaan ja valvomaan koulutuksen laatua. Laadukas koulutus on toimivan elinkeinoelämän peruskivi. OAJ ei jää toimettomana katsomaan kehityssuuntaa, jossa ammatillinen osaaminen romahtaa, ammattitaitoisilta opettajilta viedään työ ja siirretään selvästi opettajalle kuuluvia tehtäviä muille ammattiryhmille, Luukkainen varoittaa.” Juuri näin!

Aleksis Salusjärvi toteaa: ”Vaativiin ammatteihin, kuten hoitoalalle, on siksi lähivuosina valmistumassa ihmisiä, jotka eivät ole saaneet asianmukaista opetusta työhönsä. Julkista terveydenhuoltoa ollaan valtion toimesta rapauttamassa ruohonjuuritasolla. Vastuu tästä kehityksestä on nuorilla itsellään, käynnissä on ihmiskoe jossa koulut pakotetaan luopumaan tärkeimmästä tehtävästään, opetuksesta.”

Terveys- ja hyvinvointiaiheisiin erikoistunut toimittaja Paula Tiessalo on myös ottanut kantaa rapautuvaan toisen asteen koulutukseen: Nuoren tulisi etsiä työharjoittelupaikka, jossa ammatti pitäisi oppia, koska koulutunteja on vähennetty. Ammattikoulussa voi olla päiviä, jolloin lähiopetusta on tunti tai ei lainkaan. Nuori jätetään tuuliajolle.” Kyllä!

Miten ministeriö reagoi osaamisen alasajoon?

Opetus- ja kulttuuriministeriö käsittelee parhaillaan ammatillisten oppilaitosten järjestämislupien uusimista. Tällöin se arvioi, onko oppilaitoksilla edellytyksiä järjestää koulutusta.

Oaj:n puheenjohtaja Olli Luukkainen toteaa kannanotossaan: ”On selvää, ettei kaikilla koulutuksenjärjestäjillä enää leikkausten jälkeen ole taloudellisia eikä toiminnallisia edellytyksiä järjestää ammatillista koulutusta 1.1.2018 voimaan tulevan lain edellyttämällä tavalla. siihen varaa kun näin edelleen ajetaan suomalaista koulutusjärjestelmää alas.”

Täytyy vain toivoa, että OKM puuttuisi myös kyseenalaisiin keinoihin toteuttaa opetusta. OKM:n kanta nuoria  eriarvoistavaan toisen asteen koulutusjärjestelmään kiinnostaa myös.

Lopuksi

Kuka kysyisi ammatillisen oppilaitoksen nuorilta mitä he ajattelevat tästä kaikesta? Lapsia pitää kuulla, yhtälailla nuoria pitää kuulla. Osa nuorista on vielä lapsenkengissä ammatilliseen oppilaitokseen tullessaan. Onko koulutuksen järjestäjät kuulleet opiskelijoitaan? Entä opettajiaan?

Kun olin itse lehtorina ammatillisessa oppilaitoksessa, opiskelijat hämmästelivät tyhjiä lukujärjestyksiä eli monia vapaita koulupäiviä ja myös sitä, että opettajavetoinen opetus korvattiin osaksi itsenäisellä työskentelyllä, johon moni nuori ei kyennyt. Ne olivat opiskelijoille vapaatunteja. Alta löydät yhden koulutuskokemuksen tukea tarvitsevalta opiskelijalta.

Täältä löydät aiemman kirjoitukseni ammatillisen koulutuksen kolmasti keskeyttäneeltä opiskelijalta.

Löydät aiempia blogitekstejäni ammatillisesta koulutuksesta myös esimerkiksi täältä ja täältä.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Yrittäjyyttä ja työelämävalmiuksia – tekemällä oppien (LUKE-verkoston blogi)

Kurssitarjotin eloon

Kurssitarjottimella on eri oppiaineista paljon lyhenteitä. Miten ne avautuvat nuorelle, mitä kyseisellä oppitunnilla tehdään?  Kun lukiolainen näkee kurssitarjottimen, niin miettiikö hän, että nämä kirjainlyhenteet antavat hänelle valmiudet opiskelun aloittamiseen erilaisissa opinahjoissa? Sehän on lukiokoulutuksen tavoite.
 
Uskallan väittää, ettei lukiolainen kurssivalintojen hetkellä mieti jatkokoulutuspaikkaansa. Nuori pohtii suorittamatta olevia kurssejaan, mahdollisia hyppytunteja tai mitä aineita kirjoittaisi ylioppilastutkinnossa.
 
Mitä puolestaan pohtivat opettajat ja kurssitarjottimen tekijät? Puntaroiko aineenopettaja, mitä osaamista hän haluaa välittää lukiolaiselle omalla oppitunnillaan, tiistain 3:ssa palkissa, jotta oppisisältö vastaisi lukion uutta opetussuunnitelmaa?
 
Lukiossa opettajien on tehtävä entistä enemmän yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa, se on kirjattuna opetussuunnitelmaan. Aineenopettajan pitää huomioida työelämäyhteistyö ja miettiä miten se näkyy hänen oppiaineessaan. Hyvä.
 
Onneksi on lukuisia tapoja toteuttaa yritys – tai työelämäyhteistyötä. Näin myös kurssitarjotin elävöityy. Kirjainlyhenteistä tulee konkreettisia, linkki oppitunnin ja työelämän välillä kapenee. Nuori tutustuu yhteiskunnan tarjoamiin työmahdollisuuksiin sekä oivaltaa opiskeltavien kurssien yhteyden tuleviin työpolkuihinsa.
 
Näissä oivalluksissa piilee mielestäni kaikkein olennaisin syy, miksi lukioiden kurssitarjottimien kirjainlyhenteisiin pitää saada iloa ja tekemisen meininkiä. Kun lukiolaisen silmät loistavat, niin silloin oppilaitoksen ja olemassa olevien rakenteiden pitää muuttua niin, että silmien loiste säilyy. Näin rohkeus omaan tekemiseen kasvaa.
 

Itse tekeminen ja kokeileminen on monissa asioissa paras tapa oppia. Sovelletaan tietoa ja uskalletaan yrittää, ryhdytään toimeen ilman sen suurempaa jahkailua.

Lukiokokemus oli erilainen

Nuori Yrittäjyys ry:llä (NY) on opetussuunnitelmien tavoitteita tukevia ohjelmia 7-25-vuotiaille. Ohjelmissa painotetaan yrittäjyysasennetta, työelämävalmiuksia sekä oman taloudenhallintaa – tekemällä oppien. 
 
Lukiolaisille suunnatussa Vuosi yrittäjänä –ohjelmassa perustetaan lukuvuoden tai kahden jakson ajaksi miniyritys (NY-yritys), jonka pyörittämisessä käytetään oikeaa rahaa.  Ohjelmassa nuoret miettivät ensin tiimeissä yritysidean, jonka ympärille yritys perustetaan.  Ohjelman aikana opiskelijat pyörittävät yritystä itse, oppivat myyntiä ja markkinointia sekä miten yritys lopetetaan – kokeilemalla ja yrittämällä.
 
NY-yrityksen perustamisen tavoitteena on työelämätaitojen ja aktiivisen toimintatavan oppiminen. Yrittäjämäisesti toimiva nuori uskaltaa tehdä päätöksiä, hänen yhteistyökykynsä kehittyvät sekä opiskelija oppii ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan ja työskentelemään tavoitteellisesti.
 

Suomessa oli viime lukuvuonna 4 500 toiseen asteen opiskelijaa mukana Vuosi yrittäjänä –ohjelmassa. Keväällä 2017 kysyttiin mukana olleilta nuorilta (760 opiskelijaa) miten ohjelma vaikutti heidän työelämä-, yrittäjyys-ja talouslukutaitoihin.

  •  Vastanneista 82 % oli sitä mieltä, että vastuunotto ja -kantaminen lisääntyi, vuorovaikutustaidot kehittyivät 72 % sekä omien taitojen tunnistaminen parani (63 %).
  • Kolmasosa vastanneista oivalsi millä alalla haluaa työskennellä sekä sen, että ei halua ryhtyä yrittäjiksi. Hienoja numeroita, koska näin nuori saa jo lukioaikana vahvistusta opiskelu- ja urapolulleen.
  • Yli puolet vastanneista (59 %) ymmärsi ohjelman jälkeen oman työn arvon sekä miten rahankäyttöä suunnitellaan (53 %).

Opiskelija saa ohjelman aikana loistavan mahdollisuuden tutustua yritystoimintaan turvallisessa kouluympäristössä, samalla nuoren ja oppilaitoksen yrityselämän kontaktit laajenevat Lisäksi kurssisuoritukset kertyvät.

Nuorella ja ohjaavalla opettajalla on tukenaan yli 110 maan kansainvälinen verkosto. Yksin tätä ei todellakaan tarvitse tehdä.


Done is better than perfect

Yrittäjämäinen toimintatapa ei ole ainoastaan tarkoitettu yrittäjille, vaan siitä hyötyvät kaikki- vapaa-ajalla ja työelämässä.

Oppimisympäristö, jossa kannustetaan opiskelijaa tekemään itse, havaitsemaan mahdollisuuksiaan ja tarttumaan niihin, tukee yritteliäisyyttä. Näin opiskelijan usko omiin kykyihin vahvistuu ja ohjaa häntä samalla tavoitteelliseen ja innostavaan työskentelyyn muiden kanssa.
 
Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan? Tiedämme, että asiat muuttuvat yhä kiihtyvällä vauhdilla. Tästä syystä meidän täytyy entistä rivakammin muuttaa toimintatapojamme. Meillä pitää olla entistä enemmän uskallusta kokeilla sekä antaa nuorille erilaisia tapoja suorittaa lukio-opintojaan. Annetaan nuorille mahdollisuus yrittää, koska se kantaa takuuvarmasti pitkälle tulevaisuuteen.
 
”Done is better than perfect” – otetaan se uudeksi toimintatavaksemme.
FM Eeva Korhonen
Nuori Yrittäjyys ry
Opinto-ohjaaja
Ruotsin kielen opettaja

Tuotu lähteestä: LUKE-verkoston blogi

Digitreenarista työkaluja opinto-ohjaukseen (LUKE-verkoston blogi)

Maailman kehittyessä nopeasti, tarvitaan yhä enemmän taitoja pärjätä muutoksen mukana. Oppiaineissa opitut tiedot ja taidot eivät ole riittäviä. Opiskelijan pitää jatkossa ajatella ja toimia entistä yrittäjämäisemmin. Tähän kuuluu vastuunkanto, uudet kokeilut ja ratkaisujen löytäminen. Lisäksi pitää tulevaisuudessa toimia joustavasti työmarkkinoilla. Emme edes tällä hetkellä tiedä nykyisiä emmekä tulevaisuuden töitä. Opiskelijoilta pitää luotsata maailmaan, jossa he pystyvät itseohjautuvasti opiskelemaan ja hakeutumaan tehokkaasti töihin.
Tämän vuoksi olemme kehittämässä ainutlaatuista Digitreenaria. Kyseessä on sovellus, joka kehittää opiskelijoiden yrittäjämäistä ajattelua ja toimintaa. Digitaalinen työkalu toimii henkilökohtaisena valmentajana. Se on käytännön läheinen ja aktivoiva materiaali. Se tukee myös opettajan ohjausta ja opetusta. Digitreenari tukee lisäksi opiskelijoita saavuttamaan tuloksia ylioppilaskirjoituksissa. Digitreenarin käyttö liittyy myös lukion uuteen opetussuunnitelmaan, jossa korostetaan niin opiskelu- kuin työelämävalmiuksien vahvistamista. Digitreenarin käyttäjät ovat sekä kansallisella, että kansainvälisellä tasolla edelläkävijöitä. Tähän liittyy yrittäjämäisyyden kehittäminen sekä uudet digitaaliset ratkaisut.
 
Selainpohjainen sovellus sisältää lukiolaisten sekä opetushenkilöstön osiot. Molemmat osiot näkyvät opetushenkilöstölle.

 

Lukiolaisten osio:
  • Sisältää lukion toimintakulttuurin arvioinnin, itsearvioinnin sekä tehtäviä. Itsearvointivastaukset tuottavat henkilökohtaisen arvioinnin, joiden pohjalta sovellus suosittelee käyttäjälle tehtäviä.

 

 Opetushenkilöstön osio:
  • Sisältää mm. käytännön reseptit Digitreenarin hyödyntämiseen, ryhmätehtäviä, ideapankin ja tausta-aineiston.

 

Digitreenari lukioihin! -hankkeen koordinaattorina toimii Mynämäen lukio. Valtakunnallisessa kehittäjäverkostossa on mittava määrä lukioita, yliopistoja, järjestöjä ja alan huippuasiantuntijoita. Hanketta rahoittaa Opetushallitus. Syksyllä tarjotaan lukioille käyttöönoton tueksi koulutusta, joka sopii hyvin toteutettavaksi esimerkiksi Veso-päivien yhteydessä.
Digitreenariin pääset tutustumaan osoitteessa: www.digitreenari.fi
Testaa -osiosta pääset rekisteröitymään ja luomaan omat käyttäjätunnukset. Lukioille suositellaan oman lukiokohtaisen kutsukoodin tilaamista, jotta pääsee reaaliajassa seuraamaan omien lukiolaisten sovelluksen käyttämistä.
Lisätiedot: Projektikoordinaattori Marja Kannisto; marja.kannisto@edu.mynamaki.fi