Johtamisen kolme kovaa ja yksinkertaista kysymystä (Erja Sandberg)

Tällä kertaa päästän poikkeuksellisesti ääneen johtajan ja johtajia sekä monenlaisia esimiehiä valmentavan Ira Langen. Hän kertoo miten organisaatiota, kuten isoa oppilaitosta, tulisi johtaa. Ole hyvä Ira 🙂

Millaista johtamista tarvitaan?

Johtaminen on taito- ja kyvykkyyskysymys. Haluatko palvella ja auttaa ihmisiä ottamaan käyttöön omia voimavarojaan? Haluatko auttaa ihmisiä kehittämään omaa ajatteluaan ja vastuunottamisen taitoa? Oletko johtaja, joka kilvoittelee siinä, miten nostat ihmisiä siiville ja vahvistat heidän kyvykkyyttään ja vahvuuksiaan?

Johtaminen on myös persoonakysymys. Sanotaan, että jokainen johtaa persoonallaan ja omalla tyylillään. Kyllä ja juuri siksi persoona on työkalu, jota pitää terottaa ja kehittää. Johtamistaitoja voi kehittää, omaa persoonaansa voi ja pitää kehittää. Jokaisen johtajan velvollisuus on altistaa itsensä kasvulle – sen pitäisi olla ehdoton minimivaatimus, jotta voi toisia ihmisiä johtaa.

Johtamisen kolme tärkeätä taitoaluetta

Pysähdyn tässä tarkastelemaan johtamisen kolmea konkreettista taitoaluetta, jotka hallitessaan johtaja vääjäämättä vie asioita organisaatiossaan hienosti maaliin ja synnyttää samalla sitoutuneen ja päämäärähakuisen tiimin.

Minkälaisia tunnusmerkkejä tuloksekkaassa ja arvokkaassa johtamisessa tulisi olla? Johtamisen parhaat käytänteet (Work of Leaders) antaa erinomaiset suuntaviivat arvoa ja tulosta lisäävälle johtamiselle. Näillä kriteereillä johtamista pitäisi myös rohkaistua mittaamaan.

Johtaja, luotko visiota rohkeasti?

Visiossa on kysymys sellaista kuvitellusta tulevaisuuden tilasta, jossa yhdessä luodaan jotakin ainutlaatuisen arvokasta toisten hyväksi. Miksi me olemme olemassa ja mitä me olemme yhdessä tekemässä? Mikä on tarkoituksemme?

Lähestyykö johtaja visiota avoimesti ja rohkeasti? Synnyttääkö hän keskustelua visiosta ja kykeneekö johtaja pilkkomaan organisaation ison vision oman tiiminsä ja lopulta yksilötason mielekkääksi visioksi? Visio on se komponentti, joka ohjaa tavoitteiden määrittelemistä ja yhdistää ihmiset saman asian taakse.

Johtaja, saatko ihmiset sitoutumaan?

Sitoutumisessa on kysymys jatkuvasta dynaamisesta vuorovaikutusprosessista. Me ihmiset haluamme ja kaipaamme sitoutua, mutta meillä on oltava jotakin mihin sitoutua. Meidän on myös saatava puhua ja ilmaista eriävätkin ajatuksemme visiosta. Vasta, tultuamme kuulluksi, voimme kiinnittyä, sitoutua ja myös innostua visiosta. Sitoutumista syntyy siellä, missä ihmiset kokevat tekevänsä lisäarvoa tuottavaa ja siis jotakin mielekästä. Sitoutumista syntyy myös kun ihmiset saavat kysyä ja ilmaista huoliaan ilman minkäänlaista sosiaalista tai psykologista tai muuta rangaistuksen pelkoa. Minkälaista vuorovaikuttamista sitoutumisen synnyttäminen johtajalta edellyttää? Miten selkeää on johtajan viestiminen ja miten hän synnyttää vuoropuhelua erilaisista näkemyksistä? Onko johtaja vastaanottavainen erilaisille ajatuksille ja miten hän ilmaisee, että on itse innostunut ja sitoutunut?

Johtaja, varmistatko ja johdatko toteutusta?

Yksinkertaisimmillaan toteutuksessa on kysymys vision muuttamisesta toiminnaksi. Jos visiossa annetaan lupaus jostakin mitä tavoitellaan, niin toteutus on tuon lupauksen lunastamista yhdessä. Onnistuneen johtamisen tuloksena syntyy kollektiivista saavutuksen tunnetta. Millä tavalla tekemisen tahtia määritellään ja johdetaan? Entä miten tekemistä suunnitellaan ja analysoidaan? Johdetaanko palautteen antamista, tartutaanko ongelmiin ja annetaanko ihmisille aidosti kiitosta?

Miten sinä johtajana mittaat onnistumistasi ja miten lisäät osaamistasi ja kasvuasi näillä johtamistaitojen ydinalueilla?

 

Tämä kirjoitus oli ensimmäinen osa johtamisen taitoja. Ira jatkaa vielä ensi viikolla blogissani peloista johtamisessa ja luottamuksen rakentamisen esteinä organisaatiossa. Teksti julkaistaan 29.9.2017.

kirjoittajalta:

Ira Lange

CEO
Johtamiseen, yksilö- ja tiimi- sekä ryhmätyöskentelyyn erikoistunut ammatticoach,
valmentaja ja puhuja sekä yrittäjä.

Voit lukea minusta ja tekemisestäni lisää www.qmotion.fi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

Onko pedagogisella osaamisella enää mitään merkitystä ammatillisessa oppilaitoksessa? (Erja Sandberg)

Opettajan korvaaminen ohjaajalla? Ikävä kyllä. HYRIA-koulutus, Hyvinkään ja Riihimäen alueella toimiva ammatillinen oppilaitos irtisanoi 11 opettajaa ja palkkasi heidän tilalleen 15 ohjaajaa.

OAJ tyrmää opettajien korvaamisen ohjaajilla. OAJ:n kannanoton mukaan tämä tarkoittaa sitä, että kyseisen oppilaitoksen opiskelijat saavat lähes 420 tuntia vähemmän opettajan antamaa opetusta viikossa. Vuositasolla vähennys on jo 16 000 tuntia. Myös koulutuskeskus Salpaus Lahden seudulla on OAJ:n tietojen mukaan tehnyt samankaltaisen ratkaisun.

Tämä antaa ikävän ja huolestuttavan signaalin siitä, että pedagogista koulutusta ja opettajan osaamista ei enää arvosteta ammatillisessa koulutuksessa. Irtisanotuille HYRIAn opettajille tarjottiin ammatillisen ohjaajan paikkaa puolta pienemmällä palkalla. Yksikään opettajista ei siirtynyt ohjaajan tehtäviin. En ihmettele, jokainen koulutustaan ja osaamistaan arvostava opettaja ei siirry ohjaajaksi. En siirtyisi minäkään.

Kuinka ohjaajat osaavat pedagogiikkaa?

Samaan aikaan meillä on ammatillisessa koulutuksessa yhä enemmän erilaisia ja monenlaisia mittavia tukitoimia tarvitsevia nuoria sekä aikuisia. Koulutustakuun myötä ammatillisissa oppilaitoksissa on lähes avoimet ovet eli kaikki hakijat tulee ottaa opiskelijoiksi. Pitäisikö heidän myös saada tarvittava opetus tukitoimien kerta, jotta he valmistuvat osaajiksi, ammattialansa laadukkaiksi edustajiksi? Minusta pitäisi, ehdottomasti. Se on osa opiskelijan oikeusturvaa. Kun nyt on jo havaittu opiskelija-aineksen muutos, minkä takia pedagogisen osaamisen vahvistamisen sijaan heikennetään opettajavetoista opiskelua siirtymällä ohjaajiin?

Aleksis Salusjärvi on kiertänyt ammattioppilaitoksia kuluneen vuoden ja kirjoittaa ammattioppilaitosten vaarallisesta ihmiskokeesta opiskelijoiden kustannuksella. Aleksis toteaa: ”Vanhalla opettajakaartilla on siksi jo valmiiksi entistä haastavampi työ, jota pitäisi tukea paremmin. Nyt sen sijaan vähennetään tunteja ja oppilaat pakotetaan itsenäiseen työskentelyyn.” Olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä. Nyt olisi aika vahvistaa opettajien ammattitaitoa, antaa tukea ja konkreettisia työvälineitä toimia yhä haasteellisempien ja moninaisempien opiskelijoiden kanssa.

Kauppiaitten kauppaoppilaitos Mercurian rehtori Tiina Immonen kirjoitti muutama päivä sitten seuraavasti: ”Valitettavasti Opintopolun kautta valituksi tuli myös opiskelijoita, joilla on haasteita suoriutua ammatillisista opinnoista. Osalla on elämänhallintataidoissa oppimista, osalla terveydellisiä ongelmia ja joillakin on opiskelun kannalta puutteellinen suomen kielen taito. Suuressa ryhmässä opettajan aika menee siihen, että hän selostaa useita kertoja, miten koneelle kirjaudutaan, kun osa opiskelijoista ei kerta kaikkiaan ymmärrä.” Hän jatkaa seuraavasti: ”Jos opiskelija on käynyt erityisopetuksessa koko peruskoulun, miten hän voisi olla valmis suorittamaan toisen asteen tutkinnon kriteereiden mukaisesti, kun pohjatiedot puuttuvat?”. Juuri näin. Meillä on huomattavan paljon nuoria, jotka ovat käyneet peruskoulunsa osa-aikaisessa tai kokoaikaisessa erityisopetuksessa, tehostetulla tai erityisellä tuella.

Ohjaajat eivät hallitse eikä heiltä myöskään vaadita pedagogiikan osaamista, joka on oleellista opetettaessa ammattiin. Ohjaamalla kaikki eivät todellakaan opi. Siihen tarvitaan monenlaisia pedagogisia ratkaisuja. Jokaisena oppituntina, jokaisena koulupäivänä.

Peruskouluun ja lukioon sama pedagogisen osaamisen alasajo?

Leikitelläänpä ajatuksella, että myös peruskoulun tai lukion opettajia korvattaisiin ohjaajilla. Näin säästettäisiin puolet palkkakustannuksissa. Eikö olisi hienoa? No minusta ei todellakaan (mutta minä olenkin opettaja ja erityispedagogiikan asiantuntija).

Säästöjen kustannuksella tunnutaan tekevän mitä kummallisempia ratkaisuja ammatillisissa oppilaitoksissa. Missä on laatu? Laadukas opetus? Hyvinvointivaltion laadukas elinkeinoelämä?

Mikäli opettajan korvaaminen ohjaajalla onnistuu ammatillisissakin opinnoissa, kai se sopii ja hyväksytään myös peruskoulussa, lukiossa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa? Näin voisimme vähentää myös korkeakoulutusta, opettajankoulutusta, mikäli opettajan ammattia ja osaamista ei enää arvosteta ja se nähdään voitavan osittain korvata toisen asteen ohjaajan tutkinnolla. Ammatillinen koulutus antaa huolestuttavaa esimerkkiä aiheeseen.

Epäilen, että sama toimintatapa ei menisi läpi peruskoulussa tai lukiossa. Peruskoulu PISA-tuloksineen ja uudistuksineen tuntuu olevan erityisessä suojeluksessa. Lukiolaisten osaamisesta taas lukiot kilpailevat yo-rankinglistoillaan. Mutta entä amis? Ei väliä? Kaikki opiskelijat valmistuvat osaamisestaan tai osaamattomuudestaan huolimatta, koska vain raha merkitsee, laadukas opetus ei. Hämmästelen.

Ohjaajan koulutuksen tutkintovaatimukset ovat aivan erilaiset kuin opettajan. Ohjaajan koulutus on toisen asteen koulutusta, opettajan korkeakoulutusta. Kyllä, koulutuksellakin on väliä. Lisäksi ohjaajan koulutukseen ei kuulu pedagogista pätevyyttä saati erityispedagogista osaamista. Kerta toisensa jälkeen pohdin itse ja käyn keskusteluja monien ammatillisten opettajien kanssa eikö amiksen opiskelijoilla todellakaan ole väliä? Näen itse joka päivä eron toisen poikani opiskellessa lukiossa ja toisen amiksessa. Toisella on kirjat, toisella ei. Toisella on kokeita, toisella ei. Toisella on vapaapäiviä, toisella ei. Ovatko he samalla viivalla jatko-opintoihin toisen asteen opintojensa jälkeen? Eivät.

On kummallista, että koulutuksen järjestäjän taholta kategorisoidaan nuoria saamaan eritasoista opetusta. Lukiossa on täydet päivät ja yliopistokoulutuksen saanut pedagoginen opetushenkilöstö. Ammatillisissa oppilaitoksissa taas ei näytä olevan juurikaan väliä käydäänkö koulua tunti päivässä tai pari päivää viikossa. Itsenäisiä opintoja, etäopintoja ja työpaikoille siirrettävää vastuuta lisätään kokoajan, Nyt vielä vaihdetaan opettajia ohjaajiksi. Tasa-arvoista? Ikävä kyllä meillä on jatkossa ammatillisesta koulutuksesta valmistuneita aikuisia, jotka eivät osaa ammattiaan.

Mitä sanovat työssäoppimispaikkojen ohjaajat ja johtajat?

Minuun ovat ottaneet yhteyttä usean työnantajayritykset, jotka ovat vuosia, jopa vuosikymmeniä ohjanneet ammattiin opiskeluun kuuluvaa työssäoppimista. He ovat nyreissään siitä, ettei heiltä ole kysytty onko heillä resursseja ohjata näitä opiskelijoita yhä enemmän ja yhä vähemmillä pohjatiedoilla. Osa on ilmoittanut, ettei ota enää työssäoppijoita oppimaan ammattia. Monessa keskustelussa he ovat todenneet osaamisen ja sitä kautta työn laadun heikentyneen. Opiskelijat voivat olla motivoituneita ammattiin, mutta pohjatietoja ei ole. Lisäksi nuorilla voi olla suuria elämänhallinnan pulmia, joihin työpaikat eivät ehdi ohjauksessaan puuttua.

OAJ:n kannanotossa puheenjohtaja Luukkainen toteaa: ”Elinkeinoelämän on lähdettävä mukaan vaatimaan ja valvomaan koulutuksen laatua. Laadukas koulutus on toimivan elinkeinoelämän peruskivi. OAJ ei jää toimettomana katsomaan kehityssuuntaa, jossa ammatillinen osaaminen romahtaa, ammattitaitoisilta opettajilta viedään työ ja siirretään selvästi opettajalle kuuluvia tehtäviä muille ammattiryhmille, Luukkainen varoittaa.” Juuri näin!

Aleksis Salusjärvi toteaa: ”Vaativiin ammatteihin, kuten hoitoalalle, on siksi lähivuosina valmistumassa ihmisiä, jotka eivät ole saaneet asianmukaista opetusta työhönsä. Julkista terveydenhuoltoa ollaan valtion toimesta rapauttamassa ruohonjuuritasolla. Vastuu tästä kehityksestä on nuorilla itsellään, käynnissä on ihmiskoe jossa koulut pakotetaan luopumaan tärkeimmästä tehtävästään, opetuksesta.”

Terveys- ja hyvinvointiaiheisiin erikoistunut toimittaja Paula Tiessalo on myös ottanut kantaa rapautuvaan toisen asteen koulutukseen: Nuoren tulisi etsiä työharjoittelupaikka, jossa ammatti pitäisi oppia, koska koulutunteja on vähennetty. Ammattikoulussa voi olla päiviä, jolloin lähiopetusta on tunti tai ei lainkaan. Nuori jätetään tuuliajolle.” Kyllä!

Miten ministeriö reagoi osaamisen alasajoon?

Opetus- ja kulttuuriministeriö käsittelee parhaillaan ammatillisten oppilaitosten järjestämislupien uusimista. Tällöin se arvioi, onko oppilaitoksilla edellytyksiä järjestää koulutusta.

Oaj:n puheenjohtaja Olli Luukkainen toteaa kannanotossaan: ”On selvää, ettei kaikilla koulutuksenjärjestäjillä enää leikkausten jälkeen ole taloudellisia eikä toiminnallisia edellytyksiä järjestää ammatillista koulutusta 1.1.2018 voimaan tulevan lain edellyttämällä tavalla. siihen varaa kun näin edelleen ajetaan suomalaista koulutusjärjestelmää alas.”

Täytyy vain toivoa, että OKM puuttuisi myös kyseenalaisiin keinoihin toteuttaa opetusta. OKM:n kanta nuoria  eriarvoistavaan toisen asteen koulutusjärjestelmään kiinnostaa myös.

Lopuksi

Kuka kysyisi ammatillisen oppilaitoksen nuorilta mitä he ajattelevat tästä kaikesta? Lapsia pitää kuulla, yhtälailla nuoria pitää kuulla. Osa nuorista on vielä lapsenkengissä ammatilliseen oppilaitokseen tullessaan. Onko koulutuksen järjestäjät kuulleet opiskelijoitaan? Entä opettajiaan?

Kun olin itse lehtorina ammatillisessa oppilaitoksessa, opiskelijat hämmästelivät tyhjiä lukujärjestyksiä eli monia vapaita koulupäiviä ja myös sitä, että opettajavetoinen opetus korvattiin osaksi itsenäisellä työskentelyllä, johon moni nuori ei kyennyt. Ne olivat opiskelijoille vapaatunteja. Alta löydät yhden koulutuskokemuksen tukea tarvitsevalta opiskelijalta.

Täältä löydät aiemman kirjoitukseni ammatillisen koulutuksen kolmasti keskeyttäneeltä opiskelijalta.

Löydät aiempia blogitekstejäni ammatillisesta koulutuksesta myös esimerkiksi täältä ja täältä.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Yrittäjyyttä ja työelämävalmiuksia – tekemällä oppien (LUKE-verkoston blogi)

Kurssitarjotin eloon

Kurssitarjottimella on eri oppiaineista paljon lyhenteitä. Miten ne avautuvat nuorelle, mitä kyseisellä oppitunnilla tehdään?  Kun lukiolainen näkee kurssitarjottimen, niin miettiikö hän, että nämä kirjainlyhenteet antavat hänelle valmiudet opiskelun aloittamiseen erilaisissa opinahjoissa? Sehän on lukiokoulutuksen tavoite.
 
Uskallan väittää, ettei lukiolainen kurssivalintojen hetkellä mieti jatkokoulutuspaikkaansa. Nuori pohtii suorittamatta olevia kurssejaan, mahdollisia hyppytunteja tai mitä aineita kirjoittaisi ylioppilastutkinnossa.
 
Mitä puolestaan pohtivat opettajat ja kurssitarjottimen tekijät? Puntaroiko aineenopettaja, mitä osaamista hän haluaa välittää lukiolaiselle omalla oppitunnillaan, tiistain 3:ssa palkissa, jotta oppisisältö vastaisi lukion uutta opetussuunnitelmaa?
 
Lukiossa opettajien on tehtävä entistä enemmän yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa, se on kirjattuna opetussuunnitelmaan. Aineenopettajan pitää huomioida työelämäyhteistyö ja miettiä miten se näkyy hänen oppiaineessaan. Hyvä.
 
Onneksi on lukuisia tapoja toteuttaa yritys – tai työelämäyhteistyötä. Näin myös kurssitarjotin elävöityy. Kirjainlyhenteistä tulee konkreettisia, linkki oppitunnin ja työelämän välillä kapenee. Nuori tutustuu yhteiskunnan tarjoamiin työmahdollisuuksiin sekä oivaltaa opiskeltavien kurssien yhteyden tuleviin työpolkuihinsa.
 
Näissä oivalluksissa piilee mielestäni kaikkein olennaisin syy, miksi lukioiden kurssitarjottimien kirjainlyhenteisiin pitää saada iloa ja tekemisen meininkiä. Kun lukiolaisen silmät loistavat, niin silloin oppilaitoksen ja olemassa olevien rakenteiden pitää muuttua niin, että silmien loiste säilyy. Näin rohkeus omaan tekemiseen kasvaa.
 

Itse tekeminen ja kokeileminen on monissa asioissa paras tapa oppia. Sovelletaan tietoa ja uskalletaan yrittää, ryhdytään toimeen ilman sen suurempaa jahkailua.

Lukiokokemus oli erilainen

Nuori Yrittäjyys ry:llä (NY) on opetussuunnitelmien tavoitteita tukevia ohjelmia 7-25-vuotiaille. Ohjelmissa painotetaan yrittäjyysasennetta, työelämävalmiuksia sekä oman taloudenhallintaa – tekemällä oppien. 
 
Lukiolaisille suunnatussa Vuosi yrittäjänä –ohjelmassa perustetaan lukuvuoden tai kahden jakson ajaksi miniyritys (NY-yritys), jonka pyörittämisessä käytetään oikeaa rahaa.  Ohjelmassa nuoret miettivät ensin tiimeissä yritysidean, jonka ympärille yritys perustetaan.  Ohjelman aikana opiskelijat pyörittävät yritystä itse, oppivat myyntiä ja markkinointia sekä miten yritys lopetetaan – kokeilemalla ja yrittämällä.
 
NY-yrityksen perustamisen tavoitteena on työelämätaitojen ja aktiivisen toimintatavan oppiminen. Yrittäjämäisesti toimiva nuori uskaltaa tehdä päätöksiä, hänen yhteistyökykynsä kehittyvät sekä opiskelija oppii ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan ja työskentelemään tavoitteellisesti.
 

Suomessa oli viime lukuvuonna 4 500 toiseen asteen opiskelijaa mukana Vuosi yrittäjänä –ohjelmassa. Keväällä 2017 kysyttiin mukana olleilta nuorilta (760 opiskelijaa) miten ohjelma vaikutti heidän työelämä-, yrittäjyys-ja talouslukutaitoihin.

  •  Vastanneista 82 % oli sitä mieltä, että vastuunotto ja -kantaminen lisääntyi, vuorovaikutustaidot kehittyivät 72 % sekä omien taitojen tunnistaminen parani (63 %).
  • Kolmasosa vastanneista oivalsi millä alalla haluaa työskennellä sekä sen, että ei halua ryhtyä yrittäjiksi. Hienoja numeroita, koska näin nuori saa jo lukioaikana vahvistusta opiskelu- ja urapolulleen.
  • Yli puolet vastanneista (59 %) ymmärsi ohjelman jälkeen oman työn arvon sekä miten rahankäyttöä suunnitellaan (53 %).

Opiskelija saa ohjelman aikana loistavan mahdollisuuden tutustua yritystoimintaan turvallisessa kouluympäristössä, samalla nuoren ja oppilaitoksen yrityselämän kontaktit laajenevat Lisäksi kurssisuoritukset kertyvät.

Nuorella ja ohjaavalla opettajalla on tukenaan yli 110 maan kansainvälinen verkosto. Yksin tätä ei todellakaan tarvitse tehdä.


Done is better than perfect

Yrittäjämäinen toimintatapa ei ole ainoastaan tarkoitettu yrittäjille, vaan siitä hyötyvät kaikki- vapaa-ajalla ja työelämässä.

Oppimisympäristö, jossa kannustetaan opiskelijaa tekemään itse, havaitsemaan mahdollisuuksiaan ja tarttumaan niihin, tukee yritteliäisyyttä. Näin opiskelijan usko omiin kykyihin vahvistuu ja ohjaa häntä samalla tavoitteelliseen ja innostavaan työskentelyyn muiden kanssa.
 
Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan? Tiedämme, että asiat muuttuvat yhä kiihtyvällä vauhdilla. Tästä syystä meidän täytyy entistä rivakammin muuttaa toimintatapojamme. Meillä pitää olla entistä enemmän uskallusta kokeilla sekä antaa nuorille erilaisia tapoja suorittaa lukio-opintojaan. Annetaan nuorille mahdollisuus yrittää, koska se kantaa takuuvarmasti pitkälle tulevaisuuteen.
 
”Done is better than perfect” – otetaan se uudeksi toimintatavaksemme.
FM Eeva Korhonen
Nuori Yrittäjyys ry
Opinto-ohjaaja
Ruotsin kielen opettaja

Tuotu lähteestä: LUKE-verkoston blogi

Digitreenarista työkaluja opinto-ohjaukseen (LUKE-verkoston blogi)

Maailman kehittyessä nopeasti, tarvitaan yhä enemmän taitoja pärjätä muutoksen mukana. Oppiaineissa opitut tiedot ja taidot eivät ole riittäviä. Opiskelijan pitää jatkossa ajatella ja toimia entistä yrittäjämäisemmin. Tähän kuuluu vastuunkanto, uudet kokeilut ja ratkaisujen löytäminen. Lisäksi pitää tulevaisuudessa toimia joustavasti työmarkkinoilla. Emme edes tällä hetkellä tiedä nykyisiä emmekä tulevaisuuden töitä. Opiskelijoilta pitää luotsata maailmaan, jossa he pystyvät itseohjautuvasti opiskelemaan ja hakeutumaan tehokkaasti töihin.
Tämän vuoksi olemme kehittämässä ainutlaatuista Digitreenaria. Kyseessä on sovellus, joka kehittää opiskelijoiden yrittäjämäistä ajattelua ja toimintaa. Digitaalinen työkalu toimii henkilökohtaisena valmentajana. Se on käytännön läheinen ja aktivoiva materiaali. Se tukee myös opettajan ohjausta ja opetusta. Digitreenari tukee lisäksi opiskelijoita saavuttamaan tuloksia ylioppilaskirjoituksissa. Digitreenarin käyttö liittyy myös lukion uuteen opetussuunnitelmaan, jossa korostetaan niin opiskelu- kuin työelämävalmiuksien vahvistamista. Digitreenarin käyttäjät ovat sekä kansallisella, että kansainvälisellä tasolla edelläkävijöitä. Tähän liittyy yrittäjämäisyyden kehittäminen sekä uudet digitaaliset ratkaisut.
 
Selainpohjainen sovellus sisältää lukiolaisten sekä opetushenkilöstön osiot. Molemmat osiot näkyvät opetushenkilöstölle.

 

Lukiolaisten osio:
  • Sisältää lukion toimintakulttuurin arvioinnin, itsearvioinnin sekä tehtäviä. Itsearvointivastaukset tuottavat henkilökohtaisen arvioinnin, joiden pohjalta sovellus suosittelee käyttäjälle tehtäviä.

 

 Opetushenkilöstön osio:
  • Sisältää mm. käytännön reseptit Digitreenarin hyödyntämiseen, ryhmätehtäviä, ideapankin ja tausta-aineiston.

 

Digitreenari lukioihin! -hankkeen koordinaattorina toimii Mynämäen lukio. Valtakunnallisessa kehittäjäverkostossa on mittava määrä lukioita, yliopistoja, järjestöjä ja alan huippuasiantuntijoita. Hanketta rahoittaa Opetushallitus. Syksyllä tarjotaan lukioille käyttöönoton tueksi koulutusta, joka sopii hyvin toteutettavaksi esimerkiksi Veso-päivien yhteydessä.
Digitreenariin pääset tutustumaan osoitteessa: www.digitreenari.fi
Testaa -osiosta pääset rekisteröitymään ja luomaan omat käyttäjätunnukset. Lukioille suositellaan oman lukiokohtaisen kutsukoodin tilaamista, jotta pääsee reaaliajassa seuraamaan omien lukiolaisten sovelluksen käyttämistä.
Lisätiedot: Projektikoordinaattori Marja Kannisto; marja.kannisto@edu.mynamaki.fi 

Uusi tilasto ammatillisen koulutuksen tukea tarvitsevista opiskelijoista (Erja Sandberg)

Tilastokeskus on julkaissut tänään 13.6.2017 uudet erityisopetuksen tilastot. Tilastossa on monia mielenkiintoisia asioita, mutta poimin tähän edellisen ja sitä aiemman ammatillista koulutusta koskevien kirjoitusteni jatkoksi toisen asteen ammatilliseen koulutukseen liittyviä asioita.

Peruskoulusta toiselle asteelle

Pohjatiedoksi toiselle asteelle: Perusopetuksessa on noin 90 000 tehostettua tai erityistä tukea saanutta lasta ja nuorta eli joka kuudes peruskoulun oppilas saa edellämainittua tukea. Näiden lisäksi ovat yleisen tuen tukimuodot.

Tiedämme, että peruskoulun jälkeen ammatilliseen koulutukseen jatkaa huomattavasti enemmän tukea tarvitsevia nuoria lukio-opintoihin suuntaaviin verraten. Tuen pitäisi olla saumatonta nivelvaiheet huomioiden ja varsinkin siirryttäessä toiselle asteelle.

Miten sitten nuoria tuetaan tuoreen tilaston mukaan ammatillisessa koulutuksessa?

Erityisopetusta saaneiden ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden määrän kasvu on jatkunut ainakin yli kymmenen vuotta (jolloin tilastointi aloitettiin). Tähän on varmasti monia syitä. Esimerkiksi tunnistamme yhä paremmin monimuotoiset tuen tarpeet ja myös maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden lukumäärä on kasvanut. Toki maahanmuuttajastatus ei suoraan merkitse tukea tarvitsevaa opiskeljaa. Maahanmuuttajien joukossa kuitenkin on paljon tuettavia nuoria ja maahanmuuttajien määrät ovat Suomessa suurempia kuin esimerkiksi 10 vuotta sitten.

Vuonna 2015 nuorille suunnatun ammatillisen peruskoulutuksen tilaston mukaan heistä oli 18 % erityisopiskelijoita, miehiä hieman enemmän kuin naisia. Tämä tarkoittaa 24 300 tukea tarvitsevaa ammatillisen koulutuksen opiskelijaa.

Luku herättää monenlaisia ajatuksia. Ensinnäkin jos peruskoulussa tuen tarvitsijoita on lähes nelinkertainen määrä ammatilliseen koulutukseen verrattuna, missä ovat ne “loput” n. 66 000 tukea tarvitsevaa nuorta? Osa heistä varmastikin on lukiossa, mutta vain osa. Osa yhdeksäsluokkalaisista ei hae yhteishaussa mihinkään (2-3 %), muutama prosentti jatkaa perusopetuksen lisäopetuksessa eikä sikäli ole toisella asteella. Toisen asteen opintoja ei aloita noin 7 prosenttia ikäluokasta, eli vuosittain noin 4 600 nuorta. Tämä selittää osan.

Entä ne nuoret, jotka puuttuvat näistäkin selitysmalleista? Väitän, että suurin osa heistä on toisella asteella ilman tukitoimia. Osalla ehkä ei ole tuen tarvettakaan, jolloin heitä ei edes kuulu tilastoida. Hyvin monella nuorella tuen tarve kuitenkin jatkuu peruskoulusta toiselle asteelle. Heidän tuen tarvettaan ei ehkä tunnisteta tai he eivät saa erityisopetuksen palveluja. Toisen asteen erityisopetusjärjestelmä lainsäädäntöineen ja resursseineen on aivan toisenlainen kuin perusasteella. Se on paljon heikompi. Myös nuorten huoltajien on hyvä tiedostaa tämä asia ja seurata nuorensa koulunkäyntiä.

Oma kokemukseni toiselta asteelta oli, että oli hyvin paljon ryhmänohjaajasta riippuvaista, tehtiinkö ryhmän tukea tarvitseville nuorille HOJKSeja vai ei. Mikäli ei tehty, ne nuoret eivät ole näissä luvuissa. Esimerkiksi yksi oman ryhmäni rinnakkaista ryhmää luotsaava ryhmänohjaaja ei tehnyt ainuttakaan HOJKSia tuentarpeesta huolimatta. Kysyin tästä oppilaitoksen ainoalta ammatilliselta erityisopettajalta, joka tiesi asian, mutta ei tiennyt miksi HOJKSeja ei tehty. Niitä vain ei tehty. Onko se oikein? Minusta ei. Minusta on nuorten heitteillejättöä, mikäli pulmat näkyvät koulutuksessa, mutta aikuiset ammattilaiset eivät tue nuorta. HOJKS avaa nuorelle toisella asteen erityisopetuksen palvelut.

Tukea tarvitsevat opiskelijat ammatillisissa oppilaitoksissa vs. erityisammattioppilaitoksissa

Nuorille suunnatun ammatillisen koulutuksen erityisopiskelijoista suurin osa (86 %) opiskeli ammatillisissa oppilaitoksissa. Ammatillisissa erityisoppilaitoksissa opiskeli vain 13 prosenttia ja muissa ammatillista koulutusta antavissa oppilaitoksissa noin prosentti erityisopiskelijoista. Tämä tarkoittaa sitä, että aivan tavallisissa ammattioppilaitoksissa, missä on suurin osa tukea tarvitsevista nuorista, tulee olla erittäin hyvin toimiva erityisopetuksen järjestelmä. Tukitoimet tulee olla monimuotoisia, koko koulutuksen kestäviä ja niitä tulee arvioida säännöllisesti esim. HOJKS-keskusteluissa.

Samaan aikaan tiedämme, että ammatilliseen koulutukseen kohdistuu valtavat säästöpaineet. Lähitunneista leikataan, opettajista leikataan. Vastuu sysätään yhä enemmän työssäoppimispaikoille (joissa ei ole ehkä erityisopetuksen menetelmiä osaavia ohjaajia) ja myös opiskelijalle itselleen. Opiskelijoiden tulee tehdä omatoimisesti ja itsenäisesti monia tehtäviä ja projekteja. Useat tukea tarvitsevat opiskelijat eivät siihen pysty.

Miten tähän tulee reagoida?

Nyt pitäisi tehdä täyskäännös ammatillisen koulutuksen säästötoimissa ja resursoida huomattavasti enemmän aivan tavallisiin ammattioppilaitoksen erityisopetuksen palveluihin. Tukea tarvitsevat nuoret tulee tunnistaa heti ammattikoulutuksen alkaessa ja heille tulee olla riittävästi resurssia tarjota tukitoimia.

Monet ammatilliset erityisopettajat ovat ottaneet minuun yhteyttä ja kertoneet, että resurssia on aivan liian vähän. He näkevät valtavan tuen tarpeen ja haluaisivat auttaa näitä nuoria, mutta tunnit eivät siihen riitä. Totesin tämän saman työskennellessäni ammatillisessa oppilaitoksessa. Nuori, joka tarvitsee tukitoimia lähes jokaikinen oppitunti, saa sitä erityisopettajalta ehkä tunnin tai kaksi viikossa. Kaikki ymmärtävät, että tämä on vain rästitehtävien setvimistä ja ns. tulipalojen sammuttamista.

Varhaista ja ennaltaehkäisevää esimerkiksi koulupudokkuuden estävää tukea ei ole tarjolla riittävästi. Tulokset näkyvät. Meillä on paljon koulunsa keskeyttäviä nuoria ensimmäisenä lukuvuotena. Itse olin ammatillisessa oppilaitoksessa, jossa toimialan johto ehdotti ettei näitä ensimmäisenä syksynä keskeyttäviä nuoria edes kirjattaisi oppilaitoksessa aloittaneiksi, koska luvut ovat niin ikäviä. Tällä halutaan myös kaunistella tilastoja. Uskomatonta.

Jos sinulla olisi jatkuvaa tuen tarvetta kaikissa oppiaineissa (esimerkiksi oman toiminnanohjauksen pulmia) ja saisit tukea tunnin silloin, toisen tällöin, miltä se tuntuisi? Kauanko jaksaisit yksin tarpoa vaikealta tuntuvia opintoja? Moni nuori ei jaksa ja keskeytys houkuttelee.

Tukea tarvitsevat nuoret opiskelevat isoissa ryhmissä

Tuoreen tilaston mukaan nuorille suunnatun ammatillisen koulutuksen erityisopiskelijoista 83 prosenttia opiskeli samassa ryhmässä (integroituina) muiden opiskelijoiden kanssa. Tämä on todella paljon. Mitä luku tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että JOKAISEN toisella asteella opettavan ja ohjaavan opettajan tulee osata erityispedagogiikkaa. Heidän tulee käyttää monenlaisia opetustapoja ja tulee tunnistaa esimerkiksi erilaiset oppimisvaikeudet ja tukea nuoria oppimaan eri tavoilla. Jos ja kun pienryhmiä ei ole, isoissa ryhmissä on saatava aivan yhtäläistä tukea kuin nuoret saavat peruskoulun pienryhmissä.

Oppilaitoksen johdon tulee olla tietoisia erilaisista opiskelijoiden tukimuodoista ja henkilöstönsä erityispedagogiikan osaamisesta. Koska esimerkiksi yksi ammatillinen erityisopettaja vastaa 500 opiskelijasta, ammatilliset erityisopettajat eivät voi olla joka tunti jokaisessa ryhmässä antamassa tukeaan. Se on KAIKKIEN opettajien tehtävä. 83 prosenttia on todella paljon integroituneita tukea tarvitsevia opiskelijoita.

Lopuksi

Jokaisella nuorella on oikeus saada tarvitsemansa tukitoimet, myös ammatillisessa koulutuksessa. Oppilaitoksen johdolla on siten tärkeä tehtävä resursoida riittävästi erityisopetuksen palveluja ja huolehtia henkilöstönsä ammattitaidon kehittämisestä. Kehotan myös jokaisen tukea tarvitsevan nuoren huoltajia olemaan valveutuneita ja selvittämään saavatko heidän nuorensa tarvittavat tukitoimia ja mikäli eivät saa, käynnistämään keskustelut asiasta erityisopettajan ja mahdollisesti myös koulutuspäällikön ja toimialan rehtorin kanssa.

Huoltaja, mikäli nuoresi on juuri päättänyt perusopetuksen ja siirtyy nyt ammatilliseen koulutukseen,  varmista, että tukitoimet jatkuvat heti ensimmäisestä koulupäivästä alkaen.

Olen myös koonnut ammatilliseen koulutukseen pedagogisten tukitoimien paketin.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Yes We Can! (LUKE-verkoston blogi)

Mikael Al-Zuhairin näkemys
modernin työelämän vaatimuksista
Saimme tasan kaksi vuotta sitten varsin merkittävän apurahan Opetushallitukselta ja
Lempäälän kunnalta innovatiivisten oppimisympäristöjen kehittämiseksi. Ideana tämän vuoden loppuun kestävässä #työelämähankkeessamme oli lukiolaisten työelämätietojen ja -taitojen vahvistaminen. Korostimme hankehakemuksessa konkreettisen tekemisen merkitystä pulpetissa istumisen lisäksi. Nyt, hankkeen loppusuoran häämöttäessä, on hyvä tarkastella mitä olemme saaneet aikaan.
 

MOTI KADOKSISSA?

Lukio on yleissivistystä jakava oppilaitos. Pääasiallinen tehtävämme on siis vahvistaa nuorten ymmärrystä ympärillä olevasta maailmasta. Yleissivistyksen hankkiminen on pitkä prosessi. Tuota prosessia ohjaa ajatus siitä, että opitulla tiedolla pitää olla jotakin muutakin käyttöä kuin menestys Trivial Pursuitissa. Toisaalta motivaatio voi olla alhainen, jos ei tule onnistumisen kokemuksia, eikä opettajilla ja muillakaan lähellä olevilla ei oikein tunnu olevan aikaa pysähtyä omalle kohdalle. Peruskouluun verrattuna lukio-opiskelu edellyttääkin opiskelijalta oma-aloitteisuutta ja itseohjautuvuutta, jota ei kaikilta löydy.

Moni opiskelija kertoo, että historia on heidän lempiaineensa. Oppitunnit ovat sopivan kevyt keidashetki muutoin raskaan ja puuduttavan opiskelupäivän lomassa. ”Mutta mitä hyötyä historian opinnoilla on?” he kysyvät. Selitän, miten tämä hetki, tämän hetken polttavat kysymykset ja onnen hetket, ovat seurausta menneisyyden tapahtumista ja valinnoista. Ja miten olennaista on ymmärtää asemamme ketjun yhtenä lenkkinä. Silti monen on vaikea hahmottaa, millaisia vinkkejä historia tarjoaa oman aikamme ongelmiin. Monelle historian opiskelu on vain tahroja paperilla. Historiallinen ymmärrys on katoava luonnonvara, koska tuon taidon oppiminen on työlästä.


Toisen oppiaineeni yhteiskuntaopin keskeiseksi tavoitteeksi opetussuunnitelma asettaa muun muassa aktiivisen kansalaisuuden vahvistamisen. Demokratian näkökulmasta Suomi on upea maa! Meillä on sanan- ja mielipiteenvapaus ja vaaleilla valitut päättäjämme pyrkivät parhaan kykynsä mukaan oikeasti ratkaisemaan maamme ja maailmankin keskeisiä ongelmia. Ongelmallista kyllä, moni näistä ongelmista on poliitikkojen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Ja jos päättäjämmekin ovat kyvyttömiä ratkaisemaan ongelmia, mitä mahdollisuuksia meillä tavallisilla kansalaisilla on?

Ensimmäisen sukupolven #RyhmänJohtajat

 

Ensimmäisen vuoden opetus?

Kun lähdimme käynnistämään #työelämähanketta syksyllä 2015, mielessämme olivat sellaiset ajatukset kuin piilolahjakkuuden esilletuominen, motivointi, aktivointi ja mahdollisimman konkreettinen tekeminen. Teimme yhden virheen: roolitimme prosessit väärin. Syyslukukauden 2015 aikana me vetovastuussa olevat opettajat yritimme omin voimin saada asioita käyntiin, varsin huonolla menestyksellä. Vuoden 2015 lopulla vastuu siirtyi #RyhmänJohtajiksi nimetylle noin kymmenhenkiselle opiskelijaryhmälle, joka pisti töpinäksi. Heidän järjestämiensä tempauksien ja mallin ansiosta opiskelijoitten keskuuteen virisi ajatus siitä, että yhdessä saamme aikaan vaikka mitä ja että erilaisten tempauksien järjestäminen on tärkeää ja jopa kivaa.

Syyslukukauden toinen iso asia oli, että saimme hankkeemme #työelämäkummeiksi todellisia asiantuntijoita. Kummien kuten kansanedustaja Lauri Ihalaisen, työelämätutkija Anu Järvensivun, some-ekspertti Pauliina Mäkelän, sarjayrittäjä Ismo Paanasen, Pirkanmaan Nuorkauppakamarin Tuuli Lamminmäen ja kunnanjohtaja Heidi Rämön ansiosta meille muodostui monipuolinen kuva siitä millaisten lainalaisuuksien mukaan moderni työelämä toimii ja millaista osaamista se tekijöiltä edellyttää, mutta toisaalta myös millaista osaamisvajautta meillä Suomessa on. 


Opiskelijamme tekivät suuren määrän työelämähaastatteluja, joissa tärkeimmäksi yhteiseksi nimittäjäksi eri aloilla ja eri tehtävissä toimivien ihmisten osalta muodostui, kuinka ollakaan, ajatus siitä, että työllä PITÄÄ olla MERKITYSTÄ. Kukaan haastatelluista ei korostanut palkan merkitystä. Itse asiassa osa haastatelluista oli vaihtanut alaa hyväpalkkaisesta työstä huonommin palkattuun, mutta totesi motivaatiotasonsa olevan nyt huipputasolla juuri siitä syystä, että nyt he saavat auttaa ihmisiä. Moni käytti myös toimenkuvaansa kuvatessaan termiä ”maailman parantaminen”.


Play Hard Work Harder!

Nämä asiat repussamme lähdimme tähän vuoteen. Ensimmäisen #RyhmänJohtaja -porukan valmistautuessa kirjoituksiin ykkösvuosikurssin #RJ-ryhmän suositusten perusteella koottu uusi johtaja-sukupolvi otti viestikapulan. Kävimme syksyn alussa tapaamassa jälleen kerran hankkeen suojelija Lauri Ihalaista. Nuorisotakuun takkuamisesta harmistunut Ihalainen patisti meitä tarttumaan nuorten syrjäytymisehkäisytyöhön. Syventyessämme asiaan kokemusasiantuntija opo-Katja Luodon kanssa tuli varsin selväksi, että motivaatio kadotetaan yläkouluiässä. Mitä siis lukiomme voi tehdä yläkouluikäisten motivaation parantamiseksi? Kypsyi ajatus toiminnallisen työelämäpäivän järjestämisestä kaikille lähiseudun 8-luokkalaisille. Tämä ikäluokka on jossain määrin väliinputoajan asemassa. Kaseilla ei ollut ollut moneen vuoteen mitään muuta koulun ulkopuolista työelämätietoisuuden lähdettä kuin lyhyt tet-jakso. Toisaalta työ ja ammatit kuuluvat kasien OPS:iin, joten tällainen konkreettinen toiminta olisi omiaan syventämään ymmärrystä ja ohjaamaan nuoria mieluiselle polulle tai alalle.

Tapahtumaa järjestämistä varten koottiin noin kolmenkymmenen lukiolaisen organisaatio. Heidän lisäkseen mukaan tuli toinen mokoma upeita tyyppejä paikallisesta yrittäjäyhdistyksestä, Lempäälän Kehitys ry:stä, ammattioppilaitos Tredusta ja opettajia ja oppilaita lähikouluista Hakkarista, Sääksjärveltä ja Vesilahdelta. Yleiskokouksessa oli mukana lähes 70 tapahtumajärjestäjää. Ryhmä oli organisoitu kolmeen ryhmään: johtoryhmään, jonka tehtävä oli luoda tapahtuman aikataulu, kuljetukset ja muut käytännön ”speksit”, toisen ryhmän tehtävänä oli toiminnallisten rastien suunnittelu, kolmas ryhmä mietti tapahtuman oppilaitosyhteistyötä ja jatkoa. Jokaisen ryhmän johdossa oli joku #RJ-pari. 


Nuoret nimesivät tapahtuman Play Hard Work Harderiksi. Tapahtumapaikaksi valikoitui Hakkarin liikuntahalli ja ajankohdaksi marraskuun 3. Tapahtumaa suunnitelleen yleiskokouksen jälkitunnelman puki sanoiksi yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Ismo Paananen todeten: ”Tästä tulee kaaos, mutta toivottavasti positiivinen kaaos. Otetaan tämä oppimiskokemuksena. Jos saamme autettua yhtä kasiluokkalaista, voimme olla tyytyväisiä.”


Yleiskokouksen väellä on tapaamisen jälkeenkin hymy herkässä!

PHWH-päivä on muutoin ansiokkaasti raportoitu Lempäälän lukion vuosikertomuksessa, mutta sanottakoon tässä, että kun tilaisuuden päätteeksi kerättiin palautetta tapahtumaan osallistuneilta kaseilta, arvosanaksi muodostui noin 8½. Tapahtuma koettiin hyödylliseksi ja moni mainitsi saaneensa motivaatiota. Ainoaksi yleisempi kritiikin aihe oli ilmoittautuminen, joka osoittautui ennakoitua vaikeammaksi toteuttaa sähköisesti. 

Järjestelyorganisaatio oli myös todella onnellinen ja tyytyväinen siitä, että hommasta selvittiin kuivin jaloin. Tapahtuman järjestäminen vahvisti järjestelyorganisaatiossa mukana olleiden käsitystä itsestään ja vahvisti yhteenkuuluvuuden tunnetta joukkueemme sisällä. Se avasi myös vahvisti yhteyttämme lähiseudun toimijoihin. Yhteistyö Lelun tulevan asuinkumppani Tredun kanssa oli sikäli merkittävä, että löysimme oppilaitoksia yhdistävän toimintakentän ja ensimmäisen kokemuksen yhteistyön käytännön hyödyistä.

Goodwill!

 

Lukuvuoden aikana hankkeessa on ollut koko ajan käynnissä monta eri pohjavirettä. Yhteisenä nimittäjänä on ollut ajatus siitä, että me kykenemme olemaan hyödyksi lähiympäristöllemme. Konkreettinen osoitus tästä saatiin jo lukuvuoden alussa, kun keväällä 2016 #RyhmänJohtaja-porukka päätti lukion opiskelijakunnan hallituksen kanssa kerätä syksyn taksvärkkipäivänä varoja tansanialaisen turvakodin hyväksi. Tämä ns. Kimbilio-hanke on paikallisen NMKY:n pitkäaikainen projekti. Hankkeen puuhamiehet Matti Vehviläinen ja Mikko Vesamäki ottivat tietysti iloiten osaa käytännön järjestelyihin. Suunnitteluorganisaation ideana oli yhdistää työelämähanke ja Kimbilio siten, että lukiolaiset oikeasti etsisivät itselleen työpaikan ja hankkisivat siinäkin mielessä samalla työkokemusta.

 

Nämä kahdeksan nuorta pääsivät Technopolikseen hommiin

Lopulta noin puolet lelulaisista oli jossain kodin ulkopuolella töissä. Kimbiliolle saatiin kerättyä varoja hieman yli 2000 euroa. Sen lisäksi Leluun syntyi oma Kimbilio-ryhmä, jonka vetäjäksi tuli uskonnon ja psykologian opettaja Sari Haavisto ja jäseniksi noin kymmenkunta lähinnä ykkösen opiskelijaa. Kimbilio-ryhmän toiminta-ajatukseksi on lukuvuoden aikana hahmottunut hyväntekeväisyysnäkökulman esilläpitäminen ja yhteydenpito paikallisseurakunnan kehitysyhteistyöväen kanssa.

Run Forrest!

Marraskuussa paikallisen yleisurheiluseuran LeKi Yleisurheilun aktiivit Markku Ruonavaara ja Timo Reunanen ottivat meihin yhteyttä ja kysyivät halukkuuttamme tulla järjestämään perinteisiä Koululiikuntaliiton SM-maastojuoksukisoja. Kisapäivään (23.5.) oli tuossa vaiheessa vielä matkaa, mutta myynti- ja markkinointityö piti aloittaa varhain, koska aikaisemmin kisat oli järjestetty Vierumäellä ja pieni kysymysmerkki oli, saadaanko väkeä tulemaan Lahden seudulta Lempäälään. Ohessa Eerika Reunasen tekemä kisajuliste.

Kun samaan aikaan oli käynnissä PHWH-päivän järjestelyt, kokosimme Lelun #MediaTiimi´stä iskuryhmän joka pääsi syksyn aikana haastattelemaan todella mielenkiintoisia ihmisiä. Näitä henkilöitä olivat muun muassa Lauri Ihalainen, valtakunnan ykköstapahtumajärjestäjä Elisa Hakanen, Liikuntaparkki-yrityksen perustaja Minna Rajamäki, vloggaajakuuluisuus Herbalisti, sekä Tappara-legenda Pekka Saravo. Puheenaiheina olivat muun muassa yläkouluaikainen motivaatio ja omat uravalinnat. Jokaiselta kysyttiin myös ohjeita ja neuvoja yläkouluikäisille. Toinen iskuryhmä teki myös maastojuoksukisoihin liittyen pientä promokiertuetta lähiseudun alakouluissa. 


Maastojuoksukisat onnistuivat lopulta erinomaisen hyvin. Kisoihin osallistui 367 juoksijaa ja tunnelma kisapäivänä oli kerrassaan erinomainen. Lelulaisia toimi kisapäivänä monissa eri tehtävissä, kuten ajanotossa, kuvauksessa, kisakansliassa, ruokailujärjestelyissä ja järjestyksenvalvonnassa, sekä palkintojenjaossa. Virallisten kisasivujen tekemisessäkin lelulaisilla oli näppinsä pelissä.


#Lelu105

Ensimmäisenä hankevuonna toteutettu #Lelu114 –päivä toimi mallina uudelle interaktiiviselle työelämäpäivälle, jonka nimeksi tuli #Lelu105. Organisaatioryhmäksi muodostui kolmen osaavan ja kokeneen kakkosen porukka. Ville Saarnio, Iivi Hakkarainen ja Tanja Lähdekorpi on kolmikko, jonka voi jo sanoa olevan ”kovissa liemissä keitetty”. Heidän avukseen työelämäpäivän järjestelyihin tuli jo suunnittelujen alkuvaiheessa yhteisöpedagogian opintojaan päättelevä Hanna Järvensivu.

#Lelu114 –päivän oppina oli, että päivästä pitäisi tulla vieläkin toiminnallisempi. Siksi järjestelyissäkin otettiin heti huomioon sellaiset ammatit, joita olisi helpompi esitellä ”elävästi”. 


Ammattien kirjo oli lopulta runsas. Palolaitoksen miehet esittelivät välineistöään, työelämävalmentaja kehittelemäänsä opintomateriaalia, TV-kuvaaja antoi vinkkejä siitä, miten saada harrastuksesta ammatti, valokuvaaja järjesti kuvauskilpailun, fysioterapeutin kanssa käytiin läpi ryhmäläisten asentoja, puolustusvoimien rastilla esiteltiin lentäjän varusteita (kuvassa Viljami Sokura vaikuttaa tyytyväiseltä) ja niin edelleen.


Tapahtumajärjestelyt sujuivat rutiinilla ja palautteen keskiarvo kohosi jopa PHWH-päivän 8½:sta. Omasta näkökulmastani huomionarvoista oli, että tapahtumassa allekirjoittaneen panos oli todella pieni. Lopulta noin kaksikymmenpäiseksi kasvanut opiskelijaryhmä Hannalla vahvistettuna kykeni toimimaan erittäin oma-aloitteisesti ja tiesi jo mahdolliset sudenkuopat ja onnistui ne hienosti välttämään. Pientä stressiä aiheutti järjestelyjen loppuvaiheen kiire, mutta jos kaikki menisi putkeen, vaarana voisi olla liiallinen hyvänolontunne.


Minne maailma on menossa?

USA:n presidentinvaalit oli teema, joka kiinnosti todella monia lukiolaisia. Presidenttiehdokas Donald Trumpin ehdokkuus ja suosion kasvaminen, sekä lopulta valinta maan seuraavaksi presidentiksi herätti huolen siitä, mihin maailma on menossa. Syntyi idea siitä, että mitäpä, jos järjestäisimme ajan hermoilla olevan tapahtuman, jossa keskittyisimme Trumpin valintaan ja sen seurausvaikutuksiin.

Tapahtumaa lähti järjestämään historian ja yhteiskuntaopin opettaja Johanna Järän ja itseni lisäksi lähinnä kymmenhenkinen kakkosista koostunut ryhmä. Ajankohdaksi valikoitui Trumpin virkaanastujaispäivä tammikuun 20. Asiantuntijavieraiksi lukiolle saimme The Ulkopolitist -lehden toimituspäällikkö Matti Pesun ja Tampereen yliopiston Rauhan ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI:n emeritustutkija Unto Vesan. Tilaisuutta varten teimme etukäteisnauhoituksen, jossa haastattelimme europarlamentaarikko Petri Sarvamaata, sekä pääkallopaikalla New Yorkissa asuvaa Pöyhösen pariskuntaa.


Tilaisuus onnistui erinomaisesti. Asiantuntijoiden vastaukset taustoittivat tapahtunutta ja toisaalta rauhoittelivat yleisöä sen suhteen, että ei kukaan, ei edes USA:n presidentti, voi yksin sanella maailman suuntaa. Erikseen täytyy nostaa esille tilaisuutta juontaneiden Tuuli Lounelan ja Silja Piispasen luonteva esiintyminen.


Muutoinkin lukiomme oli tuttuun tyyliin ajan hermolla. Lähikollegani Johanna Järän johdolla lukiolaiset olivat paikallislehti Lempäälän-Vesilahden Sanomien ja Pirkan Opiston kanssa järjestämässä kuntavaalipanelia. Toinen erikoisempi tapahtuma oli Politiikan Tori, joka onnistui tuomaan poliittiset puolueet uudella tavalla lähelle nuoria.


Earth Week- Pienet arkiset teot ratkaisevat

Syyslukukauden lopulla allekirjoittaneella oli jo sellainen tunne, että kuinkahan jaksan maaliin asti. Marraskuussa oli jo päästy suunnitelmissa siihen vaiheeseen, että tiedossa oli kaikki edellä kuvattu, eli Lelun työelämäpäivä, maastojuoksukisat, sekä Kimbilio-projekti, jota tosin seurasin lähinnä sivusilmällä. Rehtori Erkki Hytösen ja kollegoiden kanssa käydyissä keskusteluissa oli kuitenkin useasti sivuttu sitä, että tulevan Virta Kampuksen (Lelu + Tredu) keskeisenä ajatuksena piti olla kestävä kehitys ja ylipäätään ekologisten näkökulmien vahva näkyminen. 


Ekolauantain iloista järjestelyryhmää Ideaparkin Keskusaukion lavalla


Ekologianäkökulma oli ollut vahvasti esillä jo #työelämähankkeen alkuvaiheista lähtien, koska olimme hankekollega Mika Setälän johdolla lähteneet mukaan ilmastonmuutosta tutkivaan Globe-verkostoon. Sen merkiksi lukiorakennuksen kattoa koristi oma sääntutkimusasema. Mika Setälä oli myös saanut virallisen Globe-koulutuksen, kuten myös kemianopemme Eero Jalonen. Mika kävi lukuvuoden aikana keskusteluja yliopistojen kanssa tutkimuslautasta ja sen tutkimusantureista. Tavoitteenamme on uittaa syksyllä Ahtialanjärveen oma tutkimuslautta.


Marras-joulukuussa löytyi idea Lelun omasta ympäristöprojektista. Alkujaan projektin piti keskittyä vain liikenteeseen, mutta lopulta hanke paisui huimiin mittoihin. Hanketta lähti alkuvaiheessa toteuttamaan kolme lahjakasta ykkösen tyttöä Anette Länsipuro, Ella Majaus ja Laura Virtanen, sekä kakkosen Tiina Kurkioja. Laura jäi alkuvaiheessa pois ja ryhmään tulivat mukaan Tiia Marjamäki ja Claudia Altmart. Projektikoordinaattoriksi tuli työtäpelkäämätön kuvisope Eeva Gullstén ja hänen tuekseen opinto-ohjaaja Katja Luoto. 


Projektiryhmän nimeksi muodostui Earth Week. Tavoitteena oli toteuttaa ilmastoviikko, jonka aikana jaettaisiin informaatiota ruokavalion, kemikaalien, liikkumisen ja vaatteiden ympäristövaikutuksista. Halusimme myös jakaa konkreettisia vinkkejä, joiden avulla kukin meistä kykenisi elämään ekologisemmin. Projekti haluttiin tehdä mahdollisimman näkyväksi. Siksi päätettiin panostaa omiin nettisivuihin. Onneksemme Lelun siviilipalvelusmies Juha-Matti Jerosella on osaamista ja motivaatiota, joten sivuista tuli aivan upeat! Ne ovat edelleen nähtävissä www.earthweek.fi –osoitteessa.


Earth Week -projektista muodostui huimin kokemus omalla työurallani! Järjestelyorganisaatio jaksoi tehdä kovalla pieteetillä töitä alusta loppuun ja sai aikaan tapahtuman, jonka tulen muistamaan varmaan koko ikäni. Mukaan tuli heti alkuvaiheessa muun muassa WWF Suomi, Martat, Pirkanmaan Luonnonsuojeluyhdistys, sekä lukuisa joukko ekologiselta pohjalta toimivia yrittäjiä, kuten Globe Hope, Secco ja Mummola. Asiantuntijaksi projektiin lähti mukaan Oras Tynkkynen.


Projekti polkaistiin virallisesti käyntiin 7.4. lukiomme auditoriossa #EWstartti-tilaisuudessa, jossa Oras Tynkkynen vastaili Juhani Larikan ja Alisa Väisäsen vetämässä keskustelutilaisuudessa kipeisiinkin ilmastonmuutosta ja ympäristömme tilaa koskeviin kysymyksiin. Oraksen viesti vahvisti omaakin ajatustamme siitä, että meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa ympäristömme tilaan. Nyt on vain ryhdyttävä tuumasta toimeen.


EWstarttia seuranneena lauantaina pääsimme jakamaan Oraksen ajatuksia Ideaparkin Keskusaukiolle. #Ekolauantai –tilaisuus kokosi ison joukon edellä mainittuja toimijoita mukaan. Opiskelijoista tapahtumaa oli järjestämässä noin 30 opiskelijaamme mitä moninaisimmissa tehtävissä. Oli malleina ekologisessa muotinäytöksessä, tenttijöinä kuntavaaliehdokkaita linnunpönttöpaneelissa, organisoimassa yhteistyökumppaneiden myyntipöytiä ja muita tiloja, vastaamassa tapahtuman teknisestä toteutuksesta ja erilaisissa myynti- ja markkinointitehtävissä.


Earth Weekin viesti oli merkittävä. Me kykenemme tekemään asioita ympäristömme hyväksi. Tekojen ei tarvitse olla suuria. Pienet arkiset valinnat auttavat asiaa jo merkittävästi. Toisaalta kukaan ei kykene aikaansaamaan muutosta yksin. Tarvitsemme muutokseen voimiemme yhdistämistä. Yhdessä tehty muutos myös sitouttaa aivan eri tavalla.


Yhteenveto vuodesta

Tuntuu ihan uskomattomalta, että kaikki tämä on saatu aikaan normaalin koulutyön ohella! En osaa sanoa, miten paljon kaikki tehty on vaikuttanut opiskelijoiden akateemiseen menestykseen, mutta todella moni projekteissa mukana ollut, on kertonut tempausten lisänneen ja vahvistaneen omaa opiskelumotivaatiota ja minäkuvaa. Moni on myös sanonut saaneensa projekteista vastapainoa arkiselle aherrukselle.

Yhteensä järjestelyorganisaatioissa on ollut isossa tai pienessä roolissa arviolta noin sata lukiolaistamme eli noin joka kolmas opiskelija. Jokainen lukiomme ihminen on päässyt osalliseksi toimintamme hedelmistä. Vaikka muutama opiskelija on ollut mukana monessa, kuorma ei ole kaatanut yhtäkään juhtaa. 


Olemme pyrkineet kaikessa tekemisessä toimimaan modernin työelämän keskeisten periaatteiden mukaisesti. Projektit on yritetty suunnitella tarkkaan. Olemme yrittäneet asettaa selkeitä tavoitteita ja jakaa roolit ja suunnitella aikataulut mahdollisimman selvästi. Silti kovaakaan työtä tehneet opiskelijamme eivät ole päässeet tienaamaan tiliä tekemisistään (lukuvuoden päätteeksi aktiivisimmalle tusinalle annettuja stipendejä lukuun ottamatta). Kurssimerkinnät ja tunne siitä, että on ollut tekemässä jotakin merkittävää, on riittänyt motivoimaan nuoret. 


Vuoden aikana toteutettu niin monipuolisia projekteja, että niiden joukosta on ollut mahdollista löytää ”oma”. Erilaiset tempaukset ovat antaneet monipuolista kokemusta tapahtumajärjestämisestä, mutta nuorten ryhmätyötaidot ja henkilökohtainen vastuunottokyky on merkittävästi parantunut. Moni projekteihin osallistunut on itsekin yllättynyt siitä, mitä on tullut tehneeksi! Moderni työelämä korostaa verkostoitumisen merkitystä. Solmituilla suhteilla saattaa olla yllättäviä seurausvaikutuksia monen nuoren elämässä. 


Täytyy myös muistaa, että projektit ovat lähteneet käyntiin opiskelijoiden innostuksen pohjalta. Vetovastuuseen ei ole valittu opintomenestyksen vaan innokkuuden mukaan. Vastuurooleihin on valikoitunut paljon sellaisia nuoria, jotka eivät ole akateemisesti laudatur-tasoa, mutta jotka ovat projekteissa päässeet käyttämään normilukioarjessa piiloon jäävää lahjakkuuttaan. 


Erityisen mieleenpainuvia ovat olleet sellaiset hetket, jolloin vanhemmat ovat tulleet kiittämään oman lapsensa vastuuttamisesta. Mieleen on jäänyt esimerkiksi Ekolauantai-tapahtuma Ideaparkissa. Päivän aikana kolme vanhempaa ja yksi isovanhempi tuli luokseni ihmettelemään sitä, että oma jälkikasvu on kyennyt selviämään kunnialla jostakin haastavasta tehtävästä. Siinä yksi kimmoke viedä tapahtumia kaiken kansan nähtäville vaikka Ideaparkkiin Keskusaukiolle ruuhka-aikana!


Henkilökohtaisesti saan olla kiitollinen siitä, että niin moni opekollega on lähtenyt viemään Lelu-laivaamme uusille vesille. Rehtori ja koko kunnan väki on auliisti tarjonnut apua ja huolehtinut myös jaksamisestani. Olen jaksanut vetää hanketta, koska ympärilläni on ollut upeita tyyppejä jakamassa vastuuta ja, tarpeen vaatiessa, torpannut hulluimpia ideoita. Omana roolinani on ollut prosessien käynnistäminen ja verkostoituminen, sekä rekrytointiprosessi.  On ollut äärimmäisen inspiroivaa ja opettavaista toimia oman opeviitekehyksen ulkopuolella. 

Hankekoordinaattori on hyytyä loppusuoralle

SM-maastojuoksukisoissa


Minulta on tultu kysymään sitä, miten olen onnistunut saamaan porukat lähtemään projekteihin. Tässä on auttanut kolme asiaa. Projektit ovat usein saaneet alkunsa nuorten kanssa käydyistä keskusteluista. Nuoret ovat siis olleet itse tempausten liikkeellepaneva voima. Omasta valmennustaustasta on ollut hyötyä siinä, että olen osannut kysyä sopivia tyyppejä sopiviin tehtäviin. Kolmas tekijä on se, että ensimmäisen sukupolven #RJ:t loivat sellaisen mielikuvan, että projekteihin lähteminen on ikään kuin ”ylennys”, josta kaikki eivät pääse osalliseksi.


Jos viimeisen kahden vuoden jakson tiivistää pähkinänkuoreen, voidaan retostelematta sanoa, että olemme kyenneet uudistamaan lukiomme toimintakulttuuria. Meille on kertynyt rutkasti monipuolista kokemusta erilaisten projektien toteuttamisesta ja tahtoa viedä ne maaliin saakka. Ensi vuoden osalta suunnitelmamme ovat jo varsin pitkällä ja vastuu tulee jakaantumaan entistäkin useamman hartioille. 


Vasemmalta oikealle: LYSY ry:n puheenjohtaja
Tapani Länsirinne, tiedotuksesta vastannut
Ella Virtanen, Jamo, Eeva G ja ”Juhis” Jeronen

Lukuvuoden päätteeksi vietimme juhlahetkiä. Suomen Luonnonsuojeluliiton Lempäälän paikallisyhdistys (LYSY ry) palkitsi Earth Week -projektimme vuoden ympäristötekona. Projektia vetänyt Eeva Gullstén sai ansioistaan henkilökohtaisen tunnustuksen.


Jarmo Lehtinen
Historian ja yhteiskuntaopin opettaja

#työelämä -hankekoordinaattori
Lempäälän lukio, LeLu

Mihin ammatillista koulutusta viedään? (Erja Sandberg)

Eilen 16-vuotias nuorukaiseni oli mukanani Helsingissä. Minä tein töitä ja poika kierteli urheilukauppoja, kävimme yhdessä lounaalla. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta koulupäivänä, eikä varmasti viimeinen. Poikani olisi varmasti halunnut olla koulussa. Opetusta vaan ei ollut.

Poikani aloitti viime syksynä toisen asteen ammatilliset opinnot. Hän on erittäin tunnollinen opiskelija, ei ainuttakaan poissaolopäivää koulusta tai työssäoppimisjaksolta, josta sai myös kiitettävän arvioinnin. Motivaatiota siis valitsemalleen koulutukselle ja edelleen työtehtäville on. Jos vain sitä opiskelua tarjottaisiin jokaisena koulupäivänä.

Opiskelijan työjärjestys vanhemman ja koulutuksen asiantuntijan näkökulmasta?

Onneksi voin vanhempana seurata poikani koulunkäyntiä ja työjärjestystä wilmasta. Eiliselle koulupäivälle oli merkitty koulutuksenjärjestäjän toimesta poikani työjärjestykseen vain ruokailu. Tämän viikon perjantain kohdalla pojan lukujärjestyksessä lukee VAPAA, ensi viikon maanantaina pelkkä ruokailu, samoin ensi viikon torstaina ja perjantaina. Olen vanhempana ja myös koulutuksen asiantuntijana erittäin huolissani. Meillä on nuoret, jotka haluavat opiskella valitsemaansa ammattiin. He ovat peruskoulussa oppineet, että koulua käydään jokaisena koulupäivänä. Koulusta tulee myös läksyjä ja siellä on kokeita. Myös projektityöskentely on tuttua. Nyt kun he siirtyvät ammatilliselle toiselle asteelle, samaisille nuorille ei kuitenkaan järjestetä jokaisena koulupäivänä opetusta, ei edes itsenäistä sellaista, eikä tehtäviä.

Millaisen toimintamallin ammatillisesta koulutuksesta ja edelleen ammattiin valmistumisesta, työelämästä haluamme antaa näille nuorille? Haluammeko oikeasti ammattiin valmistuvia nuoria, jotka eivät ole saaneet perustietoja alastaan, mutta tutkintotodistus annetaan? En voi uskoa. Oma etiikkani ei sellaista kestäisi opettajana. Viime lukuvuonna kun olin itse ammattioppilaitoksen lehtorina, opiskelijat kysyivät minulta epäuskoisena miksi joinain koulupäivinä ei ole oppitunteja. He toki olettivat, että koulussa opiskellaan kunnes kesäloma alkaa. Fiksut nuoret.

Entä tilanne koulutuksen järjestäjän näkökulmasta?

Viime viikkoina olen saanut paljon yhteydenottoja sekä ammattioppilaitoksissa toimivilta eri alojen opettajilta, muulta henkilökunnalta että työssäoppimisjaksoja mahdollistavien työelämän edustajien tahoilta. Sanoma on molemmilla tahoilla yhteinen. Nuorille lisää opetusta, lisää pohjatietoa valitsemalleen ammattialalle. Nyt ollaan menossa alamäessä. Suunta tulisi nopeasti kääntää ja lisätä resursseja. Ohjaus ei ole sama kuin opetus ja ohjausta ei voi sysätä työelämän harteille.

Molemmilla tahoilla myös ihmetellään kuka kantaa vastuun siitä, että meiltä valmistuu nyt nuoria tällä opetusmäärällä ja taitotasolla ammattiin. Nuoret voisivat olla erinomaisia työtehtävissä, jos heidät vain opetettaisiin siihen. Itseoppimiseen kun kaikki nuoret eivät pysty ja mikäli lukujärjestyksessä on merkittynä koulun puolesta vain ruokailu, ei edes itsenäistä työskentelyä ja ohjausta ole koulutuksen järjestäjän puolelta suunniteltu.

Työnantajan näkökulma

Monella työpaikalla on kiirettä ja henkilöstövähennyksiä. Siellä ei ehditä opettamaan alusta pitäen ml. teoreettista perustaa käytännön työn rinnalle. Työelämän edustajat myös ovat sitä mieltä, että teoriaperusteet tulee opettaa oppilaitoksessa. Minulle on kerrottu viime aikoina tapauksia esimerkiksi ensihoidon opiskelijasta, jolla ei ollut tarvittavia pohjatietoja ambulanssissa työskentelyyn, sähköalan opiskelijasta, joka ei tuntenut peruskytkentöjä ja aiheutti merkittäviä vaaratilanteita työssäoppimisjaksolla sekä itselleen että muille työntekijöille, parturi-kampaajaopiskelijasta, joka ei tiennyt miten päin saksia pidetään kädessä ja hitsariopiskelijasta, jolla ei ollut pohjatietoja hitsauksesta.

Nuoria on turha moittia asiasta. He varmasti osaisivat nämäkin asiat paremmin, jos olisi resursseja ja nimenomaan lähitunteja opettaa heitä riittävästi ammattiin. He eivät voi osata, jos heitä ei opeteta. Meillä on myös ammatillisissa oppilaitoksissa arviolta 20-25% nuoria, joilla on oman toiminnan ohjauksen pulmia. He eivät pysty omatoimisesti harjoittelemaan tai etänä opiskelemaan. He tarvitsevat tiivistä ohjausta ja ”kädestäpitäen” opettamista myös koulutuksenjärjestäjän taholta. Etäopetus tai itsenäinen työskentely on heille sama kuin vapaapäivä. Näitä tunteja on turha laskea mukaan annettuun ohjaukseen tai opetukseen.

Omat kokemukset ammatillisesta koulutuksesta opiskelijana

Olen itse opiskellut aikanani kaksi toisen asteen ammatillista tutkintoa, SOTE-alalta ja ICT-alalta – ennen akateemisia opintojani ja työuraani. Muistan hyvin yo-pohjalla nämä kahden vuoden ammatilliset koulutukset. Päivät olivat aivan täynnä ammattiin liittyviä oppitunteja, teoriaa ja käytäntöä. Yleensä lukujärjestyksessä oli opetusta klo 8/9 – 15/16. Näiden lisäksi tuli kotitehtäviä ja tentteihin lukemista sekä projekteja vapaa-ajalle. Työssäoppimisjaksolla olin myös esim. talvilomalla. Opiskelu oli hyvin intensiivistä, mutta myös hyvin palkitsevaa. Opin alat hyvin ja työllistyin heti valmistuttuani. Kun nyt pohdin kokemuksiani opettajana toisen asteen koulutuksesta ja vanhempana näen poikani työjärjestystä, en voi kuin ihmetellä. Missä on perusteet tähän alasajoon? Emmekö tarvitse enää laadukkaita ammattilaisia, jotka saavat olla ylpeitä ammattitaidostaan?

Säästöt lukiokoulutuksessa?

Meillä kuuluu toiseen asteeseen myös lukiokoulutus. En ole kuullut siellä olevista vapaapäivistä, kirjattomista ja kokeettomista kursseista, ”hällä väliä” –meiningistä. Enemmänkin lukiokoulutuksessa on taas hehkutettu ylioppilasjuhlien kynnyksellä sitä, missä lukiossa saatiin enten laudatureita opiskelijoille. Mikä lukio on ranking-listan ykkönen tänä vuonna? Lukiosta lähdetään pääsääntöisesti jatko-opiskelemaan. Ammattikoulutuksesta lähdetään työelämään. Pohdin myös sitä miksi siis lukiokoulutusta tarjotaan lähituntien määrällä mitattuna enemmän kun se ei valmista ammattiin? Lukiokoulutukseen ei kohdistu samanlaisia miljoonien leikkauksia ja tuntikehyksen supistuksia kuin ammatillisen toisen asteen koulutukseen. Tasa-arvoista nuoriamme kohtaan?

Tasa-arvoa toisella asteella nuorille?

Itselläni on kaksi teini-ikäistä nuorta miestä. Toinen valitsi viime vuonna ammattikoulutuksen, toinen on nyt hakeutunut yhteen maan johtavista lukioista oppimistulosten perusteella. Molemmat pojat ovat minulle toki yhtä tärkeitä. Haluan molemmille mielekkään opiskelun toisella asteella, haluan heille jokaisena koulupäivänä laadukasta opetusta, mikä edelleen lisää motivaatiota poikien valitsemilleen aloille. Haluan nuorilleni työllistymisen opintojensa jälkeen. Näinhän me kaikki vanhemmat haluamme. Ikävä kyllä minulla on nyt jo tämän lukuvuoden perusteella ajatuksia, ettei tasa-arvo poikieni koulutusten välillä tule toteutumaan. Olen erittäin huolissani mihin ammatillista koulutusta nyt viedään. Kuka sitä vie? Millä ammattitaidolla? Olen keskustellut hyvin laajasti asiasta. Oppilaitoksissa työskentelevät opettajat, koulutuspäälliköt ja rehtorit levittelevät käsiään, eivät voi kuulemma vaikuttaa. 16-vuotiaat nuoretkaan eivät voi omaan opetusmääräänsä vaikuttaa. Kuka siis voi, kuka siunaa tämän järjestelmän kouluttomine päivineen?

Lopuksi

Jos tuntiresursseja ei saada lisättyä, eikä arvon päättäjämme ymmärrä missä jamassa ammatillinen koulutus alkaa olla, tehdään edes jotain. Muutetaan kolmen vuoden ammatillinen peruskoulutus kaksivuotiseksi koulutukseksi, jolloin koulua on viitenä päivänä viikossa 8 tuntia kerrallaan. Tarjotaan nuorille laadukasta opetusta ja ammattitaitoa – niin teoriaa kuin käytäntöäkin ja päästetään nuoret tämän jälkeen työelämään veronmaksajaksi kustantamaan osaltaan koulutusjärjestelmäämme. Tämä nykyinen koulutuksen tarjoajan opettama ”lorvailu” opetuksettomine koulupäivineen ei edistä millään tapaa nuorten ammattiosaamista eikä myöskään työllistymistä. Se vaikuttaa myös nuoren motivaatioon ja psyykeeseen.

Kuka uskaltaa tehdä ensimmäisen kokeilun?

Olen kirjoittanut aiemmin vastauksen Ammattikoululaisen äidille sekä ammattikoulutuksen nurkkaan ajamisesta.

Olen myös koonnut ammatilliseen koulutukseen pedagogisten tukitoimien paketin.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg

kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani