Koulukuntoisuus vs. koulun kuntoisuus (Erja Sandberg)

Tänään blogissani vierailee erityisluokanopettaja Leni Pispala Espoon Rinnekodin koulusta. Koulussa opetetaan esimerkiksi vaikeammin kehitysvammaisia ja autismikirjon oppilaita. Lenillä on tärkeä viesti kouluympärisrön näkökulmasta. Ole hyvä Leni.

Koulukuntoisuus tai lapsen oleminen ”oppimisen tilassa” ovat termejä, mitkä herättävät aina tunteita ja keskustelua ilmetessään.

Olen toiminut erityisluokanopettajana vaikeimmin vammaisten opetuksessa yli yhdeksän vuoden ajan. Näiden vuosien aikana useampi oppilas on tullut kouluumme tai luokalleni ”mahdottoman” oppilaan leimalla varustettuna. Koulupolku entisessä koulussa on päättynyt koulunpäivän lyhentämisten ja keskeytysten kautta sairaslomaan. Tavallisesti syynä on ollut aggressiivinen käytös. Onko aidosti pysähdytty miettimään, mistä tällainen käytös viestii?

Lastenpsykiatri Anita Puustjärven mukaan oireiluna näkyvä käytös voi olla lapsen paras mahdollinen yritys sopeutua sietämättömään tilanteeseen tai edes selviytyä siitä jollain tavalla. Kuka tämän sietämättömän tilanteen aiheuttaa? Lapsi itsekö vai kouluympäristö? Pitäisikö meidän siis lapsen koulukuntoisuuden sijaan pysähtyä miettimään mikä on koulun kuntoisuus?

Lapsi, varsinkaan erityistä tukea tarvitseva lapsi, ei yleensä ole kykenevä muuttamaan käytöstään, ellei aikuinen tee jotain toisin. Tässä tullaan lempimantraani vuosien erityisopetuskokemuksella ”SE JOUSTAA JOKA PYSTYY”. Se on puhuttaessa vaativasta erityisopetuksesta aina aikuinen! Eräs oppilaani kirjoitti pysäyttävän lauseen, mikä jokaisen varsinkin autisminkirjon ja aistipulmista kärsivien oppilaiden kohdalla tulisi painaa mieleen: ”Kukaan tässä koulussa ei ole paha, vaan ruumiinsa vanki, joka kaipaa ymmärrystä”!

Liian vaikea oppilas koululle?

Mitä koulupäivän keskeytyksellä tai sairaslomalle laittamisella halutaan, varsinkin kehitysvammaiselle lapselle, viestiä? Viesti on aika tyly: sinä et ole riittävän hyvä, sinä olet epäonnistunut. Eikö kuitenkin koulun tulisi tuottaa oppilaalle onnistumisen kokemuksia ja sitä, että vaikeuksista ja haastavista tilanteista huolimatta, lapsi on hyväksyttävä juuri sellaisena kuin on. Koulunkäynnin onnistumisella on suuri merkitys lapsen kokonaiskehitykselle ja tulevaisuudelle.

Aistien huomioiminen opiskeluympäristössä

Mitä sitten voitaisiin tehdä toisin? Tämän vuoden lasten oikeuksien päivän teemana on osallisuus. Lasten oikeuksien sopimuksen mukaan tämän tulee näkyä niin, että jokaisella lapsella on oikeus ilmaista näkemyksensä itseään koskevissa asioissa hänen ikänsä ja kehitystasonsa huomioiden. Yritetäänkö tätä aidosti tehdä?

Eräs tuntemani autisminkirjon nuori joutui siirtymään koulusta kotiopetukseen aistikuormituksen ollessa koulussa hänelle liian suuri. Tehdessäni valtuustoaloitetta liittyen aistiesteettömään oppimisympäristöön kysyin häneltä, mitä koulussa olisi pitänyt olla toisin, jotta hän olisi voinut olla siellä. Hän listasi joukon varsin helposti toteutettavia asioita:

*koulussa olisi kiva olla muita lapsia, joilla on samanlaisia vaikeuksia (meiltä puuttuu ns.autismiluokka)

*ei isoja luokkia (normiluokkien tapahtumat ovat liikaa, 25 lasta on liikaa)

*isot ikkunat, paljon luonnonvaloa, ei loisteputkilamppuja

*mahdollisuus liikkua oppituntien aikana (tämä edistää ajattelua ja oppimista)

*luonto lähemmäksi koulua, mahdollisuus olla ulkona, lisää kasveja kouluun, ilmastointi kuntoon (aistiyliherkän mahdoton olla huonossa ilmassa)

*ruokalassa mahdoton melu, ruokavaihtoehtoja enemmän eli vähemmän massatuotettua mössöä, valkoinen leipä sopisi useimmille olisi edes jotain syötävää

Ja sitten pari haastavampaa asiaa, jotka liittyvät opettajan asenteeseen ja ymmärrykseen:

*sellainen vuorovaikutusympäristö, jossa oppilaat tykkäävät opiskella eli positiivinen ilmapiiri (jonka opettaja voi luoda)

*opettaja, joka ymmärtää ja joustaa sen mukaan, mitä lapsi tarvitsee (kunnioittaa autisminkirjon, joilla on usein erilaisia ongelmia/toimintatapoja kuin käytösongelmaisilla). lapsen näkökulman kunnioittaminen (ei sitä, että opettaja määrää ja ”pompottaa”)

Lopuksi

Meidän siis todellakin tulee pysähtyä miettimään koulun kuntoisuutta ja koulun opettamisen tilaa. Meidän on osattava huomioida oppilaan tarpeet oppimis- ja vuorovaikutusympäristön luomisessa. On tarkasteltava kriittisesti saavatko opettajat aidosti riittävät eväät työnsä hyvin hoitamiseen? En usko, että kukaan opetusalan ammattilainen lähtökohtaisesti haluaa ”häätää” oppilaita kotiopetukseen. Esimerkkinä olevan nuoren koulunkäynti olisi voitu mahdollistaa muuttamalla oppimisympäristöä sekä kouluttamalla opetushenkilöstöä.

Tulee myöskin pohtia uuden opetussuunnitelman ihannoimaa avointa oppimisympäristöä ja ilmiöoppimista. Miten uudenlaisen oppimisympäristön vaatimuksiin ovat sovitettavissa niin ikään vallalla olevat ihanteet integraatiosta ja inkluusiosta? Ollaanko uuden opetussuunnitelman pohjalta luomassa olosuhteet, joissa oppiminen ja ylipäänsä selviytyminen on osalle oppilaista erittäin haastavaa, ellei mahdotonta?

 


Kirjoittajalta:

Leni Pispala
KM, erityisluokanopettaja

 

Tuotu lähteestä: Erja Sandberg

Suurella ryhmäkoolla ja avarilla oppimistiloilla ei tueta oppilaita – vaan lisätään oireita (Erja Sandberg)

Kari Uusikylä kirjoitti blogissaan 11.9.2018 rajattomista koulutiloista ja aikuisten vastuuttomuudesta sulkea silmänsä tukea tarvitsevilta oppilailta, joille isot ryhmät ja avarat tilat aiheuttavat merkittäviä hankaluuksia koulutyöhön.

Saan myös itse tästä asiasta lähes päivittäin yhteydenottoja sekä huoltajilta että koulun ammattilaisilta. Minulta kysytään eivätkö pedagogiikan – saati erityispedagogiikan ammattilaiset tiedosta miten trendikkäät avarat ja hälyiset tilat vaikuttavat osaan oppilaista. Minulta kysytään mennäänkö koulussa jo esimerkiksi arkkitehtuurin mukaan, ja pedagogiikka on toissijaista.  Toivottavasti ei.

Meillä todellakin on paljon oppilaita, joiden keskittyminen herpaantuu herkästi. Ja kun keskittyminen loppuu – alkaa levottomuus sekä kenties opettajaa ja koko ryhmää häiritsevä korvaava toiminta. Lapset väsyvät ja aikuiset väsyvät. Omassa väitöstutkimuksessani oli myös runsaasti kuvauksia oppilaista, jotka kokivat jo yleisopetuksen ryhmän kuormittavan ja vaikeuttavan keskittymiskykyä. Pienemmällä ryhmäkoolla ja rauhallisemmalla opetustilalla voimme tukea oppilaan keskittymistä. Nyt on menty monessa koulussa aivan päinvastaiseen suuntaan.

Esimerkiksi ADHD:ssa oppilaan on jo perinteisessä luokkatilassa (n. 24 oppilasta luokassa) vaikeata suunnata tarkkaavuuttaan olennaisiin asioihin ja jättää epäolennaiset asiat sekä varsinaiset häiriötekijät huomiotta. Kun tilan kokoa kasvatetaan ja samassa tilassa opiskelee esimerkiksi 50 tai 70 oppilasta, häiriötekijöitä, siis ääntä ja toimintaa ja yhä enemmän. Keskittyminen on siis yhä vaikeampaa. Aikuisten määrän kasvattaminen ei auta keskittymisen pulmaan, koska tila on liian avara ja hälyinen.

Keskittymisen pulmia omaavan oppilaan keskittyminen kestää enintään 10-15 minuuttia kun oppitunnin pituus vaihtelee 45-90 minuutin välillä. Tämä vaatii jo perinteisessä luokassa jokaiselta opettajalta erityispedagogisia taitoja strukturoida oppitunti siten, että jokainen oppilas pystyy olemaan ja oppimaan –näyttämään osaamisensa ja potentiaalinsa. Kun tilan kokoa ja oppilasmäärää kasvatetaan, se vaatii myös opettajalta yhä vahvempia erityispedagogisia taitoja. Ja sekään ei riitä.

Monilla neuropsykiatrisesti oirehtivilla oppilailla on myös merkittäviä aistien herkkyyksiä, jotka edellyttävät aikuisen huomiointia ympäristötekijöihin kuten opetustilaan. Isojen tilojen jakajina käytetään esim. verhoja ja sermejä, jotka eivät ole verrattavissa erilliseen luokkatilaan. Aistiärsykkeet lisäävät edelleen samoilla keskittymisen pulmia omaavilla oppilailla kuormittumista, levottomuutta ja käyttäytymisen pulmia, jotka taasen vaikuttavat myös oppimiseen ja kaikkien osallisten hyvinvointiin. Koulun tulee uudistua, muttei tukea tarvitsevien lasten kustannuksella ja heidän oppimismahdollisuuksiaan entisestään heikentäen.

Meillä on toki mahdollisuus tarjota oppilaille kuulosuojaimia, mikäli häly häiritsee. Joskus toivoisin aikuisten ajattelevan asioita myös omalta kannaltaan. Haluaisitko itse työskennellä koko päivän hälyisessä tilassa kuulosuojaimet päässä mikäli olisi kuitenkin vaihtoehtoinen ratkaisu olemassa – pienempi tila vähemmällä hälyllä ja ilman kuulosuojaimia.

Jokaisella oppilaalla on lakiperustaisesti oikeus tarvitsemiinsa tukitoimiin. Meidän aikuisten – niin opettajien, ohjaajien kuin kouluasioista päättävienkin henkilöiden taholta tulee siis tukea oppilaan keskittymistä ja oppimista – hänen psyykkistä, fyysistä sekä sosiaalista hyvinvointiaan, ei lisätä sitä.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi
ADHD-asiantuntija

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

 

Kiitos sinulle lukuvuodesta! (Erja Sandberg)

Lukuvuosi on lopuillaan ja kesäloma on alkamassa. Työ- tai opiskeluvuoteesi on varmasti mahtunut monenlaisia, niin ilon ja onnen hetkiä kuin tiukkoja paikkojakin, joista olet kuitenkin selviytynyt hyvin. Nyt on kiitoksen aika.

Kiitos  sinulle opettaja tästä lukuvuodesta. Olet hienosti jaksanut taiteilla mm. uuden OPSin, ilmiöpohjaisen opetuksen ja kaikenlaisen uuden digin kanssa. Olet käyttänyt vahvuuksiasi, jakanut asiantuntemustasi, huolehtinut oppijoistasi ja tukenut heitä kuten vain olet ehtinyt. Olet myös rakentanut yhteistyötä kotiin huoltajien suuntaan ja se on osaltaan auttanut sinua opettajana ja aikuisena ymmärtämään monenlaista oppijan tuen tarvetta ja tukenut oppilaidesi, lapsen ja nuoren hyvinvointia. Olet ylläpitänyt työhyvinvointia myös työyhteisössäsi kollegoidesi vahvuusalueet huomioiden. Nyt on aika levätä ja rentoutua tiivistahtisen lukuvuoden jälkeen. Lue mukava kirja riippumatossa, käy kahvilla kavereidesi kanssa, vietä aikaa perheesi kanssa. Lomasi on todella ansaittu.

Kiitos sinulle ohjaaja ja avustaja tästä lukuvuodesta. Olet ollut opettajan ”oikea käsi”, ja erittäin tarpeellinen toinen aikuinen luokassa ja ryhmässä. Olet antanut apua, ohjausta, tukea ja turvaa niille lapsille ja nuorille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Ilman sinua ryhmä olisi varmastikin ollut aivan toisenlainen. Nyt on aika levätä ja rentoutua ansiokkaan työvuoden jälkeen.

Kiitos sinulle rehtori tästä lukuvuodesta. Olet pitänyt huolta työyhteisöstäsi, välittänyt alaisistasi ja antanut heidän potentiaalinsa tulla käyttöön kukin omilla vahvuuksillaan. Olet täyttänyt tärkeimmän tehtäväsi – saanut alaisesi loistamaan. Olet osannut määritellä raameja ja resursseja juuri sinne minne niitä eniten tarvitaan.  Nyt on aika levähtää, ladata akkuja ja unohtaa hetkeksi koulumaailma.

Kiitos sinulle oppilas/opiskelija tästä lukuvuodesta. Olet sinnikkäästi jaksanut harjoitella monenlaisia taitoja ja oppinut uusia asioita koulussa. Olet myös ollut ystävällinen läheisillesi ja osaat mainiosti olla kaikkien kaveri. Tiedät, että sinulla on monenlaisia vahvuuksia, joiden avulla tulet pääsemään vielä toteuttamaan unelmiasi. Olet loistotyyppi! Toivotan sinulle mukavaa kesälomaa. Ole paljon ulkona, vietä aikaa kavereidesi ja perheesi kanssa. Tee jotain sellaista mielekästä puuhaa mitä et ole ennen tehnyt. Olet kesälomasi ansainnut 🙂

Kiitos sinulle huoltaja yhteistyöstä koulun kanssa. Olet tukenut läksyissä ja kerrannut lapsesi tai nuoresi kanssa kokeisiin. Olet opettanut monia tärkeitä taitoja lapsellesi ja nuorellesi ollen myös erinomainen kasvattaja ja lapsesi tukija. Olet myös tarpeen vaatiessa pitänyt oppilaasi puolia ja varmistanut hänelle tarvittavaa ohjausta ja tukitoimia. Näet esimerkillisesti jälkikasvusi vahvuudet ja ihaltavasti osaat myös sanoittaa niitä hänelle. Olet lapsesi ja nuoresi paras asiantuntija. Ohjaat upeasti lastasi ja nuortasi oikeaan suuntaan. Viettäkää perheessä mukava ja rentouttava kesäloma, yhdessä teille tärkeitä asioita tehden.

Toivon sinulle rentouttavaa, lämmintä ja aurinkoista kesälomaa 🙂


Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

”Mitä mä tääl oikeen teen?” – tätä pohdin ammatillisen koulutuksen opettajana (Erja Sandberg)

Tänään annan blogissani puheenvuoron ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen syitä tutkineen,  Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta sosionomiopintojen lopputyön tehneelle Sari Laiholle. Ole hyvä Sari.
____

Vastausta kysymykseen etsin tutkimalla ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen syitä ja ohjauksen tarpeita laadullisen haastattelututkimuksen menetelmin. Haastattelin ammatillisen koulutuksen keskeyttäneitä nuoria, jotka luokittelivat itse itsensä syrjäytyneiksi.

Faktaa keskeyttämisten takana

Nuorten toisen asteen ammatillisen koulutuksen keskeyttäneiden prosentuaalinen määrä tuoreimpana tilastointivuonna 2015 oli 7,6 %, mikä lukumääräisesti tarkoittaa noin 9400 nuorta ihmistä. Näistä tutkintoon johtavan koulutuksen keskeytti kokonaan noin 8400 opiskelijaa. Vain pieni osa siis vaihtoi koulutussektoria ja jatkoi opintojaan toisella alalla. Suurin osa keskeytti ja keskeyttää edelleen ammatillisen koulutuksen ns. negatiivisesti eli vailla tietoa jatkosta.

Vaikuttaa siis siltä, että opiskelijan mitta tulee täyteen jossakin vaiheessa koulutusta niin, että pois on päästävä hinnalla millä hyvänsä. Miksi ammatillisessa koulutuksessa opiskelusta muodostuu kestämätön taakka? Tutkimuksessani haastattelemani nuoret eivät kokeneet valitsemaansa substanssia vaikeaksi, epämiellyttäväksi tai vääräksi, vaan pulmat olivat ohjauksessa, käytänteissä ja laajemmissa elämään liittyvissä kokonaisuuksissa.

Ammatillisen koulutuksen opettajana koen itse vastuun keskeyttämisen ehkäisemisestä olevan varsinkin minulla, joka tunnen opiskelijan parhaiten ja joka työskentelen hänen rinnallaan arjessa. Otsikon kysymys ”Mitä mä tääl oikeen teen?” onkin nimenomaan minulle itselleni opettajana esittämäni kysymys. Onko perimmäinen tehtäväni opettaa ainetta vai ohjata opiskelijaa?

Miksi nuori keskeyttää ammatillisen koulutuksen?

Keskeyttämistä tarkasteltiin pitkään väärien alavalintojen tulokulmasta, koska ammatillisissa oppilaitoksissa kerätyn tiedon perusteella voitiin todeta, että tavanomaisin, opiskelijan itsensä ilmoittama keskeyttämisen syy oli ”väärä alavalinta”. Tutkimuksessani kävi ilmi, että opiskelijat kokivat tuon syyn hyväksyttävimmäksi syyksi keskeyttää opinnot. Todellinen syy jäi kuitenkin käsittelemättä ja istahti elefantiksi nuoren harteille. Tämän tutkimukseni haastateltavat kokivat hyvin ratkaisevana heidän tulevaisuuden valintojaan ajatellen.

Voidaksemme opiskelun arjessa entistä paremmin ennaltaehkäistä ammatillisen koulutuksen keskeyttämistä, tarvitsemme lisää tietoa todellisista keskeyttämisen syistä. Itse ajattelen, että viisaus asuu nuorissa itsessään. Opettajana ja ohjaajana minun täytyy uskaltaa kuunnella sekä myös uskoa opiskelijoita eli onnistua dialogissa heidän kanssaan. Huolestun usein siitä, että kohtaako oma ammatillinen kieleni enää ihmisen kieltä ja säilyykö tasa-arvo dialogissa ohjattavan kanssa.

Tutkimukseni mukaan nuoret kokivat olevansa hyvin motivoituneita opiskelemaan ja työllistymään. Minun tehtäväni opettajana ja ohjaajana on mahdollistaa noiden maalien saavuttaminen ja tehtävässäni onnistumista varten minulla on oltava tarpeeksi laaja-alaista ohjauksen osaamista. Tänä päivänä kuumana puheenaiheena on ammatillisen opettajuuden muuttuminen ohjaajuudeksi, jolloin pedagogisen, erityispedagogisen sekä sosiaalipedagogisen osaamisen kombinaatio opettajuuden uutena, tuoreena käyttöteoriana tuntuisi toimivalta.

Tutkimukseni nuoret olivat koulutuksen keskeyttämisen prosessissaan saaneet omasta mielestään riittävästi opiskeluhuollon palveluita, kuten kuraattorin, opinto-ohjaajan, terveydenhoitajan ja psykologin ohjausta. Saamistaan palveluista haastateltavillani ei ollut mitään negatiivista sanottavaa, päinvastoin, mutta he eivät kokeneet saaneensa konkreettista apua pulmiinsa mm. keskeyttämisen ehkäisemiseksi.

No miksi eivät? Ajanvaraus, ajanrajaus ja ammattilaisen ammatillisuus koettiin kylmäksi ja viralliseksi ja ”työn puolesta” tapahtuvaksi kohtaamiseksi sekä kiinnostukseksi. Tutkimukseni nuoret kaipasivat kokemusta henkilökohtaisemmasta kohtaamisesta aikuisen kanssa.

Minkälaista ohjausta ja keneltä opintonsa keskeyttämistä pohtivat nuoret sitten haluaisivat?

Tutkimukseni mukaan tukea ja ohjausta kaivattiin joltakulta yhdeltä, tutulta aikuiselta, joka luontevalla tavalla arjessa on oppinut tuntemaan nuoren haasteet, pulmat ja ilon aiheet koskien koko elämänkenttää ja opiskelua. Tätä aikuista ohjaa holistinen ihmiskäsitys ja hänellä on mahdollisuus kädestä pitäen ohjata nuorta juuri siinä ajassa, hetkessä ja paikassa, jossa nuori ohjausta ja tukea tarvitsee.

Lopuksi

Aikuisen koulutuksella, sukupuolella, iällä tai työtehtävällä oppilaitoksessa ei tutkimukseni mukaan ole merkitystä eikä sillä, minkä tyyppisessä tilassa ohjausta annetaan. Koulun talkkarin rappukäytävässä antama tuki ja ohjaus voivat olla kohdalleen osuessaan nuoren näkökulmasta kaikkein merkityksellisintä ohjausta, jota hän on ammatillisessa oppilaitoksessa saanut. Tutkimuksessani löytämiäni avainsanoja ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen ehkäisemisessä ovat tuttuus, arkisuus, turvallisuus, ajantasaisuus ja jatkuvuus.

– Omalta osaltani vastaan otsikossa asettamaani kysymykseen, että nyt teen talkkarin hommia.

14.2.2018

Sari Laiho

P.S. Opinnäytetyö löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Tuotu lähteestä: Erja Sandberg

Johtaja, johdatko organisaatiotasi pelolla? (Erja Sandberg)

 

Tämä kirjoitus on toinen osa johtamisen taitoja johtajalta ja johtajien valmentajalta Ira Langelta.

Johtaja: jos pelkäät, älä pelkää

Pelon evolutiivinen funktio on toimia hälytysjärjestelmänä, joka tähtää elämän turvaamiseen. Tämä sama järjestelmä toimii iloisesti myös meidän ihmisten arkisissa työympäristöissämme. Työyhteisöissä meillä on johtamisessa usein meneillään sosiaalinen eloonjäämistaistelu, joka perustuu oikeassa olemiseen, suurimmaksi osaksi virheettömyyden todisteluun sekä kaiken tietämisen pönkittämiseen. Johtamisen manttelissa tuoksahtaa status, titteli ja mahtirooli.

Mikä on johtajien suurin pelko?

Kokemukseni perusteella johtajia eniten ajava pelko näyttää olevan nähdyksi tulemisen ja haavoittuvuuteen antautumisen pelko. Tuletko johtajana näkyväksi ihmisenä, joka ilman fasadeja ja rooleja myöntää virheensä, pyytää apua ja myös anteeksi omia sanomisiaan ja tekemisiään, jotka ovat olleet kaikkea muuta kuin rakentavia? Oletko johtaja, joka näyttää epävarmuutta tai myöntää tietämättömyytensä?

Johtamisessa pelkoa käsitellään usein tekemiseen ja toimintaan liittyvänä asiana. Johtaja saattaa pelätä tehdä vaikeita päätöksiä tai hän voi pelätä kritiikkiä. Hän voi pelätä vastuun ottamista, puhumista ja epäonnistumista. Pelkoon liittyvät olemisen tason kysymykset ovat kuitenkin edellisiä kysymyksiä paljon tärkeämpiä; kuka on se minä, joka pelkää kritiikkiä tai epäonnistumista ja lopulta nähdyksi tulemista. Pelkokysymys on olemisen kysymys.

Johtajan sisäiset pelot näkyvät kauas ja vaikuttavat syvästi yrityskulttuuriin. Organisaation ongelmat ovat kaikki lopulta myös johtamisongelmia. Mikäli tiimissä on vuorovaikutusongelmia, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten johtaja vuorovaikuttaa. Entä minkälaiset pelot ohjaavat vuorovaikuttamista johtamisessa?

Johtajan roolimalli organisaatiossa

Johtaja on roolimalli niin hyvässä kuin pahassakin. Johtajan sanat painavat enemmän kuin muiden sanat. Johtajan sanavalinnoista ja puhetavasta tulee pian yleistä vuorovaikuttamisen tapaa ja lopulta yrityskulttuuri on rakentunut johtajan käyttäytymistä mukailevaksi. Jos johtaja mallintaa arvokkuutta ja kunnioitusta puhuessaan ihmisistä, muu organisaatio seuraa perässä. Yhden ihmisen – voimakkaimmin johtajan – käytös rakentaa systeemisesti käyttäytymisen kehikkoa ja ohjaa siten koko organisaation tunneilmastoa, joka on tuloksen tekemisen sydän ja sielu.

Pelolla johtamisen vaikutus organisaatiossa?

Pelko-orientaatio johtamisessa näkyy organisaatioissa hyvin erilaisena käyttäytymisenä. Voimme nähdä kaikkea passiivisaggressiivisesta vihjailusta aina jopa toisen ihmisen persoonaan kohdistuvaan suoraan hyökkäykseen. Tuhoavan johtamiskäyttäytymisen taustalla on ihmisen sisäinen inhimillinen tragedia, jonka polttovoimana on pelko. Usein hallinnan menettämiseen liittyvä pelko. Johtamisen pelko-orientaatio tekee koko organisaatiosta pelokkaan, jonka seurauksena luovuus ja innovatiivinen ajattelu karkaavat ovesta ensimmäisinä ihmisten lopettaessa oman ilmaisunsa.

Miten pirullista pelko-orientaatiota pitäisi oikein lääkitä?

Pelon vastakohta ei ole rohkeus vaan elämisen autenttisuus. Autenttisuus taas on nähdyksi tulemisen rakas sisar. Pelko on lahja, joka parhaimmillaan ei ole tuhovoima vaan kutsu kasvuun jonkin uuden äärelle. Pelon tuhoavasta voimasta kertoo ihmisen käytös. Muita huonosti kohteleva ja toisille arvottomasti puhuva ihminen on ytimessään hyvin pelokas. Johtaja, joka on mennyt omaan pelkoonsa kiinni, on lempeä ja lämmin. Hän on inhimillistynyt johtaja, jolla on varaa olla autenttinen ja avoin toisille.

Omaan pelkoon kiinnittyminen edellyttää usein reflektiiviseen prosessiin antautumista – toisen ihmisen hyväksymistä itselle peiliksi omien vaikeiden asioiden käsittelyssä. On uskallettava kysyä ja sanoittaa ääneen: miksi minä satutan kielenkäytölläni toisia, mitä tämä kertoo minusta ihmisenä ja johtajana?

Tai, miksi minä olen välinpitämätön organisaationi ihmisten suhteen.

Johtaja, älä pelkää – tule näkyväksi itsenäsi ja osoita haavoittuvuutesi. Siinä on sinun suurin lahjasi koko organisaatiollesi.

Iran kirjoittama ensimmäinen osa johtajuuden kolmesta kovasta kysymyksestä löytyy täältä

kirjoittajalta:

Ira Lange

CEO
Johtamiseen, yksilö- ja tiimi- sekä ryhmätyöskentelyyn erikoistunut ammatticoach,
valmentaja ja puhuja sekä yrittäjä.

Voit lukea minusta ja tekemisestäni lisää www.qmotion.fi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

 

 

 

 

 

Johtamisen kolme kovaa ja yksinkertaista kysymystä (Erja Sandberg)

Tällä kertaa päästän poikkeuksellisesti ääneen johtajan ja johtajia sekä monenlaisia esimiehiä valmentavan Ira Langen. Hän kertoo miten organisaatiota, kuten isoa oppilaitosta, tulisi johtaa. Ole hyvä Ira 🙂

Millaista johtamista tarvitaan?

Johtaminen on taito- ja kyvykkyyskysymys. Haluatko palvella ja auttaa ihmisiä ottamaan käyttöön omia voimavarojaan? Haluatko auttaa ihmisiä kehittämään omaa ajatteluaan ja vastuunottamisen taitoa? Oletko johtaja, joka kilvoittelee siinä, miten nostat ihmisiä siiville ja vahvistat heidän kyvykkyyttään ja vahvuuksiaan?

Johtaminen on myös persoonakysymys. Sanotaan, että jokainen johtaa persoonallaan ja omalla tyylillään. Kyllä ja juuri siksi persoona on työkalu, jota pitää terottaa ja kehittää. Johtamistaitoja voi kehittää, omaa persoonaansa voi ja pitää kehittää. Jokaisen johtajan velvollisuus on altistaa itsensä kasvulle – sen pitäisi olla ehdoton minimivaatimus, jotta voi toisia ihmisiä johtaa.

Johtamisen kolme tärkeätä taitoaluetta

Pysähdyn tässä tarkastelemaan johtamisen kolmea konkreettista taitoaluetta, jotka hallitessaan johtaja vääjäämättä vie asioita organisaatiossaan hienosti maaliin ja synnyttää samalla sitoutuneen ja päämäärähakuisen tiimin.

Minkälaisia tunnusmerkkejä tuloksekkaassa ja arvokkaassa johtamisessa tulisi olla? Johtamisen parhaat käytänteet (Work of Leaders) antaa erinomaiset suuntaviivat arvoa ja tulosta lisäävälle johtamiselle. Näillä kriteereillä johtamista pitäisi myös rohkaistua mittaamaan.

Johtaja, luotko visiota rohkeasti?

Visiossa on kysymys sellaista kuvitellusta tulevaisuuden tilasta, jossa yhdessä luodaan jotakin ainutlaatuisen arvokasta toisten hyväksi. Miksi me olemme olemassa ja mitä me olemme yhdessä tekemässä? Mikä on tarkoituksemme?

Lähestyykö johtaja visiota avoimesti ja rohkeasti? Synnyttääkö hän keskustelua visiosta ja kykeneekö johtaja pilkkomaan organisaation ison vision oman tiiminsä ja lopulta yksilötason mielekkääksi visioksi? Visio on se komponentti, joka ohjaa tavoitteiden määrittelemistä ja yhdistää ihmiset saman asian taakse.

Johtaja, saatko ihmiset sitoutumaan?

Sitoutumisessa on kysymys jatkuvasta dynaamisesta vuorovaikutusprosessista. Me ihmiset haluamme ja kaipaamme sitoutua, mutta meillä on oltava jotakin mihin sitoutua. Meidän on myös saatava puhua ja ilmaista eriävätkin ajatuksemme visiosta. Vasta, tultuamme kuulluksi, voimme kiinnittyä, sitoutua ja myös innostua visiosta. Sitoutumista syntyy siellä, missä ihmiset kokevat tekevänsä lisäarvoa tuottavaa ja siis jotakin mielekästä. Sitoutumista syntyy myös kun ihmiset saavat kysyä ja ilmaista huoliaan ilman minkäänlaista sosiaalista tai psykologista tai muuta rangaistuksen pelkoa. Minkälaista vuorovaikuttamista sitoutumisen synnyttäminen johtajalta edellyttää? Miten selkeää on johtajan viestiminen ja miten hän synnyttää vuoropuhelua erilaisista näkemyksistä? Onko johtaja vastaanottavainen erilaisille ajatuksille ja miten hän ilmaisee, että on itse innostunut ja sitoutunut?

Johtaja, varmistatko ja johdatko toteutusta?

Yksinkertaisimmillaan toteutuksessa on kysymys vision muuttamisesta toiminnaksi. Jos visiossa annetaan lupaus jostakin mitä tavoitellaan, niin toteutus on tuon lupauksen lunastamista yhdessä. Onnistuneen johtamisen tuloksena syntyy kollektiivista saavutuksen tunnetta. Millä tavalla tekemisen tahtia määritellään ja johdetaan? Entä miten tekemistä suunnitellaan ja analysoidaan? Johdetaanko palautteen antamista, tartutaanko ongelmiin ja annetaanko ihmisille aidosti kiitosta?

Miten sinä johtajana mittaat onnistumistasi ja miten lisäät osaamistasi ja kasvuasi näillä johtamistaitojen ydinalueilla?

 

Tämä kirjoitus oli ensimmäinen osa johtamisen taitoja. Ira jatkaa vielä ensi viikolla blogissani peloista johtamisessa ja luottamuksen rakentamisen esteinä organisaatiossa. Teksti julkaistaan 29.9.2017.

kirjoittajalta:

Ira Lange

CEO
Johtamiseen, yksilö- ja tiimi- sekä ryhmätyöskentelyyn erikoistunut ammatticoach,
valmentaja ja puhuja sekä yrittäjä.

Voit lukea minusta ja tekemisestäni lisää www.qmotion.fi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani