Koulukuntoisuus vs. koulun kuntoisuus (Erja Sandberg)

Tänään blogissani vierailee erityisluokanopettaja Leni Pispala Espoon Rinnekodin koulusta. Koulussa opetetaan esimerkiksi vaikeammin kehitysvammaisia ja autismikirjon oppilaita. Lenillä on tärkeä viesti kouluympärisrön näkökulmasta. Ole hyvä Leni.

Koulukuntoisuus tai lapsen oleminen ”oppimisen tilassa” ovat termejä, mitkä herättävät aina tunteita ja keskustelua ilmetessään.

Olen toiminut erityisluokanopettajana vaikeimmin vammaisten opetuksessa yli yhdeksän vuoden ajan. Näiden vuosien aikana useampi oppilas on tullut kouluumme tai luokalleni ”mahdottoman” oppilaan leimalla varustettuna. Koulupolku entisessä koulussa on päättynyt koulunpäivän lyhentämisten ja keskeytysten kautta sairaslomaan. Tavallisesti syynä on ollut aggressiivinen käytös. Onko aidosti pysähdytty miettimään, mistä tällainen käytös viestii?

Lastenpsykiatri Anita Puustjärven mukaan oireiluna näkyvä käytös voi olla lapsen paras mahdollinen yritys sopeutua sietämättömään tilanteeseen tai edes selviytyä siitä jollain tavalla. Kuka tämän sietämättömän tilanteen aiheuttaa? Lapsi itsekö vai kouluympäristö? Pitäisikö meidän siis lapsen koulukuntoisuuden sijaan pysähtyä miettimään mikä on koulun kuntoisuus?

Lapsi, varsinkaan erityistä tukea tarvitseva lapsi, ei yleensä ole kykenevä muuttamaan käytöstään, ellei aikuinen tee jotain toisin. Tässä tullaan lempimantraani vuosien erityisopetuskokemuksella ”SE JOUSTAA JOKA PYSTYY”. Se on puhuttaessa vaativasta erityisopetuksesta aina aikuinen! Eräs oppilaani kirjoitti pysäyttävän lauseen, mikä jokaisen varsinkin autisminkirjon ja aistipulmista kärsivien oppilaiden kohdalla tulisi painaa mieleen: ”Kukaan tässä koulussa ei ole paha, vaan ruumiinsa vanki, joka kaipaa ymmärrystä”!

Liian vaikea oppilas koululle?

Mitä koulupäivän keskeytyksellä tai sairaslomalle laittamisella halutaan, varsinkin kehitysvammaiselle lapselle, viestiä? Viesti on aika tyly: sinä et ole riittävän hyvä, sinä olet epäonnistunut. Eikö kuitenkin koulun tulisi tuottaa oppilaalle onnistumisen kokemuksia ja sitä, että vaikeuksista ja haastavista tilanteista huolimatta, lapsi on hyväksyttävä juuri sellaisena kuin on. Koulunkäynnin onnistumisella on suuri merkitys lapsen kokonaiskehitykselle ja tulevaisuudelle.

Aistien huomioiminen opiskeluympäristössä

Mitä sitten voitaisiin tehdä toisin? Tämän vuoden lasten oikeuksien päivän teemana on osallisuus. Lasten oikeuksien sopimuksen mukaan tämän tulee näkyä niin, että jokaisella lapsella on oikeus ilmaista näkemyksensä itseään koskevissa asioissa hänen ikänsä ja kehitystasonsa huomioiden. Yritetäänkö tätä aidosti tehdä?

Eräs tuntemani autisminkirjon nuori joutui siirtymään koulusta kotiopetukseen aistikuormituksen ollessa koulussa hänelle liian suuri. Tehdessäni valtuustoaloitetta liittyen aistiesteettömään oppimisympäristöön kysyin häneltä, mitä koulussa olisi pitänyt olla toisin, jotta hän olisi voinut olla siellä. Hän listasi joukon varsin helposti toteutettavia asioita:

*koulussa olisi kiva olla muita lapsia, joilla on samanlaisia vaikeuksia (meiltä puuttuu ns.autismiluokka)

*ei isoja luokkia (normiluokkien tapahtumat ovat liikaa, 25 lasta on liikaa)

*isot ikkunat, paljon luonnonvaloa, ei loisteputkilamppuja

*mahdollisuus liikkua oppituntien aikana (tämä edistää ajattelua ja oppimista)

*luonto lähemmäksi koulua, mahdollisuus olla ulkona, lisää kasveja kouluun, ilmastointi kuntoon (aistiyliherkän mahdoton olla huonossa ilmassa)

*ruokalassa mahdoton melu, ruokavaihtoehtoja enemmän eli vähemmän massatuotettua mössöä, valkoinen leipä sopisi useimmille olisi edes jotain syötävää

Ja sitten pari haastavampaa asiaa, jotka liittyvät opettajan asenteeseen ja ymmärrykseen:

*sellainen vuorovaikutusympäristö, jossa oppilaat tykkäävät opiskella eli positiivinen ilmapiiri (jonka opettaja voi luoda)

*opettaja, joka ymmärtää ja joustaa sen mukaan, mitä lapsi tarvitsee (kunnioittaa autisminkirjon, joilla on usein erilaisia ongelmia/toimintatapoja kuin käytösongelmaisilla). lapsen näkökulman kunnioittaminen (ei sitä, että opettaja määrää ja ”pompottaa”)

Lopuksi

Meidän siis todellakin tulee pysähtyä miettimään koulun kuntoisuutta ja koulun opettamisen tilaa. Meidän on osattava huomioida oppilaan tarpeet oppimis- ja vuorovaikutusympäristön luomisessa. On tarkasteltava kriittisesti saavatko opettajat aidosti riittävät eväät työnsä hyvin hoitamiseen? En usko, että kukaan opetusalan ammattilainen lähtökohtaisesti haluaa ”häätää” oppilaita kotiopetukseen. Esimerkkinä olevan nuoren koulunkäynti olisi voitu mahdollistaa muuttamalla oppimisympäristöä sekä kouluttamalla opetushenkilöstöä.

Tulee myöskin pohtia uuden opetussuunnitelman ihannoimaa avointa oppimisympäristöä ja ilmiöoppimista. Miten uudenlaisen oppimisympäristön vaatimuksiin ovat sovitettavissa niin ikään vallalla olevat ihanteet integraatiosta ja inkluusiosta? Ollaanko uuden opetussuunnitelman pohjalta luomassa olosuhteet, joissa oppiminen ja ylipäänsä selviytyminen on osalle oppilaista erittäin haastavaa, ellei mahdotonta?

 


Kirjoittajalta:

Leni Pispala
KM, erityisluokanopettaja

 

Tuotu lähteestä: Erja Sandberg

VSOP oppilaan yhtenä tuen muotona (Erja Sandberg)

Tänään blogissani vierailee laaja-alainen erityisopettaja Maria Tauriainen kertomassa kokemuksensa ja näkökantansa vuosiluokkiin sitomattomasta opetuksesta, VSOP:sta yhtenä oppilaan tuen muotona. Tämä on hyvä vaihtoehto mikäli esimerkiksi on epäilyksiä, ettei oppilas pysty opiskelemaan lukuvuoden asioita lukuvuodessa tai mikäli oppilas pystyy taitotasollaan etenemään jo seuraavan luokan/luokkien oppiainesisältöihin joissain aineissa. VSOP:ssa oppilas pystyy myös etenemään omaan tahtiinsa jäämättä tai jättämättä häntä luokalle. Oppiainekokonaisuudet määritellään yksilöllisesti.
Ole hyvä Maria.

Vuosiluokkiin sitomattoman opetuksen järjestelyt yhtenä tuen muotona

Muutamia vuosia sitten kouluun, jossa toimin erityisopettajana, tuli uusi oppilas noin 1,5 kuukautta ennen kesäloman alkua. Oppilas oli kerrannut 7.luokan jo kahteen kertaan, eikä vuosiluokan suorittaminen näyttänyt tässäkään kohtaa vielä mahdolliselta. Nuori oli kohdannut elämänsä aikana monta epäonnistumisen kokemusta ja valitettavan moni niistä liittyi kouluun. Keskusteltuani nuoren kanssa, hän kuitenkin ilmoitti kaikista takapakeista huolimatta haluavansa saada vielä joku päivä päättötodistuksen. Niinpä keskusteltuani huoltajan ja edellisen koulun opettajan kanssa, päätimme siirtää oppilaan vuosiluokkiin sitomattoman opetuksen piiriin ja räätälöimme tuon 7 viikon aikana hänelle mahdollisimman monta suoritusta 7.luokalta. Osaamista nuorella oli. Kun kevätjuhlan aika koitti, oppilaalla oli kädessään todistus, jossa oli yhteensä kuudesta oppiaineesta hyväksytty suoritus. Näiden suoritusten kanssa hän siirtyi seuraavana syksynä 8.luokalle ja jatkoi puuttuvien 7.lk suoritusten opiskelua seuraavan vuosiluokan sisältöjen kanssa. Tämän oppilaan kohdalla vsop-järjestelyt kannattivat ja oppilas sai uutta motivaatiota koulunkäyntiinsä.

Mikä on vuosiluokkiin sitomaton opetus?

Vuosiluokkiin sitomatonta opetusta (PoA 11 § 3 mom) voidaan käyttää koko koulun, joidenkin opetusryhmien tai yksittäisten oppilaiden opiskelun järjestämisessä. Vuosiluokkiin sitomattoman opetuksen käytöstä päätetään paikallisessa opetussuunnitelmassa ja sitä voidaan käyttää esim. lahjakkuutta tukevana tai opintojen keskeyttämistä ehkäisevänä toimintatapana. Tässä blogikirjoituksessa keskityn yksittäisen oppilaan opiskelujen tukemiseen vsop:n avulla.

Oppilaalle, joka on vsop-järjestelyiden parissa, tulee laatia opinto-ohjelma, jossa kuvataan oppiaineiden tuntijako sekä opetuksen tavoitteet ja niihin liittyvät sisällöt opintokokonaisuuksittain. Näiden opintokokonaisuuksien suorittaminen hyväksytysti on edellytys opinnoissa etenemiselle.

Oppilaan oppimäärä jaetaan vuosiluokkien sijaan opintokokonaisuuksiin, jotka suunnitellaan eri oppiaineille määriteltyjen tavoitteiden ja sisältöjen pohjalta. Opintokokonaisuuksien sisältö voidaan myös muodostaa yhdistämällä eri oppiaineiden tavoitteita ja sisältöjä vuosiluokkakokonaisuuksien sisällä. Kuitenkin arvioinnissa oppiaineet pitää pystyä arvioimaan oppiaineittain. Oppilas ei siis jää luokalle mahdollisten hylättyjen tai puutteellisten suoritusten vuoksi.

Oppilas saa päättötodistuksen heti, kun hän on suorittanut perusopetuksen koko oppimäärän.

Jos oppimäärän suorittaminen jää kesken oppivelvollisuusiän täyttyessä tai jos oppilas eroaa koulusta, saa hän lukuvuositodistuksen, johon on merkitty hänen jo hyväksytysti suorittamansa opinnot ja arviot niistä. Tämän jälkeen oppilas voi jatkaa aikuispuolella perusopetuksen opintoja.

Esimerkkejä vsop-järjestelyistä

Oppilas 1 on muutamia vuosia sitten vasta Suomeen muuttanut ja hän on luokkatovereitaan vuotta vanhempi. Oppilas on kognitiivisesti taitava ja hyvin koulumyönteinen. Oppilas toivoo saavansa päättötodistuksen yhdessä ikätovereidensa kanssa. 7.luokan keväällä oppilas siirretään vsop-järjestelyiden piiriin ja hän alkaa suorittaa seuraavana syksynä 8.luokan rinnalla myös 9.luokkaa. Erityisopettaja, opinto-ohjaaja, aineenopettajat, luokanvalvoja ja oppilaan huoltajat tekevät tässä tiivistä yhteistyötä. Osasta oppiaineista tehdään opintokokonaisuuksia, joita oppilas suorittaa itsenäisesti tai käymällä erityisopettajan pitämässä tukipajassa ja muutenkin oppilaalle räätälöidään erilaisia tapoja näyttää omaa osaamistaan. Oppilaalla on tavoitteena saada päättötodistus hyvin arvosanoin.

Oppilas 2 tulee yleisopetukseen valmistavalta luokalta päättöarviointivaiheessa 9.luokalle. Oppilas siirretään heti vsop-järjestelyiden pariin ja hänelle pyritään räätälöimään sellainen opinto-ohjelma, että hän saa suoritettua peruskoulussa kaikki pakolliset taito-ja taideaineet. Tämän lisäksi opiskelussa keskitytään kielitaidon vahvistamiseen. Tässä vaiheessa yleisopetukseen siirtyvälle oppilaalle on tärkeää saada taito-ja taideaineet suoritetuksi, sillä niitä on hyvin vaikea enää suorittaa aikuispuolella, jossa taas oppilas voi muuten jatkaa peruskoulun suorittamista. Vuosiluokkiin sitomattomalla opetuksella oppilas voi rauhassa keskittyä tiettyjen oppiaineiden suorittamiseen ja yltää omaan parhaaseensa.

Oppilas 3 on yläkoulun oppilas, joka ei juurikaan käy koulua, eikä hänellä ole opiskelumotivaatiota. Osasta oppiaineista on jo laadittu opetuksen erityiset painoalueet, sillä oppiaineiden suorittaminen on vaakalaudalla. Oppilaasta tiedetään, että taidoiltaan hän pystyisi parempaan, mutta tämän hetkinen elämäntilanne ei sitä mahdollista. Osasta oppiaineista oppilas itse toteaa, että hyväksytty suoritus riittää, mutta osasta oppilas itsekin toivoo parempaa arvosanaa. Hän tietää pystyvänsä siihen niin halutessaan. Oppilas päätetään siirtää vsop-järjestelyiden piiriin ja näin hän saa rauhassa jatkaa tiettyjen oppiaineiden suorittamista sen aikaa, että hänen osaamisensa vahvistuu ja näin hän saa oppiaineista parempia arvosanoja. Osa oppiaineista jää edelleen suorittamatta, mutta oppilas jatkaa seuraavalle vuosiluokalle.

Lopuksi

Vuosiluokkiin sitomaton opetus yksittäisen oppilaan kohdalla vaatii koulun aikuisilta paljon. Kuitenkin vsop-järjestelyt saattavat olla hyvä tuki yksittäiselle oppilaalle ja erityisesti siihen, ettei oppilas putoa kokoaan pois koulumaailmasta.

Vsop -järjestelyissä pyritään huomioimaan aina oppilaan vahvuuksia ja siinä tehdään oppilaalle oppimisprosessia näkyvän konkreettiseksi.

Jokainen meistä tietää, että lapsen ja nuoren elämässä saattaa tapahtua yllättäviäkin asioita, jotka vaikuttavat koulussa jaksamiseen. Vsop -järjestelyillä pystytään mahdollistamaan se, että koulu voidaan laittaa huoletta ikään kuin hetkeksi sivuun ja keskittyä vain muutamiin oppiaineisiin ilman, että opintosuoritukset suuremmin kärsivät. Tällä voi olla suuri merkitys lapsen / nuoren kokonaishyvinvoinnin kannalta. Kun lapsen / nuoren vointi on taas parempi, opiskelullekin on taas paremmat edellytykset.

kirjoittajalta

Maria Tauriainen
KM, EO

 

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Suurella ryhmäkoolla ja avarilla oppimistiloilla ei tueta oppilaita – vaan lisätään oireita (Erja Sandberg)

Kari Uusikylä kirjoitti blogissaan 11.9.2018 rajattomista koulutiloista ja aikuisten vastuuttomuudesta sulkea silmänsä tukea tarvitsevilta oppilailta, joille isot ryhmät ja avarat tilat aiheuttavat merkittäviä hankaluuksia koulutyöhön.

Saan myös itse tästä asiasta lähes päivittäin yhteydenottoja sekä huoltajilta että koulun ammattilaisilta. Minulta kysytään eivätkö pedagogiikan – saati erityispedagogiikan ammattilaiset tiedosta miten trendikkäät avarat ja hälyiset tilat vaikuttavat osaan oppilaista. Minulta kysytään mennäänkö koulussa jo esimerkiksi arkkitehtuurin mukaan, ja pedagogiikka on toissijaista.  Toivottavasti ei.

Meillä todellakin on paljon oppilaita, joiden keskittyminen herpaantuu herkästi. Ja kun keskittyminen loppuu – alkaa levottomuus sekä kenties opettajaa ja koko ryhmää häiritsevä korvaava toiminta. Lapset väsyvät ja aikuiset väsyvät. Omassa väitöstutkimuksessani oli myös runsaasti kuvauksia oppilaista, jotka kokivat jo yleisopetuksen ryhmän kuormittavan ja vaikeuttavan keskittymiskykyä. Pienemmällä ryhmäkoolla ja rauhallisemmalla opetustilalla voimme tukea oppilaan keskittymistä. Nyt on menty monessa koulussa aivan päinvastaiseen suuntaan.

Esimerkiksi ADHD:ssa oppilaan on jo perinteisessä luokkatilassa (n. 24 oppilasta luokassa) vaikeata suunnata tarkkaavuuttaan olennaisiin asioihin ja jättää epäolennaiset asiat sekä varsinaiset häiriötekijät huomiotta. Kun tilan kokoa kasvatetaan ja samassa tilassa opiskelee esimerkiksi 50 tai 70 oppilasta, häiriötekijöitä, siis ääntä ja toimintaa ja yhä enemmän. Keskittyminen on siis yhä vaikeampaa. Aikuisten määrän kasvattaminen ei auta keskittymisen pulmaan, koska tila on liian avara ja hälyinen.

Keskittymisen pulmia omaavan oppilaan keskittyminen kestää enintään 10-15 minuuttia kun oppitunnin pituus vaihtelee 45-90 minuutin välillä. Tämä vaatii jo perinteisessä luokassa jokaiselta opettajalta erityispedagogisia taitoja strukturoida oppitunti siten, että jokainen oppilas pystyy olemaan ja oppimaan –näyttämään osaamisensa ja potentiaalinsa. Kun tilan kokoa ja oppilasmäärää kasvatetaan, se vaatii myös opettajalta yhä vahvempia erityispedagogisia taitoja. Ja sekään ei riitä.

Monilla neuropsykiatrisesti oirehtivilla oppilailla on myös merkittäviä aistien herkkyyksiä, jotka edellyttävät aikuisen huomiointia ympäristötekijöihin kuten opetustilaan. Isojen tilojen jakajina käytetään esim. verhoja ja sermejä, jotka eivät ole verrattavissa erilliseen luokkatilaan. Aistiärsykkeet lisäävät edelleen samoilla keskittymisen pulmia omaavilla oppilailla kuormittumista, levottomuutta ja käyttäytymisen pulmia, jotka taasen vaikuttavat myös oppimiseen ja kaikkien osallisten hyvinvointiin. Koulun tulee uudistua, muttei tukea tarvitsevien lasten kustannuksella ja heidän oppimismahdollisuuksiaan entisestään heikentäen.

Meillä on toki mahdollisuus tarjota oppilaille kuulosuojaimia, mikäli häly häiritsee. Joskus toivoisin aikuisten ajattelevan asioita myös omalta kannaltaan. Haluaisitko itse työskennellä koko päivän hälyisessä tilassa kuulosuojaimet päässä mikäli olisi kuitenkin vaihtoehtoinen ratkaisu olemassa – pienempi tila vähemmällä hälyllä ja ilman kuulosuojaimia.

Jokaisella oppilaalla on lakiperustaisesti oikeus tarvitsemiinsa tukitoimiin. Meidän aikuisten – niin opettajien, ohjaajien kuin kouluasioista päättävienkin henkilöiden taholta tulee siis tukea oppilaan keskittymistä ja oppimista – hänen psyykkistä, fyysistä sekä sosiaalista hyvinvointiaan, ei lisätä sitä.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi
ADHD-asiantuntija

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

 

Haastavaan käyttäytymiseen toimivat myönteiset keinot ja oppimisen tuki (Erja Sandberg)

Opettajat, ohjaajat ja yleisestikin koulun henkilöstö ovat välillä ihmeissään miten saisi oppilaan käyttäytymisen haasteita vähemmäksi ja käyttäytymistä kohti toivottua. Hankalia tilanteita tulee varmasti jokaisessa koulussa päivittäin. Opettajat pohtivat omia käytänteitään ja kokevat myös riittämättömyyden tunnetta asiaa kohtaan. Myös huoltajat pohtivat samoja asioita ja kuuntelevat myös koulun toimintatapoja tarkasti.

Sain tänään yhden toimintavan ihmettelyä huoltajan taholta, jonka oma ammattietiikkani pedagogina sysäsi nyt nostamaan julki keskusteluun. Haastavasti käyttäytynyt oppilas sai heti näin lukuvuoden alkajaisiksi peruskoulusta monisteen, jossa lukee seuraavasti:

_________________________________________________________________________________

XX-luokan oppilas YY on käyttäytynyt epätoivottavalla tavalla. Ettei tällainen enää toistuisi, oppilaan on kirjoitettava 50 kertaa virke
Ajattelen, mitä sanon, etten sanoisi, mitä ajattelen.
Huoltaja kuittaa tehtävän suoritetuksi monisteen loppuun.

Tämän jälkeen monisteessa on tyhjiä numeroituja rivejä, joihin virkettä on tarkoitus kirjoittaa.
_________________________________________________________________________________

Kyselin huoltajalta hieman lisää asiasta ja hän kertoi tämän olevan yleinen koulun toimintatapa monenlaiseen oppilaiden negatiiviseen toimintaan. Oppilas siis kirjoittaa saman lauseen 50 kertaa hauki on kala –tyyppisesti ja sen katsotaan muuttavan epätoivottua käyttäytymistä. Mikäli monistetta ei täytä, on määrätty jälki-istuntoa, näin myös tällä kertaa.

Täytyy sanoa, että olen hyvin ihmeissäni näin vuonna 2018, että näen tällaisen koulun ammattilaisten toimintatavan. En millään tasolla usko kirjoittamisen muuttavan käyttäytymistä. Itsekin olen jo vuosia opettanut hyvin erilaista toimintamallia, myönteisen palautteen voimaa oppilaan käyttäytymisessä sekä toisaalta erityispedagogisia menetelmiä jokaisen opettajan työotteena.

Näytin oppilaan huoltajan luvalla kuvaa monisteesta myös muutamille erityisopetuksen kollegoille ja opetusalan asiantuntijoille. Sain heiltä samantyyppistä ihmettelyä ja epäuskoa että ei kai tämä enää ole totta.  Esimerkiksi aivotutkija ja kasvatustieteen professori Minna Huotilaisen ensimmäiset kommentit olivat seuraavat:
”Kirjoittamisesta pitäisi yrittää tehdä ihan kivaa eikä käyttää rangaistuksena. Asia alkaa takkuamaan jo pelkästään siksi, että se on rangaistus. Rangaistaanko tässä myös huoltajaa: huoltaja kuittaa. Eli huoltajan tehtävä on pakottaa lapsi kirjoittamaan. Ja mitä he siinä oppivat? Parempaa käytöstä?

Kasvatustieteen tohtori Juho Honkasilta toteaa: ”Olisi pohdinnan paikka mikä on opettajan motiivi rangaistuksen taustalla: edistää oppimista ja pedagogista suhdetta vai tukahduttaa pienikin kipinä oppia kyseisen opettajan kanssa. Oletan että ensimmäinen. Silloin kehottaisin pedagogisiin ratkaisuihin oppimisen edistämiseksi ja molemminpuoliseen luottamukseen ja kunnioitukseen perustuvan vuorovaikutussuhteen rakentamisen aloittamiseksi.”

Opetan itse tuleville ja nykyisille opettajille tietoa ja toimintatapoja haastavaan käyttäytymiseen ja otan tästä nyt muutamia nostoja opetusmateriaalistani.

Monenlaisia selitysmalleja haastavaan käyttäytymiseen

Katsellaanpa hieman haastavan käyttäytymisen taakse erilaisia selitysmalleja. Ensinnäkin kannattaa pohtia omaa näkökulmaansa kenen mielestä käyttäytyminen haastaa ja mitä itse ajattelee asiasta. Onko haastavasti käyttäytyvä oppilas helppo ”sysätä” jonkun muun hoteisiin vai voinko itse ymmärtää haastavan käyttäytymisen taustaa paremmin ja tehdä sellaisia asioita, joilla käyttäytymistä voidaan ohjata kohti toivottavaa.

  1. Biologisessa selitysmallissa (esim. lääkärit) haastavan käyttäytymisen ongelma tai syy nähdään yksilön neurobiologiassa. Monesti katsellaan toimintaa ja käyttäytymistä jonkin lääketieteellisen luokituksen näkökulmasta (esim. ADHD) ja se toimii myös selittävänä tekijänä käyttäytymisen haasteille. Biologisen selitysmallin keinona ja ”hoitona” on usein lääkehoito.
  2. Psykososiaalisen selitysmallin (esim. psykologit) taustalla taas ajatellaan olevan vuorovaikutukselliset tekijät henkilöt ja hänen ympäristönsä välillä. Tässä mallissa helposti syyllistetään esimerkiksi huoltajien vaikutusta kasvattajina käyttäytymisen haasteisiin ja katsellaan asiaa taustan tai epätoivotun mallin oppimisen kautta.
  3. Yhteiskunnallisessa selitysmallissa (esim. sosiologit) katse kohdistuu yhteiskunnan monenlaisiin syrjiviin käytäntöihin ja yhteiskunnalliset kipukohdat siirretään yksilön kipukohdiksi. Tähän nähdään avuksi erilaisten valtarakenteiden kriittistä tarkastelua ja yhteiskunnan järjestelmien muuttamista.
  4. Erilaisten taitojen näkökulmassa (esim. pedagogit) haastavassa käyttäytymisessä taas koetaan olevan ristiriitaa henkilön taidoissa ympäristön vaatimuksiin nähden. Apuna haastavaan käytökseen on siis erilaisen toimintamallin ja taidon harjoittelu ja kehittymisestä positiivisen palautteen antaminen.

Haastava käyttäytyminen koulussa

Kun puhutaan koulukontekstista, pedagogiset toimet ovat aina ensisijaisena toimenpiteenä. Koulun henkilöstön tulee yhdessä rakentaa luottamusta oppilaisiin, kasvattaa, opettaa, ohjata ja mallittaa oppilaita kohti toivottavaa käyttäytymistä. Myönteinen palaute onnistuneesta tilanteesta muuttaa tutkimusten mukaan käyttäytymistä kaikkein tehokkaimmin.

Rankaisuista taas ei ole todettu olevan hyötyä oppilaalle. Tämän takia myös jälki-istunnot on onneksi suurelta osin korvattu kasvatuskeskusteluilla ja toisenlaisen mallin opettamisella. Pelkkä jälki-istunto ei opeta lapselle tai nuorelle mitään. Se voi jopa lisätä haastavaa käyttäytymistä. Kehotan siis olemaan käyttämättä sitä. Jälki-istunnot tulevat myös liian myöhään ja hetkessä elävät lapset ja nuoret eivät aina ymmärrä syy-seuraus -yhteyttä toiminnan ja rangaistuksen välillä.

Mikäli kyseessä on ns. tuen oppilas (kuten tässä tapauksessa on), on entistä vahvemmin mietittävä ja toteutettava pedagogisia tukikeinoja haastavan käyttäytymisen vähenemiseen ja samalla onnistumisenkokemuksien saamiseen.

Pedagogien kannattaa myös pohtia mitä on haastavan käyttäytymisen takana. Onko jokin tietty tilanne koulussa oppilaalle hankala tai epämieluinen, jolloin lapsen tai nuoren mielestä helppo ratkaisu on keskustelun sijaan epätoivottu käyttäytyminen. Myös pulmat tunnetaidoissa tai sosiaalisissa taidoissa heijastuvat niopeasti haastavana käyttäytymisenä. Tällöin on oltava tuki näiden taitojen opettelemiseen.

Kasvatustieteen tohtori Irene Rämä toteaa:

Kirjoitusharjoitusten ei ole todettu vaikuttavan käyttäytymisen muuttumiseen eikä ajattelemaan käskeminen edesauta ajattelun kehittymistä.

Olen itse vahvasti samaa mieltä. Oppilas ei opi mitään sillä, että kirjoittaa samaa lausetta 20, 50 tai 100 kertaa. Se voi aiheuttaa myös vastenmielisyyttä kirjoittamiseen.

Miten opettajana kannattaa toimia haastavan käyttäytymisen tilanteissa?

Seuraavassa esittelen pitkäaikaisen laaja-alaisen erityisopettajan KM Tiina Vitkan näkökulmia käytännön tukikeinoihin haastavan käyttäytymisen tilanteissa.

Nykyään jokaisesta luokasta löytyy haastavasti käyttäytyvä lapsi tai nuori. Vaikea on sanoa yhtä oikeaa tapaa, miten toimia mutta aivan ensimmäinen on se, ettei opettajana provosoituisi eikä olisi aikuisena hyökkäävä oppilasta kohtaan. Negatiivinen suhtautuminen tuo herkästi oppilaalle olon, ettei hänestä pidetä ja kierre on valmis. Lapset ja nuoret aistivat enemmän kuin me aikuiset tiedämmekään. Jopa se, että joutuu haastavan käytöksen takia erityisopettajalle, voi johtaa negatiiviseen kierteeseen. Mieluummin haen oppilaalle ratkaisua luokkatilanteeseen kuin eristän oppilaan erilliseen tilaan. Koen itse, koska olen toiminut entisajan – ja lakien ”klinikkamallissa” ja nykyisessä laaja-alaisen erityisoettajan työssäni, että keskustelu ja se, miten tilanteeseen haetaan ratkaisua ja miten me aikuiset voidaan oppilasta auttaa, vie huomattavasti paremmin tilannetta eteenpäin.  Olen ollut selvittelemässä haastavaa käytöstä, joka voi olla jopa heijastuma aikuisen käytöksestä tai pelkästä väärinymmärryksestä. Mikäli asiaan ei nopeasti puututa, alkaa se ilmetä opettajan ja oppilaan välisessä kemiassa, jota on vaikeampi muuttaa pitkällä aikavälillä.

Kerran selvitellessäni haastavaa käytösmallia oppilaalla, kävi ilmi niin yksinkertainen asia ettei hän ymmärtänyt opettajan puhetta. Opettajan puhetempo oli tunneilla liian nopea ja ohjeistukset liian pitkiä, jolloin oppilaan keskittyminen herpaantui tunnilla, koska hänellä ei ollut aavistustakaan mitä piti tehdä. Nuori ei osannut itse sanoa, miksi käyttäytyi jatkuvasti tietyllä tavalla, vaan tilanne piti rauhoittaa ja rauhassa positiivisessa hengessä kahdenkeskinen keskustelu. Ratkaisu oli niin yksinkertainen kuin puhetempo rauhallisemmaksi ja opettaja lyhensi ohjeitaan, laittaen ne myös visuallisesti tuntirakenteena taululle. Onhan meillä aikuisillakin koulutuksissa tieto, mitä tapahtuu. Miksei siis oppilaan koulupäivässä? Lisäksi tein lukitestaukset ja ilmeni taustalla oleen selvittämätön oppimisen haaste eli lukivaikeus, johon oppitunneille kokonaisuudessaan rakennettiin oppimisen tuki. On siis huomioitava haastavan käyttäytymisen tausta.

Kerran kokonaisen luokan ollessa todella haasteellinen, rohkeasti kokeilimme aineenopettajan kanssa uutta opetusmenetelmää luokalle (urakkamalli) ja positiivista palkkiojärjestelmää. Se oli yksinkertainen, että parhaiten onnistuneet oppilaat pääsivät vuorollaan käytävälle tekemään keskenään tehtäviä. Toki opettaja piti heitä silmällä, mutta homma alkoi pyöriä ja koko luokka rauhoittui. Positiivisuutta oikein metsästettiin kilpaa ja sitä tekemisen meininkiä. Oppilaat luottivat aikuiseen ja aikuinen oppilaisiin. Koko homma alkoi perustua luottamukseen.

Kun tiedetään luokassa oppilaat, joilla on haastavaa käytöstä, on tärkeää erityisopettajana yhdessä aineen- tai luokanopettajan kanssa luoda luokalle ennalta struktuurit sekä eriyttämisen keinot, miettiä oppimisympäristöä ja – menetelmiä jo ennalta. Positiivinen, rakentava palaute on ehdottoman tärkeää. Mietitään ennakointia ja siirtymiä. Parasta ennaltaehkäisyä luokkatilanteisiin on miettiä omaa opetustaan ja oppimisympäristöään, miten välttää ennalta mahdollisimman paljon haastavia tilanteita. Yhtä valmista ratkaisua ei ole, kun on kyse tukea tarvitsevista oppilaista.

Tarvitaan yhteistyötä ja erityisopettajan erityispedagogisia keinoja tukemaan tuntitilanteita ennalta suunnittelussa. Se ei tarkoita sitä, että erityisopettaja on luokassa kokoajan mukana, vaan luodaan mahdollisuudet yhdessä ja suunnitellaan mahdollisimman toimivaa, selkeää oppimisympäristöä ja kokeillaan sitä. Yleensä pieniä muutoksia tarvitaan eli toivon opettajien pyytävän erityisopettajien apua mahdollisimman nopeasti, mieluummin jo ennakoiden. Välillä mennään kokeiluissa suohon, mutta sitten on kokeiltava toista ratkaisua. Välillä ”strukturoin” opettajien käyttöön suoraan malleja, joita he voivat ottaa luokkiin käyttöönsä, jotta tuntitilanteet saataisiin pidettyä mahdollisimman sujuvina ja turvallisina.

Useimmiten haastavan nuoren käytöksen takana on ollut jokin selvittämätön oppimisen haaste, ehkä mahdollinen ADHD tai väärinymmärrykset. Kotona voi olla vaikea elämänvaihe kokonaisuudessaan menossa. Erityisopettajilla on tärkeä rooli selvittää pulmat taustalla ja luoda oppitunneille turvallinen oppimisympäristö yhdessä opettajan kanssa. Tässäkin hyvänä tukena on tarpeen vaatiessa koulun oppilashuoltoväki ja/tai muu ulkopuolinen taho, jos tällaisiä yhteyksiä on. Riippuu aina, millaisesta haastavasta käytöksestä on kyse. Kodin tuki ja kaikkien aikuisten yhteinen linja asiassa on ensiarvoisen tärkeää kun koulussa rakennetaan tukea oppilaalle. Mikäli luokassa on mietitty ja kokeiltu kaikki mahdolliset yleiset pedagogiset keinot eivätkä nekään toimi, olen itse käyttänyt nuorten kanssa kevyttä coachingia, jossa mietitään pienet tavoitteet (nämä löytyvät kirjasta ”Laaja-alainen erityisopetus yläkoulussa”). Vastaavaa mallia löytyy mm NMI:n cico-mallista, joka on jämerämpi menetelmä, mutta tukee oppilaan myönteistä käytöstä. Rinnalla on hyvä käyttää koulun oppilashuoltohenkilöstön tukea ja yhteistyötä.

Laaja-alainen erityisopettaja yleisopetuksessa on oppilaan etujen ajaja, jonka keskeinen tehtävä on löytää oikeanlainen ja mahdollisimman hyvä ratkaisu tilanteisiin oppilaiden parhaaksi. Nykykoulussa kukaan ei pärjää yksin. Onnistumisen mahdollisuus on sitä parempi, mitä enemmän yhteistyötä tehdään niin opettajien kuin vanhempien kanssa. Täytyy vain muistaa se, kun kaikki on koulun sisällä yritetty eikä muutosta tapahdu, on tärkeää hakea apua ulkopuoliselta taholta tilanteeseen ja oppilaan edun toteutumiseksi.

Tutkittua tuoretta tietoa haastavan käyttäytymisen mekanismeista

Helsingin sanomat julkaisi tiistaina 28.8.2018 tiedeosiossaan artikkelin otsikolla Lapsen biologinen alttius väkivaltaan vähenee kehumalla – myönteinen palaute vaikuttaa lapsen neurobiologiaan. Artikkelissa on haastateltu Turun yliopiston psykiatrian professoria Andre Souranderia. Hän kertoo tutkimuksesta, josta on saatu jälleen kannustavia tuloksia haastavan käyttäytymisen muuttamiseen kohti toivottua käyttäytymistä.  Artikkelissa todetaan mm. seuraavasti ”Johtuivatpa käytöshäiriöt synnynnäisistä taipumuksista, varhaislapsuuden kokemuksista tai niiden yhteispelistä, niihin voi vaikuttaa.”

Samaisessa artikkelissa on myös tärkeä viesti meille kaikille aikuisille. ”Arki perheissä on usein sitä, että torutaan ja kielletään. Kun haastava lapsi saa jatkuvasti kotona ja koulussa kuulla olevansa pahis, se muuttaa hänen aivojaan.” Suunnan voi korjata, sillä myös myönteinen palaute vaikuttaa lapsen neurobiologiaan.

Lopuksi

Haastavan käyttäytymisen tilanteet ja taustat ovat moninaisia. Yhtä oikeata ratkaisukeinoa ei ole olemassa, mutta tutkimusten mukaan myönteiset menetelmät rankaisun sijaan sekä asianmukaiset tukitoimet mahdollisiin haastavan käyttäytymisen taustasyihin ovat avainasemassa. Julkituomani tapaus ei varmastikaan ole yleistä koulussa. Korostan kuitenkin, että jokainen tapaus on liikaa. Rangaistuksilla rikomme lapsen ja nuoren psyykkistä kehitystä, aiheutamme negatiivista minäkuvaa ja ajamme alas luottamuksen aikuisiin. Toimikaamme siis jokaista lasta ja nuorta vahvistavalla myönteisellä tavalla. Lopuksi välitän Väestöliiton asiantuntijalääkäri, lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren terveiset opettajille:

”Neljä-viisivuotiaalla on maailman paras itsetunto. Sitä pitää suojata. Kuusi-seitsemän vuotiaalla on mahtava kouluinto. Sitäkin kannattaisi vaalia! Oppimisen iloa ja innostusta ruokitaan kannustuksella. Alakoulun opettaja on lapsen opintiellä avainasemassa. Yläkoululaisen itsetuntokuopassa kaikkia aikuisia tarvitaan kannattelemaan nuoren jaksamista ja luottamusta kykyihinsä.”


Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi
ADHD-asiantuntija

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Miksi ne kiusaa mua? (Erja Sandberg)

Näin koulujen pian alkaessa kirjoitan koulukiusaamisesta ja sen ehkäisemisestä. Olen opettanut näitä asioita useamman vuoden tuleville opettajille ja nyt asiaan herätti lähipiirissäni tapahtunut pitkäaikainen kiusaaminen peruskoulussa, jota koulu ei ole saanut loppumaan.

Kyseinen nuori on lopettanut nyt peruskoulun ja sen myötä pääsee eri kouluun kuin kiusaajansa toiselle asteelle. On surullista, että lasten ja nuorten täytyy odottaa vuosia turvattomassa kouluympäristössä kiusaamisen loppumista. Se loppuu vasta oppivelvollisuuden päättyessä. Käytän tähän tekstiin myös kyseisen 16-vuotiaan koulukiusatun nuoren ajatuksia kiusaamisesta. Hän on itse halunnut tulla julki asian kanssa, jotta aikuiset tietäisivät mitä koulussa edelleen tapahtuu.

Yleisesti yläkoulussa kiusattujen tilanne näyttäisi olevan hankalin, koska kiusaaminen keskittyy samoihin harvoihin nuoriin. He ovat olleet pitkään kiusattuja ja teini-iän kynnyksellä kiusaamisesta kertominen aikuisille saattaa olla hankalampaa. Nuori haluaisi pärjätä yksin, muttei saa omatoimisesti kiusaamista loppumaan. Kiusaaminen onkin yleensä pysyvä tilanne eli samoja oppilaita kiusataan useiden kouluvuosien ajan. Tämäkin nuori oli kiusattuna vuosiluokat 4-9, hän on käynyt lukemattomia kertoja esim. kuraattorilla ja terveydenhoitajalla puhumassa asiasta, mutta ei se kiusaamista lopeta. Kiusaamisen lopettaminen on AINA ryhmäinterventio. Näin tämäkin kiusaaminen jatkui ikävä kyllä liian kauan tuhoisin seurauksin.

Kiusaaminen ryhmäilmiönä

”Olisi hyvä, että kiusatun ja kiusaajan kanssa keskusteltaisiin, miksi toinen kiusaa ja miten koko asia voitaisiin purkaa ja lopettaa. Kokemukseni perusteella kuitenkin uskallan sanoa, ettei useimmiten pelkkä keskustelu ei auta. Varsinkin jos kiusaaminen jatkuu ja jatkuu aina vaan, olisi hyvä jos siitä pystyttäisiin rankaisemaan. Tuntuu, että keskusteluun mennään, istutaan hetki ja lähdetään. Kiusaaminen loppuu hetkeksi, mutta alkaa uudestaan.”

Ensinnäkin tulee muistaa, että kiusaamisen ehkäiseminen ja kiusaaminen on aina koko luokan tai ryhmän tasolla tapahtuvaa toimintaa. Siksi vain kiusaajan ja kiusatun väliset keskustelut ja asianselvittelyt eivät ole riittäviä. Ryhmätasolla on aina myös kiusaamista ylläpitäviä henkilöitä.

Koululuokan tasolla on voitu määritellä kiusaamistilanteeseen erilaisia rooleja. Kiusaajalla on yleensä apureita, jotka lähtevät helposti mukaan kiusaamaan. Apurit voivat toimia myös kiusaajan pakottamina. Kiusaamistilanteessa on myös vahvistajia eli oppilaita, jotka antavat kiusaajalle myönteistä palautetta, kannustavat ja nauravat tilanteelle. Huomaa, että meillä on myös oppilaita, jotka saavat opettajalta lähes yksinomaan negatiivista palautetta. Tämä vahvistajien myönteinen palaute toimiikin polttoaineena hyväksynnälle ja kiusaamisen jatkumiselle. Toisaalta luokasta löytyy myös kiusatun puolustajia, jotka asettuvat kiusatun tueksi ja yrittävät saada kiusaamista loppumaan. Näiden lisäksi osa oppilaista haluaa olla täysin ulkopuolisia kiusaamistilanteessa. He pysyvät tilanteesta sivummalla, eivätkä halua osallistua millään tavalla tilanteeseen vaikka näkevät ja kuulevat sen. Samalla nämä ulkopuoliset toimivat usein huomaamattaan kiusaamisen hyväksyjänä kun eivät toimi tilanteessa ja ylläpitävät osaltaan kiusaamista.

Kun kiusaamisen ehkäisy ennakoivasti otetaan puheeksi luokassa, tulee käydä oppilaiden kanssa läpi nämä erilaiset roolit, jotka altistavat kiusaamiselle ja myös ylläpitävät kiusaamista – ja hankaloittavat sen lopettamista. Kun kiusaamistilannetta selvitellään ja yritetään saada kiusaaminen loppumaan, on ensiarvoisen tärkeätä, että opettaja saa saa koko luokan mukaan.

Oppilaille tulee antaa riittävästi tietoa erilaisista kiusaamisen muodoista ja sen tuhoisista seurauksista pitkällä aikavälillä. Opettaja tuntee ryhmänsä, sen roolit kiusaamistilanteissa ja ryhmän yhteentoimivuuden, joten hänellä on avaimet kiusaamiseen puuttumiseen ja sen lopettamiseen. Vanhemmat toki tukevat opettajaa kiusaamisenvastaisessa työssä, mutta he eivät tunne kuin oman lapsensa, eivät koko ryhmän dynamiikkaa eivätkä pääse ryhmäinterventioon käsiksi. Siten opettajalla on parhaat edellytykset kiusaamiseen puuttumiseen. Jokaiselle oppilaalle on lakiperustaisesti taattava turvallinen opiskeluympäristö.

Kiusaamisen muodoista

”Kiusaaminen on väärin kaikissa olomuodoissaan. Minua on kiusattu monta vuotta somessa. Koulussa ja sen ulkopuolella. Kiusaaja on ollut suurimmaksi osaksi vain yksi tyttö, joten asian olisi luullut olevan ”helpompaa” kuin jos kiusaajia olisi ollut enemmän.”

Kiusaamisen muodot ovat moninaisia ja usein ne ovat kaikki läsnä samojen oppilaiden kohdalla. Pojille on tyypillisempää aggressiivisen käyttäytymisen suorat, fyysiset kiusaamistaktiikat kun taas tytöille on luontaisempaa manipulatiiinen epäsuora aggressio.

Perinteinen kiusaaminen on ns. hiljaista kiusaamista, piilokiusaamista, jota opettajan on vaikeata havaita. Se voi olla merkitseviä katseita tunneilla, tuijottamista, ilmeilyä, selän kääntämistä tai koulukaverin kohtelemista kuin hän olisi ilmaa. Se voi olla myös syntymäpäiville kutsumattomuutta tai luokan WhatsApp-ryhmään pääsemisen estämistä. Hiljaisen kiusaamisen uhrit usein vaikenevat kokemastaan. Tätä ”näkymätöntä” kiusaamista on vaikea pukea sanoiksi vaikka sen tuntee ja kokee. Hiljaiseen kiusaamiseen on myös hankalampaa puuttua, koska se tapahtuu aikuisen katseilta piilossa.

Toinen yleinen kiusaamisen muoto on sanallinen kiusaaminen, kuiskuttelua, juorujen levittämistä, pahan puhumista selän takana. Se voi olla myös matkimista, ulkonäöstä huomauttelua, pilkkanaurua tai pilailua. Sanalliseen kiusaamiseen liittyy myös esimerkiksi luokassa paperilappujen lähettelyä ta pilapuheluiden soittamista. Sanallista kiusaamista on helpompi havaita kuin hiljaista kiusaamista.

Fyysinen kiusaaminen on kiusaamisen kolmas muoto. Sen aikuinen havaitsee helpommin. Esimerkiksi revenneet vaatteet, mustelmat tai naarmut voivat kertoa fyysisestä kiusaamisesta. Myös kiusatun omaisuutta voidaan piilotella tai rikkoa. Kiusaaminen voidaan myös naamioida kiusaajan taholta selvittelyvaiheessa leikiksi tai urheiluksi. Yleensä fyysiseen kiusaaminen puututaan henkistä kiusaamista helpommin vaikka molemmat jättävät kiusatulle samanmoiset vakavat seuraamukset.

Neljäntenä ja nykyään hyvin yleisenä kiusaamisen muotona on teknisten välineiden kautta tapahtuva kiusaamisen. Tätä voidaan nimittää nettikiusaamiseksi tai somekiusaamiseksi. Kiusaamistapaan liittyy esimerkiksi suora tai epäsuora aggressiivinen  kirjoitustapa WhatsApp-ryhmässä tai Snäpissä kuin myös kuvien tai videoiden julkaiseminen ilman lupaa verkossa. Myös erilaisiin someryhmien ulkopuolelle jättäminen tai välinpitämättömyys ryhmässä kuuluu tähän kiusaamisen muotoon. Verkossa tapahtuvaan kiusaamiseen on hankalinta puuttua, koska nuorilla on omia ryhmiä ja kaveripiirejä, joissa aikuiset eivät ole läsnä. Aikuisten, niin vanhempien kuin opettajienkin on ehdottoman tärkeätä kuitenkin olla tietoisia mitä erilaisissa someryhmissä tapahtuu ja opetella myös itse käyttämään viimeisempiä sovelluksia kuten SnapChattia.

Kiusaamisen seurauksista

”Ymmärrän, että asiaan on vaikea puuttua, mutta olisi hyvä keksiä tapa jolla se saataisiin oikeasti loppumaan. Seuraukset kiusatulle voivat olla hyvinkin kohtalokkaat, joten mielestäni kiusaajan on parempi saada rangaistus ja lopettaa kiusaaminen kuin, että kiusattu tekee itselleen jotain peruuttamatonta.”

Kiusaamisen seuraukset kiusatulle ovat huolestuttavia ja merkittäviä, monille koko aikuisuuden mukanakulkevia asioita.  Kiusatuksi joutuminen on yhteydessä ahdistuneisuuteen, masentuneisuuteen, yksinäisyyteen, heikkoon itsetuntoon, kielteiseen minäkuvaan ja itsetuhoajatuksiin. Masentuneisuus on todettu kiusaamiseen liittyväksi suurimmaksi psykososiaaliseksi ongelmaksi. Kiusaamisen välittömiä vaikutuksia ovat myös koulupelko ja erilaiset psykosomaattiset oireet kuten vatsakivut ja päänsärky. Kiusaaminen toki vaikuttaa myös osaltaan koulunkäyntiin ja koulumenestykseen. Jos oppilaan tarvitsee olla varuillaan ja pelätä koulussa, on vaikeata keskittyä oppimiseen. Tämänkin takia jokaisen aikuisen on toimittava saadakseen kiusaaminen loppumaan. Asiaa ei voida sysätä kiireessä ”jonkun muun” hoidettavaksi eikä kiusaamisen loppumisen seurantaa voida vältellä.

Kiusaaminen on aina kehityksellinen riski niin kiusatulle kuin kiusaajallekin. Mikäli kiusaaja saa jatkaa kiusaamista ilman, että siihen kunnolla puututaan ja kiusaaminen lopetetaan, on kiusaajalla riski jatkaa kiusaamista myös aikuisena opiskeluissa ja työelämässä. Hän saa silloin lapsuudessa ja nuoruudessa vääränlaista signaalia aikuisilta, että kiusaamistoiminta olisi hyväksyttävää. Kiusatulle taas kehityksellinen riski tarkoittaa psykososiaalisten ongelmien olemassaoloa myös aikuisuudessa. Hän voi kokea mittaamatonta vihaa tai kostonajatuksia kiusaajaansa kohtaan eikä pääse asiasta ylitse.

Miten aikuisena toimia kiusaamistilanteissa?

“Luokkakavereista useimmat eivät edes koko totuutta tienneet ennen kuin katsoivat videoni. He tiesivät kiusaajan kertoneen joitain asioitani koska olivat silloin paikalla. Silloin muutamat (luokkalaiset) huusivat kiusaajalle, että mitä ihmettä hän oikein luulee tekevänsä kun puhuu minulle niin. Luokkalaiset tiesivät että jotain oli meneillään, mutta lähinnä siitä että minä ja kiusaaja olimme aina 4-8 luokilla keskusteluissa. Ysillä emme ehtineet, enkä olisi jaksanutkaan, koska tuskin se olisi auttanut. Eivät he (luokkakaverit) muuten hirveästi puuttuneet asioihin.”

On hyvä aloittaa siitä mitä on tapahtunut. Usein kiusattu ja kiusaaja ovat ensimmäiset henkilöt, jonka kanssa käynnistetään selvitystilanne. Aluksi kannattaa käydä keskustelua erikseen osapuolen kanssa, jotta aikuinen saa molemmilta tahoilta tietoa. Jos osapuolet ovat yhtä aikaa paikalla, pöydässä on usein merkittäviä jännitteitä ja kiusattu vaikenee tai joutuu kertomaan muunneltua totuutta. Kiusaaja pystyy myös hiljaisesti kiusaamaan ja näin uhkailemaan kiusattua esim. ilmeillä kiusaamistilanteen selvittelytilanteessa. Ensin siis keskustelu erikseen.

Kun asiasta on saatu lisätietoa ja usein molempien tahojen huoltajat ovat tietoisia asiasta, voidaan siirtyä yhteiseen tapaamiseen. Yhteistapaamisesta on tehtävä kaikille osapuolille turvallinen tilanne. Tapaamisessa tehdään myös kiusatulle ja kiusaajalle selväksi, että siitä käynnistyy vahva seuranta loppuuko kiusaaminen. Kiusaajalle tehdään myös selväksi mitkä ovat seuraavat toimenpiteet mikäli kiusaaminen jatkuu. Yhteistyö kotien kanssa on tärkeätä, koska esim. somekiusaaminen jatkuu myös kouluajan ulkopuolella. Vanhemmat vastuutetaan mukaan kiusaamisen loppumisen seurantaan. Tapaamisessa myös sovitaan miten seurantaa toteutetaan ja milloin tavataan uudelleen.

Usein juuri tämä systemaattinen seuranta ja uudelleentapaamiset ovat puutteellisia kouluissa, jolloin kiusaaminen käynnistyy uudelleen.

Huomioi!

”Meillä on joskus ollut perus kasvatustunteja, jolloin asioista kerrotaan, että aina kun näkee kiusaamista niin siihen pitää puuttua yms., muttei ne paljoa auta kun asia ei silloin tunnu todelliselta.”

On kehitelty monenlaisia kiusaamisenvastaisia ohjelmia ja ryhmän hyvinvointia sekä yhteishenkeä kohottavia interventioita. Tässäkin luokassa sellainen oli käytössä koko yläkoulun ajan. Opettajan on syytä huomioida, että myös näiden hyvää tarkoittavien ohjelmien aikana kiusaaja voi toimia. Esimerkiksi kyseisen oppilaan luokassa oli käytössä FRIENDS interventiona luokkatasolla. Kiusattu nuori kertoi sen yhdestä harjoitteesta. Jokaisen oppilaan selkään kiinnitettiin paperi, mihin luokkakaverit kirjoittivat myönteisiä asioita henkilöstä. Myös tässä kohtaa kiusaaja pääsi toimimaan niin, että sekä kiusattu että kiusaaja tiesivät sen olevan kiusaamista, mutta aikuinen ei tiennyt eikä pystynyt puuttumaan. Eli vaikka nämä interventiot varmasti ovat paikallaan ja hyväksi, niitä osa oppilaista myös voi käyttää kiusaamisen jatkumiseen aikuisilta piilossa.

Tukea tarvitsevat oppilaat osaltaan kiusaajina?

Lopuksi haluan vielä sanoa muutaman sanan asiasta mistä saan erityispedagogina paljon kysymyksiä sekä huoltajilta että opettajilta. Onko kiusaaminen tai muu aggressiivinen toiminta hyväksyttyä mikäli oppilaalla on todettu jokin sairaus, oireyhtymä, lääketieteellinen oire tai diagnoosi kuten ADHD. Vastaus on yksinkertainen, EI.

Aikuisen ei tule koskaan hyväksyä aggressiivista toimintaa, toisten (tai itsen) vahingoittamista eikä kiusaamista. Myös nämä oppilaat oppivat uudenlaisia toimintamalleja, kunhan aikuiset asettavat rajoja, pitävät niistä kiinni ja opettavat hyväksyttyä toimintatapaa. Esimerkiksi omalla nuorellani on ADHD, mutta eihän se ole aggressiivisuutta vaan tarkkaamattomuutta, energisyyttä ja impulsiivisuutta. Oma nuoreni on erittäin kohtelias, hyväkäytöksinen eikä ole koskaan kiusannut tai vahingoittanut ketään. Meillä aikuisilla, niin vanhemmilla kuin ammattikasvattajillakin on vastuu myös tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kohdalla opettaa toimintamalli, missä ei kiusata eikä vahingoiteta ketään.

Lopuksi

Toivon, että jokainen koulu ottaa monimuotoisen kiusaamisen yhä tarkempaan seurantaan ja  ylläpitää myös kiusattujen lasten ja nuorten aktiivista seurantaa. Toivon myös jokaisen huoltajan keskustelevan kiusaamisesta ja sen aiheuttamista jopa elämänmittaisista vahingoista oman lapsensa tai nuorensa kanssa, jotta kaikki ymmärtäisimme miten vakavasta asiasta on kyse.

Täältä voit tutustua tässä tekstissä mainitun nuoren tapaukseen tarkemmin hänen oman youtube-videonsa kautta.


Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Tästä se lähtee – nuoren hyvinvoinnin rakentaminen! (Erja Sandberg)

 Viime syksynä me kaksi opettajaa ja tutkijaa, Eliisa ja Erja, kohtasimme. Olimme puhumassa samaisessa tilaisuudessa positiivisesta pedagogiikasta, kumpikin omasta näkökulmastamme. Kahvikupin ääressä kävimme vilkasta keskustelua vahvuuksien merkityksestä ja siitä, miten tärkeää olisi rakentaa positiivisen pedagogiikan jatkumoa varhaislapsuudesta nuoruuteen. Jaoimme yhteisen kokemuksen siitä, että juuri nuorten parissa toimivat kasvattajat ja opettajat tarvitsivat kipeästi myönteisiä työkaluja arkityöhönsä. Tapaamisemme sinetiksi päätimme kirjoittaa ammatillisen tietokirjan siitä, miten positiivista pedagogiikkaa voidaan toteuttaa nuorten parissa.

Kirjaprosessimme ohessa ylläpidämme fb-sivua teemalla Rakennetaan nuori vahvaksi ja avaamme näköaloja nuorten tukemiseksi myönteisen ja vahvuusperustaisen opetuksen avulla. Olet tervetullut mukaamme rakentamaan jokaista nuorta vahvaksi!

Nuoruus on merkityksellinen elämänvaihe

Nuoruutta kuvataan usein myrskyisenä elämänvaiheena. Nuori etsii omaa paikkaansa, pohtii tulevaisuuttaan ja rakentaa niin minäkuvaansa kuin identiteettiäänkin. Nuori kysyy, kuka minä olen, mihin minä kuulun ja missä on minun tulevaisuuteni. Nuoruuteen kuuluu luonnostaan niin rajojen etsintää, epävarmuutta kuin erilaisia nuoruuden elämänvaiheen kehitystehtäviä, joiden kautta nuori vähitellen kasvaa ja kehittyy – oppii itsenäistymiseen liittyviä taitoja ja aikuistuu.

Löytääkseen oikean suuntansa nuori tarvitsee huolenpitoa, tukea ja kannustusta – niin kavereilta kuin aikuisilta. Samalla nuori luo pohjaa aikuisiän hyvinvoinnilleen, mielenterveydelle ja monenlaisille elämäntaidoille. Kodin, koulun ja vapaa-ajan toimintojen tarjoaman tuen yhdistäminen nuoren omiin voimavaroihin on avain nuoren myönteiseen kehitykseen ja auttaa nuorta rakentumaan mieleltään vahvaksi aikuiseksi.

Positiivinen pedagogiikka kannattelee nuorta

Positiivinen pedagogiikka tarjoaa nuorten kasvun ja kehityksen tukemiseen toiveikkaan  ja voimavaraperustaisen lähtökohdan. Tällöin nuoruus ei näyttäydy hankalana ja ongelmallisena elämänvaiheena, vaan monien mahdollisuuksien ajanjaksona. Tavoitteena ei ole sulkea silmiä nuoruuden kipupisteiltä, vaan fokusoida myönteisiin keinoihin, joilla voidaan vahvistaa nuorten hyvinvoinnin- ja luonteentaitoja ja näin tarjota heille konkreetteja keinoja eheän ja tyydyttävän aikuisuuden saavuttamiseksi.

Koululla on mahdollisuus nuoren rakentamiseen vahvaksi aikuiseksi

Nuori tarvitsee tukea ja ohjausta vahvuuksiensa löytämisessä ja sanallistamisessa kaikissa ympäristöissään. Koulut ovat merkityksellisiä paikkoja nuorten myönteisten kehityspolkujen vahvistamisessa, koska nuoret viettävät koulussa suuren osan ajastaan. Huomattava määrä heidän hyvinvointiinsa vaikuttavasta päivittäisestä vuorovaikutuksesta tapahtuu koulussa.

Opettajat voivat omalla toiminnallaan tukea ja kannatella nuoria sekä auttaa heitä löytämään potentiaalinsa ja uskomaan mahdollisuuksiinsa, mikä voi parhaimmillaan toimia voimavarana koko loppuelämän ajan.

Lopuksi

Jokainen nuori tarvitsee arvostavaa kohtaamista ja välittävää vuorovaikutusta. Tavoitteenamme on hyvinvoiva nuori, joka tunnistaa itsensä vahvat kohdat, löytää oman polkunsa ja osaa hyödyntää potentiaalinsa myös aikuistuessaan. Meidän aikuisten tärkeänä tehtävänä on olla turvallisia vierelläkulkijoita.

 

 

 

 

 

 

Tuotu lähteestä: Erja Sandberg

Laaja-alaisen erityisopettajan nykyaikainen työnkuva (Erja Sandberg)

Tänään esittelen blogissani tarkemmin uuden tietokirjan erityispedagogiikan saralta. Kirjalle on useitakin perusteita miksi minä pidän sitä tärkeänä perusteoksena erityisopettajan työstä juuri nyt.

Ensiksikin peruskoulun lainsäädäntö on muuttunut jo vuonna 2011 ja se asettaa esimerkiksi varhaisen tuen tunnistamiselle, konkreeteille jatkuville tukimuodoille ja moniammatilliselle yhteistyölle uusia linjauksia.
Toisekseen lähikouluperiaate on yleistynyt ja oppilaiden sijoittaminen isoon yleisopetuksen ryhmään moninaisten tukitoimien kera on kasvussa – aiemman erityisopetuksen pienryhmien sijaan.
Kolmanneksi oppilaiden taustat ja tilanteet ovat myös yhä moninaisempia ja siten pedagogista tietoa tulee saada entistä vahvemmin siirrettyä erityisopettajilta myös luokan- ja aineenopettajille –  ja myös ohjaavalle koulun henkilökunnalle.

Kirjassa painotetaan myös koulun rehtorin ja laaja-alaisen erityisopettajan yhteistyötä sekä yhteistä näkemystä tukea tarvitsevista oppilaista. Koululla tuleekin olla yhteinen tahtotila ja tavoite tukea yhdessä kaikkia oppilaitaan. Se mahdollistuu tiedon jakamisella henkilökunnan kesken. Tämä kirja erityispedagogisesta osaamisesta on sysäys siihen suuntaan.

Tänään siis laaja-alaisesta erityisopettajan nykyaikaisesta työnkuvasta kirjoittanut Tiina Vitka kertoo tärkeimpiä asioita työstään ja kirjastaan. Tiinalla on rautainen tietotaito ja asiantuntemus omasta työstään pitkällä jatkumolla ja hän on juuri henkilö kirjoittamaan aiheesta kirjan lisäksi blogiini. Ole hyvä Tiina 🙂

Minulle uusi kokemus oli kirjan kirjoittaminen, joka vei kaiken vapaa-aikani kesäkuusta 2017 alkaen. Projekti oli todella mielenkiintoinen ja haastava. Miten saada edes jollain tavalla laaja-alaisten erityisopettajien laaja ja monimuotoinen työnkuva auki paperille? Voin sanoa, että se oli todella haasteellista. Huomioiden oppilaiden tarve, puutteet, resurssit ja ennen kaikkea uudet lakimuutokset. Näitä ajatellen olen muuttanut omaa työnkuvaani radikaalisti ja saanut siitä hyvää palautetta ympäristöstä, minkä takia uskalsin edes kirjoittaa kirjan. Ja onhan minulla suuri palo tehdä tätä työtä.

Kirjan kohderyhmä

Vaikka kirja on nimellisesti suoraan kohdistettu yläkoulun laaja-alaisille, rehtoreilla ja aineenopettajillekin, soveltuu se hyvin alakoulun ja toisen asteen puolellekin. Selkeät erot alakoulussa laaja-alaisen työssä ovat alkuopetuksen lukiopetus, jota en kirjassani käsitellyt sekä luokanopettaja – aineenopettaja – järjestelmän erot. Tästä asiasta on myös kyselty, joten tuon sen esiin tässä blogi-kirjoituksessa. Kirjaa on hankittu kaikille asteille ja toivottavasti siitä saa jotain ideoita omaan työhön ja intoa kehittää omaa työtä. Minusta tuntuu, ettemme ole koskaan valmiita.

Miksi muutin työnkuvaani?

Kirjan julkistamisessa on mukavaa se, että siitä on virinnyt lisää hyvää keskustelua työstämme. Kun olin kokenut sosiaali– ja terveysalan opiston vuosityöajan, huomasin sen sopivan paremmin ELA:n työhön. Aikani pähkäiltyäni tätä eroa ja ongelmaakin hoitaa mahdollisimman kokonaisvaltaisesti työtäni, huomasin etten voi murehtia tätä yläkoulussa, vaan teen parhaani nuorten eteen enkä enää mieti kikyjä, yt, ys – ja muita aikoja, koska tulen vain vihaiseksi ajan puutteen vuoksi. Minun tehtäväni on ajaa nuorten ja lasten etua. Näin siellä ja lukioilla työskennellessäni tiettyjä useinkin esiintyviä pulmia nuorilla, jota olin ennen virkavapauttani yläkoulusta haistellutkin.

Useilta nuorilta puuttuivat keinot ja työkalut opiskella, oman toiminnan ohjauksen taidot olivat puutteellisia sekä tietämättömyys, mikä itsellä saattoi oppimisen pulman takana olla. Lukivaikeus, ADHD vai vain ne väärät oppimisstrategiat? Vai jopa vääränlainen oppimisympäristö vaikutti oppimiseen? Liian paljon tuli näitä nuoria vastaan, joiden ajatusmaailmassa he kokivat olleensa peruskoulussa tyhmiä ja laiskoja. Osa heistä todella väärinymmärrettyjä ja siksikin motivaatio oli peruskoulussa kadonnut ja alisuoriutuminen toi huonoja arvosanoja. Miten tämä voi olla mahdollista vielä 2010-luvulla?

Kokonaisvaltainen työnkuva ja pedagoginen osaaminen keskiöön

En enää itse ajattele, että työmme on pelkästään perinteistä opetusta, vaan se on kokonaisvaltaisempaa tukea kaikille yleisestä erityiseen tukeen ja myös opettajien tukemista omassa työssään, jotta he pärjäävät ja jaksavat paremmin luokkiensa kanssa. Meillä ELA:illa on vahva pedagoginen osaaminen koulutuksen myötä, jota jokainen on usein kasvattanut lisää omilla tahoillaan. Sen pedagogisen osaamisen hyödyntäminen on tärkeää jokaisella koululla. Luinkin kirjaani varten erilaisia tutkimuksia ja muistioita ja joissakin tuotiin esiin se, että olemme kouluilla suuri, hyödyntämätön resurssi. Minä koin olevani ennen pelkkä aineenopettajien jatke eikä osaamistani täysin hyödynnetty ja turhauduin työssäni.

Monipuoliset työtavat ratkaisujen hakemisessa

Tämän ajatuksen myötä ajattelenkin nykyään, että voimme jakaa työmme kolmeen työkäytänteeseen, ei pelkkään opettamiseen. Tärkeänä kokonaisvaltaisen työotteen toteutumisessa koen opettaja – ja oppilastuntemuksen:

  1. Yhteistyö ja konsultointi: Ilman näitä asiat eivät mene edes eteenpäin. Yhteistyökenttämme on todella laaja koulun ulkopuolellakin. Lisäksi verkostoituminen muiden erityisopettajien kanssa kasvattaa jatkuvasti omaa osaamistamme

  2. Ennaltaehkäisy: Jotta vältämme turhien oppimisen ja koulunkäynnin haasteiden syntymisen, ennaltaehkäisy on tärkeä keino pyrkiä välttämään niitä. Siinä vahvaa pedagogista osaamistamme on mahdollisuus käyttää laajastikin tukemalla parhaassa tapauksessa koko kouluyhteisöä.

  3. Opetus: Näen itse sen, että varsinkin näin koulun ainoana ELA:na, resurssit pitää jakaa tarpeen mukaan, koska ne ovat niukassa. Miten parhaiten saan kohdennettua ne kaikkien avuksi mahdollisimman paljon? Joka tilanteessa mahdollisimman hyvää ratkaisua etsiessä mietin tarkkaan opettajan kanssa onko tarpeen yksilö-, pienryhmä vai samanaikaisopetuksen tarve vai riittääkö pelkkä opettajan konsultointi. Lisäksi mietin aina sitä, miten tuen oppilasta selviämään myös yksin. Mitkä ovat ne keinot omatoimisempaan oppimiseen sekä miten opettaja alkaa ryhmässä pärjätä entistä paremmin. Ratkaisuja mietitään monelta kantilta. Aina se ei ole helppoakaan. Riippuu myös opettajasta, miten hän lähtee mukaan pohtimaan onko parasta muuttaa omaa oppimisympäristöä vai miten toimia oppilaan parasta ajatellen.

Keskustelua konsultoinnista

Some-keskusteluissa ja minulle tulleissa yksityisissä viesteissä on tullut mm esiin se asia, milloin konsultoida, kun ei vain aika riitä. Työmme on todella hektistä. Vuosia sitten yksi aineenopettajamme heitti minulle vinkiksi, mikset kokoa itsellesi listoiksi muistiin tärkeimpiä konsultoitavia asioita. Minähän otin neuvosta vaarin ja listaan edelleenkin uusia tukitoimia tehden eriyttämislistoja, arvioinnin eriyttämislistoja, vinkkejä luokkien strukturointiin ja lukilausepankkiin. Liitin ne esimerkiksi kirjaani ajatuksella, että jokainen voi hyödyntää niitä työssään ja lisätä sinne jatkuvasti omia vinkkejä lisää. Helpottaa kovasti omaa työtäni, kun otan listan esiin esim levottoman luokan tilannetta miettiessä, rastitan sopivat strukturointi – ja eriyttämiskeinot ja alan keskustella niistä opettajien kanssa. Joka tapauksessa konsultoinnin avulla saa kummasti vähennettyä niitä pienempiä haasteita kasaantumasta suuremmiksi. Korjaavan työn tarvettahan on aina tarkoitus vähentää. Mieluummin kuuntelen opettajaa kahvitunnilla, kun suurempien ongelmien edessä yritän sammutella liekeissä olevaa tulipaloa.

Yhteistyötä oppilaiden tueksi

Oman työn ja koulun toimintakulttuurin kehittäminen ei ole helppo asia. Siihen tarvitaan etunenässä hyvää yhteistyötä rehtorin kanssa ja etenemistä joissakin kouluissa todella pienin askelin. Luokan – ja aineenopettajat tarvitsevat tukeamme luokkien kanssa viimeistään silloin, kun heidän omat pedagogiset keinonsa eivät enää riitä. Toivottavasti aiemmin, ettei ongelmia edes syntyisi. Sehän on aina tavoitteemme. On hyvä myös muistaa, että jokaiselle koululle ja jokaisella erityisopettajalla on omat tapansa työskennellä. Tärkeintä on kuitenkin aina lapsen ja nuoren etu. Jatketaan hyvää ja positiivista keskustelua työstämme. Jokainen meistä on tärkeällä asialla lasten ja nuorten tukena. Sitä oikeaa ja väärää tapaa ei ole varmasti toimia. Olemme tärkeällä asialla lisäämässä muiden ymmärrystä oppilaista ja luokista erilaisissa tilanteissa kouluilla, miksi oppilas/luokka käyttäytyy tietyllä tavalla ja mitä sen takana mahdollisesti on? Aina pulman takaa löytyy vastaus, kun tarpeeksi kaivamme.Kirja on vain alku kaikelle, jota jokainen voi jalostaa mielensä mukaan ja kehittää ideoita entistä paremmiksi ja itselleen sopiviksi.

Tsemppiä ja voimia jokaiselle kiireiseen loppukevääseen!

Tiina Vitka
KM, laaja-alainen erityisopettaja

 

P. S. Kurkistus kirjani ”Laaja-alainen erityisopetus yläkoulussa” sisällysluetteloon:

 

 

 

 

 

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

Opettajan tärkein tehtävä? (Erja Sandberg)

Opettajalla on tehtävää liiaksikin asti nykypäivän koulussa. Pitäisi olla varsin ripeä ja moniosaaja, jotta ehtisi oman työaikansa puitteissa tehdä kaiken mitä tulee tehdä ja mitä haluaisi tehdä.

Minulta on viime aikoina usein kysytty minkä nostaisin opettajan tärkeimmäksi tehtäväksi. Tämä kirjoitus tuo näkökulmani ja vastaukseni tähän asiaan.

Taitoja, taitoja, taitoja

Koulussa opetellaan erilaisia taitoja, jotka itse jaan neljään erilaiseen taitoalueeseen. Nämä alueet limittyvät ja linkittyvät toisiinsa.

Ensinnäkin lapsi opettelee arjen taitoja, mihin kuuluu itsestä ja tavaroista huolehtimista ja erilaisista toistuvista arjen rutiineista ja eri tilanteissa toimimista, lapsen ruokailu- ja pukemistilanteet esimerkkeinä.

Toisekseen lapsi ja nuori opettelee kaveritaitoja. Näihin kuuluu sosiaalisia taitoja ja monenlaisia vuorovaikutteisia tilanteita eri ikäisten ja monella tavalla toimivien ihmisten kanssa, ja näissä hetkissä lapsi käyttää kaveritaitojaan.

Kolmantena taitoalueena ovat säätelytaidot. Lapsi ja nuori harjoittelee itsesäätelyä, esimerkiksi oman toimintansa säätelyä, käyttäytymisen säätelyä ja tunnesäätelyä. Säätelytaidot yhdistyvät vahvasti myös kaveritaitoihin, koska itsesäätelyä tarvitaan myös toisten ihmisten kanssa toimittaessa. Lapsen tai nuoren on hyödyllistä myös havaita ja tunnistaa kaverin säätelyä, esimerkiksi tunteiden merkitystä liittyen monenlaisiin vuorovaikutteisiin yhteisiin toimintahetkiin. Näin lapsi tai nuori osaa ehkä mukauttaa paremmin omaa toimintaansa toisen henkilön toimintaan ja toteuttaa näin edelleen myös yhteissäätelyä.

Neljäntenä taitoalueena ovat kognitiiviset taidot, jotka liittyvät suoraan tai välillisesti oppimiseen ja oppiaineisiin. Tähän kuuluvat esimerkiksi oppimiseen, ajatteluun ja muistiin liittyviä taidot, jotka myös yhdistyvät koulussa opetettaviin oppiaineisiin.

Tukitoimia tarvitaan monenlaisiin taitoihin

Usein samoilla lapsilla ja nuorilla on tuen ja ohjauksen tarvetta useilla näistä taitoalueista. Taidot vaativatkin harjoittelua, joillakin oppilailla ensimmäiset kouluvuodet ja osalla oppilaista aikuisuuteen saakka. Siten oppilaan tuen tarpeita tulee pohtia yksilöllisesti nimenomaan taitoihin nähden, ei lapsen tai nuoren kronologiseen ikään tai luokka-asteeseen nähden.

Oppilaan taitoprofiili voi myös olla hyvin moninainen. On huomioitavaa, että usein tukea tarvitsevalla oppilaalla jotkut taidot ovat ikätasoaan jäljessä tai hänellä voi olla esimerkiksi kehityksellisiä sairauksia/häiriöitä/vammaa, jolla on aivoperusteinen vaikutus taitoalueiden kehittymiseen. Esimerkiksi oppilaan itsensä säätely voi olla hyvinkin vaikeata vielä yläkoulussa, vaikka oppilaan kognitiiviset taidot olisivatkin erinomaisia. Näinollen ei voida sanoa, että esimerkiksi 7-vuotiaan tai neljäsluokkalaisten olisi osattava jotain tiettyä asiaa samalla tavalla. Osa 7-vuotiaista on osassa taidoissa 10-vuotiaan tasolla ja jotkun neljäsluokkalaiset ovat jossain taidoissa ehkä ekaluokkalaisen tasolla.

Opeta uusia taitoja!

Oppilas tarvitsee myös koulussa järjestelmällisesti uusien taitojen opetusta ja jo hyvin kehittyneiden taitojen harjoittelua. Koulussa tulee siten vahvistaa jokaista neljää taitoaluetta. Mikäli oppilaalla ei ole taidot vielä harjaantuneet, hän etsii vaikeista tilanteista selviytymismallia osaamallaan ”helpolla” tavalla ja se voi olla toisten henkilöiden mielestä sopimaton tapa. Esimerkiksi lapsi tai nuori, jolle asioiden sanallistaminen tai sosiaaliset tilanteet ovat hankalia, voivat ratkaista itsestä vaikealta tuntuvan hetken aggressiivisuudella, josta hän saa taasen moittivan palautteen. Oppilas tarvitseekin uusien toimintamallien opetusta monissa eri tilanteissa.

Oppilas ei hyödy kielteisestä palautteesta, koska ne eivät opeta lapselle näitä taitoja. Esimerkiksi jälki-istunnot ja jäähyt eivät opeta lapselle mitään ja kehotan välttämään niitä kasvatuksessa ja koulutuksessa. Samalla kun oppilas saa negatiivisen palautteen, hänen minäkuvansa vaurioituu ja itsetunto vähitellen murenee. Oppilaan psyykkinen kehitys vaurioituu, joka taasen jättää jäljen myös pitkällä aikavälillä.

Omassa tutkimuksessani nyt jo aikuiset tukea tarvitsevat henkilöt kuvasivat kokemuksiaan ja tuntojaan asiasta. Heillä oli usein koko kouluajan levottomuutta, tarkkaamattomuutta, keskittymisen pulmia ja toiminnanohjauksen hankaluuksia niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin. Osa taitoalueista toimi heikommin kuin toiset. Nämä henkilöt peilasivat kouluajan kokemuksiaan ja muistavat liiankin hyvin jatkuvan negatiivisen palautteen kierteen ilman taitojen opetusta. Negatiivinen palaute vaikutti huomattavasti heidän psyykkiseen kehitykseensä ja vaikuttaa monella nyt aikuisena edelleen. Osa ei usko edelleenkään itseensä ja osaamiseensa ja ovat psyykkisesti varsin heikoilla tänäkin päivänä.

Lopuksi

Palataan otsikon kysymykseen. Minun mielestäni opettajan tärkein tehtävä onkin tukea lapsen ja nuoren psyykkistä kehitystä. Opettajan tulee ohjata oikeaan suuntaan, opettaa taitoja ja uusia toimintamalleja, auttaa lasta ja nuorta hankalissa tilanteissa, oli oppilaan ikä tai luokka-aste mikä tahansa.

Vahvalla itsetunnolla ja myönteisellä käsityksellä itsestään lapsista ja nuorista kasvaa vahvoja aikuisia, jotka uskovat itseensä ja tekemiseensä. He myöskin omaavat aikuisena vahvalla psyykellä paremman selviytymiskyvyn elämän monenlaisista tilanteista.

Rakennetaan lapsi ja nuori vahvaksi aikuiseksi!

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

”Mitä mä tääl oikeen teen?” – tätä pohdin ammatillisen koulutuksen opettajana (Erja Sandberg)

Tänään annan blogissani puheenvuoron ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen syitä tutkineen,  Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta sosionomiopintojen lopputyön tehneelle Sari Laiholle. Ole hyvä Sari.
____

Vastausta kysymykseen etsin tutkimalla ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen syitä ja ohjauksen tarpeita laadullisen haastattelututkimuksen menetelmin. Haastattelin ammatillisen koulutuksen keskeyttäneitä nuoria, jotka luokittelivat itse itsensä syrjäytyneiksi.

Faktaa keskeyttämisten takana

Nuorten toisen asteen ammatillisen koulutuksen keskeyttäneiden prosentuaalinen määrä tuoreimpana tilastointivuonna 2015 oli 7,6 %, mikä lukumääräisesti tarkoittaa noin 9400 nuorta ihmistä. Näistä tutkintoon johtavan koulutuksen keskeytti kokonaan noin 8400 opiskelijaa. Vain pieni osa siis vaihtoi koulutussektoria ja jatkoi opintojaan toisella alalla. Suurin osa keskeytti ja keskeyttää edelleen ammatillisen koulutuksen ns. negatiivisesti eli vailla tietoa jatkosta.

Vaikuttaa siis siltä, että opiskelijan mitta tulee täyteen jossakin vaiheessa koulutusta niin, että pois on päästävä hinnalla millä hyvänsä. Miksi ammatillisessa koulutuksessa opiskelusta muodostuu kestämätön taakka? Tutkimuksessani haastattelemani nuoret eivät kokeneet valitsemaansa substanssia vaikeaksi, epämiellyttäväksi tai vääräksi, vaan pulmat olivat ohjauksessa, käytänteissä ja laajemmissa elämään liittyvissä kokonaisuuksissa.

Ammatillisen koulutuksen opettajana koen itse vastuun keskeyttämisen ehkäisemisestä olevan varsinkin minulla, joka tunnen opiskelijan parhaiten ja joka työskentelen hänen rinnallaan arjessa. Otsikon kysymys ”Mitä mä tääl oikeen teen?” onkin nimenomaan minulle itselleni opettajana esittämäni kysymys. Onko perimmäinen tehtäväni opettaa ainetta vai ohjata opiskelijaa?

Miksi nuori keskeyttää ammatillisen koulutuksen?

Keskeyttämistä tarkasteltiin pitkään väärien alavalintojen tulokulmasta, koska ammatillisissa oppilaitoksissa kerätyn tiedon perusteella voitiin todeta, että tavanomaisin, opiskelijan itsensä ilmoittama keskeyttämisen syy oli ”väärä alavalinta”. Tutkimuksessani kävi ilmi, että opiskelijat kokivat tuon syyn hyväksyttävimmäksi syyksi keskeyttää opinnot. Todellinen syy jäi kuitenkin käsittelemättä ja istahti elefantiksi nuoren harteille. Tämän tutkimukseni haastateltavat kokivat hyvin ratkaisevana heidän tulevaisuuden valintojaan ajatellen.

Voidaksemme opiskelun arjessa entistä paremmin ennaltaehkäistä ammatillisen koulutuksen keskeyttämistä, tarvitsemme lisää tietoa todellisista keskeyttämisen syistä. Itse ajattelen, että viisaus asuu nuorissa itsessään. Opettajana ja ohjaajana minun täytyy uskaltaa kuunnella sekä myös uskoa opiskelijoita eli onnistua dialogissa heidän kanssaan. Huolestun usein siitä, että kohtaako oma ammatillinen kieleni enää ihmisen kieltä ja säilyykö tasa-arvo dialogissa ohjattavan kanssa.

Tutkimukseni mukaan nuoret kokivat olevansa hyvin motivoituneita opiskelemaan ja työllistymään. Minun tehtäväni opettajana ja ohjaajana on mahdollistaa noiden maalien saavuttaminen ja tehtävässäni onnistumista varten minulla on oltava tarpeeksi laaja-alaista ohjauksen osaamista. Tänä päivänä kuumana puheenaiheena on ammatillisen opettajuuden muuttuminen ohjaajuudeksi, jolloin pedagogisen, erityispedagogisen sekä sosiaalipedagogisen osaamisen kombinaatio opettajuuden uutena, tuoreena käyttöteoriana tuntuisi toimivalta.

Tutkimukseni nuoret olivat koulutuksen keskeyttämisen prosessissaan saaneet omasta mielestään riittävästi opiskeluhuollon palveluita, kuten kuraattorin, opinto-ohjaajan, terveydenhoitajan ja psykologin ohjausta. Saamistaan palveluista haastateltavillani ei ollut mitään negatiivista sanottavaa, päinvastoin, mutta he eivät kokeneet saaneensa konkreettista apua pulmiinsa mm. keskeyttämisen ehkäisemiseksi.

No miksi eivät? Ajanvaraus, ajanrajaus ja ammattilaisen ammatillisuus koettiin kylmäksi ja viralliseksi ja ”työn puolesta” tapahtuvaksi kohtaamiseksi sekä kiinnostukseksi. Tutkimukseni nuoret kaipasivat kokemusta henkilökohtaisemmasta kohtaamisesta aikuisen kanssa.

Minkälaista ohjausta ja keneltä opintonsa keskeyttämistä pohtivat nuoret sitten haluaisivat?

Tutkimukseni mukaan tukea ja ohjausta kaivattiin joltakulta yhdeltä, tutulta aikuiselta, joka luontevalla tavalla arjessa on oppinut tuntemaan nuoren haasteet, pulmat ja ilon aiheet koskien koko elämänkenttää ja opiskelua. Tätä aikuista ohjaa holistinen ihmiskäsitys ja hänellä on mahdollisuus kädestä pitäen ohjata nuorta juuri siinä ajassa, hetkessä ja paikassa, jossa nuori ohjausta ja tukea tarvitsee.

Lopuksi

Aikuisen koulutuksella, sukupuolella, iällä tai työtehtävällä oppilaitoksessa ei tutkimukseni mukaan ole merkitystä eikä sillä, minkä tyyppisessä tilassa ohjausta annetaan. Koulun talkkarin rappukäytävässä antama tuki ja ohjaus voivat olla kohdalleen osuessaan nuoren näkökulmasta kaikkein merkityksellisintä ohjausta, jota hän on ammatillisessa oppilaitoksessa saanut. Tutkimuksessani löytämiäni avainsanoja ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen ehkäisemisessä ovat tuttuus, arkisuus, turvallisuus, ajantasaisuus ja jatkuvuus.

– Omalta osaltani vastaan otsikossa asettamaani kysymykseen, että nyt teen talkkarin hommia.

14.2.2018

Sari Laiho

P.S. Opinnäytetyö löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Tuotu lähteestä: Erja Sandberg

Tietokirjani ADHD:n tukimuodoista kasvatuksessa, koulutuksessa ja työelämässä (Erja Sandberg)

Olen kirjoittanut tietokirjan nimeltä ADHD ja oppimisen tuki – Huomioi yksilölliset tarpeet ja vahvuudet.  PS-kustannus julkaisee kirjan valtakunnallisten opetus- ja kasvatusalan Educa-messujen yhteydessä 26.1.2018 Helsingin messukeskuksessa. Olen myös itse paikalla koko messujen ajan.

Kirjassa tarkastelen aktiivisuuden, tarkkaavuuden sekä toiminnanohjaukseen pulmiin liittyviä, kasvatuksessa, opetuksessa ja ohjauksessa huomioitavia asioita pedagogisessa kontekstissa. Pohjaan tarvittavia toimenpiteitä mm. opetuksenjärjestäjää ja opettajaa ohjaavaan lainsäädäntöön sekä opsiin. Kirjassa on mukana väitöstutkimuksestani sitaatteja sekä myös joitakin omakohtaisia kokemuksia ja näkökulmia aiheesta oman ADHD-vahvuudella varustetun nuoreni myötä.

Kirjani pohjaa myös vahvasti positiiviseen psykologiaan ja siitä sovellettuun positiiviseen pedagogiikkaan. Kantava teema läpi kirjan on oppilaan ja opiskelijan vahvuusperustainen tukeminen, vahvuuksien merkitys kehittyvän lapsen ja nuoren itsetuntoon ja minäkuvaan. Opettajan tai ohjaajan toimet vaikuttavat toki myös oppilaan tai opiskelijan koko loppuelämään.

Kirja pohjaa kaikkeen kokemukseeni, koulutukseeni, tutkimukseeni ja työskentelyyni ADHD-ominaisuuksilla varustettujen henkilöiden kanssa lapsista aikuisiin usealla sektorilla. Näkökulma on siten hyvin moninainen ja ulottuu myös koulun toimijoiden ulkopuolelle esimerkiksi kuntoutukseen ja vanhemmuuteen, perhe-elämään.

Kirja soveltuu kaikille koulutusasteille ja niiden välille 🙂

Kirja koostuu tukitoimien tärkeyden jatkumona kronologisesti lapsuudesta nuoruuteen ja edelleen aikuisuuteen saakka. Kirjassa käsitellään siten erikseen varhaiskasvatusta, perusopetusta, toisen asteen koulusta sisältäen lukiokouluksen ja ammatillisen koulutuksen, korkeakoulutusta ja näissä kaikissa helposti mahdollistettavia tukimuotoja ADHD-ominaisuuksilla varustetuille henkilöille. Kirja ulottuu koulutuksen lisäksi henkilön työelämään saakka ja läpikäyn myös huomioitavia asioita tukea tarvitsevan aikuisen näkökulmasta työtehtävissä.

Kasvun ja koulutuksen vaiheiden lisäksi olen kirjoittanut tärkeistä koulutuksen nivelvaiheista, siirtymistä ja sen merkityksestä opettajan työhön ja oppilaan tai opiskelijan tukitoimiin. Etenkin nivelvaihe perusasteelta toiselle asteelle on väitöstutkimuksenikin mukaan merkittävä taitekohta siihen, hakeutuuko nuori perusopetuksen jälkeisiin toisen asteen opintoihin, ja pystyykö hän käymään opinnot loppuun saakka saaden esimerkiksi ammatin ja työllistyen, vai putoaako nuori opinnoista kesken matkan.

Kirjassa on esitelty myös konkrettinen malli käytettäväksi koulu- ja/tai kuntakohtaisesti perusopetuksen ja toisen asteen nivelvaiheen asianmukaisen siirtymän ja tukitoimien varmistamiseksi.

Kenelle kirja on tarkoitettu?

Kirja soveltuu opetus- ja kasvatusalan nykyisille toimijoille ja alaa opiskeleville henkilöille, niin eri alan opettajille (esimerkiksi lastentarhanopettajat, luokanopettajat, aineenopettajat, erityisopettajat) kuin opetus- ja kasvatusalan ohjaajillekin. Kirjasta on hyötyä myös erilaisille  nuorten valmentajille ja harrastusten ohjaajille. Kirjassa on paljon tietoa ja konkreettisia esimerkkejä myös ADHD-oireisten henkilöiden huoltajille ja muille läheisille. Lisäksi esimerkiksi lastensuojelun, sosiaalitoimen ja nuorten työllistymisen parissa työtä tekevät ammattilaiset saavat kirjasta varmasti paljon lisätietoa työhönsä.

Mistä voit tilata kirjan?

Voit tilata kirjan ennakkotilaajan alennuksella nyt PS-kustannuksen verkkosivuilta osoitteesta https://www.ps-kustannus.fi/6892.html.

Koulutusta kirjan oheen

Kirjan myötä tulen kouluttamaan ja luennoimaan ensi kevään monista erityispedagogiikkaan sekä lasten, nuorten ja aikuisten tukemiseen liittyvistä aihealueista erilaisissa koulutustilaisuuksissa, niin varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, toisen asteen koulutuksen, aikuiskoulutuksen kuin korkeakoulutuksenkin toimijoille sekä lisäksi muille sektoreille.

Puheenvuoroni näkökulma voidaan räätälöidä kohdejoukon mukaan, tietyille opettajille ohjaajille tai valmentajille, kaikille koulutusasteiden toimijoille ja myös huoltajille. Mikäli haluat järjestää omassa oppilaitoksessasi tai kunnan toimijoiden kesken koulutuksen, veso-päivän tms., ota yhteyttä erja.sandberg@helsinki.fi.

Räätälöidään teille sopiva koulutuskokonaisuus esimerkiksi vahvuusperustaisista oppimisen tuen muodoista, ADHD:sta, oppimisvaikeuksien tunnistamisesta, nivelvaiheiden toteuttamisesta, positiivisesta pedagogiikasta tai työhyvinvoinnista.


Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani