”Mitä mä tääl oikeen teen?” – tätä pohdin ammatillisen koulutuksen opettajana (Erja Sandberg)

Tänään annan blogissani puheenvuoron ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen syitä tutkineen,  Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta sosionomiopintojen lopputyön tehneelle Sari Laiholle. Ole hyvä Sari.
____

Vastausta kysymykseen etsin tutkimalla ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen syitä ja ohjauksen tarpeita laadullisen haastattelututkimuksen menetelmin. Haastattelin ammatillisen koulutuksen keskeyttäneitä nuoria, jotka luokittelivat itse itsensä syrjäytyneiksi.

Faktaa keskeyttämisten takana

Nuorten toisen asteen ammatillisen koulutuksen keskeyttäneiden prosentuaalinen määrä tuoreimpana tilastointivuonna 2015 oli 7,6 %, mikä lukumääräisesti tarkoittaa noin 9400 nuorta ihmistä. Näistä tutkintoon johtavan koulutuksen keskeytti kokonaan noin 8400 opiskelijaa. Vain pieni osa siis vaihtoi koulutussektoria ja jatkoi opintojaan toisella alalla. Suurin osa keskeytti ja keskeyttää edelleen ammatillisen koulutuksen ns. negatiivisesti eli vailla tietoa jatkosta.

Vaikuttaa siis siltä, että opiskelijan mitta tulee täyteen jossakin vaiheessa koulutusta niin, että pois on päästävä hinnalla millä hyvänsä. Miksi ammatillisessa koulutuksessa opiskelusta muodostuu kestämätön taakka? Tutkimuksessani haastattelemani nuoret eivät kokeneet valitsemaansa substanssia vaikeaksi, epämiellyttäväksi tai vääräksi, vaan pulmat olivat ohjauksessa, käytänteissä ja laajemmissa elämään liittyvissä kokonaisuuksissa.

Ammatillisen koulutuksen opettajana koen itse vastuun keskeyttämisen ehkäisemisestä olevan varsinkin minulla, joka tunnen opiskelijan parhaiten ja joka työskentelen hänen rinnallaan arjessa. Otsikon kysymys ”Mitä mä tääl oikeen teen?” onkin nimenomaan minulle itselleni opettajana esittämäni kysymys. Onko perimmäinen tehtäväni opettaa ainetta vai ohjata opiskelijaa?

Miksi nuori keskeyttää ammatillisen koulutuksen?

Keskeyttämistä tarkasteltiin pitkään väärien alavalintojen tulokulmasta, koska ammatillisissa oppilaitoksissa kerätyn tiedon perusteella voitiin todeta, että tavanomaisin, opiskelijan itsensä ilmoittama keskeyttämisen syy oli ”väärä alavalinta”. Tutkimuksessani kävi ilmi, että opiskelijat kokivat tuon syyn hyväksyttävimmäksi syyksi keskeyttää opinnot. Todellinen syy jäi kuitenkin käsittelemättä ja istahti elefantiksi nuoren harteille. Tämän tutkimukseni haastateltavat kokivat hyvin ratkaisevana heidän tulevaisuuden valintojaan ajatellen.

Voidaksemme opiskelun arjessa entistä paremmin ennaltaehkäistä ammatillisen koulutuksen keskeyttämistä, tarvitsemme lisää tietoa todellisista keskeyttämisen syistä. Itse ajattelen, että viisaus asuu nuorissa itsessään. Opettajana ja ohjaajana minun täytyy uskaltaa kuunnella sekä myös uskoa opiskelijoita eli onnistua dialogissa heidän kanssaan. Huolestun usein siitä, että kohtaako oma ammatillinen kieleni enää ihmisen kieltä ja säilyykö tasa-arvo dialogissa ohjattavan kanssa.

Tutkimukseni mukaan nuoret kokivat olevansa hyvin motivoituneita opiskelemaan ja työllistymään. Minun tehtäväni opettajana ja ohjaajana on mahdollistaa noiden maalien saavuttaminen ja tehtävässäni onnistumista varten minulla on oltava tarpeeksi laaja-alaista ohjauksen osaamista. Tänä päivänä kuumana puheenaiheena on ammatillisen opettajuuden muuttuminen ohjaajuudeksi, jolloin pedagogisen, erityispedagogisen sekä sosiaalipedagogisen osaamisen kombinaatio opettajuuden uutena, tuoreena käyttöteoriana tuntuisi toimivalta.

Tutkimukseni nuoret olivat koulutuksen keskeyttämisen prosessissaan saaneet omasta mielestään riittävästi opiskeluhuollon palveluita, kuten kuraattorin, opinto-ohjaajan, terveydenhoitajan ja psykologin ohjausta. Saamistaan palveluista haastateltavillani ei ollut mitään negatiivista sanottavaa, päinvastoin, mutta he eivät kokeneet saaneensa konkreettista apua pulmiinsa mm. keskeyttämisen ehkäisemiseksi.

No miksi eivät? Ajanvaraus, ajanrajaus ja ammattilaisen ammatillisuus koettiin kylmäksi ja viralliseksi ja ”työn puolesta” tapahtuvaksi kohtaamiseksi sekä kiinnostukseksi. Tutkimukseni nuoret kaipasivat kokemusta henkilökohtaisemmasta kohtaamisesta aikuisen kanssa.

Minkälaista ohjausta ja keneltä opintonsa keskeyttämistä pohtivat nuoret sitten haluaisivat?

Tutkimukseni mukaan tukea ja ohjausta kaivattiin joltakulta yhdeltä, tutulta aikuiselta, joka luontevalla tavalla arjessa on oppinut tuntemaan nuoren haasteet, pulmat ja ilon aiheet koskien koko elämänkenttää ja opiskelua. Tätä aikuista ohjaa holistinen ihmiskäsitys ja hänellä on mahdollisuus kädestä pitäen ohjata nuorta juuri siinä ajassa, hetkessä ja paikassa, jossa nuori ohjausta ja tukea tarvitsee.

Lopuksi

Aikuisen koulutuksella, sukupuolella, iällä tai työtehtävällä oppilaitoksessa ei tutkimukseni mukaan ole merkitystä eikä sillä, minkä tyyppisessä tilassa ohjausta annetaan. Koulun talkkarin rappukäytävässä antama tuki ja ohjaus voivat olla kohdalleen osuessaan nuoren näkökulmasta kaikkein merkityksellisintä ohjausta, jota hän on ammatillisessa oppilaitoksessa saanut. Tutkimuksessani löytämiäni avainsanoja ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen ehkäisemisessä ovat tuttuus, arkisuus, turvallisuus, ajantasaisuus ja jatkuvuus.

– Omalta osaltani vastaan otsikossa asettamaani kysymykseen, että nyt teen talkkarin hommia.

14.2.2018

Sari Laiho

P.S. Opinnäytetyö löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Tuotu lähteestä: Erja Sandberg

Tietokirjani ADHD:n tukimuodoista kasvatuksessa, koulutuksessa ja työelämässä (Erja Sandberg)

Olen kirjoittanut tietokirjan nimeltä ADHD ja oppimisen tuki – Huomioi yksilölliset tarpeet ja vahvuudet.  PS-kustannus julkaisee kirjan valtakunnallisten opetus- ja kasvatusalan Educa-messujen yhteydessä 26.1.2018 Helsingin messukeskuksessa. Olen myös itse paikalla koko messujen ajan.

Kirjassa tarkastelen aktiivisuuden, tarkkaavuuden sekä toiminnanohjaukseen pulmiin liittyviä, kasvatuksessa, opetuksessa ja ohjauksessa huomioitavia asioita pedagogisessa kontekstissa. Pohjaan tarvittavia toimenpiteitä mm. opetuksenjärjestäjää ja opettajaa ohjaavaan lainsäädäntöön sekä opsiin. Kirjassa on mukana väitöstutkimuksestani sitaatteja sekä myös joitakin omakohtaisia kokemuksia ja näkökulmia aiheesta oman ADHD-vahvuudella varustetun nuoreni myötä.

Kirjani pohjaa myös vahvasti positiiviseen psykologiaan ja siitä sovellettuun positiiviseen pedagogiikkaan. Kantava teema läpi kirjan on oppilaan ja opiskelijan vahvuusperustainen tukeminen, vahvuuksien merkitys kehittyvän lapsen ja nuoren itsetuntoon ja minäkuvaan. Opettajan tai ohjaajan toimet vaikuttavat toki myös oppilaan tai opiskelijan koko loppuelämään.

Kirja pohjaa kaikkeen kokemukseeni, koulutukseeni, tutkimukseeni ja työskentelyyni ADHD-ominaisuuksilla varustettujen henkilöiden kanssa lapsista aikuisiin usealla sektorilla. Näkökulma on siten hyvin moninainen ja ulottuu myös koulun toimijoiden ulkopuolelle esimerkiksi kuntoutukseen ja vanhemmuuteen, perhe-elämään.

Kirja soveltuu kaikille koulutusasteille ja niiden välille 🙂

Kirja koostuu tukitoimien tärkeyden jatkumona kronologisesti lapsuudesta nuoruuteen ja edelleen aikuisuuteen saakka. Kirjassa käsitellään siten erikseen varhaiskasvatusta, perusopetusta, toisen asteen koulusta sisältäen lukiokouluksen ja ammatillisen koulutuksen, korkeakoulutusta ja näissä kaikissa helposti mahdollistettavia tukimuotoja ADHD-ominaisuuksilla varustetuille henkilöille. Kirja ulottuu koulutuksen lisäksi henkilön työelämään saakka ja läpikäyn myös huomioitavia asioita tukea tarvitsevan aikuisen näkökulmasta työtehtävissä.

Kasvun ja koulutuksen vaiheiden lisäksi olen kirjoittanut tärkeistä koulutuksen nivelvaiheista, siirtymistä ja sen merkityksestä opettajan työhön ja oppilaan tai opiskelijan tukitoimiin. Etenkin nivelvaihe perusasteelta toiselle asteelle on väitöstutkimuksenikin mukaan merkittävä taitekohta siihen, hakeutuuko nuori perusopetuksen jälkeisiin toisen asteen opintoihin, ja pystyykö hän käymään opinnot loppuun saakka saaden esimerkiksi ammatin ja työllistyen, vai putoaako nuori opinnoista kesken matkan.

Kirjassa on esitelty myös konkrettinen malli käytettäväksi koulu- ja/tai kuntakohtaisesti perusopetuksen ja toisen asteen nivelvaiheen asianmukaisen siirtymän ja tukitoimien varmistamiseksi.

Kenelle kirja on tarkoitettu?

Kirja soveltuu opetus- ja kasvatusalan nykyisille toimijoille ja alaa opiskeleville henkilöille, niin eri alan opettajille (esimerkiksi lastentarhanopettajat, luokanopettajat, aineenopettajat, erityisopettajat) kuin opetus- ja kasvatusalan ohjaajillekin. Kirjasta on hyötyä myös erilaisille  nuorten valmentajille ja harrastusten ohjaajille. Kirjassa on paljon tietoa ja konkreettisia esimerkkejä myös ADHD-oireisten henkilöiden huoltajille ja muille läheisille. Lisäksi esimerkiksi lastensuojelun, sosiaalitoimen ja nuorten työllistymisen parissa työtä tekevät ammattilaiset saavat kirjasta varmasti paljon lisätietoa työhönsä.

Mistä voit tilata kirjan?

Voit tilata kirjan ennakkotilaajan alennuksella nyt PS-kustannuksen verkkosivuilta osoitteesta https://www.ps-kustannus.fi/6892.html.

Koulutusta kirjan oheen

Kirjan myötä tulen kouluttamaan ja luennoimaan ensi kevään monista erityispedagogiikkaan sekä lasten, nuorten ja aikuisten tukemiseen liittyvistä aihealueista erilaisissa koulutustilaisuuksissa, niin varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, toisen asteen koulutuksen, aikuiskoulutuksen kuin korkeakoulutuksenkin toimijoille sekä lisäksi muille sektoreille.

Puheenvuoroni näkökulma voidaan räätälöidä kohdejoukon mukaan, tietyille opettajille ohjaajille tai valmentajille, kaikille koulutusasteiden toimijoille ja myös huoltajille. Mikäli haluat järjestää omassa oppilaitoksessasi tai kunnan toimijoiden kesken koulutuksen, veso-päivän tms., ota yhteyttä erja.sandberg@helsinki.fi.

Räätälöidään teille sopiva koulutuskokonaisuus esimerkiksi vahvuusperustaisista oppimisen tuen muodoista, ADHD:sta, oppimisvaikeuksien tunnistamisesta, nivelvaiheiden toteuttamisesta, positiivisesta pedagogiikasta tai työhyvinvoinnista.


Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

Johtaja, johdatko organisaatiotasi pelolla? (Erja Sandberg)

 

Tämä kirjoitus on toinen osa johtamisen taitoja johtajalta ja johtajien valmentajalta Ira Langelta.

Johtaja: jos pelkäät, älä pelkää

Pelon evolutiivinen funktio on toimia hälytysjärjestelmänä, joka tähtää elämän turvaamiseen. Tämä sama järjestelmä toimii iloisesti myös meidän ihmisten arkisissa työympäristöissämme. Työyhteisöissä meillä on johtamisessa usein meneillään sosiaalinen eloonjäämistaistelu, joka perustuu oikeassa olemiseen, suurimmaksi osaksi virheettömyyden todisteluun sekä kaiken tietämisen pönkittämiseen. Johtamisen manttelissa tuoksahtaa status, titteli ja mahtirooli.

Mikä on johtajien suurin pelko?

Kokemukseni perusteella johtajia eniten ajava pelko näyttää olevan nähdyksi tulemisen ja haavoittuvuuteen antautumisen pelko. Tuletko johtajana näkyväksi ihmisenä, joka ilman fasadeja ja rooleja myöntää virheensä, pyytää apua ja myös anteeksi omia sanomisiaan ja tekemisiään, jotka ovat olleet kaikkea muuta kuin rakentavia? Oletko johtaja, joka näyttää epävarmuutta tai myöntää tietämättömyytensä?

Johtamisessa pelkoa käsitellään usein tekemiseen ja toimintaan liittyvänä asiana. Johtaja saattaa pelätä tehdä vaikeita päätöksiä tai hän voi pelätä kritiikkiä. Hän voi pelätä vastuun ottamista, puhumista ja epäonnistumista. Pelkoon liittyvät olemisen tason kysymykset ovat kuitenkin edellisiä kysymyksiä paljon tärkeämpiä; kuka on se minä, joka pelkää kritiikkiä tai epäonnistumista ja lopulta nähdyksi tulemista. Pelkokysymys on olemisen kysymys.

Johtajan sisäiset pelot näkyvät kauas ja vaikuttavat syvästi yrityskulttuuriin. Organisaation ongelmat ovat kaikki lopulta myös johtamisongelmia. Mikäli tiimissä on vuorovaikutusongelmia, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten johtaja vuorovaikuttaa. Entä minkälaiset pelot ohjaavat vuorovaikuttamista johtamisessa?

Johtajan roolimalli organisaatiossa

Johtaja on roolimalli niin hyvässä kuin pahassakin. Johtajan sanat painavat enemmän kuin muiden sanat. Johtajan sanavalinnoista ja puhetavasta tulee pian yleistä vuorovaikuttamisen tapaa ja lopulta yrityskulttuuri on rakentunut johtajan käyttäytymistä mukailevaksi. Jos johtaja mallintaa arvokkuutta ja kunnioitusta puhuessaan ihmisistä, muu organisaatio seuraa perässä. Yhden ihmisen – voimakkaimmin johtajan – käytös rakentaa systeemisesti käyttäytymisen kehikkoa ja ohjaa siten koko organisaation tunneilmastoa, joka on tuloksen tekemisen sydän ja sielu.

Pelolla johtamisen vaikutus organisaatiossa?

Pelko-orientaatio johtamisessa näkyy organisaatioissa hyvin erilaisena käyttäytymisenä. Voimme nähdä kaikkea passiivisaggressiivisesta vihjailusta aina jopa toisen ihmisen persoonaan kohdistuvaan suoraan hyökkäykseen. Tuhoavan johtamiskäyttäytymisen taustalla on ihmisen sisäinen inhimillinen tragedia, jonka polttovoimana on pelko. Usein hallinnan menettämiseen liittyvä pelko. Johtamisen pelko-orientaatio tekee koko organisaatiosta pelokkaan, jonka seurauksena luovuus ja innovatiivinen ajattelu karkaavat ovesta ensimmäisinä ihmisten lopettaessa oman ilmaisunsa.

Miten pirullista pelko-orientaatiota pitäisi oikein lääkitä?

Pelon vastakohta ei ole rohkeus vaan elämisen autenttisuus. Autenttisuus taas on nähdyksi tulemisen rakas sisar. Pelko on lahja, joka parhaimmillaan ei ole tuhovoima vaan kutsu kasvuun jonkin uuden äärelle. Pelon tuhoavasta voimasta kertoo ihmisen käytös. Muita huonosti kohteleva ja toisille arvottomasti puhuva ihminen on ytimessään hyvin pelokas. Johtaja, joka on mennyt omaan pelkoonsa kiinni, on lempeä ja lämmin. Hän on inhimillistynyt johtaja, jolla on varaa olla autenttinen ja avoin toisille.

Omaan pelkoon kiinnittyminen edellyttää usein reflektiiviseen prosessiin antautumista – toisen ihmisen hyväksymistä itselle peiliksi omien vaikeiden asioiden käsittelyssä. On uskallettava kysyä ja sanoittaa ääneen: miksi minä satutan kielenkäytölläni toisia, mitä tämä kertoo minusta ihmisenä ja johtajana?

Tai, miksi minä olen välinpitämätön organisaationi ihmisten suhteen.

Johtaja, älä pelkää – tule näkyväksi itsenäsi ja osoita haavoittuvuutesi. Siinä on sinun suurin lahjasi koko organisaatiollesi.

Iran kirjoittama ensimmäinen osa johtajuuden kolmesta kovasta kysymyksestä löytyy täältä

kirjoittajalta:

Ira Lange

CEO
Johtamiseen, yksilö- ja tiimi- sekä ryhmätyöskentelyyn erikoistunut ammatticoach,
valmentaja ja puhuja sekä yrittäjä.

Voit lukea minusta ja tekemisestäni lisää www.qmotion.fi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

 

 

 

 

 

Johtamisen kolme kovaa ja yksinkertaista kysymystä (Erja Sandberg)

Tällä kertaa päästän poikkeuksellisesti ääneen johtajan ja johtajia sekä monenlaisia esimiehiä valmentavan Ira Langen. Hän kertoo miten organisaatiota, kuten isoa oppilaitosta, tulisi johtaa. Ole hyvä Ira 🙂

Millaista johtamista tarvitaan?

Johtaminen on taito- ja kyvykkyyskysymys. Haluatko palvella ja auttaa ihmisiä ottamaan käyttöön omia voimavarojaan? Haluatko auttaa ihmisiä kehittämään omaa ajatteluaan ja vastuunottamisen taitoa? Oletko johtaja, joka kilvoittelee siinä, miten nostat ihmisiä siiville ja vahvistat heidän kyvykkyyttään ja vahvuuksiaan?

Johtaminen on myös persoonakysymys. Sanotaan, että jokainen johtaa persoonallaan ja omalla tyylillään. Kyllä ja juuri siksi persoona on työkalu, jota pitää terottaa ja kehittää. Johtamistaitoja voi kehittää, omaa persoonaansa voi ja pitää kehittää. Jokaisen johtajan velvollisuus on altistaa itsensä kasvulle – sen pitäisi olla ehdoton minimivaatimus, jotta voi toisia ihmisiä johtaa.

Johtamisen kolme tärkeätä taitoaluetta

Pysähdyn tässä tarkastelemaan johtamisen kolmea konkreettista taitoaluetta, jotka hallitessaan johtaja vääjäämättä vie asioita organisaatiossaan hienosti maaliin ja synnyttää samalla sitoutuneen ja päämäärähakuisen tiimin.

Minkälaisia tunnusmerkkejä tuloksekkaassa ja arvokkaassa johtamisessa tulisi olla? Johtamisen parhaat käytänteet (Work of Leaders) antaa erinomaiset suuntaviivat arvoa ja tulosta lisäävälle johtamiselle. Näillä kriteereillä johtamista pitäisi myös rohkaistua mittaamaan.

Johtaja, luotko visiota rohkeasti?

Visiossa on kysymys sellaista kuvitellusta tulevaisuuden tilasta, jossa yhdessä luodaan jotakin ainutlaatuisen arvokasta toisten hyväksi. Miksi me olemme olemassa ja mitä me olemme yhdessä tekemässä? Mikä on tarkoituksemme?

Lähestyykö johtaja visiota avoimesti ja rohkeasti? Synnyttääkö hän keskustelua visiosta ja kykeneekö johtaja pilkkomaan organisaation ison vision oman tiiminsä ja lopulta yksilötason mielekkääksi visioksi? Visio on se komponentti, joka ohjaa tavoitteiden määrittelemistä ja yhdistää ihmiset saman asian taakse.

Johtaja, saatko ihmiset sitoutumaan?

Sitoutumisessa on kysymys jatkuvasta dynaamisesta vuorovaikutusprosessista. Me ihmiset haluamme ja kaipaamme sitoutua, mutta meillä on oltava jotakin mihin sitoutua. Meidän on myös saatava puhua ja ilmaista eriävätkin ajatuksemme visiosta. Vasta, tultuamme kuulluksi, voimme kiinnittyä, sitoutua ja myös innostua visiosta. Sitoutumista syntyy siellä, missä ihmiset kokevat tekevänsä lisäarvoa tuottavaa ja siis jotakin mielekästä. Sitoutumista syntyy myös kun ihmiset saavat kysyä ja ilmaista huoliaan ilman minkäänlaista sosiaalista tai psykologista tai muuta rangaistuksen pelkoa. Minkälaista vuorovaikuttamista sitoutumisen synnyttäminen johtajalta edellyttää? Miten selkeää on johtajan viestiminen ja miten hän synnyttää vuoropuhelua erilaisista näkemyksistä? Onko johtaja vastaanottavainen erilaisille ajatuksille ja miten hän ilmaisee, että on itse innostunut ja sitoutunut?

Johtaja, varmistatko ja johdatko toteutusta?

Yksinkertaisimmillaan toteutuksessa on kysymys vision muuttamisesta toiminnaksi. Jos visiossa annetaan lupaus jostakin mitä tavoitellaan, niin toteutus on tuon lupauksen lunastamista yhdessä. Onnistuneen johtamisen tuloksena syntyy kollektiivista saavutuksen tunnetta. Millä tavalla tekemisen tahtia määritellään ja johdetaan? Entä miten tekemistä suunnitellaan ja analysoidaan? Johdetaanko palautteen antamista, tartutaanko ongelmiin ja annetaanko ihmisille aidosti kiitosta?

Miten sinä johtajana mittaat onnistumistasi ja miten lisäät osaamistasi ja kasvuasi näillä johtamistaitojen ydinalueilla?

 

Tämä kirjoitus oli ensimmäinen osa johtamisen taitoja. Ira jatkaa vielä ensi viikolla blogissani peloista johtamisessa ja luottamuksen rakentamisen esteinä organisaatiossa. Teksti julkaistaan 29.9.2017.

kirjoittajalta:

Ira Lange

CEO
Johtamiseen, yksilö- ja tiimi- sekä ryhmätyöskentelyyn erikoistunut ammatticoach,
valmentaja ja puhuja sekä yrittäjä.

Voit lukea minusta ja tekemisestäni lisää www.qmotion.fi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

Onko pedagogisella osaamisella enää mitään merkitystä ammatillisessa oppilaitoksessa? (Erja Sandberg)

Opettajan korvaaminen ohjaajalla? Ikävä kyllä. HYRIA-koulutus, Hyvinkään ja Riihimäen alueella toimiva ammatillinen oppilaitos irtisanoi 11 opettajaa ja palkkasi heidän tilalleen 15 ohjaajaa.

OAJ tyrmää opettajien korvaamisen ohjaajilla. OAJ:n kannanoton mukaan tämä tarkoittaa sitä, että kyseisen oppilaitoksen opiskelijat saavat lähes 420 tuntia vähemmän opettajan antamaa opetusta viikossa. Vuositasolla vähennys on jo 16 000 tuntia. Myös koulutuskeskus Salpaus Lahden seudulla on OAJ:n tietojen mukaan tehnyt samankaltaisen ratkaisun.

Tämä antaa ikävän ja huolestuttavan signaalin siitä, että pedagogista koulutusta ja opettajan osaamista ei enää arvosteta ammatillisessa koulutuksessa. Irtisanotuille HYRIAn opettajille tarjottiin ammatillisen ohjaajan paikkaa puolta pienemmällä palkalla. Yksikään opettajista ei siirtynyt ohjaajan tehtäviin. En ihmettele, jokainen koulutustaan ja osaamistaan arvostava opettaja ei siirry ohjaajaksi. En siirtyisi minäkään.

Kuinka ohjaajat osaavat pedagogiikkaa?

Samaan aikaan meillä on ammatillisessa koulutuksessa yhä enemmän erilaisia ja monenlaisia mittavia tukitoimia tarvitsevia nuoria sekä aikuisia. Koulutustakuun myötä ammatillisissa oppilaitoksissa on lähes avoimet ovet eli kaikki hakijat tulee ottaa opiskelijoiksi. Pitäisikö heidän myös saada tarvittava opetus tukitoimien kerta, jotta he valmistuvat osaajiksi, ammattialansa laadukkaiksi edustajiksi? Minusta pitäisi, ehdottomasti. Se on osa opiskelijan oikeusturvaa. Kun nyt on jo havaittu opiskelija-aineksen muutos, minkä takia pedagogisen osaamisen vahvistamisen sijaan heikennetään opettajavetoista opiskelua siirtymällä ohjaajiin?

Aleksis Salusjärvi on kiertänyt ammattioppilaitoksia kuluneen vuoden ja kirjoittaa ammattioppilaitosten vaarallisesta ihmiskokeesta opiskelijoiden kustannuksella. Aleksis toteaa: ”Vanhalla opettajakaartilla on siksi jo valmiiksi entistä haastavampi työ, jota pitäisi tukea paremmin. Nyt sen sijaan vähennetään tunteja ja oppilaat pakotetaan itsenäiseen työskentelyyn.” Olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä. Nyt olisi aika vahvistaa opettajien ammattitaitoa, antaa tukea ja konkreettisia työvälineitä toimia yhä haasteellisempien ja moninaisempien opiskelijoiden kanssa.

Kauppiaitten kauppaoppilaitos Mercurian rehtori Tiina Immonen kirjoitti muutama päivä sitten seuraavasti: ”Valitettavasti Opintopolun kautta valituksi tuli myös opiskelijoita, joilla on haasteita suoriutua ammatillisista opinnoista. Osalla on elämänhallintataidoissa oppimista, osalla terveydellisiä ongelmia ja joillakin on opiskelun kannalta puutteellinen suomen kielen taito. Suuressa ryhmässä opettajan aika menee siihen, että hän selostaa useita kertoja, miten koneelle kirjaudutaan, kun osa opiskelijoista ei kerta kaikkiaan ymmärrä.” Hän jatkaa seuraavasti: ”Jos opiskelija on käynyt erityisopetuksessa koko peruskoulun, miten hän voisi olla valmis suorittamaan toisen asteen tutkinnon kriteereiden mukaisesti, kun pohjatiedot puuttuvat?”. Juuri näin. Meillä on huomattavan paljon nuoria, jotka ovat käyneet peruskoulunsa osa-aikaisessa tai kokoaikaisessa erityisopetuksessa, tehostetulla tai erityisellä tuella.

Ohjaajat eivät hallitse eikä heiltä myöskään vaadita pedagogiikan osaamista, joka on oleellista opetettaessa ammattiin. Ohjaamalla kaikki eivät todellakaan opi. Siihen tarvitaan monenlaisia pedagogisia ratkaisuja. Jokaisena oppituntina, jokaisena koulupäivänä.

Peruskouluun ja lukioon sama pedagogisen osaamisen alasajo?

Leikitelläänpä ajatuksella, että myös peruskoulun tai lukion opettajia korvattaisiin ohjaajilla. Näin säästettäisiin puolet palkkakustannuksissa. Eikö olisi hienoa? No minusta ei todellakaan (mutta minä olenkin opettaja ja erityispedagogiikan asiantuntija).

Säästöjen kustannuksella tunnutaan tekevän mitä kummallisempia ratkaisuja ammatillisissa oppilaitoksissa. Missä on laatu? Laadukas opetus? Hyvinvointivaltion laadukas elinkeinoelämä?

Mikäli opettajan korvaaminen ohjaajalla onnistuu ammatillisissakin opinnoissa, kai se sopii ja hyväksytään myös peruskoulussa, lukiossa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa? Näin voisimme vähentää myös korkeakoulutusta, opettajankoulutusta, mikäli opettajan ammattia ja osaamista ei enää arvosteta ja se nähdään voitavan osittain korvata toisen asteen ohjaajan tutkinnolla. Ammatillinen koulutus antaa huolestuttavaa esimerkkiä aiheeseen.

Epäilen, että sama toimintatapa ei menisi läpi peruskoulussa tai lukiossa. Peruskoulu PISA-tuloksineen ja uudistuksineen tuntuu olevan erityisessä suojeluksessa. Lukiolaisten osaamisesta taas lukiot kilpailevat yo-rankinglistoillaan. Mutta entä amis? Ei väliä? Kaikki opiskelijat valmistuvat osaamisestaan tai osaamattomuudestaan huolimatta, koska vain raha merkitsee, laadukas opetus ei. Hämmästelen.

Ohjaajan koulutuksen tutkintovaatimukset ovat aivan erilaiset kuin opettajan. Ohjaajan koulutus on toisen asteen koulutusta, opettajan korkeakoulutusta. Kyllä, koulutuksellakin on väliä. Lisäksi ohjaajan koulutukseen ei kuulu pedagogista pätevyyttä saati erityispedagogista osaamista. Kerta toisensa jälkeen pohdin itse ja käyn keskusteluja monien ammatillisten opettajien kanssa eikö amiksen opiskelijoilla todellakaan ole väliä? Näen itse joka päivä eron toisen poikani opiskellessa lukiossa ja toisen amiksessa. Toisella on kirjat, toisella ei. Toisella on kokeita, toisella ei. Toisella on vapaapäiviä, toisella ei. Ovatko he samalla viivalla jatko-opintoihin toisen asteen opintojensa jälkeen? Eivät.

On kummallista, että koulutuksen järjestäjän taholta kategorisoidaan nuoria saamaan eritasoista opetusta. Lukiossa on täydet päivät ja yliopistokoulutuksen saanut pedagoginen opetushenkilöstö. Ammatillisissa oppilaitoksissa taas ei näytä olevan juurikaan väliä käydäänkö koulua tunti päivässä tai pari päivää viikossa. Itsenäisiä opintoja, etäopintoja ja työpaikoille siirrettävää vastuuta lisätään kokoajan, Nyt vielä vaihdetaan opettajia ohjaajiksi. Tasa-arvoista? Ikävä kyllä meillä on jatkossa ammatillisesta koulutuksesta valmistuneita aikuisia, jotka eivät osaa ammattiaan.

Mitä sanovat työssäoppimispaikkojen ohjaajat ja johtajat?

Minuun ovat ottaneet yhteyttä usean työnantajayritykset, jotka ovat vuosia, jopa vuosikymmeniä ohjanneet ammattiin opiskeluun kuuluvaa työssäoppimista. He ovat nyreissään siitä, ettei heiltä ole kysytty onko heillä resursseja ohjata näitä opiskelijoita yhä enemmän ja yhä vähemmillä pohjatiedoilla. Osa on ilmoittanut, ettei ota enää työssäoppijoita oppimaan ammattia. Monessa keskustelussa he ovat todenneet osaamisen ja sitä kautta työn laadun heikentyneen. Opiskelijat voivat olla motivoituneita ammattiin, mutta pohjatietoja ei ole. Lisäksi nuorilla voi olla suuria elämänhallinnan pulmia, joihin työpaikat eivät ehdi ohjauksessaan puuttua.

OAJ:n kannanotossa puheenjohtaja Luukkainen toteaa: ”Elinkeinoelämän on lähdettävä mukaan vaatimaan ja valvomaan koulutuksen laatua. Laadukas koulutus on toimivan elinkeinoelämän peruskivi. OAJ ei jää toimettomana katsomaan kehityssuuntaa, jossa ammatillinen osaaminen romahtaa, ammattitaitoisilta opettajilta viedään työ ja siirretään selvästi opettajalle kuuluvia tehtäviä muille ammattiryhmille, Luukkainen varoittaa.” Juuri näin!

Aleksis Salusjärvi toteaa: ”Vaativiin ammatteihin, kuten hoitoalalle, on siksi lähivuosina valmistumassa ihmisiä, jotka eivät ole saaneet asianmukaista opetusta työhönsä. Julkista terveydenhuoltoa ollaan valtion toimesta rapauttamassa ruohonjuuritasolla. Vastuu tästä kehityksestä on nuorilla itsellään, käynnissä on ihmiskoe jossa koulut pakotetaan luopumaan tärkeimmästä tehtävästään, opetuksesta.”

Terveys- ja hyvinvointiaiheisiin erikoistunut toimittaja Paula Tiessalo on myös ottanut kantaa rapautuvaan toisen asteen koulutukseen: Nuoren tulisi etsiä työharjoittelupaikka, jossa ammatti pitäisi oppia, koska koulutunteja on vähennetty. Ammattikoulussa voi olla päiviä, jolloin lähiopetusta on tunti tai ei lainkaan. Nuori jätetään tuuliajolle.” Kyllä!

Miten ministeriö reagoi osaamisen alasajoon?

Opetus- ja kulttuuriministeriö käsittelee parhaillaan ammatillisten oppilaitosten järjestämislupien uusimista. Tällöin se arvioi, onko oppilaitoksilla edellytyksiä järjestää koulutusta.

Oaj:n puheenjohtaja Olli Luukkainen toteaa kannanotossaan: ”On selvää, ettei kaikilla koulutuksenjärjestäjillä enää leikkausten jälkeen ole taloudellisia eikä toiminnallisia edellytyksiä järjestää ammatillista koulutusta 1.1.2018 voimaan tulevan lain edellyttämällä tavalla. siihen varaa kun näin edelleen ajetaan suomalaista koulutusjärjestelmää alas.”

Täytyy vain toivoa, että OKM puuttuisi myös kyseenalaisiin keinoihin toteuttaa opetusta. OKM:n kanta nuoria  eriarvoistavaan toisen asteen koulutusjärjestelmään kiinnostaa myös.

Lopuksi

Kuka kysyisi ammatillisen oppilaitoksen nuorilta mitä he ajattelevat tästä kaikesta? Lapsia pitää kuulla, yhtälailla nuoria pitää kuulla. Osa nuorista on vielä lapsenkengissä ammatilliseen oppilaitokseen tullessaan. Onko koulutuksen järjestäjät kuulleet opiskelijoitaan? Entä opettajiaan?

Kun olin itse lehtorina ammatillisessa oppilaitoksessa, opiskelijat hämmästelivät tyhjiä lukujärjestyksiä eli monia vapaita koulupäiviä ja myös sitä, että opettajavetoinen opetus korvattiin osaksi itsenäisellä työskentelyllä, johon moni nuori ei kyennyt. Ne olivat opiskelijoille vapaatunteja. Alta löydät yhden koulutuskokemuksen tukea tarvitsevalta opiskelijalta.

Täältä löydät aiemman kirjoitukseni ammatillisen koulutuksen kolmasti keskeyttäneeltä opiskelijalta.

Löydät aiempia blogitekstejäni ammatillisesta koulutuksesta myös esimerkiksi täältä ja täältä.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Keskeyttäneen opiskelijan kokemus ammatillisista opinnoista (Erja Sandberg)

Ammatillinen koulutus on muutoksen pyörteissä. Ensi vuoden alusta otetaan käyttöön uusi reformi, jonka myötä huomiodaan yhä enemmän yhteistyötä työelämän kanssa. Myös opiskelijan henkilökohtaiset joustavat opintopolut ovat keskiössä. Samaan aikaan ammatillisesta koulutuksesta on päätetty säästää lähes 200 miljoonaa euroa, joka on heijastunut ja heijastelee vastaisuudessakin yhä vähempinä lähiopetuksena toteutettuina oppitunteina. Opiskelijoita opetetaan siis yhä vähemmän, vaikka tutkinnon ja työelämän vaatimukset ovat samat kuin ennenkin.

Samaan aikaan Eduskunnan Sivistysvaliokunta on kuitenkin korostanut jokaisen opiskelijan oikeutta saada riittävästi opetusta, opinto-ohjausta ja ohjausta, jotta hän voi saavuttaa tutkinnon perusteiden mukaiset ammattitaitovaatimukset ja osaamistavoitteet. Miten tämä yhtälö saadaan toimimaan?

Tukea tarvitsevia opiskelijoita yhä enemmän

Lisäksi samaan aikaan Tilastokeskuksen tuoreimmassa tilastossa kerrotaan tukea tarvitsevien opiskelijoiden kasvun määrästä ammatillisissa oppilaitoksissa. Erityisopetusta saaneiden opiskelijoiden määrä on tuplaantunut reilussa kymmenessä vuodessa. Uusimmat tiedot puuttuvat kesäkuun julkistetusta tiedosta, koska tilastot tulevat aina hieman jäljessä.

Esimerkiksi vuonna 2015 nuorisopuolen ammatillisen koulutuksen (oppilaitosmuotoisen opetussuunnitelmaperus-
teisen ammatillisen peruskoulutuksen) opiskelijoita oli 124 220, joista 18 prosenttia oli erityisopiskelijoita. Lisäksi on toki opiskelijoita, joilla ei ole ns. erityisopiskelijastatusta, mutta he tarvitsevat tai tarvitsisivat huomattavia tukitoimia opiskeluunsa, jotta voisivat valmistua ja osata ammattinsa. Tilastokeskuksen (2017) mukaan nuorille suunnatun ammatillisen koulutuksen erityisopiskelijoista 83 prosenttia opiskeli samassa ryhmässä (integroituina) muiden opiskelijoiden kanssa. Tämä vaatii siten tukitoimien mahdollistamista sekä käyttöä jokaisen opettajan tunneilla.

Ammatilliset opinnot keskeyttäneen opiskelijan kokemus

Tällä kertaa päästän ääneen ammatillisen tutkinnon opiskelijan. Tai nyt jo entisen opiskelijan. Henkilö haluaisi ammatin, mutta ei pysty opiskelemaan sitä näillä resursseilla ja vähäisellä tuella. Hänellä on taustallaan loppuun saakka käytynä vain peruskoulu. Hän on keskeyttänyt nyt KOLMANNEN kerran saman alan ammatillisen koulutuksensa samassa ammatillisessa oppilaitoksessa. Motivaatio saada ammatti on siten ollut suuri, mutta nyt opiskelija ei enää jaksa. Hän on nyt yhteiskunnan elätettävänä, kouluttamattomana ja työttömänä perheellisenä ihmisenä.

Opiskelijalla on merkittävää tukitoimien tarvetta. Hänellä on jo aiemmin todettu lukivaikeus (ei suomen kielen pulmia, koska hän on kantasuomalainen) sekä keskittymisen pulmia. Opiskelija tarvitsee lähiopetuksena toteutettua opetusta, monenlaisia opiskelutapoja ja enemmän aikaa sisäistää asioita. Seuraavassa hän kertoo itse kokemuksensa ammatillisesta koulutuksesta vuodelta 2017.

Olen törmännyt paljon siihen, että yritetään vaan mahdollisimman paljon kouluttaa opiskelijoita nopealla tahdilla. Tuolla ainakin opettajat hukkui työmäärään ja järkyttävä määrä asioita piti opettaa muutamassa viikossa.

Suurimmat haasteet oli juuri siinä että tunteja oli liian vähän. Kirjalliset tekstit on lukihäiriön vuoksi vaikeat. Ihmettelin myös kun teoriatietoa jäi esimerkiksi vammaisuuden osalta vajaaksi ja olisi pitäny lähteä harjoitteluun niin harjoittelun aikana selvisi, että meiltä oli yksi kokonaisuus jäänyt käymättä.. että lukujärjestys oli ollut pielessä. Mä olin kehitysvammaisten yksikössä ja tosiaan tunneilla ei avattu mitenkään mitä vammaisuus on ja mitä kuntoutussuunitelmassa vaaditaan, mikä oli yksi osio harjoittelussa. Mun mielestä tuollaisia virheitä ei pitäisi tapahtua eikä siinä vaiheessa päästää opiskelijoita vähillä tiedoilla harjoitteluun.

Harjoittelujaksoja suunniteltaessa koululla ei otettu huomioon, että olisi etsitty semmoisia paikkoja missä olisi ollut osaava ohjaaja, tiiviimmät tapaamiset opettajan kanssa ja pitemmät harjoittelujaksot, jotta ehtisi asioita sisäistää. Harjoittelupaikkoja ei etukäteen välttämättä tarkisteta, että onko siellä osaamista kouluttaa sitä opiskelijaa tai onko se sopiva paikka sen opintokokonaisuuden suorittamiselle. Moni kaveri on sanonut, että niillä ollu haastava harkkapaikka ja jälkeenpäin opettaja on todennut että olisi sopinut suuntautumisaikana ennemmin kuin alkuvaiheessa. Vasta siinä vaiheessa kun oli keskeytyksiä useampi ja harjoittelut epäonnistuneet niin sitten lopussa vasta olisi ollut semmonen ope, että olisi käynyt viikottain vaikka työpaikalla. Sitä olisi tarvittu heti alustapitäen.

Erityisopetusta ei oikeastaan ollut, mutta koululla oli semmonen apuopetusluokka minne olisi voinut varata ajan niin se opettaja olisi voinut auttaa siellä, mutta se oli aina täynnä kun nuoret erityisesti käytti sitä. Erityisopettaja olisi hyvä, että se voisi auttaa niiden oppimisvaikeuksien kanssa.

Työpaikoilla on sanottu, että he huomaavat, että opiskelijoiden taso on tippunut.. että niin paljon enemmän jää vastuuta just sinne harjoitteluun että siellä opittaisiin.

Näen suurimpana haasteena opiskeluajan lyhentämisen ja tahdin kiristämisen koko ajan. Huomioidaanko meidät, kymmenien tuhansien tukea tarvitsevien ammatillisten opiskelijoiden oppiminen näissä minimaalisissa lähiopetustunneissa jotenkin?

Säästetään toisaalta ja korjataan toisaalta?

Surullista. Kirjoituksen moneen kohtaan voisin sanoa paljonkin. Herättelen nyt kuitenkin ajattelemaan tämänkin opiskelijan kokonaisuutta, tulevaa elämää. Hän haluaisi ammatin ja sen jälkeen työpaikan, jotta voisi elättää itsensä ja perheensä. Tulla veronmaksajaksi. Nyt siihen ei ole mahdollisuuksia.

Jaksaisitko itse pyrkiä kohti toivomaasi ammattia vielä kolmen ammatillisen koulutuksen keskeytyksen jälkeen? Jokainen keskeytys on epäonnistumisen kokemus opiskelijalle. Usein itsetunto on heikentynyt muutoinkin esimerkiksi neuropsykiatrista problematiikkaa omaavilla henkilöillä. Päälle vielä kokemus, ettei voi opiskella eikä valmistu ammattiin. Se voi olla kuin piste iin päälle. Tiedämme tutkimusten perusteella, että syrjäytymisvaarassa olevilla henkilöillä on paljon neuropsykiatrista oireilua. Omassanikin tutkimuksessa nämä kaksi asiaa olivat yhteydessä tai oikeastaan jo ikävästi toteutuneet joka kolmannella informantillani. Tätäkö sitten lähdetään massiivisilla yhteiskunnallisilla syrjäytymisenpoistomekanismeilla torjumaan jälkikäteen? Pitäisikö panostaa mieluummin massiiviseen ennaltaehkäisyyn, jottei henkilö ajaudu tähän pisteeseen?

Yhtäältä leikataan resursseja, niin oppitunteja kuin tukitoimiakin. Opiskelija putoaa ja keskeyttää ammatilliset opintonsa. Tämän jälkeen yhteiskunnassa ollaan huolissaan suuresta syrjäytymisvaarassa olevien kouluttamattomien nuorten aikuisten määrästä. Siis leikataan ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä kuten koulutuksesta ja toisaalta satsataan kymmeniä miljoonia syrjäytymisen vähentämiseen. Tämähän on kuin suoraan hölmölästä. Lyhennetään peittoa toisesta päästä ja jatketaan toisesta.

Näillä koulutusleikkauksilla ja tukitoimien liian vähillä resursseilla voidaan olla varmoja, että tulevinakin vuosina suuri määrä tukea tarvitsevia opiskelijoita keskeyttää ammatilliset opintonsa ja ovat jälleen syrjäytymisvaarassa tai ainakin negatiivisessa kehityskulussa kouluttamattomina ja työttöminä. Tämän päälle esimerkiksi neuropsykiatrinen problematiikka, joka ei helpota henkilöiden arkea, mikäli ei saada pitkäkestoista monialaista tukea. Ilmeisesti meillä on siihen varaa kun näin edelleen ajetaan suomalaista koulutusjärjestelmää alas.

Lopuksi

Kuka päättävistä poliitikoista tai puolueen johtajista uskaltaisi sanoa tämän ääneen julkisuudessa? Kuka ottaa vastuun näistä keskeyttämisen syihin johtaneista toimenpiteistä? Tänään 9.9.2017 Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto lausui YLE:n Ykkösaamussa, että valtiovarainvaliokunnassa kaikki kansanedustajat ovat yhtä mieltä siitä, että koulutusleikkaukset ovat järjettömiä. Joku niitä kuitenkin suosii ja niiden puolesta eduskunnassa päättää, koska ne toteutuvat näin massiivisina leikkauksina.

Kuka uskaltaa ehdottaa merkittävästi lähituntien eli kontaktiopetuksen määrän lisäämistä suomalaisessa ammatillisessa koulutuksessa?

Meidän tulee saada konkreettisia toimenpiteitä tukea tarvitsevien opiskelijoiden auttamiseksi ammatilliseen tutkintoon ja edelleen työelämään. Se ei tarkoita kaikkien opiskelijoiden hyväksymistä millä tiedoilla tahansa vaan se vaatii osaamista, laatua. Meidän tulee antaa niin paljon opetusta, että he osaavat niin teorian kuin käytännönkin tiedot ja taidot ammattialastaan. Opiskelijoita opetetaan ja tuetaan, jotta he oppivat ammattiinsa kuuluvat asiat, jolloin voivat työllistyä laadukkaina ammattilaisina suomalaiseen yhteiskuntaan. Näin se ei toimi.

Löydät aiemmat blogitekstini ammatillisesta koulutuksesta esimerkiksi täältä ja täältä.

Olen myös koonnut ammatilliseen koulutukseen pedagogisten tukitoimien paketin.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

Oppimisanalytiikka opettajan työvälineeksi (2+4 op) (Suomen eOppimiskeskus ry:n koulutustarjontaa)

Oppimisanalytiikan avulla voidaan tunnistaa opiskelun esteitä jo varhaisessa vaiheessa, lisätä opintosuorituksia ja suunnata opettajan ajankäyttöä rutiinitöistä opiskelijoiden henkilökohtaiseen ohjaukseen. Analytiikalla voidaan analysoida parhaiten edistyviä opiskelijoita ja omaksua heiltä toimintatapoja muille. Lisäksi oppimisanalytiikalla voidaan tarjota aiempaa tarkemmin oppijoille oikea-aikaisesti yksilöllisiä tukivaihtoehtoja ja vähentää opintojen keskeyttämisiä.

Oppimisanalytiikka opettajan työvälineeksi -koulutuksen tavoitteena on

  • antaa opettajille digitaalisia valmiuksia ja itsenäistä soveltamistaitoa oppimisanalytiikan hyödyntämisestä oman kurssin sähköistyksen suunnittelussa ja toteutuksessa.
  • nykyaikaistaa opettajan käytössä olevia oppimateriaaleja ja menetelmiä jatkuvan arvioinnin suuntaan. Analytiikan avulla opettaja saa hiljaisen tiedon rinnalle uudentyyppistä tietoa ja mahdollisuuksia arvioida ja ohjata oppijan osaamisen kehittymisessä.
  • datan visualisoinnin avulla ottaa käyttöön uusia henkilökohtaisen oppilaanohjauksen menetelmiä ja välineitä.

Koulutus jakaantuu kahteen moduuliin, joista ensimmäiseen (2 op) osallistuvat kaikki opettajat. Ensimmäisen moduulin tarkoitus on antaa yleiskuva mistä on kyse sekä hands-on kokemus, miten dataa voidaan hyödyntää.

Toinen moduuli on syventävä osa (4 op), joka on tarkoitettu opettajille, jotka haluavat hyödyntää oppimisanalytiikkaa omassa työssään.

SeOppi ja Otavan Opisto vastaavat yleisen osan toteuttamisesta ja Oppimisanalytiikan keskus syventävästä osasta.

Koulutukseen osallistuvat luovat sähköisen kurssin omaan opetukseensa ja jaettavaksi muille opettajille. Opettajat voivat käyttää omia aineistojaan ja sovelluksia tai Otavan Opiston tarjoamia avoimia oppimateriaaleja kymmeniin perus- ja toisen asteen kursseihin (CC).

Oppimisanalytiikan keskuksen ViLLE tarjoaa kymmeniä tuhansia valmiita tehtäviä sekä yli 100 tehtäväeditoria, joilla voidaan tuottaa jatkuvaa arviointia tukevia uusia tehtäviä. ViLLEssä tehdyt ja tuotetut aineistot ovat maksutta halukkaiden käytössä.

Data oppimisanalytiikan pohjana – perustaso (2 op)

Koulutusosiossa opitaan oppimisanalytiikan perusteet osana pedagogista työtä.

  • Digitaaliset jalanjäljet (MyData) sekä oppimisympäristöjen ja mobiililaitteiden tuottama data
  • Datan jalostaminen informaatioksi ja tiedoksi työkaluja hyödyntäen (esim.Google Maps, Excel)
  • Datan visualisoinnin esitystapoja ja työkaluja
  • Oppilasdata, oppilashallintajärjestelmät ja tietosuoja
  • Oppimisanalytiikan perusteita: datan analysointi
  • Erilaiset opiskelurytmit
  • Opiskelijoiden oppimisprofiilit, kuten pudokkaat, verkkaiset ja nopeimmin oppivat sekä erityyppiset aineistot
  • Keskeyttämisriskien tunnistaminen
  • Oppimisympäristön tuottaman datan hyödyntäminen, kuten automaattihälytykset

Koulutus toteutetaan hands-on-tyyppisinä tehtävinä, osa yhteisissä asiantuntijoiden vetämissä pajapäivissä ja osa itsenäisenä työskentelynä, jota tuetaan viikottaisilla verkkoklinikoilla.

Kohderyhmät: Perusaste, toinen aste ja vapaa sivistystyö
Laajuus: 2 op

Oppimisanalytiikka omassa työssäni – syventävä kokonaisuus (4 op)

Koulutusosion tarkoituksena on oppia, kuinka oppimisanalytiikkaa hyödynnetään osana oman pedagogisen työn suunnittelua ja toteutusta.

  • Avointen oppimateriaalien valinta
  • Avointen tehtävien valinta
  • Valitun oppimisympäristön työkalujen evaluointi ja kokeilut
  • Oman kurssin suunnittelu analytiikan mahdollisuuksia hyödyntäen
  • Käytettävien analytiikka-työkalujen valinta
  • Avointen oppimateriaalien käyttö
  • Avointen tehtävien käyttö
  • Opiskelijoiden edistymisen monitorointi ja ohjattu käytännön soveltaminen

Osallistujat kokeilevat oppimisanalytiikan hyödyntämistä omassa opetuksessaan.

Koulutus toteutetaan hands-on-tyyppisinä tehtävinä, osa yhteisissä asiantuntijoiden vetämissä pajapäivissä, osa itsenäisenä työskentelynä, jota tuetaan viikottaisilla verkkoklinikoilla.

Kohderyhmät: Perusaste, toinen aste ja vapaa sivistystyö
Laajuus: 4 op

Sisällöllisiä painotuksia tehdään ryhmä- ja oppilaitoskohtaisesti.

Koulutus on Opetushallituksen rahoittamaa opettajien täydennyskoulutusta. Koulutus on osallistujille maksutonta.

Toteutusaikataulu: Toteuksesta sovitaan oppilaitoskohtaisesti, alkaen syksyllä 2017.

Lisätietoja: Titi Tamminen, Suomen eOppimiskeskus ry (titi.tamminen@eoppimiskeskus.fi)





Tuotu lähteestä: Suomen eOppimiskeskus ry:n koulutustarjontaa

Opettajien ja huoltajien kokemuksia ammatillisesta koulutuksesta (Erja Sandberg)

Puran hieman tätä viestitulvaa nyt ammatillisesta koulutuksesta, etenkin opiskelijoiden tukemisesta ja yksilöllisesti ”poluttamisesta”. Kiitos kaikille, viestejä on tuupannut joka kautta (se oli tarkoituskin). Kiitos kaikille! Niitä oli välillä raskastakin lukea, koska tekstistä piirtyi stressi, huoli ja epätoivo. Olin ajatellut purkaa viestien sisältöä hieman myöhemmin, mutta niin monessa viestissä kerrottiin tilanteen olevan ”akuutti”, ”kuilun partaalla” tai ”räjähdysaltis”, joten kirjoitan nyt auki ainakin osan.

Selvästi eniten ovat ottaneet yhteyttä eri alojen ammatilliset opettajat ja erityisopettajat sekä opinto-ohjaajat ammatillisista oppilaitoksista ympäri maata. Vastauksia tuli laajasti pääkaupunkiseudulta aina Lappiin saakka. Toisekseen huoltajat ja opiskelijat ja opiskelijoina olleet tai nyt olevat nuoret ovat myös kertoneet kokemuksiaan asioista.

Erilaisia asioita on viesteissä ollut hyvinkin paljon, mutta suurin yhteinen nimittäjä niistä on huoli. Huolta on monenlaista. Huoli opettajan omasta jaksamisesta, huoli työyhteisöstä ja sen jaksamisesta, ja etenkin huoli tukea tarvitsevista nuorista, jotka kärsivät tässä myllerryksessä ja säästöjen myötä. Suuri huoli on myös siitä, ettei oppilaitosten päättävillä henkilöilläkään ole keinoja ratkaista vaikeita asioita. Opettajat kaipaavat myös vastuuta ammattioppilaitosten johtamiseen.

Moni opettaja kertoi etenkin tukea tarvitsevien nuorten joutuvan nyt sijaiskärsijäksi yhteiskunnan toimille, säästöille. He olivat myös sitä mieltä, että tämä löydetään vielä edestä nuorten putoamisena koulutuksesta tai puutteellisilla tiedoilla tutkintoon valmistumisesta, mikä estää työllistymisen. Tämä on mielestäni erittäin aiheellinen huoli.

”Yksilölliset polut ovat sanahelinää”

Lähes kaikissa vastauksissa kuvastui se, ettei konkreettisia ohjeita oltu annettu poluttamiseen. Opettajat kertoivat ettei asiaan ole varauduttu eikä niihin ole varattu erillisiä resursseja ja nykyresursseilla ei ole mahdollista tehdä lisätyötä. Osa opettajista ilmoitti, etteivät aio poluttaa ketään mihinkään jos ei ala tulla tunteja lisää. Opinto-ohjaajien viesti oli samankaltainen. Pari opettajaa kertoi heille annetun ohjeen, että poluttaa voi samaan aikaan kun muu ryhmä tekee muita tehtäviä eli opetuksen aikana. Opettajat hämmästelivät ettei sen vertaa ymmärretä oppitunneilla tarvittavan ohjeistusta ja opetusta, koska tukea tarvitsevia opiskelijoita on joka ryhmässä. Silloin ei ehdi tehdä muuta työtä.

Myös ammatillisten erityisopettajien vastauksissa kaivattiin selkeitä prosessikuvauksia miten erityisopetusta annetaan toisella asteella, kuinka siirtovaihe peruskoulusta tulisi tehdä, miten yksilöllisesti polutetaan ja miten tuetaan näillä resursseilla opiskelijoita. Moni koki tuen olevan ”tulipalojen sammuttelua”, ennaltaehkäisevää riittävää ja säännöllistä opiskelijan tarvitsemaa tukea ei ehditä antaa.

Jo HOJKSien tekeminen, kuka tekee ja miten tekee, vai jätetäänkö vain tekemättä ”turhana, koska tieto ei kulje” tuntuu vastausten mukaan olevan kirjavaa. Useassa vastauksessa kerrottiin ettei niiden oikeaoppiseen täyttämiseen oltu saatu mitään koulutusta, jopa opot tekivät HOJKSeja vaikka erityisopettajalla on pedagoginen asiantuntijuus niiden täyttämiseen. HOJKSien tieto ei myöskään kulkeudu opiskelijan kaikille opettajille tukitoimia varten. Opettajat pitivät sitä tärkeänä, koska erityisopettajan tuki on minimaalista yhtä opiskelijaa kohden.

Henkilöstölle myös kaivattiin lisäkoulutusta tukea opiskelijoita, koska ammatillinen erityisopettajakoulutus on suhteellisen kevyt verrattuna perusopetuksen yliopiston pitkään erityisopettajakoulutukseen. Moni ammatillinen opettaja ilmoitti ettei osaa erityispedagogiikkaa eikä tiedä miten pitäisi tukea, kaikki opettajat eivät edes havaitse oppimisen pulmia.

”Meitä vaaditaan vaikenemaan viran menettämisen pelossa”

Osassa viesteissä on kerrottu hyvinkin selvästi, etteivät opettajat saa nostaa näitä asioita työpaikallaan ammattioppilaitoksissa esiin. Asioista tulee vaieta tai niistä ei saa välittää. Opettajia on jopa uhattu ”muistaa” seuraavalla yt-kierroksella lisätukiresursseja vaativille opettajille. Moni opettaja pelkää virkansa puolesta. Osa yrittää silti ajaa vahvasti asiaa, onnistuen tai epäonnistuen. Ilmapiiri työyhteisöissä on selvästi opettajien mukaan kiristynyt, osa kuvasi esimiesten ja opettajien ”puhuvan eri kieltä”. Työpaikan vaihto tai jopa kokonaan toiselta asteelta vaihtaminen toisaalle oli usealla opettajalla mielessä. Osa oli jo vaihtanutkin muihin työtehtäviin.

Jotkut ammatilliset opettajat ovat pyytäneet oppilaitoksen johtoa vastaamaan miten tukitoimet ja opiskelijoiden poluttaminen käytännössä toteutetaan, millä resurssilla ja työajalla, niihin koskaan saamatta vastausta. Konkretiaa kaivattiin. Sähköposteihin vain kuulemma jätetään vastaamatta tai vastataan jotain ympäripyöreää minkä perusteella opettaja ei voi toimia. Opettajille tämä kuvastuu senkaltaisena, ettei vastauksia ole. Vastuunpakoiluna.

”Yhteiskunta ruokkii epäsäännöllistä elämää”

Opiskelijoiden lukujärjestyksissä on vähemmän opettajavetoisia oppitunteja kuin aiemmin. Tunnit voi olla sijoitettu siten, että joinain koulupäivinä on vain 2-3h tai niin, että osa päivistä on normaalipituisia ja osa päivistä kokonaan ilman opetusta. Etenkin huoltajat ja opiskelijat ovat tästä uudentyyppisestä tuntien sijoittelusta huolissaan. Tukea tarvitsevat nuoret kaipaavat elämään säännöllisyyttä ja struktuuria. Mikäli on päiviä kun ei tarvitse nousta sängystä koulun takia, osa ei myös sitä tee. Samaan aikaan nuoret voivat viettää tietokoneella pelaten suuren osan illasta/yöstä.

Huoltajat ovatkin monessa vastauksessa sitä mieltä, että koulu hankaloittaa nuoren elämänhallintataitoja ja ruokkii epäsäännöllistä elämää, heikentää heikoilla olevien nuorten arkea. Useassa viestissä ollaan myös huolissaan siitä miten nuoret oppivat työelämän säännöllisyyteen ja aikatauluihin nyt kun koulua käydään miten sattuu. Opettajilla oli myös huoli lukujärjestyksistä ja sen moninaisista versioista. Jotkut oppitunnit voivat jopa yön aikana poistua tai lukujärjestykseen ilmaantua yhtäkkiä jotain lisää.

Opiskelijoiden itsenäisen työn tunnit koettiin hyvin vaikeana sekä opettajien, huoltajien ja myös opiskelijoiden taholta, koska osa nuorista ei kykene itsenäiseen työskentelyyn eikä ole resurssia ohjata tai tukea itsenäiseksi merkittyjen tuntien aikana. Monelle nuorelle ne tuntuvatkin olevan vain vapaatunteja.

”Opettajat haluavat pitää kiinni osaamistavoitteista, työnantaja ei”

Huolissaan ollaan myös mahdollisuudesta opettaa tulevaa ammattia ja esimerkiksi sen teoreettisia asioita. Oppitunnit ovat vähentyneet, mutta asia ei ole vähentynyt. Samalla osalla opiskelijoista on huomattavaa tuen tarvetta ja yksi opetuskerta asiaa kohden ei riitä. Tämä on johtanut siihen, että opiskelijat eivät ehdi oppia ja omaksua kurssien asioita määritellyssä tuntikehyksessä. Opettajat haluavat pitää kiinni osaamistavoitteista ja tulevista osaavista työntekijöistä, työnantaja taas katsoo monesti asiaa rahoituksen näkökulmasta ja kehottaa tai jopa määrää opettajan päästämään kaikki opiskelijat kurssista läpi, katsomaan läpi sormien, osaavat he tai eivät. Olipa vastausten joukossa sellainenkin, että toimialan apulaisrehtori oli määrännyt antamaan ryhmälle hyväksytyn arvioinnin kurssista, jota ei oltu koskaan pidetty opettajan sairasloman takia. Nämä opiskelijat olivat valmistumassa lähiaikoina. Tutkintotodistus ei siis kerro kaikkea opiskelijalle opetetuista asioista tai osaamisesta.

Osa opettajista on huolissaan siitä etteivät saa testata opiskelijoiden osaamista, koska kirjalliset kokeet ovat kielletty. Eräs ammattiopettaja totesi ”ei ihme ettei saada pitää kokeita, eihän niistä pääsisi kuin muutama ryhmässä läpi näillä tuntimäärillä”. Suuressa osassa vastauksia todettiin rahoituksen hallitsevan liikaa ammattioppilaitoksia. Kun raha tulee tutkinnonosittain, pitää antaa tutkinnonosan suoritukset opiskelijoille.

”Työssäoppimisen monet kiemurat”

Työssäoppimisjaksoista tuli myös paljon asiaa. Monen huoltajan mielestä nuoret ”työnnetään työpaikoille kun koululla ei ole resursseja opettaa”. Työssäoppimisjaksojen aikataulu ihmetyttää myös. Esimerkiksi tämän viikon maanantaina aloittaneet ensimmäisen vuoden opiskelijat aloittavat joissain aloilla/oppilaitoksissa ensimmäisen työssäoppimisen ensi viikon maanantaina. Koulu ei ole järjestänyt työpaikkaa vaan nuoret joutuvat hakemaan sen itse, nyt heti. Koulusta ilmoitettiin nuorille ettei ole väliä mikä paikka se on, kunhan jonnekin menevät. Huoltajat ovat tyrmistyneitä miten ennen tuen tarpeen kartoittamista, yksilöllistä poluttamista tai edes oppilaitoksen ja tutkinnon yleisinfon antamista laitetaan heti ”kylmään veteen” ”jonnekin” pois oppilaitoksesta. Miten näiden opiskelijoiden tuen tarvetta voidaan edes ymmärtää tai tukea työssäoppimispaikoilla, jos ei opettaja tunne eikä tiedä tilannetta ensimmäisellä viikolla.

En voinut olla ihmettelemättä kun eräs äiti kertoi nuorensa tällä hetkellä ”opettelevansa huuliharpun soittoa kotona näin neljäntenä koulupäivänä, koska tunteja ei lukujärjestyksessä ole”. Nuori ei opiskele musiikkia vaan aivan toisaalla ammatillisessa oppilaitoksessa. Hänelläkin harjoittelujakso alkaa ensi maanantaina ilman mitään taustatietoa alasta.

Työssäoppimisesta tuntuu myös saavan ”huojennuksia” epämääräisin perustein. Esimerkiksi eräs opettaja kertoi niiden opiskelijoiden, joilla on omia lapsia, saavan 2 viikon työssäoppimisjakson lyhennyksen 5 viikon päiväkotiharjoittelusta. Työssäoppimisen ohjaajien opiskelijan tukemisen ja kokonaistilanteen ymmärtämisen perään kyseltiin ja toisaalta oltiin huolissaan myös työelämän edustajien jaksamisesta ohjata aiempaa enemmän ammattiin opiskelevia nuoria. Mikäli teoriaperustaa ei ole opiskeltu tai nuori lähtee heti koulun alussa työssäoppimaan, työpaikan ohjaajat joutuvat opettamaan asiat alustapitäen oman työnteon ohessa.

”Olen opettajana äärirajoilla”

Sain myös huolestuttavan paljon viestejä todella väsyksissä ja toisaalta hyvin turhautuneista opettajista. Heillä olisi osaamista ja kiinnostusta opettaa ammattia, mutta resurssit on viety ja jatkuvat kiristykset ja leikkaukset vievät myös työmotivaatiota ja työniloa. Opettajat kokivat olevansa puun ja kuoren välissä – toisaalta opiskelijoiden vanhemmilta ihmettelyjä saaden (esim. resursseista) ja toisaalta esimiehen alaisuudessa annetuissa resursseissa.

Useampi vastaaja kertoi voivansa tällä hetkellä erittäin pahoin työssään, sairaslomista mainittiin myös monessa vastauksessa. Työterveys kuulemma tietää näistä työkykyä heikentävistä asioista, muttei pysty konkreetisti auttamaan muuten kuin määräämään sairaslomalle. Työterveyskyselyjä tehdään, tosin osassa aloista johto ei halua julkaista niitä, koska opettajien väsymys ja voimavarojen vähyys ja toisaalta työpahoinvointi välittyy vastauksista.

”Jatko-opintokelpoisuus on retuperällä”

Vastauksessa myös kuvattiin tuntileikkausten merkitystä jatko-opintokelpoisuuteen. Toisen asteen jälkeen lukiosta valmistunut ja ammatillisesta oppilaitoksesta valmistunut nuori on aivan eri viivalla osaamisessa. Opettajat ihmettelivät miksi puhutaan vaan oikeudesta jatko-opintoihin. Miksei puhuta osaamisesta, joka tarvitaan niihin jatko-opintoihin. Esimerkiksi korkea-asteella tulee osata opiskelustrategioiden lisäksi kieliä, matematiikkaa jne. Lukiossa niitä opiskellaan intensiivisesti useampia vuosia, ammatillisessa oppilaitoksessa pari kurssia ja nekin pintaraapaisuna, koska tunteja on leikattu. ”Oppisitko itse esimerkiksi heikon peruskoulutason jälkeen ruotsin kielen tai matematiikan 28 oppitunnissa amiksessa?”

Yritin etsiä viesteistä myös positiivisia asioita. Osa niin opettajista kuin huoltajistakin ymmärsi opettajien hankalan tilanteen. Sen, että opettajat eivät voi mitään ammatillisen koulutuksen säästöille. Moni opettaja yrittää kuitenkin parhaansa ja kokee riittämättömyydentunnetta. Osa piti uutta hyväksyttyä ammatillista reformia hyvänä, osa huonona asiana.

Monessa vastauksessa kuvattiin, ettei reformi poista sitä tosiasiaa, että tukea tarvitsevia opiskelijoita on yhä enemmän, ammatillisia erityisopettajia liian vähän ja säästöt ovat menossa. Tarvitaan lisää resurssia, lisää osaamista ja lisää vastuuta kouluttaa nuoria laadukkaasti ammattiin ja työllistymään.

Ammatillinen koulutus voi tuottaa erittäin laadukkaan ja osaavan työntekijän – tai toisaalta pudottaa nuoren ja olla syrjäytymisen pontimena.

”HALOO YHTEISKUNTA! Onko ammattiin opiskelussa mitään järkee. Ei työelämä jaksa yksin opettaa nuoria työntekoon, kun muutenkin työelämä vedetty piippunsa, joilla töitä on.”

Täältä voit lukea aiheesta aiemmin kirjoittamani blogitekstin.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Amiksessa jokaisella opiskelijalla on oikeus tarvitsemaansa tukeen (Erja Sandberg)

Tämä kirjoitus on syntynyt tänään kuulemani asioista, jälleen kerran. Olen kirjoittanut samoista asioista jo aiemmin, myös usea muu opettaja on ilmaissut samoja asioita erilaisilla foorumeilla. Tämä kirjoitus perustuu huoleen ja tietoon, millä tolalla asiat ovat. Tiedän hyvin, että meillä on myös yksittäisiä aloja tai jopa oppilaitoksia, jotka toimivat eri tavalla, mutta samaan aikaan aivan liikaa, kymmeniä tuhansia nuoria,  ”heitteillä” toisen asteen opinnoissaan.

Huoli

Koulut ovat alkaneet, myös ammattioppilaitoksissa. Hyvä niin. Toivottavasti jokainen nuori on päässyt haluamalleen ja soveltumalleen alalle. Voisin kirjoittaa myös siitä miten kaikki ihmiset eivät sovellu kaikille aloille (kuten lähihoitajaksi), mutta jätän sen aiheen tällä kertaa. Voit lukea siitä aiheesta täältä. Voisin myös kirjoittaa siitä kuinka edesvastuutonta on poistaa pääsy- ja soveltuvuuskokeet hoitoalan koulutuksesta, mutta siitä voit lukea täältä.

Tänään minuun on ollut yhteydessä kaksi entistä kollegaani, pätevää opettajaa, ammatilliselta toiselta asteelta. Heidän sanomansa oli samankaltainen. He ovat hyvin huolissaan. Huolissaan siitä, että opiskelijat tulevat hyvin paljon peruskoulun osa-aikaisesta tai kokoaikaisesta erityisopetuksesta, opiskelijoilla on huomattavia toiminnanohjaukseen, elämänhallintaan ja oppimiseen liittyviä pulmia, kieleen liittyviä tuentarpeita (etenkin maahanmuuttajat), sosio-emotioonalisia pulmia, käytöspulmia, kokonaisuudessaan mittavia tuentarpeita. Näihin tuentarpeisiin suomalainen ammatillinen oppilaitos ei ole varautunut (esim. koulutustakuun myötä) eikä pysty tällä hetkellä tukemaan nuoria, kuten peruskoulu pystyy (ja kuten nämä nuoret ovat tuen kanssa tottuneet opiskelemaan). Meillä on siis perusopetuksen erityisopetus ja ammatillinen erityisopetus aivan eri sfääreissä (josta myöskin voisin kirjoittaa oman kirjoituksensa).

Itse olen opiskelijoista huolen lisäksi huolissani ammatillisten oppilaitoksen opettajien työhyvinvoinnista. Täytyy olla rankkaa tehdä työtään ilman tarvittavia resursseja.

Laki ja miten se toteutuu?

Laissa ammatillisesta peruskoulutuksesta (21.8.1998/630) sanotaan seuraavasti: ”Oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi pitkäaikaista tai säännöllistä erityistä oppimisen ja opiskelun tukea tarvitsevien opiskelijoiden opetus annetaan erityisopetuksena. Erityisopetuksella tarkoitetaan opiskelijan henkilökohtaisiin tavoitteisiin ja valmiuksiin perustuvaa suunnitelmallista pedagogista tukea sekä erityisiä opetus- ja opiskelujärjestelyjä”

Jokaisella opiskelijalla, jolla on kyseisiä tuen tarpeita, on siis LAKISÄÄTEINEN OIKEUS saada opetuksensa erityisopetuksena, saada suunnitelmallista pedagogista tukea sekä erityisiä opetus- ja opiskelujärjestelyjä. Ja kun asia on laissa, ei ole merkitystä onko ammattioppilaitoksen erityisopetukseen rahaa tai muuta resurssia. Se on järjestettävä.

Ammatillisen koulutuksen tavoite on opettaa nuorelle ammatti, jonka avulla nuori työllistyy. Ikävä kyllä nykyään opettajia jopa painostetaan esimiesten taholta päästämään kaikki opiskelijat läpi kursseista, osaavat he tai eivät. Tämä on hyvin lyhytnäköistä toimintaa ja karhunpalvelus nuorelle ja hänen toimimiselle ammatissa (ja näkyy esimerkiksi meille kaikille jos puhutaan hoitajan työstä).

Miten tämä lakisääteinen erityisopetus toteutuu kun yhdellä ammatillisella erityisopettajalla on satoja tukea tarvitsevia opiskelijoita? Erityisopetusta ei ole se, että ”sammutellaan tulipaloja” esimerkiksi rästiin jääneiden opintojen ja tehtävien muodossa kun nuori on jo saanut epäonnistumisen kokemuksen opiskeluissaan. Tätä tapaa havaitsin itse ammatillisen erityisopettajan tekevän. Rästien ennaltaehkäisyyn ei ollut aikaa. Erityisopetus tarkoittaa, että nuori saa järjestelmällisesti erityisopetusta jokainen tunti ja jokainen koulupäivä kaikkiin asioihin, mihin hän sitä opiskelussaan tarvitsee. Myös puheet tukitoimista tulee saattaa käytäntöön.

Miten erityisopetus toteutuu 27 opiskelijan isoissa opetusryhmissä? Nuori, joka on opiskellut peruskoulussa tuen tarpeidensa takia pienryhmässä, on erittäin kovilla ja ihmeissään isossa ryhmässä. Hän ei ehkä pysty keskittymään isossa ryhmässä. Lisäksi peruskoulun pienryhmiä luotsaavat erityisopettajakoulutuksen saaneet opettajat, ammatillisissa oppilaitoksissa isoja ryhmissä luotsaavat tietenkin ammattiopettajat ilman erityisopettajan koulutusta. Nämä koulutukset ovat aivan erilaiset. Muistaahan peruskoulun opinto-ohjaajat kertoa tästä jokaiselle tukea tarvitsevalle opiskelijalle ja heidän huoltajilleen kun pohditaan elämää peruskoulun jälkeen? Ammattioppilaitoksessa, jossa työskentelin ja josta tämänpäiväiset yhteydenotot ovat, ei ole ainuttakaan pienryhmää sote-alalla eikä myöskään luokka-avustajia varmistamassa tukitoimia isoissa opetusryhmissä. Silti suuri osa nuorista on tukea tarvitsevia opiskelijoita. Joku ei toimi tässä yhtälössä.

Nuorta, jolla on erityisopetustausta ja mittavaa tuen tarvetta, ei voi velvoittaa itse vaatimaan erityisopetusta. Hän ei pysty sanoittamaan ehkä tarvitsemansa tuen tarvetta. Toisaalta teini-ikäisen voi olla vaikeata pyytää apua. Hän ei ehkä halua olla mitenkään ”erityinen” ja kertoa asiasta. Monesti myöskään hänen huoltajansa ei ehkä ole perillä ammatillisen opetuksen resursseista ja erityisopetuksesta. Huoltajat ovat ehkä aivan eri alalle kouluttautuneita. Huoltajien ei kuulukaan ajaa tätä asiaa.

Kuka sitten ajaa opiskelijoiden asiaa? Opettajat (sekä ammattiopettajat että erityisopettajat), sekä opetuksesta ja resursseista päättävät alojen koulutuspäälliköt, apulaisrehtorit, toimialarehtorit, viimekädessä ammatillisen oppilaitoksen rehtori. Osa heistä sitä ajaakin, ainakin opettajatasolla, mutta ääni ei tule kuuluviin (tai sitä ei noteerata) päättäviin tasoihin. Osa opettajista pelkää työpaikkansa puolesta ja näiden YT-neuvotteluiden aikana vaikenee, vaikka näkee epäreilun tilanteen tukea tarvitsevien nuorten kannalta. Osa esimiehistä tiedostaa ongelman, muttei uskalla toimia, koska hänen yläpuolellaan oleva seuraavan tason esimies on asiasta eri mieltä tai rahakirstun vartijana. Monenlaista kissa-hiiri -leikkiä on tullut nähtyä ja kuuluu jatkuvasti.

Lopuksi

Mikäli opettajat eivät uskalla pitää näiden tukea tarvitsevien nuorten puolia, kehotan tukea tarvitsevien nuorten vanhempia ottamaan selvää miten erityisopetus toteutetaan JÄRJESTELMÄLLISESTI nuorenne ammattioppilaitoksessa lain mukaisesti ennenkin nuori tipahtaa opetuksesta ja saa epäonnistumisen kokemuksen.

Mikäli toimit ammatillisessa oppilaitoksessa esimiestasolla etkä tiedä kuinka tämä tuki voitaisiin järjestää, voit ottaa minuun yhteyttä. Voin tulla konsultoimaan asiassa oppilaitostanne ja kouluttamaan opettajianne. Tiedosta tukitoimien toteutumattomuus ei jää kiinni.

Mukavaa opiskelu- ja työvuotta kaikille opettajille ja opiskelijoille, tuen tarpeella tai ilman.

omakuva1
Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Uusi tilasto ammatillisen koulutuksen tukea tarvitsevista opiskelijoista (Erja Sandberg)

Tilastokeskus on julkaissut tänään 13.6.2017 uudet erityisopetuksen tilastot. Tilastossa on monia mielenkiintoisia asioita, mutta poimin tähän edellisen ja sitä aiemman ammatillista koulutusta koskevien kirjoitusteni jatkoksi toisen asteen ammatilliseen koulutukseen liittyviä asioita.

Peruskoulusta toiselle asteelle

Pohjatiedoksi toiselle asteelle: Perusopetuksessa on noin 90 000 tehostettua tai erityistä tukea saanutta lasta ja nuorta eli joka kuudes peruskoulun oppilas saa edellämainittua tukea. Näiden lisäksi ovat yleisen tuen tukimuodot.

Tiedämme, että peruskoulun jälkeen ammatilliseen koulutukseen jatkaa huomattavasti enemmän tukea tarvitsevia nuoria lukio-opintoihin suuntaaviin verraten. Tuen pitäisi olla saumatonta nivelvaiheet huomioiden ja varsinkin siirryttäessä toiselle asteelle.

Miten sitten nuoria tuetaan tuoreen tilaston mukaan ammatillisessa koulutuksessa?

Erityisopetusta saaneiden ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden määrän kasvu on jatkunut ainakin yli kymmenen vuotta (jolloin tilastointi aloitettiin). Tähän on varmasti monia syitä. Esimerkiksi tunnistamme yhä paremmin monimuotoiset tuen tarpeet ja myös maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden lukumäärä on kasvanut. Toki maahanmuuttajastatus ei suoraan merkitse tukea tarvitsevaa opiskeljaa. Maahanmuuttajien joukossa kuitenkin on paljon tuettavia nuoria ja maahanmuuttajien määrät ovat Suomessa suurempia kuin esimerkiksi 10 vuotta sitten.

Vuonna 2015 nuorille suunnatun ammatillisen peruskoulutuksen tilaston mukaan heistä oli 18 % erityisopiskelijoita, miehiä hieman enemmän kuin naisia. Tämä tarkoittaa 24 300 tukea tarvitsevaa ammatillisen koulutuksen opiskelijaa.

Luku herättää monenlaisia ajatuksia. Ensinnäkin jos peruskoulussa tuen tarvitsijoita on lähes nelinkertainen määrä ammatilliseen koulutukseen verrattuna, missä ovat ne “loput” n. 66 000 tukea tarvitsevaa nuorta? Osa heistä varmastikin on lukiossa, mutta vain osa. Osa yhdeksäsluokkalaisista ei hae yhteishaussa mihinkään (2-3 %), muutama prosentti jatkaa perusopetuksen lisäopetuksessa eikä sikäli ole toisella asteella. Toisen asteen opintoja ei aloita noin 7 prosenttia ikäluokasta, eli vuosittain noin 4 600 nuorta. Tämä selittää osan.

Entä ne nuoret, jotka puuttuvat näistäkin selitysmalleista? Väitän, että suurin osa heistä on toisella asteella ilman tukitoimia. Osalla ehkä ei ole tuen tarvettakaan, jolloin heitä ei edes kuulu tilastoida. Hyvin monella nuorella tuen tarve kuitenkin jatkuu peruskoulusta toiselle asteelle. Heidän tuen tarvettaan ei ehkä tunnisteta tai he eivät saa erityisopetuksen palveluja. Toisen asteen erityisopetusjärjestelmä lainsäädäntöineen ja resursseineen on aivan toisenlainen kuin perusasteella. Se on paljon heikompi. Myös nuorten huoltajien on hyvä tiedostaa tämä asia ja seurata nuorensa koulunkäyntiä.

Oma kokemukseni toiselta asteelta oli, että oli hyvin paljon ryhmänohjaajasta riippuvaista, tehtiinkö ryhmän tukea tarvitseville nuorille HOJKSeja vai ei. Mikäli ei tehty, ne nuoret eivät ole näissä luvuissa. Esimerkiksi yksi oman ryhmäni rinnakkaista ryhmää luotsaava ryhmänohjaaja ei tehnyt ainuttakaan HOJKSia tuentarpeesta huolimatta. Kysyin tästä oppilaitoksen ainoalta ammatilliselta erityisopettajalta, joka tiesi asian, mutta ei tiennyt miksi HOJKSeja ei tehty. Niitä vain ei tehty. Onko se oikein? Minusta ei. Minusta on nuorten heitteillejättöä, mikäli pulmat näkyvät koulutuksessa, mutta aikuiset ammattilaiset eivät tue nuorta. HOJKS avaa nuorelle toisella asteen erityisopetuksen palvelut.

Tukea tarvitsevat opiskelijat ammatillisissa oppilaitoksissa vs. erityisammattioppilaitoksissa

Nuorille suunnatun ammatillisen koulutuksen erityisopiskelijoista suurin osa (86 %) opiskeli ammatillisissa oppilaitoksissa. Ammatillisissa erityisoppilaitoksissa opiskeli vain 13 prosenttia ja muissa ammatillista koulutusta antavissa oppilaitoksissa noin prosentti erityisopiskelijoista. Tämä tarkoittaa sitä, että aivan tavallisissa ammattioppilaitoksissa, missä on suurin osa tukea tarvitsevista nuorista, tulee olla erittäin hyvin toimiva erityisopetuksen järjestelmä. Tukitoimet tulee olla monimuotoisia, koko koulutuksen kestäviä ja niitä tulee arvioida säännöllisesti esim. HOJKS-keskusteluissa.

Samaan aikaan tiedämme, että ammatilliseen koulutukseen kohdistuu valtavat säästöpaineet. Lähitunneista leikataan, opettajista leikataan. Vastuu sysätään yhä enemmän työssäoppimispaikoille (joissa ei ole ehkä erityisopetuksen menetelmiä osaavia ohjaajia) ja myös opiskelijalle itselleen. Opiskelijoiden tulee tehdä omatoimisesti ja itsenäisesti monia tehtäviä ja projekteja. Useat tukea tarvitsevat opiskelijat eivät siihen pysty.

Miten tähän tulee reagoida?

Nyt pitäisi tehdä täyskäännös ammatillisen koulutuksen säästötoimissa ja resursoida huomattavasti enemmän aivan tavallisiin ammattioppilaitoksen erityisopetuksen palveluihin. Tukea tarvitsevat nuoret tulee tunnistaa heti ammattikoulutuksen alkaessa ja heille tulee olla riittävästi resurssia tarjota tukitoimia.

Monet ammatilliset erityisopettajat ovat ottaneet minuun yhteyttä ja kertoneet, että resurssia on aivan liian vähän. He näkevät valtavan tuen tarpeen ja haluaisivat auttaa näitä nuoria, mutta tunnit eivät siihen riitä. Totesin tämän saman työskennellessäni ammatillisessa oppilaitoksessa. Nuori, joka tarvitsee tukitoimia lähes jokaikinen oppitunti, saa sitä erityisopettajalta ehkä tunnin tai kaksi viikossa. Kaikki ymmärtävät, että tämä on vain rästitehtävien setvimistä ja ns. tulipalojen sammuttamista.

Varhaista ja ennaltaehkäisevää esimerkiksi koulupudokkuuden estävää tukea ei ole tarjolla riittävästi. Tulokset näkyvät. Meillä on paljon koulunsa keskeyttäviä nuoria ensimmäisenä lukuvuotena. Itse olin ammatillisessa oppilaitoksessa, jossa toimialan johto ehdotti ettei näitä ensimmäisenä syksynä keskeyttäviä nuoria edes kirjattaisi oppilaitoksessa aloittaneiksi, koska luvut ovat niin ikäviä. Tällä halutaan myös kaunistella tilastoja. Uskomatonta.

Jos sinulla olisi jatkuvaa tuen tarvetta kaikissa oppiaineissa (esimerkiksi oman toiminnanohjauksen pulmia) ja saisit tukea tunnin silloin, toisen tällöin, miltä se tuntuisi? Kauanko jaksaisit yksin tarpoa vaikealta tuntuvia opintoja? Moni nuori ei jaksa ja keskeytys houkuttelee.

Tukea tarvitsevat nuoret opiskelevat isoissa ryhmissä

Tuoreen tilaston mukaan nuorille suunnatun ammatillisen koulutuksen erityisopiskelijoista 83 prosenttia opiskeli samassa ryhmässä (integroituina) muiden opiskelijoiden kanssa. Tämä on todella paljon. Mitä luku tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että JOKAISEN toisella asteella opettavan ja ohjaavan opettajan tulee osata erityispedagogiikkaa. Heidän tulee käyttää monenlaisia opetustapoja ja tulee tunnistaa esimerkiksi erilaiset oppimisvaikeudet ja tukea nuoria oppimaan eri tavoilla. Jos ja kun pienryhmiä ei ole, isoissa ryhmissä on saatava aivan yhtäläistä tukea kuin nuoret saavat peruskoulun pienryhmissä.

Oppilaitoksen johdon tulee olla tietoisia erilaisista opiskelijoiden tukimuodoista ja henkilöstönsä erityispedagogiikan osaamisesta. Koska esimerkiksi yksi ammatillinen erityisopettaja vastaa 500 opiskelijasta, ammatilliset erityisopettajat eivät voi olla joka tunti jokaisessa ryhmässä antamassa tukeaan. Se on KAIKKIEN opettajien tehtävä. 83 prosenttia on todella paljon integroituneita tukea tarvitsevia opiskelijoita.

Lopuksi

Jokaisella nuorella on oikeus saada tarvitsemansa tukitoimet, myös ammatillisessa koulutuksessa. Oppilaitoksen johdolla on siten tärkeä tehtävä resursoida riittävästi erityisopetuksen palveluja ja huolehtia henkilöstönsä ammattitaidon kehittämisestä. Kehotan myös jokaisen tukea tarvitsevan nuoren huoltajia olemaan valveutuneita ja selvittämään saavatko heidän nuorensa tarvittavat tukitoimia ja mikäli eivät saa, käynnistämään keskustelut asiasta erityisopettajan ja mahdollisesti myös koulutuspäällikön ja toimialan rehtorin kanssa.

Huoltaja, mikäli nuoresi on juuri päättänyt perusopetuksen ja siirtyy nyt ammatilliseen koulutukseen,  varmista, että tukitoimet jatkuvat heti ensimmäisestä koulupäivästä alkaen.

Olen myös koonnut ammatilliseen koulutukseen pedagogisten tukitoimien paketin.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani