Haastavaan käyttäytymiseen toimivat myönteiset keinot ja oppimisen tuki (Erja Sandberg)

Opettajat, ohjaajat ja yleisestikin koulun henkilöstö ovat välillä ihmeissään miten saisi oppilaan käyttäytymisen haasteita vähemmäksi ja käyttäytymistä kohti toivottua. Hankalia tilanteita tulee varmasti jokaisessa koulussa päivittäin. Opettajat pohtivat omia käytänteitään ja kokevat myös riittämättömyyden tunnetta asiaa kohtaan. Myös huoltajat pohtivat samoja asioita ja kuuntelevat myös koulun toimintatapoja tarkasti.

Sain tänään yhden toimintavan ihmettelyä huoltajan taholta, jonka oma ammattietiikkani pedagogina sysäsi nyt nostamaan julki keskusteluun. Haastavasti käyttäytynyt oppilas sai heti näin lukuvuoden alkajaisiksi peruskoulusta monisteen, jossa lukee seuraavasti:

_________________________________________________________________________________

XX-luokan oppilas YY on käyttäytynyt epätoivottavalla tavalla. Ettei tällainen enää toistuisi, oppilaan on kirjoitettava 50 kertaa virke
Ajattelen, mitä sanon, etten sanoisi, mitä ajattelen.
Huoltaja kuittaa tehtävän suoritetuksi monisteen loppuun.

Tämän jälkeen monisteessa on tyhjiä numeroituja rivejä, joihin virkettä on tarkoitus kirjoittaa.
_________________________________________________________________________________

Kyselin huoltajalta hieman lisää asiasta ja hän kertoi tämän olevan yleinen koulun toimintatapa monenlaiseen oppilaiden negatiiviseen toimintaan. Oppilas siis kirjoittaa saman lauseen 50 kertaa hauki on kala –tyyppisesti ja sen katsotaan muuttavan epätoivottua käyttäytymistä. Mikäli monistetta ei täytä, on määrätty jälki-istuntoa, näin myös tällä kertaa.

Täytyy sanoa, että olen hyvin ihmeissäni näin vuonna 2018, että näen tällaisen koulun ammattilaisten toimintatavan. En millään tasolla usko kirjoittamisen muuttavan käyttäytymistä. Itsekin olen jo vuosia opettanut hyvin erilaista toimintamallia, myönteisen palautteen voimaa oppilaan käyttäytymisessä sekä toisaalta erityispedagogisia menetelmiä jokaisen opettajan työotteena.

Näytin oppilaan huoltajan luvalla kuvaa monisteesta myös muutamille erityisopetuksen kollegoille ja opetusalan asiantuntijoille. Sain heiltä samantyyppistä ihmettelyä ja epäuskoa että ei kai tämä enää ole totta.  Esimerkiksi aivotutkija ja kasvatustieteen professori Minna Huotilaisen ensimmäiset kommentit olivat seuraavat:
”Kirjoittamisesta pitäisi yrittää tehdä ihan kivaa eikä käyttää rangaistuksena. Asia alkaa takkuamaan jo pelkästään siksi, että se on rangaistus. Rangaistaanko tässä myös huoltajaa: huoltaja kuittaa. Eli huoltajan tehtävä on pakottaa lapsi kirjoittamaan. Ja mitä he siinä oppivat? Parempaa käytöstä?

Kasvatustieteen tohtori Juho Honkasilta toteaa: ”Olisi pohdinnan paikka mikä on opettajan motiivi rangaistuksen taustalla: edistää oppimista ja pedagogista suhdetta vai tukahduttaa pienikin kipinä oppia kyseisen opettajan kanssa. Oletan että ensimmäinen. Silloin kehottaisin pedagogisiin ratkaisuihin oppimisen edistämiseksi ja molemminpuoliseen luottamukseen ja kunnioitukseen perustuvan vuorovaikutussuhteen rakentamisen aloittamiseksi.”

Opetan itse tuleville ja nykyisille opettajille tietoa ja toimintatapoja haastavaan käyttäytymiseen ja otan tästä nyt muutamia nostoja opetusmateriaalistani.

Monenlaisia selitysmalleja haastavaan käyttäytymiseen

Katsellaanpa hieman haastavan käyttäytymisen taakse erilaisia selitysmalleja. Ensinnäkin kannattaa pohtia omaa näkökulmaansa kenen mielestä käyttäytyminen haastaa ja mitä itse ajattelee asiasta. Onko haastavasti käyttäytyvä oppilas helppo ”sysätä” jonkun muun hoteisiin vai voinko itse ymmärtää haastavan käyttäytymisen taustaa paremmin ja tehdä sellaisia asioita, joilla käyttäytymistä voidaan ohjata kohti toivottavaa.

  1. Biologisessa selitysmallissa (esim. lääkärit) haastavan käyttäytymisen ongelma tai syy nähdään yksilön neurobiologiassa. Monesti katsellaan toimintaa ja käyttäytymistä jonkin lääketieteellisen luokituksen näkökulmasta (esim. ADHD) ja se toimii myös selittävänä tekijänä käyttäytymisen haasteille. Biologisen selitysmallin keinona ja ”hoitona” on usein lääkehoito.
  2. Psykososiaalisen selitysmallin (esim. psykologit) taustalla taas ajatellaan olevan vuorovaikutukselliset tekijät henkilöt ja hänen ympäristönsä välillä. Tässä mallissa helposti syyllistetään esimerkiksi huoltajien vaikutusta kasvattajina käyttäytymisen haasteisiin ja katsellaan asiaa taustan tai epätoivotun mallin oppimisen kautta.
  3. Yhteiskunnallisessa selitysmallissa (esim. sosiologit) katse kohdistuu yhteiskunnan monenlaisiin syrjiviin käytäntöihin ja yhteiskunnalliset kipukohdat siirretään yksilön kipukohdiksi. Tähän nähdään avuksi erilaisten valtarakenteiden kriittistä tarkastelua ja yhteiskunnan järjestelmien muuttamista.
  4. Erilaisten taitojen näkökulmassa (esim. pedagogit) haastavassa käyttäytymisessä taas koetaan olevan ristiriitaa henkilön taidoissa ympäristön vaatimuksiin nähden. Apuna haastavaan käytökseen on siis erilaisen toimintamallin ja taidon harjoittelu ja kehittymisestä positiivisen palautteen antaminen.

Haastava käyttäytyminen koulussa

Kun puhutaan koulukontekstista, pedagogiset toimet ovat aina ensisijaisena toimenpiteenä. Koulun henkilöstön tulee yhdessä rakentaa luottamusta oppilaisiin, kasvattaa, opettaa, ohjata ja mallittaa oppilaita kohti toivottavaa käyttäytymistä. Myönteinen palaute onnistuneesta tilanteesta muuttaa tutkimusten mukaan käyttäytymistä kaikkein tehokkaimmin.

Rankaisuista taas ei ole todettu olevan hyötyä oppilaalle. Tämän takia myös jälki-istunnot on onneksi suurelta osin korvattu kasvatuskeskusteluilla ja toisenlaisen mallin opettamisella. Pelkkä jälki-istunto ei opeta lapselle tai nuorelle mitään. Se voi jopa lisätä haastavaa käyttäytymistä. Kehotan siis olemaan käyttämättä sitä. Jälki-istunnot tulevat myös liian myöhään ja hetkessä elävät lapset ja nuoret eivät aina ymmärrä syy-seuraus -yhteyttä toiminnan ja rangaistuksen välillä.

Mikäli kyseessä on ns. tuen oppilas (kuten tässä tapauksessa on), on entistä vahvemmin mietittävä ja toteutettava pedagogisia tukikeinoja haastavan käyttäytymisen vähenemiseen ja samalla onnistumisenkokemuksien saamiseen.

Pedagogien kannattaa myös pohtia mitä on haastavan käyttäytymisen takana. Onko jokin tietty tilanne koulussa oppilaalle hankala tai epämieluinen, jolloin lapsen tai nuoren mielestä helppo ratkaisu on keskustelun sijaan epätoivottu käyttäytyminen. Myös pulmat tunnetaidoissa tai sosiaalisissa taidoissa heijastuvat niopeasti haastavana käyttäytymisenä. Tällöin on oltava tuki näiden taitojen opettelemiseen.

Kasvatustieteen tohtori Irene Rämä toteaa:

Kirjoitusharjoitusten ei ole todettu vaikuttavan käyttäytymisen muuttumiseen eikä ajattelemaan käskeminen edesauta ajattelun kehittymistä.

Olen itse vahvasti samaa mieltä. Oppilas ei opi mitään sillä, että kirjoittaa samaa lausetta 20, 50 tai 100 kertaa. Se voi aiheuttaa myös vastenmielisyyttä kirjoittamiseen.

Miten opettajana kannattaa toimia haastavan käyttäytymisen tilanteissa?

Seuraavassa esittelen pitkäaikaisen laaja-alaisen erityisopettajan KM Tiina Vitkan näkökulmia käytännön tukikeinoihin haastavan käyttäytymisen tilanteissa.

Nykyään jokaisesta luokasta löytyy haastavasti käyttäytyvä lapsi tai nuori. Vaikea on sanoa yhtä oikeaa tapaa, miten toimia mutta aivan ensimmäinen on se, ettei opettajana provosoituisi eikä olisi aikuisena hyökkäävä oppilasta kohtaan. Negatiivinen suhtautuminen tuo herkästi oppilaalle olon, ettei hänestä pidetä ja kierre on valmis. Lapset ja nuoret aistivat enemmän kuin me aikuiset tiedämmekään. Jopa se, että joutuu haastavan käytöksen takia erityisopettajalle, voi johtaa negatiiviseen kierteeseen. Mieluummin haen oppilaalle ratkaisua luokkatilanteeseen kuin eristän oppilaan erilliseen tilaan. Koen itse, koska olen toiminut entisajan – ja lakien ”klinikkamallissa” ja nykyisessä laaja-alaisen erityisoettajan työssäni, että keskustelu ja se, miten tilanteeseen haetaan ratkaisua ja miten me aikuiset voidaan oppilasta auttaa, vie huomattavasti paremmin tilannetta eteenpäin.  Olen ollut selvittelemässä haastavaa käytöstä, joka voi olla jopa heijastuma aikuisen käytöksestä tai pelkästä väärinymmärryksestä. Mikäli asiaan ei nopeasti puututa, alkaa se ilmetä opettajan ja oppilaan välisessä kemiassa, jota on vaikeampi muuttaa pitkällä aikavälillä.

Kerran selvitellessäni haastavaa käytösmallia oppilaalla, kävi ilmi niin yksinkertainen asia ettei hän ymmärtänyt opettajan puhetta. Opettajan puhetempo oli tunneilla liian nopea ja ohjeistukset liian pitkiä, jolloin oppilaan keskittyminen herpaantui tunnilla, koska hänellä ei ollut aavistustakaan mitä piti tehdä. Nuori ei osannut itse sanoa, miksi käyttäytyi jatkuvasti tietyllä tavalla, vaan tilanne piti rauhoittaa ja rauhassa positiivisessa hengessä kahdenkeskinen keskustelu. Ratkaisu oli niin yksinkertainen kuin puhetempo rauhallisemmaksi ja opettaja lyhensi ohjeitaan, laittaen ne myös visuallisesti tuntirakenteena taululle. Onhan meillä aikuisillakin koulutuksissa tieto, mitä tapahtuu. Miksei siis oppilaan koulupäivässä? Lisäksi tein lukitestaukset ja ilmeni taustalla oleen selvittämätön oppimisen haaste eli lukivaikeus, johon oppitunneille kokonaisuudessaan rakennettiin oppimisen tuki. On siis huomioitava haastavan käyttäytymisen tausta.

Kerran kokonaisen luokan ollessa todella haasteellinen, rohkeasti kokeilimme aineenopettajan kanssa uutta opetusmenetelmää luokalle (urakkamalli) ja positiivista palkkiojärjestelmää. Se oli yksinkertainen, että parhaiten onnistuneet oppilaat pääsivät vuorollaan käytävälle tekemään keskenään tehtäviä. Toki opettaja piti heitä silmällä, mutta homma alkoi pyöriä ja koko luokka rauhoittui. Positiivisuutta oikein metsästettiin kilpaa ja sitä tekemisen meininkiä. Oppilaat luottivat aikuiseen ja aikuinen oppilaisiin. Koko homma alkoi perustua luottamukseen.

Kun tiedetään luokassa oppilaat, joilla on haastavaa käytöstä, on tärkeää erityisopettajana yhdessä aineen- tai luokanopettajan kanssa luoda luokalle ennalta struktuurit sekä eriyttämisen keinot, miettiä oppimisympäristöä ja – menetelmiä jo ennalta. Positiivinen, rakentava palaute on ehdottoman tärkeää. Mietitään ennakointia ja siirtymiä. Parasta ennaltaehkäisyä luokkatilanteisiin on miettiä omaa opetustaan ja oppimisympäristöään, miten välttää ennalta mahdollisimman paljon haastavia tilanteita. Yhtä valmista ratkaisua ei ole, kun on kyse tukea tarvitsevista oppilaista.

Tarvitaan yhteistyötä ja erityisopettajan erityispedagogisia keinoja tukemaan tuntitilanteita ennalta suunnittelussa. Se ei tarkoita sitä, että erityisopettaja on luokassa kokoajan mukana, vaan luodaan mahdollisuudet yhdessä ja suunnitellaan mahdollisimman toimivaa, selkeää oppimisympäristöä ja kokeillaan sitä. Yleensä pieniä muutoksia tarvitaan eli toivon opettajien pyytävän erityisopettajien apua mahdollisimman nopeasti, mieluummin jo ennakoiden. Välillä mennään kokeiluissa suohon, mutta sitten on kokeiltava toista ratkaisua. Välillä ”strukturoin” opettajien käyttöön suoraan malleja, joita he voivat ottaa luokkiin käyttöönsä, jotta tuntitilanteet saataisiin pidettyä mahdollisimman sujuvina ja turvallisina.

Useimmiten haastavan nuoren käytöksen takana on ollut jokin selvittämätön oppimisen haaste, ehkä mahdollinen ADHD tai väärinymmärrykset. Kotona voi olla vaikea elämänvaihe kokonaisuudessaan menossa. Erityisopettajilla on tärkeä rooli selvittää pulmat taustalla ja luoda oppitunneille turvallinen oppimisympäristö yhdessä opettajan kanssa. Tässäkin hyvänä tukena on tarpeen vaatiessa koulun oppilashuoltoväki ja/tai muu ulkopuolinen taho, jos tällaisiä yhteyksiä on. Riippuu aina, millaisesta haastavasta käytöksestä on kyse. Kodin tuki ja kaikkien aikuisten yhteinen linja asiassa on ensiarvoisen tärkeää kun koulussa rakennetaan tukea oppilaalle. Mikäli luokassa on mietitty ja kokeiltu kaikki mahdolliset yleiset pedagogiset keinot eivätkä nekään toimi, olen itse käyttänyt nuorten kanssa kevyttä coachingia, jossa mietitään pienet tavoitteet (nämä löytyvät kirjasta ”Laaja-alainen erityisopetus yläkoulussa”). Vastaavaa mallia löytyy mm NMI:n cico-mallista, joka on jämerämpi menetelmä, mutta tukee oppilaan myönteistä käytöstä. Rinnalla on hyvä käyttää koulun oppilashuoltohenkilöstön tukea ja yhteistyötä.

Laaja-alainen erityisopettaja yleisopetuksessa on oppilaan etujen ajaja, jonka keskeinen tehtävä on löytää oikeanlainen ja mahdollisimman hyvä ratkaisu tilanteisiin oppilaiden parhaaksi. Nykykoulussa kukaan ei pärjää yksin. Onnistumisen mahdollisuus on sitä parempi, mitä enemmän yhteistyötä tehdään niin opettajien kuin vanhempien kanssa. Täytyy vain muistaa se, kun kaikki on koulun sisällä yritetty eikä muutosta tapahdu, on tärkeää hakea apua ulkopuoliselta taholta tilanteeseen ja oppilaan edun toteutumiseksi.

Tutkittua tuoretta tietoa haastavan käyttäytymisen mekanismeista

Helsingin sanomat julkaisi tiistaina 28.8.2018 tiedeosiossaan artikkelin otsikolla Lapsen biologinen alttius väkivaltaan vähenee kehumalla – myönteinen palaute vaikuttaa lapsen neurobiologiaan. Artikkelissa on haastateltu Turun yliopiston psykiatrian professoria Andre Souranderia. Hän kertoo tutkimuksesta, josta on saatu jälleen kannustavia tuloksia haastavan käyttäytymisen muuttamiseen kohti toivottua käyttäytymistä.  Artikkelissa todetaan mm. seuraavasti ”Johtuivatpa käytöshäiriöt synnynnäisistä taipumuksista, varhaislapsuuden kokemuksista tai niiden yhteispelistä, niihin voi vaikuttaa.”

Samaisessa artikkelissa on myös tärkeä viesti meille kaikille aikuisille. ”Arki perheissä on usein sitä, että torutaan ja kielletään. Kun haastava lapsi saa jatkuvasti kotona ja koulussa kuulla olevansa pahis, se muuttaa hänen aivojaan.” Suunnan voi korjata, sillä myös myönteinen palaute vaikuttaa lapsen neurobiologiaan.

Lopuksi

Haastavan käyttäytymisen tilanteet ja taustat ovat moninaisia. Yhtä oikeata ratkaisukeinoa ei ole olemassa, mutta tutkimusten mukaan myönteiset menetelmät rankaisun sijaan sekä asianmukaiset tukitoimet mahdollisiin haastavan käyttäytymisen taustasyihin ovat avainasemassa. Julkituomani tapaus ei varmastikaan ole yleistä koulussa. Korostan kuitenkin, että jokainen tapaus on liikaa. Rangaistuksilla rikomme lapsen ja nuoren psyykkistä kehitystä, aiheutamme negatiivista minäkuvaa ja ajamme alas luottamuksen aikuisiin. Toimikaamme siis jokaista lasta ja nuorta vahvistavalla myönteisellä tavalla. Lopuksi välitän Väestöliiton asiantuntijalääkäri, lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren terveiset opettajille:

”Neljä-viisivuotiaalla on maailman paras itsetunto. Sitä pitää suojata. Kuusi-seitsemän vuotiaalla on mahtava kouluinto. Sitäkin kannattaisi vaalia! Oppimisen iloa ja innostusta ruokitaan kannustuksella. Alakoulun opettaja on lapsen opintiellä avainasemassa. Yläkoululaisen itsetuntokuopassa kaikkia aikuisia tarvitaan kannattelemaan nuoren jaksamista ja luottamusta kykyihinsä.”


Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi
ADHD-asiantuntija

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Kiitos sinulle lukuvuodesta! (Erja Sandberg)

Lukuvuosi on lopuillaan ja kesäloma on alkamassa. Työ- tai opiskeluvuoteesi on varmasti mahtunut monenlaisia, niin ilon ja onnen hetkiä kuin tiukkoja paikkojakin, joista olet kuitenkin selviytynyt hyvin. Nyt on kiitoksen aika.

Kiitos  sinulle opettaja tästä lukuvuodesta. Olet hienosti jaksanut taiteilla mm. uuden OPSin, ilmiöpohjaisen opetuksen ja kaikenlaisen uuden digin kanssa. Olet käyttänyt vahvuuksiasi, jakanut asiantuntemustasi, huolehtinut oppijoistasi ja tukenut heitä kuten vain olet ehtinyt. Olet myös rakentanut yhteistyötä kotiin huoltajien suuntaan ja se on osaltaan auttanut sinua opettajana ja aikuisena ymmärtämään monenlaista oppijan tuen tarvetta ja tukenut oppilaidesi, lapsen ja nuoren hyvinvointia. Olet ylläpitänyt työhyvinvointia myös työyhteisössäsi kollegoidesi vahvuusalueet huomioiden. Nyt on aika levätä ja rentoutua tiivistahtisen lukuvuoden jälkeen. Lue mukava kirja riippumatossa, käy kahvilla kavereidesi kanssa, vietä aikaa perheesi kanssa. Lomasi on todella ansaittu.

Kiitos sinulle ohjaaja ja avustaja tästä lukuvuodesta. Olet ollut opettajan ”oikea käsi”, ja erittäin tarpeellinen toinen aikuinen luokassa ja ryhmässä. Olet antanut apua, ohjausta, tukea ja turvaa niille lapsille ja nuorille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Ilman sinua ryhmä olisi varmastikin ollut aivan toisenlainen. Nyt on aika levätä ja rentoutua ansiokkaan työvuoden jälkeen.

Kiitos sinulle rehtori tästä lukuvuodesta. Olet pitänyt huolta työyhteisöstäsi, välittänyt alaisistasi ja antanut heidän potentiaalinsa tulla käyttöön kukin omilla vahvuuksillaan. Olet täyttänyt tärkeimmän tehtäväsi – saanut alaisesi loistamaan. Olet osannut määritellä raameja ja resursseja juuri sinne minne niitä eniten tarvitaan.  Nyt on aika levähtää, ladata akkuja ja unohtaa hetkeksi koulumaailma.

Kiitos sinulle oppilas/opiskelija tästä lukuvuodesta. Olet sinnikkäästi jaksanut harjoitella monenlaisia taitoja ja oppinut uusia asioita koulussa. Olet myös ollut ystävällinen läheisillesi ja osaat mainiosti olla kaikkien kaveri. Tiedät, että sinulla on monenlaisia vahvuuksia, joiden avulla tulet pääsemään vielä toteuttamaan unelmiasi. Olet loistotyyppi! Toivotan sinulle mukavaa kesälomaa. Ole paljon ulkona, vietä aikaa kavereidesi ja perheesi kanssa. Tee jotain sellaista mielekästä puuhaa mitä et ole ennen tehnyt. Olet kesälomasi ansainnut 🙂

Kiitos sinulle huoltaja yhteistyöstä koulun kanssa. Olet tukenut läksyissä ja kerrannut lapsesi tai nuoresi kanssa kokeisiin. Olet opettanut monia tärkeitä taitoja lapsellesi ja nuorellesi ollen myös erinomainen kasvattaja ja lapsesi tukija. Olet myös tarpeen vaatiessa pitänyt oppilaasi puolia ja varmistanut hänelle tarvittavaa ohjausta ja tukitoimia. Näet esimerkillisesti jälkikasvusi vahvuudet ja ihaltavasti osaat myös sanoittaa niitä hänelle. Olet lapsesi ja nuoresi paras asiantuntija. Ohjaat upeasti lastasi ja nuortasi oikeaan suuntaan. Viettäkää perheessä mukava ja rentouttava kesäloma, yhdessä teille tärkeitä asioita tehden.

Toivon sinulle rentouttavaa, lämmintä ja aurinkoista kesälomaa 🙂


Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

Tästä se lähtee – nuoren hyvinvoinnin rakentaminen! (Erja Sandberg)

 Viime syksynä me kaksi opettajaa ja tutkijaa, Eliisa ja Erja, kohtasimme. Olimme puhumassa samaisessa tilaisuudessa positiivisesta pedagogiikasta, kumpikin omasta näkökulmastamme. Kahvikupin ääressä kävimme vilkasta keskustelua vahvuuksien merkityksestä ja siitä, miten tärkeää olisi rakentaa positiivisen pedagogiikan jatkumoa varhaislapsuudesta nuoruuteen. Jaoimme yhteisen kokemuksen siitä, että juuri nuorten parissa toimivat kasvattajat ja opettajat tarvitsivat kipeästi myönteisiä työkaluja arkityöhönsä. Tapaamisemme sinetiksi päätimme kirjoittaa ammatillisen tietokirjan siitä, miten positiivista pedagogiikkaa voidaan toteuttaa nuorten parissa.

Kirjaprosessimme ohessa ylläpidämme fb-sivua teemalla Rakennetaan nuori vahvaksi ja avaamme näköaloja nuorten tukemiseksi myönteisen ja vahvuusperustaisen opetuksen avulla. Olet tervetullut mukaamme rakentamaan jokaista nuorta vahvaksi!

Nuoruus on merkityksellinen elämänvaihe

Nuoruutta kuvataan usein myrskyisenä elämänvaiheena. Nuori etsii omaa paikkaansa, pohtii tulevaisuuttaan ja rakentaa niin minäkuvaansa kuin identiteettiäänkin. Nuori kysyy, kuka minä olen, mihin minä kuulun ja missä on minun tulevaisuuteni. Nuoruuteen kuuluu luonnostaan niin rajojen etsintää, epävarmuutta kuin erilaisia nuoruuden elämänvaiheen kehitystehtäviä, joiden kautta nuori vähitellen kasvaa ja kehittyy – oppii itsenäistymiseen liittyviä taitoja ja aikuistuu.

Löytääkseen oikean suuntansa nuori tarvitsee huolenpitoa, tukea ja kannustusta – niin kavereilta kuin aikuisilta. Samalla nuori luo pohjaa aikuisiän hyvinvoinnilleen, mielenterveydelle ja monenlaisille elämäntaidoille. Kodin, koulun ja vapaa-ajan toimintojen tarjoaman tuen yhdistäminen nuoren omiin voimavaroihin on avain nuoren myönteiseen kehitykseen ja auttaa nuorta rakentumaan mieleltään vahvaksi aikuiseksi.

Positiivinen pedagogiikka kannattelee nuorta

Positiivinen pedagogiikka tarjoaa nuorten kasvun ja kehityksen tukemiseen toiveikkaan  ja voimavaraperustaisen lähtökohdan. Tällöin nuoruus ei näyttäydy hankalana ja ongelmallisena elämänvaiheena, vaan monien mahdollisuuksien ajanjaksona. Tavoitteena ei ole sulkea silmiä nuoruuden kipupisteiltä, vaan fokusoida myönteisiin keinoihin, joilla voidaan vahvistaa nuorten hyvinvoinnin- ja luonteentaitoja ja näin tarjota heille konkreetteja keinoja eheän ja tyydyttävän aikuisuuden saavuttamiseksi.

Koululla on mahdollisuus nuoren rakentamiseen vahvaksi aikuiseksi

Nuori tarvitsee tukea ja ohjausta vahvuuksiensa löytämisessä ja sanallistamisessa kaikissa ympäristöissään. Koulut ovat merkityksellisiä paikkoja nuorten myönteisten kehityspolkujen vahvistamisessa, koska nuoret viettävät koulussa suuren osan ajastaan. Huomattava määrä heidän hyvinvointiinsa vaikuttavasta päivittäisestä vuorovaikutuksesta tapahtuu koulussa.

Opettajat voivat omalla toiminnallaan tukea ja kannatella nuoria sekä auttaa heitä löytämään potentiaalinsa ja uskomaan mahdollisuuksiinsa, mikä voi parhaimmillaan toimia voimavarana koko loppuelämän ajan.

Lopuksi

Jokainen nuori tarvitsee arvostavaa kohtaamista ja välittävää vuorovaikutusta. Tavoitteenamme on hyvinvoiva nuori, joka tunnistaa itsensä vahvat kohdat, löytää oman polkunsa ja osaa hyödyntää potentiaalinsa myös aikuistuessaan. Meidän aikuisten tärkeänä tehtävänä on olla turvallisia vierelläkulkijoita.

 

 

 

 

 

 

Tuotu lähteestä: Erja Sandberg

Laaja-alaisen erityisopettajan nykyaikainen työnkuva (Erja Sandberg)

Tänään esittelen blogissani tarkemmin uuden tietokirjan erityispedagogiikan saralta. Kirjalle on useitakin perusteita miksi minä pidän sitä tärkeänä perusteoksena erityisopettajan työstä juuri nyt.

Ensiksikin peruskoulun lainsäädäntö on muuttunut jo vuonna 2011 ja se asettaa esimerkiksi varhaisen tuen tunnistamiselle, konkreeteille jatkuville tukimuodoille ja moniammatilliselle yhteistyölle uusia linjauksia.
Toisekseen lähikouluperiaate on yleistynyt ja oppilaiden sijoittaminen isoon yleisopetuksen ryhmään moninaisten tukitoimien kera on kasvussa – aiemman erityisopetuksen pienryhmien sijaan.
Kolmanneksi oppilaiden taustat ja tilanteet ovat myös yhä moninaisempia ja siten pedagogista tietoa tulee saada entistä vahvemmin siirrettyä erityisopettajilta myös luokan- ja aineenopettajille –  ja myös ohjaavalle koulun henkilökunnalle.

Kirjassa painotetaan myös koulun rehtorin ja laaja-alaisen erityisopettajan yhteistyötä sekä yhteistä näkemystä tukea tarvitsevista oppilaista. Koululla tuleekin olla yhteinen tahtotila ja tavoite tukea yhdessä kaikkia oppilaitaan. Se mahdollistuu tiedon jakamisella henkilökunnan kesken. Tämä kirja erityispedagogisesta osaamisesta on sysäys siihen suuntaan.

Tänään siis laaja-alaisesta erityisopettajan nykyaikaisesta työnkuvasta kirjoittanut Tiina Vitka kertoo tärkeimpiä asioita työstään ja kirjastaan. Tiinalla on rautainen tietotaito ja asiantuntemus omasta työstään pitkällä jatkumolla ja hän on juuri henkilö kirjoittamaan aiheesta kirjan lisäksi blogiini. Ole hyvä Tiina 🙂

Minulle uusi kokemus oli kirjan kirjoittaminen, joka vei kaiken vapaa-aikani kesäkuusta 2017 alkaen. Projekti oli todella mielenkiintoinen ja haastava. Miten saada edes jollain tavalla laaja-alaisten erityisopettajien laaja ja monimuotoinen työnkuva auki paperille? Voin sanoa, että se oli todella haasteellista. Huomioiden oppilaiden tarve, puutteet, resurssit ja ennen kaikkea uudet lakimuutokset. Näitä ajatellen olen muuttanut omaa työnkuvaani radikaalisti ja saanut siitä hyvää palautetta ympäristöstä, minkä takia uskalsin edes kirjoittaa kirjan. Ja onhan minulla suuri palo tehdä tätä työtä.

Kirjan kohderyhmä

Vaikka kirja on nimellisesti suoraan kohdistettu yläkoulun laaja-alaisille, rehtoreilla ja aineenopettajillekin, soveltuu se hyvin alakoulun ja toisen asteen puolellekin. Selkeät erot alakoulussa laaja-alaisen työssä ovat alkuopetuksen lukiopetus, jota en kirjassani käsitellyt sekä luokanopettaja – aineenopettaja – järjestelmän erot. Tästä asiasta on myös kyselty, joten tuon sen esiin tässä blogi-kirjoituksessa. Kirjaa on hankittu kaikille asteille ja toivottavasti siitä saa jotain ideoita omaan työhön ja intoa kehittää omaa työtä. Minusta tuntuu, ettemme ole koskaan valmiita.

Miksi muutin työnkuvaani?

Kirjan julkistamisessa on mukavaa se, että siitä on virinnyt lisää hyvää keskustelua työstämme. Kun olin kokenut sosiaali– ja terveysalan opiston vuosityöajan, huomasin sen sopivan paremmin ELA:n työhön. Aikani pähkäiltyäni tätä eroa ja ongelmaakin hoitaa mahdollisimman kokonaisvaltaisesti työtäni, huomasin etten voi murehtia tätä yläkoulussa, vaan teen parhaani nuorten eteen enkä enää mieti kikyjä, yt, ys – ja muita aikoja, koska tulen vain vihaiseksi ajan puutteen vuoksi. Minun tehtäväni on ajaa nuorten ja lasten etua. Näin siellä ja lukioilla työskennellessäni tiettyjä useinkin esiintyviä pulmia nuorilla, jota olin ennen virkavapauttani yläkoulusta haistellutkin.

Useilta nuorilta puuttuivat keinot ja työkalut opiskella, oman toiminnan ohjauksen taidot olivat puutteellisia sekä tietämättömyys, mikä itsellä saattoi oppimisen pulman takana olla. Lukivaikeus, ADHD vai vain ne väärät oppimisstrategiat? Vai jopa vääränlainen oppimisympäristö vaikutti oppimiseen? Liian paljon tuli näitä nuoria vastaan, joiden ajatusmaailmassa he kokivat olleensa peruskoulussa tyhmiä ja laiskoja. Osa heistä todella väärinymmärrettyjä ja siksikin motivaatio oli peruskoulussa kadonnut ja alisuoriutuminen toi huonoja arvosanoja. Miten tämä voi olla mahdollista vielä 2010-luvulla?

Kokonaisvaltainen työnkuva ja pedagoginen osaaminen keskiöön

En enää itse ajattele, että työmme on pelkästään perinteistä opetusta, vaan se on kokonaisvaltaisempaa tukea kaikille yleisestä erityiseen tukeen ja myös opettajien tukemista omassa työssään, jotta he pärjäävät ja jaksavat paremmin luokkiensa kanssa. Meillä ELA:illa on vahva pedagoginen osaaminen koulutuksen myötä, jota jokainen on usein kasvattanut lisää omilla tahoillaan. Sen pedagogisen osaamisen hyödyntäminen on tärkeää jokaisella koululla. Luinkin kirjaani varten erilaisia tutkimuksia ja muistioita ja joissakin tuotiin esiin se, että olemme kouluilla suuri, hyödyntämätön resurssi. Minä koin olevani ennen pelkkä aineenopettajien jatke eikä osaamistani täysin hyödynnetty ja turhauduin työssäni.

Monipuoliset työtavat ratkaisujen hakemisessa

Tämän ajatuksen myötä ajattelenkin nykyään, että voimme jakaa työmme kolmeen työkäytänteeseen, ei pelkkään opettamiseen. Tärkeänä kokonaisvaltaisen työotteen toteutumisessa koen opettaja – ja oppilastuntemuksen:

  1. Yhteistyö ja konsultointi: Ilman näitä asiat eivät mene edes eteenpäin. Yhteistyökenttämme on todella laaja koulun ulkopuolellakin. Lisäksi verkostoituminen muiden erityisopettajien kanssa kasvattaa jatkuvasti omaa osaamistamme

  2. Ennaltaehkäisy: Jotta vältämme turhien oppimisen ja koulunkäynnin haasteiden syntymisen, ennaltaehkäisy on tärkeä keino pyrkiä välttämään niitä. Siinä vahvaa pedagogista osaamistamme on mahdollisuus käyttää laajastikin tukemalla parhaassa tapauksessa koko kouluyhteisöä.

  3. Opetus: Näen itse sen, että varsinkin näin koulun ainoana ELA:na, resurssit pitää jakaa tarpeen mukaan, koska ne ovat niukassa. Miten parhaiten saan kohdennettua ne kaikkien avuksi mahdollisimman paljon? Joka tilanteessa mahdollisimman hyvää ratkaisua etsiessä mietin tarkkaan opettajan kanssa onko tarpeen yksilö-, pienryhmä vai samanaikaisopetuksen tarve vai riittääkö pelkkä opettajan konsultointi. Lisäksi mietin aina sitä, miten tuen oppilasta selviämään myös yksin. Mitkä ovat ne keinot omatoimisempaan oppimiseen sekä miten opettaja alkaa ryhmässä pärjätä entistä paremmin. Ratkaisuja mietitään monelta kantilta. Aina se ei ole helppoakaan. Riippuu myös opettajasta, miten hän lähtee mukaan pohtimaan onko parasta muuttaa omaa oppimisympäristöä vai miten toimia oppilaan parasta ajatellen.

Keskustelua konsultoinnista

Some-keskusteluissa ja minulle tulleissa yksityisissä viesteissä on tullut mm esiin se asia, milloin konsultoida, kun ei vain aika riitä. Työmme on todella hektistä. Vuosia sitten yksi aineenopettajamme heitti minulle vinkiksi, mikset kokoa itsellesi listoiksi muistiin tärkeimpiä konsultoitavia asioita. Minähän otin neuvosta vaarin ja listaan edelleenkin uusia tukitoimia tehden eriyttämislistoja, arvioinnin eriyttämislistoja, vinkkejä luokkien strukturointiin ja lukilausepankkiin. Liitin ne esimerkiksi kirjaani ajatuksella, että jokainen voi hyödyntää niitä työssään ja lisätä sinne jatkuvasti omia vinkkejä lisää. Helpottaa kovasti omaa työtäni, kun otan listan esiin esim levottoman luokan tilannetta miettiessä, rastitan sopivat strukturointi – ja eriyttämiskeinot ja alan keskustella niistä opettajien kanssa. Joka tapauksessa konsultoinnin avulla saa kummasti vähennettyä niitä pienempiä haasteita kasaantumasta suuremmiksi. Korjaavan työn tarvettahan on aina tarkoitus vähentää. Mieluummin kuuntelen opettajaa kahvitunnilla, kun suurempien ongelmien edessä yritän sammutella liekeissä olevaa tulipaloa.

Yhteistyötä oppilaiden tueksi

Oman työn ja koulun toimintakulttuurin kehittäminen ei ole helppo asia. Siihen tarvitaan etunenässä hyvää yhteistyötä rehtorin kanssa ja etenemistä joissakin kouluissa todella pienin askelin. Luokan – ja aineenopettajat tarvitsevat tukeamme luokkien kanssa viimeistään silloin, kun heidän omat pedagogiset keinonsa eivät enää riitä. Toivottavasti aiemmin, ettei ongelmia edes syntyisi. Sehän on aina tavoitteemme. On hyvä myös muistaa, että jokaiselle koululle ja jokaisella erityisopettajalla on omat tapansa työskennellä. Tärkeintä on kuitenkin aina lapsen ja nuoren etu. Jatketaan hyvää ja positiivista keskustelua työstämme. Jokainen meistä on tärkeällä asialla lasten ja nuorten tukena. Sitä oikeaa ja väärää tapaa ei ole varmasti toimia. Olemme tärkeällä asialla lisäämässä muiden ymmärrystä oppilaista ja luokista erilaisissa tilanteissa kouluilla, miksi oppilas/luokka käyttäytyy tietyllä tavalla ja mitä sen takana mahdollisesti on? Aina pulman takaa löytyy vastaus, kun tarpeeksi kaivamme.Kirja on vain alku kaikelle, jota jokainen voi jalostaa mielensä mukaan ja kehittää ideoita entistä paremmiksi ja itselleen sopiviksi.

Tsemppiä ja voimia jokaiselle kiireiseen loppukevääseen!

Tiina Vitka
KM, laaja-alainen erityisopettaja

 

P. S. Kurkistus kirjani ”Laaja-alainen erityisopetus yläkoulussa” sisällysluetteloon:

 

 

 

 

 

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

Opettajan tärkein tehtävä? (Erja Sandberg)

Opettajalla on tehtävää liiaksikin asti nykypäivän koulussa. Pitäisi olla varsin ripeä ja moniosaaja, jotta ehtisi oman työaikansa puitteissa tehdä kaiken mitä tulee tehdä ja mitä haluaisi tehdä.

Minulta on viime aikoina usein kysytty minkä nostaisin opettajan tärkeimmäksi tehtäväksi. Tämä kirjoitus tuo näkökulmani ja vastaukseni tähän asiaan.

Taitoja, taitoja, taitoja

Koulussa opetellaan erilaisia taitoja, jotka itse jaan neljään erilaiseen taitoalueeseen. Nämä alueet limittyvät ja linkittyvät toisiinsa.

Ensinnäkin lapsi opettelee arjen taitoja, mihin kuuluu itsestä ja tavaroista huolehtimista ja erilaisista toistuvista arjen rutiineista ja eri tilanteissa toimimista, lapsen ruokailu- ja pukemistilanteet esimerkkeinä.

Toisekseen lapsi ja nuori opettelee kaveritaitoja. Näihin kuuluu sosiaalisia taitoja ja monenlaisia vuorovaikutteisia tilanteita eri ikäisten ja monella tavalla toimivien ihmisten kanssa, ja näissä hetkissä lapsi käyttää kaveritaitojaan.

Kolmantena taitoalueena ovat säätelytaidot. Lapsi ja nuori harjoittelee itsesäätelyä, esimerkiksi oman toimintansa säätelyä, käyttäytymisen säätelyä ja tunnesäätelyä. Säätelytaidot yhdistyvät vahvasti myös kaveritaitoihin, koska itsesäätelyä tarvitaan myös toisten ihmisten kanssa toimittaessa. Lapsen tai nuoren on hyödyllistä myös havaita ja tunnistaa kaverin säätelyä, esimerkiksi tunteiden merkitystä liittyen monenlaisiin vuorovaikutteisiin yhteisiin toimintahetkiin. Näin lapsi tai nuori osaa ehkä mukauttaa paremmin omaa toimintaansa toisen henkilön toimintaan ja toteuttaa näin edelleen myös yhteissäätelyä.

Neljäntenä taitoalueena ovat kognitiiviset taidot, jotka liittyvät suoraan tai välillisesti oppimiseen ja oppiaineisiin. Tähän kuuluvat esimerkiksi oppimiseen, ajatteluun ja muistiin liittyviä taidot, jotka myös yhdistyvät koulussa opetettaviin oppiaineisiin.

Tukitoimia tarvitaan monenlaisiin taitoihin

Usein samoilla lapsilla ja nuorilla on tuen ja ohjauksen tarvetta useilla näistä taitoalueista. Taidot vaativatkin harjoittelua, joillakin oppilailla ensimmäiset kouluvuodet ja osalla oppilaista aikuisuuteen saakka. Siten oppilaan tuen tarpeita tulee pohtia yksilöllisesti nimenomaan taitoihin nähden, ei lapsen tai nuoren kronologiseen ikään tai luokka-asteeseen nähden.

Oppilaan taitoprofiili voi myös olla hyvin moninainen. On huomioitavaa, että usein tukea tarvitsevalla oppilaalla jotkut taidot ovat ikätasoaan jäljessä tai hänellä voi olla esimerkiksi kehityksellisiä sairauksia/häiriöitä/vammaa, jolla on aivoperusteinen vaikutus taitoalueiden kehittymiseen. Esimerkiksi oppilaan itsensä säätely voi olla hyvinkin vaikeata vielä yläkoulussa, vaikka oppilaan kognitiiviset taidot olisivatkin erinomaisia. Näinollen ei voida sanoa, että esimerkiksi 7-vuotiaan tai neljäsluokkalaisten olisi osattava jotain tiettyä asiaa samalla tavalla. Osa 7-vuotiaista on osassa taidoissa 10-vuotiaan tasolla ja jotkun neljäsluokkalaiset ovat jossain taidoissa ehkä ekaluokkalaisen tasolla.

Opeta uusia taitoja!

Oppilas tarvitsee myös koulussa järjestelmällisesti uusien taitojen opetusta ja jo hyvin kehittyneiden taitojen harjoittelua. Koulussa tulee siten vahvistaa jokaista neljää taitoaluetta. Mikäli oppilaalla ei ole taidot vielä harjaantuneet, hän etsii vaikeista tilanteista selviytymismallia osaamallaan ”helpolla” tavalla ja se voi olla toisten henkilöiden mielestä sopimaton tapa. Esimerkiksi lapsi tai nuori, jolle asioiden sanallistaminen tai sosiaaliset tilanteet ovat hankalia, voivat ratkaista itsestä vaikealta tuntuvan hetken aggressiivisuudella, josta hän saa taasen moittivan palautteen. Oppilas tarvitseekin uusien toimintamallien opetusta monissa eri tilanteissa.

Oppilas ei hyödy kielteisestä palautteesta, koska ne eivät opeta lapselle näitä taitoja. Esimerkiksi jälki-istunnot ja jäähyt eivät opeta lapselle mitään ja kehotan välttämään niitä kasvatuksessa ja koulutuksessa. Samalla kun oppilas saa negatiivisen palautteen, hänen minäkuvansa vaurioituu ja itsetunto vähitellen murenee. Oppilaan psyykkinen kehitys vaurioituu, joka taasen jättää jäljen myös pitkällä aikavälillä.

Omassa tutkimuksessani nyt jo aikuiset tukea tarvitsevat henkilöt kuvasivat kokemuksiaan ja tuntojaan asiasta. Heillä oli usein koko kouluajan levottomuutta, tarkkaamattomuutta, keskittymisen pulmia ja toiminnanohjauksen hankaluuksia niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin. Osa taitoalueista toimi heikommin kuin toiset. Nämä henkilöt peilasivat kouluajan kokemuksiaan ja muistavat liiankin hyvin jatkuvan negatiivisen palautteen kierteen ilman taitojen opetusta. Negatiivinen palaute vaikutti huomattavasti heidän psyykkiseen kehitykseensä ja vaikuttaa monella nyt aikuisena edelleen. Osa ei usko edelleenkään itseensä ja osaamiseensa ja ovat psyykkisesti varsin heikoilla tänäkin päivänä.

Lopuksi

Palataan otsikon kysymykseen. Minun mielestäni opettajan tärkein tehtävä onkin tukea lapsen ja nuoren psyykkistä kehitystä. Opettajan tulee ohjata oikeaan suuntaan, opettaa taitoja ja uusia toimintamalleja, auttaa lasta ja nuorta hankalissa tilanteissa, oli oppilaan ikä tai luokka-aste mikä tahansa.

Vahvalla itsetunnolla ja myönteisellä käsityksellä itsestään lapsista ja nuorista kasvaa vahvoja aikuisia, jotka uskovat itseensä ja tekemiseensä. He myöskin omaavat aikuisena vahvalla psyykellä paremman selviytymiskyvyn elämän monenlaisista tilanteista.

Rakennetaan lapsi ja nuori vahvaksi aikuiseksi!

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

Tietokirjani ADHD:n tukimuodoista kasvatuksessa, koulutuksessa ja työelämässä (Erja Sandberg)

Olen kirjoittanut tietokirjan nimeltä ADHD ja oppimisen tuki – Huomioi yksilölliset tarpeet ja vahvuudet.  PS-kustannus julkaisee kirjan valtakunnallisten opetus- ja kasvatusalan Educa-messujen yhteydessä 26.1.2018 Helsingin messukeskuksessa. Olen myös itse paikalla koko messujen ajan.

Kirjassa tarkastelen aktiivisuuden, tarkkaavuuden sekä toiminnanohjaukseen pulmiin liittyviä, kasvatuksessa, opetuksessa ja ohjauksessa huomioitavia asioita pedagogisessa kontekstissa. Pohjaan tarvittavia toimenpiteitä mm. opetuksenjärjestäjää ja opettajaa ohjaavaan lainsäädäntöön sekä opsiin. Kirjassa on mukana väitöstutkimuksestani sitaatteja sekä myös joitakin omakohtaisia kokemuksia ja näkökulmia aiheesta oman ADHD-vahvuudella varustetun nuoreni myötä.

Kirjani pohjaa myös vahvasti positiiviseen psykologiaan ja siitä sovellettuun positiiviseen pedagogiikkaan. Kantava teema läpi kirjan on oppilaan ja opiskelijan vahvuusperustainen tukeminen, vahvuuksien merkitys kehittyvän lapsen ja nuoren itsetuntoon ja minäkuvaan. Opettajan tai ohjaajan toimet vaikuttavat toki myös oppilaan tai opiskelijan koko loppuelämään.

Kirja pohjaa kaikkeen kokemukseeni, koulutukseeni, tutkimukseeni ja työskentelyyni ADHD-ominaisuuksilla varustettujen henkilöiden kanssa lapsista aikuisiin usealla sektorilla. Näkökulma on siten hyvin moninainen ja ulottuu myös koulun toimijoiden ulkopuolelle esimerkiksi kuntoutukseen ja vanhemmuuteen, perhe-elämään.

Kirja soveltuu kaikille koulutusasteille ja niiden välille 🙂

Kirja koostuu tukitoimien tärkeyden jatkumona kronologisesti lapsuudesta nuoruuteen ja edelleen aikuisuuteen saakka. Kirjassa käsitellään siten erikseen varhaiskasvatusta, perusopetusta, toisen asteen koulusta sisältäen lukiokouluksen ja ammatillisen koulutuksen, korkeakoulutusta ja näissä kaikissa helposti mahdollistettavia tukimuotoja ADHD-ominaisuuksilla varustetuille henkilöille. Kirja ulottuu koulutuksen lisäksi henkilön työelämään saakka ja läpikäyn myös huomioitavia asioita tukea tarvitsevan aikuisen näkökulmasta työtehtävissä.

Kasvun ja koulutuksen vaiheiden lisäksi olen kirjoittanut tärkeistä koulutuksen nivelvaiheista, siirtymistä ja sen merkityksestä opettajan työhön ja oppilaan tai opiskelijan tukitoimiin. Etenkin nivelvaihe perusasteelta toiselle asteelle on väitöstutkimuksenikin mukaan merkittävä taitekohta siihen, hakeutuuko nuori perusopetuksen jälkeisiin toisen asteen opintoihin, ja pystyykö hän käymään opinnot loppuun saakka saaden esimerkiksi ammatin ja työllistyen, vai putoaako nuori opinnoista kesken matkan.

Kirjassa on esitelty myös konkrettinen malli käytettäväksi koulu- ja/tai kuntakohtaisesti perusopetuksen ja toisen asteen nivelvaiheen asianmukaisen siirtymän ja tukitoimien varmistamiseksi.

Kenelle kirja on tarkoitettu?

Kirja soveltuu opetus- ja kasvatusalan nykyisille toimijoille ja alaa opiskeleville henkilöille, niin eri alan opettajille (esimerkiksi lastentarhanopettajat, luokanopettajat, aineenopettajat, erityisopettajat) kuin opetus- ja kasvatusalan ohjaajillekin. Kirjasta on hyötyä myös erilaisille  nuorten valmentajille ja harrastusten ohjaajille. Kirjassa on paljon tietoa ja konkreettisia esimerkkejä myös ADHD-oireisten henkilöiden huoltajille ja muille läheisille. Lisäksi esimerkiksi lastensuojelun, sosiaalitoimen ja nuorten työllistymisen parissa työtä tekevät ammattilaiset saavat kirjasta varmasti paljon lisätietoa työhönsä.

Mistä voit tilata kirjan?

Voit tilata kirjan ennakkotilaajan alennuksella nyt PS-kustannuksen verkkosivuilta osoitteesta https://www.ps-kustannus.fi/6892.html.

Koulutusta kirjan oheen

Kirjan myötä tulen kouluttamaan ja luennoimaan ensi kevään monista erityispedagogiikkaan sekä lasten, nuorten ja aikuisten tukemiseen liittyvistä aihealueista erilaisissa koulutustilaisuuksissa, niin varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, toisen asteen koulutuksen, aikuiskoulutuksen kuin korkeakoulutuksenkin toimijoille sekä lisäksi muille sektoreille.

Puheenvuoroni näkökulma voidaan räätälöidä kohdejoukon mukaan, tietyille opettajille ohjaajille tai valmentajille, kaikille koulutusasteiden toimijoille ja myös huoltajille. Mikäli haluat järjestää omassa oppilaitoksessasi tai kunnan toimijoiden kesken koulutuksen, veso-päivän tms., ota yhteyttä erja.sandberg@helsinki.fi.

Räätälöidään teille sopiva koulutuskokonaisuus esimerkiksi vahvuusperustaisista oppimisen tuen muodoista, ADHD:sta, oppimisvaikeuksien tunnistamisesta, nivelvaiheiden toteuttamisesta, positiivisesta pedagogiikasta tai työhyvinvoinnista.


Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

Upeita ja osaavia nuoria! (Erja Sandberg)

Lupasin näille salolaisille nuorille kirjoittaa blogitekstin jo viime lukuvuoden viimeisenä koulupäivänä, Armfeltin yhtenäiskoulun, peruskoulun päättäjäisissä, mutta teksti on jäänyt kesälomien jalkoihin ja tulee nyt tässä. Lisään vielä, että nämä pojat ovat antaneet luvan käyttää tätä kuvaa ja tietoja tässä kirjoituksessa.

Ohjelmointi, robotiikka, logiikka. Mobiilit, padit, tabletit ja monet muut laitteet. Ohjelmistot ja tekeminen tietotekniikan ympärilllä on saavuttanut peruskoulun. Upeata! Itse ”vanhana” ICT-asiantuntijana olen tästä mieluissani ja niin näyttävät olevan lapset ja nuoretkin.

Mistä kaikki lähti omalla kohdaltani?

Muistan päivän yli 20 vuoden takaa kun tietotekniikka, kännykät sun muut tekivät vahvaa tuloaan 1990-luvulla. Ne kiinnostivat, mutten toisaalta tiennyt asiasta mitään. Päätin ottaa haasteen vastaan ja aloittaa nollasta aiheen opiskelun. Hakeuduin lukion ja varhaiskasvatusalan tutkinnon jälkeen datanomi-opintoihin. Se oli loistovalinta! Olin ICT-alalla töissä valmistumiseni jälkeen ja opin alan monet kuviot.  En tiedä mistä muusta koulutuksesta voisi olla tänä päivänä niin suurta hyötyä opettajana ja opettajankouluttajana.

Oli huikea kokemus oppia esimerkiksi koodaamaan erilaisilla ohjelmointikielillä –merkkipohjaisilla ja visuaalisilla. Rakensimme myös tietokoneen alusta pitäen, asensimme koneita, ohjelmistoja, verkkoja ja koulutimme ohjelmistojen käyttöön jo opiskeluaikoina ns. tietokonneen ajokorttitutkintoa. Innostuin aiheesta todella. Välitänkin kiitokset näin kahden vuosikymmenen jälkeen etenkin ”raudan” opettajalleni Petri Nuortevalle ja ohjelmoinnin opettajalleni Hely Kilpeläiselle. Ehkä he ovat opettajina vielä HAMK:ssa (silloin opiskeltiin HLTI:ssä). Se onnistumisen kokemus ja innostuneisuus oli läsnä jokaisena opiskelupäivänä. Itsenäistä opiskelua ei juuri ollut vaan opiskelimme aamusta iltapäivään aiheen parissa oppilaitoksessa. Jo silloin ajattelin, että joku päivä – paljon myöhemmin – tämä kaikki oppi tuodaan peruskouluun, jolloin innokkaat lapset ja nuoret saavat saman kokemuksen. Nyt se on totta. Onneksi.

Ja mitä sen jälkeen on tapahtunut?

2010-luvun alussa havaitsin markkinoilla olevan opetukseen tarkoitetut Mindstormit eli palikoista ja osista rakennettavia ja ohjelmoitavia ”älykkäitä” robotteja. Ostin silloin suhteellisen kalliinkin sarjan kotikäyttöön ajatuksena herätellä ensin omia koodarintaitoja ja sovelluksia erityisopettajana aiheeseen (alanvaihdon jälkeen) ja toisekseen antaa silloiselle alakoululaiselleni, neljäsluokkalaiselle pojalleni mahdollisuus tutustua aiheeseen. Herättelin aihetta myös hänen alakoulunsa suuntaan, erityisopettaja innostui, mutta rehtori ei ollut valmis aiheeseen silloin. Samaan aikaan liityin itse opettajille suunnattuun ns. Innokas-verkostoon. Innokas-verkosto haluaa kehittää koulua teknologiaa monipuolisesti hyödyntäen.

Meillä oli yhtäkkiä kotona innokas pikkukoodari

Huomasin hyvin pian, että poikani halusi kokeilla omatoimisesti erilaisia asioita Mindstormien parissa. Poika on rakentanut lapsuutensa ajan innostuneesti legoja, sen jälkeen tekniikkalegoja ilman ohjeita, itse soveltaen ja kehitellen. Tämä Mindstorm Education EV3 tuntui olevan seuraava askel. Pojalla on aina ollut vahva looginen ajattelukyky ja ilmiömäinen muisti.

Päivä toisensa jälkeen jo aamuvarhaisella poika levitti sadat Mindstormin osaset huoneensa lattialle ja omatoimisesti rakenteli erilaisia robotteja. Tämän jälkeen hän harjoitteli yksin, aivan nollasta, niiden ohjelmointia. Tarjosimme välineet kuten tietokoneen ohjelmineen pojalle. Me vanhemmat (puolisoni on myös ICT-alalla) kannustimme, muttemme juurikaan puuttuneet pojan kokeiluihin. Mikäli hän kyseli jotain koodauksesta, kerroimme ja autoimme, mutta halusimme antaa hänelle mahdollisuuden kokeilla, oppia ja erehtyäkin omassa tahdissaan. Se näyttäisi olleen hyvä ratkaisu. Jos pojalta kysyisi asiasta, hän varmastikin sanoisi, ettemme me vanhemmat ole olleet opettamassa hänelle näitä taitoja – emmekä olekaan. Lapsi tai nuori oppii ja opettelee itse kun on kiinnostunut aiheesta. Aikuiset vain mahdollistavat oppimisen ja ovat saatavilla.

Joskus pojan kaverit tulivat katsomaan robotteja meille, niitä ei tuntunut olevan kavereiden kotona eikä koulussakaan vielä silloin. Alakoulun päätteeksi poika osasi koodata Mindstromien lisäksi jo parilla muullakin ohjelmistolla. Hän opetteli itse kaiken alusta kiinnostuksensa ohjaamana. Koulussa ei aihetta vielä silloin ollut. Poikani oli mukanani pari kertaa Innokas-verkoston tilaisuuksissa ja kerran robotiikkakilpailuissa, missä oli samaisia robotteja käytössä. Arvelin poikaa ne kiinnostavan ja anoin koulusta vapaapäivän teknologiaan tutustuakseen. Poika näki (itse pystymättä osallistumaan) miten koululuokat olivat rakentaneet yhdessä robotteja ja kisailivat niiden kanssa. Havaitsin miten seuraava askel oli pojalla jo mielessä – toteutus vain puuttui.

Alakoulusta yläkouluun –aihe jatkuu

Poikani halusi luonnontiede- ja matematiikkapainotteiselle yläkoululuokalle, koska kiinnostus niitä kohtaan oli vahvaa. Yläkoulun puolella LUMA-luokalla poikani tapasi samoista asioista kiinnostuneita uusia kavereita, joista yhdellä oli kotona myöskin Mindstormit, tosin eri malli käytössä. Rakentelu ja oppiminen aiheesta jatkui meillä kotona. Joskus kyselinkin seiskaluokalla, onko koulussa robotteja, ei ollut.

Kahdeksannen luokan alkaessa koulun matematiikanopettaja oli kuullut Innokas-verkostosta ja siihen liittyvistä ohjelmoitavista roboteista. Opettaja kyseli LUMA-luokan nuorilta tunteeko joku aihetta. Poikani ja tämä toinen poika tunsi. He saivat luvan kerätä kiinnostuneista oppilaista LUMA-luokalta joukkueen harjoitellakseen Innokas-verkoston järjestämään maanlaajuiseen robotiikkaturnaukseen. Tässä vaiheessa koulu hankki Mindstorm Education – robotiikkaosat, samat kuin meillä oli ollut jo vuosia kotona käytössä. Nämä nuoret saivat käyttää joitakin matematiikantunteja ennen kilpailuja robottien valmistukseen, mutta pääasiassa innokkaat oppilaat ovat opetelleet ja työstäneet robottejaan kouluajan jälkeen koulun tiloissa. Koulussa ei ollut aihetta osaavaa opettajaa, tosin aina joku opettaja oli valvontatehtävissä ja oppilaat innovoivat. Poikani koulupäivät loppuivat klo 15 ja sen jälkeen yleisesti viikoittain 2-3h koulupäivän jälkeen pojat rakensivat ja ohjelmoivat roboteilla, valmistautuivat robotiikkaturnaukseen.

Kohti robotiikkaturnausta

Innokas-verkoston järjestämässä robotiikkakilpailussa on monia sarjoja, joissa kisaillaan hieman erilaisissa lajeissa tai erilaisilla roboteilla. RoboCup Junior-lajeina olivat  silloin jalkapallo, tanssi/teatteri ja pelastus sekä Innokas-lajeina Freestyle ja X-Sumo. Kahdeksannen luokan (vuoden 2016) robotiikkakilpailu pidettiin Helsingin kaapelitehtaalla.

Poikani LUMA-luokalta lähetettiin kaksi joukkuetta kilpailuihin ja molemmat valitsivat sarjakseen X-sumon. Poikani joukkue voitti tämän lajin ja luokan toinen joukkuen sijoittui toiseksi. Hienoa! Nuoret olivat jälleen intoa täynnä onnistumisenkokemuksen saattelemana. He näkivät, että osaaminen oli kehittynyt omatoimisestikin ilman opettajaa hyvälle tasolle.

Koulu hyödyntää nuorten osaamista

Yhdeksännellä luokalla koulu teki fiksun liikkeen ja hyödynsi robotiikkaa osaavien oppilaidensa taitoja. Heillähän ei ollut yläkoulussa opettajaa, joka olisi robotiikkaa osannut opettaa. Tietotekniikan opettaja osasi toki ohjelmoida, muttei osallistunut robottien rakentamiseen ja siihen liitettyyn ohjelmointiin. Tämä samainen roboteista kiinnostunut kuusikko nuoria opetti yhdeksännellä luokalla kouluajan jälkeen aiheesta kiinnostuneita 7. ja 8 -luokkien oppilaita robotiikkaan ja toisaalta rakensivat kokoajan omia robottejaan ja kehittyivät ohjelmoinnissa. Näin osaaminen siirtyi ja nuoremmat oppilaat oppivat myös aihetta. Tilat he saivat koululta tietotekniikkaluokasta.

Viime keväänä (v. 2017) Innokas-verkoston robotiikkakilpailut järjestettiin Oulun yliopiston tiloissa. Armfeltin koulusta lähti yhdeksännen luokan joukkue, jossa oli sama poikaporukka kuin edellisenäkin vuonna – kuvassa olevat 4 nuorta. Koulusta lähti myös nuorempien oppilaiden, nämä poikien ohjaamat oppilaat eli useampikin joukkue katsomaan ja kisaamaan X-sumo-lajissa. Ysiluokkalaiset konkarit päättivät vaihtaa lajinsa haastavaan Pelastus 3 -luokkaan. Kolmeksi päiväksi kohti Oulua lähti bussilastillinen robotiikasta innostuneita nuoria koulun rehtorin ja parin opettajan johdolla. Turnauksessa Armfeltin koulun ysiluokkalaiset, kuvan pojat, voittivat jälleen sarjansa ja nuoremmat harjoittelivat omissa sarjoissaan, kaikki yhtä innostuneina.

On ollut hienoa seurata ensinnäkin oman pojan taituruuden ja loogisen ajattelukyvyn kehittymistä ohjelmoinnissa. Toisekseen olen iloinen, että hän löysi tämän kaveriporukan, joilla oli samat mielenkiinnon kohteet. Kolmannekseen on hienoa, että he saivat yläkoulunsa rehtorin kiinnostumaan aiheesta niin, että nuoret saivat opettaa myös nuorempiaan. Kun tarvittavat välineet ja osaaminen on koululla, aihe tulee jatkumaan.

Entä nyt?

 

Tällä hetkellä tämä kuvassa oleva neljän nuoren joukkue, Frans, Emil, Miro ja Roni ovat siirtyneet toiselle asteelle, kukin eri oppilaitoksiin kiinnostuksen kohteidensa mukaan. Oma poikani halusi Helsingin luonnontiedelukioon jatkamaan opiskeluaan. Robotiikka on kuitenkin juurrutettu poikien yläkouluun ja nuoret jatkavat harrastustaan. Toivottavasti nuorten osaamista hyödynnetään myös toisella asteella!

Saman yhtenäiskoulun alakoulun puolella alkaa nyt robotiikka-valinnaisaine. Nuorin pojistani aloittaa ohjelmoinnin huomenna tämän valitsemansa valinnaisaineen myötä. Innolla odotan mitä siitä seuraa. Tämäkin vitosluokkalainen on ollut jo parilla Innokas-verkoston robottiaiheisella kesäleirillä Helsingin yliopistolla ja nähnyt vuosia isoveljensä rakentavan robotteja kotona. Ainakin vitosluokkalaiselle löytyy kotoa osaava lukiolainen sparraaja ja kaikki samat välineet mitä koulussa. Toivotan innokasta kouluvuotta ohjelmoinnin ja robottien parissa!

Tällaisia osaavia nuoria Suomi tarvitsee. Hienoa pojat. Olkaa ylpeitä osaamisestanne!

Innokas-verkostosta löydät lisätietoa www.innokas.fi. Suosittelen sitä kaikille opettajille osana nykykoulun taitoja. Opetelkaa itse ja innostukaa! Antakaa oppilaidenne kokeilla, mahdollistakaa innostuminen.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

 

 

 

 

 

 

 

Suurin haaste ammatillisessa koulutuksessa? (Erja Sandberg)

Kysyin ammatillisen koulutuksen tämänhetkistä suurinta haastetta tai kehttämisen kohdetta erilaisissa verkostoissani. Kysymykseeni vastasivat niin ammatillisen koulutuksen eri tehtävissä toimivaa henkilöstöä, nykyisiä ja entisiä opiskelijoita kuin opiskelijoiden huoltajiakin. Tässä kirjoituksessa läpikäyn vastauksia kysymykseeni.

Leikkausten merkitys opettajiin, opiskelijoihin ja tuntiresurssointiin

Usea henkilö oli huolissaan ammatillisen koulutuksen rahoituksesta ja sen vaikutuksesta nuorille tarjottavaan opetukseen. Ymmärrämmekö vastuumme nuorten kouluttautumisesta? Ammatilliseen koulutukseen kohdistuu valtavat leikkaukset. Tänä vuonna ammatillisesta koulutuksesta leikataan 190 miljoonaa euroa ja opetus vähenee 10-15 prosenttia. Monilla aloilla se merkitsee sitä, että opetustuntimäärä tippuu alle kahteenkymmeneen viikossa. Osa opetuksesta on ollut itsenäistä työskentelyä tähänkin saakka, jatkossa vielä enemmän. Opiskelijat tulevat monilla aloilla olemaan työssä tuplamäärän viikkotunteja (37-40h). Jo nyt ammatillisen toisen asteen opiskelijoilla on täysin opetuksesta vapaita päiviä. Onko oikea signaali oppilaitokselta tarjota ammattiin opetusta vain puolet tulevasta työajasta?

Toisekseen leikkaukset kohdistuvat tuntiresurssoinnin lisäksi opettajiin. OAJ:n mukaan jo 648 ammatillisen toisen asteen opettajaa on irtisanottu. Sen lisäksi opettajia on osa-aikaistettu ja siirretty eläkkeelle. Määräaikaisten opettajien työsuhteita on myös päätetty. Mikäli opettajia ei ole riittävästi, ei opetusresurssiakaan voi olla riittävästi. Onko tässä mitään järkeä?

Onko opetusta riittävästi oppimiseen nähden – myös tukea tarvitsevilla opiskelijoilla?

Vastauksissa oltiin huolissaan myös liian vähäisistä lähiopetustunneista suhteessa ammattitaitovaatimuksiin ja esimerkiksi ammattiosaamisen näytön kriteereihin. Kuinka opiskelijat saavuttavat nämä kriteerit, jos opetusta ei ole riittävästi? Vai saavutetaanko niitä, päästääkö osa näyttöjä ohjaavista/vastaanottavista opettajista “armosta” läpi vaikkei opiskelija täytä kriteerejä. Nyt jo kuuluu opettajakunnasta tämänkaltaista viestiä.

Osa ammattiopinnoista ja edelleen myös näytön kriteereistä on teoriatiedon hallintaa. Useat vastaajat ovat huolissaan saavatko opiskelijat riittävästi ohjausta ja teoriaopintoja ennen kuin opiskelijat lähetetään kentälle harjoitteluun ja näyttöön. Kuka varmistaa tämän opetuksen ja saumattoman ohjauksen riittävyyden?

Opiskelijat oppivat eri tahtiin ja erilaisilla opetusmäärillä. Tämä aiheuttaa epätasa-arvoa opiskelijoiden välillä. Toinen opiskelija oppii kerrasta tai pystyy itse opettelemaan asiat esimerkiksi materiaaleista. Toinen tarvitsee viisi kertaa asian opettamisen ja senkin jälkeen hyvin vahvan ohjauksen käytäntöön. Koulutustakuun myötä peruskoulusta tulee paljon erityisen tuen piirissä olevia nuoria ammatilliseen koulutukseen. Käytännössä kaikki halukkaat pääsevät toisen asteen koulutukseen aiemmasta osaamistasosta tai tuen tarpeesta huolimatta. Siten on erityisen tärkeätä, että erilaisia tukitoimia ja erityispedagogista osaamista tulee olla riittävästi tarjolla tavallisissa ammattioppilaitoksissa, kaikissa ammatillisissa koulutuksissa.

Meillä on myös opiskelijoita, joiden suomen kielen taso ei mahdollista itsenäisesti materiaalista asioiden opettelua. Meillä on myös taitavia opiskelijoita, jotka tarvitsisivat ammatillisessa koulutuksessa lisähaasteita ja ns. ylöspäin eriyttämistä, vaativampia projekteja ym. Onko myös heidän huomioitu koulutuksessa? Taitotason kirjo jo yhden opetusryhmän sisällä on suuri ja ne kaikki tulee huomioida niin perusopetuksessa kuin ammatillisessa koulutuksessakin.

Kielitaidon varmistaminen ammattiin opiskeluun

Vastauksissa oltiin myös huolissaan maahanmuuttajataustaisten (myös toisen polveen maahanmuuttajien) suomen kielen tasosta. Tästä olen saanut jo aiemmin runsaasti yhteydenottoja opettajilta. Meillä on ilmeisesti tiettyjä tahoja (esimerkiksi eräs aikuislukio pääkaupunkiseudulla, jossa maahanmuuttajien kielitaitoa määritellään), jotka kirjoittavat joillekin opiskelijoille todistuksia suomen kielen osaamisesta. Puskaradio tuntuu kertovan mistä kannattaa hakea kyseinen todistus – jopa osaamatta kieltä. Kyseisellä todistuksella vältetään nuorten koulutuksissa kielitestaukset.

Opiskelijan kielitaso on välillä kuitenkin hyvin erilainen kuin todistuksessa lukee. Olen keskutellut aiheesta pitkään maahanmuuttajien kielitestauksia tehneen ammattilaisen kanssa. Hän kertoi jo heidän ammattikuntansa sisällä olevan erimielisyyksiä kenelle ja millä perusteella kielitaitotodistus kirjoitetaan. Joku jopa kirjoittaa sen ”sopivalla” euromäärällä. Olettaisi kielitaitokriteerien olevan yhdenmukaiset ja ammattikunnan noudattavan niitä. Omassa opetuksessanikin oli aikuislukion kielitodistuksella tullut maahanmuuttajaopiskelija, joka ei sen enempää ymmärtänyt kuin osannut tuottaakaan suomen kieltä. Sama palaute tuli sekä työssäoppimispaikasta että opettajilta. Mitään ei kuitenkaan voitu tehdä, koska opiskelijalla oli todistus, että osaa suomen kielen. On todellinen karhunpalvelus opiskelijalle kirjoittaa katteettomia suomen kielen osaamistodistuksia!

Mielestäni myös nuorten koulutuksiin tulisi saada vastaavat kielitestit kuin aikuiskoulutuksissa edellytetään maahanmuuttajataustaisille suomalaisille. Opiskelijan suomen kielen taso on oltava sellainen, että se mahdollistaa ammattiin opiskelun, arkikielen lisäksi esimerkiksi ammattialan sanasto tulee ymmärtää. A-taso ei millään riitä. Opettajien lisäksi työpaikkaajaohjaajien työ on todella vaikeata, mikäli opiskelija ei ymmärrä työpaikalla puhuttua ja kirjoitettua kieltä ja osaa tuottaa sitä myös itse.

Laatua halvalla?

Vastauksissa todettiin myös haasteena olevan laadukkaan koulutuksen tuottaminen mahdollisimman halvalla. Kuinka tämä käytännössä toteutetaan? Itsenäisenä opiskeluna? Työpaikkojen ohjauksella? Useissa vastauksissa oltiin sitä mieltä, että työpaikoille sälytetään liikaa opetusvastuuta jo nyt – saati sitten jatkossa. Onhan otettu huomioon, että meillä on paljon peruskoulussa erityisopetuksen piirissä olleita opiskelijoita, jotka eivät pysty omatoimisesti opiskelemaan. He tarvitsevat opettajan.

Onko työpaikoilta kysytty työpaikkaohjaajien osaamista, halukkuutta ja resursseja ohjata ilmaiseksi opiskelijoita, jotka tarvitsevat esimerkiksi oppimisvaikeuksien takia erityispedagogisia opetus-, ohjaus- ja toimintamalleja? Pelkkä puheella ohjaaminen työhön ei usein riitä. Opiskelijoilla on oikeus laadukkaaseen opetukseen. Erityispedagogiset opetusmenetelmät ja tukimuodot ovat tukea tarvitsevan opiskelijan oikeus – myös työssäoppimisessa.

Jatko-opintokelpoisuus

Vastaajat ovat myös huolissaan opiskelijoiden jatko-opiskelukelpoisuudesta korkeakouluopintoihin. Yhteisten aineiden opetuksen tuntimäärät ovat jopa puolittautuneet. Yhteistä ainetta voi olla vain 14 tuntia lukuvuodessa. Jatko-opintokelpoisuuteen kuuluvia asioita ei ehditä käymään läpi ja näin tavoitteita yhteisissä aineissa ei voi saavuttaa. Tähän toki linkittyy peruskoulussa opittu pohjatieto oppiaineesta. Monella se on heikko.

Oman poikani ammatillisen koulutuksen ryhmänohjaaja kertoi ensimmäisessä vanhempainillassa, ettei koulu esimerkiksi pysty tarjoamaan riittävästi ruotsinopetusta, jotta opiskelijat oppisivat tarvittavat asiat. Varsinkin jos peruskoulusta tullaan heikoilla ruotsin pohjatiedoilla, on mahdotonta saada taitotaso, jolla jatko-opintokelpoisuuden tavoitteet ja edelleen korkeakouluopinnot mahdollistuisivat ja esimerkiksi ns. virkamiesruotsin taitotaso saavutettaisiin. Ammatillisen koulutuksen ryhmänohjaajan ohjeistus olikin meille huoltajille laittaa nuori kansalaisopistoon/työväenopistoon iltaopetukseen maksullisille ruotsin kielen kursseille.

Onko tämä todellakin perheiden tehtävä? Myös tämä eriarvoistaa perheitä. Kaikilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia kustantaa nuorelle maksullisia yhteisten aineiden kuten ruotsin kielikurssia ilta-aikaan. Jos toisen asteen tulee tuottaa jatko-opintokelpoisuus, sen tulee myös opettaa yhteisiä aineita siten, että tiedot opitaan jatko-opintoja varten pohjatiedot huomioiden.

Nuorten elämänhallinnan ongelmat ja oppimisen pulmat

Useissa vastauksissa otettiin esille, että meillä on joukko nuoria, jotka eivät pärjää tai pysy tavallisen ammatillisen koulutuksen “vauhdissa”, mutteivat he pääse myöskään erityisammattioppilaitokseen, jotka valitsevat opiskelijansa. Ikäänkuin näiden tahojen väliltä puuttuu yksi oppilaitosmalli tai ainakin tukien resurssimuoto. Tästä olen saanut myös yläkoulujen opoilta reilusti palautetta. Monesti näillä opiskelijoilla on mittavia elämänhallinnan ongelmia ja toiminnanohjauksen pulmia mahdollisten oppimisvaikeuksien lisäksi. Kotoakäsin he eivät ehkä saa tukea tai haluavat jo pärjätä itse, mutteivat silti pärjää. Millä turvaamme heidän toisen asteen opintonsa?

Toki kaikissa ammattioppilaitoksissa pitäisi olla mittava repertuaari yksilöllisiä tukitoimia ja erilaisia opintopolkujen mahdollistamista, mutta ilmeisesti käytännössä se ei kaikissa oppilaitoksissa toimi kuten pitäisi. Ns. Valma-opinnoissa saa olla vain vuoden ajan ja opiskelija, jolla on suuria toiminnanohjauksen pulmia ei pysty omatoimisesti opiskelemaan ammattiin valma-vuoden jälkeenkään. Itselläni on myös tästä kokemusta. Erityistä tukea tarvitseva nuori koki tukitoimet liian vähäisiksi tavallisessa ammattioppilaitoksessa, mutta samaan aikaan erityisammattilaitos ei hyväksynyt häntä opiskelijakseen. Tämän seurauksena tukea tarvitseva nuori keskeytti koulun. Tässäkään tapauksessa tavallisella ammattioppilaitoksella eikä erityisammattioppilaitoksella ollut mitään vastuuta opiskelijasta. Toimialan koulutuspäällikkö voivotteli, mutta se ei tilanteessa auttanut mitään. 16-vuotias tukea tarvitseva nuori jätettiin putoamaan koulutusjärjestelmästämme.

Ammatillisilla opettajilla ja resursseista päättävällä johdolla on erityispedagogista tietotaitoa liian vähän. Myös ammattioppilaitosten erityisopettajaresurssit ovat alakanttiin tämänhetkisiin tukea tarvitsevien opiskelijoiden määrään nähden (n. 30%). Moni nuori on käynyt peruskoulunsa erityisopettajan johdolla pienemmässä ryhmässä mittavin tukitoimin. Ammatillisessa koulutuksessa ei ole mahdollisuuksia samaan. Nuoret keskeyttävät koulutuksensa tukitoimien puuttuessa. He eivät itse osaa vaatia tukitoimia, se on opettajien ja oppilaitosten johdon resurssoitava.

Meidän tulisi puuttua näiden opiskelijoiden tilanteeseen jo ennen poissaoloja koulusta tai mahdollista koulupudokkuutta. Nuorisotyötä ja erityisnuoristyötä tuleekin vahvistaa jokaiseen ammatilliseen oppilaitokseen, jotta ns. riskiryhmässä olevat opiskelijat saadaan tuen piiriin heti koulutuksen alkaessa.

Vammaisten opiskelijoiden oikeus opiskella ammattiin ja työskennellä ammatissa

Vastaajien joukossa oltiin myös huolissaan vaikeimmin vammaisten opiskelijoiden koulutuksesta erityisammattioppilaitoksissa. Aloituspaikkoja koettiin olevan aivan liian vähän ja nämä oppilaitokset saavat itse valita opiskelijansa. Näin ollen osa peruskoulun päättäneistä nuorista ohjataan suoraan toimintakeskuksiin ilman toisen asteen koulutusmahdollisuutta. Vammaisten opiskelijoiden ammatillinen koulutus ei valmista useinkaan työelämään, vaikka osa-aikaiseen työhön olisi kykyä. Myöskään näiden opiskelijoiden jatko-opintokelpoisuus ei toteudu. Monet esimerkiksi vaikean autisminkirjon opiskelijoista päätyvät edelleen toimintakeskuksiin töihin ammattialan työn sijaan.

Vahvuusajattelu osana ammatillista koulutusta

Tukea tarvitsevien opiskelijoiden vahvuudet toivottiin nähtävät huomattavasti paremmin kuin tällä hetkellä. Osa koki negatiivisen “leiman” olevan opiskelijalla, joka tarvitsee erilaisia opetusjärjestelyjä ja paljon tukiresurssia. Vahvuusperustaista opetusta tai omien vahvuuksien tunnistamista ja sitä kautta nuoren itsetunnon vahvistamista ei yleisesti ammatillisessa koulutuksessa hyödynnetä tai edes tunneta. Vahvuuspedagogiikka loistaa monesti poissaolollaan.

Lopuksi

Alkuperäinen ajatukseni oli saada vastauksista suurin haaste ammatillisessa koulutuksessa. Kuten huomaamme huomioitavia asioita – haasteita – on monia. Opettajat ovat hyvin huolissaan omasta työstään ja laajemminkin suomalaisesta ammattiosaamisesta myös tulevaisuudessa.

Toivottavasti ammatillisen koulutuksen reformin asetusluonnoksen ollessa lausuntokierroksella edelläolevat asiat on huomioitu ja oikeasti pohditaan konkreettisella tasolla mihin ammatillista koulutusta ja suomalaista ammattiosaamista ollaan viemässä.

Olen tarvittaessa valmis antamaan oman erityispedagogisen osaamiseni näihin neuvotteluihin.

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

Aikuiskoulutuksen pedagogisten tukitoimien paketti (Erja Sandberg)

Aikaisemmin olen kirjoittanut varhaiskasvatuksen, alakoulunyläkoulun ja toisen asteen lukio-opetuksen sekä ammatillisen koulutuksen pedagogisten tukitoimien paketit. Olen saanut useita yhteydenottoja ja pyyntöjä selvittää tilannetta myös tukea tarvitsevien aikuisopiskelijoiden näkökulmasta – ja se tulee nyt.

Lainsäädännölliset erot ja velvoitteet

Aikuiskoulutus on usein ns. näyttötutkintoihin perustuvaa koulutusta eli opiskelija saa näyttää osaamisensa ja hänen aiempi osaaminen alalta myös tunnustetaan ja hyväksiluetaan koulutuksessa. Laissa ammatillisesta aikuiskoulutuksesta todetaan, että opiskelijalla on oikeus saada opetusta sekä henkilökohtaista ja muuta tarpeellista ohjausta. Erityisopetuksesta tai erityisestä tuesta ei aikuiskoulutuksen yhteydessä lainsäädännössä mainita.

Aikuiskoulutuksessa puhutaan usein henkilökohtaistamisesta, joka tarkoittaa aikuisopiskelijan lähtötilanteen kartoittamista ja tuen tarpeen pohtimista siten, että opiskelija saa näytettyä osaamisensa näyttöön johtavissa tilanteissa. Henkilökohtaistaminen ei kuitenkaan ratkaise esimerkiksi teoriaopintojen tuen tarvetta jos ja kun se pohjataan vain ammattiosaamisen näyttöihin.

Ammatillisessa aikuiskoulutuksessa todetaan usein myös henkilökohtaisista opintopoluista eli poluttamisesta. Näihin yksilöllisiin polkuihin voidaan kytkeä opiskelijan tarvitsemat tukitoimet opinnoissaan. Opiskelijoille on koulutuksen järjestäjän päätöksen mukaisesti voitu tarjota erityisen tuen palveluita ja laatia HOJKS tai muu erityistä tukea koskeva suunnitelma. Laki ei siis kuitenkaan velvoita tähän.

Dokumenttien siirto aikuiskoulutukseen

Mikäli opiskelijalla on ollut peruskoulussa tai jossain muussa aiemmassa koulutuksessa tukitoimien tarvetta ja se on dokumentoitu esimerkiksi oppimissuunnitelmaan tai HOJKSiin, on tärkeätä saada nämä dokumentit myös aikuiskoulutukseen erityisopettajalle. Aiempia dokumentteja voi myös pyytää (kohtalaisen ajanjakson takaa) edellisestä oppilaitoksesta. Aikuisopiskelija toki päättää itse dokumenttien mahdollisesta siirtämisestä ja luovuttamisesta oppilaitokseen, mutta suosittelen vahvasti kaiken mahdollisen kirjatun tiedon siirtämistä aikuiskoulutukseen. Se on aikuisopiskelijan etu. Näin voidaan saada tukitoimet heti käyntiin ja myös varmistaa, että tarjottavat tukitoimet ovat oikeanlaisia. Monesti hyviä oppimisen tukemisen käytäntöjä kun on kirjattu aiemmissa opinnoissa.

Entä tukiresurssit aikuiskoulutuksessa?

Aikuiskoulutuksen erityisen tuen resurssointi on vaihtelevaa. Oppilaitoksessa voi olla yksi ammatillinen erityisopettaja tai laaja-alainen erityisopettaja useita satoja opiskelijoita kohden. Jokainen ymmärtää, että tällöin erityisopettajan aika opiskelijaa kohti on hyvin rajallinen ja tukitoimet tuleekin olla selvästi määritelty myös opiskelijan kaikkien oppituntien ja opettajien kurssien kohdalla. Esimerkiksi jos opiskelijan on vaikea keskittyä tai hän omaa oppimisvaikeuksia, se on huomioitava tunneilla läpi aikuisopintojen kaikissa oppiaineissa.

Toisinaan tukea tarvitsevat aikuisopiskelijat ottavat minuun yhteyttä ja kertovat oppilaitoksen erityisopettajan suosituksesta vaihtaa opiskelupaikka ns. nuorisoasteen koulutukseen (monesti samat tutkinnot, mutta nuorilla ei samalla tavalla näyttöihin perustuva tutkinto). Tässä on hyvät ja huonot puolensa. Ensinnäkin vaihto voi olla hyväksi, mikäli nuorisopuolella ammatillisella erityisopettajalla on aikuiskoulutusta parempi resurssointimahdollisuus tukea kyseistä opiskelijaa. Aina näin ei ole. Resurssit tuleekin siis selvittää ennen mahdollista vaihtoa. Nuorisopuolella käytetään lakia ammatillisesta peruskoulutuksesta, ja siellä on selvästi todettu erityisopetusta annettavan esimerkiksi sairauksien tai oppimisvaikeuksien takia. Tämä tuki on esimerkiksi pedagogista tukea ja erityisiä opetus- ja opiskelujärjestelyjä. Myös HOJKSit ovat lakisääteisesti käytössä nuorisopuolella. On asia erikseen, haluaako aikuinen opiskella esimerkiksi 16-vuotiaiden kanssa samassa ryhmässä ja se tulee pohtia aina yksilöllisesti.

Osa minuun yhteyttä ottaneista henkilöistä myös on harmitellut, että aikuisen OLETETAAN osaavan opiskella ilman tukitoimia, ovathan he jo aikuisia. Aikuisella voi kuitenkin olla aivan vastaava tuentarve mikäli kysymyksessä on esimerkiksi keskittymisen hankaluus, toiminnanohjauksen pulmat tai oppimisvaikeudet. Ne eivät katso ikää ja seuraavat monesti läpi ihmiselämän.

 Minkälaista tukea aikuisopiskelija voi tarvita?

Oikeastaan kaiken saman tuen kuin lapset ja nuoretkin, tuen tarpeesta ja tasosta riippuen. Mikäli opiskelijalla on todettu laaja-alaisia tai erityisiä oppimisvaikeuksia, jokin oireyhtymä, sairaus, vamma tai vaikka kielellisiä tai hahmottamisen pulmia, hän oletettavasti tarvitsee yksilöllisesti pohdittua jonkinlaista tukea opintoihinsa. Monet tuentarpeet ovat verrattain pysyviä lapsuudesta lähtien, jatkuen nuoruuteen ja edelleen aikuisuuteen saakka ja ne tulee huomioida koulutuksessa. Näin voimme varmistaa tutkinnon suorittamisen annetussa aikataulussa ja myös varmistaa esimerkiksi teoreettisen tiedon oppimisen.

Tukitoimet tulee räätälöidä yksilöllisesti tuentarpeiden mukaisesti. Se on ehdottomasti lähtökohtana. Ei kaikkea kaikille, vaan tarpeen mukaisesti. Tuen tarve tulee tunnistaa, jotta tukitoimet voidaan kohdistaa asianmukaisesti. Opiskelijan voi olla esimerkiksi vaikeata keskittyä tunnilla tai hän voi olla hyvin häiriöherkkä erilaisille ärsykkeille (ryhmän äänet, tilan valaistus, opiskelijakavereiden kosketus ym.). Opiskelija voi tällöin tarvita rauhallisempaa opiskeluympäristöä, pienempää opiskeluryhmää tai jotain muuta tukea oppitunneille oppiakseen asioita. Esimerkiksi ADHD-oireisen aikuisoppijan on vaikeata keskittyä pitkäjänteisesti. Opettajan pedagogista ammattitaitoa on rakentaa oppitunnit siten, että erilaiset opetusmenetelmät vaihtelevat.

Osa opiskelijoista eivät saa tarvitsemaansa teoreettista tietoa pelkän opettajan puheen välityksellä ja silloin kirjallinen ja kuvallinen tuki toiminnan lisäksi on perusteltu myös aikuisopiskelijalle jokaisella oppitunnilla. Opinnoissa ammatillisia opettajilla on merkittävä rooli, joten tieto oppimisen pulmista tulee saattaa myös heille ja se tulee huomioida esimerkiksi kyseisen opiskelijan opetukseen kuuluvassa kirjallisessa materiaalissa. Tiedonkulku erityisopettajan ja opiskelijan muiden opettajien välillä on siten keskeistä.

Osalla aikuisopiskelijoistakin lähtötiedot ovat heikot ja olisi hyvä kartoittaa ovatko senhetkiset opiskeluedellytykset riittävät vai tulisiko ensin pohjatietoja vahvistaa. Ammatillisissa opinnoissa suomen kielen tason tulee olla hyvä ja myös matematiikan perustaidot tulee olla opittu, jotta ammattiin liittyvät matemaattiset laskut sujuvat. Esimerkiksi lääkelaskukurssi voi olla mahdotonta suorittaa, jos opiskelija ei osaa jako-, kerto- tai prosenttilaskua.

Myös aikuiskoulutuksessa osalla opiskelijoista on huomattavia toiminnanohjauksen tai elämänhallinnan pulmia. Nämä on myös huomioitava varhaisessa vaiheessa, ennenkuin opiskelija jää jälkeen ja kertyy rästisuorituksia. Jatkuvat epäonnistumiset vaikuttavat opiskelijan psyykeeseen – itsetuntoon ja minäkäsitykseen ja on tärkeätä tukea aikuisopiskelijaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Näin voidaan taata koulutuksen suorittaminen ja tietenkin koulutuksen tavoitteena on työllistyminen tutkinnon suorittamisen jälkeen.

Lopuksi

Tuentarpeiden lisäksi jokaisen aikuisopiskelijan tulee tuntea myös vahvat osa-alueensa. Suosittelen siis jokaiseen aikuiskoulutukseen myös vahvuustestejä esimerkiksi oppimisvaikeustestien rinnalle. Näin voimme tukea aikuisopiskelijan itsetuntoa ja positiivista minäkuvaa.

 

Kirjoittajalta:

Erja Sandberg
kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi
ADHD-asiantuntija

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani

 

 

Noticing strengths and focusing on what’s positive makes a difference (Erja Sandberg)

In Finland, the upcoming trend in recent years has been acknowledging the strengths of the pupils; focusing on the positive. Earlier there were different tests that were based on missing skills instead of finding the strengths of pupils.

There are still some test run on pupils at different ages. All children are tested on their reading, writing and math skills when they start school at the age of seven. The main idea of the testing is to find possible learning difficulties at an early age. This way the supportive measures can be applied at the very beginning of the school career when they learn to read and write. During the nine years of comprehensive school, pupils are tested often and especially if they have learning difficulties.

If we only look at the need of support based on disabilities, we often forget the strengths. Pupils have a lot of different strengths and it is equally important to notice the strengths while teaching the pupils. Cognitive strengths can be seen in different school subjects. But there are also other kinds of strengths. And even the pupils with massive learning difficulties have many strengths. Therefore, the strengths should be tested and discovered as well.

The biggest change in Finland has been in pedagogics based on strengths which has its origins in positive psychology. An international character strength survey (VIA-test) has been translated into Finnish at the department of special education in Helsinki University and is now being taught in teacher training. This test is available on internet in many languages. It is also wise to familiarise with the background theory and realise why strength pedagogy is worth a try.

Noticing the strengths and voicing them is important to all of us – the children as well as the adults. Our strengths can be seen in all different areas of life including home, day care, school, hobbies and workplace. It is important to know your own strengths because after you know them, you can start seeing strengths in others. We can acknowledge that everyone is different in a good way!

When children and youngsters are taught about strengths, they are likely to see, benefit and refine them later in life for example in their working careers. Finding strengths in pupils, has been proven to have positive effects. Pupils can feel that they are good at something despite their disabilities. This way we can improve their self-confidence and self-concept and help them survive through hard parts of life as well.

Dr. Erja Sandberg

Do you want to read more in english?

My doctoral thesis briefing

Lectio precursoria: ADHD in the family