VSOP oppilaan yhtenä tuen muotona (Erja Sandberg)

Tänään blogissani vierailee laaja-alainen erityisopettaja Maria Tauriainen kertomassa kokemuksensa ja näkökantansa vuosiluokkiin sitomattomasta opetuksesta, VSOP:sta yhtenä oppilaan tuen muotona. Tämä on hyvä vaihtoehto mikäli esimerkiksi on epäilyksiä, ettei oppilas pysty opiskelemaan lukuvuoden asioita lukuvuodessa tai mikäli oppilas pystyy taitotasollaan etenemään jo seuraavan luokan/luokkien oppiainesisältöihin joissain aineissa. VSOP:ssa oppilas pystyy myös etenemään omaan tahtiinsa jäämättä tai jättämättä häntä luokalle. Oppiainekokonaisuudet määritellään yksilöllisesti.
Ole hyvä Maria.

Vuosiluokkiin sitomattoman opetuksen järjestelyt yhtenä tuen muotona

Muutamia vuosia sitten kouluun, jossa toimin erityisopettajana, tuli uusi oppilas noin 1,5 kuukautta ennen kesäloman alkua. Oppilas oli kerrannut 7.luokan jo kahteen kertaan, eikä vuosiluokan suorittaminen näyttänyt tässäkään kohtaa vielä mahdolliselta. Nuori oli kohdannut elämänsä aikana monta epäonnistumisen kokemusta ja valitettavan moni niistä liittyi kouluun. Keskusteltuani nuoren kanssa, hän kuitenkin ilmoitti kaikista takapakeista huolimatta haluavansa saada vielä joku päivä päättötodistuksen. Niinpä keskusteltuani huoltajan ja edellisen koulun opettajan kanssa, päätimme siirtää oppilaan vuosiluokkiin sitomattoman opetuksen piiriin ja räätälöimme tuon 7 viikon aikana hänelle mahdollisimman monta suoritusta 7.luokalta. Osaamista nuorella oli. Kun kevätjuhlan aika koitti, oppilaalla oli kädessään todistus, jossa oli yhteensä kuudesta oppiaineesta hyväksytty suoritus. Näiden suoritusten kanssa hän siirtyi seuraavana syksynä 8.luokalle ja jatkoi puuttuvien 7.lk suoritusten opiskelua seuraavan vuosiluokan sisältöjen kanssa. Tämän oppilaan kohdalla vsop-järjestelyt kannattivat ja oppilas sai uutta motivaatiota koulunkäyntiinsä.

Mikä on vuosiluokkiin sitomaton opetus?

Vuosiluokkiin sitomatonta opetusta (PoA 11 § 3 mom) voidaan käyttää koko koulun, joidenkin opetusryhmien tai yksittäisten oppilaiden opiskelun järjestämisessä. Vuosiluokkiin sitomattoman opetuksen käytöstä päätetään paikallisessa opetussuunnitelmassa ja sitä voidaan käyttää esim. lahjakkuutta tukevana tai opintojen keskeyttämistä ehkäisevänä toimintatapana. Tässä blogikirjoituksessa keskityn yksittäisen oppilaan opiskelujen tukemiseen vsop:n avulla.

Oppilaalle, joka on vsop-järjestelyiden parissa, tulee laatia opinto-ohjelma, jossa kuvataan oppiaineiden tuntijako sekä opetuksen tavoitteet ja niihin liittyvät sisällöt opintokokonaisuuksittain. Näiden opintokokonaisuuksien suorittaminen hyväksytysti on edellytys opinnoissa etenemiselle.

Oppilaan oppimäärä jaetaan vuosiluokkien sijaan opintokokonaisuuksiin, jotka suunnitellaan eri oppiaineille määriteltyjen tavoitteiden ja sisältöjen pohjalta. Opintokokonaisuuksien sisältö voidaan myös muodostaa yhdistämällä eri oppiaineiden tavoitteita ja sisältöjä vuosiluokkakokonaisuuksien sisällä. Kuitenkin arvioinnissa oppiaineet pitää pystyä arvioimaan oppiaineittain. Oppilas ei siis jää luokalle mahdollisten hylättyjen tai puutteellisten suoritusten vuoksi.

Oppilas saa päättötodistuksen heti, kun hän on suorittanut perusopetuksen koko oppimäärän.

Jos oppimäärän suorittaminen jää kesken oppivelvollisuusiän täyttyessä tai jos oppilas eroaa koulusta, saa hän lukuvuositodistuksen, johon on merkitty hänen jo hyväksytysti suorittamansa opinnot ja arviot niistä. Tämän jälkeen oppilas voi jatkaa aikuispuolella perusopetuksen opintoja.

Esimerkkejä vsop-järjestelyistä

Oppilas 1 on muutamia vuosia sitten vasta Suomeen muuttanut ja hän on luokkatovereitaan vuotta vanhempi. Oppilas on kognitiivisesti taitava ja hyvin koulumyönteinen. Oppilas toivoo saavansa päättötodistuksen yhdessä ikätovereidensa kanssa. 7.luokan keväällä oppilas siirretään vsop-järjestelyiden piiriin ja hän alkaa suorittaa seuraavana syksynä 8.luokan rinnalla myös 9.luokkaa. Erityisopettaja, opinto-ohjaaja, aineenopettajat, luokanvalvoja ja oppilaan huoltajat tekevät tässä tiivistä yhteistyötä. Osasta oppiaineista tehdään opintokokonaisuuksia, joita oppilas suorittaa itsenäisesti tai käymällä erityisopettajan pitämässä tukipajassa ja muutenkin oppilaalle räätälöidään erilaisia tapoja näyttää omaa osaamistaan. Oppilaalla on tavoitteena saada päättötodistus hyvin arvosanoin.

Oppilas 2 tulee yleisopetukseen valmistavalta luokalta päättöarviointivaiheessa 9.luokalle. Oppilas siirretään heti vsop-järjestelyiden pariin ja hänelle pyritään räätälöimään sellainen opinto-ohjelma, että hän saa suoritettua peruskoulussa kaikki pakolliset taito-ja taideaineet. Tämän lisäksi opiskelussa keskitytään kielitaidon vahvistamiseen. Tässä vaiheessa yleisopetukseen siirtyvälle oppilaalle on tärkeää saada taito-ja taideaineet suoritetuksi, sillä niitä on hyvin vaikea enää suorittaa aikuispuolella, jossa taas oppilas voi muuten jatkaa peruskoulun suorittamista. Vuosiluokkiin sitomattomalla opetuksella oppilas voi rauhassa keskittyä tiettyjen oppiaineiden suorittamiseen ja yltää omaan parhaaseensa.

Oppilas 3 on yläkoulun oppilas, joka ei juurikaan käy koulua, eikä hänellä ole opiskelumotivaatiota. Osasta oppiaineista on jo laadittu opetuksen erityiset painoalueet, sillä oppiaineiden suorittaminen on vaakalaudalla. Oppilaasta tiedetään, että taidoiltaan hän pystyisi parempaan, mutta tämän hetkinen elämäntilanne ei sitä mahdollista. Osasta oppiaineista oppilas itse toteaa, että hyväksytty suoritus riittää, mutta osasta oppilas itsekin toivoo parempaa arvosanaa. Hän tietää pystyvänsä siihen niin halutessaan. Oppilas päätetään siirtää vsop-järjestelyiden piiriin ja näin hän saa rauhassa jatkaa tiettyjen oppiaineiden suorittamista sen aikaa, että hänen osaamisensa vahvistuu ja näin hän saa oppiaineista parempia arvosanoja. Osa oppiaineista jää edelleen suorittamatta, mutta oppilas jatkaa seuraavalle vuosiluokalle.

Lopuksi

Vuosiluokkiin sitomaton opetus yksittäisen oppilaan kohdalla vaatii koulun aikuisilta paljon. Kuitenkin vsop-järjestelyt saattavat olla hyvä tuki yksittäiselle oppilaalle ja erityisesti siihen, ettei oppilas putoa kokoaan pois koulumaailmasta.

Vsop -järjestelyissä pyritään huomioimaan aina oppilaan vahvuuksia ja siinä tehdään oppilaalle oppimisprosessia näkyvän konkreettiseksi.

Jokainen meistä tietää, että lapsen ja nuoren elämässä saattaa tapahtua yllättäviäkin asioita, jotka vaikuttavat koulussa jaksamiseen. Vsop -järjestelyillä pystytään mahdollistamaan se, että koulu voidaan laittaa huoletta ikään kuin hetkeksi sivuun ja keskittyä vain muutamiin oppiaineisiin ilman, että opintosuoritukset suuremmin kärsivät. Tällä voi olla suuri merkitys lapsen / nuoren kokonaishyvinvoinnin kannalta. Kun lapsen / nuoren vointi on taas parempi, opiskelullekin on taas paremmat edellytykset.

kirjoittajalta

Maria Tauriainen
KM, EO

 

Täältä pääset lukemaan muita blogikirjoituksiani