MyData 2017 -konferenssi luo perustaa reilulle, ihmiskeskeiselle ja sykkivälle datataloudelle (Open Knowledge Finland)

Ke 30.8. Tallinnassa, Tallinn University Conference Centre, Narva Maantee 29
To-pe 31.8.-1.9. Helsingissä, Kulttuuritalo, Sturenkatu 4


Kolmipäiväinen MyData 2017 -konferenssi vauhdittaa siirtymää yrityskeskeisestä henkilökohtaisen datan hallinnasta ja hyödyntämisestä kohti ihmiskeskeistä ja yksilöllistä datan hallintaa. Konferenssissa julkaistaan MyData Declaration, eli ihmiskeskeisen tietojenkäsittelyn teesit, jotka ovat allekirjoitettavissa konferenssin aikana.

Yksinkertaistettuna MyData -periaatteet voimaannuttavat kansalaisia/palveluiden käyttäjiä, sillä käyttäjä itse voi esimerkiksi uudelleenkäyttää itsestään kerättyä tietoa tai määritellä, miten tietoa jaetaan esimerkiksi muihin palveluihin, mainostajille, tutkijoille tai muille tiedon hyödyntäjille. MyData tulee paitsi tehostamaan julkisia palveluita, myös tuottamaan aivan uudenlaisia palveluinnovaatioita ja on myös todennäköistä, että käyttäjät itse voivat esimerkiksi myydä tietoja itsestään mainostajille. MyData voimaannuttaa kuluttajakansalaisen.

MyData nivoutuu vahvasti tiedon avoimuuteen – ja on internetin suuria haasteita

World Wide Webin keksijä Sir Tim Berners-Lee on nostanyt henkilötiedon käsittelyn yhdeksi kolmesta suuresta internetin tulevaisuutta määrittäväksi haasteeksi. Siksi henkilötieto onkin ollut tärkeä asia Euroopan digitalisaatioagendalla ja uusi EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) astumassa voimaan alle vuoden päästä. Siinä missä tietosuoja-asetus tuo itsessään kansalaisille turvaa ja uusia digitaalisia oikeuksia henkilötietoon liittyen, MyData tavallaan rakentaa tämän päälle, tuomalla lisää oikeuksia, ja määrittelemällä periaatteet ja eräänlaisen arkkitehtuurin sille miten henkilötietoa hallinnoidaan käyttäjän ja palveluiden kesken.

Myös henkilötietoon liittyvien palveluiden taloudellinen merkitys on valtava. Henkilötiedot ovat yksi merkittävimmistä tulevaisuuden liiketoimintaa muokkaavista voimista (World Economic Forum, 2013) ja niihin liittyvien palvelujen kokonaismarkkinan on arvioitu kasvavan Euroopassa jopa 1000 miljardiin euroon vuonna 2020 (Boston Consulting Group, 2012).

Nokkela lukija kysyy mitä tekemistä MyDatalla on avoimen tiedon ja avoimen datan kanssa. Siinä missä avoin data viittaa kaikkien julkisesti saatavilla oleviin tietovarantoihin, MyDatassa puolestaan yksi olennainen osa on vastaavasti yksilön

Kansainvälisen Open Knowledge -järjestön (ent. Open Knowledge Foundation) perustaja Rufus Pollock tiivisti avoimen datan ja MyDatan suhteen viime vuoden konferenssissa.

Avoimen datan potentiaaliseksi suoraksi hyödyksi on arvioitu 40 miljardia ja välillisiksi 100 miljardia euroa vuosittain EU -alueella (Vickery, 2011).  Sinänsä arviot ovat suuntaa antavia, mutta kokoluokaltaan henkilötiedon taloudellinen potentiaali on näin arvioituna jopa kymmenkertainen avoimen datan potentiaaliin verrattuna. Teimme Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnalle (VN TEAS) selvityksen avoimen datan taloudellisista vaikutuksista ja yksi raportin löydöksistä olikin nimenomaan se, että tarvitaan laajempaa datatalouden osaamista ja että arvo syntyy yhdistelmällä erilaisia datalähteitä.

Toki on tärkeää muistaa, ettei kyse ole vain taloudellisesta merkityksestä. Yhtä kaikki, avoin data, MyData, tekoäly, big data, data-analytiikka – mm. nämä kulkevat käsi kädessä ja lisäävät toinen toisensa merkitystä ja vaikuttavuutta datataloudessa.

MyData 2017 -konferenssi – kansainvälinen yhteisö luo tulevaisuuden!

Toista kertaa järjestettävä tapahtuma on ainutlaatuinen, sillä se tuo yhteen yritykset, yhteisöt, kansalaisjärjestöt tutkijat ja hallinnon edustajat. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyssä konferenssissa oli 670 henkeä 25 maasta, eli onnistumme mainiosti. Viime vuoden konferenssin merkitystä ei kannata aliarvioida, sillä sen jälkeen MyData-verkostoja on käynnistetty useissa maissa, alunperin Liikenne- ja viestintäministeriölle tehty MyData selvitys on käännetty useille kielille ja julkaistu ympäri maailmaa, ja yli 400 hengen MyData-konferenssi järjestetty Japanissa.

Tänä vuonna MyData 2017 -tapahtuma järjestetään 3-päiväisenä (30.8. – 1.9.2017) siten, että ensimmäinen päivä on Tallinnassa (tietyt teemasessiot ja akateeminen osuus), ja kaksi päivää (päätapahtuma) Helsingissä. Odotamme paikalle yli 700 henkeä – mukana on peräti yli 150 puhujaa, ja yli 40 eri sessiota!

Olemme pyrkineet pitämään lippujen hinnat maltillisena, että saadaan osallistujia erityyppisistä organisaatioista mukaan. Liput saa ostettua suoraan sivulta:  https://mydata2017.org/registration/

MyData 2017 -konferenssin järjestävät yhteistyössä Open Knowledge Finland, Aalto-yliopisto, Tallinnan yliopisto, ja ranskalainen tutkimusorganisaatio Fing. Konferenssi on yhteisöllisesti tuotettu – mukana on noin 10 palkattua henkilöä, yli 35 vapaaehtoista ja yli 50 ohjelman tuottajaa – ja se on Open Knowledge Finlandin vuoden suurin tapahtuma – tervetuloa mukaan!


Yo. tekstissä mainittuja lähteitä:

Rufus Pollock MyData 2016
https://www.youtube.com/watch?v=4SRUqQO_1CQ

MyData Declaration
https://mydata.org/declaration/

Three challenges for the web, according to its inventor, The Web Foundation (March 12, 2017)
https://webfoundation.org/2017/03/web-turns-28-letter/ 

Boston Consulting Group. (2012). The Value of Our Digital Identity. Liberty global Policy Series. PDF-dokumentti. Saatavissa: http://www.libertyglobal.com/PDF/public-policy/The-Value-of-Our-Digital-Identity.pdf.

Koski, H., Honkanen, M., Luukkonen, J., Pajarinen, M., & Ropponen, T. (2017). Avoimen datan hyödyntäminen ja vaikuttavuus. VNK.  Saatavissa: http://tietokayttoon.fi/julkaisu?pubid=18703

Vickery, G. (2011). Review of Recent Studies on PSI Re-Use and Related Market Developments. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.nsgic.org/public_resources/Vickery.pdf.

World Economic Forum. (2013). Unlocking the Value of Personal Data: From Collection to Usage. PDF-dokumentti. Saatavissa: http://www3.weforum.org/docs/WEF_IT_UnlockingValuePersonalData_CollectionUsage_Report_2013.pdf.

The post MyData 2017 -konferenssi luo perustaa reilulle, ihmiskeskeiselle ja sykkivälle datataloudelle appeared first on Open Knowledge Finland.

Rahoitus & uudet projektit: Isoja ideoita avoimesta datasta?! (Open Knowledge Finland)

Varma lähestyvän syksyn merkki on, kun säätiöt ja rahastot julkaisevat omia hakuilmoituksiaan. Seuraavan 2 kuukauden aikana on ainakin 5 eri hakua, jotka voisivat olla relevantteja myös avoimen datan ja avoimuuden edistäjille.

Mm. seuraaviin hakuihin kannattaa mielestäni miettiä, kukin omista lähtökohdistaan, olisko jotain innostavaa mitä haluaisimme edistää!? Open Knowledge Finland ry on tehnyt yli 40 innostavaa projektia viimeisen viiden vuoden aikana – erittäin kiinnostavien kumppaneiden kanssa. Mitä kehittäisimme tällä kertaa?

Koneen säätiö

KIRA-digi

  • KIRA-digi tarjoaa rahoitusta kokeiluille, jotka edistävät rakennetun ympäristön ja rakentamisen digitalisaatiota. Kokeilujen tavoitteena on 1) vauhdittaa alan toimintatapojen muutosta, 2) mahdollistaa erilaisten mallien ja kehittämispolkujen testaaminen sekä 3) standardien ratkaisujen sovittaminen käytäntöön. Kokeiluja rahoitetaan yhteensä noin 4 miljoonalla eurolla vuosina 2016-2018.
  • Avoimen datan kulma? Paljon! On 3D-malleja, karttoja, paikkatietoa, energiaa, yms.
  • Lisätietoa: http://www.kiradigi.fi/3-kokeiluhankkeet/hakuilmoitus.html
  • Deadline 31.8.2017

Nesslingin säätiö

  • Nesslingin Säätiö tukee ympäristönsuojelua edistävää tutkimusta sekä tutkitun ympäristötiedon viestintää ja jalkauttamista yhteiskuntaan.
  • Avoimen datan kulma? Esimerkiksi lajirikkauskarttaa voisi hyvin viedä eteenpäin, joskin sitä haettiin (onnistumatta) vuonna 2016. Ilmastomuutos on jatkuvasti kasvava huoli ja avoimen datan osuus sen tutkimuksessa ja ymmmärtämistä ja olennaista. Entäpä Suomen kaivosteollisuus ja sen ympäristövaikutukset?
  • Lisätietoa: http://www.nessling.fi/apurahat/avoimet-haut/
  • Deadline: 15.9.2017

Kordelinin säätiö

  • Tiivis kuvaus: Alfred Kordelinin säätiö tukee apurahoin ja palkinnoin tieteitä, kirjallisuutta, taiteita ja kansanvalistusta.
  • Avoimen datan kulma? Esimerkiksi avoimen tieteen tai demokratian saralla (esim. faktantarkistus, vaalit, tutkittu tieto päätöksentekoon, päätöksenteko kansantajuiseksi, tms.) voisi löytyä sarkaa.
  • Lisätietoa: https://kordelin.fi/apurahat-2/
  • Deadline: 31.8.2017

Kokeilu- ja kehittämishankeavustus kulttuuritoimijoille

Muita hakuja

On hyvä huomata, että relevantteja hakuja on luultavasti tulossa myös Helsingin Innovaatiorahastolta ja 6Aika-hankkeelta. Vaikka näiden painopisteet eivät ole tiedossa vielä, kannattaa niitä miettiä jo nyt, kun on rutkasti aikaa.

Jatketaanko keskustelua?

Suosimme avointa keskustelua. Jatketaan keskustelua avoimesti esimerkiksi näin:

The post Rahoitus & uudet projektit: Isoja ideoita avoimesta datasta?! appeared first on Open Knowledge Finland.