Mobiililaitteet osana opin polkua

Osa meistä on käynyt koulunsa jo kauan aikaa sitten. Aikana, jolloin

puhelimen virkaa toimittivat nuo seinässä johdolla kiinni olevat laatikot, joita ei voinut ottaa mukaansa. Hieman myöhemmin markkinoille alkoi tulla myös kannettavia puhelimia ja myöhemmin kännyköitä. Tuolloin kännykän sai otettua mukaansa oikeastaan kaikkialle, mutta jokainen oppilas muistaa, kuinka tiukkoja sen suhteen oltiin koulussa: kaikissa opinahjoissa oli puhelinten suhteen nollatoleranssi. Huomion tuli keskittyä koulussa täysin opetukseen, ja kaikki häiriötekijät kännykät mukaan lukien oli ankarasti kielletty jopa koulun virallisissa säännöissä. Tuolloin kännykällä ei edes pystynyt tekemään muuta kuin lähettämään (varsin hintavia) tekstiviestejä ja soittamaan, mutta sen ajateltiin siitä huolimatta olevan suuri häiriötekijä ja potentiaalinen uhka opetukselle. Kelataanpa kuitenkin muutama vuosi eteenpäin aina nykypäivään ja älypuhelimiin saakka – mikä on tilanne nyt?

Älypuhelimet osana opetusta

On turvallista sanoa, että olemme tulleet varsin pitkälle noista ajoista, jolloin puhelimen käyttäminen oli rangaistava teko. Sen sijaan että nykyään rangaistaisiin mobiililaitteiden käytöstä, niiden käyttöön jopa kannustetaan kouluissa ja tietyiltä osin ne ovat osa virallista opetusta. Oppiminen sähköistyy jatkuvasti ja esimerkiksi sähköiset oppikirjat ovat jo monilta osin todellisuutta. Opiskelijat voivat käyttää niitä helposti älypuhelimensa välityksellä, sillä älypuhelin kulkee mukana kaikkialle. Mutta onko mobiililaitteen liikakäyttö enemmänkin uhka kuin mahdollisuus?

Nykyiset älypuhelimet kykenevät suorittamaan huomattavasti monimutkaisempia juttuja kuin muutamien vuosien takaiset kännykät. Enää puhelimen ainut funktio ei ole vain soittaa tai laittaa tekstiviestejä, vaan älypuhelin toimii suhteellisen kokonaisvaltaisena viihdepankkina kaiken ikäisille. Miten sitten ruutuaika? Moni muistaa nuoruudestaan sen, kuinka koulun terveydenhoitaja on varoittanut kahden tunnin ruutuajasta. Tästä ylimenevän ajan kerrottiin olevan haitallista silmille ja aiheuttavan mahdollista näön heikkenemistä. Mitenkä sitten toimitaan nykyään, kun vanhemmalle opiskelijalle voi pelkästään koulupäivän aikana tulla jopa huimat kahdeksan tuntia ruutuaikaa täyteen, minkä lisäksi vapaa-aika saattaa vierähtää älypuhelimen parissa? Pystytäänkö oppilaitoksissa huolehtimaan siitä, että opiskelijoiden terveydentila ja näkö ei ala heiketä liiallisen ruutuajan seurauksena? Digitaalinen oppiminen on sen verran tuore termi, että siihen liittyy vielä paljon avoimia kysymyksiä. Ehkäpä saamme niihin vastauksia lähivuosien sisällä, jotta voimme vastata varmaksi kysymykseen siitä, onko digitaalinen oppiminen loppujen lopuksi susi.